SUNNUNTAI 06.05.12



SUNNUNTAI 06.05.12

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun odotetaan ilmoittavan tänään sunnuntai-iltana pidetyn konvention aikana parlamenttivaalien ajankohdan. Yleisesti uskotaan, että ne pidetään neljäs syyskuuta 2012. Tämän mukaan Likudin sisäinen ehdokasasettelu tulee suorittaa kesäkuun keskipaikkeilla. Pääministerin virallinen ilmoitus vaaleista aloittanee kiivaat keskustelut Likudin ehdokkaista. Puolueen sääntöjen mukaan 19 ehdokasta valitaan kansallisen valinnan ja loput alueellisten ehdokaslistojen perusteella. Tämän mukaan Likudin nykyisistä 27:stä kansanedustajasta kahdeksan joutuvat siirtymään alueellisten ehdokkaitten listalle, mikä voi aiheuttaa melkoista kuhinaa puolueen sisällä.

Netanyahu voi kuitenkin vaikuttaa ehdokkaitten valintaan asettamalla suosimansa ehdokkaat ns. turvatuille ehdokas-paikoille, joissa heidän valintansa on varma riippumatta saamastaan äänimäärästä. Toiseksi hän voi muuttaa puolueen sääntöjä siten, että ne palvelevat hänen päämääriään. Netanyahu tunnetaan siitä, ettei hän ujostele käyttää valtaansa sääntöjen muuttamiseksi, kuten hän teki edellisten vaalien edellä pudottamalla arvostelijanaan tunnetun Moshe Feiglinin turvalliselta ehdokaspaikalta sijalle 49, jossa hänen valintansa Knessetiin oli mahdoton. Ehdokasasettelua helpottanee se, että salkuton ministeri Yossi Peled ja salkuton ministeri Benny Begin voivat jättäytyä pois vaaleista, joskin Begin harkitsee edelleen. Begin pitää vaaleja tarpeettomina ja valtion vakautta häiritsevinä.
Edelleen pääministeri voi siirtää konkari-kansanedustajia alueellisille listoille tai lisätä ehdokkaitten määrää kansallisilla listoilla, joilla hän voisi tyynnytellä liikaa vaahtoamista.

SUNNUNTAINA painostusryhmä nimeltään ”Camp Sucker and Common Denominator” kokoontuu Likudin konventiotilan eteen vaatimaan, että pääministerin tulee – uskottavuutensa vuoksi - toteuttaa lupauksensa yleisestä asevelvollisuudesta. Ryhmän johtajat Idan Miller ja Boaz Nol sanovat, ettei Netanyahu voi mitenkään laistaa tämän lupauksensa täyttämistä.
Netanyahu kieltää huhut, että Iranin pommituslennoilla ja vaaleilla olisi mitään yhteyttä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=268833

2. JP:n vakiokolumnisti Yaacon Katz tarkastelee artikkelissaan, miten Iranin tilanteen hoito on  mahdollisesti vaikuttanut Netanyahun päätökseen vaaleista, ja toimiako ennen vaaleja, kuten Menachem Begin teki päättäessään iskeä Irakin rakenteilla olevaan atomi-voimalaan 07.06.1981. Kuten Katz toteaa, 3 viikkoa Irakin iskun jälkeen Begin ja Likud voittivat Shimon Peresin ryhmittymän ja parlamenttivaalit puolella prosenttiyksiköllä vastoin odotuksia.
Kukaan ei tietenkään voi varmuudella tietää, vaikuttiko onnistunut ilmaisku Beginin vaalivoittoon, mutta asiayhteys on kuitenkin ilmeinen.

KATZ pohtii, miettiikö Netanyahu samanlaista ilmaiskua Iranin ydinlaitoksia vastaan ennen vaaleja. Vastassa olevat epävarmuustekijät ja ilmaiskujen vaarallisuus ovat tässä yhteydessä aivan eri luokkaa kuin 1981. Toisaalta USA vastusti ilmaiskua Irakiin kuten se tekee nytkin Irania vastaan suunniteltuihin iskuihin. Jälkiviisautena on kuitenkin yleisesti todettu, että Beginin päätös oli oikea ja se säästi maailman Irakin arvaamattoman diktaattorin Saddam Husseinin painostusyrityksiltä ei vain Lähi Idässä vaan laajemmallakin areenalla.
Nyt sama tilanne odottaa ratkaisuaan pääministeri Netanyahun toimesta.
Katz arvioi, ettei Netanyhau välttämättä tarvitse ilmaiskuja Iraniin vaalien voittamiseksi, sillä ennusteiden mukaan hänen voittonsa on kiistaton. Toisaalta poliittinen tilanne on altis muutoksille, nopeillekin ja ennalta arvaamattomille, ja kolmanneksi Iraniin suunniteltujen ilmaiskujen onnistuminen 1981 tapaan ei ole ollenkaan varma. Iranin mahti ja sotilaallinen voima on – sikäli kuin tiedetään – aivan eri luokkaa kuin Irakin 1981, mutta niin on Israelinkin.

KATZ tarkastelee toista Iranin vastaiseen iskuun liittyvää näkökulmaa, ja se koskee puolustus-ministeri Ehud Barakin asemaa. Hänen Atzmaut puolueellaan on 5 kansan-edustajaa, eikä se gallupien mukaan ylitä vaalikynnystä. Barakin tulevaisuus kansan- edustajana ja puolustusministeriä on siten turvattava toisilla konsteilla. Katz arvioi, että Netanyahu haluaa säilyttää erikoisjoukkojen entisen komentajansa edelleen armeijan ylimpänä valvojana, sillä hän on uskollisesti toteuttanut pääministerin likaiset toimet ideologisten nuorten ilman lupaa pystyttämien rakennelmien tuhoamiseksi. Tämän pääministeri voisi toteuttaa nimittämällä Barakin vaikka ”Iranin asiain ministeriksi”.
Kolmanneksi Katz tarkastelee Israelin entisten turvallisuusjohtajien Daganin ja Diskinin sekä edellisen pääministeri Olmertin esittämiä teesejä, joiden mukaan Iranin ydinaseuhka on liioiteltu ellei perätön, ja toiseksi että ”Netanyahu ja Barak toimivat - Iranin johtajien messias-huumeen tavoin - messiaanisina hahmoina, Yosef ja David, Israelin pelastamiseksi tuholta”.
Katz viittaa vielä siihen, että ilmaiskut Iraniin voisivat aiheuttaa Hizbullahin ja Hamasin sekä mahdollisesti Syyrian ja jopa Irakin ohjus- ja raketti-iskut Israelin siviilikohteisiin. Nämä voisivat aiheuttaa valtavat siviiliuhrit ja siten vaikuttaa Netanyahun vaalimenestykseen.

Katz muistuttaa, että noilla ”kolmella entisellä” on kullakin itsekkäitä suunnitelmia heittäytyä poliittiseen rintamaan taistellakseen paikasta auringosta. He ovat jokainen toiminnan miehiä, ja toimettomuus veltostuttaa, minkä he lienevät huolestuneina havainneet. Täten voitaneen todeta Katzin analyysien tuloksena, että vaikka sekä Barak että Netanyahu ovat vihjailleet odottavansa Iranin vastaisten sanktioitten vaikutuksia, kenttä on edelleen avoin päätöksille. http://www.jpost.com/Features/FrontLines/Article.aspx?id=268640

3. USA:n apulais-puolustusministerin varamies Lähi Idän asioissa Colin Kahl, joka siirtyi joulukuussa toisiin tehtäviin, sanoi omana mielipiteenään Pentagonin entisenä virkailijana, että Israelin ilmaiskut Iranin ydinlaitoksia vastaan tulisivat joka tapauksessa vetämään USA:n mukaan. Hän totesi, että Iran tulisi vastaamaan Israelin ilmaiskuihin hyökkäämällä USA:n lähetystöihin ja muihin instituutioihin ja kohteisiin Lähi Idässä – ja ehkä kauempanakin – tukemiensa järjestöjen kautta.

KAHL perustelee kantaansa todeten, että vaikka Iran toimisikin vain puolustautuakseen sitä vastaan tehtyyn hyökkäykseen, Amerikka olisi kuvioissa mukana alusta lähtien, sillä se avustaa ja aseistaa Israelin armeijaa. Siksi Iran katsoisi USA:n osallistuvan hyökkäyksiin.
Iran tulisi iskemään paitsi lähetystöjä vastaan myös estämään öljykuljetukset Hormuzan-salmen kautta. Hän myös vakavasti painottaa diplomatian ja sanktioitten mahdollisuuden odottamista ennen kohtalokkaita päätöksiä.

ISRAELIN puolustusvoimien (IDF) entinen tiedustelupäällikkö Amos Yadlin asetti hänkin oman lusikkansa yhteiseen soppaan. Hän argumentoi JP:n Amerikan konferenssin aikana, että on vaarallista odottaa liian kauan. Hän varoitti, että ero ”liian varhain” ja ”liian kauan” havaintojen välillä on hiuksen hieno. Hän totesi, että Iran on jo ydinvalta, mutta ei liene vielä rakentanut ydinasetta. Mutta toisaalta Iran on tehnyt siirtymisen ydinvallasta ydinasevallaksi mahdollisimman lyhyeksi hankkimalla tarvittavan tietotaidon ja valmistamalla siihen tarvittavia pommin osia. Sama koskee Iranin ballististen ohjusten rakentamista.
Yadlin varoitti, että jos ulkovallat eivät ole pystyneet saamaan Irania aisoihin silloin, kun sillä ei ollut ydinasetta, miten ne kuvittelevat voivansa tehdä sen ydinasein varustetulle Iranille?
”Ydinasein varustettu Iran on paljon vaarallisempi kuin hyökkäykset sitä vastaan.” http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=268800

4. JP:n pääartikkeli tutkii Israelin beduiinien ja varsinkin heidän naistensa asemaa Negevissä, jota he itse kutsuvat ”villiksi eteläksi”. Tämä kaikki alueella, jossa Israelin laki ja oikeus on täysin voimassa - mutta vain teoriassa, ei käytännössä. Artikkeli perustuu ITACH, Israelin naisjuristien NGO-järjestön oikeuden puolesta, kaksi vuotta kestäneisiin tutkimuksiin Beduiinien alueilla Negevissä. Asiaa haarukoi myös Knessetin naistenaseman komitea viime viikolla, eivätkä sen havainnot ole mieltä ylentävää. Oikeusjärjestelmä ei toimi Negevissä.
Tutkimusten mukaan 70 % beduiininaisista avioituu vanhempien sopimusten perusteella.
Heidän mieltään tai suostumustaan ei huomioida.

Tutkimus paljastaa, että 85 % beduiininaisista elävät kovan fyysisen ja psyykkisen painostuksen alaisina. Heistä 90 % sanoo sen tapahtuvan julkisesti. Tutkijat uskovat, että tilanne on pahempi todellisuudessa, sillä monet naiset eivät uskalla kertoa ongelmistaan. 
Beduiinivaimot eivät uskalla etsiä apua, koska painostus kasvaa entistä julmemmaksi, joko heitä itseään tai heidän perheitään vastaan, eristykseksi tai lasten menettämiseksi. Polygamia on yleistä, eikä naiset voi valittaa siitä minnekään, vaikka Israelin lain mukaan se on kielletty. Israelin sosiaaliturva maksaa lapsilisiä jokaisesta lapsesta, joita perheessä voi olla yli 40.
Varkaudet ja ryöstöt ovat tavallisia. Talonomistajat maksavat suojelurahaa beduiinijengeille. Siitä kieltäytyviä rangaistaan, heidän koteihinsa ja perheen jäseniä vastaan hyökätään.
Beersheban Emek Sarah teollisuuslähiössä varasjengit ajavat pikup-autonsa laitosten pihaan ja lastaavat ryöstösaaliinsa keskellä päivää ilman esteitä.
Varsinkin sähkölaitteet ja rakennustarvikkeet ovat ryöstäjien suosiossa. Vakuutuslaitokset kieltäytyvät monissa tapauksissa vakuuttamasta yhtiöiden ja järjestöjen toimintaa.
Mekorot vedenjakeluyhtiö asetti salakameran pumppuasemansa lähelle. Siihen tallentui todistettavasti, miten varas-jengi ajoi autonsa pumppuaseman viereen, varasti kaiken haluamansa ja lopuksi vahingoitti laitoksen laitteita ja johtoja. Pumppuasemia korjataan ja rakennetaan uudelleen, mutta niitä vastaan hyökätään toistuvasti.
Negevin maanviljelijät kokevat samaa avuttomuutta. Heidän välineitään, kastelulaitteitaan ja eläimiään varastetaan, eikä alueen poliisi mahda sille mitään.
Negevin beduiiniasukkaat syyttävät poliisia välinpitämättömyydestä ja haluttomuudesta. 
Edelliseen voi lisätä sen, että beduiiniväestön runsaan syntyvyyden vuoksi heidän arvioidaan vuonna 2020 saavuttavan enemmistön Negevissä, ja voivat vaatia itsehallintoa.

5. UUTISOTSIKOITA
-          Professori Eli Schwartz varoittaa, että erityisesti vanhemmat turistit ovat vaarassa saada kuolettavan tartunnan maissa, joissa malaria on yleinen. Heidän mahdollisuutensa säilyä hengissä sen saatuaan on 10 kertaa pienempi kuin nuorempien turistien. http://www.jpost.com/Health/Article.aspx?id=268808
-          Israelin oikeuskansleri Yehuda Weinstein tulkitsi lakia, ettei Afrikasta Israeliin tuotuja makaki-apinoita voida viedä Yhdysvaltoihin tieteellisiä tutkimuksia varten. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=268822
-          PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas antoi käskyn, että häntä ja hallituksen toimia kritisoivia web-sivuja ei saa enää sulkea.  http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=268793
-          Juutalaisia ja israelilaisia opiskelijoita vastaan hyökättiin Toulousin yliopistolla järjestetyn tilaisuuden aikana. Keskustelutilaisuus viime viikolla jouduttiin keskeyttämään häiriköiden mellakoinnin ja iskulauseiden vuoksi. Yliopiston hallinto on vaatinut, että sen tulee taistella antisemitismiä vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155481#.T6YysTJHTFw
-          PA:n poliisi pidätti Fatah al-Aksa Marttyyrien prikaatin entisen johtajan Zakaria Zubeidin. Syytä pidättämiseen ei annettu, mutta hän on kritisoinut Abbasin hallintoa. Hänen juutalainen tyttöystävänsä Talia Fahima vieraili hänen luonaan vastoin IDF:n lupaa ja joutui vankilaan joksikin aikaa. Vapauduttuaan hän kääntyi islamin uskoon. Zubeidi on yksi Jeninin arabikaupungin vahvimpia miehiä, mutta hänen erimielisyytensä PA:n kanssa, kuten myös Fatahin Jeninin pääsihteerin Atta Abu Ramilan, ovat saattaneet heidät epäilyksen alaisiksi ja PA:n poliisin selleihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155479
-          Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien parissa toista tuhatta vankia aloitti syömälakon saadakseen lisäetuisuuksia. 10 vankia vietiin sairaalaan heidän heikkoutensa vuoksi. Israelin arabikansanedustaja Jamal Zahalka varoitti, että ellei syömälakkolaisten vaatimuksiin suostuta, seurauksena voi olla kolmas intifada.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155476#.T6Y2DDJHTFw
-          Israelin Saksasta ostama neljäs Dophin-luokan sukellusvene luovutettiin viime viikolla. Israelin sukellusvenelaivasto on siten 4 alusta, viides valmistuu ensi vuonna ja kuudes on myös tilattu. IDF:n merivoimien taholta vakuutetaan, että Israelin merivoimien sukellusveneet ovat yksi alueen tehokkaimmat ja nykyaikaisimmat vetäen vertoja suurvaltojen Englannin ja Venäjän aluksille. Artikkelin mukaan Israel suunnittelee neljän lisäaluksen tilaamista nostaen kokonaismäärän kymmeneen. Uudet alukset ovat huippuluokkaa, ja ne varustetaan Israelin kehittämillä salaisilla järjestelmillä, mikä nostaa hintaa mutta lisää oleellisesti niiden tehokkuutta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4224575,00.html
-          Kairon väkivaltaisuudet kehittyvät entistä verisimmiksi. Turvallisuusjoukot pidättivät satoja mielenosoittajia, joista ainakin 2 sai surmansa kuten yksi poliisi. Sotilasjuntan toimitilojen edusta julistettiin kielletyksi sotilasalueeksi. Juntta lupaa luovuttaa hallintonsa kesällä, mutta se edellyttää järjestyksen palaamista. Presidentin vaalit pidetään Egyptissä kolmen viikon kuluttua. http://www.haaretz.com/news/middle-east/hundreds-arrested-by-military-after-clashes-with-troops-in-cairo-1.428417

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021