Friday, September 15, 2017

PERJANTAI 15.09.2017

PERJANTAI 15.09.2017
01. IRAN MAKSAA Hizbullahille 830 miljoonaa USD kertoo Anna Ahronheim JP:n julkaisemassa artikkelissa. Hizbullah, jota USA pitää terroristijärjestönä ja Englanti sen sotilaallista siipeä, on osoittautunut Syyrian presidentti Bashar Assadin armeijan uskollisimmaksi liittolaiseksi Iranin ja Venäjän tukemana.
Hizbullahilla on n. 22 000 taistelijaa, joista n. 7 000 taistelee Assadin hallituksen vastaisia kapinallisia vastaan Syyriassa. Se on menettänyt kaatuneina n. 2 000 miestään neljän vuoden aikana, mutta saanut arvokasta sotakokemusta ja uudenaikaisten aseitten tuntemusta, jota se uskoo tarvitsevansa lähitulevaisuudessa.

Iranin talous sai tuntuvan piristysruiskeen USA:n ja EU-maiden poistaessa muutamia Iranin vastaisia sanktioita tammikuussa 2016, arvoltaan n. 100 miljardia USD kansainvälisten IAEA:n tarkkailijoitten todettua, että Iran oli asettanut suuren osan ydinohjelmansa uudenaikaisista sentrifugeista "talvisäilöön".
Presidentti Donald Trump suostui poistamaan sanktioita IAEA:n tarkkailijoitten todettua Iranin noudattavan sopimusehtoja, vaikka Trump myöhemmin valittaakin, ettei Iran noudata sen henkeä, tarkoittaen tällä Iranin ohjusohjelman jatkumista ja sen kiivaita sanallisia hyökkäyksiä USA:n ja Israelin hallituksia vastaan.

Israelin IDF:n arvion mukaan Hizbullah on sotakokemuksistaan maksanut kovan hinnan taloutensa kiristymisenä. Hizbullah on levittänyt taistelijoitaan laajalle alueelle Lähi-Idässä. USA:n ja kymmenien muiden maitten, jotka pitävät Hizbullahia terrori-järjestönä, asettamat sanktiot ovat haavoittaneet sen taloutta.
Kesäkuussa USA:n kongressin komitea keskusteli kovennetuista Hizbullahin vastaisista sanktioista, sekä laillisista toimista järjestön talousverkostoa vastaan. Komitean mukaan v.2015 Hizbullahin taloustuen estävä laki (HIPA) ja muut Libanonin pankkien vastaiset toimet ovat kongressin mukaan runnelleet pahoin sen taloutta, mutta sitä on laajennettava muihin maihin, koska Hizbullah muodostaa edelleen merkittävän uhkan Israelin turvallisuudelle.
Iran käyttää satoja miljoonia USD taistelijoilleen Syyriassa ja
Irakissa, sekä Houthi-kapinallisille Jemenissä, jotka taistelevat
Saudi Arabian johtamaa Jemenin hallitusta tukevaa liittoutumaa vastaan. Iran katkaisi taloustukensa Hamasille Gazassa sen asettuessa vastustamaan Assadia, mutta nyt Ismail Haniyehin ottaessa puheenjohtajuuden Hamasissa, Hamas-johtaja Yahya Sinwar ilmoitti elokuussa suhteitten parantuneen, ja Iran lupaa tukea Hamasia 60 -70 miljoonalla USD:lla.

IDF ottaa Hisbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallahin uhkaukset Israelin tuhoamisesta todesta. IDF ilmoitti torstaina aloittaneensa laajojen sotaharjoitustensa Or Hadagan toisen vaiheen, johon osallistuu tuhansia sotilaita kaikista aselajeista. Harjoituksia pidetään maan pohjoisosassa, ja niiden tarkoituksena on simuloida Hizbullahin hyökkäyksen vastaisia taisteluja, joissa IDF miehittää Libanonin eteläosan Alawijoelle saakka.
Vaarallisin Hizbullahin taholta tuleva uhka on kuitenkin sen valtava ohjusarsenaali, jonka sanotaan nousevan 150 000 ohjukseen, niiden joukossa GPS- ja Laser-ohjattuja, joilla se yltää Israelin keskiosiin, aina Dimonaan saakka. Israelin kotirintama on puolestaan harjoitellut satojen tuhansien kansalaisten evakuointia maan pohjoisosista maan etelä- ja keskiosiin. IDF on antanut varoituksia Libanonille, että koska Hizbullah on varastoinut ohjuksiaan asuntotaloihin ja julkisin laitoksiin, ne kaikki ovat sotilaallisia kohteita, jotka sotatilanteessa ovat iskukohteita.
Lisäksi IDF on saanut tietoja, joiden mukaan Iran rakentaa maan-alaisia ohjustehtaita Libanonin eteläosiin. Tällä pyritään eliminoimaan IAF:n hyökkäykset aserekkoja vastaan Syyriasta Libanoniin.
http://www.jpost.com/Middle-East/Iran-News/Iran-pays-830-million-to-Hezbollah-505166

02. USA:n ilmavoimien kenraali John E Hyten, strategisen komennus-kunnan komentaja ja USA:n korkein ydinasevoimien johtaja, arvioi omiin havaintoihinsa ja tiedustelutietoihin perustuen, että PohjoisKorean syyskuun 3. päivänä laukaisema ydinpommi oli todennäköisesti hydrogenpommi. Hänen arvionsa tulee kovin myöhään, sillä lukuisat muut lähteet ovat jo todenneet saman. Lisäksi toiset lähteet arvioivat, että sen voimakkuus oli suurempi,
kuin mitä tähän saakka on kuviteltu.
Tämä havainto paljastaa tosiasian, että PohjoisKorea on siirtynyt ydinaseistuksensa rakentamisessa uudelle tasolle, mikä puolestaan asettaa vakavia haasteita USA:n turvallisuudelle.
Kenraali Hyten antoi lausuntonsa päämajassaan lähellä Omahaa. Hän selitti journalisteille, että vaikka hän ei voinut vahvistaa havaintojaan, maanlaisen räjähdyksen voimakkuus ja muut todisteet vahvistavat sen olleen hydrogenpommin, mikä todistaa PK:n tehneen hyppäyksen fissiopommista hydrogen tasolle.
PohjoisKorea lisäsi "löylyä kiukaaseen" ampumalla ballistisen ohjuksen Japanin yli Tyyneenmereen, jo toisen lyhyen ajan kuluessa, mikä pakotti japanilaiset etsimään pommisuojia.

USA:n puolustusministeri Jim Mattis, joka oli Hytenin päämajassa tiedon ohjuksen ampumisesta, kutsui sitä vastuuttomaksi toimeksi, mikä asetti miljoonat japanilaiset istuvan ankan asemaan suojaa etsiessään. Hän ei halunnut puhua USA:n mahdollisista vastatoimista.
USA:n ulkoministeri Rex Tillerson oli palasmassa Lontoosta koti-maahansa saadessaan tiedon ohjuksesta Japanin yli. Hän oli tavannut Lontoossa Englannin ja Ranskan edustajat keskustellen toimista painostuksen lisäämiseksi Kim Jong Un:in hallitusta vastaan. Hän kehotti kaikkia maailman maita lisäämään painostusta Kimin hallitusta vastaan, ja pyysi Venäjää ja Kiinaa osoittamaan omilla suorilla toimillaan, etteivät ne siedä vastuutonta ohjusten ampumista.

USA:n viranomaiset ovat kieltäytyneet aiemmin määrittelemästä PK:n 03.09.2017 räjäyttämän pommin laatua, mutta Hytenin, Mattisin ja Tillersonin lausunnot vahvistavat aiempia määritelmiä.
Toisen maailmansodan jälkeen USA ja NL kilpailivat keskenään aseuutensa paremmuudesta, mutta tulivat pian lopputulokseen, että molemmilla mailla on edellytykset tuhota toisensa. Tämän johdosta ne sopivat varoittavansa toisiaan ennen ballistisen ohjuksen laukaisua ns. punaisella puhelimella. Tämä johti MAD-sopimukseen (mutually assured distruction) erehdyksessä syntyneen vastaiskun estämiseksi.
Punaista puhelinta jouduttiin käyttämään usein.

PohjoisKorean arvaamattoman hallituksen kanssa se ei ehkä tulisi toimimaan.
https://www.timesofisrael.com/us-nuclear-commander-assumes-north-koreans-tested-h-bomb/

03. Israelilainen freelance riippumaton tiedustelu-analyytikko Ronen Salomon on vuosien ajan pyrkinyt selvittämään Syyrian hallituksen aseiden kehitystä, kertoo Times of Israelin kanssa jakamassaan tutkimusraportissa havaitsemistaan yhteyksistä Valkovenäjän (Belarus) ja Syyrian välillä. Belarus ei ole ollut median otsikoissa, mutta sen ääni on kuultu yhä useammin viime aikoina sen yhteistyöstä Assadin hallituksen kanssa, Salomon kertoo. Hän uskoo, että Belarus on työskennellyt yhteistyössä Syyrian kanssa sen keskimatkan ohjusten osumatarkkuuden kehittämiseksi, toimien Syyrian sotilaallisen tieteellisten opintojen ja tutkimusten keskuksen kanssa, jota IAF:n hävittäjät pommittivat – kuten uskotaan - viime kuussa aiheuttaen sille tuntuvaa vahinkoa.
Salomon oli yksi ensimmäisistä, jotka kertoivat IAF:n ilmaiskuista Syyrian ydinreaktoria vastaan v. 2007. Hänen kirjoituksensa iskusta julkaistiin Yedioth Aharonot lehdessä yhdessä Ronen Bergmanin kanssa. Hänellä on oma bloginsa nimellä "Intelli Times", johon Israelin media usein viittaa.
Artikkelin yhteydessä olevissa valokuvissa näytetään tieteellisen opinto- ja tutkimuskeskukselle (CERS) lähellä Masyafia Syyriassa, aiheutuneista tuhoista. Salomonin tietojen mukaan keskuksessa kehitettiin myös sekä biologisia että kemiallisia aseita.

LÄNSIMAAT ovat vuodesta 2012 epäilleet CERS:n toimivan tiiviissä yhteistyössä Syyrian kanssa, mutta antaneen korkean tason know-how opastusta myös Iranin ballististen ohjusten kuten Fateh 2 osuma-tarkkuuden lisäämiseksi, joka ei ole ollut tyydyttävä.
Valkovenäläiset yhtiöt ovat epäilysten mukaan tarjonneet - ei vain M600 järjestelmän kehittämiseksi - vaan ovat valmiit myymään teknologiaansa Hizbullahille tärkeillä alueilla, kuten lentokone-järjestelmät, miehittämättömät pienkoneet sekä maasta merelle ammuttavat ohjukset.
https://www.timesofisrael.com/under-the-radar-belarus-seen-quietly-helping-assad-boost-missile-program/.

04. UUTISIA LYHYESTI
• Puukkoa kädessään heiluttava naisterroristi hyökkäsi sotilaspartiota kohti Pariisin Chatelet metroasemalla perjantaina 6.30 am huudellen muslimien tapaan allahu akhbar. Sotilaat olivat varuillaan ja toimivat ripeästi ja tehokkaasti saaden hyökkääjän hallintaansa, kuten puolustusministeri Florebce Parly totesi, Poliisi tunsi hyökkääjän ennestään. Ranska on ollut korkean hälytyksen alainen v. 2015 Charley Hebdo:n satiirisen toimistotiloihin tehdyn hyökkäyksen jälkeen, jossa kuoli 12 ihmistä. Hyökkäyksen johdosta hallitus aloitti operaation "Sentinelle", johon osallistuu n. 7 000 sotilasta maassa vartioiden korkean hyökkäysuhan alaisia kohteita kuten turismikeskukset ja uskonnolliset rakennukset. https://www.timesofisrael.com/knife-wielding-man-attacks-soldier-in-paris-no-injuries/.
• Israelin viranomaiset kiistävät tiedot, joiden mukaan Venäjä olisi kieltäytynyt pitämään Iranin poissa Israelin pohjoisrajan tuntumassa, kuten media raportoi. Israel ei ollut ollenkaan tyytyväinen USA:n ja Venäjän kesken laaditusta sopimuksesta, jolla pyrittiin järjestämään IS:n jättämien alueitten hallinto. Israelin virkailijat sanoivat olevansa tyytyväisiä Netanyahun ja Putinin välillä viime kuussa Sochissa käydyn keskustelun tulokseen. Aiemman raportin mukaan Israel vaati 60 -80 km:n puskurivyöhykettä Syyrian puolelle rajaa. TV2 ja Haaretz raportoivat Putinin luvanneen vain 5 km:n vyöhykettä ilman Hizbullahia ja Irania, joka pyrkii kaikin voimin saamaan asemia ja tiedustelubunkkereita Israelin pohjoisrajan tuntumaan. USA:n ja Venäjän välinen sopimus on sanamuodoltaan epätarkka, mikä antaa mahdollisuuden eri tulkintoihin. https://www.timesofisrael.com/official-denies-report-moscow-rebuffed-plea-to-keep-iran-away-from-border/
• Terrori-isku Lontoossa. Parsons Green line maanalaisessa junassa räjäytetty kotitekoinen pommi aamuruuhkan aikaan ihmisten ollessa menossa työhönsä tai muuten vain seikkailemaan, aiheutti melkoisen paniikin ja ryntäyksen ihmisten pyrkiessä turvaan junan läheisyydestä, Muutamien ihmisten yli käveltiin ja toisia tuupittiin pois tieltä, useilla olivat kasvot verissä, jollakin puolet tukasta pyyhitty pois heidän kompuroidessaan kadulle johtaviin portaisiin. Eri tavoin haavoittuneita tai palaneita ihmisiä oli useita, mutta ilmaisesti kukaan ei kuollut. Raportti ei mainitse pommin tuonutta, miten hänen kävi ja kuka hän oli. Poliisi tunnusti hetken nikoteltuaan, että terrorismista siinä oli kysymys-.
https://www.timesofisrael.com/several-said-hurt-in-blast-on-london-underground/
• Kaksi Hamasin taistelijaa sai surmansa mentyään kaivettuun tunneliin. Yksi tapahtui Gazan kaupungissa, toinen Khan Younisin lähellä. He olivat Hamasin sotilassiiven azza din al-Qassam jäseniä. Israel aloitti äskettäin salaisen maanalaisen esteen rakentamisen koko Gazan ja Israelin väliselle rajalle uskoen, etteivät gazalaiset pysty kaivamaan kymmeniä metrejä maan pinnalta olevan esteen ali. https://www.timesofisrael.com/2-hamas-fighters-die-in-separate-gaza-tunnel-collapses/
• Presidentti Trump allekirjoitti lain, jolla tuomitaan supremacists Yhdysvalloissa. Trump totesi aiemmin, että Charlottesvillen mielenosoituksissa oli hyviä kavereita, mutta tunnusti myöhemmin, että oli muutama pahakin.
https://www.timesofisrael.com/trump-signs-resolution-
condemning-white-supremacists/
• Opetusministeri Naftali Bennett ja oikeus-ministeri Ayelet Shaked (molemmat Jewish Hime) aloittavat yhdessä kampanjan voidakseen saattaa Israelin korkeimman oikeuden sille kuuluvaan asemaan. Sen varsinainen tehtävä tulisi olla valvoa. että hallituksen päätökset ovat lainmukaisia. Käytännössä se on kuitenkin siepannut oikeuden jopa estää Knessetin hyväksymien lakien voimaan tulon, mikä on vastoin peruslakeja. Toiseksi korkein oikeus on antautunut NGO- ja muiden vasemmisto-järjestöjen käsikassaraksi, mikä hämmentää kansaa ja kaivaa maata sen demokraattiselta järjestelmänalta. Bennett ja Shaked vakuuttavat, että tarkoituksena on vahvistaa maan perustuslaillisia lakeja korkeimman oikeuden kustannuksella, eli palauttaa tasapaino lakia säätävän ja oikeusjärjestelmän välille. Kriitikot sanovat sen heikentävän korkeimman oikeuden asemaa. Heidän esitykseensä kuuluu uusi peruslaki; ns. juutalaisen valtion laki, joka on keskusteltavana Knessetissä; sekä toinen Knessetin (lakia säätävän elimen) peruslaki, joka oikeuttaa Knessetin kiertämään ja tekemään tyhjäksi korkeimpien oikeus-laitosten päätökset asioissa, joissa tuomarit pyrkivät peruuttamaan Knessetin hyväksymiä lakeja.
https://www.timesofisrael.com/shaked-bennett-propose-constitutional-law-to-circumvent-supreme-court/
• Pääministeri Netanyahu jatkaa Amerilassa aloittamaansa vierailua. Hän vieraili Argentiinassa, jossa syyttäjä tunnusti, että Alberto Niesman murhattiin päivää ennen kuin hänen oli tarkoitus esittää tutkimuksensa tulokset juutalaisten keskuksen terrori-iskusta. Hän vierailee Columbiassa ja Meksikossa pyrkien selittämään, miksei Israelin pääministeri ole vieraillut maassa aiemmin. Hän päättää vierailunsa New Yorkissa, jossa hän puhuu YK:n yleiskokouksessa, jota johtaa Israelin lähettiläs, YK:n varapresidentti Dani Danon, sekä tapaa hyvän ystävänsä presidentti Donald Trumpin. Voi vain rukoilla ja pyytää, että hän voisi unohtaa kotoiset ongelmansa keskittyäkseen diplomatiaan, joka koskee koko maailmaa. https://www.timesofisrael.com/in-mexico-netanyahu-seeks-a-pardon-for-not-visiting-sooner/
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -28; Tiberias25 -36; Suolameri 27 -36; Eilat 24 -37 +C-astetta, huomenna ei suuria muutoksia, aurinkoa riittää.



Wednesday, September 13, 2017

KESKIVIIKKO 13.09.2017

KESKIVIIKKO 13.09.2017
01. Juhlat on juhlittu ja siirrytty odottamaan seuraavaa vuoden vaihtumista, joiden määrä on Hänen käsissään, joka omistaa kaikkien sielut. Kiitos näistä vuosikymmenistä Paimenelle, joka virvoittaa sydämemme ja ohjaa meidät oikealle polulle Nimensä tähden. (Ps23)

02. Israelin korkein oikeus käsitteli tiistain istunnossaan hallituksen vuonna 2015 hyväksymää ohjelmaa, jolla haredim-nuoret asevelvolliset rekrytoidaan suorittamaan asepalveluaan. Korkein oikeus oli odottanut kärsivällisesti hallituksen muuttavan tätä ohjelmaansa, mutta koska näin ei ollut tapahtunut, oikeus katsoi ajan tulleen puuttua asiaan.

Oikeus katsoi hallituksen laatiman ohjelman diskriminoivan muuta väestöä ja antoi sille vuoden aikaa laatia uusi ohjelma ja laki ennen hätäsäännösten voimaan tuloa, joka vaatii kaikkien ase-velvollisten rekrytoimista ilman poikkeusta haredim-kansalle.
Puolentoista vuoden kuluessa hallitus ei ollut kutsunut kuulemista Haredim-kansan asevelvollisuudesta, vaan oli vesittänyt voimaan tulleen lain siten, että se huomioi Haredim-kansan vaatimukset. Tämä ei tyydyttänyt korkeinta oikeutta eikä suurta osaa kansasta, jotka protestoivat oikeudelle hallituksen diskriminoimisesta.
Viimeisen kuulemisen v. 2016 jälkeen oikeus oli vaatinut hallitusta antamaan selityksen, millä tavoin lakia ei voida sen mielestä pitää diskriminoimana.
Valtio puolestaan odotti oikeuden määritelmää voidakseen välttää aktivistien hyökkäyksiä juridiselta pohjalta, mikä voisi räjähtää silmille ja lopettaa hallituspuolueitten yhteistyön.
Ei-uskonnolliset kansalaiset eivät hyväksy Haredim-kansalle myönnettyä erivapautta asevelvollisuudesta. Vastakohta suurenee vuosien kuluessa, koska Haredim-kansa lisääntyy muuta kansaa nopeammin.
Korkein oikeus päätti asiasta äänin 8 –1, uuden presidentti Miriam Naorin äänestäessä ensimmäistä kertaa. Ei-äänen antoi Noam Sohlberg.
Yair Lapid (Yesh Atid) esitti 2013 hallituspuolueena, ilman Haredim-puoluetta, vuonna 2014 hyväksytyn laina, joka vaatii kaikkien 18-vuotiaiten asevelvollisten suorittamaan palveluksensa. Hallitus vesitti kuitenkin Lapidin lain esittämällä uuden lain 2015. Tämä antoi korkeimmalle oikeudelle virikkeen puuttua asiaan. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Court-orders-govt-to-pass-new-law-or-draft-all-haredim-504901

03. ISRAELIN NGO-järjestö ihmisoikeus tarkkailu (Human Rights Watch) julkisti keskiviikkoaamuna raportin, jossa se muistuttaa, että domestic-laki oikeuttaa maan pankkilaitokset kieltäytymään rahoittamasta "setlementti-toimintaa".
Tämä vasemmistolainen järjestö on vuosikaudet julistanut, että Israelin hallituksen toiminta 1967 sotaa edeltävien aselepolinjojen itäpuolella, mukaan lukien Golanin ylänkö ja Jerusalemin itäosat, on laitonta ja se tulee lopettaa.
Israel HRW järjestön raportti keskittyy kuitenkin selvästi Juudean ja Samarian ns. C-alueille, joilla Israel vastaa täysin niiden siviilihallinnosta ja turvallisuudesta. Israel ei kuitenkaan ole ulottanut omia lakejaan C-alueille, vaan siellä noudatetaan Turkin ottomaanihallituksen jä Jordanian miehitysvallan lakeja, mikä aíheuttaa toistuvia epäselvyyksiä ja ristiriitoja etenkin juutalais-väestön keskuudessa.
HRW:n raportissa todetaan mm. "Israelin pankit avustavat olevien "setlementtien" pysymistä hengissä avustaen niitä laajentamaan rakennettua aluettaan ja anastamaan PA:n arabien maata, sekä kiihdyttäen territorioitten liittämistä Israeliin. Kaikki tämä toiminta on vakavaa ihmisoikeuksien ja kansainvälisen lain rikkomisena".

Israelin hallitukset, sekä vasemmisto- että oikeistoenemmistöiset, ovat antaneet tilanteen jatkuvan puuttumatta siihen vakavalla kädellä osoittaakseen Israelin täydet oikeudet ns. kiistanalaisiin maihin Juudeassa ja Samariassa
, jotka Israel vapautti vieraan maan miehityksestä puolustussodassa, jonka päämääränä oli Israelin valtion tuhoaminen ja juutalaisten massamurha tai karkottaminen sinne, mistä he olivat tulleetkin.
Israelin pankit reagoivat tammikuussa Ditch Research keskuksen Danwatch raporttiin tähän tapaan: "Diskriminointia estävä laki, estää pankkeja, jotka tarjoavat palveluksia, diskriminoimasta pankkipalvelujensa toimittamisessa rodun, uskonnon, uskonnollisen ryhmän, kansallisuuden, alkuperämaan, sukupuolen, seksuaalisen poikkeavuuden, mielipiteen, eriävän mieltymyksen, henkilökohtaisen vanhemmuuden perusteella. Se myös edellyttää asiaan kuulimattomien esteiden poistamista pankkipalvelujen tarjoamiseksi". JPOST 13.09.2017

04. Pääministeri Benyamin Netanyahun vieraillessa Buenos Airesissa, Argentiinassa, tiistaina hänelle ojennettiin tuhansia Toisen Maailmansodan aikaisia dokumentteja. Netanyahu totesi saatuaan dokumentit: "Uusi aamunkoitto sarastaa Israelin ja Latinalaisen Amerikan välisissä suhteissa".
Argentiinan presidentin Mauricio Macrin luovuttamat Digitalisoidut dokumentit sisältävät lähes 140 000 salaista mappia ja valokuvia vuosilta 1939 – 1950. Niihin sisältyy kirjeitä, sähkeitä ja raportteja, jotka saatettiin digitalimuotoon Argentiinan ja USA:n holokaust-museon toimesta Washingtonissa.

Presidentti Macri totesi, että he halusivat luovuttaa digitalisoidun dokumenttiaineiston Israelille varmistaakseen, että ne tullaan huolella tutkimaan. "Tämä on tärkeää maillekin" hän sanoi.
Dokumenttien uskotaan paljastavan, mitä apua natsirikolliset saivat Argentiinasta paettuaan Saksasta hävityn sodan jälkeen. Argentiina pysytteli neutraalina sodan aikana, mutta sen jälkeen se tarjosi turvallisen pakoreitin sotarikollisille.
Dokumenteissa on yhteystietoja Argentiinan ja useiden sotaan liittyneiden maitten kanssa, sekä Argentiinan lähetystön raportteja Saksasta Argentiinaan. Myös natsien laatima musta lista juutalaisista liittyy dokumentteihin. https://www.timesofisrael.com/argentina-hands-israel-thousands-of-wwii-files-to-probe-aid-to-nazis/

05. UUTISIA KYHYESTI
• SYYTTÄJÄT vaativat maksimirangaistusta vieraapelko solun ainoalle eloon jääneelle jäsenelle, jotka rotuvihan vuoksi surmasivat turkkilaisia siirtolaisia Saksassa. Ainoa solun elossa oleva jäsen on neonatsi, nainen.
https://www.timesofisrael.com/life-term-sought-for-
suspect-in-germany-neo-nazi-murders/
• Israel pyrkii kaikin voimin estämään PA:ta saamaan täyden jäsenyyden UNWTO turismijärjestössä. Muutamat Israelin ystävät YK:ssa – joita ei todellakaan ole monta – ovat pyrkineet käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta PA/PLO vetäisi jäsenanomuksensa pois. USA:n edustaja viittaa tosiasiaan, ettei PA ole valtio eikä oikeutettu jäsenyyteen. Yritykset PA/PLO:n jäsenyyden estämiseksi lienevät kuitenkin toivottomia, sillä YK:n turismijärjestö katsoo PA:n alueen muodostavan yhden nopeasti kasvavista kohteista, vaikka puukotukset ja väkivalta kukoistavatkin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/235452
• USA;n presidentti Trump ja Israelin pääministeri Netanyahu tavannevat toisensa pikaisesti YK:n yleiskokouksen aikana. Molemmat kansansa johtajat puhuvat YK:ssa. Trump tavannee myös PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin, jonka uskotaan taas kerran esittävän perättömiä valheitaan koko maailman silmien edessä, eikä kukaan uskalla puuttua niihin, koska hän on YK:n suosikkielätti. https://www.timesofisrael.com/trump-and-netanyahu-to-meet-on-sidelines-of-un-confab-us-confirms/
• Lähi-Idän kummallisuuksien joukkoon mahtuu omituisuus, ettei Turkki pidä Hamasia terrorijärjestöä. Turkissa itsenäisyyttä havitteleva kurdijärjestö PKK sen sijaan on Turkin presidentti Erdoganin mielestä terrorijärjestö, minkä myös Netanyahu myöntää. Hän kuitenkin kannattaa kurdien itsenäisyyttä Syyriassa ja Irakissa. Kurdit pitävät vaalit 25. syyskuuta, päivän sen jälkeen, kun Saksa äänestää tulevasta johtajastaan 24.09.2017. Saksalaiset ovat aina ihannoineet vahvoja johtajia, ja Angelika Merkel on ollut sitä.
Hänen siirtolaispolitiikkaa suosiva kantansa hämmentää saksalaisia, ja etenkin maan 200 000 juutalaista ovat sormi suussa, ketä tulisi äänestää. https://www.timesofisrael.com/rebuffing-former-top-general-netanyahu-says-kurdish-pkk-a-terror-group/
• Israelin vastauksena Iranin, Syyrian ja Hizbullahin suunnitelmiin varmistaa alueita Syyriassa ja Libanonissa aivan Israelin pohjoisrajan tuntumaan IDF aloitti tiistaina 12.09. toisen vaiheen viikkoa aiemmin alkaneille sota-harjoituksille, joissa harjoitellaan Libanonin eteläosan miehittämistä aina Awalijoelle saakka. Libanonilaiset lähteet kertoivat maanantaina kahden IAF:n koneen hävittäjäpommittajan F15 ylilennosta Sidonin kaupungin yllä. Lähteiden mukaan Syyriasta ammuttiin kaksi S-200 torjuntaohjusta, mutta ne eivät osuneet kohteisiinsa. Tietoa ei ole vahvistettu muista lähteistä, mutta S-200 ohjuksen ampumisesta otettuja kuvia on levitetty laajalle. Syyrialaiset lähteet kertovat iranilaisten sotilaitten määrän suuresti nousseen viimeisten päivien aikana. Iranilaisten kerrotaan linnoittautuvan venäläisten joukkojen valvomien kohteiden ulkopuolelle, mutta tosiasia on, että Iran rakentaa tukikohtia Syyrian ja Hizbullahin kanssa pohjoisrajan takana. Tarkkailijoiden mukaan on suuri vaara, että Israel iskee Iranin ja Syyrian kohteisiin, mutta voi vahingossa osua venäläisiin tukikohtiin surmaten sotilaita. Venäjä on ilmaissut reagoivansa hyvin vakavasti sellaiseen mahdollisuuteen. http://www.debka.com/article/26223/Iran-buildup-in-S-Syria---riposte-for-IDF-drill
LÄMPÄTÌLAT TÄNÄÄN
Jerusalem 20 -33: Tiberias 24 -41; Suolameri 27 -40; Eilat 27 -42 +C-astetta, huomenna pari astetta vähemmän.


Sunday, September 10, 2017

SUNNUNTAI 1+.09-2017

SUNNUNAI 10.09.2017
01. Aurinkotuulistako lienee johtunut, että kansainvälinen internet yhteydet olivat kiinni torstaista lauantaihin saakka. Se sotki samalla tietokoneeni linkkiyhteydet, joita olen hilkalleen alkanut korjailla entiseen asuun. Kunnolla ne eivät toimi vieläkään.
Internetyhteyksiä koskevat ongelmat ovat kuitenkin häviävän pieniä verrattuina siihen, mitä maailmalla on tapahtumassa.

02. MEKSIKON etelärannikon ulkopuolella merellä myöhään torstai-iltana sattunut maanjäristys oli suuruudeltaan 8.1 R-astetta. Se surmasi ainakin 26 ihmistä, aiheutti pienen tsunamin ja tuhosi muutamia rakennuksia. Jos tämän suuruinen maanjäristys olisi tapahtunut rannikolla, sen aiheuttamat tuhot olisivat arvaamattomat. Vuonna 1985 Meksiko-citissä tapahtunut maan tärähtely oli paljon heikompi, mutta se aiheutti paljin suurempia vaurioita rakennuksille ja surmasi tuhansia ihmisiä.

Torstai-illan maanjäristyksen keskus oli 64 mailin (87 km) lounaaseen Pijijiapin kaupungista Chiapasin osavaltion eteläosassa 43 mailin (68.8 km) syvyydessä. Se synnytti 2.3 jalan (0.7 m) aallokon laajalla alueella, mutta vaikka se aiheutti jonkinasteista häiriötä kolmen tunnin ajaksi. ne eivät aiheuttaneet mitään tuhoa Amerikan Samoalla tai Hawaijilla. 14 000 km päässä sijaitseva Filippiineillä kansallinen tuho-agency asetti valtion koko itärannikon hälytyksen alaiseksi ilman evakuointia, mutta kehotti kansalaisia seuraamaan uutislähetyksiä.

MAANJÄRISTYS aiheutti Meksikossa muutamille rakennuksille suurta tuhoa, mukaan lukien hotellin puolisko, jossa pelastus-partiot tutkivat raunioita mahdollisten loukkuun jääneiden löytämiseksi.
Maksiko-citissä asukkaat tulvat asunnoistaan ulos kaduille kaiken varalta, kuten myös lähellä järistyksen keskustaa asuvat, tuoden mukanaan huopia tai sänkypeittoja keskiyön kylmyyttä vastaan. Helikopterit pörräsivät alueen yllä seuraten tilanteen kehitystä, Ikkunoita särkyi pääkaupungin lentoasemalla ja sähköt katkesivat useita kertoja.
Asukkaat pitivät maanpinnan liikkumista aluksi hupijuttuna, mutta valojen sammuttua keskiyöllä todellisuus alkoi
valjeta heille. Valtion omistaman öljy-yhtiön Pemex tiedottaja kertoi, ettei havaittavia vahinkoja ole löydetty, mutta tarkempia tutkimuksia jatketaan aamun valjettua. http://www.jpost.com/International/Strongest-quake-since-1985-strikes-off-Mexican-coast-504571

03. SE TOINEN hyväkäs Amerikan rannikon edustalla Meksikon maanjäristyksen ohella, hurrikaani Irma kävi tasoittelemassa Kuubaa ja pieniä Karibian meren saaria ja on päättänyt tehdä rintamahyökkäyksen Floridan valtion alueelle aloittaen tänään sunnuntaina. Irman helmoissa pyörivä hurrikaani Jose käy vielä täydentämässä Irman jälkiä, joissa kerrotaan 21 ihmisen saaneen surmansa. Vaikka Floridassa kuvernööri Scottin päätöksen mukaan evakuoidaan arviolta 5.6 miljoonaa ihmistä, uhriluvun pelätään joka tapauksessa nousevan tuntuvasti nykyisestä. Toisaalta sairaalalähteet kertovat myös syntyvyyden lisääntyneen Irman johdosta, ehkä pelkoreaktion vuoksi.
Irman voimakkuudeksi ilmoitetaan kategoria 3 -4, mutta sen pelätään kohoavan viiteen tarttuessaan tositoimiin. Harvey oli 4 kategorian myrsky.
Sadat tuhannet Floridan osavaltion asukkaat ovat pyrkimässä pakoon Irmaa, mutta Bill Johnson, joka johtaa hätäoperaatioiden kuskusta Palm Beach piirikunnassa, kehottaa ihmisiä luopumaan massapaosta, sillä "he pakenevat tuulta, eikä tuuli ketään surmaa". Hän yksilöi kehotustaan näin: "Jupiterin eteläpuolella asuu 7 miljoonaa ihmistä. Juppiterin pohjoispuolalla 2 suurta valtatietä kapeutuu kahdeksi ajokaistaksi, minkä vuoksi liikenne tulee ruuhkautumaan tähän solmukohtaan. Evakuoikaa mailien pituudelta, ei satojen mailien. Kehotan pysymään piirikunnassa".

Ilmatarkkailun mukaan kertoo ABC:n mukaan vilkkaan autoliikenteen suuntaavan kohti pohjoista. Monet ovat jättäneet autonsa bensiinin loputtua. Floridan valtatiepartiot sanovat hinaavansa hylätyt autot pois valtatieltä, etteivät ne estäisi liikenteen sujumista. Pahaksi onneksi hylätyt tai huonokuntoiset autot ovat pysähtyessään estämässä hätäpalvelun jäseniä pääsemästä pientareiden kautta apua tarvitsevien luokse tai muusta syystä kuten kolarien johdosta loukkaantuneitten avuksi. Lentoyhtiöt kuten Delta ja JetBlue tarjoavat alennettuja lento-kuljetuksia tarjoten 100 USD lentoa Floridasta San Juanista, Palm Beachistä ja Fort Lauderdalesta tulevissa koneissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/235178, http://www.dailymail.co.uk/news/article-4867972/Hurricane-Irma-moves-west-approaches-Florida.html,

Hurrikaani Irman aiheuttamat kustannukset, joiden ennakoidaan nousevan korkeimmiksi koskaan arvioiduiksi, tulevat yhdessä Harveyn kanssa nostamaan luonnollisten katastrofien aiheuttamat kustannukset ennätyskorkealle. Nämä tulevat vaikeuttamaan USA:n selviytymistä entisestään mahdottomalta tuntuvan talous-ahdingon hoitamiseksi, mikä vauhdittui Obaman 8 vuoden presidenttikauden holtittoman tuhlauksen vuoksi. http://allnewspipeline.com/The_Coming_Economic_Costs_Of_Irma.php, http://www.mydailyinformer.com/hurricane-irma-is-being-called-a-lawnmower-from-the-sky-and-fema-warns-it-will-devastate-the-southeast-irma-is-being-described-as-a-nuclear-hurricane/,

04. UUTISIA LYHYESTI
• Hamasin johtajaksi Khaled Mashaalin tilalle valittu Ismail Haniyeh johtaa Hamasin delegaatiota, joka vierailee Egyptissä 4 kuukautta uuden johtajan valinnan jälkeen. Egyptin ja Hamasin välit ovat olleet vähintäänkin aallon-pohjassa presidentti al-Sisin esittäessä syytöksiä Hamasin liittoutumisesta Egyptin hallitusta vastaan taistelevien IS:n joukkojen kanssa Siinailla. Hamasin on ollut vaikea vastata syytöksiin, kunnes IS:n pyssymies surmasin Hamasin vartijan Siinain rajalla. Haniyhehin delegaatiossa ovat mukana myös Moussa Abu Marzouk ja Saleh al-Arouri. Delegaatio aloitti vierailunsa lauantaina. Keskustelut keskittynevät Egyptin ja Hamasin äskettäin saavutetun turvallisuusyhteistyön ympärille.
https://www.timesofisrael.com/haniyeh-makes-first-trip-to-egypt-4-months-after-election-as-hamas-head/
• Pääministeri Netanyahu ei anna jonkun maantärähtelyn vaikuttaa suunnitelmiinsa tehdä historiaa vierailemalla ensimmäisen Israelin pääministerinä latinalaisessa Amerikassa poistaakseen samalla hokemat, että Israel on erakoitumassa entistä enemmän palestiinalaisongelmansa roikkumisen vuoksi. Netanyahin aikana - hänen ansiostaan tai ilman sitäkin – pääministeri on voinut kehua, etteivät suhteet arabimaitten kanssa ole koskaan olleet niin hyvät kuin ne nyt ovat. Myös USA-suhteet uuden potuksen ansiosta yhtä läheiset kuin ne voivat olla maailman johtavan suurvallan ja piskuisen Israel-rääpäleen välillä. Kuten Israel on tottunut tekemään, Netanyahun mukana – joskin eri lentona - menee avustustarvikkeita maanjäristyksen uhreille, jotka toimitetaan heille lähipäivinä. Pääministeri Netanyahulla olisi ollut toinenkin syy siirtää matkaansa hänen Sara-vaimonsa saadessa pian oikeuskanslerin tekemän päätöksen hänen syyttämisekseen oikeudessa valtion varojen väärin käyttämisestä. https://www.timesofisrael.com/with-netanyahu-set-to-visit-israel-dispatching-aid-to-quake-hit-mexico/
• Tuhannet israelilaiset marssivat Tel Avivissa PETA-eläinsuojelujärjestön järjestämässä mielenosoituksessa. He vastustavat elävien eläinten kuljetuksia. Eläimet on tarkoitettu pääosin teuraseläimiksi. http://www.jpost.com/Israel-News/WATCH-Thousands-flock-to-mass-Tel-Aviv-rally-for-animal-rights-504657
• Yael Farbstein luki Raamatustaan, miten juutalaisten Luvattu Maa vuotaa maitoa ja hunajaa. Tehdäkseen oman panoksensa hän perusti 6 vuotta sitten Samarian koti-kaupunkiinsa mehiläisfarmin. Hänen unelmansa kukoisti viime kuukauteen saakka. Silloin arabiterroristit tekivät ratsian hänen hunajatehtaaseensa, tuhoten sen, levittäen kaikki kennot kedolle ja tappaen niissä työskennelleet mehiläiset. Terroristit, joita artikkelissa kutsutaan turhan kainostelevasti varkaiksi, veivät mukanaan laitoksen kaikki
hunajapurkit, arvoltaan vuoden satoa vastaava määrä. Tämän raukkamaisen ratsian julkistaminen sai sionistiset kristityt – joita muutamat Suomessakin haukkuvat kirkasotsaisiksi haihattelijoiksi – tarttumaan asiaan sadoittain ja keräämään yli 15 000 USD avustuksen Farbsteinille aloittaakseen kaiken alusta yhtä kokemusta viisaampana. Varat koottiin kahden E-mailin kautta, jotka asetti Israel365, Breaking Israel News julkaiseman artikkelin avulla. Varoilla on tarkoitus hankkia uudet mehiläiskeot tuhottujen tilalle, asentaa ajanmukaiset turvallisuus-laitteet sekä avustaa Farbsteinia ja hänen 9 lastaan. Hänen mustan hunajan tuotteensa voittivat kansainvälisen Black Jar Honeytasting kilpailun, jonka oli järjestänyt Honeybee Research Center Ashevillessä Coloradossa USA. Hänen tuotteensa valittiin parhaaksi satojen hunajantuotteiden joukosta.
Lahjoittajille lähettämässään kirjeessä Farbstein kirjoittaa: "Rakkaat ystäväni, vaikka en tunne teitä, pidän teitä läheisinä sukulaisinani. Rohkaisunne ja tukenne – ja tämän laajan avustuksen, jonka US yhteisö keräsi arvostaessaan ja hellästi valvoessaan Samarian ja Israelin maan yhteisöjen kukoistamiseksi, vahvistaa meitä suuresti antaen meille voimaa ja kykyä työskennellä lujasti, rakentaa tuhotut mehiläispesät, vahvistaa turvallisuutta – sen sijaan, että vain luovuttaisimme. Jumalan tahosta, teidän avullanne, voimme uudelleen tuottaa hyvää ja makeaa Israelista". http://www.jpost.com/Christian-News/Christians-raise-money-for-Samaria-honey-farm-vandalized-by-Arabs-504671

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 20 -32; Tiberias25 -39; Suolameri 29 -39; Eilat 28 -41 +C-astetta, huomenna pari astetta lisää.