Posts

Showing posts from April 29, 2007
PERJANTAI 04.05.07
1. YLI 200 000 ihmistä kaikista kansankerroksista ja puolueista osallistui eilen torstai-iltana
Tel Avivissa järjestettyyn massa-mielenosoitukseen Olmertin hallitusta vastaan. Tilaisuudessa ei esitetty poliittisia puheita, vaikka ministereitä ja poliitikkoja osallistui tilaisuuteen.
Tilaisuuden koordinaattorina toimi Uzi Dayan (Dafni), eläkkeellä oleva kenraali, jonka perustama muutos-puolue ei saanut viime vaaleissa yhtään kansanedustajaa.
Poliisi arvioi, että tilaisuuteen osallistui yli 150 000 ihmistä. Heidän lukumäärällään ei sinänsä ole merkitystä, tärkein oli sen lähettämä viesti koko kansalle, että nykyisen Olmertin hallituksen tulee osoittaa todellista vastuuntuntoa ja johtamistaitoa ja erota kansan edun nimissä.
ONGELMAN muodostaa se, että Olmert pitää edelleen itseään eräänlaisena kansan profeettana, joskin ei-uskonnollisena, jonka ”näky Juudean ja Samarian sisäosien luovuttamisesta palestiinalaisille ilman vastavuoroisuutta johtaa rauhaan ja turvallisuuteen…
TORSTAI 03.05.07

1. POLIITTINEN TILANNE Israelin sisällä on vielä täysin sekaisin Winograd-osaraportin julkistamisen jälkeen 30.04.07. Raportin esittämät virheet ja puutokset Libanonin sota II:n aikana ja ennen sitä ovat raskaampia kuin mitä oletettiin, vaikka sen laatijat välttävätkin tekemästä henkilökohtaisia suosituksia tai vaatimuksia, joita raportissa kutsutaan ”huomioiksi”. Siinä kuitenkin vihjataan, että lopullinen raportti joskus heinäkuussa puuttuu myös henkilökysymyksiin.

TÄMÄN JOHDOSTA Olmert ei katso olevansa pakotettu eroamaan välittömästi, kuten ei myöskään Peretz. joka löysi raportista paljon kehuja itselleen.

Olmert asetti komitean korjaamaan raportissa esitettyjä puutteita ja virheitä sekä toteuttamaan niitä. Komiteaa johtaa entinen IDF:n komentaja Amnon Lipkin-Shahak, ja siihen tulee henkilöitä pääministerin kansliasta, ulkoministeriöstä, IDF:stä, kansallisesta turvallisuusneuvostosta sekä lisäksi asiantuntijoita ulkopuolelta.

POLIITTISET TARKKAILIJAT analysoi…
KESKIVIIKKO 02.05.07
1. SUSIEN YÖ ON ALKANUT Winogradin julkistettua ensimmäisen osan Libanonin kakkossotaa koskevasta tutkimuksestaan, joka käsitteli erityisesti Olmertin, Pretzin ja Halutzin toimintaa sodan alkaessa ja viiden ensimmäisen sotapäivän aikana. Kaikki kolme saivat murskaavan arvosanan: Hylätty. IDF:n komentaja Dan Halutz koki yleisen painostuksen sodan jälkeen liian suureksi ja kunnian miehenä katsoi parhaaksi erota. Hän opiskelee nyt yliopistossa USA:ssa, lehtitietojen mukaan aivan siedettävissä olosuhteissa, sauna, jagussi, uima-allas jne.
KAPINA KADIMAN SISÄLLÄ alkoi parin sen kansanedustajan ilmoittaessa vaativansa Olmertin välitöntä eroa, toinen heistä Kadiman kansanedustajien puhemies Avigdor Yitzhaki, joka kertoo Jpostin artikkelin mukaan puhuneensa lähes jokaisen Kadiman kansanedustajan kanssa, ”eikä yksikään heistä ilmoittanut olevansa onneton, jos Olmert eroaisi, eivät edes hänen läheisimmät ystävänsä”; toinen kapinallinen on Marina Solodkin.
KADIMAN PIIR…
TIISTAI 01.05.07
1. WINOGRAD-KOMITEA esitteli eilen median edustajille muutaman sivun pituisen yhteenvedon havainnoistaan, miten Libanonin sota kakkoseen jouduttiin ja miten sitä johdettiin viiden ensimmäisen sotapäivän aikana. Sota kesti kaikkiaan 34 päivää, mutta jostain syystä komitea rajoitti tutkimuksensa vain vajaaseen viikkoon. Tämä on herättänyt epäilyjä, että Olmertin asettama komitea pyrkii tällä suojelemaan asettajaansa, koska sota näytti vielä menevän hyvin siinä vaiheessa, mutta sodan pitkittyminen ja sodan johtamisen ilmetessä yhä kehnommaksi ja sekavammaksi yhtenäisen suunnitelman puuttuessa, kaikille alkoi olla selvää, ettei sota voinut täyttää sille asetettuja tavoitteita, joista kahden kaapatun israelilaissotilaan palauttaminen ja Hizbullahin joukkojen ja tukiasemien tuhoaminen Libanonin eteläosassa olivat tärkeimmät.
2. Komitean havainnot ovat tiivistettyinä seuraavat:
SODAN KIIREINEN aloittaminen ei perustunut yksityiskohtaiseen, kokonaisvaltaiseen …
MAANANTAI 30.04.07
1. SUURI OPERAATIO GAZASSA voi olla välttämätön, sanoi IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi hallituksen viikkokokouksessa sunnuntaina. Hän kuitenkin painotti, ettei ole viisasta ottaa valvontaansa suuria alueita Gazasta.
ASHKENAZI perusti mielipiteensä sille tosiasialle, että Hamas jatkaa esteettä armeijansa rakentamista ja on aloittanut uudelleen Kassam-iskut Israeliin. Hän otti Libanonin sodan kokemukset esimerkiksi todeten, että kuten Hizbullahin Katjusha-iskuja ei saatu loppumaan pelkästään ilmaiskuin, Kassam-iskuja Gazasta ei saada loppumaan ilman maaoperaatiota.
ASHKENAZIN MUKAAN viimeistä viiden kuukauden aikaa on vaikea kutsua tulitauoksi, koska palestiinalaiset ampuivat sen aikana 250 Kassam-rakettia ja kranaattia Israeliin sekä tekivät useita yrityksiä soluttautua Israelin puolelle, tulittaa sotilaita ja asettaa tienvarsipommeja. Itsenäisyyspäivänä palestiinalaiset ampuivat 35 kranaattia ja seitsemän Kassam-rakettia. Kaksi muuta Kassamia ammuttiin sunnunta…
SUNNUNTAI 29.04.07
1. SYYRIA TUSKIN HYÖKKÄÄ ISRAELIIN, vakuutti Turkin ulkoministeriön Lähi Idän apulaispääsihteeri Sedat Onal median edustajille perjantaina.
Onal perustaa näkemyksensä sille tosiasialle, että Syyria etsii epätoivoisesti kansainvälistä tunnustusta eikä halua riskeerata sitä hyökkäyksellä Israeliin tänä kesänä, kuten väitetään.
Todisteeksi tästä hän otti esimerkiksi USA:n edustajainhuoneen puheenjohtajan Nancy Pelosin vierailun Syyriassa aiemmin tässä kuussa.
SEDAT ONAL analysoi, että jos USA antaisi luvan, Israel olisi valmis keskustelemaan Syyrian kanssa. USA syyttää Syyriaa siitä, että se sallii kapinallisten kulkea Syyrian kautta Irakiin.
ISRAELIN PÄÄMINISTERIN kanslian puhenainen Miri Eisen kertoi Jpostin toimittajalle, ettei USA estä Israelia keskustelemasta Syyrian kanssa, vaan ettei Israel katso ajankohdan olevan sovelias keskusteluille siksi, että Syyria tukee terrorismia.
ONAL PITÄÄ tilannetta parempana kuin koskaan, mistä on osoituksena arabien Riadin-s…