Friday, October 05, 2007

PERJANTAI 05.10.07
1. KESKUSTELUT Olmertin ja ja Abbasin välillä herättävät pahoja aavistuksia niitä läheltä seuraavien parissa. Niistä ei anneta juuri mitään tietoja, ja Olmert ja Abbas keskustelevat aina osan ajasta kahdestaan ilman neuvonantajia tai muita neuvottelijoita. Abbas tulikin paljastaneeksi, että todelliset neuvottelut käydään salaisesti. Nämä median seuraamat tapaamiset onkin sen mukaan tarkoitettu pelkästään silmän lumeeksi. Olmert on tunnettu salakähmäisestä eikä aina tarkasti lainmukaisesta tavastaan hoitaa asioita.
NE VÄHÄISET tiedon muruset, joita kansalle tarjotaan, tulevat nimettöminä PA:n virkailijoitten taholta, mutta ne ovat usein ristiriitaisia ja vastuuhenkilöt kieltävät ne välittömästi.
OLMERT TESTAA Israelin kansan reaktioita antamalla ”läheiselle ystävälleen” ministeri Haim Ramonille tehtäväksi heitellä koepalloja medialle, kuten hän teki äskettäin julkistamalla ”oman” suunnitelmansa Juudean ja Samarian valtaosan ja Jerusalemin itäisten osien luovuttamisesta PA:lle, sekä sen korvaamiseksi, mikä puuttui sadasta prosentista, luovuttamalla maata Negevistä sen Gazan kaistaleeseen liittyviltä osin. (JP)
2. KUIN ASIAN VAHVISTAMISEKSI entinen IDF:n maan keskiosien entinen komentaja Yair Naveh kertoo Ynetin artikkelissaan ”Solving the Gaza Problem” (Gazan ongelman ratkaisu), että Israelin tulee varautua pitkän tähtäyksen kehitykseen Gazan kohdalla, minkä asukasluku kaksinkertaistuu 15 vuodessa. Tämä, Navehin arvion mukaan, aiheuttaa kasvavaa painetta sekä Israelille että Länsirannalla asuville palestiinalaisille, koska työttömät ja turhautuneet nuoret miehet pyrkivät sekä Israeliin että ”turvallista maayhteyttä” pitkin Länsirannalle. Hän ennakoi, ettei Israel eivätkä palestiinalaisetkaan halua näiden vihaisten nuorten miesten kiertelevän vapaasti Ramallahin kaduilla. Siten Israelin edun mukaista on Navehin mielestä antaa Gazan asukkaille tilaa levittäytyä Gazasta Negevin suuntaan luovuttamalla sieltä maata heille.
NAVEH EI näytä olevan ollenkaan huolestunut siitä, että terroristien raketit ja kranaatit tuodaan entistä lähemmäs juutalaisia asutuskeskuksia Negevin alueella, eikä Israelin maan pienuudesta.
Hän edustaa sitä Israelin vasemmiston haaveellista suuntaa, että tekemällä tarpeeksi myönnytyksiä palestiinalaisten viha juutalaista kohtaan saadaan poistettua ja ”nämä kaksi kansaa elävät sen jälkeen onnellisina ja turvallisina vierekkäin elämänsä loppuun saakka”, kuten presidentti Bush uskottelee. (JP; Ynet)
3. USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice tulee ensi viikolla Israeliin ilman aikataulua selvittääkseen viimeiset ongelmat Olmertin ja Abbasin välisistä keskusteluista.
JPOSTIN KOLUMNISTI Caroline B Glick antaa aamun artikkelissaan murskaavan kuvan Ricen tavasta runnoa Israelin neuvottelijat sopimuksiin, jotka ovat poikkeuksetta osoittautuneet Israelille verisiksi. Glick ottaa esimerkin tavasta, millä Bush ja Rice haluavat arabimaitten osallistumista rauhankokoukseensa vaatimatta niiltä ensin Israelin tunnustamista ja yhteyksien katkaisemista Hamasin kanssa. Täten he antavat arabimaille luvan päättää osallistumisestaan vaatimatta niiltä mitään. Bush ja Rice tarvitsevat edes yhden onnistuneen näytön politiikastaan Lähi Idässä.
HE LÄHTEVÄT Glickin mukaan siitä, että Abbasilla olisi jotain tarjottavana omasta puolestaan, mikä on toive-ajattelua, sillä sekä Abbasin turvallisuus että valta riippuu täysin IDF:n antamasta suojelusta. Abbasilla ei ole mitään valtaa Gazassa ja hyvin vähän Länsirannalla.
MYÖNNYTYSTEN SIJAAN Abbas esittää lisää vaatimuksia: Hän haluaa Temppelivuoren täyden hallinnan, Juudean ja Samarian täydellisen luovuttamisen PA:lle sekä palestiinalaispakolaisten paluuoikeuden hyväksymistä, mikä toisi Israeliin miljoonia vieraita palestiinalaisia niistä kuudesta miljoonasta, mihin heidän lukumääränsä väitetään nousseen. Vaatimusten ohessa Abbasin läheinen uskottu Azzam al-Ahmed, joka johtaa Abbasin neuvotteluja Hamasin kanssa, esitti uhkavaatimuksen, että ellei konferenssia valmistella huolella sen johtamiseksi positiivisiin tuloksiin, seuraukset tulevat olemaan vaarallisemmat kuin epäonnistuneitten 2000 neuvottelujen jälkeen Camp Davisissa, minkä seurauksena palestiinalaiset murhasivat yli 1100 israelilaista ja vammauttivat useita tuhansia, osa heistä loppuiäkseen pyörätuoliin sidottuina. Glick katsoo, että konferenssin epäonnistuminen vahvistaa siten sekä Hamasia että muita terrorijärjestöjä. (JP,INN)
4. CAROLINE B GLICK kertoo artikkelissaan, miten Rice pakotti Ariel Sharonin vuonna 2005 hyväksymään sopimuksen, jolla Israel veti joukkonsa pois Philadelphia-käytävältä Egyptin ja Gazan välillä poistaen siten Israelilta mahdollisuuden edes siedettävässä määrin estää aseitten ja räjähteitten salakuljetus Siinailta Gazan terroristeille. Viimeisin näytös tästä oli se, miten Egypti salli Ricen suosiollisella avustuksella ja Israelin vastalauseista välittämättä Iranissa ja Syyriassa koulutettujen lähes 90 Hamasin terroristin (luvut vaihtelevat 80 – 90) palaavan Gazaan. Ricen idean mukaan USA koulutti ja aseisti Fatahin joukkoja kenraali Keith Daytonin johdolla Gazassa, minkä johdosta suuri määrä USA:n toimittamia nykyaikaisia aseita ja sotilasajoneuvoja joutui Hamasin terroristien käsiin. Ja se oli Rice, muistuttaa Glick, joka pakotti Israelin ennenaikaiseen tulitaukoon Hizbullahin kanssa Libanonin kakkossodan aikana, minkä johdosta Hizbullah säilytti aseensa ja tukikohtansa etelä Libanonissa, jopa kasvattaen niitä siten, ettei siellä pysty näkemään sotaa koskaan olleenkaan, kuten Scheherezade Fatamarzi toteaa Jpostin artikkelissaan. Hizbullahin terroristit ovat vain sulautuneet paikallisten asukkaitten joukkoon varastoiden aseensa kyliin. Vain kukkuloitten laet ovat LA:n ja YK:n armeijan valvonnassa.
GLICK myös toteaa, että luovuttamalla Jerusalemin itäiset osat PA:lle kaikki Israelin henkilökorteilla varustetut palestiinalaiset muuttavat Israelin puolelle pienentäen siten juutalaisten suhteellista osuutta kaupungissa ja pakottaen juutalaisasukkaat muuttamaan pois. Tämä muuttaa Israelin ikuisena pääkaupunkina pidetyn Jerusalemin luonteen arabialaiseksi. (JP)
5. HAMAS SYYTTÄÄ Fatahia, että se on aloittanut sodan Hamasin jäseniä vastaan Gazan kaistalla omaksuen Irakin vastarintajoukkojen käyttämän taktiikan tekemällä kommandoiskuja ja käyttämällä auto- ja tienvarsipommeja. Tämän Hamasin edustaja katsoo olevan Fatahin taktiikan muutos, koska sen suunnittelemat joukkomielenosoitukset Gazassa eivät onnistuneet. Hamasin edustajan mukaan Fatah on useitten Gazassa tapahtuneitten yksityisiä ja instituutioita vastaan suoritettujen räjähdysten takana.
TIIASTAINA kolme Fatahin alaosaston al-Aksan jäsentä sai surmansa heidän kuljettamansa pommin räjähdettyä autossa heidän ollessa viemässä sitä aiottuun kohteeseen. Al-Aksa väittää, että Hamasin jäsen ampui panssarikranaatin autoon ja lupaa kostaa iskun. Al-Aksan mukaan miehet olivat jihad-matkalla, eli pommi oli tarkoitettu IDF:n sotilaita vastaan.
AIKAISIN TORSTAIAAMUNA kolme Hamasin poliisissa työskentelevää haavoittui, yksi heistä vakavasti, pommin räjähdettyä lähellä heidän autoaan Askoulah-risteyksessä Gazan kaupungissa. Hamasin poliisi pidätti Fatahin aktivistin Maher Khwairerin epäiltynä osallisuudesta pommi-iskuun. Hamas on laskenut ainakin 14 Fatahin suorittamaa pommi-iskua Gazan kaistalla.
6. IAF OHJUS ei pystynyt torstaina iltapäivällä eliminoimaan terrorimiehistöä, joka oli osallistunut rakettien ja kranaattien ampumiseen Israelin puolelle. Ohjus tuhosi auton ja haavoitti kolmea ohikulkijaa, mutta terroristit olivat haistaneet vaaran ja poistuneet autosta ennen iskua.
TORSTAI-ILTANA Kassam-raketti putosi Nir Am alueelle, mutta se ei aiheuttanut vahinkoja. Lehtimajanjuhlaviikon aikana terroristit ampuivat Israelin puolelle 12 kranaattia, joista kolme putosi juutalaisyhteisön alueelle Negevin länsiosassa. Vahingoista ei ole raportoitu.
PALESTIINALAISET kivittivät IDF:n autoa Bili´n kylän lähellä Samariassa torstaina haavoittaen lievästi yhtä upseeria. Hawaran tarkastuspisteessä Nablusin eteläpuolella sotilaat löysivät palestiinalaiselta kaksi veistä, 7 ja 11 sm:n mittaisia. Keskiviikkona sotilaat ampuivat aseistetun miehen operaation aikana Gazan eteläosassa syntyneessä tulitaistelussa. Toinen palestiinalainen sai surmansa käsitellessään RPG kranaattia, joka räjähti hänen käsissään. IDF:n tukikohdat Gazan turva-aidan lähellä joutuivat myös tulituksen kohteiksi. Yksi palestiinalainen sai surmansa ilmeisesti kaivaessaan tunnelia turva-aidan ali. (JP)
7. ISRAEL TUNNUSTI lopulta virallisesti tehneensä iskun Syyriaan, mutta ei kertonut mitään yksityiskohtia. USA:n ilmailualan asiantuntijat kertoivat Aviation Week lehdelle, että IAF käytti USA:n ”Suter” ilmahyökkäyksiin kehittämää teknologiaa, joka tunnistaa maa-asemalta konetta kohtaan lähetetyt tutkasignaalit, kääntää ne pois koneesta tai jopa pystyy ottamaan niiden hallinnan pimentäen maa-aseman kokonaan. Tämän teknologian avulla IAF:n koneet pääsivät kohteeseensa siten, etteivät Venäjän äskettäin toimittamat Tor-M1 ilmatorjunta-asemat havainneet koneitten tuloa ennen kuin ne olivat ampuneet ohjuksensa. Syyrian kerrottiin jokin aika sitten ostaneen 750 USD:lla 50 tällaista Tor-M1 patteristoa, joista 29 meni Iraniin sen ydinlaitosten suojelemiseksi. Tapaus on hälyttänyt sekä Iranin että Venäjän asiantuntijat, jotka kiireesti matkustivat Syyriaan tutkimaan, miten kaikki tapahtui. Tiedossa ei ole, oliko Tor-M1 patteristo käytössä kyseisessä kohteessa, mutta sen tutka valvoo laajoja alueita.
TAPAUS ON ironisesti oudolla tavalla vahvistanut Olmertin asemaa, joka nousi gallupeissa kolmesta kahdeksaan prosenttiin. Olmertia odottaa kahden entisen lisäksi kaksi uutta rikostutkimussyytöstä, joista oikeuskansleri Mazuz päättänee lomakauden jälkeen. (Ynet)

Wednesday, October 03, 2007

KESKIVIIKKO 03.10.07
1. OLMERT JATKAA soutamistaan Abbasin kanssa välittämättä siitä, että varoituksia tulee monelta taholta, sekä oikealta että vasemmalta. Olmert ja Abbas tapaavat taas tänään, tällä kertaa Jerusalemissa Olmertin sukkassa (lehtimajassa). Heillä alkaa olla kiire saada periaatesopimuksen runko kasaan ennen marraskuun rauhankokousta Annapoliksessa, Kokousta jouduttaneen siirtämään joka tapauksessa marraskuun loppuun, koska Olmert ja Abbas ovat lähes yhtä kaukana toisistaan kuin lähtiessään neuvottelemaan luonnoksesta.
KENRAALIMAJURI Giora Eiland, entinen turvallisuusneuvoston puheenjohtaja, varoittaa Ynetin artikkelissaan, ettei ole samantekevää millaisesta sopimuksesta neuvotellaan, eikä kuvitelma, ettei epäonnistuminen sido osapuolia sen jälkeen, pidä paikkaansa.
EILAND MUISTUTTAA, että pääministeri Begin lähti neuvottelemaan Egyptin kanssa Siinaista kuvitellen saavansa jotain siitä Israelille, mutta neuvotteluissa USA:ssa johdon otti USA:n presidentti Carter, joka liittoutui Egyptin presidentti Sadatin kanssa ja painosti Beginin luovuttamaan koko Siinain saamatta itse mitään. Toisena esimerkkinä hän mainitsee Oslon sopimukset, jotka Peres ja Beilin neuvottelivat pääministeri Rabinin selän takana. Lähtiessään Yhdysvaltoihin sopimusten viimeistely- ja allekirjoitustilaisuuteen Rabin kuvitteli voivansa hoitaa Peresin, mutta käytännössä USA:n presidentti Clinton otti ohjat käsiinsä ja pakotti Rabinin hyväksymään sopimukset ja silminnähden vastahakoisesti kättelemään Arafatia.
EILAND SUOSITTAA, että ensin tulee selvittää omat tavoitteet. Toiseksi toisten osapuolten intressit, mukaan lukien USA:n ja arabivaltioitten. Kolmanneksi selvittää edellisten kohtien mukaan tavoiteltavat päämäärät, joihin on mahdollista päästä neuvottelujen kunnollisella hoidolla. Eiland sanoo olevansa epätietoinen, onko näitä kohtia selvitetty niin riittävästi, että Olmert voisi tehdä valtiota sitovia sopimuksia. Toisaalta Eiland olettaa, että ehkä on jo sovittu, ettei lopullisista sopimuksista keskustella ennen turvallisuuskysymysten ratkaisua. Mutta jos näin on menetelty, mitä Israel on saamassa siitä?, Eiland kysyy.
2. PUOLUSTUSMINISTERIÖ on selvästi epäluuloinen sopimusluonnoksen saamiseksi Abbasin kanssa koskien lopullista tilannetta. Tämä johtuu ensiksi ajan puutteesta, toiseksi Olmertin liikkumisvapautta rajoittavat hallituskumppanien Shas ja Israel Beiteinun asettamat linjat, joita ei voi ylittää. Tämä pakottaa Olmertin päätymään epämääräisiin termeihin, kuten rajoja käsiteltäessä siinä ei voida viitata ”Palestiinan valtion rajat perustuvat 1967 aselepolinjoihin”, vaan esim. ”1967 aselepolinjojen mukaisesti”, tai jotain sen tapaista.
PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak ja hänen edustajansa sopimusneuvottelutiimissä ministeriön pääsihteeri Amos Gilead totesivat tiistaina epäilevänsä, että mitään konkreettisia tuloksia saavutetaan neuvotteluista, joten on syytä alentaa odotuksia ettei pettymys niiden epäonnistumisesta saa aikaan uutta väkivalta-aaltoa, kuten Fatah jo uhkailee.
HE TOTEAVAT, että on oltava realisti ja huomioitava, että Abbas on erittäin vaikeassa tilanteessa voidakseen toteuttaa mitään velvoitteistaan. Palestiinalaiset voivat jopa vetäytyä rauhankokouksesta vastalauseeksi sille, ettei Israel sitoudu lopullisen tilanteen kysymyksiin.
3. PUOLUSTUSMINISTERIÖN edustaja kertoo Jpostille, että Ehud Barak on hyväksynyt IDF:n laatiman suunnitelman sulkea kaikki Gazan kaistaleelle menevät yhteydet, jos tai kun väkivalta sieltä kasvaa Israelin puolelle. Hän kutsuu tätä Gazan evakuoinnin lopulliseksi toteuttamiseksi, mihin lasketaan kuuluviksi kaikkien sinne johtavien yhteyksien sulkeminen ja vastuun siirtäminen Egyptille, halusi tämä sitä tai ei.
”TÄMÄ ON AINOA RATKAISU”, ministeriön virkailija selvittää, ”koska Abbasilla ei ole mitään valtaa siellä. Ainoa mahdollisuus on irrottautua Gazasta täysin”.
OLMERT JA ABBAS tapaavat tänään 11.00 aikaan kolmen tunnin mittaiseksi sovitussa istunnossa, viides sarjassa. Heidän tarkoituksensa on tavata ainakin kerran ennen Annapoliksen kokousta marraskuussa. Tämän päivän kokouksessa käsitellään neuvottelutiimeille annettavia ohjeita, joiden mukaan ne laativat esityksensä.
Israelin neuvottelutiimiin kuuluu Giladin lisäksi Olmertin poliittinen neuvonantaja Shalom Rurgeman, Olmertin kanslian pääsihteeri Yoram Turbowicz ja ulkoministeriön pääsihteeri Aharon Abramovitch.
OLMERT KESKUSTELI eilen sekä Barakin että Livnin kanssa valmistautuessaan tämän päivän keskusteluihin. Barak painottaa turvallisuuskysymyksiä, Livni rajoittaa pakolaisten paluuoikeuden vain PA:n hallintoalueille, mutta ei Israeliin.
4. PERINTEISEEN lehtimajanjuhlien Jerusalem-marssiin osallistui Jpostin mukaan
80 000 ihmistä, joista 7000 arvioidaan kuuluneen maassa vieraileviin kristittyjen ryhmiin. Loput lienevät juutalaisia ja muita Israelin asukkaita, jotka tulivat osallistumaan värikkääseen marssiin, tanssimaan ja laulamaan sen muistoksi, että juutalainen kansa pääsi pakenemaan Egyptin työorjuudesta joskus 3 500 vuotta sitten. Katujen varsille oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä iloitsemaan marssijoitten kanssa ja ihailemaan värikkäitä asuja ja lippua kaikkialta maailmasta. Eräs USA:sta tullut turisti kantoi hankkimaansa suurikokoista puuristiä, mikä ärsytti siinä määrin poliisiviranomaisia, että he väkivalloin riistivät ristin häneltä ja veivät miehen ja pari muuta kuulusteltavaksi. Mies kyseli, mitä pahaa hän oli tehnyt, vaikka hän huutelikin, että tämä oli heidän marssinsa. Mukana marssissa oli El Al lentäjiä, sotilaita, hallituksen virkailijoita ja lääkintähenkilöstön edustajia.
EVANKELISET KRISTITYT mainitaan erikseen Jpostin artikkelissa heidän osoittamastaan rakkaudesta Sionin kansaa kohtaan, kuten tapahtuu joka vuosi.
Yksi suurimmista ryhmistä, 1500 pyhiinvaeltajaa, tuli Brasiliasta.
PÄÄRABBINAATIN kielto juutalaisten osallistumisesta marssiin ei näyttänyt estäneen juutalaisia, ja olivatpa jotkut ortodoksijuutalaisetkin tulleet seuraamaan tapahtumaa.
5. JERUSALEM POSTIN henkilökunnan laatimassa artikkelissa, joka perustuu The Daily Telegraphin artikkeliin tiistaina, kerrotaan, että USA:n ilmavoimat yhdessä Persianlahden maitten sotilasjohtajien kanssa harjoittelevat ja valmistautuvat arabimaitten ilmavoimien kanssa mahdollista Iranin sotaa varten. Arabimaitten edustajia osallistui ilmasotakonferenssiin Washingtonissa viime viikolla. Sen tarkoituksena oli auttaa Persianlahden maitten lentovoimien edustajia koordinoimaan tiedustelutietonsa USA:n kanssa ja valmistella yhteisiä harjoituksia, jotta yhteistyö tositilanteessa sujuisi ongelmitta.
USA:N ILMAVOIMIEN (USAF) esikuntapäällikkö kenraali Michael Mosley käytti tilaisuutta hyväkseen solmiakseen läheisiä suhteita liittolaismaitten edustajien kanssa, joiden tukea USA voisi tarvita tilanteessa, että Bush päättää iskeä Iraniin. Pentagon on avustanut sodankäynti-keskuksen rakentamisessa Yhtyneisiin Emiirikuntiin (UAE), jonka lentäjät harjoittelevat yhdessä USA:n lentäjien kanssa, ja jossa USA:lla on laajoja tukikohtia. Esikuvana sodankäyntikeskukselle käytettiin USAF:n keskusta Nellis Lentovoimien tukikohdassa Nevadassa. Jordanian ja UAE:n lentäjät ovat osallistuneet yhteisharjoituksiin USAF:n kanssa varmistaakseen, että ne voisivat lentää ja taistella yhdessä.
LEHTI KUITENKIN vakuuttaa, etteivät Jordanian ja UAE:n koneet luultavasti ota aktiivisesti osaa mahdollisiin ilmaiskuihin Iraniin, mutta on tärkeää, että ne sallivat USA:n koneitten ylilennot maassaan. Presidentti Bushin edustaja kieltäytyy kommentoimasta artikkelia ja vakuuttaa, että Bushin tavoitteena on saada diplomaattinen ratkaisu Iranin ydinsuunnitelmaan.
6. USA:N KONGRESSI hyväksyi 1.2 miljardin USD aseitten myynnin Israelille. Siihen sisältyy runsaasti ohjuksia ja niitten ohjauslaitteita, mukana jättimäisiä Bunkerbuster pommeja, kaikkiaan 799 miljoonan USD arvosta, sekä lentokonebensiiniä 308 miljoonan USD arvosta. Aseitten osto rahoitetaan USA:n myöntämällä tuella. Jotkut sotilastahot Israelissa valittavat, että Israel on liikaa riippuvainen USA:n asetoimituksista, mikä voi aiheuttaa vaikeuksia varaosien saannista sotatilanteessa. Toisaalta he katsovat, että Israelin aseteollisuus pystyy toimittamaan saman tapaisia aseita, jotka sopivat paremmin Israelin olosuhteisiin. USA:n avun ehtona on, että määräosa siitä käytetään hankintoihin USA:sta.
7. TORAN ANTAMISEN RIEMUJUHLA (simhat Torah), alkaa tänä iltana ja jatkuu
huomenna. Se on samalla Lehtimajanjuhlien viimeinen päivä, Raamatussa mainittu kahdeksas sukkotin päivä, ”shemini atzeret” (3.Ms.23:34-38). Se päättää samalla Toran (viisi Mooseksen kirjaa) lukemisen synagogassa. Perinteen mukaan Tora-arkista otetaan kolme Tora-rullaa. Ensimmäisestä luetaan viimeinen jakso Mooseksen viidennestä kirjasta; toisesta Tora-rullasta luetaan muutama säe ensimmäisestä Mooseksen kirjasta osoituksena, että lukeminen jatkuu. Kolmas Tora-rulla kannetaan juhlasaatossa synagogan ympäri (hakkafot) tanssien ja laulaen läsnäolijoitten kantaessa rullaa. Perinteisiin kuului jakaa lapsille makeisia tai leivoksia. Perinteisiin kuuluu myös, että jokainen saa lähestyä Tora-rullaa (aliyah la-Torah). Siten myös naisia ja lapsia kutsutaan eteen synagogassa, jossa lapset peitetään suurella rukousliinalla ja heidät siunataan. Koska kaikkien tulisi saada osallistua tilaisuuteen, niitä uusitaan päivän aikana.
8. UUTISOTSIKOITA
- ELON MOREH kylän asukkaat filmasivat, miten äärivasemmiston edustajat tahallisesti katkaisivat vesijohdot läheiseen Dir el-Hattab arabikylään voidakseen syyttää siitä Elon Moreh juutalaiskylää.
- FATAH surmasi neljä Hamasin jäsentä, jotka kuuluivat Hamasin ”merivoimiin”, ja haavoitti kolmea muuta tiistai-iltana, luultavasti tienvarsipommilla.
- IDF:N SOTILAAT ampuivat palestiinalaisen Beit Hanoun lähellä hänen alkaessa tulittaa sotilaita. Sikemissä sotilaat pidättivät tiesululla veitsellä aseistetun palestiinalaisen, ja jatkoivat etsittyjen terroristien pidättämistä.

Tuesday, October 02, 2007

TIISTAI 02.10.07
1. ISRAELIN KONEET ISKIVÄT käyttämättömään armeijan rakennukseen Syyriassa, kertoi presidentti Bashir Assad BBC:n haastattelussa. BBC jätti tämän kohdan pois julkistaessaan haastattelun web-sivullaan. Assad vakuutti, ettei hänen maansa hyökkää Israeliin eikä halua sillä tuhota rauhanmahdollisuuksia, mutta syytti Israelia, että sen hyökkäys Syyriaan osoittaa sen sisäisen antipatian rauhaa kohtaan. Hän kertoi Syyrian pidättävän oikeuden vastata Israelin hyökkäykseen, mutta ei välttämättä sotilaallisesti.
SYYRIAN ULKOMINISTERI Walid Moallem syytti puheessaan YK:n yleiskokouksessa elementtejä USA:ssa virheellisten tietojen sepittämisestä IAF:n koneitten syyskuun 6. päivänä oletetusta kohteesta, joka oli joko aselähetys Hizbullahille tai Syyrian ja Pohjois-Korean yhteinen alkeellinen ydinlaitos.
Syyria on ilmoittanut, ettei se osallistu rauhankonferenssiin, ellei sen ohjelmassa ole Golanin kukkuloitten palauttaminen Syyrialle. Gondoleezza Rice ilmoitti, että Syyria on oleellinen osa Lähi Idän rauhanprosessia, ja että sen mukana olo on tärkeä.
2. PA VAATII pitkälle ulottuvia sopimuksia Israelin kanssa ennen marraskuun rauhan-konferenssia Annapoliksessa, Marylandissa USA:ssa. PA:n virkailija kertoi JP:n kolumnisti Kh A Toamehille maanantaina, että Jerusalemin, tulevan Palestiinan valtion rajojen ja palestiinalaispakolaisten ongelman ohella PA vaatii sopimuksia vedestä, turvallisuudesta ja setlementeistä. Hän sanoi, ettei PA halua keskustella maan vaihdosta ja maanpaosta Israelin alueelle palaavien pakolaisten määrän rajoittamisesta. Hänen mukaansa PA vaatii, että Israel vetäytyy ennen 1967 sotaa edeltäneille aselepolinjoille eikä aseta rajoituksia pakolaisten paluuoikeudelle.
PA:N PÄÄNEUVOTTELIJA Saeb Erekat sanoi, ettei hän ole tietoinen maanvaihto-suunnitelmista Israelin kanssa. PA vaatii edelleen yksityiskohtaista suunnitelmaa, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät ennen rauhankonferenssia. ”Tämä periaatejulistus sitten ratifioidaan rauhankokouksessa, jonka jälkeen aloitetaan keskustelut yksityiskohdista”. PA ja Israel ovat kuitenkin vielä kaukana siitä, miten yksityiskohtainen sen tulisi olla.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas kertoi tavattuaan Jordanian kuninkaan Abdullah II:n, että 12 arabimaata on ilmoittanut osallistuvansa kokoukseen. Lisäksi Abbasin tietojen mukaan Turkki, Malesia ja Indonesia ilmoittavat halukkuutensa osallistua.
KUNINGAS Abdullah II pyysi Israelilta lisää luottamusta kasvattavia askeleita ja auttamaan Abbasia laatimaan yksikohtaisen esityslistan lopullisen tilanteen neuvotteluja varten. (JP)
3. ISRAEL VAPAUTTI eilen 57 palestiinalaista vankia ”Abbasin aseman vahvistamiseksi”. Yksi vangeista oli Hamasin jäsen, ja hänet pudotettiin pois vapautettavien listasta. Jäljelle jääneet 30 vapautettaviksi hyväksytyt vangit ovat Gazan alueelta, ja heidät vapautettaneen tänään. Medialle ei ilmoitettu, miksi heidän vapauttamisensa siirrettiin täksi päiväksi, mutta huhujen mukaan IDF:n yleisesikuntapäällikkö Gabi Ashkenazi ilmaisi tyytymättömyytensä palestiinalaisvankien vapauttamiseen, koska IDF:n sotilas Gilad Shalit on edelleen panttivankina. Tämä on voinut vaikuttaa presidentti Peresin allekirjoituksen viivästymiseen. Hänen tulee allekirjoituksellaan vahvistaa vankien armahtaminen. Vaikka armahdetut antavat kirjallisen lupauksen olla palaamatta terrorismiin, useita armahdettuja on jo joutunut IDF:n haaviin lupauksensa jälkeen epäiltyinä osallisuudesta terrorismiin. Gazasta kotoisin olevat armahdetut terroristit palautetaan Gazaan Eretzin terminaalin kautta. (JP)
4. ISRAEL BEITEINU-PUOLUE asetti ke. Israel Hasonin laatimaan puolueen edellyttämät rajat, joihin saakka Olmert voi mennä sopimuksissaan PA:n kanssa. JP:n Gil Hoffmanin laatiman artikkelin mukaan puolue tulee antamaan varsin väljät rajat, joiden sisällä Olmert voi toimia, sekä koskien Juudeaa ja Samariaa että Jerusalemin arabiosia. Hason sai Olmertin luvan tavata PA:n edustajia puolueen sallimia rajoja laatiessaan. Suunnitelmassa suhtaudutaan väljästi myös palestiinalaispakolaisten paluuoikeuteen sekä maa-alueitten luovuttamiseen olevat olot huomioiden maa-alueitten vaihtoja myöten. Hason hylkäsi Haim Ramonin suunnitelman sillan tai tunnelin rakentamiseksi Gazan ja Länsirannan välille. Puolue pitää kiinni hallituksen päätöksestä kohdella Gazan kaistaletta vihamielisenä alueena. Hasonin mukaan Gazan liittämiseen osaksi Juudea ja Samariaa edellyttää, että Hamas tunnustaa Israelin valtion ja hyväksyy Israelin ja PLO:n tai PA:n kanssa tekemät sopimukset.
HASONIN SUUNNITELMAN kuuluu Juudean ja Samarian alistaminen kansainväliseen valvontaan, jos PA ei täytä sille asetettuja velvoitteita. Tällainen kansainvälinen ”kvintetti” valvontaryhmä voisi koostua YK:n, EU:n, USA:n Venäjän ja arabiliiton edustajista. Tämän Hason katsoo pystyvän estämään palestiinalaisten tulitukset israelilaisiin kohteisiin.
PA:N VIRKAILIJAT ovat esittäneet Abbasin suulla, että kansainvälisen yhteisön tulee valvoa Israelin ja PA:n kesken sovitun sopimuksen toteuttamista.
SHAS-PUOLUEEN kanta Olmertin ja Abbasin välisiin keskusteluihin ja periaatesopimukseen selviää sitten, kun se on esitelty sen hengelliselle johtajalle Ovadia Yosefille. (JP)
5. ISRAEL HALUAA SELVITYKSIÄ tietoihin, joitten mukaan 80 palestiinalaista, joille
Egypti antoi luvan palata Gazaan, olivat saaneet sotilaskoulutusta Iranissa ja Syyriassa. Samojen tietojen mukaan Hamas luovutti Egyptille pidättämänsä al-Qaidan jäsenen osana sopimusta Egyptin kanssa. Egypti oli pitänyt heitä El Arishissa neljän kuukauden ajan, mutta antoi nyt heille luvan palata koteihinsa. Egypti yritti vähätellä tapausta väittäen, että he murtautuivat Gazaan aidan läpi, mutta Israelin tietojen mukaan heidät päästettiin sinne Rafahin terminaalin kautta, jonka valvontaa Israel ei Hamasin vallankaappauksen jälkeen ole voinut suorittaa. Heidän mukanaan oli Hamasin ke. Mushir al-Masri, Farej al-Rul sekä entinen sisäministeri Taleb al-Kawashme. Ryhmään kuului myös Hamasin aseellisen siiven Izza-din Kassamin jäseniä, jotka palasivat tehokkaalta koulutusleiriltä Syyriasta ja Iranista. Israel pelkää, että nämä asiantuntijat lisäävät Hamasin joukkojen osaamista uudenaikaisten aseitten ja pommien käsittelyssä, tiedustelussa ja kommandoiskuissa. (Haaretz)
6. UUTISOTSIKOITA
- TALOUSBOIKOTTI alkaa tuntua Hamasin hallituksen toimissa Gazassa. Se on nostanut roimasti veroja yhtiöille ja vaatii tavaroista tullimaksuja käteisenä. Se on myös joutunut myymään takavarikoimiaan tavaroita.
- IDF YHTYY oikeuskanslerin näkemykseen, että Hebronin juutalaistorin varteen tyhjinä olleisiin kauppapuoteihin muuttaneet juutalaiset tulee karkottaa. Juutalaiset omistivat nämä ennen arabien 1929 suorittamaa juutalais-asukkaitten massamurhaa, minkä johdosta kaikki Hebronin juutalaiset evakuoitiin ja arabit omivat heidän omaisuutensa. Alueitten tullessa uudelleen Israelin hallintaan 1967 sodan seurauksena niitä pidettiin hylättynä omaisuutena, jonka omistus siirtyi valtiolle. Juutalaisasukkaat syyttävät, ettei valtio ole huolehtinut sille kuuluvan omaisuuden hoidosta vaan salli arabien muuttaa sinne asumaan ja perustaa liiketilojaan.
- NRP:N KANSANEDUSTAJA Zevulun Orlev esitti maanantaina Knessetille lain, joka vahvistuessaan vaatii pääministerin, presidentin, ministerien ja Knessetin puhemiehen jäämään virkavapaalle virallisten poliisitutkimusten ajaksi. Poliisin tulee myös tuon ajan kuluessa saada tutkimuksensa siihen pisteeseen, että se voi päättää syytteistä ja tutkimusten lopettamisesta.
- SISÄISEN TURVALLISUUDEN MINISTERI Avi Dichter ei näe mitään väärää siinä, että hän poliisin johtajana valvoo pääministeri Olmertia tutkivien poliisien toimia. Dichter myös esittää, että rikostutkimukset Olmertia vastaan tulisi jäädyttää siksi, kunnes hänen toimikautensa pääministerinä päättyy.
- ISRAELIN VALTION edustaja vahvistaa, että filmi palestiinalaispojan Muhammd Duran kuolemasta syyskuussa 2000 IDF:n sotilaitten luodeista on todettu väärennökseksi. Alkuperäistä filmiä on peukaloitu.
- KAKSI KASSAMIA ammuttiin Gazasta Israeliin eilen, ja tänä aamuna kaksi, jotka putosivat Ashkelonin kaupungin lähettyville. Vahingoista ei ole tiedotettu.
- TUHAT ISRAEILAISTA osallistui rukoustilaisuuteen Josefin haudalla Sikemissä maanantai-iltana.
- KEVYTTÄ SADETTA ennustetaan rannikolla ja maan pohjoisosassa torstai-iltana ja perjantaina ehkä myös Jerusalemissa. Päivälämpötila pysyy miellyttävänä, yöllä se putoaa 16 asteeseen Jerusalemissa.
- DEBKAFILE raportoi, että kaikki venäläiset asiantuntijat ja työntekijät Bushehrin ydinvoimalatyömaalla Iranissa ovat matkustaneet kotiinsa. Raportti aprikoi, onko syynä erimielisyydet tilaajan kanssa, mikä ei tunnu mielekkäältä, koska Putin vierailee 16.10. Iranissa, vai pelko USA:n ilmaiskusta. Kolmantena mahdollisuutena Debkafile näkee Iranin ennakkoiskun USA:n kohteita vastaan.
- www.worldnetdaily.com raportoi, että Venäjä, Kiina ja Iran voivat olla USA:n dollarin arvon romahtamisen takana tarkoituksenaan USA:n vallan tuhoaminen. Jokaisella näistä maista on jotain hampaankolossa Yhdysvaltoja vastaan. USA painostaa Kiinaa tarkistamaan valuuttansa arvoa, mitä se ei halua. Kiina voi vastata vaatimuksiin vapauttamalla valtavat dollari- ja arvopaperivaransa maailman markkinoille.

Monday, October 01, 2007

MAANANTAI 01.10.07
1. TUHANSIA IHMISIÄ vaelsi tiettömiä rinteitä pitkin viidelle asumattomalle kukkulalle Juudeassa ja Samariassa sunnuntain aikana aloittaakseen niiden rakentamisen. He tekevät tämän uhmaten Olmertin vasemmistohallituksen ja USA:n ulkoministeri Gondoleezza Ricen suunnitelmia luovuttaa ne ja monia muita kukkuloita ja laaksoja palestiinalaisille.
ARMEIJAN TAHOLTA valitetaan, että sillä on tusinoittain kuumia terrorivaroituksia, joita sen tulee hoitaa eikä siten voi häätää ihmisiä pois kukkuloilta. Tilanne on sivusta katsoen vähintään kafkamaisen outo, eikä aina pysty ymmärtämään, mikä kutakin ajatussuuntaa ajaa.
Hallituksen tehtävänä tulisi ennen muuta olla huolehtiminen kansalaistensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, ja armeijan tehtävänä tulisi olla suojella maata ulkoista vaaraa vastaan.
2. OMAN LUSIKKANSA soppaan heitti Ariel Sharonin entinen pääneuvonantaja, yksi Gazan evakuoinnin pääsuunnittelijoista ja hänen kansliansa pääsihteeri Dov Weisglass, joka ylistelevin sanoin hehkuttaa, mitä hyvää Israelille tulee siitä, että se luovuttaa maata Palestiinan valtiolle, josta kaiken todennäköisyyden mukaan tulee terrorivaltio. Tämän seurauksena Israelin suurimmat asutuskeskukset, teollisuuden pääosa, pääliikenneväylät, Ben Gurionin lentokenttä tulisivat terroristien rakettien, ohjusten ja kranaattien tulituksen ulottuville. Israel saa kolmanneksen vedestään Juudean ja Samarian pohjavesivarastoista. Nämä tulisivat olemaan PA:n valvonnassa, joka voisi käyttää niitä mielensä mukaan.
Weisglass myös ylistää Abbasia ja pääministeri Fayadia, jonka hän sanoo hyvin tuntevansa ja joka hänen mielestään on järkevä, rehellinen ja uskottava mies. Mutta mitä takeita Israelilla on siitä, että Fayad on pääministeri huomennakin ja mitä takeita on siitä, ettei Hamas kaappaa valtaa Juudeassa ja Samariassa kuten se teki Gazassa?
YNETIN KOLUMNISTI Martin Sherman ihmettelee artikkelissaan Weisglassin sokeaa pilkkua, ettei hän pysty näkemään näitä vaaroja, vaan suosittaa ”tiekartan” täyttä toteuttamista.
3. OLMERTIN LUPAAMAT 87 palestiinalaisvankia, jotka presidentti Peres armahti eilen, vapautetaan syytä ilmoittamatta keskiviikkona eikä tiistaina, kuten oli tarkoitus.
Korkein oikeus hylkäsi eilen vapauttamista vastaan tehdyt valitukset.
Vapautettavien joukossa on Rakad Mahmoud Salameh, joka välitti Saddam Husseinen dollarit al-Aksa intifadan aikana 2000-2002 kuolleitten terroristien omaisille ja operaatioissa haavoittuneille terroristeille, 10 000 surmatun omaisille ja 1000 USD haavoittuneelle, kertoo Debkafile. Salameh on artikkelin mukaan vieläkin Arabien vastarintaliikkeen sihteeri. Abbas pyysi hänen ja parin muun tunnetun terroristin vapauttamista osoittaakseen palestiinalaisille, että Abbas pystyy toimimaan palestiinalaisten eduksi, mikä vahvistaa hänen asemaansa.
OLMERTIN JA ABBASIN huomiseksi sovittu tapaaminen siirtynee keskiviikkoon.
4. HAMAS UUDISTI tarjouksensa tilapäisestä tulitauosta (hudna) Israelin kanssa eilen. Hamasin edustaja totesi samalla, että USA:n esittämä ”rauhankonferenssi” on ajan haaskausta. Hamasin pääministeri Ismail Haniyehin pääneuvonantaja Ahmed Yusef, kehotti Israelia tekemään luottamusta kasvattavia toimia vahvistaakseen Hamasin lupaaman tarjouksen. ”Israelin tulee osoittautua luottamuksen arvoiseksi”, hän toteaa ja lisää, että siten Israel hyväksyy Hamasin näkemyksen, joka perustuu Israelin vetäytymiselle 1967 tulitaukolinjoille, kaikkien palestiinalaisvankien vapauttamiselle ja tyydyttävän ratkaisun löytämiseen palestiinalaispakolaisten ongelmaan.
FATAHIN PIIRISSÄ Hamasin tarjouksen tarkoituksena nähdään Hamasin pyrkimys hivuttautua Olmertin ja Abbasin välisiin keskusteluihin, mikä osoittaa liikkeen olevan poliittisessa vararikossa. Hamasin piirissä Abbasia pidetään halvaantuneena ankkana, joka ei enää edusta palestiinalaisia, vaan rajoittuu hoitamaan Länsirannan juoksevia asioita ja Fatahin rakentamiseen uudelleen.
5. YESHA NEUVOSTO aloittaa kampanjan, jossa se kertoo kansalle, että Olmertin ja Abbasin neuvottelema periaatejulistus marraskuun rauhankonferenssissa tulee olemaan pelkkää hämäystä (bluff). Tästä kertovia julisteita tullaan kiinnittämään tuhanteen bussiin. Myöhemmin kampanja ulotetaan useisiin mediavälineisiin.
JULISTEISSA, joita kiinnitetään busseihin Tel Avivissa, osoitetaan periaatesopimuksen johtavan Kassam-rakettien osuvan Azrieli-torneihin Tel Avivissa tai Ben Gurionin lentokentälle; vastaavasti Raananin kaupunkiin meneviin busseihin kiinnitettävät julisteen varoittavat, että Kassam-raketit satavat kohta Raananin kaupunkiin.
YESHA NEUVOSTO (Juudean, Samarian ja Gazan asukasneuvosto) varoittaa lausunnossaan, että sopimus Abbasin kanssa on pelkkää hämäystä, sillä Abbas ei pysty antamaan mitään vastapainoksi, koska hänen hallituksensa on yhtä heikko kuin Olmertinkin.
6. YK:N IHMISOIKEUKSIA koordinoiva toimisto (OCHA) varoittaa, että Israelin uhkaamat pakotuskeinot Gazaan aiheuttavat toteutuessaan kovia vaikeuksia alueelle. YK:n toimisto ei ilmeisesti pysty näkemään, että pakotteilla on tarkoitus vaikuttaa palestiinalaisten suhtautumiseen Hamasia vastaan ja vaikeuksien aiheuttaminen on osa tätä kampanjaa.
OCHA:N TOIMISTO ilmoittaa, että ennen Hamasin vallankaappausta Gazassa kesäkuussa sinne meni päivittäin 238 rekka-autoa. Nyt enää 10 % Gazaan sallituista tavaroista tulee ihmisoikeusjärjestöiltä; 86 % kuljetuksista vie kaupallisia tavaroita, joista Gazan asukkaat lopulta ovat pääosin riippuvaisia. Gazan alueen energiatarpeen tyydyttäminen riippuu 91 prosenttisesti Israelista eri muodoissaan. IEC välittää 62.5 % Gazan energian tarpeesta; 28.6 % tulee GEC:lle Gazassa polttoöljyn muodossa, jonka EU maksaa.
OCHA TÄHDENTÄÄ, että Gazan polttoöljyvarastot ovat lähes olemattomat, ne riittävät vain 48 tunnin kulutukseen.
VAIKEIN tilanne on Gazan 12 sairaalan kanssa. Niissä on oma generaattori, mutta ne tarvitsevat polttoöljyä, mikä maksaa. Sairaalat joutuivatkin kriisin aikana, jolloin sähkö oli poikki 72 tuntia, keskeyttämään ilmastoinnin sairaaloissa säästääkseen sähköä.
ISRAELIN ONGELMANA ovat nämä ihmisoikeus- ja muut kansainväliset järjestöt, jotka hanakasti tarttuvat palestiinalaisille aiheutettuihin ongelmiin, mutta unohtavat täysin syyn, miksi Israel on pakotettu niihin. Ne eivät näe sitä vaikeutta, mitä jatkuva raketti- ja kranaattituli aiheuttaa rajan pinnassa asuville juutalaisasukkaille. Kaupan rajoittaminen Gazaan koskee myös israelilaisia yhtiöitä, jotka sen vuoksi menettävät markkinoitaan Gazassa.
7. IDF:N NATIV operaatio on perustamisestaan lähtien vuonna 2002 käännyttänyt 2 213 armeijassa asepalvelustaan suorittavaa ei-juutalaista. Armeijan piirissä valitetaan, että luku olisi paljon suurempi ilman rabbien asettamia tiukkoja kriteereitä. Vuonna 2005 oli huippuvuosi, silloin 640 sotilasta suoritti kääntymiskurssit, mutta seuraavana vuonna luku putosi, vain 450 sotilasta suoritti kurssin loppuun. Tänä vuonna luvun uskotaan nousevan kuuteen sataan. Vuosittain arviolta 2000 entisen NL:n alueelta muuttanutta nuorta, joita ei katsota halachan mukaan juutalaisiksi, aloittaa asevelvollisuutensa Israelissa. Nativen mukaan joka vuosi kääntymisohjelman mukaisen kurssin aloittaa n. 1500 asevelvollista, heistä 85 % on ei-juutalaisia, ja 650 suorittaa kurssin loppuun.
IDF PYRKI osoittamaan joustavuutta kääntymisoperaatioon osallistuneille eikä vaatinut heiltä tarkkoja halachan määräysten noudattamista esim. ruokavaliossa. Tämä kuitenkin muuttui, kun kurssien valvojiksi tarvittiin enemmän rabbeja, joista useimmat ovat ankarien haredi-vaatimusten kannattajia, mikä pelotti osan kurssilaisista pois.
8. UUTISOTSIKOITA
- LABOURIN puheenjohtaja Ehud Barak on hämmästyttänyt puolueensa jäseniä omaksumalla lähes Netanyahun linjan suhteessa Olmertin ja Abbasin välisiin keskusteluihin, joita hän ei pidä reaalisina. Toisaalta Barak valmistelee psykologista maaperää suurelle operaatiolle Gazassa lähitulevaisuudessa.
- ISRAELIN TALOUS etenee reippaasti. Kolmen kuukauden aikana kesäkuusta elokuuhun vienti nousi 12 %, hotellien kannattavuus parani 17 % ja teollinen tuotanto kasvoi 6.2 %. Kolmen sitä edeltävän kuukauden aikana maaliskuusta kesäkuuhun vienti nousi 18 %, teollinen tuotanto 3.6 %.
- USA:N EDELLINEN YK:n lähettiläs John Bolton kertoi Englannin pääministeri Brownille, että on tullut aikaa aloittaa pommitukset Iranin ydinlaitoksia vastaan. Presidenttiehdokas Giulianin neuvonantaja Norman Podheretz vaatii samaa.
- TERRORIJOHTAJA Eitam Abu Eita kertoo WND:n artikkelissa, että terroristien vuoden 2002 Betlehemin kirkon miehittäminen ja linnoittautuminen sinne 39 päiväksi oli Arafatin suunnittelema operaatio, jonka tarkoituksena oli houkutella IDF hyökkäämään kirkkoon. Lopulta 13 terroristia karkotettiin ulkomaille ja loput 26 terroristia Gazaan. Kirkkoon jäi terroristien panttivangeiksi 49 kirkon työntekijää ja 45 aseetonta palestiinalaista. Terroristit söivät mässäillen kirkon työntekijöitten ruuat ja hävittivät tai varastivat kaiken, millä he katsoivat olevan jotain arvoa. Nyt Olmert lupasi näitten terroristien palata Betlehemiin.

Sunday, September 30, 2007

SUNNUNTAI 30.09.07
1. RAUHANSOPIMUS Israelin kanssa mahdollista laatia puolen vuoden kuluessa, paljasti PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas Washington Postin haastattelussa. YK:n yleiskokouksessa perjantaina Abbas vannoi ”pitävänsä käsissään oliivinoksaa, joka ei koskaan lakastu tai kuole”, mutta lisäsi pitävänsä käsissään myös vapaustaistelijan asetta, ehkä viittauksena Arafatin YK:n yleiskokouksessa vyöllään pitämään pistooliin, mikä oli ennen näkemätön myönnytys tälle terrorijohtajalle. Abbas myös selitti, ettei ole enää mitään esteitä Bushin esittämälle rauhankonferenssille marraskuussa, joka pidettäneen Annapoliksessa, Maryland, USA. Abbas sanoi uskovansa, että maltilliset arabimaat tulevat mukaan konferenssiin.
WASHINGTON POST lehdelle antamassaan haastattelussa Abbas lupasi, että palestiinalaiset ovat joustavia. Hän muistutti, että ”1937 Palestiinan jakosuunnitelmassa Israelille tarjottiin vain osaa maasta, ja he olivat tyytyväisiä siihen, myös Ben Gurion. Ennen 1947 palestiinalaisilla oli 95 % Palestiinasta. Vuoden 1947 YK:n Palestiinan jakosuunnitelman me hylkäsimme ja siten hävisimme. Sitten tuli 1967 rajat (tulitaukolinjat), jotka me hyväksymme.” Abbas lisäsi, että Arafat hylkäsi presidentti Clintonin tarjoaman suunnitelman vuonna 2000, ja ”minäkin olisin hylännyt sen, sillä 92 % maasta ei ole hyväksyttävä meille.”
ABBAS ANTOI tunnustusta Haim Ramonin suunnitelmalle Jerusalemin jakamisesta, jonka mukaan sekä Israel että Palestiina saavat osan tästä ikuisesta kaupungista, jota Israel on toistuvasti pitänyt Israelin jakamattomana pääkaupunkina uhmaten kansainvälistä boikottia.
Palestiinalaispakolaisista hän sanoi, että hänellä on oikeus palata Safediin, josta hän on kotoisin, kuten muutkin pakolaiset omalle kotiseudulleen, mutta se riippuu minusta ja pakolaisista ja lopullisen tilanteen sopimuksista. Abbas pitää tärkeänä turvallista yhteyttä Gazan ja Länsirannan välillä, mutta hän ei halua palata yhteishallitukseen Hamasin kanssa.
ABBAS MYÖNSI tietävänsä Olmertin ongelmat Israelin sisällä, mutta uskoi hänen runnovan suunnitelmansa läpi jollain tavalla.
2. ARABIMAIDEN REAKTIOT osallistumisesta marraskuun rauhankonferenssiin ovat olleet varovaisen myöntyväisiä. Useimmat sanovat odottavansa ensin konferenssin asialistaa ja päättävänsä sitten, kun kutsut on lähetetty.
SYYRIAN ULKOMINISTERIÖN edustaja Bushra Kanafani kertoi medialle Damaskoksessa, että Syyria haluaa ensin vastauksia moniin kysymyksiin, joihin konferenssiohjelman lisäksi kuuluu Syyrian vaatimus Golanin ylängön palauttamisesta, mutta totesi, että ”hyvin suunniteltuna ja valmisteltuna konferenssi on tärkeä tilaisuus saavuttaa kauan odotettua edistystä”.
JORDANIAN ulkoministeri Abdul-Ilah al-Khatib totesi konferenssin olevan viimeinen tilaisuus saavuttaa edistystä ja esitti vaatimuksen, että siellä tulee keskittyä lopullisiin kysymyksiin.
ARABILIITON pääsihteeri Amr Moussa kertoi keskusteltuaan Ricen ja muitten kanssa saaneensa vaikutelman, että kaikilla osapuolilla on voimakas halu osallistua kokoukseen. Hän totesi arabiliiton aloitteenkin osoittavan, että arabimaat ovat valmiit rauhaan Israelin kanssa. Moussa viittasi juutalaisten siirtokuntiin Juudeassa ja Samariassa, joitten rakentaminen täytyy lopettaa. Hänen mukaansa ratkaisu on Israelin käsissä; ”jos he todella haluavat rauhaa, se on saavutettavissa”.
3. ”SYYRIA EI HALUA SOTAA Israelin kanssa”, vakuutti maan varapresidentti Farouk Shara lauantaina, ”ei kaukaisessa eikä lähitulevaisuudessa”. Hän totesi, että kaikki, mitä on raportoitu IAF:n väitetystä ilmaiskusta syyskuun 6. päivänä Syyrian alueelle, on väärin ja osa psykologista sodankäyntiä Damaskosta vastaan, minkä tarkoituksena on rakentaa perustukset myöhemmälle hyökkäykselle. Ensimmäisessä kommentissaan oletetun ilmaiskun jälkeen Shara totesi, että Israel pyrki sillä vahvistamaan menettämäänsä uskottavuutta hävityn Libanonin kakkossodan seurauksena vuonna 2006. Shara näytteli psykologia todetessaan, että jos jotkut ihmiset Israelissa ajattelevat, että he tällaisella psykologisella sodalla pystyvät palauttamaan IDF:n uskottavuuden, heidän tulisi olla selvillä, että heidän tulee ensin palauttaa Israelin mielenmaltti.
PFLP:N JOHTAJA Ahmad Jibril toisti aiemman väitteensä, että Israel valmistelee sotaa Syyrian kanssa, mutta ei ole varma, tulisiko hyökätä yhteen vai useampaan kohteeseen. Toisaalta Israel pyrkii huomioimaan, mitkä muut maat tai järjestöt tulisivat mukaan sotaan, hän selvitti.
HIZBULLAHIN APULAISPÄÄSIHTEERI sheikki Naim Kassem puolestaan selitti, että Israelin arviot Hizbullahin taistelusta Syyrian rinnalla perustuvat median esittämiin spekulaatioihin eivätkä edusta Hizbullahin näkemyksiä.
4. IRAN SAI LISÄAIKAA marraskuuhun saakka antaa lisäselvityksiä ydinohjelmansa toteuttamisesta. USA oli toivonut voivansa käyttää hyväkseen maailmalle levinnyttä yleistä kärsimättömyyttä Iranin jyrkän kannan vuoksi, mutta se joutui taipumaan YK:n turvallisuus-neuvoston viiden pysyvän jäsenmaan ulkoministerien kokouksessa Venäjän ja Kiinan vaatimuksiin siirtää päätöstä kovennetuista sanktioista Irania vastaan. USA:n ulkoministerin johtamaan kokoukseen otti osaa Saksan lisäksi myös EU:n johtava ulkoasioitten virkailija.
IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad ilmoitti YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, että Irania koskeva maan ydinsuunnitelmia käsittelevä kansio on nyt suljettu, minkä USA:n edustaja Nicholas Burns kielsi välittömästi.
RANSKA ESITTI kokouksessa 14 kohdan boikottisuunnitelman, jonka mukaan pakotteisiin sisältyisivät mm. Iranin öljytoimitukset, vallankumousarmeijan joukot, pankkitoimet ja viisumit Iraniin, mutta se ei saanut kannatusta. Venäjä ja Kiina hylkäsivät ehdottomasti jotkut toimet.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi, että Venäjän kannan mukaan uusi turvallisuus-neuvoston kokous ei automaattisesti merkitse uusia pakotteita, joita USA haluaa.
5. EILATIN HIEKKARANNAT suljettiin perjantai-iltana sen jälkeen, kun satoja kuutioita raakaa viemärivettä tulvi Punaiseen Mereen. Sisäministeriö antoi kiellon uimarantojen käyttämisestä, koska kaupungin viemärijohdot räjähtivät kahdesta kohtaa. Vauriot saatiin korjattua, mutta merivesi on saastunutta, eikä uimareita voida päästää mereen. Tämä oli jo kolmas vastaavanlainen vaurio Eilatissa tänä vuonna.
MERIYMPÄRISTÖN RYHMÄN ”ZALUL” pääsihteeri Yariv Abromovich esitti jyrkän vastalauseen kaupungin tavalle hoitaa erittäin herkkää Punaisen Meren eläimistöä ja kasvustoa, ja syytti varsinkin Eilatin kaupunginjohtaja Mayor Yitrzhak Halevia rikollisesta huolimattomuudesta ja sanoi, että jos ympäristöministeriö ei aloita rikostutkimuksia asiassa, hän tekee siitä ilmoituksen poliisille. Tällaiset vuodot aiheuttavat suurta tuhoa myös turismille kaupungissa. (JP)
6. HAMASIN JA FATAHIN kannattajat ottivat verisesti yhteen lauantaina moskeijassa Gazan kaistaleen eteläosassa. Yhdeksän ihmistä hoidettiin eriasteisista puukon- ja luodinhaavoista mustelmien ja ruhjeitten lisäksi; parin ihmisen tila on kriittinen.
MELLAKAT alkoivat Hamasin tuotua lauantain iltapäivän rukoustilaisuuteen Khan Yunisin moskeijaan oman saarnaajansa tavallisesti rukouksia johtaneen puolueettoman johtajan tilalle. Tappelut alkoivat nyrkein ja solvauksin, mutta kiihtyivät pian puukkotappeluiksi. Hamas lähetti paikalle omia toimenpidejoukkojaan, jotka ampuivat aseillaan ilmaan, mutta heitä vastaan aloitettiin tulitus lähialueelta. Hamasin joukot saartoivat alueen pyrkien saamaan paikalliset perheet ja klaanit luovuttamaan mellakan aloittajat. Hamasin sisäministeriön edustaja kertoi, että lukuisia ihmisiä pidätettiin kuulusteluja varten. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- TERRORISTIT ampuivat torstain aikana ainakin 40 Kassam-rakettia Gazasta Israeliin. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut iskuissa. IAF:n koneet eliminoivat ainakin 7 Kassam-miehistöjen jäsentä. Yksi terroristi eliminoitiin välittömästi hänen ammuttuaan rakettinsa Gabimin kaupunkiin. Jotkut raketeista olivat uutta paranneltua mallia 160 mm:n putkella. (INN)
- NEONATSIT tekivät uusia hyökkäyksiä, tällä kertaa Haifan synagogaan sapattina. He polttivat synagogan succan, töhersivät hakaristejä lattiaan ja Torah-rullaan, jonka he veivät ulos synagogasta, mutta löydettiin sen läheisyydestä.
- Hakaristejä töherreltiin Bnei Brakin ja Tel Avivin synagogiin parin viimeisen viikon aikana. Neonatsit ovat myös hyökkäilleet vanhusten ja ulkomaalaisten työntekijöitten kimppuun pahoinpidellen ja solvaten heitä.
- ISRAELIN MAAN rakentajat, pääasiassa nuoria aktivisteja, aikovat pystyttää viisi uutta parakkikylää asumattomille kukkuloille Juudeassa ja Samariassa välittämättä siitä, että poliisi on pidättänyt heitä syyttäen heitä tunkeutumisesta kielletylle alueelle. Oikeus antoi äskettäin päätöksen, ettei se ole lainvastaista.
- IDF JA POLIISI ovat sulkeneet Juudean, Samarian ja Gazan kaikki maayhteydet Israelin puolelle juhlapäivien ajaksi.
- EGYPTI SALLI 85 Egyptin puolelle jääneen ääri-islamin jäsenen palata Gazaan.
- YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON puheenjohtaja Doru Costea myöntää, että neuvosto on toiminut epäoikeudenmukaisesti tuomitessaan Israelia huomioimatta sitä vastaan harjoitettua väkivaltaa. Hän ilmaisi tyytymättömyytensä neuvoston toimiin ja aikoo pyrkiä korjaamaan epäkohtia.
- IRAN ASETTI CIA:n JA USA:n ARMEIJAN terroristien listalle.
- KOLME KUOLI JA NELJÄ VAMMAUTUI rajussa kolarissa Arava-valtatiellä lähellä Ketura-kibbutsia. Tie suljettiin kolarin johdosta mutta avattiin myöhemmin.
- IRANIN ILMAVOIMIEN korkea lähetystö kävi Ankarassa kyselemässä tietoja väitetystä IAF:n ylilennosta Syyriaan 06.09.varoittaen Turkkia, ettei Iran seuraa sivusta vastaavanlaisissa tilanteissa tulevaisuudessa. (Debkafile)