Friday, January 27, 2012

PERJANTAI 27.01.12

1. ISRAEL on noussut USA:n presidentinvaalien republikaaniehdokkaitten puheissa ja keskinäisissä väittelytilaisuuksissa entistäkin keskeisemmäksi aiheeksi. Vaaliehdokkaat ovat esitelleet omia näkökantojaan ja pyrkineet oikomaan aiempia epäselviä tai huolimattomasti annettuja lausuntoja, joita journalistit nyt armotta vetävät julkisuuteen. USA:n vaalipeli on raakaa hommaa, eikä USA:n presidentin asema ole yhtään helpompi. Viimeisin mittely ehdokkaitten välillä käytiin CNN:n keskustelutilaisuudessa Floridassa maanantaina.
Ehdokas Mitt Romney, joka välillä nousi jo melkein saavuttamattomaan suosioon, on joutunut tunnustamaan, että vanha kettu Newt Gingrich on yhtä vaarallinen kuin ennenkin.

GINGRICH toisti aiemmin esittämänsä ”historiallisen tosiasian”, että palestiinalaiset on keksitty käsite eikä sellaista kansaa ole koskaan ollut olemassa, johon havaintoon hänellä historioitsijana on paremmat edellytykset kuin muilla ehdokkailla. Hän myös lupasi heti ensimmäisenä päivänä presidentiksi noustuaan antaa käskyn USA:n lähetystön siirtämiseksi Tel Avivista Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin. Hän sanoi, että jos palestiinalaiset haluavat rauhaa, heidän tulee vain sanoa, että tunnustaa Israelin oikeuden elämään. Hän totesi, että marraskuussa ammuttiin Israeliin 11 rakettia Gazasta, ja kyseli kuinka moni läsnäolijoista pitäisi tätä osoituksena rauhantahdosta sen sijaan, että katsoo sen osoitukseksi sodasta.
ROMNEY puolestaan kritisoi presidentti Obamaa, että tämä oli kääntynyt voimakkaasti Israelin vastaiseksi, oli häväissyt pääministeri Netanyahua kohdellen häntä kuin kolmannen maailman merkityksetöntä valtion pääministeriä. ”Obama heitti Israelin bussin alle”, oli Romneyn kuva Obaman ja Israelin välisistä suhteista. Hän selitti, että puhuessaan YK:ssa Obama nosti esiin 1949 aselepolinjat Palestiinan valtion rajoina sekä viittasi ”setlementtien” aiheuttamaan ongelmaan edes viittaamatta Gazasta ammuttuihin raketteihin.
RON PAUL on jäänyt sivuun tästä mittelystä, vaikka monet ovat katsoneet, että hänen ansionsa ja henkilökohtaiset ominaisuutensa oikeuttaisivat hänet ensimmäiseksi. Häntä piinaavat aiemmat lausunnot, joista USA:n löysien avustusten lopettaminen on yksi. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=255378

2. ASEMASOTA USA:n johtaman löysän liittoutuman ja Iranin välillä muhii edelleen aiheuttaen jatkuvan vaaran sen leimahtamiseksi avoimeksi sodaksi. USA on koonnut tuolle pienelle merenlahdelle valtavan sotilaallisen voimain keskityksen siellä jo ennestään toimivien tukikohtiensa lisäksi. Lisäksi Euroopan maat Ranska ja Englanti ovat tuoneet parhainta meri-kalustoaan alueelle ainakin solidaarisuuden osoitukseksi. Tämän keskityksen pääasiallisena tarkoituksena lienee osoittaa Iranille, mitä vastaan se joutuu taistelemaan, ellei se osoita joustoa tinkimättömässä retoriikassaan, jolla se avoimesti haastaa länsimaitten mahdin.

VASTAKKAINASETTELUN varsinainen syy on Iranin ydinsuunnitelma, jota Iranin mullahien johtama hallitus ei ole halunnut alistaa YK:n asettaman seurantajärjestön IAEA:n valvonnan alaiseksi. Iran väittää suunnitelman päämääränä olevan sähköntuotannon, mutta jos näin on, miksi sitä pitäisi piilotella ja toiseksi, ydinsuunnitelman laajuus epäilyttää, että sen todellinen tarkoitus on aivan muuta kuin mitä maailmalle kerrotaan. Tähän liittyvät julkisuudessa liikkuvat sitkeät todistelut, että Iranin maata hallitsevan uskonnollisen johdon toiminta liittyy islamin eskatologisiin ennusteisiin, joiden mukaan islamin odottama ja toivoma messias-hahmo ”mahdi” tulee aikana, jolloin maailma elää sekasortoisessa tilassa. Mahdin tuloa täytyy valmistella, ja yksi valmisteluihin liittyvä tekijä on Israelin tuhoaminen. Sen toteuttamiseksi Iran tarvitsee pommin ja tarvittavat välineet sen kuljettamiseksi Israeliin.

DEBKAFILE kertoo artikkelissaan Dubain poliisipäällikön kenraali Dhahi Khalfan sanoneen Al-Arabiah TV-haastattelussa näkemyksenään, ettei persianlahden jännityksen laukeamista avoimeksi sodaksi ole laskettava pois laskuista, sillä ensimmäiset merkit siitä ovat jo näkyvissä. ”Maailma ei salli Iranin sulkevan Homuzansalmea, mutta Iran voi kaventaa sen äärimmilleen.” Hän vahvistaa näkemyksiä, että Iran voi vähittäin rajoittaa salmen kautta kuljetettavan raakaöljyn määrää, joka on 17 miljoonaa tynnyriä/päivä, eli viidennes maailman päivittäin käyttämän raakaöljyn määrästä. DF kertoo omiin tietoihinsa perustuen, että Iranin vallankumouskaartin osastot ovat valmistautuneet kiristämään Hormuzansalmen laivareittiä vähän kerrassaan sitä mukaa, kuin länsimaitten boikottitoimet edistyvät.
DF arvioi, että Iranilla on edellytykset sulkea salmi käyttäen omia merivoimiaan miinoittamalla laivareitin kerrallaan. Alueella on useita miinanraivaaja-aluksia, mutta Iran voi miinoittaa uuden laivareitin yhden tultua puhdistetuksi.
Joka tapauksessa laivakuljetukset tulisivat pahoin häiriintymään.

USA:n korkein sotilaskomentaja kenraali Martin Dempsey vakuuttaa, että Iran pystyy sulkemaan salmen, mutta että USA pystyy liittolaisineen avaamaan sen. Ilman keskeytyksiä laivaliikenne ei kuitenkaan pystyisi toimimaan, ja Iran voisi uhata öljytankkereita, jotka ovat helposti haavoitettavissa. Tankkerin tuhoaminen aiheuttaisi massiivisen ympäristökatastrofin.
Kenraali Dempsey toteaa, että USA:n intressinä on estää Iranin ydinpommin valmistaminen sen maailman turvallisuudelle aiheuttaman uhkan vuoksi, mutta että Israelille Iranin ydinpommi muodostaa eloonjäämiskysymyksen. Tämän takia Israelin huoli pommin valmistumisesta on kiireinen, joka täytyy hoitaa välittömästi, sillä aika juoksee käsistä.

EU:n asettamat Iranin vastaiset sanktiot kovenevat asteittain helmikuun alun ja heinäkuun lopun välisenä aikana siten, että elokuun alusta ne olisivat voimassa täysimääräisesti.
DF toteaa, että Gufmaitten ensisijainen intressi kohdistuu laivaliikenteen esteettömän kulun varmistamiseen, mitkä voivat kiihdyttää tilanteen sotilaalliseksi konfliktiksi, ja siksi Gulfmaat varustautuvat pienine armeijoineen sodan varalle. Saudi Arabia lupaa voivansa nostaa öljyntuotantoaan 2.7 miljoonaa tynnyriä/päivä, ja Gulfmaat voivat myös nostaa tuotantoaan, minkä johdosta Iran varoitti niiden voivan joutua sotilaallisten iskujen kohteeksi.
Mitä kautta saudiöljy kulkisi maailman markkinoille, on epäselvää, kuten on epäselvää, miten Iranin öljyn pääostajat Kiina ja Intia reagoivat tässä tilanteessa. http://www.debka.com/article/21687/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152163#.TyJMA4H3vO0

3. ISRAELIN edustajana Yitzhak Molcho esitteli Ammanin ”rauhankeskusteluissa” ensimmäisen kerran Netanyahun näkemyksen Palestiinan ja Israelin välisistä rajoista. Esitystä ei annettu kirjallisena, mikä oli varmaan viisasta, vaan Molcho esitteli Israelin vaatimukset suullisina. Tämän katsotaan olleen Israelin edustajien vastaveto PA:n johdon toistuviin syytöksiin, että Israel estää keskustelujen jatkumisen, sillä nyt Israel teki konkreettisen esityksen, johon PA:n tulee vastata.

INN:N ARTIKKELIN mukaan Israelin esittämä rajalinja noudattelisi suurin piirtein Israelin rakentamaa turva-aitaa Juudeassa ja Samariassa. Periaatteena siinä on se, että palestiinalaisten asuttamat alueet Juudeassa ja Samariassa liitetään Palestiinan valtioon.
Kaikki suuret juutalaisyhteisöt, Gush Etzion, Maale Adumim, Beitar Illit, Kiryat Sefer ja Alfei Menashe jäävät Israelin puolelle, kuten myös Arielin kaupunki.

AIKA näyttänee, miten viisasta Netanyahun hallitukselle on ylipäätänsä esittää alueluovutuksia PA:lle, joka edustaa vain puolta palestiinalaisista toisen puolen Hamasin johdolla vastustaen kaikkia neuvotteluja Israelin kanssa. Artikkelissa ei mainita turvallisuus-järjestelyistä, joiden mukaan Israel vaatii Jordaninlaakson valvontaa epämääräiseksi ajaksi, sekä muita turvallisuusjärjestelyjä rajan tuntumassa. Periaatteena Israelilla on ollut Oslon sopimuksista lähtien, että potentiaalinen Palestiinan valtio on aseeton, jossa vain kevyet poliisin tarvitsemat aseet sallitaan, eikä sotilaallisia liittoja ulkovaltojen kanssa sallita.
PA:n viimeisimmät vaatimukset ovat kohdistuneet Israelin pidättämien ja tuomioistuinten tuomitsemien vankien vapauttamiseen. Varsinkin PLC:n Hamas-jäsenet halutaan vapaiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152164#.TyJMJIH3vO0

4. UUTISOTSIKOITA
- USA:n ja Israelin armeijoitten väliset sotilaalliset ohjustorjuntaharjoitukset pyritään pitämään lokakuussa tänä vuonna. Harjoitukset ovat suurimmat koskaan maitten välillä järjestetyt. Niissä on tarkoitus testata Israelin kolmivaiheista ohjustentorjunta-järjestelmää ja sen soveltumista yhteen USA:n ohjus- ja tutka-järjestelmien kanssa. Harjoitusten nimeksi valittiin ”Austere Challenge 12”. Niiden yhtenä tarkoituksena oli Iranin taivutteleminen, mutta niiden peruuttaminen viikkoa ennen alkua oli yllätys. Väitetään, että Netanyahu halusi säilyttää vapaat kädet iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan ilman USA:n läsnäoloa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152167#.TyJXpYH3vO0
- Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä tulevista nuorista 67.1 % palvelee hyökkäysjoukoissa kansallisen keskimäärän ollessa 39.5 %. 81.2 % Juudean ja Samarian nuorista liittyy armeijan päätettyään perustavan koulunsa, kansallisen keskimäärän ollessa 74.8 %. Yksi kuudesta Juudean ja Samarian alueilta tulleista asevelvollisista nousee upseereiksi, keskiarvon ollessa 6.3 %. Tämä osoittaa, mistä maan uskollisimmat puolustajat tulevat, mikä on räikeässä ristiriidassa siinä ajojahdissa, mitä ns. ”setlereitä” ja varsinkin heidän uusia asuinyhteisöjään eli etäyhteisöjä vastaan käydään, ja missä puolustusministeriö on ensimmäisenä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152156#.TyJX_oH3vO0
- Egyptin armeija esti Israeliin johtavan kaasujohdon räjäyttämisen, kertoo Egyptiläinen lehti Al-Masry Al-Joum. Iskuja kaasujohtoja vastaan suorittavat eri ryhmittymät, mutta al-Qaidan kanssa yhteyksissä olevia ryhmittymiä epäillään Salafin ja Jihadin ohella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152166#.TyJZ54H3vO0
- Turkki on sitoutunut avustamaan Hamasia taloudellisesti, kertoo korkea Hamasin virkailija al-Sharq lehden mukaan. Hamas suunnittelee oman toimiston avaamista Turkkiin lähiaikoina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152165#.TyJa2IH3vO0
- 130 rabbia esitti yhteisen vetoomuksen korkeimmalle oikeudelle Migronin juutalaisyhteisön säilyttämiseksi tuhoamiselta, mitä he pitävät epäinhimillisenä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152154#.TyJbfIH3vO0
- yli 80 % israelilaisista uskoo Jumalaan, ja 70 % uskoo heidän kuuluvan valittuun kansaan, kertoo Guttman-Avi Chai tutkimus. 65 % uskoo Toran ja uskonnollisten käskyjen jumalaliseen alkuperään. 56 % uskoo kuolemanjälkeiseen elämään. http://www.haaretz.com/print-edition/news/survey-record-number-of-israeli-jews-believe-in-god-1.409386
- Yksi viidestä saksalaisesta ei tiedä mitään natsien kuolemanleireistä eikä holokaustista. Tämä osoittaa, että holokaustin muistopäivän viettämistä ja sen julkistamista on suuresti lisättävä tulevalle sukupolvelle. http://www.haaretz.com/print-edition/news/europe-gears-up-to-honor-international-holocaust-remembrance-day-1.409395
- Juutalaiset ovat aina tunteneet outoa vetoa saksalaiseen kulttuuriin ja elämän-muotoon, eikä tämä tendenssi ole kadonnut, sillä maailman nopeimmin kasvava juutalainen yhteisö on Saksan juutalaiset. http://www.haaretz.com/print-edition/news/welcome-to-the-fastest-growing-jewish-community-in-the-world-germany-1.409388
- Vuoden ikäinen poika Shfaramista ei hätääntynyt löytäessään 35 sm:n mittaisen käärmeen huoneestaan, vaan tempaisi sen käteensä ja puri siltä pään poikki. Äiti löysi poikansa pureskelemassa käärmettä ja huusi naapureita apuun. Poika vietiin sairaalaan – kaiken varalta – mutta mitään pahoja oireita ei havaittu. Tämä coin-käärme ei ole myrkyllinen, mikä pelasti lapsen hengen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4181501,00.html

Thursday, January 26, 2012

TORSTAI 26.01.12

1. ISRAELIN ja PA:n väliset keskustelut, joita pidettiin osana rauhanprosessia, päättyivät eilen tuloksettomina. Kvartetin edustajat, kuten Israeliin matkustanut EU:n ulkomaan-toimiston johtaja Catherine Ashton, yrittivät vielä viimeiseen asti taivutella osapuolia järkiintymään, mutta ilman tulosta. Tilanteen toivottomuutta kuvasti jo Israelin pääneuvottelijan Molchon ja PA:n pääneuvottelijan Erekatin käymä kiivassanainen yhteenotto ennen keskusteluja pidetyn lehdistötilaisuuden aikana. Molcho halusi esitellä Israelin näkemyksen turvallisuuskysymyksistä, mihin Erekat takertui väittäen, ettei hänellä ole mandaattia käsitellä sitä. Molcho puuskahti Erekatille: ”Hanki sitten paikalle joku, jolla on mandaatti neuvotella kanssamme”.

PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka mandaatti päättyi jo 2009, selitti journalisteille puhuessaan Ammanissa kuningas Abdullah II:n jälkeen tähän tapaan: ”Olen halukas keskustelemaan Israelin turvallisuuskysymyksistä ehdolla, ettei yhdenkään israelilaisen sallita jäädä palestiinalaisten alueelle”. Omituista asiassa on se, ettei yksikään paikalla olleista puuttunut tähän Abbasin vaatimukseen, joka edustaa räikeää rasismia.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu käsitteli turvallisuuskysymystä puheessaan Knessetille muutamaa tuntia Abbasin lausunnon jälkeen todeten, että ”kaikissa tulevissa sopimuksissa PA:n kanssa tulee huomioida alueella tapahtuvat dramaattiset muutokset ja vauhti, millä todellisuus Lähi Idässä muuttuu ja millä uhkatekijät Israelia vastaan kasvavat”. Hän selitti, että Israelilla tulee olla voimakas turvallisuusjärjestelyjen kerrostuma tulevissa sopimuksissa.
Netanyahu on painottanut lukuisia kertoja, että Israelin tulee voida pitää Jordaninlaakso tarvittavan ajanjakson puskurivyöhykkeenä Israelin ja Jordanian välillä.

MOLCHO oli kutsunut IDF:n suunnitteluosaston johtajan prikaatikenraali Assaf Orionin esittelemään yhteenvedon Israelin turvallisuuskysymyksistä, mutta Erekat kieltäytyi kuuntelemasta. PA:n vaatimuksena on, että Israelin tule ensin suostua PA:n vaatimukseen 1949 aselepolinjoista potentiaalisen Palestiinan valtion rajoina. Koska Israelin periaatteena on, että kysymys rajoista kuuluu neuvotteluissa käsiteltävien kysymysten piiriin, niihin ei voida sitoutua edeltä käsin ilman keskusteluja.
Abbas totesi journalisteille Ammanissa, että kysymys rajoista on yksi kompastuskivi, mutta että ”setlementtien rakentaminen ja rikokset” ovat vieläkin suurimmat. Hän sanoo, ettei PA palaa keskusteluihin, ennen kuin Israel suostuu hänen vaatimuksiinsa, vaikka Abdullah II esitti hänelle henkilökohtaisen kehotuksen jatkaa keskusteluja kvartetin asettaman määräajan 26.01. jälkeen, vaikka mistään ei ole voitukaan tähän mennessä sopia.
ABBAS ei osannut sanoa, mikä tulee olemaan PA:n seuraava askel, mutta hän sanoi keskustelevansa kysymyksestä arabimaitten edustajien kanssa helmikuun alussa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=255173

2. ISRAEL on syvästi huolestunut Saudi Arabian ilmavoimien hävittäjäkoneitten määrän ja laadun kasvamisesta, mikä tulee ylittämään IAF:n vastaavat luvut. USA on myynyt saudeille huippunykyaikaisia hävittäjäkoneitaan ja EU:n maat ovat tarjonneet omaa viimeistä malliaan.
Pääministeri Netanyahu laati asiasta kirjelmän yhdessä puolustusministeri Barakin kanssa, jossa asia esitettiin kaikessa karuudessaan. Kirjelmä lähetettiin presidentti Barack Obamalle, puolustusministeri Leon Panettalle sekä ulkoministeri Hillary Clintonille.
Debkafile, joka asiaa esittelee artikkelissaan, sanoo Israelin kirjelmän lähestyvän kysymystä hillitysti ja varovaisesti, ettei sen katsottaisi pyrkivän häiritsemään Saudi Arabian sotilaallista valmistautumista mahdolliseen tilanteen kiristymiseen Persianlahdella, mikäli Iranin uhkaukset öljykuljetusten estämiseksi Hormuzanlahden kautta toteutuvat.

DF:n artikkelissa todetaan, että viime kuussa USA suostui toimittamaan Saudi Arabialle 84 uudenaikaista F-15SA hävittäjä konetta 29.4 miljardin USD arvosta. Toimitukset alkavat 2015. Toimitussisältöön kuuluu saudien ilmavoimien 84 F-15 koneen ajanmukaistaminen.
Saudi Arabia neuvottelee ostaakseen 72 uudenaikaista Typhoon Euro-hävittäjäpommittajaa. Nämä tulevat yhdessä nostamaan Saudi Arabian ilmavoimien hävittäjäkapasiteetin Lähi Idän suurimmaksi.
DEBKAFILE arvioi artikkelissaan, että Saudi Arabian asevoimien määrän ja laadun kasvussa on huomioita ainakin kaksi tärkeää kohtaa: Saudit eivät ole missään vaiheessa halunneet luoda läheisempiä tai edes normaaleja diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Toiseksi saudien sotilaslentokenttä Al-Jouf sijaitsee vajaan 20 minuutin lentomatkan päässä Israelin rajasta. Kukaan ei voi taata, etteikö joku häirikkö voisi uskonkiihkossaan - saadakseen lisäpisteitä Allahinsa edessä – varastaa koneita täydessä pommilastissa iskeäkseen itsemurha-pommittajan tavoin israelilaisiin kohteisiin kuten Eilat, Arad tai Dimona rajan tuntumassa.
DF:n kysymykseen erityisvakuutuksista, ettei koneita käytetä iskuihin Israelia vastaan, USA:n edustajat totesivat, ettei sellaisia vaatimuksia ole esitetty saudeille. Artikkelissa todetaan, että Obama tulee huolellisesti tutustumaan Israelin kirjelmään, sillä juutalaisten äänet voivat ratkaista seuraavan presidentin henkilöllisyyden. Israelin turvallisuuskysymyksen vasta-painona hänen tulee huomioida suuren tilauksen tuoma 50 000 työpaikan varmistaminen.
http://www.debka.com/article/21679/

3. TIETEEN ja Kansainvälisen Turvallisuuden Instituutti (ISIS) sanoo tuoreessa raportissaan, ettei Iran luultavasti ryntää ydinaseen valmistamisen kanssa tämän vuoden aikana siksi, että ydinaseen valmistaminen tulisi aiheuttamaan sotilaallisen iskun, ja toiseksi Iran haluaa varmistaa, että sillä on tarpeeksi pommin valmistamiseen rikastettua uraania useamman pommin valmistamiseksi. Rivien välistä voidaan lukea, ettei instituutti kiellä, etteikö Iranilla olisi tarvittava tietotaito ja kapasiteetti pommin valmistamiseksi.

INSTITUUTIN atomiasiain asiantuntija David Albright on jostain saanut tietoja, joiden perusteella hän antaa Iranin ydinpommista rauhoittavampia arvioita kuin monet hänen virkaveljistään.
Varsin yleisesti katsotaan, että Iranin ydinpommi on valmis 6 kuukauden sisällä. Albrightin perusteena on arvio, ettei Iranin uraanin rikastauskapasiteetti ole riittävä, minkä hidastumiseen ovat voineet vaikuttaa sen tietokoneisiin pesiytyneet virukset Stuxnet ja Duqu.
Instituutin arvion mukaan, jota rahoittaa USA:n Rauhaninstituutti (USIP), Iran ei ole tehnyt virallista päätöstä ydinpommin rakentamiseksi, mistä viime kädessä vastaa Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei. Päätöksen tekoa siirtää se, ettei Iran ole saanut kasaan tarvittavaa määrää rikastettua uraania useamman ydinpommin rakentamiseksi.

USA:n Kansallinen Tiedusteluraportti kertoi v. 2003, että Iran oli keskeyttänyt uraanin rikastus-toimensa, mutta sekä Israelin että Euroopan asiantuntijat vakuuttavat, että USA:n raportti perustui virheellisiin tietoihin eikä Iran koskaan keskeyttänyt suunnitelmansa toteuttamista. Israelissa sanotaan, ettei Iranilla ole ydinsuunnitelmaa vaan Israelin tuhoamis-suunnitelma, jota se toteuttaa pyrkien rakentamaan välineet sen toteuttamiseksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=255192

4. KOKONAAN toisenlaisen arvion Iranin aikeista antaa WND:n artikkeli, jonka on kirjoittanut Reza Kahlili. Kahlili on entisen CIA-agentin salanimi. Hän toimii EMPact America vanhempana jäsenenä ja on kirjan ”A Time to Betray” kirjoittaja. Hän aloittaa artikkelinsa todeten, että Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei on viime päivinä pitänyt useita salaisia neuvotteluja taloudellisten ja sotilasasiain-tuntijoittensa kanssa valmistautuakseen mahdolliseen sotaan USA:n kanssa.
Kahlili toteaa, että suosituksiin kuuluu kaikkien hallitusta vastustavien teloittaminen ja kertoo edelleen Khamenein saaneen varmuuden, että 12:n imaamin palaaminen on lähellä ja että Iranin tulee tehdä valmisteluja sen varalle. Shia-muslimien eskatologian mukaan 12. imaami ilmestyy sitten, kun maailmassa vallitsee kaaos, eli Harmageddonin aikana.

Kahlili kertoo edelleen, että Iran kouluttaa vallankumouskaartin ja Basij puolisotilaallisen kaartin jäseniä erityistehtäviin, joiden vastuulla on turvata hallituksen turvallisuus kansan-nousun varalta. Heille on kerrottu, että 12. imaami on jo maailmassa ja että hän auttoi Hizbullahin sotilaalliseen voittoon IDF:stä v.2006 Libanonin kakkossodassa.
Sepahonline mukaan Valieh Amr, erityisosasto, joka vastaa Khamenein turvallisuudesta, raportoi, että Khamenei on tavannut useita kertoja sen komentajia antaen heille ohjeet, että heidän tulee valvoa kaikkia niitä, jotka ovat tai voivat nousta hallitusta vastaan sodan aikana.
Heidän tulee rekisteröidä kaikki sellaiset yksityiset tai ryhmät ja luovuttaa lista heistä Khameneille, joka päättää heidän kohtalostaan. Poliittiset vangit, jotka eivät kadu rikoksiaan vallankumousta vastaan, teloitetaan. Tämä oli vallankumouksen johtajan Rudolha Khomenein periaate 1988, minkä nojalla kymmeniä tuhansia ihmisiä teloitettiin pelkän epäilyn perusteella.
Khamenein vaatimaan listaan otetaan kansalaisia kaikista kansankerroksista. Erityinen eliminoimiskomitea tulee vastaamaan Khamenein tuomitsemien teloittamisesta. Ayatolla Mezbah Yazdi kertoo, että Khamenei on yhteydessä Mahdin kanssa kerran vuodessa saaden tältä ohjeita, joihin kuuluu ydinaseen valmistaminen. Viime maaliskuussa Iranissa laadittiin dokumentti ”Tuleva on keskellämme”, jossa Khamenei esitetään mystisenä henkilönä, joka luo tarvittavat olosuhteet Mahdin ilmestymiseksi, mikä johtaa Israelin tuhoamiseen. http://www.wnd.com/2012/01/iran-preparing-now-for-armageddon/

5. UUTISTOTSIKOITA
- Egyptin uusi parlamentti, joka on pullollaan ääri-islamin edustajia, piti eilen ensimmäisen istuntonsa valiten puheenjohtajakseen Mohamed Morsin, joka kuuluu Muslimiveljeskuntaan. Hän ilmoitti ensimmäiseksi viralliseksi lausunnokseen, ettei 1979 solmittua rauhansopimusta Israelin kanssa tulla mitätöimään, mutta ettei virallisia keskusteluja Israelin kanssa käydä. Hän antoi haastattelun Al-Jazeeran TV-yhtiölle, mitä Israelin TV-10 siteerasi. Morsi totesi, etteivät puolueet ottaessaan hallitusvastuun voi mitätöidä tehtyjä sopimuksia. Hän on kuitenkin aiemmin vihjannut, että rauhansopimus voidaan alistaa kansanäänestykseen, jolla kätevästi ohitetaan hankala sopivuuseste. Israel veti lähettiläänsä Egyptistä kansanjoukon hyökättyä sen tiloihin Kairossa, ja yritti palauttaa hänet takaisin, mutta joutui vetämään uudelleen pois. Israelin taholta vakuutetaan, että se on halukas keskusteluihin Egyptin ja kaikkien maitten kanssa ilman ennakkoehtoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152122#.TyET34H3vO0
- Alla olevassa Al-Jazeeran linkissä esitetään Egyptin vaalien tulokset. http://www.aljazeera.com/indepth/interactive/2012/01/20121248225832718.html
- PA:n hakkerit hyökkäsivät useita israelilaisia laitoksia ja järjestöjä vastaan. Kohteina olivat El Al Airlines, Haaretz ja Dan Bus.co bussiyhtiö. Yhtiöiden web-sivut tyhjennettiin ja niiden tilalle sijoitettiin Israelin vastaista propagandaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152115#.TyEXJoH3vO0
- Rafael yhtiön entinen johtaja Haim Rosenberg toteaa BESA keskuksessa Bar Ilan yliopistossa julkistetussa kirjoituksessaan, ettei rakettien ja ohjusten Israelille aiheuttama uhka ole niin suuri kuin yleisesti kerrotaan. Hän olettaa, että tuho tulee olemaan jonkinasteinen, mutta sen ohella unohdetaan tosiasia, että vihollinen tulee käyttämään myös maavoimiaan hyökätessään Israelia vastaan. Hän viittaa siihen, että USA:n ja/tai Israelin iskut Iranin ydinlaitoksia vastaan aiheuttaisivat ohjusiskujen salvot Iranin ja sen liittolaisten taholta. Hän painottaa sitä, ettei sotaa tulla ratkaisemaan ohjus- ja raketti-iskujen kautta, vaan maa-armeijoitten hyökkäyksillä. Hän ei kiellä sitä, etteikö tuho olisi merkittävä varsinkin, jos hyökkäyksessä käytetään biologisia tai kemiallisia aseita, joita Lähi Idässä on runsaasti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152109#.TyEYFoH3vO0
- Rajapoliisit kävivät keskiviikkona sytyttämässä tuleen asukkaitten kotiensa raunioille tuomat rakennustarvikkeet. Asukkaat karkotettiin Yissa Beracha etäyhteisöstä ja heidän kotinsa tuhottiin poliisin toimesta viime viikolla. Etäyhteisö sijaitsee Mitzpe Yerichon juutalaisyhteisön lähellä. Poliisin toimet alkavat vaikuttaa rikollisilta, olkoot heidän ohjeensa ja oikeutensa mitkä tahansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152119#.TyEaioH3vO0
- USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro osallistui eilen Knessetin ulko- ja puolustus-asiain valiokunnan kokoukseen. Hän kiemurteli selvästi vaivautuneena pyrkiessään löytämään vastauksia kysymyksiin, miksi Jonathan Pollard on edelleen USA:n vankilassa kärsittyään elinkautisestaan 27 vuotta normaalituomion ollessa 5-10 vuotta, ja toiseksi miksi kansanedustaja Meir Sheetrit ei saa USA:n viisumia, kun Iranin presidentti ja Hamasin jäsenet saavat ne ilman vaikeuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152113#.TyEb8IH3vO0

Wednesday, January 25, 2012

Presidentinvaalit

Hyvät ystävät

Kirjoitan tätä viestiä surullisin ja raskain mielin.
Seurasin kauhistuneena ja järkyttyneenä presidentinvaalien enimmäistä kierrosta toivoen salaa itsekseni, että ratkaisu seuraavasta presidentistä saataisiin jo ensimmäisellä yrittämällä. Kuten jokainen aikaansa seuraava tietää, näin ei käynyt, vaan piina jatkuu edelleen.

Katsoessani ensimmäisen kierroksen tuloksia tunsin tulleeni henkilökohtaisesti haavoitetuksi ja petetyksi. Oli vaikea uskoa silmiään, että lähes joka viides Suomen kansalainen on julkisesti asettunut tukemaan juutalais/kristillisen kulttuurimme moraalisen ja eettisen perustan hylkäämistä ja lähtemään seuraamaan tuntemattoman ja monin tavoin kyseenalaistetun miehen esimerkkiä tuntemattomaan päämäärään. Eikä tuo joka viides edes edusta täyttä totuutta, sillä samaa elämänkatsomusta löytynee muittenkin ehdokkaitten kannattajien maailmankatsomuksessa. Eikö Suomessa löydy enää suoraselkäisiä miehiä ja naisia, jotka pystyisivät ja uskaltaisivat nousta vastustamaan maailmaa tuhoavia voimia?

Näyttää olevan niin, että kun kansan elintaso nousee eikä leivän ansaitseminen ole enää elämän keskeisin kysymys, ihmiset veltostuvat ja alkavat hakea elämälleen tarkoitusta ja onttouden tunteelleen viihdykettä aiemmin kielletyiltä alueilta. Ihmiset etsivät kiihotusta, virikkeitä ja lihallisia nautintoja, joilla täyttää sielunsa tyhjyys, kaipaus ja etsintä.
Mikä olikaan Sodoman synti? Se oli leivän yltäkylläisyys ja joutilaisuus, mikä pakotti kansan joukolla vaatimaan kahta Sodaman tilannetta tutkimaan lähetettyä enkeliä ulos kadulle, jotta he voisivat tyydyttää lihallisia himojaan heidän kanssaan. Tuo kansa ei peitellyt perverssejä vaatimuksiaan, vaan jopa ylpeili siitä, kuten Suomen kansakin tekee.

Kansan johtajat ovat sitä, mitä he ovat. He edustavat maailmankatsomusta, jonka ovat itse valinneet ja omaksuneet ja jota pyrkivät toteuttamaan omassa ja muittenkin elämässä.
Mutta kansa heidät valitsee. Suomen kansa on tekemässä valintaa, jonka seurauksista he voivat syyttää vain itseään, aivan kuin Amerikan kansa teki valitessaan tuntemattoman sosiaalisen järjestelijän ja marxilaisia oppeja toteuttavan miehen, jonka yksityiselämä on ollut täynnä huumeita, salaisia suhteita miesten kanssa, salailua ja peittelyä, jotka hän tultuaan valituksi sulki säätämänsä lain perusteella julkisen tarkastelun ulkopuolelle.

Olen järkyttynyt, haavoitettu ja petetty, enkä tunne Suomen kansaa enää siksi, jollaisena opin sen tuntemaan ja jonka parissa kasvoin, josta imin elämäni keskeiset suuntaviivat. Ehkä olen itseistänyt kysymystä tarpeettomasti, mutta päivittäin maailman tilanteita seuratessani en pysty irrottautumaan havainnolta, että Suomen kansa on suuressa vaarassa valita tuhoon johtavan polun.

Kastel 24.01.2012
Gavriel
KESKIVIIKKO 25.01.12

1. HIZBULLAH terrorisolu, jota tukivat Iranin ulkomailla toimivat terrorisolut Turkissa, Bulgariassa, Georgiassa ja Armeniassa, pidätettiin tammikuun 19.päivänä Bakussa Azerbaijanin kansallisen turvallisuusministeriön (MSN) virkailijoitten toimesta sen valmistuessa iskemään useisiin kohteisiin maassa, joihin kuuluivat Israelin lähetystö-talo, päärabbi Shneor Segal ja rabbi Mati Lewis Habad-keskuksessa sekä maassa vierailevat amerikkalaiset ja israelilaiset. Asiasta kertova Debkafilen artikkeli toteaa, että kaksi solun jäsentä asui pysyvästi Bakussa. Kolmannen, jonka Iran oli rekrytoinut Teheranista Hizbullahin operaation johtajaksi, hallusta löydettiin runsaasti raskauttavia todisteita. DF toteaa, että tämä oli ensimmäinen paljastunut Iranin ja Hizbullahin yhteinen terrorioperaatio.

OPERAATION kohteena oli maan pääkaupungissa vieraileva Israelin armeijan edellinen komentaja Gaby Ashkenazi, sekä useita paikallisvirkailijoita, jotka työskentelevät USA:n ja Israelin kanssa. Iran epäili heidän valmistelevan hyökkäystä Azerbaijanista Iraniin.
Kaksi terrori-iskun kohteena ollutta rabbia ovat Israelissa syntyneitä Azerbaijanin juutalaisyhteisön johtajia Bakussa sekä Ohr Avner Chabad juutalaisessa päiväkoulussa.
DF:n artikkelissa todetaan, että terrorisolun pidättäminen tapahtui viikko sen jälkeen, kun THAIMAASSA paljastuneen ja pidätetyn terrorisolun varastoista löydettiin runsaasti pommintekomateriaalia. Thaimaassa Hizbullahin iskun kohteena oli Bangkokin Chabad-keskus, joka on suurempi kuin Mumbaissa al-Qaidan terroristien v. 2009 tuhoama keskus.
Bakussa suunnitellun iskun päämääränä oli miehittää Chabad-keskus, ottaa sen virkailijoita ja vierailijoita panttivangeiksi ja tuhota keskuksen rakennukset.

IDF:n komentaja Benny Gantz antoi pahaenteisen lausunnon tiistaina 24.01.2012 todeten, että Israel pyrkii turvaamaan kansallista turvallisuuttaan lähellä ja kaukana. ”Rajamme näyttävät nyt rauhallisilta. Mutta juuri samaan aikaan, kun vihollisemme pohjoisessa välttävät iskuja meihin tuskallisten rangaistusten pelossa, Hizbullah ja muut vihamieliset elementit tekevät kaikkensa suorittaakseen julmia terrori-iskuja israelilaisia ja juutalaisia vastaan kaukaisissa paikoissa. Kehotan heitä olemaan testaamatta päättäväisyyttämme.”
DF:n artikkelissa muistutetaan, että Hizbullahin tehtäväluettelossa on vielä kostamatta Hizbullahin sotilasjohtajan Imaad Mughniyehin teloitus Damaskoksessa 12.02.2008 sekä Iranin ydintiedemiehen professori Mostafa Ahamdo Roshanin salamurha Teheranissa tammikuun 11. päivänä 2012. Molemmista syytetään Mossadia ilman todisteita.

DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että pidätetyn Hizbullah-solun johtaja Bakussa oli Iranissa asuva azeri nimeltään Balagardash Dadashov, sekä kaksi paikallista agenttia Rasiv Aliyev ja Ali Huseynov. Heillä oli hallussaan aseita ja räjähteitä, joita he olivat saaneet Iranista tai Armeniasta. Operaation johtajalla Dadashovilla oli hallussaan runsaasti kuvia iskun kohteeksi tarkoitetuista henkilöistä, rakennusten pohjapiirroksia, karttoja sekä rahaa 9 300 USD. Kullekin solun jäsenelle luvattiin 150 000 USD palkkio. http://www.debka.com/article/21677/
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152077#.Tx-mr4H3vO0
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152060#.Tx-nQYH3vO0, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4180428,00.html

2. ISRAELIN sotilaat ja poliisi pidättivät viimeisten päivien aikana viisi palestiinalais-parlamentin (PLC) Hamas-jäsentä ilmeisenä päämääränään sekoittaa Hamasin vaalivalmisteluja ja -taistelua parlamenttipaikoista Fatahin kanssa. Palestiinalaiset ovat raivoissaan sanoen, että ”Israel on aloittanut Hamasin vastaisen sodan Länsirannalla”.
Kahden maissa tiistaiaamuna IDF:n sotilaat tunkeutuivat Abdel Jabbar Fukahan kotiin Ramallahissa tehden asunnossa perusteellisen tarkastuksen. He pidättivät perheen pään ja kehottivat hänen poikaansa Mujahedia tulemaan kuulusteluihin ensi sunnuntaina.
Sotilaat takavarikoivat dokumentteja, sylimikron sekä kännykän ennen poistumistaan pidättämänsä Abdelin kanssa, jota he kehottivat varaamaan vaatteita mukaansa, sillä ”PLC:n puhemies Aziz Dwaik odottaa häntä”, kuten he sanoivat.

Fukaha oli pidätettynä aiemmin, mutta hänet vapautettiin vankilasta helmikuussa 2011 kärsittyään hänelle langetetun neljän kuukauden tuomion.
PLC:n puhemies Aziz Dwaik pidätettiin viime torstaina hänen ollessaan matkalla Ramallahista kotiinsa Hebronissa. Hänelle annettiin kuuden kuukauden hallinnollinen pidätysmääräys.
Pian Dwaikin pidätyksen jälkeen sotilaat pidättivät PLC:n jäsenen Khaled Tafeshin Betlehemistä.
SUNNUNTAINA Jerusalemin poliisi teki ratsian Punaisen Ristin Kansainvälisen komitean Jerusalemin toimitiloihin Sheikh Jarran lähiössä pidättäen siellä 18 kuukautta pidätystä pakoilleet Hamasin virkailijat Khaled Abu Arafeh ja Muhammad Totah. Sisäministeriö oli aiemmin peruuttanut heidän saamansa Israelin siniset ID-kortit, joilla he nauttivat Israelin terveys- ja muista palveluista sekä vapaan liikkumisoikeuden Israelin alueella.
Totah on PLC:n jäsen, Abu Arafeh toimi Hamasin hallituksen Jerusalemin asiain ministerinä. Muutamaa kuukautta aiemmin Jerusalemin poliisi pidätti kolmannen Punaisen Ristin tiloissa piileskelleen PLC:n Hamas-jäsenen Mahmoud Atoun.

HAMASIN Tulkarmissa toimistoaan pitävät PLC:n Hamas-jäsenet Fathi Qarawi ja Riad Raddad kertoivat saaneensa puhelinviestin Israelin turvallisuusjoukoilta, jotka kehottivat heitä sulkemaan toimistonsa välittömästi. He kertoivat, että käsky oli toinen kuukauden sisällä.
He selittivät median edustajille, että operaation päämääränä on Hamasin toiminnan lopettaminen Juudeassa ja Samariassa, mutta että he tulevat jatkamaan toimintaansa kansansa palvelemiseksi.
Hamasin edustaja Gazassa arvioi, että IDF:n ja poliisin tarkoituksena on estää Hamasin ja Fatahin välisten sovintokeskustelujen onnistuminen. Hän ennakoi samalla, että jos yhtenä motiivina on estää Hamasin vaalivoitto, operaation vaikutus on päinvastainen, sillä se tulee nostamaan Hamasin kansansuosiota.
Hamasin edustaja Mushir al-Masri tuomitsi Israelin toimet PLC:n lainlaatijoita vastaan kutsuen sitä ”kiihkeäksi sodaksi” Hamasia vastaan. Hän vaati ihmisoikeusjärjestöjä painostamaan Israelia, että se vapauttaisi vaaleilla valitut PLC:n Hamas-jäsenet. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=255053

3. PLO:n hallituksen jäsen Hanna Amirah totesi Betlehemissä toimivan MAAN uutistoimiston mukaan, että Ammanissa 25.01. kokoontuva ”rauhankeskustelu” on viimeinen huolimatta EU:n lisätystä painostuksesta niiden jatkamiseksi. EU:n ulkoasiain toimiston johtaja Catherine Ashton saapui eilen Israeliin taivuttaakseen vastahakoiset riitapukarit pitämään nyrkkiin puristetut kätensä taskuissaan, mutta PA:n/PLOn johto on menettänyt mielenkiintonsa. Hamasin johto on kehottanut Fatahia lopettamaan tarpeettomat keskustelut Israelin kanssa. Hamasin toimintaohjelman mukaan vain aseellinen taistelu voi vapauttaa miehitetyt alueet, joihin Hamas laskee kuuluvaksi koko Jordanjoen ja Välimeren välisen alueen.
Hanna Amirah totesi raportin mukaan, ettei Netanyahun hallitus ole tällä kertaa kiinnostunut rauhasta palestiinalaisten kanssa.

ISRAELIN viranomaiset uskovat, ettei PA:n johto uskalla kuitenkaan lopettaa keskusteluja Israelin kanssa, koska sekä Euroopan että maailman mahtivaltiot eivät sitä hyväksy. PA on laskenut strategiansa YK:n turvallisuusneuvostolle jättämänsä Palestiinan valtion perustamis-esityksen varaan, mutta sitä varoitetaan, ettei jäseniään vaihtanut YK:n yleiskokous ja turvallisuusneuvosto ole muuttanut kantaansa myönteisemmäksi.
EU:n virkailija Ashton tapasi eilen Israelin johtavia virkailijoita Peresiä ja Barakia myöten sekä PA:n hallituksen pääministeri Salaam Fayadin vakuuttaen tekevänsä kaikkensa, jotta rohkaisevasti alkaneet suorat keskustelut voivat jatkua kvartetin määräpäivän 20.01. jälkeen.
Kuten tavallista, EU ja kvartetti vaatii, että Netanyahun tulee tehdä luottamusta kasvattia eleitä – vapauttaa pidättämiään ja tuomitsemiaan Fatahin virkailijoita, poistaa tiesulkuja ja antaa PA:n poliiseille enemmän valtaa B- ja C-alueilla - PA:n valvonnan laajentamiseksi.
Ashton vierailee tänään Gazassa, mutta kvartetin politiikan mukaan hän ei tapaa Hamasin hallituksen jäseniä, vaan vierailee UNRWA:n ylläpitämissä laitoksissa Gazassa.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=255071

4. UUTISOTSIKOITA
- Turkin parlamentin puhemies Cemil Cicek vastasi Knessetin puhemiehen Reuven Rivlinin vierailukutsuun kieltävästi maan omaksuman rajun Israel-vastaisuuden vuoksi, kertoo turkkilainen päivälehti HURRIYET artikkelissaan. Turkin parlamentin puhemies vastasi, että kutsua harkitaan uudelleen, kun kahdenkeskiset suhteet ovat parantuneet. Turkin pääministeri Erdogan on lähestynyt Hamasia, jonka pääministeri Haniyehille hän levitti punaisen maton ja antoi hänelle valtionpäämiehen vastaanoton hänen käydessään Turkissa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=255066
- USA:n presidentti Barack Obama vakuutti estävänsä Irania saamasta ydinasetta ja kuulutti maailmalle USA:n ja Israelin välistä yhteistoimintaa ja ystävyyttä, mitä mikään ei voi häiritä. Obama taistelee virkansa puolesta marraskuussa tapahtuvaa vaalia varten. Hänen kansansuosionsa on laskenut ennätysmäisen alas, ja hänen laillisuuttaan yleensä pitää virkaa hallussaan ovat yhä useammat alkaneet kysellä. Häntä vaaditaan tuomarin päätöksellä saapumaan Georgiaan esittääkseen lailliset dokumentit pätevyydestään, joiden julkistamisen hän jäädytti ensimmäiseksi saatuaan Valkoisen Talon avaimet käsiinsä. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=255052
- Juutalaisen halachan mukaan teurastetun lihan saaminen Hollanissa voi joutua kielletyksi, jos sitä koskeva lakiesitys hyväksytään. Israelin tutkijat ovat havainneet, että tainnutettu eläin kärsii enemmän kuin juutalaisen teurastustavan mukainen surmattu eläin. Hollannin lakiesitys jää odottamaan tutkimusten virallisia tuloksia. On omituista, että rituaaliteurastuksen kielto koskee vain juutalaisten suorittamaa, mutta ei esim. muslimien suorittamaa, jota julkisuudessa esitettyjen videoesitysten mukaan voi sanoa julmaksi ja rääkkääväksi. http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=255038
- Juutalainen Joseph Cadarin ohjaama filmi ”Footnote” on arvioitu parhaimmaksi ulkomaiseksi filmiksi, arvostettu Motion Picture Arts and Sciences ilmoitti lauantaina Los Angelesissa. Filmi on ehdokassijalla OSCAR palkinnon saajaksi. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=254970
- 25 Kiryat Arban ja Hebronin juutalaisjohtajaa laativat yhteisen kirjelmän, jossa he tuomitsevat kovin sanoin 2 viikkoa sitten suoritetun Mitzpe Avichai juutalaisyhteisön raakalaismaisen tuhoamisen. Kirjelmässä kuvataan, miten rajapoliisi ja poliisi tunkeutuivät etäyhteisöön aamuyöstä ilman ollessa 2 astetta ja sateinen. He raastoivat ihmiset vuoteistaan, lapset sängyistään ja äitinsä sylistä ja karkottivat heidät kylmän yön selkään ilman paikkaa, missä nukkua ja toipua järkytyksestään. Poliisit tuhosivat rakennukset ja hajottivat asukkaitten tavarat pitkin maastoa asettaen ne alttiiksi arabien ja ulkomaisten työntekijöitten varastamiselle. Nämä puolustus-ministeriön suunnittelemat ja rajapoliisien ja poliisien usein arabien avustamina suorittamat etäyhteisöjen tuhoamiset ovat lisääntyneet siinä määrin, että niiden taustalla uskotaan olevan Netanyahun hallituksen julkistamaton suunnitelma valmistaa Juudean ja Samarian juutalaisasukkaita väistämätöntä pakkosiirtoa varten 1949 aselepolinjan länsipuolelle, vaikka pääministeri ei sitä julkisesti tunnusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152081#.Tx_HEoH3vO0
- Israelin lähettiläs YK:ssa Ron Prosor kertoi puheessaan YK:n yleiskokoukselle, että hälytyskellot soivat kimeästi varoittaen Iranin ydinaseen valmistumisesta koska tahansa, minkä jälkeen mitään ei ole enää tehtävissä. Hän sanoi, että YK :n hiljaisuus tulee aiheuttamaan raskaan maksun ihmiskunnalle siksi, ettei se ole puuttunut kysymykseen tarvittavalla ponnella ja päättäväisyydellä. YK:n toimettomuus saa aikaan sen, että Israel on pakotettu valmistautumaan maailmalle kuuluvan velvollisuuden hoitamiseksi asettaen oman kansansa vakavalle vaaralle alttiiksi massiivisen vastahyökkäyksen muodossa Iranilta ja sen alaisilta järjestöiltä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152089#.Tx_Jk4H3vO0

Tuesday, January 24, 2012

TIISTAI 24.01.12

1. ISRAELIN hallitus jatkaa myönnytyspolitiikkaansa suhteessaan PA:n toimiin, joista jotkut ovat selkeästi Oslon sopimusten sekä sovitun ja vakiintuneen käytännön vastaisia. Tätä perustellaan sillä, että ne on tarkoitettu ”hyvän tahdon eleiksi PA:n puheenjohtajalla Mahmoud Abbasille hänen asemansa vahvistamiseksi”. Olisi vain kiva lukea uutisia, joissa kerrottaisiin Abbasin tekevän joitain hyvän tahdon eleitä Israelin pääministerin aseman vahvistamiseksi. Tällaisia uutisia ei ole vielä ollut uutisvälineissä, eivätkä ne myöskään ole kertoneet, millä tavoin Israelin hallituksen tekemät hyvän tahdon eleet ovat muuttaneet Abbasin suhtautumista Israeliin myönteisemmäksi. Päinvastoin uutiset kertovat, miten Abbas kiertäessään maapallon maissa mustamaalaa Israelia räikein värein useimmiten kertoen asioita, joiden havaitaan olevan perusteettomia ellei suoramaisia valheita.

Viimeisin esimerkki tästä perusteettomasta myönnytyspolitiikasta on Yacov Katzin kirjoittama JP :n etusivun artikkeli, jossa hän kertoo PA:n rakentavan kahta poliisiasemaa B-alueelle, jossa Israelilla on täysi turvallisuus- mutta PA:lla siviilivastuu. Tämä tarkoittaa sitä, että rakentaessaan poliisiasemia B-alueelle PA:n olisi pitänyt saada Israelin lupa. mitä ei ole edes haettu. Poliisiaseman rakentaminen tarkoittanee sitä, että PA:n poliisit siirtyvät sinne, eli ottavat turvallisuusvastuuta vastoin osapuolten välisiä sopimuksia.
Artikkelissa todetaan Israelin kääntäneen sokean silmänsä tilanteelle, eli antaa PA:n jatkaa sopimusten rikkomista puuttumatta asiaan millään tavoin.

TOINEN poliisiasemista rakennetaan a-Ram kylään koilliseen Jerusalemin Neve Yaakovin lähiöstä aivan pääkaupungin kuntarajan tuntumaan.
Toinen poliisiasema rakennetaan alueelle, josta käytetään nimitystä Biddu enclave, joka koostuu kahdeksan palestiinalaiskylän rypäleestä lähellä Ramallahia tien no 443 varrella.
Artikkelissa todetaan, ettei tämä ole mitenkään poikkeavaa, sillä IDF on toistuvasti antanut PA:n poliisien ottavan vastuuta B-alueilla, ja että koska Israelin poliisi ei halua – uskalla – mennä palestiinalaiskyliin esim. tutkiakseen juutalaisten esittämiä syytöksiä arabien suorittamista varkauksista, maatalouskoneitten tai karjan ja lampaitten varastamisesta, on molempia osapuolia hyödyttävää, että PA:n poliisi toimii B-alueilla.
Artikkelissa todetaan edelleen, että Israelin viranomaiset ovat vuosikaudet käyneet ”julistamatonta sotaa” Jerusalemin alueella estääkseen PA:n sijoittamasta poliisejaan ja virkailijoitaan sen alueelle vastoin Oslon sopimuksia. Tämä näyttää kuitenkin romuttuvan Netanyahun hallituksen ottaman leväperäisen valvonnan myötä. PA mielellään rekisteröi kaikki Israelin tekemät myönnytykset tekemättä mitään vastaavia vastapalvelukseksi. Tällaisella politiikalla annetaan kuva hallituksen heikkoudesta ja piittaamattomuudesta.

ARTIKKELISSA todetaan, että a-Ram kylän alueella asuu n. 70 000 palestiinalaista, joista arviolta 50 %:lla on Israelin sininen ID-kortti. Sinne valmistuva poliisiasema on lähellä Israelin rakentamaa turva-aitaa, jolla on tarkoitus estää terroristien soluttautuminen Israeliin.
Artikkelissa todetaan, että Netanyahu on jatkuvan ja ankaran paineen alla myönnytysten tekemiseksi Abbasille hänen murenevan suosionsa pönkittämiseksi. Netanyahu näyttää jo unohtaneen, että se oli Abbas, joka voitonriemuisesti heilutti kädessään PLO:n johdon laatimaa esitystä Palestiinan valtion perustamiseksi YK:n yleiskokouksessa, mikä sekin on räikeä Oslon sopimusten rikkominen.
Netanyahun hallitus on ilmeisellä tyytyväisyydellä seurannut, miten USA:n Jordaniassa kouluttamien poliisien – jotka saavat sotilaskoulutusta – lukumäärä kasvaa tasaisesti. Heillä on nyt 8 pataljoonaa, kussakin n. 500 miestä, ja kaksi pataljoonaa on koulutettavana. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=254876

2. USA JA ISRAEL tervehtivät tyydytyksellä EU:n ulkoministereitten Brysselissä tekemää päätöstä aloittaa Iranin öljynviennin asteittainen boikotointi. Sanamuotoilulla halutaan kertoa, ettei öljyntuontia Iranista lopeteta välittömästi, koska korvaavan öljyntuonnin löytäminen vie aikaa, ja toiseksi tankkereita lienee pitkin valtameriä, eikä niitä voida käännyttää takaisin. Israelin pääministeri Netanyahu totesi, että EU:n ulkoministerien päätös on askel oikeaan suuntaan antaen ymmärtää, että paljon on vielä tekemättä.

USA:n hallitus ilmoitti asettaneensa Iranin kolmanneksi suurimman pankin boikottiin, mutta ei koskenut vielä Iranin keskuspankin toimiin. Obama sanoi lausunnossaan, että EU:n tekemä päätös Iranin öljynviennin boikotista ja Iranin keskuspankin tilien jäädyttämisestä viestittää maailmalle yhtenäisestä rintamasta, joka on noussut Iranin ydinaseen rakentamis-suunnitelmia vastaan, luvaten USA:n uusia kovennettuja sanktioita.

NETANYAHU sanoi, että todetessaan tyydytyksellä EU:n päätöksen, hän odottaa nopeita ja kattavia sanktioita, sillä Iran tarvitsee voimakasta painostusta useiden kuukausien ajaksi.
Hän totesi, että voimassa olevista sanktioista huolimatta Iran on käytännössä pystynyt esteettä jatkamaan ydinaseensa rakentamista.
Ulkoministeri Avigdor Lieberman sanoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistoimintakonferenssissa Viinissä toivovansa, että EU:n päättämät sanktiot antaisivat oikeuden kiristää niitä entisestään. Hän painotti päättäväisyyden tärkeyttä osoittamaan Iranille, että sen tulee muuttaa politiikkansa suuntaa.
Apulaisulkoministeri Danny Ayalon totesi, että Venäjä, Kiina, Intia ja Japani eivät ole vielä päättäneet liittyvänsä boikottiin, mikä heikentää niiden vaikutusta.

IRANIN päivittäisen 2.6 miljoonan tynnyrin poistuminen markkinoilta tulisi aiheuttamaan pahan romahtamisen maan taloudelle, jonka valuutta ”rial” on jo pudonnut merkittävästi.
Iranin vaikutusvaltaisen ”asiantuntijoitten komitean” jäsen entinen tiedusteluministeri Ali Fallahian suositteli, että Iranin tulee lopettaa öljynvienti välittömästi EU-maihin vastauksena EU:n julistamille uusille boikottitoimille estäen niitä hankkimasta korvaavia myyjiä.
Iranin parlamentin ulkomaanasioitten ja kansallisen turvallisuuden valiokunnan puheenjohtaja Mohammad Kossari vakuutti, että Iran tulee sulkemaan Hormuzansalmen vastauksena EU:n ja USA:n julistamalle öljynviennin boikotille. USA:n vanhin lentotukialus Abraham Lincoln purjehti ranskalaisen sota-aluksen ja englantilaisen HMS Argylin seuraamana Persianlahdelle ilman välikohtauksia. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=254897

3. IRANIN suurimmat raakaöljyn ostajamaat Kiina ja Intia eivät ole suinkaan istuneet kädet ristissä seuratessaan Iranin vastaisten sanktioitten kovenemista ja laajenemista. Kiina ja Intia ostavat yhdessä n. 40 % Iranin n. 2.6 miljoonasta tynnyristä/päivä raakaöljyn tuotannosta.
Debkafilen saamien tietojen mukaan Intia on sopinut, että se luopuu dollarisidonnaisuudesta ja maksaa Iranista saamansa öljyn kullalla. DF ennustaa, että Kiina tullee seuraamaan Intian esimerkkiä. Näin nämä maat pystyvät väistämään Iranin pankeille julistetun boikotin. EU:n maitten ulkoministerit päättivät 23.01.12 Iranin öljyboikotista. EU-maat ostavat 20 % tarvitsemastaan öljystä Iranista, mikä täytyy korvata tuonnilla muualta.
Intian ja Kiinan siirtyminen maksuissaan kultaan tulee DF:n arvion mukaan nostamaan kullan hintaa ja pudottamaan dollarin hintaa valuuttamarkkinoilla sekä murentaa sen asemaa maailman reservivaluuttana. Tämä on huono uutinen USA:n kuluttajille.

KIINA ostaa DF:n mukaan 12 % tarvitsemastaan öljystä Iranista, arvoltaan 12 miljardia USD.
Intia käyttää Iranin maksuissaan Calcuttassa sijaitsevaa valtion johtamaa UCO-pankkia, Intian Reserve pankkia, sekä turkkilaista valtion omistamaa maan kolmanneksi suurinta Halk Bankasi (Kansanpankki) pankkia. Intian edustajat vierailivat viime viikolla Teheranissa sopien uusista kauppasopimuksista, joissa maksut sovittiin osittain jeneillä, osittain rupeilla.
EU:n julistama öljyntuontiboikotti Iranista estää uusien sopimusten solmimisen, mutta voimassa olevia jatketaan heinäkuun loppuun 2012, jolloin boikotti tulee täydelliseksi. http://www.debka.com/article/21673/

4. ISRAELIN konsulaatti Bostonissa ja viidessä muussa kaupungissa suljettiin välittömästi, koska konsulaatin tiloissa Park Plaza hotellissa, jossa Israelin konsulaatti sijaitsee, löydettiin valkoista jauhetta sisältävä kirjekuori tekstillä ”anthrax” maanantaina puolenpäivän aikaan.
FBI ja USA:n ulkoministeriön tutkijat aloittivat tutkimukset löydön johdosta. ”Löydös testattiin paikalla välittömästi ja havaittiin, ettei siitä ole vaaraa yleisölle”, vakuutti FBI:n erityisagentti Greg Comrowich lisäten, että jatkotutkimuksia suoritetaan.

CBS pakallisosasto kertoi kaupungin palopäällikön Steve Dunbarin todenneen, että tiloista löydettiin jotain valkoista ryynimäistä jauhetta, jonka FBI:n tutkijat siirsivät omaan erityis-laatikkoonsa, mitä hän piti erityisen järkevänä. Samanlaista jauhetta löydettiin Rhode Islandin hallituksen tiloista sekä viidessä Israelin lähetystöjen tiloissa mukaan lukien New York, Houston, Texas ja Lontoo. Kaikki löydökset osoittautuivat vaarattomiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152048#.Tx5lgIH3vO0
5. UUTISOTSIKOITA
- Colombia on osoittautunut mystiseksi ostajaksi, joka solmi 50 miljoonan USD sopimuksen Elbit-yhtiön kanssa ohjaajattomien UAV-koneitten ja niitä seuraavien valvonta ja ohjaus-järjestelmien toimittamiseksi. Sopimukseen kuuluu ilman muuta valvonta henkilöitten koulutus ja opastus sekä jälkiseuranta. Tällaiset koneet ovat erityisen käytännöllisiä maissa, joiden maastonmuodot ja liikenneverkoston puutteellisuus kuten myös valvontaviranomaisten vähyys estävät sekä valvonta- että pelastustoimia. Colombia syytti äskettäin Venezuelan presidentin Hugo Chavezin tukevan maan hallitusta vastustavia kapinallisia. Elbit myi ensimmäiset Hermes 900 taktisia UAV-koneita Chileen viime heinäkuussa. Kone pystyy lentämään 33 000 jalan korkeuteen lähettäen tietoja valvontaan. Se nousee ja laskeutuu automaattisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152049#.Tx5qXYH3vO0
- Jordanian kuningas Abdullah II jatkaa suhteitten lämmittämistä Hamasin kanssa, jonka ”ulkoministeriön” johtaja Khaled Mashaal vierailee Ammanissa yhdessä Qatarin ulkoministerin sheikki Tamim bin Hamad al-Thanin kanssa sunnuntaina. Mashaalin vierailu oli tarkoitus toteuttaa marraskuussa, mutta se peruttiin USA:n ja Israelin painostuksesta. Jordania liittyi Gulf-maitten klubiin (GCC), jota johtaa Saudi Arabia. Hamasin ja Iranin välien sanotaan viilentyneen, koska Hamas ei tue Syyrian hallitusta. Mashaal ja Abbas suunnittelevat yhteistä matkaa Gazaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152046#.Tx5tc4H3vO0
- PA:n pääneuvottelija ”rauhankeskusteluissa” Israelin kanssa Saeb Erekat esitti äskettäin vaatimuksen, että Israelin tulee vapauttaa kaikki PA:n hallinnon alla pidättämänsä ja oikeuden päätöksillä tuomitsemansa palestiinalaiset. Hän esitti vaatimuksen, että ”kansainvälisen yhteisön” tulee vaatia vankien vapauttamista. PA:n alueella toimivan uutistoimiston Wafan mukaan Erekat vaati 25 PLC:n (Palestiinan lakiasäätävä neuvosto) jäsenen ja varsinkin sen puhemiehen Dwaikin vapauttamista, joka pidätettiin torstaina Ramallahin ulkopuolella syytettynä terrorismin tukemisesta. Vangit, jotka pidätettiin ennen vuotta 1994, tulisi Erekatin mukaan vapauttaa riippumatta siitä, mikä heidän rikoksensa oli ja montako juutalaista he murhasivat, kuten myös sairaat, naiset ja alaikäiset. Erekat vastustaa kvartetin antaman määräajan 25. tammikuuta pidentämistä, koska hän ei usko Israelin suostuvan PA:n esittämiin vaatimuksiin vankien vapauttamisesta eikä 1949 aselepolinjojen hyväksymisestä Palestiinan valtion rajoiksi tai ”setlementtitoiminnan” lopettamisesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152044#.Tx5vhoH3vO0
- Venäjä toimittaa Syyrialla 36 kpl YAK-130 rynnäkköhävittäjää, kertoo Kommersant daily uutisissaan maanantaina. Toimitussopimus on vain yksi pitkässä listassa huippunykyaikaisia asejärjestelmiä, joita Venäjä on myynyt Damaskoksen hallitukselle. Jokin aika sitten kerrottiin Venäjän toimittaneen maalta merelle ammuttavien risteilyohjusten ja S-300 ilmatorjuntajärjestelmiä. Venäjä on vakaasti päättänyt tukea Bashar Assadin hallitusta katkeraan loppuun asti. Mielenosoituksissa surmattujen määräksi ilmoitetaan 5 400 siviiliä, ja Assadin hallituksen mukaan 2000 turvallisuusmiestä on saanut surmansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152018#.Tx5zQoH3vO0
- Aseistetut beduiiniryhmät Siinailla ottivat valvontaansa lomanviettokeskuksen vaatien lunnaita sen vapauttamiseksi n. 660 miljoonaa USD. Egyptin armeijan edustaja sanoo, ettei se voi järjestää operaatiota alueella ilman IDF:n lupaa. Keskus Aqua Sun sijaitsee n. 30 km Tabasta etelään. Keskuksessa ei ollut turisteja miehityshetkellä, mutta siellä oli turvallisuus- ja muuta henkilökuntaa, joilla ei ole vaaraa. Miehittäjät, joita on tusinoittain, uhkaavat tuhota keskuksen ja varastaa kaikki siellä olevat varusteet, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Lomakeskuksen egyptiläinen omistaja on tällä hetkellä sairaalassa Kairossa. Hän vaatii viranomaisia vapauttamaan hänen keskuksensa miehittäjiltä. http://www.haaretz.com/news/middle-east/bedouin-take-control-of-egypt-holiday-resort-demand-660-million-ransom-1.408875
- IAF:n koneet iskivät maanantai-iltana useisiin kohteisiin Gazassa vastauksena sieltä ammuttuihin raketteihin ja kranaatteihin. IDF:n mukaan koneet iskivät ammus-verstaaseen Gazan keskiosassa, kahteen tunneliin Gazan pohjoisosassa ja yhteen maan eteläosassa. Koneet palasivat ilman vaurioita eikä uhreista ole raportoitu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152043#.Tx58doH3vO0

Monday, January 23, 2012

MAANANTAI 23.01.12

1. ARABILIITON ulkoministerit pyrkivät eilen Kairossa selvittelemään Syyrian ongelmaa ja löytämään – jos ei viisasten kiveä – ainakin yhtenäisen linjan jatkotoimista. Qatarin johtama linja vaatii kovempia otteita, joko arabiliiton muodostaman sotilasyksikön muodossa tai asian alistamista YK:n turvallisuusneuvostolle, mikä Libyan esimerkin valossa kauhistuttaa arabimaita, jotka eivät halua nähdä länsimaitten uutta ristiretkeä Lähi Idässä.

EILISEN arabiliiton 22 maan ulkoministerien kokous käytiin suljettujen ovien takana, eikä virallista lausuntoa ole annettu julkisuuteen. Sen vähän mukaan, mitä siitä on vuotanut median käsiin, arabiliiton laatiman ”tiekartan” mukaan valta Syyriassa tulee antaa tilapäiselle hallitukselle, joka johtaa Bashar Assadin varamies, valmistelemaan maata parlamentin ja presidentin vaaleihin. Qatarin pääministeri Hamad bin Jassim al-Thani kertoi medialle kokouksen jälkeen, että arabiliitto pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa valvomaan arabi-suunnitelman toteutumista käytännössä.

SAUDI ARABIA päätti jo ennen kokousta vetää tarkkailijansa pois Syyriasta, koska ”Syyria ei ollut vastannut yhteenkään arabiliiton vaatimukseen verenvuodatuksen lopettamiseksi 10 kuukautta kestäneiden mielenosoitusten jälkeen”, kuten prinssi Saud al-Faisal totesi.
Julkisuuteen vuotaneen tiedon mukaan arabiliiton suunnitelmassa vaaditaan puolueettoman syyrialaisen komission asettamista tutkimaan mielenosoitusten aikana tehtyjä rikollisia väki-valtaisuuksia. Tämän toteuttaminen käytännössä edellyttänee YK:n avustustoimia.
Saudiprinssi al-Faisal esitti vaatimuksensa näin: ”Kansainvälisen yhteisön tulee kantaa oma vastuunsa, mikä tulisi käsittämään arabiveljemme islamin maissa sekä ystävämme Venäjällä, Kiinassa, Euroopassa ja USA:ssa, käyttäen kaikkea mahdollista painostusta saadakseen Syyrian taipumaan arabiliiton suunnitelmaan.”

SYYRIAN tilanteen selvittämistä vaikeuttaa ulkopuolisten maitten hajanaisuus ja erimielisyys, miten tilannetta pitäisi pyrkiä ratkomaan. Gulfmaista Bahrain, Kuwait ja Oman ovat haluttomia kiristää tilannetta kotimaisen painostuksen vuoksi, mutta Qatar esittää kovempia vaatimuksia. Gulfmaat seuraavat yleensä Saudi Arabian esimerkkiä, joka haluaa vetää eroa Syyriaan.
Arabimaista Egypti, Tunisia ja Algeria vastustavat YK:n sekaantumista tilanteeseen.
YK:n turvallisuusneuvostossa Kiina ja Venäjä vastustavat sotilaallisten toimien käyttämistä ja yleensä sanktioitten koventamista Assadin hallitusta vastaan.
Viikonvaihteen aikana Syyrian ihmisoikeustarkkailija kertoi väkivaltaisuuksissa kahden armeijan upseerin, yhden rivimiehen, yhden kapinallisen ja kahden siviilin saaneen surmansa. Taistelut jatkuivat osittain Douman kaupungissa Damaskoksesta etelään, kapinalliset pitävät edelleen osaa kaupungista hallussaan. He asettivat omia naamioituneiden kapinallisten valvomia tiesulkuja kaduille antaen hautajaissaattueiden edetä ilman hankaluuksia.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254712

SYYRIAN hallituksen edustaja kertoo medialla, että arabiliiton suunnitelma on karkea loukkaus Syyrian itsenäisyyttä vastaan ja puuttumista sen sisäisiin asioihin.
Syyrian hallitus ilmoitti virallisesti maanantaina hylkäävänsä arabiliiton suunnitelman vallan antamista tilapäiselle hallitukselle, komission perustamista tutkimaan mielenosoituksissa sattuneita väkivaltaisuuksia sekä ennen aikaisten vaalien valmistelemista.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254732
Aseitten vienti Iranista Turkin kautta on jatkunut ties kuinka kauan, mutta viime aikoina Turkin hallitus on kiristänyt valvontatoimiaan Iranista Syyriaan matkalla olevien rekka-autojen tarkastuksia estäen useitten autojen matkan. Äskettäin Turkin viranomaiset pysäyttivät neljän rekka-auton matkan Iranin rajalla tutkien autojen lastin. Yhdessä oli 10 m:n pituisia teräsputkia, kolmessa muussa oli 66 tonnia sodium sulfaattia, jota käytetään kemiallisten aseitten valmistamiseen. Syyria valmistautuu bio/kemiallista sotaa varten. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254554

2. LÄNSIMAITTEN ja varsinkin USA:n hallituksen onnitellessa diktaattorien kaatumista useissa arabimaissa ja tervehtien innolla ”demokratian ottaessa ensimmäisiä horjuvia askeleitaan pakkovallan jälkeen”, kuten ne julkisesti ilmoittavat kansoilleen, noissa ”diktatuurin kahleista vapautettujen maitten” kristityt odottavat sydän kylmänä, mikä heidän kohtalonsa tulee olemaan ja mitä tulevaisuus ”uuden demokratian” valossa heille on varannut.
Kristittyjen maitten johtajia ei näytä kiinnostavan vähääkään, miten heidän kristilliset sisarensa ja veljensä seuraavat kauhistuneina, miten aiempien arabihallitusten vaientamat muslimisaarnaajat vaativat täyttä sharia-lakia vapautuneisiin arabimaihin ja kaikkien vääräuskoisten (infidel) joko eliminoimista tai ankaraa valvontaa kovennetun verotuksen alaisina, mikä käytännössä tarkoittaa täyttä anarkiaa heitä kohtaan.

TÄMÄ länsimaitten ylistämä ”uusi demokratia” ei ole mitään muuta kuin entistä tiukempi diktatorinen, islamin lakien valvoma pakkovalta, jossa kaikki eri tavoin ajattelevat eliminoidaan ilman, että ”kansainvälinen yhteisö” puuttuu asiaan millään tavoin.
Kristittyjen vainoaminen on yleistä Iranissa ja Irakissa sekä palestiinalaisten hallitsemilla alueilla Juudeassa ja Samariassa ja Gazassa, ja se on levinnyt Syyriaan ja Libanoniin.

JOS Syyrian tilannetta ei pystytä selvittämään rauhanomaisesti, hyökkäykset maan kristittyä yhteisöä vastaan siellä tulevat pahenemaan. Pakistan Cristian Post kertoo, että kristittyjä vastaan hyökätään Syyriassa, ja 100 heistä on siepattu ja surmattu raakalaismaisesti. Sieppaavat vaativat lunnaita, ja jos niitä ei saada, siepattu surmataan armotta. Kristityt pelkäävät, että jos/kun Assadin hallitus kaatuu, he joutuvat syntipukeiksi, koska kristityt ovat kannattaneet Assadin hallitusta vain siksi, että korvaava islamin hallinto on vielä pahempi.
Yhä useammat kristityt ovat katsoneet, että ainoa tapa säästää perheensä ja lapsensa verisiltä vainoilta on muuttaa pois arabimaista tai muslimialueilta, joko Eurooppaan ja Amerikkaan, joissa maissa heitä vielä suvaitaan, vaikka sharia-lakia toteutetaan osittain jo sielläkin muslimeille myötämielisten hallitusten toimesta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254721

3. IDF:N komentaja Benny Gantz yrittää saada maailman ja varsinkin EU:n ja NATO:n maita aktivoimaan uudelleen jo vuosia sitten päätetyn mutta käytännössä latistuneen Iranin aseviennin valvonnan terrorijärjestöille. Hän otti asian esille keskusteluissaan USA:n armeijan aselajien komentajien muodostaman komitean puheenjohtajan kenraali Martin Dempseyn kanssa tämän Israelin vierailun aikana, kuten sitä ennen keskustellessaan NATO-maitten armeijan komentajien kanssa Brysselissä NATO:n päämajassa. Gantz kutsui tätä aseitten salakuljetusta nimellä ”transatlantic smuggling”, jota harjoitetaan Iranin toimesta aseitten salakuljettamiseksi sen kanssa liitossa oleville järjestöille.

PUOLUSTUSVIRKAILIJAT selittävät, että Gantzin aloite on osa laajempaa pyrkimystä estää Iranin harjoittama aseitten salakuljetus Lähi Idän maihin, mutta varsinkin Hamasille Gazaan ja Hizbullahille Libanoniin. Israel haluaa EU-maitten ja USA:n muuttavan alustensa mandaattia siten, että niiden aluksilla on oikeus pysäyttää epäilyttäviä aluksia avomerellä, nousta niihin ja suorittaa niiden lastin tarkastukset. Samantapainen päätös tehtiin IDF:n cast lead-operaation jälkeen Gazaan v. 2009, jolla oli tarkoitus estää aseitten salakuljetus Hamasille.
Gantz selitti, että hän haluaa perustaa ”Gaza Counter Arms Smuggling Iniative” (Gazan aseiden salakuljetuksen vastainen aloite) GCASI. Jäseniksi tähän yritykseen kuuluisivat Kanada, Tanska, Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Norja, Englanti, USA ja Israel.

PUOLUSTUSMINISTERIÖN virkailija toteaa, että tällainen yritys on varsin monimutkainen käytännössä, koska se edellyttää lainsäädäntöä ja kansainvälisten lakien turvaa. Se edellyttää myös pätevää tiedustelua, koska ei jokaista alusta voida pysäyttää avomerellä, ja hallitsemattomana se voisi aiheuttaa jatkuvia oikeustoimia.
Gantz haluaa, että aktivoitaisiin NATO:n tukema ”Operation Active Endeavor”, joka pitää tukikohtaansa Napolissa. Sen mukaan Välimeren maat voivat vaihtaa tiedustelutietojaan mereltä tulevaa terroriuhkaa vastaan. Artikkelissa kerrotaan parista äskeisestä tilanteesta, joissa Saksan omistuksessa oleva Liberian lipun alla purjehtiva alus Victoria pysäytettiin. Aluksessa oli 50 tonnia aseita Hamasille, mukana tutka-ohjattuja maalta merelle ohjuksia. Marraskuussa 2009 pysäytettiin Francop-alus matkalla Syyriaan. Kyprokseen ohjatussa Antiguan lipulla purjehtivassa aluksessa oli 500 tonnia aseita, mukana pitkän matkan Katjusha-ohjuksia. Israel haluaa antaa aluksen valvontatoimiin, mutta budjetti on esteenä. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=254727

4. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin poliittisen toimiston johtaja Khaled Mashaal ilmoitti, ettei hän asetu ehdokkaaksi PLC:n seuraavissa vaaleissa. Hamas vahvistaa tiedon. Khaled Mashaal aikoo matkustaa Gazan kaistalle yhdessä PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kanssa osoituksena yhteistoiminnasta. Hän aikoo pyytää Egyptin viranomaisilta lupaa matkustaa Gazaan Rafahin terminaalin kautta, jota Egypti valvoo yhdessä Hamasin kanssa. Vierailusta ei anneta vahvistettua päivämäärää sen arkaluonteisuuden vuoksi. Abbas ei ole uskaltanut matkustaa Gazaan tappouhkausten vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254726
- USA:n lentokoneitten emälaiva USS Abraham Lincoln höyrysi sunnuntaina Hormuzan salmen kautta Persianlahdelle Iranin uhkauksista välittämättä ilman välikohtauksia. USA luonnehti aluksen matkaa lahdelle säännölliseksi ja rutiiniksi painottaen aiemmin esittämäänsä kantaa, että Persianlahti ja sen suulla oleva Hormuzan salmi ovat osa kansainvälistä vesiväylää eikä kenelläkään ole oikeutta tukkia sitä. Suuria emälaivoja seuraa turvallisuussyistä aina joukko pienempiä sota-aluksia, kuten tässäkin. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=254715
- Shasin hengellinen johtaja Ovadia Yosef on joutunut kovaan puristuksiin läheisen perheen jäsenen tehtyä kantelun yleiselle syyttäjälle, että Shasin sisällä harjoitetaan jyrkkää sukulaisten suosimista virkoja jaettaessa tavalla, joka sivuaa rikollisuutta, kuten dokumentissa todetaan. Rabbi Ovadia Yosef, joka on 91-vuotias mutta edelleen osallistuu päätöksentekoon Shasin sisällä, on hallinnut perhettään ja läheistä imperiumiaan yksinvaltiaan tavoin, mikä on voinut aiheuttaa perheen sisäisen yhteyden hajoamisen ja, kuten tässä tapauksessa epäillään, kantelun tekemiseen suvun ehdotonta päämiestä vastaan. Sisäministeri Eli Yishai on tahtomattaan joutunut sotketuksi asiaan, eikä Arieh Deri ole myöskään säästynyt. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=254720
- Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh aikoo pyrkiä Hamasin ulkopoliittisen toimiston johtoon seuraavissa parlamentin ja presidentin vaaleissa. Haniyeh vieraili äskettäin useissa Pohjois-Afrikan arabimaissa ja aikoo vierailla seuraavaksi myös Persianlahden maissa. Mashaalin seuraaja valitaan salaisessa kokouksessa seuraavien viikkojen aikana. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254535
- Sisäministeri Eli Yishai päätti laillistaa 257 laittomasti maahan tulleen siirtolaisten Israelissa syntynyttä lasta vanhempineen. Hakemuksia oli 701, niistä 65 hylättiin kättelyssä, 635 tutkittiin erityiskomiteassa, 257 hyväksyttiin, 118 havaittiin sopimattomiksi laillistamiseen ja 260 tapausta ovat tutkimusten alla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152001#.Tx0dpoH3vO0
- Israelin Knessetin puhemies Reuven Rivlin lähetti uuden vuoden tervehdyksen Jordanian parlamentin puhemiehelle, mutta luettuaan tervehdyksen tämä palautti sen siksi, että siinä viitattiin Jerusalemiin Israelin pääkaupunkina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151998#.Tx0e44H3vO0
- Republikaanipuolueen kansallinen komitea julkisti viime viikolla julkilausuman, jossa se yksiselitteisesti tunnustaa tukevansa ”yhdistettyä Israelia, jota kaikki siinä asuvat hallitsevat yhteisen lain alla.” Puolueen presidenttiehdokkaat eivät kuitenkaan katso voivansa suoralta kädeltä tukea julkilausumaa, koska sen katsotaan hylkäävän kahden valtion periaatteen. Lausunnossa sanotan tähän tapaan: ”Tämän järjestön jäsenet tukevat Israelia luonnollisessa ja Jumalan sille antamalla oikeudella hallita itseään, puolustaa maataan todeten, ettei Israel ole enempää hyökkääjä kuin miehittäjäkään toisten maalla; ja että rauha alueelle on mahdollinen vain yhtenäisen Israelin alaisuudessa, jota hallitaan koko kansalle tarkoitetun lain kautta.” Varsinkin Newt Gingrich ja Rick Santorium tukevat voimallisesti Israelia, jota ilmentää heidän komitean julkilausumalle osoittama tukensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152003#.Tx0foYH3vO0
- Jerusalemin mufti Muhammad al-Hussein kieltää vaatineensa juutalaisten murhaamista ja sanoo, että hänen puheensa sitä vaativat kohdat on otettu pois asiayhteydestään. Hänen syyttämistään kiihotuksesta on vaadittu, mikä näyttää pelästyttäneen hänet. - Abbas ja Erekat puolestaan vaativat, että Israelin tulee vapauttaa pidättämänsä PLC:n Hamas-jäsenet, mukana puhemies Dwaik. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151991#.Tx0jeIH3vO0

Sunday, January 22, 2012

SUNNUNTAI 22.01.12

1. EGTYPTIN vaalien viralliset tulokset kertovat sen, mistä on tiedotettu jo kuukausien ajan. Muslimiveljeskunta sai lopullisissa tuloksissa 38 % parlamentin alahuoneen edustajapaikoista, Salafi-puolue Al-Nour sai 29 %, eli nuo islamistipuolueet hallitsevat parlamentin alahuonetta 67 %.n enemmistöllään. Kansallisen New Wafd ja Egyptian Blog jäivät selvästi jälkeen valtapuolueitten edustajamääristä. Nuorison muodostama ”Vallankumous jatkuu” liike, joka oli Mubarakjin hallituksen kaataneen mielenosoittajajoukon kärjessä, sai 7 paikkaa parlamentin alahuoneen 498:sta edustajapaikasta.

VAALIKOMITEA ei julkistanut yksityishenkilöitten saamien edustajapaikkojen määriä, mutta vaalit voittanut Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja Oikeuspuolueen (FJP) edustaja sanoo puolueen muodostaman koaliittion saaneen 47 % alahuoneen edustajapaikoista.
FJP nimesi vaalien tulosten tultua julkisuuteen parlamentin puhemieheksi Saad al-Katatnin, joka toimi edellisessä parlamentissa puolueettomien edustajana. Puolueen edustaja uskoo, että Katatni jatkaa aiempaa sitoutumatonta linjaansa parlamentin puhemiehenä, minkä he sanovat takaavan demokratian pelisäännöt ja vahvistavan poliittista osallistumista.

PARLAMENTIN puhemieheksi valittu Saad al-Katatni sanoi, että parlamentti tulee toimimaan sillanrakentajana antaen etusijan vallankumouksen vaatimuksille, mukaan lukien vallan-kumouksessa haavoittuneiden ja surmansa saaneiden omaisten oikeuksille.
Sotilasneuvosto julkisti niiden 10 nimet, jotka oli varattu presidentin nimittämille edustajille. Vain 2 naista oli heidän joukossaan, mikä voi aiheuttaa tyytymättömyyttä feministien parissa, jotka eivät saaneet toivomaansa määrää naisedustajia parlamenttiin.
Mubarak oli käyttänyt presidentille varattua 10 edustajan määrää nimittääkseen heitä kopti-kristittyjen ja naisten edustajista. 5 nimitetyistä oli kopti-kristityistä, joiden määrä on 10 % väestön kokonaismäärästä n. 82 miljoonaa.

KORKEA sotilasneuvosto oli valtakautensa aikana helmikuun 25. päivästä 2011 lähtien pidättänyt runsaasti siviilejä, ja vapautti heistä vaalitulosten julkistamisen yhteydessä 1959, heidän joukossaan kopti-kristitty Maikel Nabil, joka julkaisi omaa Israelille myönteistä web-sivuaan. Armeija pidätti hänet, ja hän oli vähällä menehtyä aloitettuaan syömälakon vastalauseeksi aiheettomalle pidättämiselleen kertoen web-sivullaan, että armeija oli pyrkinyt estämään mielenosoittajia kaatamaan Mubarakin hallitusta, jota neuvosto kutsui armeijan häpäisemiseksi. Sotilasneuvostoa on syytetty siitä, että turvautui Mubarakin käyttämään taktiikkaan pidättäen kaikki epäilemänsä siviilit. Valtion omistama Al Nil TV-asema kertoi, että armahduksen oli allekirjoittanut korkean sotilas-neuvoston puheenjohtaja marsalkka Hussein Tantawi. Armahduspäätös annettiin 4 päivää ennen vallankumouksen alkamisen vuosipäivää
25. 01.2011.

LÄNSIMAISSA on oikeutetulla huolella seurattu Egyptin poliittisen tilanteen selkiytymistä ja varsinkin Muslimiveljeskunnan uskonnollisten johtajien hälyttävät lausunnot tiukan sharia-lain omaksumisesta kaiken lainsäädännön ja julkisen elämän perustaksi, kuten myös vaatimukset kaikkien yhteyksien katkaisemiseksi ja rauhansopimuksen mitätöimiseksi Israelin kanssa, ovat herättäneet epäilyjä demokratian kuolemisesta uudessa perustuslaissa, jota parlamentin asettama 100 hengen toimikunta alkaa laatimaan.
USA:n presidentti Obama on antanut useita lausuntoja, joissa hän suosittelee yhteyksien luomista Muslimiveljeskunnan ja sen johtaman uuden hallitus-koaliittion kanssa. Obaman nimittämä valtuuskunta vieraillee Egyptissä lähiaikoina. Egyptin talous on kärsinyt pahoin vallankumouksen pyörteissä, ja Egypti odottaa saavansa 3.2 miljardin USD lainan IMF:n varoista. Egypti torjui viime vuonna IMF:n tarjoaman 3 miljardin USD avustuksen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254583
Egyptin edellisen presidentin Hosni Mubarakin oikeustoimet jatkuivat lauantaina Kairossa. Mubarak kärrätään istuntosaliin pyörillä varustetulla vuoteella, eikä hän juuri osallistu oikeudenistuntoon antaen asianajajiensa hoitaa puhumisen hänen puolestaan. Asianajajat kertoivat oikeudelle eilen, ettei Mubarak osallistunut v. 2005 Israelin kanssa solmitun kaasuntoimitus-sopimuksen laadintaan, vaan sen hoitivat Egyptin tiedustelujärjestön edustajat. Hänen laskelmiensa mukaan Egypti kärsi 714 miljoonan USD tappiot sovittuaan kaasun hinnan kansainvälisten hintojen alapuolelle. Asianajaja Farib al-Deeb totesi tiedustelujohtaja Suleimanin kertoneen, ettei Mubarak osallistunut hinnan määrittelyyn tai sopimuksen muotoiluun. Hän vakuutti, että sopimus oli laadittu kansainvälisten normien mukaan. Syytettynä on egyptiläinen liikemies Hussein Salem, joka pääosakkaana East Mediterranien Gas yhtiössä sai ansiotonta voittoa, joka 7 vuoden aikana nousi kahteen miljardiin USD.
Egyptiläinen lehti Al-Masry al-Youm raportoi, että kaasuntoimitussopimuksen tarkoituksena oli vahvistaa maitten välistä rauhansopimusta ja edistää Egyptin vaikutusta Israelissa.
Israelin sähköntuotannosta 40 % on tuotettu Egyptin kaasun avulla. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254560

2. HALLITUS valmistaa Yeshan, Juudean ja Samarian, juutalaisasukkaita psykologisesti tulevaa massasiirtoa varten, jota Netanyahu salaisesti suunnittelee, sanoo Juudean ja Samarian asukasneuvoston varapuheenjohtaja Sarah Eliyash. Hän kritisoi kovin sanoin hallituksen omaksumaa politiikkaa karkottaa juutalaisten nuorten kyhäämien etäyhteisöjen asukkaat, usein pienten sylilasten ja vauvojen kanssa, yön selkään talvisena pakkasaikana ilman tietoa uudesta asuinpaikasta tai edes yösijasta.
SARAH Elyash vaatii, että Yeshan johtajien on pikaisesti kutsuttava kokoon konferenssi, jossa käsitellään hallituksen omaksumaa juutalaisasukkaitten vastaista politiikkaa ja vaaditaan, että Yeshan johtajat katkaisevat kaikki keskusteluyhteydet hallituksen kanssa.

”ME suunnittelemme katkaisevamme kaikki yhteydet hallituksen ministerien ja Knessetin jäsenien kanssa kuten myös siviilihallintoon viimeisten tapahtumien vuoksi”, Elyash totesi. ”Me emme voi antaa lain suomaa oikeutusta tällaiselle järjettömälle tilanteelle.”
Hän sanoi, että ”viime aikaiset raakalaismaiset karkotukset eivät aiheuttaneet mitään vastustavaa tai tuomitsevaa kansanliikettä, mikä tarkoittaa sitä, että karkotuksista muodostuu hyväksytty ja hyvin vaarallinen käytäntö”. Elyash tuomitsee erityisesti poliisin ja armeijan tavan antaa arabiyhtiöille tehtäväksi juutalaisyhteisöjen tuhoamisen, ja että niiden arabi- ja ulkomaiset työntekijät käyttävät tilaisuutta hyväkseen varastaen asukkaitten tavaroita ja kalleuksia, jotka poliisin toimesta hajotetaan pitkin rinteitä ilman vartiointia karkotettuaan asukkaat paikalta. Arabikäytännön mukaan naiset olivat armeijan vanavedessä kasseineen valmiina varastamaan kaiken käyttökelpoisen alistetuilta asukkailta.
ELYASH toteaa, että on yleisesti tiedossa, miten Ariel Sharonin aikana Gush Katifin juutalais-yhteisöjen karkotuksiin osallistuneita sotilaita valmistettiin psykologien avulla vastustamaan asukkaitten inhimillisiä tunteenpurkauksia tai antamatta niiden vaikuttaa toimiinsa.

PÄÄMINISTERI Netanyahu ei ole lukuisista vaatimuksista huolimatta suostunut paljastamaan suunnitelmiaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä, jos rauhansopimus PA:n kanssa saadaan aikaan. Hän on kuitenkin usein kehunut, että palestiinalaiset tulevat hämmästymään, miten avokätinen hän tulee olemaan myönnytyspolitiikassaan. Artikkelissa arvioidaan, että ainakin 100 000 juutalaisasukasta jouduttaisiin muuttamaan vihreän linjan länsipuolelle. Tämä on kuitenkin varovainen arvio, sillä siellä asuu kaikkiaan - ilman Jerusalemin itäosia – yli 350 000 juutalaista yhteisöissä, joissa voi olla yli 1000 perhettä. Kukaan ei ole vaivautunut kertomaan, minne heidät siirrettäisiin, mistä heille asunnot, lastentarhat, koulut, kokoontumis-tilat, terveysklinikat ja –palvelut, mistä heille työpaikat? Gush Katifista karkotettiin n. 8500 ja Samariasta tuhat juutalaista v. 2005, eikä heidän tarpeitaan ole vieläkään hoidettu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151962#.Txu6doH3vO0

3. UUTISOTSIKOITA
- IAF iski sapatin aikana palestiinalaiskohteisiin Gazassa havaittuaan ryhmän, joka oli ampunut kranaatteja Israeliin, ja toisen asentamassa tienvarsipommia Gazan turvallisuusaidan varteen, jonka viereistä tietä IDF:n partiot käyttävät. Palestiinalaisten taholta väitetään, että miehet olivat asentamassa lintuansoja aidan varteen. IDF sanoo iskujen osuneen kohteisiinsa, mutta Hamasin mukaan kukaan ei haavoittunut tai kuollut. Israelin puolelle ammutut kranaatit eivät aiheuttaneet inhimillistä tai taloudellista vahinkoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151963#.TxvDVoH3vO0
- Uutisten mukaan iranilainen sotilasupseeri kuoli ja toinen haavoittui maan länsiosassa Khorramabadissa sattuneessa tilanteessa lauantaiaamuna. Sotilasryhmä oli menossa palveluspaikkaansa, kun moottoripyörällä liikkunut mies avasi tulen heitä kohti surmaten upseerin ja haavoittaen toista paeten itse paikalta. Silminnäkijöiden mukaan motoristeja oli kaksi, jotka tulittivat sotilaita aiheuttaen paniikin alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151958#.TxvEuoH3vO0
- Atlantassa ilmestyvä Jewish Times pyytää anteeksi huonoa pilaansa julkistaessaan artikkelin, jossa Israelia kehotetaan teloittamaan Barack Obama. Lehden omistaja pyysi anteeksi artikkelia, jossa käsiteltiin Iranin ydinasesuunnitelmia ja myös Iranin ydintiedemiesten teloituksia, joista syytetään Mossadia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151954#.TxvF24H3vO0
- Israelilainen joggaaja oli joutua IDF:n sotilaan ampumaksi, koska sotilas erehtyi luulemaan häntä terroristiksi Susyan sotilasasemalla lähellä Kiryat Arbaa, mistä joggaaja oli lähtenyt. Sotilas ampui varoituksen ilmaan eikä kukaan haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151956#.TxvGsoH3vO0
- Palestiinalaisten uuden taktiikan mukaan he ensin häkäisevät pimeässä ajavan kuljettajan voimakkaalla valolla, ja sitten kuljettajan menettäessä tuntuman tiehen heittävät suuren kiven hänen tuulilasiaan vasten saadakseen auton pois tieltä tai pysähtymään. Näin tapahtui naiselle, joka ajoi kotiinsa Maale Michmashiin, kuten hän kertoi INN:n toimittajalle perjantaina. Arabit olivat osoittaneet tien vastakkaiselta puolelta voimakkaan valon hänen autoonsa ja sen jälkeen iskeneet suuren kivenjärkäleen hänen tuulilasiinsa särkien sen. Nainen sanoi jatkaneensa ajoaan pelastuen näin joko teloitukselta tai sieppaukselta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151948#.TxvHfIH3vO0
- Israelissa vieraileva USA.n aselajien komentajien neuvoston puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey yritti saada Israelin luopumaan aikeistaan iskeä Iraniin. Hän ei onnistunut siinä, mutta Israel sitoutui ilmoittamaan 12 tuntia ennen iskua USA:n johdolle aikeistaan, kertoo London Times sunnuntaina. Raportin mukaan Israel ei myöskään koordinoi iskujaan USA:n armeijan kanssa. Tämän takana on Israelin johdon syvä epäluottamus presidentti Barack Obaman luotettavuuteen, jonka he epäilevät pyrkivän vielä viime hetkellä torpedoivan IDF:n iskut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151965#.TxvJPYH3vO0
- Pääministeri Netabyahu kertoi vieraalleen kenraali Martin Dempseylle, että Iran on ohittanut kynnyksen ydinpomminsa rakentamiseksi, ja siksi aikaa ei ole enää tuhlattavaksi sen rakentamisen estämiseksi, sillä viimeinen hetki sen onnistumiseksi ilman ydinpommia on valumassa pois käsistä. Obama väittää, että kovennetut sanktiot alkavat purra, ja toiseksi hänellä on salainen suunnitelma keskustelu-yhteyden saamiseksi Iranin johdon kanssa. Netanyahu perustaa epäilyksensä Obaman taktiikan onnistumiseen siihen, että Kiina, Japani ja Intia eivät halua keskeyttää öljyntuontiaan Iranista, eivätkä EU-maatkaan ole siihen valmiit. Iran kehuukin, että sillä on salaiset yhteydet, joiden kautta öljyä kuljetetaan EU-maihin. Turkki on myös haluton katkaisemaan liikesuhteitaan Iranin kanssa. http://www.debka.com/article/21669/
- IDF kieltäytyi maksamasta sotilaitten junamatkoja Tel Avivista maan pohjoisosiin. Tämä sai ulko- ja turvallisuusvaliokunnan puheenjohtajan Shaul Mofazin lupaamaan, että hän tulee pitämään huolen siitä, ettei käytäntöä muuteta. Kadiman puheenjohtaja Tzipi Livni ehti jo ilvehtiä, että hallitus pakottaa naiset bussien takaosiin ja nyt se pakottaa naissotilaat ulos junasta. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=254611
- IDF lupasi parantaa juutalaisyhteisöjen turvallisuutta Juudeassa ja Samariassa, mutta Itamarin Fogelin perheen viiden jäsenen massamurhan jälkeen tilanne on edelleen korjaamatta. Taitaa Barakin aika mennä suunnitellessa etäyhteisöjen tuhoamista sekä TV-esiintymisissä ulkomaisten vieraitten kanssa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=254606
- Syyrian kapinalliset miehittivät Douman kaupungin Damaskoksesta etelään, mutta vetäytyivät sitten kaupungista peläten armeijan kostoiskua. Arabiliiton 40 tarkkailijaa lähtevät maasta peläten henkensä puolesta. Arabiliitto harkitsee alistaa Syyrian tilanne sittenkin YK:n turvallisuusneuvostolle. Bashar Assadin hallituksen kaatumisen pelätään syöksevän maan veriseen sisällissotaan, mikä voi kehittyä vaaralliseksi Israelin turvallisuudelle. Iran vie jatkuvasti aseita ja ohjuksia Syyriaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254604