Friday, March 23, 2007

PERJANTAI 23.03.07
1. ULKOMAANLÄHETYSTÖT TEHERANISSA laativat pakoreittiä siinä tapauksessa, että ne joutuvat
evakuoimaan henkilökuntansa epätavallisissa olosuhteissa. Tämä tilanne voi tulla akuutiksi USA:n tai Israelin hyökätessä Iranin ydin laitoksia vastaan. Lähetystöillä on jonkinlaiset pakosuunnitelmat kaiken varalta, mutta tämä tilanne vaatisi erikoisjärjestelyjä. Valmistelevana toimenpiteenä lähetystöt ovat vahvistaneet vartiojoukkojaan, eikä muutamilla ole vartijoita ollenkaan suojanaan.
TARKKAILIJAT arvioivat, että Iranin ensimmäinen reaktori tulee kriittiseksi vuoden kuluessa. Tämän johdosta hyökkäys Iranin ydinlaitoksia vastaan olisi tehtävä kuluvan vuoden aikana, ettei laitokseen asennettu ydinpommiin soveltuvan rikastettu uraani aiheuttaisi laajaa tuhoa ympäristölle.
YK:N TURVALLISUUSNEUVOSTO laatii uusia kovennettuja pakotteita Irania vastaan, mutta Iranin johdon lausunnoista on voitu päätellä, ettei Iran tule taipumaan keskeyttääkseen uraanin rikastamisensa.
Venäjä on tiettävästi vetänyt osan teknisestä henkilökunnastaan pois Busherin ydinvoimalatyömaalta ja keskeyttänyt rakennustyöt siksi, että Iranin maksusuoritukset ovat olleet pahasti myöhässä. Tämä voi olla joko todellinen käytännön häiriö tai sitten länsivaltojen sumuttamiseksi tarkoitettu peittely-yritys. Venäjä on kiivaimmin Kiinan ohella vastustanut pakotteiden koventamista Iranille. Iranin ydinvoimateollisuuden yllä on ollut salailun verho kaiken aikaa. On väitetty, että Iranilla on virallisesti ilmoitettujen laitosten lisäksi salaisia vallankumouskaartin omistamia ja valvomia laitoksia.
ISRAELISSA OLETETAAN, että joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi Iran tulisi iskemään ohjuksillaan USA:n sotilaallisia kohteita vastaan Persianlahdella ja arabimaissa kuten myös Israelia vastaan. Toinen iskukohde voisi olla ohjus- ja pommi-iskut Persianlahden öljyä tuottavien maitten jalostuslaitteita vastaan.
2. SHIMON PERES valmistelee omaa pakotietään, kertovat aamun uutiset. Libanonin sota II:n
johtamista tutkiva Winograd-komitean kuulustelupöytäkirjoista on julkistettu osia, joissa esiintyy Peresin kuulustelu. Siitä ilmenee Peresin kertoneen komitealle, ettei hän olisi lähettänyt sotilaita hyökkäykseen Hizbullahia vastaan Libanoniin, koska hänen arvionsa mukaan IDF ei ollut valmistautunut siihen. Tiedot raportista ovat puutteellisia, eikä tiedetä, mihin Peres perustaa arvionsa IDF:n valmiuden puutteesta. Peres kuitenkin antaa vihjeitä, miten hän oli avainasemassa Israelin ydinteollisuuden alkamisessa, vaikka julkisesti kukaan ei tiedä, valmistetaanko Dimonan tutkimusreaktorissa ydinpommeja. Mutta Peres toimi salaisen ydintutkimusaseman laitteitten ja polttoaineen sekä IDF:n aseitten hankkijana Israelin kriisitilanteitten aikana.
Kysyttäessä Peresiltä, miksi hän ei vastustanut hyökkäystä Libanoniin hallituksessa, Peres luimisteli lipevän selityksen: Olmert on pääministeri, en minä, ja Israelin kansalaisena velvollisuuteni oli tukea Olmertia.
JP:N ANALYSOIJA Anshel Pfeffer arvioi, että Peres laatii muistopuhetta itselleen. Hän riepottelee Peresiä hänen lausuntonsa johdosta: ”Israel ei ole enää se mitä se oli. Ei loistava, ei yllättävä, ei luova. Olemme menettäneet osan kansallista puolustuskykyämme. Meitä pidetään heikompana kuin mitä olimme ja olemme menettäneet uskottavuutemme arabeja vastaan, ja tämä ilmenee Israelin laillisuuden kieltämisenä.” Eli, kuten Pfeffer ironisesti toteaa, kerran olimme paljon parempia, pieni, älykäs, tehokas ja – ennen kaikkea, koko maailma, mukaan lukien Euroopan vasemmisto, ei voinut olla ihailematta sitä, mitä olimme saaneet aikaan. Ja kukas olikaan se maagikko, joka sen sai aikaan? Shimon Peres tietenkin, vinoilee Pfeffer.
3. PUOLUSTUSMINISTERI Amir Peretz vahingoittaa Israelin uskottavuutta, valittavat ministeriön
virkailijat Yaakov Katzin JP:n artikkelin mukaan.
Peretzin huono englanninkielen taito ja hänen maallikon tietonsa puolustusasioista ovat aiheuttaneet sen, ettei häntä kunnioiteta eikä yhteyksiä häneen pidetä tärkeinä. Ulkomaiset sotilasasiantuntijat asioivat mieluummin Peretzin apulaisministeriin kenraali (res) Ephraim Sneh´n kanssa.
Äskeisen USA:n matkan aikana Peretzille ei järjestynyt tärkeitä tapaamisia, vain uusi puolustusministeri Robert Gates salli hänelle lyhyen kohteliaisuusvierailun. Peretz oli vienyt mukanaan Yhdysvaltoihin Histadrutin aikaisen englanninkielen tulkkinsa, mutta tämä kangerteli ja sotkeutui tulkatessaan siten, että ministeriön kansliapäällikkö kenraalimajuri Mike Herzog hankki kiireesti tilalle uuden tulkin.
Tilannetta puolustusministeriössä pidetään erittäin huolestuttavana aikana, jolloin Israelin ulkomaiset yhteydet ovat tärkeämpiä kuin koskaan ennen, toteaa Yaakov Katz.
4. USA:N ENTINEN YK:N LÄHETTILÄS John Bolton kertoi BBC:n haastattelussa, joka esitettiin torstaina, että USA vastusti aikaista tulitaukoa Libanonin sota II:n aikana antaakseen Israelille aikaa tuhota Hizbullah. Bolton kertoi, että aikainen tulitauko olisi ollut vaarallinen ja virheellinen.
KYSYTTÄESSÄ, miksi USA halusi Israelin jatkavan hyökkäystään Hizbullahin tuhoamiseksi, Bolton vastasi: ”Mitä väärää siinä oli? Israelia vastaan oli hyökätty ja he vastasivat siihen. Tosiasiassa Hizbullah uhkasi pysyvästi Israelia sotilaallisesti. Hizbullah oli aloittanut väkivallan, johon Israel vastasi. Ja jos itsensä puolustaminen tarkoitti vihollisen voittamista, se oli täysin laillinen kansainvälisen lain puitteissa, ja rehellisesti puhuen, hyvää politiikkaa.” USA lopulta kannatti tulitaukoa ja kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja. Kim Howells Englannin ulkoministeriöstä kertoi BBC:n haastattelussa, että Boltonin lausunto yllätti hänet, sillä hän ei ollut havainnut mitään vastakohtaisuutta Israelin ja USA:n välillä. (JP, AP London)
5. ARABILIITON RIADIN kokouksen Saudi Arabiassa ei uskota pystyvän suuriin diplomaattisiin
läpimurtoihin, vaikka jotkut sen kiivaimmat kriitikot kuten Libya eivät osallistu tilaisuuteen. Tarkkailijat ovat kuitenkin kehottaneet tutkimaan enemmän arabijohtajien suullisia kuin heidän lehdistölle antamiaan lausuntoja. Tämän mukaan arabijohtajien lausunnot osoittavat suopeampaa suhtautumista kriisipesäkkeisiin, kuin mitä lehdistön artikkeleista voisi päätellä.
KÄSITELTÄVISTÄ ASIOISTA päällimmäisiä ovat Irakin, Libanonin sekä palestiinalaisten ja Israelin väliset asiat. Tämänkertainen kokous oli tarkoitus pitää Egyptissä, mutta se antoi Saudi Arabialle mahdollisuuden jatkaa aloittamiaan diplomaattisia toimiaan. Saudit ovat ennenkin olleet ratkaisemassa Libanonin asioita, mm. Syyrian asevoimien vetäytymisessä Libanonista kaksi vuotta sitten. Irakin tilanne koskee Saudi Arabiaa suoraan; sillä on pitkä valvomaton raja Irakin kanssa, ja se on aidosti huolissaan sunni- ja shia-muslimien verisistä yhteenotoista Irakissa, mikä voi kiihottaa sen omia shia-kansalaisia.
PALESTIINALAISET ovat tietenkin ennen kaikkea kiinnostuneet saudien 2002 rauhansuunnitelman käsittelemisestä, jonka arabiliitto otti omaan ohjelmaansa lisäten siihen pakolaisten paluuoikeuden YK:n ehdollisen päätöslauselman 194 mukaan. Palestiinalaisia edustavat PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja pääministeri Ismail Haniyeh.
6. OSA SAMARIASTA KARKOTETTUJA juutalaisia suunnittelee palaavansa entisten kotiensa raunioille sapatin jälkeen ja mahdollisesti aloittavansa kotien rakentamisen uudelleen. Ensimmäisenä on vuorossa Homesh, joka sijaitsee n. 15 km Tulkarmista suoraan itään Sebastian pohjoispuolella.
Eräs Homeshista karkotettu nainen, joka asuu nyt Ramlessa, aikoo ottaa palan challah´n (sapattileivän) leipomiseen tarkoitettua taikinaa ja käyttää sitä Mooseksen opetuksen mukaan rukouksissa Homeshiin pyrkivien juutalaisten suojaksi. Poliisi varottaa, että sinne yrittäviä tullaan rankaisemaan ankarasti.
PALESTIINALAISET ovat kääntäneet Jesajan kirjoittaman profetian päälaelleen, jossa ilmoitetaan kansojen takovan aseensa auroiksi. Terrorijärjestöt Gazan alueella ovat muuttaneet entiset juutalaiskylät Eli Siinain ja Dagitin terroristien harjoituskentiksi. He kouluttavat siellä terroristeja pomminkäyttöön, kuten on voitu päätellä sieltä kuuluvista räjähdyksistä, joita ensin luultiin rakettien aiheuttamiksi.
7. SOSIAALIMINISTERI Isaac Herzog aikoo muuttaa virastonsa nimen: Terveys- ja sosiaali-ministeriöksi. Hänen ensimmäisiä tehtäviään tuleekin olemaan ruoka-avun toimittaminen pääsiäisen aikana heikossa asemassa oleville sairaille ja vanhuksille. Hän kertoi lehdistölle, että ministeriön nykyinen määräraha jaettuna apua tarvitseville antaisi 3 NIS henkeä kohti. Hän pitää häpeällisenä sitä, että Israelissa apua tarvitsevat elävät pääosin vapaitten kansalaisjärjestöjen avun varassa. Herzog totesikin, että apua tarvitseva pystyy valtion tuella ostamaan itselleen pääsiäiseksi vain katkeria yrttejä.
Vapaat järjestöt suunnittelevat lahjoittavansa pääsiäispyhiksi 5000 ruoka-pakettia tarvitseville. Ne valmistavat päivittäin n. 1000 kuumaruoka-annosta.
8. TAISTELUT FATAHIN JA HAMASIN välillä Gazassa ovat kiihtyneet keskiviikosta lähtien. Viides uhri torstai-iltana oli 2-vuotias lapsi, joka joutui ristituleen. Molemmat osapuolet syyttävät toisiaan väkivallasta, eikä aina ole mahdollista tietää, ovatko taistelut klaanien vai hallituspuolueitten välisiä, sillä pyssymiehet liikkuvat autoilla ja ovat naamioineet itsensä kasvonaamareilla.
PALESTIINAN TV näyttää jatkuvasti videonauhoja, joissa nuoret naiset laulavat mieluimmin antautuvansa itsemurhaterroristeiksi kuin kasvattavansa lapsia. Eräs nuori nainen laulaa seuraavansa äitinsä esimerkkiä, joka räjäytti itsensä Gazan alueen rajaterminaalin luona muutama vuosi sitten. ”Äitini, minä ja Ubaydah vielä odotamme sinun tulevan peittelemään meidät nukkumaan ja pyyhkimään kyyneleemme. Mutta sinä tuli luoksemme käsissäsi pommi. Vasta nyt ymmärrän, mikä on tärkeämpää kuin lasten kasvattaminen.” Laulussa kiitetään äidin virheettömyyttä Jerusalemin tähden, lähetetään terveisiä Muhammedille ja vakuutetaan, että laulaja seuraa äitinsä esimerkkiä. (www.ynetnews.com)
9. ISRAELIN JA JORDANIAN suhteet ovat pahassa kriisissä Israelin tiedustelun saatua selville, että Jordanian kuningas Abdullah II on salaisesti tukenut pitkän aikaa kovan linjan Hamas-johtajaa Khaled Mashaalia, joka pitää päämajaansa Syyriassa. (www.debka.com)

Thursday, March 22, 2007

TORSTAI 22.03.07
1. TURISTIEN SURKEUDET Ben Gurionin lentokentän turvallisuustarkastuksissa ovat nousseet
lehtiotsikoihin saakka. Asia sai uutta pontta erään naisturistin tehtyä valituksen hänen yksityisyytensä loukkaamisesta, koska hänet määrättiin riisuutumaan alasti, naisvirkailija kopeloi hänen rintojaan ja lopuksi käski hänet kyyristymään ja tutki taskulampun avulla hänen takamustaan varmistaakseen, ettei hän ollut kätkenyt mitään kiellettyä salaisiin paikkoihinsa.
ENTINEN LENTOKENTTÄVIRKAILIJA, joka oli työskennellyt Israelin kolmella lentokentällä Atarotissa, Ben Gurionilla ja Eilatissa kuten myös Israelin terminaaleissa ulkomailla, vakuuttaa ”etnisen turvallisuus-tarkkailun” olevan paikallaan, koska hänen mukaansa juutalainen tuskin tulee Israeliin tuhotakseen itsensä ja muita sen mukana, vaan siksi, että hän rakastaa Israelia. Hän olettaa, ettei tämä välttämättä ole arabien ja ei-juutalaisten Israelin matkaajien asenne, ja että arabeja epäillään enemmän kuin muita ei-juutalaisia.
Hän kuitenkin tunnustaa, että arabeja toimii myös kenttävirkailijoina, eikä heitä pidetä sen epäluotettavimpina kuin muitakaan virkailijoita.
ISRAELIN LENTOKENTILLE on tarkoitus lähiaikoina asentaa uudet läpivalaisulaitteet, joiden uskotaan parantavan matkailijoille aiheutettua epämukavuutta ja nopeuttavan turvallisuustarkkailua.
Jotkut arka-hipiäiset vain arastelevat jo valmiiksi, sillä laitteet ”riisuvat” jokaisen sen läpi kulkevan.
2. EILEN AAMULLA suurella fanfaarilla ja muhkeilla uhkauksilla alkanut yleislakko lopahti iltaan
mennessä kokonaan, ja tänään työntekijät palaavat työpaikoilleen kuten mitään ei olisi tapahtunut. Useita lentovuoroja kuitenkin ehdittiin perumaan, mutta yhtä monia päästettiin sekä tulemaan että lähtemään lakosta huolimatta. Tämän ”yleislakon” mielekkyydestä keskustellaan vielä kärkevästi.
JOUKKO ENGLANTILAISIA jalkapallofaneja oli niiden joukossa, jotka pääsivät laskeutumaan Ben Gurionille. He tulivat kannustamaan Englannin jalkapallojoukkueen peliä Israelin vastaavaa yhdistelmää vastaan lauantaina, jossa he uskovat vievänsä voiton ja tärkeät Euro 2008 karsintapisteet kotiin.
Nämä fanit ovat siitä erikoisia, että he yhdistävät matkaansa käynnin Yad Vashem holokaustmuseossa perjantaina osana ystävyyskampanjaansa sekä osallistumisen huutosakkina kuudentoista englantilais-nuoren jalkapallomatsiin samanikäisiä Israelin arabeista ja juutalaisista koottua joukkuetta vastaan Tel Avivissa perjantaina iltapäivällä. Näitten jalkapallofanien halusta osoittaa ystävyyttään juutalaisille ja Israelille on tullut käytäntö, jonka he ovat yhdistäneet ottelujen seuraamiseen käymällä juutalaisille tärkeillä ja muistorikkailla paikoilla – sekä positiivisia että negatiivisia muistoja herättävillä.
3. USA:N ULKOMINISTERI Gondi Rice, kuten häntä USA:ssa tuttavallisesti kutsutaan, saapuu
sunnuntaina Israeliin tavattuaan ennen sitä Egyptin johtajia ja jatkaa sitten matkaansa Jordaniaan, Saudi Arabiaan ja Emiirikuntiin, joita on alettu kutsua ”arabikvartetiksi”.
Kaksipäiväisen Israelin vierailunsa aikana Rice aikoo tavata sekä Ehud Olmertin että Mahmoud Abbasin kahteen kertaan ”saadakseen paremmin iskostettua järkeä näitten paksupäitten kalloihin”, eli antaakseen heille äidillisiä ohjeita, miten hiekkalaatikolla tulee käyttäytyä.
Olmertille Rice yrittää vakuuttaa, että hänen tulee kehittää ja värittää Israelin ulkoministerin ideoimaa termiä poliittisesta horisontista siten, että siitä tulee houkuttelevampi palestiinalaisille.
ERIMIELISYYKSIÄ on USA:n ja Israelin näkemysten välillä, joita tarkkailijat näkevät kahdella suunnalla:
ENSIMMÄISEKSI Israel haluaa täydellistä PA:n uuden yhteishallituksen boikottia, mutta USA haluaa pitää yhteyttä sen ministereihin, jotka eivät ole sidoksissa Hamasin kanssa. USA:n pääkonsuli Jerusalemissa Jacob Walles on jo tavannut tällaisia PA:n ministereitä.
TOISEKSI Rice ottanee esille Israelin hallituksen jo kerran hyllyttämän idean poliittisesta näköalasta, eli keskustelujen tulee jatkua muillakin aloilla kuin turvallisuus- ja ihmisoikeuskysymyksissä.
KVARTETTI TUKEE täysin Ricen pyrkimyksiä edistää keskusteluja Olmertin ja Abbasin välillä tarkoituksella selkeyttää poliittista horisonttia Palestiinan valtion perustamiseksi sekä Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin lopettamiseksi. Rice tähdensi tätä todistaessaan kongressin alakomitealle, joka valvoo ulkomaista apua, todeten: ”On tärkeää, että palestiinalaiset tajuavat heidän tulevaisuutensa lepäävän maltillisten voimien kuten Abbasin varassa”. Rice pyrkii saamaan tämän näkökannan myös Abbasin tajuntaan.
BUSHIN HALLITUS pienensi jo kerran hyväksyttyä 86.4 miljoonan USD strategista avustuspakettia PA: le puoleen voidakseen paremmin valvoa, etteivät varat joudu Hamasin käsiin. Tämä tulee olemaan entistäkin vaikeampaa yhteishallituksen sisällä, jota Ismail Haniyeh (Hamas) johtaa. Edellisen Haniyehin hallituksen aikana EU:n 700 miljoonan USD tuki ja Israelin tilittämät 100 miljoonaa USD on PA:n uuden talousministeri Salam Fayyadin mukaan käytetty tavalla, jota ei ole pystytty jäljittämään.
4. USA:N KONGRESSIN EDUSTAJAINHUONEEN jäsenistä yli puolet oli allekirjoittanut vakavan
vetoomuksen, joka luovutettiin EU:n USA:ssa vierailevalle ulkomaanjohtajalle Javier Solanalle tiistaina. Vetoomuksessa kehotetaan Solanaa ja EU:ta pysymään lujana PA:n hallitukselle asetetuissa tukirajoituksissa, kunnes se on tunnustanut kvartetin sille asettamat kolme ehtoa.
Solana tähdensi vastauksessaan, että EU:n politiikka tuen siirtämiseksi tulee jatkumaan, ja ettei EU tule antamaan suoraa tukea PA:n hallitukselle.
PA:N PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh kertoi Corriere della Serassa olleen uutisen mukaan, että Italian alivaltiosihteeri Vittorio Craxi, joka edustaa Italian ulkoministeri Massimo D´Alemaa, oli vakuuttanut tukevansa kvartetin julistaman boikotin lopettamista. (JP H L Kreiger)
5. TALOUSMINISTERI Avraham Hirschon katsoo, ettei hänellä ole mitään syytä erota ministeriöstään,
vaikka poliisi jatkaa hänen kuulustelujaan. Hän sai tukea oikeuskansleri Menahem Mazuzilta, joka totesi, ettei häntä voida pakottaa eroamaan. Kadima-puolueen sisällä kuitenkin haetaan uutta ehdokasta talousministeriksi, mikä enteilee, ettei tilanne voi jatkua tällaisena.
Hirschonia vastaan tehdyt syytökset ovat vetämässä mukaan pääministeri Olmertin, jolle tämän epäilyksen mukaan Hirschon antoi osan kähveltämistään varoista. Olmert kampanjoi silloin puolueen puheenjohtajuudesta Sharonia vastaan.
6. ISRAELIN DRUUSINAISTEN ongelmista on kaksi ajankohtaista esimerkkiä, jotka ovat yltäneet myös
lehtien palstoille.
AIEMMIN TÄSSÄ KUUSSA druusikaunotar Angelika Faris oli valittu kamppailemaan Israelin kauneimman naisen kunniasta. Mutta sitten druusi-vanhemmisto kokoontui tutkimaan asiaa ja totesi, ettei druusinaisen häveliäisyyssäännöt salli hänen ottavan osaa tilaisuuksiin, joissa hän joutuu esiintymään paljastavissa vaatteissa ja jopa uimapuvussa julkisesti. Faris sai tappouhkauksia, ja oli pakotettu luopumaan.
TOISEN ESIMERKIN alkutahdit soitettiin eilen. Nuori druusinainen palkattiin virallisesti Israelin poliisivoimiin eilen pidetyssä virkapuvun luovutus- ja virkavalan vannomistilaisuudessa. Tämä 22-vuotias poliisiupseeri on kotoisin Shfaramin kylästä ja hän on suorittanut tutkinnon kriminologiassa ja opetusalalla. Hänen tehtävänään on toimia kotiväkivallan tutkijana, missä hänen uskotaan pystyvän miestutkijoita paremmin ymmärtämään naisten ongelmia.
DRUUSIVANHEMMISTO koottiin hätäkokoukseen tutkimaan asiaa. Eräs heistä, sheikki Mzafik Terif, laati vanhemmiston nimissä kirjelmän, jossa ilmoitetaan druusi-yhteiskunnan vastustus druusi-naisen palkkaamisesta poliisivoimiin. Hän osoitti kirjelmän sekä poliisitarkastaja Moshe Karadille että sisäisen turvallisuuden ministeri Avi Dichterille.
POLIISIN EDUSTAJA ilmoittaa, että Israelissa on vapaus jokaisen itse valita ammattinsa, eikä ole mitään syytä estää tätä poliisiupseeria toimimasta valitsemassaan ammatissa.
TARBA-KLAANIIN kuuluva nuori poliisiupseeri kertoo kuukausimäärin taistelleensa druusi-yhteisön vastustusta vastaan, jonka käsityksen mukaan naisen työskenteleminen itsenäisessä ammatissa vaikeuttaa naisen perheen muodostamista ja lasten kasvatusta. Nainen itse kuten hänen miesystävänsä olivat aluksi epätietoisia asiasta, mutta myöntyivät siihen molemmat. Hän palvele Misgav-asemalla lähellä kotiaan.
ISRAELIN DRUUSIT palvelevat maan puolustusvoimissa, mutta Golanin ylängöllä asuvia se ei koske.
7. YEROHAMIN KAUPUNKI Negevissä tunnettiin viehättävästä lammikostaan aina vuoteen 2000.
Silloin 9 500 asukkaan kaupungin jätevedet, joita kertyy vuosittain miljoonan kuutiometriä, pääsivät viemärilaitoksen romahtaessa lammikkoon saastuttaen sen käyttökelvottomaksi.
Lammikko rakennettiin vuonna 1998.
JUUTALAINEN KANSALLISRAHASTO (JNF) on laatinut suunnitelman, jolla se pyrkii uutta jäteveden puhdistusmenetelmää käyttäen uudistamaan lammikon sen entiseen loistoonsa.
Varoja operaatiolle on varattu 10 miljoonaa USD. Suunnitelmiin kuuluu linnuntarkkailukeskus, pitkä viehättävä puistokäytävä, 1600 dunamin (400 eekkerin) viherpuisto ja hotelleita.
Tällä hetkellä lammikko on saastunut eikä siihen saa koskea. Puistosta vain osa on käytössä.
Mutta lammikko aiotaan kehittää sekä kalojen että ihmisten käyttöön sopivaksi.
JNF:n suunnittelu- ja strategiaosaston johtaja Ishay Shechter uskoo, että hänen näkynsä ”Yehoram – lammikkokaupunki” tulee toteutumaan vielä seuraavan vuoden kuluessa.
8. UUTISOTSIKOITA
ARABIKANSANEDUSTAJA Taleb al-Sana (United arablist) vaatii maailman maita asettamaan maailmanlaajuisen boikotin Israelille. Hän perustelee vaatimustaan sillä, että Israel edelleen tukee ”laittomia settlementtejä” polkien kaikkia kansainvälisiä sääntöjä ja lakeja.
VASEMMISTON JA ARABIEN äänin Knessset päätti perustaa arabiankielisen akatemian Israeliin.
YKSI KUOLI ja 8 haavoittui palestiinalaisten välisissä taisteluissa Gazassa keskiviikkona. Fatahin edustaja syytti, että Hamasin pyssymiehet aloittivat tulituksen Fatahin joukkoja vastaan.
TAISTELUT LEVISIVÄT Gazan kaupunkiin, joissa tänä aamuna ilmoitetaan 45-vuotiaan miehen kuolleen.
HIZBULLAHIN APULAISJOHTAJA Naim Qassem kertoi lehtihaastattelussa, ettei järjestön luopuminen aseistaan ole mahdollista. Hän lupasi, että mielenosoitukset hallitusta vastaan uusitaan tulevaisuudessa.
GAZASSA KESKIVIIKKONA kidnapattu professori Hamd Al-Sousi vapautettiin tänään.
Hän oli UNRWA:n autossa ajamassa kotiinsa moskeijan iltarukouksista, kun neljä oletettavasti Fatahin pyssymiestä pysäytti auton ja vei hänet mukanaan.
Italialaisesta journalistista eikä Gilad Shalitista tiedetä mitään. He ovat ehkä al-Qaida Palestiinan vankeina.

Wednesday, March 21, 2007

KESKIVIIKKO 21.03.07
1. ISRAELIN KOTIRINMAJOUKOT ja pelastuspalvelu jatkavat vielä tänään suurinta harjoitusta kuin mitä maassa on koskaan käyty.
Gazan rajan lähellä sijaitsevassa Sderotin kaupungissa sireenit eivät soineet 14.00 eilen, kuten muualla maassa harjoituksen alkamisen merkiksi, ettei ihmisiä peloteltaisi. Sderotissa harjoiteltiin tilannetta, jossa kaupunkiin ammuttiin sarja Kassam-raketteja.
HARJOITUS OLI MUUTETTAVA hetkeksi todelliseksi terroristin ajojahdiksi turvallisuusjoukkojen saatua tiedon epäilyttävästä taksista, joka ajoi rannikkotietä pitkin Shefayimissa, Tel Avivista pohjoiseen. Poliisi pysäytti taksin, mutta ei löytänyt autosta pommeja tai materiaalia sen tekemiseksi. Auton kuljettaja ja kaksi siinä ollutta miestä, palestiinalainen ja Israelin arabi, vietiin kuulusteltaviksi.
SDEROT OLI tulvillaan poliisiautoja ja läheisessä Eshkolin aluetoimistossa laadittiin luetteloa evakuoitavista asukkaista osana pahinta mahdollista tilannetta varten. Luetteloon otettiin noin tuhat Sderotin kaupungin
11 500 asukkaasta tilanteessa, jossa kaupunki joutuisi kahden viikon mittaiseen rakettituleen. Listaan otettiin heikoimpia ihmisiä, jotka tarvitsevat hoitoa. Heidät evakuoitaisiin läheisiin Revivimin ja Mashabei Sadehin kibbutseihin Ramat Hanegevin alueella. Evakuoitavia informoitaisiin etukäteen ja heille ilmoitettaisiin, minne heidät siirrettäisiin busseilla.
RAMAT GANIN SAYON koulu kuviteltiin terroristien valtaamaksi kemiallisia pommeja käyttäen. Koulun pihalle tuli joukko poliisiautoja, ambulansseja sekä palo- ja pelastusajoneuvoja. Koulun koripallokentällä räjäytettiin vaarattomia pommeja, joista levisi alueelle keltaista savua. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli varautua mahdolliseen ohjusiskuun Iranista.
2. ISRAELIN PANSSARIJOUKOT aikovat ottaa tosissaan Libanonin sota II:n opetukset ja muuttaa panssarijoukkojen toimintamallia. Libanonin sodassa panssarit odottelivat päiväkausia hallituksen päätöstä jatkaa hyökkäystään ja olivat siten helppo saalis tehokkain pt.-ohjuksin aseistautuneille Hizbullahin miehille.
Viimeisessä Salukin taistelussa panssarijoukot menettivät kahdeksan miestä ja kärsivät pahoja kalusto-tappioita, vaikka siinä käytettiin tehokkainta Merkava-4 tankkia.
UUSI TOIMINTAMALLI perustuu Merkava-4 tankin perusominaisuuksiin, sen nopeuteen ja tulivoimaan, johon kuuluu myös mahdollisuus savuverhon muodostaminen taistelutilanteessa. Näitä ominaisuuksia ei käytetty Libanonin sodan aikana, johtuen osaksi siitä, etteivät panssarijääkärit tunteneet ajokkiensa ominaisuuksia.
PRIKAATIN KOMENTAJA eversti Itzik Turgeman kertoo, panssarivaunu ei saa jäädä paikoilleen vihollisalueella, vaan sen tulee liikkua kaiken aikaa ja nopeasti. Turgeman selvittää, että vaunun kuljettajan tulee tuntea ajokkinsa ominaisuudet ja osata käyttää maastoa edukseen.
3. KNESSETIN OPETUSVALIOKUNNAN puheenjohtaja Michael Melchior (Labour-Meimad) sanoi tiistaina tutustuttuaan PA:n uuteen 12. luokkien opetusmateriaaliin, ettei PA:n kanssa voi tehdä sopimuksia niin kauan, kun sen kouluissa opetetaan lapsille tällaista hillitöntä vihaa.
MELCHIOR aikoo vaatia, että seuraavan kerran, kun Olmert tapaa PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin, hänen tulee ottaa esille nämä PMW:n tekemät löydöt PA:n oppikirjoissa. PMW:n (palestiinan mediatarkkailu) johtaja Itamar Marcus kertoi opetusvaliokunnalle, että ensimmäisen kerran oppikirjoissa kerrotaan Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin olevan luoteeltaan uskonnollisen eikä maanomistusta koskeva. Marcus kertoi, että kirjoissa kerrotaan taistelun koskevan muslimien maata ja että taistelu loppuu vasta kuolleitten ylösnousemisessa. Israelin tunnustaminen on muslimiuskonnon mukaan kielletty, lapsille opetetaan.
VALIOKUNNAN JÄSENET lupasivat painostaa koulukirjojen kustantajia, varsinkin Belgiaa, jonka osuutta painatuksessa kiitetään, lopettamaan tukensa, kunnes oppikirjojen vihamateriaali on poistettu niistä.
Näitä koulukirjoja käytetään myös Itä Jerusalemissa, jonka kouluja Israel tukee.
OPETUSMINISTERIÖN koulutussihteeristönjohtaja Shlomo Alon lupasi, että ministeriö tutkii, käytetäänkö kirjoja Itä Jerusalemin kouluissa, ja mikäli näin on, niiden saama Israelin tuki lopetetaan.
MELCHIOR SELVITTI, että tutkimuksen tulokset PA:n uusista oppikirjoista antavat kuvan, että konflikti maan omistuksesta, mikä voidaan ratkaista, on muutettu uskonnolliseksi ongelmaksi, jota ei voi ratkaista.
KANSANEDUSTAJA Zeev Elkin (Kadima) vaatii hallitusta asettamaan PA:n boikottiin tällaisen ilmiselvän Oslon sopimuksen rikkomisen vuoksi, joka on ajan myötä vaarallisempi kuin turvallisuusrikkomukset.
4. ISRAELIN ARMEIJA VAATII kovaa vastausta Hamasin jatkamaan väkivaltaan Israelia vastaan tulitauosta
(arabiaksi tahdiya), johon Hamas on sitoutunut, ja yhteishallituksesta huolimatta.
TIISTAINA HAMASIN pyssymiesten israelilaisen sähköasentajan haavoittumiseen johtanut tulitus Gazan alueelta Israelin puolelle lähellä Karni terminaalia sekä Egyptin turvamiesten pidättämä potentiaalinen itsemurhaterroristi todistavat IDF:n mukaan, että Hamas toteuttaa käytännössä sitä, mitä se vaatii oikeudekseen jatkaa yhteishallituksen muodostamisen jälkeenkin, eli kaikenlaista vastarintaa (väkivaltaa) israelilaisia vastaan.
PALESTIINALAISET OVAT tarjonneet toista selitystä asialle. Tämän selityksen mukaan tulituksen takana ovat uudesta hallituksesta syrjäytetyt miehet entisen ulkoministerin Mahmoud al-Zaharin veli Yousuf ja Jamal al-Jarah sekä mahdollisesti myös entinen sisäministeri Saim Siad, jotka vastustavat Mekkan sopimusta ja yhteishallitusta Fatahin ja Hamasin kesken.
KNESSETIN ULKO- JA PUOLUSTUSVALIKUNNAN puheenjohtaja Tzahi Hanegby (Kadima) vannoi, ettei tilanne voi jatkua tällaisena, vaan IDF:n on pakko puuttua tilanteeseen.
IDF varautuu operaatioon Gazan alueella Hamasin väkivallan kasvun myötä.
5. ISRAELIN TALOUSMINISTERI Avraham Hirchson oli eilen seitsemän tuntia poliisin kuulusteltavana epäiltynä Kansallisen Labour-unionin (NILI) varojen kähveltämisestä toimiessaan sen puheenjohtajana kymmenen vuotta. Varojen väärinkäyttö tapahtui 2003, mutta se havaittiin vasta 2005, jolloin asiasta ilmoitettiin poliisille.
ALUKSI KUVITELTIIN, että varat, jotka arvioitiin 5.5 miljoonaksi NIS, oli varastanut Nilin aiempi johtaja Ovadia Cohen. Kuulusteluissa Cohen vihjaisi, että syyllinen oli Hirchson, jonka oletettiin käyttäneen osan hävinneistä varoista poikansa uhkapelivelkojen maksamiseksi. Hävinneitten varojen määrä on myös kasvanut, nyt oletetaan, että kysymys on 10 miljoonasta NIS.
HIRCHSONIN KUULUSTELUT jatkuvat ja uusia epäiltyjä on ilmaantunut kuvaan.
MYÖS TZAHI HANEGBIA vastaan nostetut epäilykset johtivat oikeustoimiin, joita jatketaan. Hanegbin epäillään käyttäneen asemaansa ympäristöministerinä tehden kymmeniä poliittisia nimityksiä vastoin lakia.
6. UUTISOTSIKOITA
IDF AIKOO investoida 2 miljardia NIS reserviläisten varusteitten parantamiseen.
PEDOFIILI joka vuosi sitten vapautettiin kärsittyään 11 vuoden vankeustuomion, pidätettiin epäiltynä 30 lapsen seksuaalisesta häirinnästä Jerusalemissa. 50-vuotias mies on tunnustanut rikoksensa, ja hänet pidätettiin erään lapsen äidin tehtyä ilmoituksen poliisille. Lapset olivat 10-12-vuotiaita.
WINOGRAD-KOMITEAN keräämää materiaalia tutkiva työryhmä ilmoittaa tuomioistuimelle, että valtio julkistaa pääministeriä ja puolustusministeriä sekä IDF:n komentajaa koskevaa kuulustelumateriaalia ennen Winograd-komitean raportin julkaisemista.
HEBRONISSA 4-kerroksisen asuinrakennuksen vallannut 200 nuorta kertovat ostaneensa talon 700 000 USD:lla. He ovat pysytelleet ”Rauhan talossa” IDF:n suojaamina. Yksi arabi väittää taloa omakseen.
IDF:N SOTILAITA KOHTI heitettiin kaksi kranaattia Nablusissa (Sikem) ja keskiviikkoaamuna heitä vastaan avattiin tuli sotilaitten vastatessa siihen, jossa palestiinalaiset väittävät yhden miehen saaneen surmansa.
Sotilaita tulitettiin myös Jeninissä.
SOTILAAT PIDÄTTIVÄT yön aikana 20 etsimäänsä terrorismista epäiltyä palestiinalaista.
7. ISRAELISSA ALKOI YLEISLAKKO KESKIVIIKOAAMUNA KLO 9.00.
Kunnallisten työntekijöitten palkkoja koskeva kiista ei ratkennut viime hetken neuvotteluissa kuuden ja yhdeksän välillä tänä aamuna, joten yleislakko julistettiin alkaneeksi.
Se tulee koskettamaan ainakin seuraavia toimia:
- Hallituksen toimistot ovat kiinni, myös työnvälitystoimistot.
- Ben Gurionin lentokenttä pysyy kiinni tulo- ja menoliikenteeltä.
- Rautatieliikenne keskeytyy.
- Rajaliikenne ja merisatamat suljetaan.
- Kuntien palvelut keskeytyy.
- Kansallinen vakuutuspalvelu keskeytyy.
- Sähköyhtiö on kiinni, ei yleisöpalvelua.
- Kansallinen vesiyhtiö on kiinni.
- Israelin pankki on kiinni, ei rahanvälitystä.
- Tuomioistuimet ja posti ovat kiinni.
Lakko koskee lisäksi monia muita aloja. Lakosta ennustetaan vaikeaa ja se voi kestää pitkään.
Histadrut-ammattiliiton puheenjohtaja Ofer Eini uhkaa, että lakko kestää kunnes viimeinen kunnallinen työntekijä on saanut palkkansa.

Tuesday, March 20, 2007

TIISTAI 20.03.07
EU-TARKKAILIJAT RAFAHISSA Gazan ja Egyptin rajaterminaalissa suunnittelevat turvallista pakotietä siinä tapauksessa, että heidän henkeään uhataan.
EU-tarkkailjjoitten italialainen johtaja kenraalimajuri Pietro Pistolese viittaa lukuisiin uhkauksiin, joita viimeisten päivien aikana on esitetty hänen 80-jäsenistä miehistöään vastaan.
Muutama viikko sitten löydettiin suuri tienvarsipommi tien varrelta, jota pitkin tarkkailijat siirtyvät Gazaan.
EU-tarkkailijoitten sopimusaika menee umpeen, mutta puolustusministeriön diplomaattitoimiston johtaja kenraalimajuri Amos Gilad allekirjoittaa vuoden kestävän jatkosopimuksen ensi viikolla.
Joulukuussa Hamasin pyssymiehet ryntäsivät terminaaliin PA:n pääministeri Ismail Haniyehin suunnitellessa paluuta terminaalin kautta Egyptistä Gazaan.
KÄYTTÖKELPOISIN SUUNNITELMA olisi turvata pakotie Rafahin terminaalista Kerem Shalomin terminaalin läheiselle turva-aidalle, josta IDF:n sotilaat voivat saada heidät turvaan.
Toisena vaihtoehtona harkittu pako Egyptin puolelle ei ole turvallinen, koska palestiinalaiset voisivat tulittaa heitä turva-aidan taakse Egyptin puolelle.
Kolmas vaihtoehto paeta Eretz-terminaaliin on huonoin, koska siinä joudutaan ajamaan Gazan alueen kautta.
USA VIHJAA, että se voisi jatkaa toimintaansa niiden PA:n ministerien kanssa, jotka eivät kulu Hamasiin. USA:n viranomaiset selittävät, että tällä tavoin säilytettäisiin Livnin kaavailema poliittinen horisontti, minkä Israelin hallitus hyllytti epäasiallisena.
ULKOMINISTERI Gondi Rice kuitenkin vakuuttaa, että USA boikotoi PA:n hallitusta kokonaisuudessaan sen nykyisessä muodossaan ja nykyisellä ohjelmallaan. Hän vihjaili, että USA tulee pyytämään selvityksiä Haniyehin mainintaan ”vastarinnasta kaikissa muodoissaan”.
USA:n ulkoministeriö haluaisi, että jo myönnetyt 86.4 miljoonaa USD siirrettäisiin Abbasin valvomalle tilille pyrkien varmistamaan, etteivät varat joudu Hamasin käsiin. USA luottaa, että Force 17 ns. ”presidentin kaarti” on uskollinen Abbasille. USA kouluttaa ja aseistaa tätä joukkoa.
Hamasin edustajat ovat kuitenkin tunnustaneet, että osa länsimaitten avustuksista käytettiin Hamasin johtamien ”turvallisuusmiesten”, eli toimenpidejoukkojen, palkkoihin.
YK:N PÄÄSIHTEERI Ban Ki-Moon esittää varauksia, joita hän kutsui pettymykseksi, PA:n uudesta hallituksesta. Jotkut eurooppalaiset maat, kuten Ruotsi, Irlanti ja Norja kiirehtivät ylistämään uutta PA:n hallitusta, mikä on selvässä ristiriidassa monien länsimaitten varovaiseen käsitykseen siitä.
BAN KI-MOON esitti huomionsa PA:n hallituksesta varovaisessa muodossa: ”Alustavat tiedot uudesta hallituksesta näyttävät olevan jonkinasteinen pettymys. He eivät ole selvästi ilmoittaneet, että he tunnustavat nämä kolme periaatetta.” Hän kehotti yhteishallitusta ilmoittamaan selvästi, että se noudattaa kvartetin asettamaa kolmea periaatetta: tunnustaa Israelin valtio, luopuu väkivallasta ja noudattaa aiempia sopimuksia.
BAN KIN-MOON matkustaa Lähi Itään ensi viikolla. Sunnuntaina hän tapaa palestiinalaisten edustajia, maanantaina israelilaisia ja matkustaa sitten Jordaniaan, Egyptiin, Libanoniin ja Saudi Arabiaan, jossa hän osallistuu arabiliiton kokoukseen maaliskuun 28.-29. päivinä Riadissa.
BAN KI-MOON näyttää ottavan välittäjän aseman EU:n ja USA:n asenteitten välillä. Ban Ki-Moon pitää saudisuunnitelmaa hyvänä ja hän haluaa työskennellä joittenkin yhteishallituksen ministereitten kanssa.
PÄÄMINISTERIN KANSLIA antoi eilen lausunnon, jossa se ilmoittaa ”Hamasin osoittaneen todelliset kasvonsa”. Vain pari päivää yhteishallituksen muodostamisen jälkeen se otti kyseenalaisen kunnian tulituksesta Karni rajanylityspaikan luona, jossa israelilainen sähköasentaja haavoittui ollessaan lähellä turva-aitaa asentamassa korkeajännitepylväitä, joitten kautta johdetaan sähköä Gazaan.
IDF kertoo, ettei sitä oltu informoitu työstä, mutta se toi partion paikalle löytääkseen ampujat.
SAMAAN AIKAAN Hamasin itsemurhaterroristi yritti päästä Egyptin rajan yli Israelin puolelle. Egyptin rajaviranomaiset saivat hänet kiinni ennen rajan ylitystä. Kapteeni Muhammad Badr Egyptin rajavalvojista kertoi, että itsemurhaterroristi opiskeli al-Azhar yliopistossa Gazassa ennen siirtymistään opiskelemaan Kairon yliopistoon. Hänen tuttavansa antoi poliisille vihjeen terroristin aikeista.
SYYRIAN PRESIDENTTI Bashar Assad kertoi Al Jazirah lehdelle antamassaan haastattelussa, että Olmertin hallitus on heikoin mitä Israelilla on koskaan ollut, ja ettei hän usko rauhanneuvottelujen Israelin kanssa pääsevän alkuun ainakaan kahteen vuoteen. Hän myös kertoi artikkelissa, että jotkut eurooppalaiset, amerikkalaiset ja arabidelegaatiot ovat käyneet Syyriassa yrittäen välittää Israelin ja Syyrian välillä, mutta mitään vakavia kontakteja ei ole tapahtunut. Assad kuitenkin sanoi elättelevänsä toivoa ennen sotaa.
PALESTIINAN AUKTORITEETIN uudet koulukirjat 12. luokkalaisille opettavat, että vihaaminen ja Israelin tuhoaminen ovat uskonnollinen velvollisuus, ilmenee MEMRIN (Palestiinan mediatarkkailu) Knessetin opetusvaliokunnalle tiistaina annetussa raportissa. ”Sen sijaan, että PA:n uudet oppikirjat opettaisivat koululaisia elämään rauhassa Israelin kanssa, ne ylistävät terrorismia ja opettavat lapsia vihaamaan Israelia, asettavat Israelin olemassaolon kyseenalaiseksi ja määrittelevät taistelun Israelia vastaan uskonnolliseksi sodaksi”, kerrotaan raportissa. Palestiinalaisten koulukirjat painettiin vuosittain uudelleen Jordaniassa vuoteen 2000 saakka, mutta siitä lähtien PA on laatinut omat koulukirjansa, ja ne ovat saaneet länsimaitten epäsuoran hyväksymisen sillä, että ne kustantavat niiden painatuksen. Uudet koulukirjat laadittiin PA:n entisen opetusministeri tri Naim Abu Al-Humosin johdolla, ja ne julkaisi virallisesti PA:n korkeamman opetuksen ministeriö.
MEMRIN RAPORTISSA esitetään useita esimerkkejä koulukirjojen kielenkäytöstä ja filosofiasta.
Israelin syntyminen kuvataan niissä ”ennen kokemattomaksi katastrofiksi, sionistien suorittamaksi varkaudeksi, jotka karkottivat palestiinalaiset asukkaat kodeistaan”. Israelin valtiota kutsutaan kolonialistiseksi, imperialistiseksi ja rasistiseksi, minkä jälkeen esitetään palestiinalaisten käyvän uskonnollista sotaa Israelin kanssa. (JP 20.03.07 Haviv Rettig)
MAGHRABI-RAMPPI vielä kerran. YK:n UNESCO:n lähettämän tutkimusryhmän jälkeen, joka ei havainnut mitään virheitä tehdyn, Turkin lähettämä 7-henkinen delegaatio tulee tiistaina Israeliin arvioimaan rampin uudistustöitä ja sen yhteydessä Israelin arkeologien suorittamia ns. ”pelastuskaivauksia”, joilla on tarkoitus varmistaa, ettei rakennustöissä vahingoiteta arkeologisia jäänteitä menneiltä vuosisadoilta.
TURKIN VALTUUSKUNTAAN kuulu arkeologi, arkkitehti, kaksi historioitsijaa ja kolme insinööriä. He tapaavat keskiviikkona Israelin muinaistieteitten hallituksen ja Temppelivuoren muslimisäätiön wakfin edustajia. Säätiö vastaa Temppelivuoren päivärutiinista, valvonnasta alueella vastaa Israel.
HAIFAN YLIOPISTON suorittaman tutkimuksen mukaan 22 % israelilaisista kääntyisi mieluiten Venäjältä Israeliin muuttaneen monimiljonääri Arkadi Gaydamakin puoleen taloudellisessa hädässään. Raportti julkaistiin maanantaina ensimmäisessä sosiaalisen vastuun konferenssissa.
Olmertiin luottaa vain 2.3 % ja Pertziin 0.9 % kyselyyn vastanneista.
Toiseksi luotetuin , 19,5 %, oli rabbi Avraham Elimelechin Firerin perustama ja johtama Ezra l´Marpe, joka auttaa sairaita ihmisiä. Uusi sosiaaliministeri Isaac Herzog sai 18 % luottamuksen.
ARKADI GAYDAMAK kustansi tuhansien sotapakolaisten sijoittamisen perustamaansa telttakylään Nizarimiin Libanonin sodan aikana ja kustansi satojen lasten viikonloppuloman Sderotin kaupungista Eilatin hotelleihin. Hän perusti sosiaalitaloudellisen järjestön nimeltä Tzedek Hevrati (sosiaalinen oikeus).
Gaydamak on avoimesti kritisoinut Olmertin hallitusta ja Olmertia henkilökohtaisesti saaden viranomaisten vihat päälleen. Poliisi on kuulustellut häntä pariin kertaan. Gaydamak ei ole virallisesti ilmoittanut kehittävänsä Tzedek Hevratista poliittista puoluetta, kuten epäillään, mutta hän on kertonut, ettei hän asetu itse ehdokkaaksi Knessetiin seuraavissa vaaleissa.
USA:N JOHTAMA Irakin hallitus kiristää kaiken aikaa Israelin vastaista boikottiaan. Tämä havaitaan esim. siitä, että Irakissa toimivien Israelille vihamielisten yhtiöitten luku on lähes nelinkertaistunut viime vuonna.
USA:n talousosaston teollisuus- ja turvallisuustoimiston vuosiraportissa todetaan, että 31:ssä tapauksessa Irakin hallitus on toiminut Israelia syrjivällä tavalla.
USA:n laki kieltää amerikkalaisia yhtiöitä osallistumasta Israelin vastaisiin toimiin ja vaatii niitä raportoimaan, mikäli havaitsevat sellaisia.
Ei ole tiedossa, miksi Irakin hallitus kiristi Israelin vastaisia toimiaan viime vuonna, mutta se lähetti osanottajia viime vuoden toukokuussa Damaskoksessa pidettyyn arabiliiton boikottitoimiston kokoukseen.
Kokouksen tarkoituksena oli löytää keinoja Israelin vastaisen boikotin kiristämiseksi.
NETANYAHU TOTEAA, että Iranin vastaisilla taloudellisilla boikottitoimilla on vain yksi vuosi aikaa ollakseen tehokkaita. Hän kuitenkin vakuuttaa, että muitakin keinoja on Iranin pysäyttämiseksi.
Netanyahu uskoo, ettei hän saa 61 kansanedustajan enemmistöä Knessetissä pystyäkseen kaatamaan Olmertin johtaman hallituksen. Hän viittaa tässä edustajien ”henkilökohtaisiin intresseihin” tarkoittaen tällä, että monet edustajat pelkäävät menettävänsä kansanedustajanpaikkansa vaaleissa.
KYMMENIÄ juutalaisia opiskelijoita muutti tyhjään taloon maanantaina lähellä Hebronia Kiryat Arban ja Patriarkkojen mausoleumin välissä. He kertovat ostaneensa tämän arabien rakentaman talon. Tapauksesta lienee kehittymässä uusi lainopillinen ja käytännöllinen kiistanaihe.
AMMATTILIITTO HIZTADRUT uhkaa aloittaa yleislakon Israelissa huomenna, jos viime hetken pelastustoimet eivät tuota tulosta kuntatyöntekijöitten palkkakiistassa. Jos se alkaa, se voi kestää viikkoja.

Monday, March 19, 2007

MAANANTAI 19.03.07
ISRAEL JOUTUU muuttamaan ”poliittista horisonttiaan”, jota ulkoministeri Tzipi Livni tarjosi jokin aika sitten. Debkafile kuvaa tilannetta sanoilla, että ”Israel menetti poliittisen ohjelmansa PA:n uuden hallituksen syntyessä lauantaina”.
Tarkkailijat näyttävät ennustavan, että jos pääministeri Olmert pitää keskusteluyhteyttä Mahmoud Abbasin kanssa ja IDF noudattaa pidättyvyyspolitiikkaansa, Israelin kannatus maailmalla pysyy siedettävänä.
HALLITUKSEN PIIRISTÄ tunnustetaan, että nimeämällä hallituksen ohjelman ”poliittiseksi horisontiksi”, jonka oletettiin luovan palestiinalaisille toivon näkymiä, tarkoituksena oli vahvistaa PA:n maltillisia voimia.
Hallitus äänesti eilen suhtautumisesta Ismail Haniyehin johtamaan PA:n yhteishallitukseen, ja äänin 19 – 2 päätettiin, ettei Haniyehin hallitusta tunnusteta eikä toimita sen kanssa. Livnin horisonttiajatus hyllytettiin. Labour-ministerit Eitan Gabel ja Ghaleb Majadle pidättyivät äänestyksestä.
OLMERT TÄHDENSI, että Abbas ei pitänyt lupauksiaan, mistä he sopivat tavatessaan vain viikkoa ennen. Olmert katsoi, ettei vastarinta kaikissa muodoissaan (väkivalta) ole sitä, mitä Abbas lupasi. Abbas oli luvannut, että Gilad Shalit vapautetaan ennen hallituksen muodostamista, mikä ei toteutunut.
Olmert lupasi pitää yhteyttä Abbasin kanssa, mutta kehotti kansainvälistä järjestöä ja maita syrjimään PA:n hallitusta, kunnes se tunnustaa ja hyväksyy kvartetin asettamat kolme ehtoa.
LIBANONIN SOTA, oliko se sota vai mitä? Hallitus aikoo keskustella ja mahdollisesti päättääkin asiasta maanantaina. Sotilaitten hautamuistomerkeistä puuttuu sana kuoli Libanonin sodassa. Hallituksen epäröinti johtuu siitä, että nimeämällä sodan sodaksi se joutuu korvaamaan määrättyjä menetyksiä, muuten ei.
Nimiehdokkaina on ollut ”Sota kaapattujen palauttamiseksi”, ”Operaatio rauha Galileaan” sekä ”Pohjoinen sota”. IDF käytti nimeä ”Operaatio suunnanmuutos” ilman mainintaa sodasta. Kaatuneitten sotilaitten vanhemmat ilmoittivat viime viikolla, että maininta sodasta tehdään oma-aloitteisesti hautapaaluihin.
LÄÄKÄRIT KRITISOIVAT terveysjärjestelmän kehnoa toimivuutta Libanonin sodan aikana. Sairaalat kuten Rambam keskussairaala Haifassa olivat ylikuormitettuja runsaitten potilaitten vuoksi, mutta heitä ei yritetty siirtää pienempiin sairaaloihin. Israelin Lääkintäjärjestö (IMA) julkaisi asiasta laatimansa raportin, mutta Rambam sairaala uhkaa nostaa syytteen IMA:a vastaan herjauksesta. IMA:n edustaja vastaa, ettei sillä ole käytettävissään tutkimustyöhön soveltuvaa komiteaa, tarkoitus oli vain tuoda esille havaittuja epäkohtia.
VENÄJÄLTÄ MUUTTANUT lääkäri Marina Kaminsky on nimetty urhoollisuusmitalin saajaksi Libanonin sodan aikana. Hänen kerrotaan pelastaneen ja hoitaneen sotilaita taistelujen aikana.
Kersantti Kobi Smilgin sai surmansa hänen panssarinsa kaaduttua lähellä Maroun al-Rasin kylää Libanonissa. Hän joutui makaamaan kaksi tuntia haavoittuneena eikä häntä voitu pelastaa. Sotilaan vanhemmat syyttävät, että Kaminsky hylkäsi heidän poikansa taistelukentälle antaen hänen verensä vuotaa kuiviin, ennen kuin pelastuspartio lähetettiin paikalle. He syyttävät myös pataljoonan komentajaa, ettei tämä käskenyt Kaminskya siirtymään 150 metriä lähemmäs kaatunutta panssaria. Sotilaan vanhemmat aikovat järjestää mielenosoituksen mitalinjakotilaisuuden aikana.
IDF TORJUU YK:N PÄÄSIHTEERI Ban KI-Moonin syytökset, ettei se ole antanut selvitystä Libanonin sota II:n aikana Libanoniin pudotetuista rypälepommeista. IDF:n edustaja kertoo, että IDF on toiminut yhteistyössä UNIFIL:n joukkojen kanssa ja antanut niille karttoja, joista ilmenee, minne pommeja on pudotettu. IDF:n edustaja kertoo, että IDF on vastannut kaikkiin UNIFIL:n vaatimuksiin asiasta.
IDF:N YLEISESIKUNTAPÄÄLLIKKÖ Gabi Ashkenazi kutsui armeijan kaikki ylemmät upseerit everstistä lähtien maanantaiksi keskustelemaan ja kuulemaan IDF:n Libanonin sota II:n antamista opetuksista.
Upseerit kokoontuvat IAF:n pohjoisessa tukikohdassa.
RANSKAN PRESIDENTTI Jacques Chirac soitti turvallista linjaa pitkin Olmertille Libanonin sota II:n aikana ja kehotti Israelia hyökkäämään Syyriaan vakuuttaen Ranskan tukevan sotaretkeä. Presidentti Chirac oli Libanonin entisen pääministeri Haririn henkilökohtainen ystävä ja syytti Syyriaa hänen murhastaan. Asiasta kertoi armeijan radiossa Ranskan entinen lähettiläs Nissim Zvili. Chirac varoitti Syyriaa maaliskuussa 2006 sanoen, että rauhattomuuden lietsominen Libanonissa tulee aiheuttamaan kansainvälisiä vastatoimia. Ranska valvoi Libanonia 1920-1943 välisenä aikana, joten sillä on edelleen mieltymyksiä Libanoniin.
ISRAELISSA JÄRJESTETÄÄN tiistaina lähes koko maata koskeva harjoitus Libanonin sota II:n opetusten pohjalta. Mukana ovat kotirintaman ja pelastuspalvelun henkilökunta. Sireenit soivat kello 14.00 tiistaina muualla paitsi Beershevasta etelään sekä Gazan ja pohjoisilla alueilla paniikin estämiseksi. Harjoituksessa pyritään simuloimaan sekä perinteisen että ei-perinteisen räjähdyskärjen aiheuttamaa tuhoa rakennukselle Netaniyassa ja Readingin voima-asemalle Tel Avivissa.
Pelastuspalvelun joukot harjoittelevat tilannetta, jossa ohjus iskee Petah Tikvan alueelle ja Jaffan kuntakeskukseen. Beershevassa harjoitellaan suurta terrori-iskua ja runsaan rakettitulen aiheuttamaa kaaosta ja lukuisia uhrilukua Israelin eteläosassa.
KANSANEDUSTAJA Ibrahim Sarsour (UAL-TA-AL) kehotti ”muslimi- ja arabi-veljiä” vapauttamaan Jerusalemin puheessaan ”Jerusalem ensin” tilaisuudessa Ramallahissa. Sarsour tähdensi Jerusalemin merkitystä muslimeille ja kehotti kuulijoita muodostamaan vuolaan virran vapauttamisen tielle. ”Aivan samoin kuin muslimit muinoin vapauttivat Jerusalemin ristiretkeläisiltä, me voimme vapauttaa Jerusalemin. Eikä se ole mahdoton unelma”, hän vakuutti.
KANSANEDUSTAJA Muhammad Barakei syytti juutalaisia Jerusalemin tyhjentämisestä palestiinalaisista asukkaistaan. Hän kutsui kuulijoita ja Jerusalemin asukkaita toimimaan välittömästi kaupungin saamiseksi takaisin vakuuttaen, että se on kansallinen, ei uskonnollinen kysymys.
MINISTERI Ghaleb Majadle puolestaan totesi lauantaina, ettei hän voi osallistua Israelin kansallislauluun Ha-Tikva, koska se jättää huomiotta maan arabikansalaiset.
MONET KANSANEDUSTAJAT ovat tuominneet kovin sanoin nämä arabiedustajien lausunnot. ”Kuinka monta kertaa me sallimme arabien sylkeä kasvoillemme teeskennellen, että kas vain, sataa,” valitti Zvi Hendel (NU-NRP). Hän totesi, että arabikansanedustajat toistuvasti ja ilman pelkoa kiihottavat juutalaista kansaa, sen symboleja ja pyhiä paikkoja vastaan ja toimivat yhteistyössä katkerimpien vihollistemme kanssa.
Hendel vaati kansanedustajia yhdistymään ja ajamaan tuollaiset ulos Knessetistä.
TV-KANAVA 10 kertoi ohjelmassaan, että egyptiläiset surmasivat vangitsemiaan israelilaisia sotilaita Jom Kippur-sodan aikana 1967. Ohjelmassa haastateltiin israelilaisia, jotka olivat mukana sodassa. TV-10:n lähetyksessä näytettiin kuvia israelilaisista sotilaita kädet selän taakse sidottuina, ja miten heidät ammuttiin.
Puolustuskirjeenvaihtaja Alon Ben-David vakuuttaa, että tällaisia tapauksia on kymmeniä ellei satoja, joissa egyptiläiset surmasivat kylmästi israelilaisia sotilaita. Eräs sotilaista, Issachar Ben-Gavriel sanoo todistaneensa tapauksen, jossa egyptiläiset surmasivat 11 israelilaista sotilasta, noin vain. Toinen kertoi olleensa ryhmässä sotilaita muuria vasten. Egyptiläinen upseeri sanoi ennen teloituskomentoa, että hän ampuu jokaisen, joka jää maahan, mutta joka nousee ylös, jää henkiin.
Jotkut kertoivat, miten egyptiläiset pahoinpitelivät sotavankeja kuoliaiksi.
USA:N JA IDF:N JOUKOT pitävät suuret yhteisharjoitukset Negevissä. Operaation nimenä on ”Juniper Copra”, ja siihen osallistuu tuhansia sotilaita, mutta sen ei tunnusteta liittyvän Iranin uhkaan.
Joukot testaavat uusia tapoja, miten vastata ydin-, biologisia ja kemiallisia räjähdyskärkiä sisältäviin ohjuksiin. Operaatio on atk-simulointia yhdessä ilmapuolustusjärjestelmien kanssa. Harjoitus on neljäs samantapainen Juniper Copra operaatio, joita pidetään joka toinen vuosi. USA:n ja Israelin yhteistoimin kehitetty Arrow II järjestelmää sekä USA:n Patriot järjestelmää testataan harjoituksissa.
IRAKISSA TERRORISTIEN kuudessa pommi-iskussa käyttämien kloriittipommien käytön uskotaan leviävän muuallekin Lähi Idässä. On hyvin luultavaa, että palestiinalaiset terroristit, niiden mukana paikalliset al-Qaidan yksiköt, tulevat liittämään tämän asearsenaaliinsa.

Sunday, March 18, 2007

ISRAELIN TILANNE 467
HYVÄT ISRAELIN YSTÄVÄT.
TÄMÄN KIRJOITUKSEN tarkoituksena on selvitellä raporttien laatimisen taustoja.
Ehkä monia lukijoita lienee kiusannut raporttien sisällön suorasukaisuus. Monilla Israelin ystävillä ja lukijoilla on enemmän tai vähemmän ihanteellinen kuva tilanteesta Israelissa, tai se on pahasti vääristynyt tuomitsevaksi länsimaista median uutisointia seurattaessa. En väitä, että länsimaissa keskimäärin välttämättä tahallisesti vääristellään asioita, joskin sitäkin tapahtuu, mutta usein uutiset ovat puutteellisia, jätetään tapahtumia selventäviä yksityiskohtia kertomatta tai muutetaan uutisen sisältöä lisäämällä siihen omia laatusanoja.
MONILLE voi olla vaikea uskoa, että Israelin hallitus voi olla syyllistynyt siihen, mitä uutiset kertovat, tai että Israelin armeijan, puolustusvoimien sotilaat, voivat syyllistyä siihen, mistä heitä ulkomailla syytetään. Tai että Israelissa voi esiintyä samoja maallisia laittomuuksia ja esiintyä ihmisten lihallisten nautintojen tyydyttämiseksi tarkoitettuja laitoksia kuten missä tahansa maassa maailmalla.
Israelia pyritään ihannoimaan täydellisenä maana, jossa kaikessa on pyhyyden leima.
ISRAELILTA VAADITAAN täydellisyyttä, vaaditaan, että sen tulee täyttää ne usein tunteenomaiset normit, joita mikään muu maa eikä mikään muu kansa ole pystynyt tai edes halunnut toteuttaa.
TÄMÄ TAYDELLISYYDEN vaatimus koskee myös Israelin kansainvälistä imagoa poliittisella ja diplomaattisella kentällä. Mitä tahansa Israelissa tapahtuukin, se on välittömästi uutinen maailmalla, jota levitetään kaikkialle. Esimerkiksi samantapaisia tai monin verroin raskaampia ihmisoikeuksien rikkomuksia tapahtuu monin paikoin maailmalla ilman, että kansainväliset järjestöt, ennen kaikkea YK ja sen alaiset lukemattomat järjestöt, tai media millään tavoin puuttuvat niihin. YK:n alainen ihmisoikeuksien rikkomisia seuraava komitea, joka uusittiin äskettäin, on ehtinyt jo antaa neljä Israelia koskevaa ja sitä tuomitsevaa julkilausumaa, eikä yhtään raporttia mistään toisesta maasta.
YK:N JÄSENMAA IRAN saa vapaasti esittää presidenttinsä suulla toistuvia uhkauksia toisen YK:n jäsenmaan Israelin tuhoamisesta ilman, että YK puuttuu asiaan mitenkään. Tämä voi tapahtua lisäksi YK:n puhujakorokkeella. Siellä myös tapahtui suoranaista USA:n presidentin solvausta Venezuelan presidentti Hugo Chavezin suulla ilman, että YK:n virkamiehistö näkee siinä mitään outoa.
VOISIMME HEITTÄÄ tähän kysymyksen: Onko Israel sitten täydellinen yhteiskunta vai onko se sellainen, millaiseksi maailman media on sen värittänyt?
Voidakseen paremmin ymmärtää Israelin sisä- ja ulkopolitiikan käänteitä on tunnettava niiden taustatekijöitä.
Israel-tietoisuuden lisäämiseksi voin suositella lukemalla esim. osoitteessa http://israelupdate.achlak.net olevaa kirjaa ”Israel Valinkauhassa”, ja toista kirjaa ”Ruma Israelilainen”, jonka julkaisen siellä piakkoin.
ISRAELIN VALTION SYNTY alkoi voimistuvalla siirtolaisuudella 1850-luvulta alkaen Palestiinan maahan, joka silloin vuoteen 1917 saakka kuului Turkin islamilaiseen imperiumiin. Nämä siirtolaiset eivät lähteneet asuinmaistaan vapaaehtoisesti tai uskonnollisen tai poliittisen tunteen pakottamina. He olivat pakolaisia, jotka etsivät henkensä kaupalla uutta asuinmaata. Koska he olivat juutalaisia, joitten vuosituhantiset juuret periytyivät Israelista, joka se siihen aikaan oli lähes asumaton ja takapajuinen takamaa, heistä tuntui luonnolliselta muuttaa sinne, koska mikään muukaan maa ei heitä huolinut.
PÄÄASIASSA he tulivat Venäjältä ja myöhemmin Neuvostoliiton alaisista maista. Monet - ehkä useimmat heistä - eivät olleet uskonnollisia, mutta heitä vainottiin ja heidät karkotettiin siksi, että he olivat juutalaisia.
He olivat käyneet läpi Venäjän tsaarien ja myöhemmin kommunismin ankaran vainon heidän uskontonsa takia, jotka molemmat järjestelmät pyrkivät aivopesemään heidät pois juutalaisesta uskonnostaan, jota varsinkin kommunismi piti jäänteenä valistumattomuudesta ja takapajuisuudesta.
Tullessaan silloiseen Palestiinaan nämä juutalaiset olivat valtaosaltaan, ainakin mitä heidän johtajiinsa tuli, ilman uskontoa ja vasemmistoon suuntautuvia. Jotkut heistä olivat aktiivisia marxilaisia.
Juutalaisten siirtolaisuutta Israeliin kutsutaan sionismiksi. Vasemmistolla oli omansa Labour-sionismi. uskonnollisilla oli omansa Uskonnollinen sionismi. On muistettava, että Länsi-Euroopan juutalaiset eivät tunteneet mitään kiinnostusta muutosta Israeliin. He olivat tyytyväisiä asuinmaassaan ja pitivät jopa mielenvikaisina niitä, jotka halusivat muuttaa silloiseen Palestiinaan. Tämän johdosta he pysyivät paikoillaan, vaikka lähestyvän vaaran merkkejä oli nähtävissä kaikkialla, ja joutuivat siten natsien kuolemankoneiston uhreiksi. He eivät voineet ymmärtää, miksi heitä ei hyväksytty siinä, missä muitakin ihmisiä.
Israelin ensimmäiset johtajat olivat vasemmistolaisia, ideologiansa puolesta osa sosialismin, osa marxilaisuuden kannattajia. Tämä suuntaus tuli jatkumaan mandaattivallan ajan ja itsenäisyydestä 1948 aina vuoteen 1977, jolloin oikeistolainen Likud sai yllättäen vaaleissa enemmistön ja muodosti ensimmäisen oikeistohallituksen. Suurin osa kansasta oli välinpitämätön, vaalikarjaa, jota hyödynnettiin tarvittaessa.
VASEMMISTOLAINEN AJATTELU leimasi kaikkea sisä- mutta myös ulkopolitiikkaa Israelissa, eikä sen juuria ole pystytty poistamaan. Sen ideologian mukaisesti juutalaisen kansan tärkeimpänä tehtävänä on pyrkiä rauhaan naapurivaltioitten ja kansojen kanssa. Tämä pyrkimys on niin tärkeä, että siihen pyritään vaikka oman turvallisuuden vaarantaen. Jos sota katsottiin välttämättömäksi toista maata vastaan, sen tuli olla puolustussotaa, hyökkäystä sai suunnitella vain ennakolta ehkäisevänä, rajoitettuna toimena.
Tämä rauhanpyrkimys tuntuu ajoittain suorastaan masokistiselta, tai taipumuksena itsemurhaan. Lieneekö taustalla kollektiivinen syyllisyydentunto, jota näin pyritään lieventämään, tai pyrkimyksenä olla hyväksytty.
USKONNOLLISET juutalaiset koettiin tarpeettomiksi ja jopa maata hyväkseen käyttäviksi. Tämän takia pyrittiin myös uusia siirtolaisia valikoimaan, esim. natsien vainoa pakenevien auttamisessa.
Puolan juutalaisia syrjittiin, koska heitä pidettiin liian uskonnollisina. Toinen kriteeri siirtolaisia valittaessa oli usko, ettei maa pystyisi sulattamaan keskuuteensa miljoonia ihmisiä lyhyen ajan kuluessa.
NÄISTÄ ASIOISTA kerrotaan tarkemmin http://israelupdate.achlak.net ”Ruma Israelilainen” kirjoituksessa.
Tämä vastakohtaisuus, vasemmisto – oikeisto, on aiheuttanut jatkuvaa ailahtelua maan kehityksessä ja poliittisessa elämässä. Valta on vaihtunut aivan liian useasti vasemmiston ja oikeiston välillä, mikä tehokkaasti estää pitkän tähtäyksen suunnittelun. Minkä yksi ministeri aloittaa, sen toinen lopettaa ja aloittaa uuden omien mieltymystensä toteutuksen. Varsinkin marxilaisen Meretz-puolueen ministerit ovat saadessaan opetus- tai uskontoministerin salkun ensimmäiseksi pyrkineet poistamaan uskonnon opetusta ja vaikutusta maassa tai lopettamaan rabbien muodostamia neuvostoja, joita hallitus tukee taloudellisesti.
ISRAEL on kansana outo mutta mielenkiintoinen sekoitus maallistunutta ja uskonnollista kansaa, jotka usein näyttävät haluavankin elää erillään toisistaan, kuitenkin asuen samassa maassa, sillä eihän juutalaisia huoli kukaan muukaan maa.
VASTAKOHTAISUUKSIA esiintyy, sapatin vietossa ja sen kunnioittamisessa, juutalaisten lakien ja sääntöjen noudattamisessa ja valvomisessa, ja joskus niistä kiistellään ja keskustellaan hyvinkin kiihkeästi, itämaiseen tapaan länsimaalaista katsojaa suorastaan kauhistuttavalla tavalla. Mutta elämä jatkuu.
Kaikesta erilaisuudesta ja erimielisyydestä huolimatta maan talous on vahva ja kasvaa yli 5 %:n vuosivauhtia sodista tai sen uhasta huolimatta. Juutalainen kansa on keskittänyt valtavan älyllisen energiansa maansa kehittämiseen hämmästyttävin saavutuksin.
Jotkut länsimaiset tarkkailijat jopa pitävät Israelia huolimatta kaikesta vastakohtaisuudesta - tai ehkä juuri siksi - länsimaisen demokratian mallimaana.
ISRAELIN KANSA on käynyt läpi useita kriisejä, niiden mukana useita tuhoamissotia ylivoimaisten naapureittensa taholta, joissa jos missään nähdään Israelin Jumalan varjelus. Tämä nostaa esille kysymyksen, onko Israel edelleen valittu kansa, jolla on erikoinen asema Valitsijansa ohjelmassa. Tilan puutteen johdosta tyydyn tässä toteamaan, ettei valinta riippunut valitusta. Abram valittiin ja hänen jälkeensä hänen siemenensä loputtomiin sukupolviin asti. Heidän henkilökohtainen elämänsä yksilönä ja kansana riippuu heidän omista valinnoistaan, mutta se ei vaikuta heidän valintaansa, se on ikuinen.
Ikuinen on myös Abrahamille annettu lupaus:
”Joka sinua siunaa, sitä Minä siunaan. Joka sinua kiroaa, sen Minä kiroan, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” . (1 Ms.12:3)

KOSKA TRIPOD jostain tuntemattomasta syystä on sulkemassa web-sivuni siellä, pyydän Sinua ystävällisesti siirtämään koneellesi jommankumman seuraavista osoitteista:

http;//israblockupdate.blogspot.com ; tai

http://israelupdate.achlak.net

Näistä suosittelen varsinkin jälkimmäistä, jonne olen siirtänyt ja siirrän raporttien lisäksi muitakin kirjoituksia.
Niiden otsikot ovat raportin oikealla puolella, joita hiiren nuolella osoittamalla ja vasenta näppäintä painamalla saa avautumaan. Kirjoituksen voi sulkea osoittamalla hiiren nuolella koneen osoiterivin vieressä tekstiä ”edellinen”.

KASTEL 18.03.07 Gavriel
SUNNUNTAI 18.03.07
PA:N UUSI HALLITUS sai PLC:n hyväksynnän äänin 83-3. Kansanedustajat äänestivät osittain Gazassa videon välityksellä matkustusrajoitusten vuoksi, osittain Ramallahissa. Palestiinan lakiasäätävässä neuvostossa (PLC) on 132 jäsentä; 42 heistä istuu Israelin vankiloissa, niiden mukana 37 Hamasin edustajaa, eivätkä siten voineet ottaa osaa äänestykseen.
Tilaisuuden jälkeen uudet ministerit vannoivat virkavalansa Abbasin todistaessa.
PA:n hallituksen ohjelma ei suoraan tunnusta kvartetin asettamaa kolmea ehtoa: Israelin tunnustamista, väkivallasta luopumista tai aiempien sopimusten noudattamista, mutta hallituksen ministerit vakuuttavat, kuten ulkoministeri Ziad Abu Amr (Amar), että ne sisältyvät muihin ohjelman kohtiin.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas kiitti puheessaan 10 vuotta kestänyttä ensimmäistä intifadaa, joka alkoi 1987, ”minkä johdosta nyt voimme ylpeydellä huomioida kaikenkaltaisen taistelun, jota kävimme yli kymmenen vuotta sitten Palestiinan Auktoriteetin ja sen instituutioitten muodostamiseksi.”
Abbas lähetti neljä sanomaa, yhden palestiinalaisille, yhden Israelille, yhden arabeille ja muulle maailmalle.
ISRAELILLE hän sanoi ojentavansa ”vapauden rauhan” käden ja neuvotteluja ilman ennakkoehtoja. Hän muistutti, että ”setlementit, rasistinen turva-aita ja Jerusalemin piiritys vain mutkistavat tietä rauhaan”. Abbas vakuutti tekevänsä kaikkensa vapauttaakseen Gilad Shalitin.
PALESTIINALAISILLE Abbas esitti toivomuksen, että uusi hallitus keskittyy poistamaan anarkian ja laittomuuden kaduilla, toteuttamaan sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia, ylläpitämään turvallisuuden ja rauhan Gazan alueella ja taistelemaan kasvavaa työttömyyttä vastaan.
ARABEILLE Abbas esitti vastustuksensa muuttaa saudien 2002 esittämää rauhansuunnitelmaa. Palestiinalaispakolaisten paluuoikeutta hän ei halua poistaa arabiliiton hyväksymästä suunnitelmasta.
KANSAINVÄLISELLE YHTEISÖLLE Abbas esitti toivomuksen, ettei se syrjisi uutta hallitusta, koska ”palestiinalaiset ovat sitoutuneet arabien rauhansuunnitelmaan ja Israelin kanssa solmittuihin sopimuksiin”.
PA:N HALLITUKSEN PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh puolestaan vakuutti, että hänen hallituksensa tukee vastarintaa (resistance) sen kaikissa muodoissaan ja sanoi sen ”työskentelevän Palestiinan valtion muodostamiseksi ennen 1967 edeltäneille rajoille” (tulitaukolinjoille).
HANIYEH KUVAILI hallituksensa ohjelmaa seuraavasti: Lopettaa Israelin miehitys; huomioida palestiinalaisten oikeus itsenäisyyteen; kunnioittaa YK:n päätöslauselmia; kunnioittaa Israelin ja PLO:n välillä solmittuja sopimuksia; hylätä Palestiinan valtion muodostaminen tilapäisillä rajoilla ja vakuuttaa pakolaisten oikeus palata alkuperäisiin koteihinsa ja maalleen.
ISRAELIN HALLITUS on vakuuttanut boikotoivansa PA:n uutta hallitusta sen nykyisessä muodossaan, ja uskoo kvartetin pysyvän lujana kolmen vaatimuksensa takana säröistä huolimatta. Israelin hallitus pelkää kuitenkin, että Euroopan maitten halu työskennellä ministereitten kanssa, jotka eivät ole Hamasin edustajia, rikkoo vastustusrintaman ja laillistaa siten PA:n koko hallituksen. PA:n uusi talousministeri on jo ennen hallituksen virallista aloittamista vaatinut länsimaita lisäämään avustuksiaan PA:lle.
EUROOPAN MAAT ovat ottaneet ”odota ja näe” asenteen kiirehtimättä esittämään ennakoivia tuomioita.
RANSKA on ensimmäisenä Euroopan maana kutsunut PA:n ulkoministerin vierailulle maahan.
NORJA on puolestaan ilmoittanut tunnustavansa PA:n hallituksen.
USA ILMOITTAA, ettei se tunnusta PA:n uutta hallitusta, mutta samaan aikaan vihjailee voivansa työskennellä talousministeri Fayyadin kanssa. USA:n hallitus kuitenkin sanoo pidättävänsä oikeuden esittää julkilausumansa PA:n hallituksesta sitten, kun sen poliittinen ohjelma, koostumus ja toimet tunnetaan.
LIBYAN PRESIDENTTI Muammar Gaddafi sanoi maansa karkottavan maassa asuvat tuhannet palestiinalaiset pakolaiset, jos arabiliitto hyväksyy muutoksen aiemmin hyväksymäänsä saudisuunnitelmaan tehdyn lisäyksen pakolaisten paluuoikeudesta alkuperäisiin koteihinsa. Hän sanoi, ettei hän osallistu arabiliiton Riadin kokoukseen loppukuussa. Gaddafin ja saudien kuningashuoneen välit ovat olleet jännittyneet siitä lähtien, kun saudit syyttivät Gaddafin suunnittelevan heidän kuninkaansa murhaamista.
Libya karkotti tuhansia palestiinalaisia maasta 1995 vastalauseena Oslon sopimuksen solmimiseen. Satoja palestiinalaisia odotti Libyan ja Egyptin rajalla ja toiset sadat odottivat laivoissa Välimerellä, koska sekä Libanon että Syyria kieltäytyivät hyväksymästä heitä.
YK:N PÄÄSIHTEERI Ban Ki-Moon esitti kovaa kritiikkiä Israelille raportissaan YK:n turvallisuusneuvostolle viime viikolla. Ban Ki-Moonin mukaan IDF suoritti yli 10 lentoa Libanonin ilmatilassa helmi-maaliskuussa, osa niistä tiedustelu- ja taistelukoneilla, osa miehittämättömillä pienkoneilla. IAF:n ilmoituksen mukaan lentoja on tuntuvasti vähennetty, mutta IAF aikoo jatkaa niitä kunnes kaapatut israelilaissotilaat Ehud Goldwasser ja Eldad Regev on palautettu ja aseitten salakuljetus Hizbullahille lakkaa.
Toiseksi raportissa todetaan useita tilanteita, joissa IDF:n ja Libanonin armeijan sotilaat ovat osoitelleet toisiaan aseillaan.
Kolmas syytös koskee IAF:n käyttämiä rypälepommeja Libanonissa. Raportin mukaan niitä käytettiin 854 kohteessa 34 miljoonaan neliökilometrin alueella. Kukin rypälepommi sisältää satoja pieniä pommeja. Helmikuun 22. päivän jälkeen niistä on 22 ihmistä saanut surmansa ja 159 loukkaantunut.. Raportissa valitetaan, ettei Israel ole antanut selvitystä rypälepommien käytöstä pyynnöistä huolimatta.
ISRAEL ESITTÄÄ vastauksessaan, että rypälepommeja käytettiin Libanonin sodan aikana kansainvälisten lakien puitteissa vastauksena Hizbullahin holtittomasti ampumiin raketteihin israelilaisiin siviilikohteisiin.
BAN KI-MOON esittää, että turvallisuusneuvosto asettaisi seurantakomitean Syyrian ja Libanonin rajalle tehtävänään valvoa aseitten salakuljetusta Syyriasta Libanoniin.
EGYPTIN PRESIDENTTI Hosni Mubarak esitti viime viikolla uhkauksen, että Egypti tulee saattamaan oikeuden eteen sotarikolliset.
ISRAELIN TV- kanavalla esitetty filmi sodasta, jonka aikana Ben-Eliezerin johtamien yksiköitten kerrottiin surmanneen egyptiläisiä sotavankeja 1967 sodassa, on lietsonut lukuisia mielenosoituksia Egyptissä, ja yksi siviili on kertonut todistaneensa tapauksen, jossa vankeja ammuttiin siksi, että he ryntäsivät juomaan altaalle vettä ennen israelilaisen upseerin lupaa, ja kertoo nähneensä Ben-Eliezerin henkilökohtaisesti surmanneen vankeja.
Elokuvan tekijä on sittemmin tunnustanut käyttäneensä filmissään väärää aineistoa.
PERJANTAINA viitisenkymmentä mielenosoittajaa aloitti mellakan El Arishissa vastalauseena syytöksiin vankien surmaamisesta. Heihin liittyi moskeijasta tulevia ihmisiä kasvattaen määrän useisiin satoihin. He huusivat iskulauseita: ”Alas Israel, Ei Camp Davidille”, muistuttaen 1979 rauhansopimuksesta Israelin ja Egyptin välillä. Mielenosoittajat vaativat rauhansopimuksen purkamista ja israelilaissotilaitten hautojen poistamista Siinailta. Poliisi käytti patukoita mielenosoittajien hajottamiseksi ja pysytti lehdistön edustajat poissa alueelta. Presidentti Hosni Mubarak vakuutti perjantaina, että ”syytökset tutkitaan ja jos ne todetaan oikeiksi, hän tulee tekemään kaikkensa, jotta rikolliset eivät vältä rangaistusta.”
YK:N UNRWA:N paikallisjohtaja John Ging ajoi panssaroidussa autossaan autosaattueensa kanssa Gazassa lähellä Eretz-rajanylityspaikkaa, kun 50 pyssymiestä yritti pysäyttää hänen autonsa pyrkien avaamaan sen ovia. Hänen autonkuljettajansa kuitenkin kaasutti auton pois paikalta, minkä johdosta pyssymiehet aloittivat tulittaa sitä. Autosta löydettiin kaikkiaan 14 luodinjälkeä, sekä pelleissä että ikkunoissa, joita luodit olivat vahingoittaneet aiheuttaen useita hämähäkinverkon tapaisia säröjä. Saattue pääsi kuitenkin pakenemaan paikalta ilman ihmisvahinkoja.
PA:N VIRANOMAISET ovat alkaneet tutkia tapausta lähtien siitä, että pyssymiehet kuuluivat al-Qaida Palestiina-järjestöön, jonka olemassa oloa Gazassa he eivät ole aiemmin tunnustaneet. Ging harkitsee UNRWA:n henkilöstön lähettämistä kotiin siksi, kunnes turvallisuustilanne paranee Gazassa. Pyssymiesten tarkoituksena lienee ollut kidnapata Ging.
PA:N JOHTAJIEN JA KANSANEDUSTAJIEN ollessa muodostamassa uutta hallitusta Abbasin johtaman Fatahin alajärjestön al-Aksan terroristit ampuivat viisi Kassam-rakettia Gazasta Israeliin.
Sunnuntaiaamuna ammuttiin Gazasta kaksi Kassam-rakettia, onneksi ilman vahinkoja.
AVIGDOR LIEBERMAN aikoo vaatia, että hallitus boikotoi Israelin arabiväestön korkeaa seurantakomiteaa, koska se julkaisi jokin aika sitten julkilausuman, jossa se vaatii Israelin muuttamista ”kahden kansan” valtioksi, mikä tehokkaasti lopettaisi Israelin juutalaisena valtiona. Lauantai-iltana komitea ilmoitti tukevansa PA:n uutta hallitusta ja liittoutuvansa sen kanssa. Lieberman katsoo, että koska molemmat instanssit, PA:n uusi hallitus ja Israelin arabien seurantakomitea, ovat vannoutuneet Israelin tuhoamiseen, kummankaan kanssa ei saa olla mitään virallisia suhteita.