Friday, March 05, 2010

PERJANTAI 05.03.10 uutiskatsaus

PALESTIINALAISET alkoivat kivittää Länsimuurilla olevia ihmisiä perjantain rukousten jälkeen Temppelivuorella al-Aksa moskeijassa. Kivityksiin osallistui kolmisensataa palestiinalaista. Suojellakseen muurilla rukoilevia poliisi teki rynnäkön ylös Temppelivuorelle. Yhteenotoissa haavoittui ynetnews.com mukaan 60 palestiinalaista ja 20 poliisia, joista muutamia jouduttiin viemään sairaalahoitoon. Poliisi pidätti muutamia palestiinalaisia kivien heittäjiä Temppelivuorella.
Tilanne rauhoittui kivittäjien vetäytyessä al-Aksa moskeijaan. Poliisi salli myöhemmin vanhempien ihmisten poistua vuorelta.

RAUHATTOMUUKSIA ja kivien heittelyä tapahtui monin paikoin sekä Jerusalemin itäosissa että Juudeassa ja Samariassa. Hebronissa satakunta palestiinalaista osoitti mieltään Patriarkkojen mausoleumin lähettävillä.
Väkivaltaisuuksien vuoksi Magen David Adom on nostanut hälytysvalmiuttaan.
PA:n johtajistoon kuuluva Nabil Abu Rudeinah, joka toimi Jasser Arafatin korvaan kuiskuttelijana, syytti poliisia, että se tahallaan kiihotti mieliä hyökkäämällä Temppelivuorelle. Kansallisen turvallisuuden ministeri Yitzhak Aharonovitch syytti palestiinalaisia, että ne haluavat estää rauhankeskustelujen alkamista.

WAKFIN, päivärutiinista vuorella vastaavan palestiinalaissäätiön, edustaja Najeh Btirat sanoi, että perjantain saarna keskittyi islamille tärkeisiin kohteisiin, joita tulee suojella. Se oli ilmeinen syy, miksi väkivaltaisuudet alkoivat.
NU:n kansanedustajat kehottivat juutalaisia kokoontumaan Länsimuurille puolustamaan juutalaisten oikeuksia Temppelivuorella ja muualla maassa.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3858387,00.html
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136358

JERUSALEMIN säätilan saat osoittamalla nuolella Jerusalem-tekstiä sivun oikeassa laidassa olevassa widgetissä, ja 10 päivän ennusteen saat osoittamalla ”get the 10 day forecast” tekstiä. Widgetin suurin numeroin ilmoittama säätila on Ben Gurionin säätila.
PERJANTAI 05.03.10

1. ”KESKUSTELUJA PA:n kanssa ei aloiteta siitä, mihin ne jäivät Olmertin hallituksen kaaduttua”, on pääministeri Benyamin Netanyahun kanta vastoin PA:n vaatimuksia. Netanyahun hallituksen käsityksen mukaan Olmertin hallituksen tarjous palestiinalaisille ei huomioinut Israelin turvallisuustarpeita eikä muutenkaan ollut maan intressien mukainen. Se tarjosi PA:lle 94 % Juudeasta ja Samariasta, maanvaihtoja puuttuvalla 6 %:lle sekä maayhteyttä Gazasta Länsirannalle, mikä olisi jakanut Israelin kahteen osaan.

OLMERT paranteli tätä vielä omassa ehdotuksessaan, jonka hän teki omissa nimissään erouhkan jo varjostaessa hänen pääministerikauttaan, mutta ”onneksi” Abbas hylkäsi sen selittäen maailmalle, että ”erimielisyydet (gaps) olivat liian suuret”. Olmert kai kuvitteli voivansa onnistuneella rauhansopimuksella pelastaa oman nahkansa uhkaavilta oikeustoimilta häntä vastaan.

JP:N KOLUMNISTI H Keinon kertoo saamiinsa tietoihin perustuen, ettei keskusteluja aloiteta rajoista, mitä PA myös vaatii. Pääministerin arvion mukaan ei voida puhua rajoista selvittämättä ensin, millaisia turvallisuusjärjestelyjä tullaan asettamaan.
USA:n varapresidentti Joe Biden saapuu maanantaina Israeliin, jossa hän viettää kaksi päivää ja puoli päivää Ramallahissa. Hänellä tulee olemaan työntäyteinen aika täällä, sillä rauhankeskustelujen aloittamisen lisäksi PA:n kanssa toisia paljon kiireisempiä ja vaarallisempia kysymyksiä on noussut esille.

PA KESKUSTELLEE epäsuorista neuvotteluista keskenään viikonvaihteen aikana ja antanee lopullisen vastauksensa arabiliiton jo hyväksymiin neuvotteluihin ensi viikon alussa.
Netanyahu kiitteli George Mitchelliä, joka saapuu Israeliin, selittäen, että Israelin päämääränä on saavuttaa rauhansopimus suorien keskustelujen kautta, mutta että epäsuorat keskustelut ovat hyvä alku niille. ”Mitchell tekee erittäin tärkeää työtä, mitä me arvostamme. Olemme valmiit keskusteluihin, vaikka ne alkavatkin epäsuorina”, hän selitti. (JP)

2. PÄÄMINISTERI Netanyahulla oli myös monia ylistäviä sanoja varapresidentti Joe Bidenin vierailusta ja hänestä henkilökohtaisesti: ”Biden on ollut Israelin ystävä monien vuosien ajan, ja henkilökohtainen ystävä lähes kolmen vuosikymmenen ajan.”
BIDENIN uskotaan ilmoittavan USA:n virallisesti suostuvan toimimaan välittäjänä Jerusalemin ja Ramallahin välillä, kunnes keskustelut muuttuvat johtajien keskeisiksi.
Israelin puolella yhteyshenkilönä toiminee pääministerin uskottu Yitzhal Molcho, ja PA:n puolella pääneuvottelija Saeb Erekat. Viestit heidän välillään kulkevat Mitchellin kautta.

VARAPRESIDENTTI Joe Bidenin Israelin vierailun edellä senaatin jäsenet keskustelivat rauhankeskustelujen mahdollisuudesta, jossa mitään edistystä ei ole tapahtunut vuoden aikana Obaman hallituskauden alussa. Senaattori Richard Lugar (Rep.Indiana) väläytti mahdollisuutta Amerikan tuen vähentämisestä Israelille, mutta myös PA:lle, kunnes todellista edistystä keskusteluissa on tapahtunut. Hän ei suoraan viitannut Israelin vuosittaiseen yli 3 miljardin USD tukeen eikä satojen miljoonien tukeen PA:lle, vaikka se voidaan lukea rivien välistä. Hän tarjosi ”ota tai jätä” ratkaisua, joko ”selkeää edistystä USA:n odottamalla tavalla tai jäämistä omilleen ainakin määrätyksi ajaksi”. Hän sanoi odottavansa selkeitä tuloksia.

SENAATTORI John Casey (Dem. Penn.) arvioi, että israelilaiset ovat todella osoittaneet myönnytyshaluaan viime vuoden aikana, mutta hän ei näe samaa mentaliteettia PA:n taholla. Hän selittää, että päinvastoin sillä taholla havaitaan aitoa kieltäytymistä neuvotteluista.

KOVIN KRITIIKKI kohdistui kuitenkin tapaan, millä Obaman hallitus käsitteli Israelin ja PA :n välisiä suhteita. Tapa, millä Obaman hallitus ensin puolsi Goldstonen Gaza-raporttia ja juutalaisten rakentamista Juudeassa ja Samariassa, antoi Abbasille tunnun Amerikan tuesta hänelle, minkä johdosta hänen arvovaltansa väheni jouduttuaan muuttamaan päätöksiään.
USA vaati Abbasia poistamaan vaatimuksensa Goldstonen raportin välittömästä käsittelystä YK:ssa, minkä herättämän vastarinnan vuoksi arabipiireissä hän perui päätöksensä. USA:n vaatiessa juutalaisrakentamisen täyttä kieltoa Länsirannalla Abbas teki samansuuntaisen vaatimuksen uskoen Amerikan vaatimuksen toteutuvan. Kun näin ei käynyt vaan Israel julisti osittaisen rakennuskiellon Länsirannalle, Abbas näki maalanneensa itsensä nurkkaan, josta hän ei löytänyt ulospääsytietä. Arabiliiton suostumus epäsuorista keskusteluista ojensi Abbasille mahdollisuuden päästä tukalasta tilanteesta. Päätös epäsuorien keskustelujen aloittamiseksi PA:n ja Israelin välillä saataneen viikonlopun aikana PA:n sisäisten tutkistelujen jälkeen. Kaikki PA:n johtajat eivät kannata keskusteluja tässä vaiheessa.

ISRAELISSA äskettäin vieraillut USA:n senaattori John Kerry (D. Mass.) osoitti ymmärtämystä ja ystävyyttä Israelin johdon toimiin, mutta hänellä oli kovia sanoja lausuttavan Gazasta. Hän sanoi pettyneensä, että niin vähän on rakennettu uudelleen vuosi sitten käydyn sodan jälkeen. Hän vaati lisää rakennustarvikkeitten viemistä Gazaan. Rauhankeskusteluista Kerry esitti voimakasta epäilyä, että tilanne osapuolten välillä on sama kuin 20 vuotta sitten ennen Madridin rauhankokousta, mistä epäsuorien keskustelujen aloittaminen on todisteena. Hän tarkoittanee tällä syvää epäluuloa ja epäluottamusta PA:n ja Israelin johdon välillä. (JP)

3. VARAPRESIDENTTI Joe Bidenin Israelin vierailun uskotaan kuitenkin keskittyvän pääasiassa vaaralliseen tilanteeseen, mikä on kehittymässä Iranin ja Syyrian rintamalla. Biden keskusteli tunnin verran Israelin USA:n lähettilään Michel Orenin kanssa tiistaina Valkoisessa Talossa. Keskustelussa mukana olleet kuvasivat ilmapiiriä lämpimäksi ja ystävälliseksi, ja että Biden oli innostunut Israelin matkastaan. Biden kertoi, että hän on tietoinen Israelin kansan yleisestä mielipiteestä, ja siksi katsoo olevan tärkeää esittää USA:n hallituksen katsauksen tilanteesta sekä Israelin kansalle että sen johdolle.

ISRAELISSA yleinen tunto siitä, että Obaman hallitus suosii yhteyksiä muslimimaihin, ja että tämä tapahtuu Israelin suhteitten kustannuksella, mistä osoituksena pidetään presidentti Obaman puhetta muslimijohtajille Kairossa viime vuoden kesäkuussa.
OREN ANALYSOI tilannetta lausunnossaan tähän tapaan: ”Obaman hallituksen lähentyminen muslimimaailmaa ei ole ”tästä poikki” toiminta. Aivan kuten Israel arvostaa presidentti Obaman vakuutuksia Israelin laillisuudesta muslimimaailman sydämessä, samoin Israel arvostaa varapresidentti Bidenin vierailua Israeliin tuoden horjumattoman tuen, ihailun ja ystävyyden viestin.” (JP)

4. SYYRIA KIELTÄÄ IAEA:n epäilyt, että sillä olisi salainen ydinohjelma, jonka ainakin osittaisena päämääränä on atomipommin rakentaminen. Israelin koneet pommittivat lähes valmiin ydinreaktorin Deir Alzourin erämaassa syyskuussa 2007. Asia oli esillä IAEA:n kokouksessa torstaina, joskin sen päähuomio kohdistuu Iranin ydinasesuunnitelmiin, Syyria on sen valokeilassa. Syyria on kieltänyt järjestön tutkijoitten pääsyn maahan jatkotutkimuksia varten. IAEA:n epäilykset johtuvat tiedoista, että Syyrialla on toisia reaktorisuunnitelmia.

USA:n tutkijoitten mukaan Deir Alzourin reaktori oli Pohjois-Korean suunnittelema ja sen kustannukset maksoi Iran. IAEA:n tutkijat löysivät pommitetulta alueelta rikastettuja uraanipartikkeleita, joita esiintyy vain ydinreaktorin yhteydessä.
Syyrian lähettiläs IAEA:ssa Bassam al-Sabbag väitti, että israelilaiset koneet olivat pudottaneet tuhoamalleen paikalle uraanipartikkeleita voidakseen sen varjolla syyttää Syyriaa. IAEA:n viranomaiset eivät nielleet tätä läpinäkyvää syöttiä.

IRANIN pääneuvottelija kokouksessa Ali Asghar Soltanieh sanoi, että syyttävä sormi tulee osoittaa Israeliin eikä Syyriaan, sillä ilmahyökkäys Deitr Alzourin laitosta vastaan oli ”Sionistisen hallituksen suorittama hyökkäystoimi”. Hän vähätteli muutaman uraanipartikkelin löytymistä alueelta, minkä perusteella USA ja sen liittolaiset syyttävät Syyriaa.
IAEAn kannalta päähuomio kohdistuu tapaan, millä Syyria kieltäytyy yhteistoiminnasta sen tutkijoitten kanssa. IAEA:n tutkijat kävivät 2008 Deit Alzourin alueella keräten maanäytteitä sieltä, vaikka Syyria on vaihtanut maata ja rakentanut uuden rakennuksen tuhotun paikalle. Kesäkuun 2008 tutkimusmatkan jälkeen IAEA halusi jatkaa tutkimuksia muuallakin Syyriassa löydettyään rikastettuja uraanipartikkeleita Damaskoksen läheltä. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA
- Egypti on kaikessa hiljaisuudessa entisöinyt Kairon Maimonides synagogan. Se on aikomus vihkiä käyttöönsä ensi sunnuntaina 1.5 vuotta kestäneitten töiden jälkeen. Tämä on huomattava suosionosoitus maalta, jossa on runsaasti omaan perinteeseen liittyviä maailmankuuluja ja moninkertaisesti enemmän kuin juutalaiseen perinteeseen kuuluvia kohteita. Synagogan vihkimystilaisuuteen odotetaan runsaasti kutsuvieraita sekä Egyptin johdon edustajia. (JP)
- Brittihallitus aikoo säätää lakeja, joilla vieraitten maitten kansalaisten syyttämistä maassa hankaloitetaan. Lain tuleminen voimaan kestää vuosia.
- Ulkoministeri Lieberman kieltää ehdottomasti tehneensä mitään väärää Valko-venäjälle lähetetyn poliisitutkimuspyynnön suhteen. Samoin epäiltynä oleva lähettiläs Zeev Ben-Aryeh kieltää syyllisyytensä. (JP)
- Kaksi miestä ammuttiin kuoliaaksi Taibessa rikollisten keskeisessä kiistassa. (JP)
- Sisä- ja työministeriöt aikovat siivota laittomat työntekijät maasta pääsiäiseksi. Vastavetona palestiinalaisten tavalle tuhota israelilaisten valmistamia tuotteita PA:n alueella ke. ehdottaa, että karkotetaan palestiinalaisia työntekijöitä. (JP)
- Turkki kutsui lähettiläänsä USA:sta neuvotteluihin senaatin hyväksyessä äänin 24-23 Turkin suorittaman armenialaisten kansantuhon (genoside) I maailman-sodan aikana. Presidentti voi estää lain voimaantulon. (JP)
- Fatahin voimamiehiin kuuluva Mohammed Dahlan sanoo, ettei ole mitään mieltä aloittaa keskusteluja Israelin kanssa miehityksen alla. (ynetnews)
- Gazan valtaapitävät katsovat, että sharialaki kieltää miehiä hoitamasta naisten hiuksia kampaamoissa. Seuraavaksi kiellettäneen miesgynegologit. (ynetnews)
- Jerusalemin viranomainen Yakir Segev sanoo turhautuneena, ettei Netanyahun hallitus ole kiinnostunut yhtenäisestä Jerusalemista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136353
- Israelissa katsotaan huolestuneina, miten Peres-keskuksen antama tuki NGO-järjestöille on ”kosher” merkintä niille. Presidentti Peres on osoittanut merkittävää aktiivisuutta toimia ohi hallituksen, mistä on osoituksena äskettäin paljastunut Uri Savirin järjestämä rauhanneuvottelu Abbasin kanssa Italiassa, johon Peres oli kutsuttu hallituksen tietämättä asiasta. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1153817.html
- Moseb Hassan Yousef palkkasi henkivartijoita, kun levisi tieto, että hän toimi Shin Betin agenttina. Hänen isänsä, yksi Hamasin perustajista, kielsi poikansa kuulumisen perheeseen. (haaretz)

Thursday, March 04, 2010

TORSTAI 04.03.10

1. ARABILIITTO näytti vihreää valoa epäsuorille keskusteluille Israelin ja PA:n välillä.
Pääministeri Netanyahu on toistanut haluaan aloittaa keskustelut välittömästi, mutta ilman ennakkoehtoja, joita PA:n johto yhtä uskollisesti toistelee kieltäytyessään keskusteluista. Abbas vaatii, että rakentaminen täytyy lopettaa täydellisesti Juudeassa ja Samariassa, mutta hän tarkoittaa tällä vain juutalaisten rakentamista, palestiinalaisten rakentaminen etenee täydellä höyryllä kuten uudessa kukkulakaupungissa Rawabissa Ramallahin lähellä.

ISRAELISSA katsotaan, että ”arabiliiton arabialoitteen etenemistä seuraavan komitean myönteinen kanta rauhankeskustelujen epäsuoraksi aloittamiseksi Israelin kanssa on juuri ne tikapuut, joita PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tarvitsi voidakseen kavuta alas puusta, jonne hän oli kiivennyt uskaltamatta tulla alas kasvojaan menettämättä”. Abbas ei uskaltanut liikahtaa huolimatta USA:n, EU:N, Egyptin ja Jordanian kehotuksista aloittaa keskustelut.

ARABILIITON pääsihteeri Amr Moussa, joka on ehdolla Egyptin presidentiksi Hosni Mubarakin lopulta katsoessa aikansa loppuvan, luki arabiliiton lausunnon, jossa sanotaan:
”Huolimatta siitä, ettei ole täyttä varmuutta Israelin todellisista aikeista, komitea katsoo, että se tulee antamaan epäsuorille keskusteluille mahdollisuuden viimeisenä yrityksenä, ja vahvistaa Amerikan roolin niissä.”

2. USA:N ulkoministeriön edustaja P J Crowley sanoi, että ”USA arvostaa arabiliiton päätöstä, joka avasi mahdollisuuden prosessille”.
USA:n erikoislähettiläs George Mitchell matkustanee Israeliin lähipäivinä, mutta yleisesti uskotaan, että USA:n varapresidentti Joe Biden antaa maansa lopullisen suostumuksen toimia välittäjänä keskusteluissa. Hän matkustanee Israeliin ensi viikon alussa ja tavannee myös PA:n johtoa matkansa aikana.

ISRAELIN viranomaiset sanovat, ettei PA ole vielä antanut heille virallista kannanilmaisua keskustelujen aloittamiseksi. Heillä ei myöskään ole mitään tietoa, missä keskusteluja käydään, keitä siihen osallistuu kummaltakin puolelta ja kuka toimii USA:n välitystoimessa.
Arabiliiton lausunnossa annetaan keskusteluille 4 kuukauden aikajakso, mutta USA:n taholta selitetään, ettei heillä ole mitään aikarajoitusta keskusteluille. He ovat kuitenkin valmiit informoimaan arabiliittoa keskustelujen etenemisestä 4 kuukauden kuluttua, jos se sitä haluaa. ”Päämäärämme on jatkaa keskusteluja niin kauan kuin ne vaativat lopullisen tilanteen kysymysten ratkomiseksi ja konfliktin lopettamiseksi.” USA:n taholta vakuutetaan, että se haluaa keskustelujen siirtyvän suoriksi mahdollisimman pian, koska ”vain kasvoista kasvoihin tapahtuvat keskustelut tuovat lopultakin tuloksia varsinkin vaikeimmissa kysymyksissä”.

ANALYYTIKOT ennustavat, että elleivät keskustelut pian muutu suoriksi johtajien välisiksi, ne tulevat epäonnistumaan. ”Täytyy olla suora keskusteluyhteys ja täytyy olla suora luottamus-suhde,” sanoo Lähi Idän politiikan Washington Instituutin tutkija David Makovsky. Hän epäilee, että USA pystyy rakentamaan siltaa osapuolten välille vaikka PA on sitä vaatinutkin. ”Voit rakentaa sillan joen yli, mutta et valtameren yli. Osapuolten tulee lähestyä toisiaan, jotta siitä tulisi toimiva optio.”. Hän epäili, että kukaan edes odottaa USA:n tarjoavan osapuolille Obaman hallituksen suunnitelmaa: ”USA pyrkii pienentämään erimielisyyksiä maa-alueista ja muista kysymyksistä”, hän selitti. Hänen mielestään kysymys maa-alueista on kiireisin ja itse asiassa sen ratkominen on helpoin. (JP)

3. PÄÄMINISTERIN kanslia varoitteli, ettei pidä odottaa nopeita ratkaisuja, sillä ongelmat ovat monimutkaiset, mutta ”joskus keskustelut niistä on aloitettava, jos aikoo saada tuloksia”. Kanslian taholta todettiin, että Netanyahu on 10 kuukauden ajan toistanut haluaan aloittaa keskustelut PA:n kanssa, mutta ilman tulosta. Siksi hän odottaa aloitteen toteutumista.

PÄÄMINISTERIN kanslian taholta kerrottiin, ettei Syyrian vastustus epäsuorien keskustelujen aloittamiseksi tullut yllätyksenä, sillä oli odotettavissa, etteivät kaikki 14 liiton kokoukseen osallistunutta arabimaata puolla esitystä keskustelujen aloittamiseksi yksimieliseksi.
Syyrian ulkoministeri Walid Muallem keskeytti liiton pääsihteerin Amr Moussan hänen lukiessaan komitean päätöstä sanoen: ”Palestiinalaiset pystyvät paremmin arvioimaan, mitä tehdä”, hän protestoi.
HAMASIN Damaskoksen johto esitti kovaa kritiikkiä arabiliiton päätöksestä, koska ”se antaa Israelille vapaan oikeuden jatkaa setlementtien rakentamista ja vahvistaa juutalaista Länsirannan valvontaa.” Hamasin lausunnossa kritisoitiin myös sitä, että PA oli suostunut keskusteluihin saamatta läpi vaatimustaan täydestä rakennuskiellosta Länsirannalla.
GAZASSA toimiva Hamasin johto oli yhtä kriittinen: ”Hamasin hallitus ei anna mitään lupaa aloittaa keskusteluja, ei suorina eikä epäsuorina, varsinkin huomioiden sen, mitä tapahtuu Jerusalemissa ja Hebronissa,” analysoi pääministeri Ismail Haniyeh tilannetta.

PÄÄMINISTERIN kanslia kumosi myös Egyptin mediassa esiintyneet tiedot, että Netanyahun ja Mubarakin välinen puhelinkeskustelu eilen olisi muuttunut vaikeaksi. Kanslian edustaja Nir Hefetz sanoi, että keskustelu käytiin positiivisessa ja käytännöllisessä ilmapiirissä. (JP)

4. YK:N KOORDINAATTORI ihmisoikeuskysymyksissä John Holmes esitti kärkevää kritiikkiä Israelin harjoittamasta politiikasta, jolla se kohtelee Gazan asukkaita ja sinne päästettävää liikennettä. Hän palasi Gazasta sinne tekemältään tutustumismatkalta eilen.
”On masentavaa nähdä, että yli vuosi cast lead operaation jälkeen hyljeksittävä Gazan saarto jatkuu, ja kaikki mitä voimme tarjota Gazan kansalle on tilapäismajoitusta ja hätäavustuksia.” Hän puhui näitä Gazassa median edustajille.

HOLMES VAATI, että Israel avaa Gazan portit, jotta ihmiset voisivat elää normaalia elämää.
Hän selitti, että edellisen matkansa jälkeen tammikuun 2009 cast lead operaation jälkeen hän havaitsee vain vähäistä viennin edistystä joillakin aloilla, sen mukana ikkunalasin toimitukset, jota hän tervehti tyydytyksellä. Hän kuitenkin pitää tätä täysin riittämättömänä, koska se pakottaa Gazan taantumaan. ”Mitään merkittävää uudelleen rakentamista ei ole vielä aloitettu. Voin nähdä omin silmin tänään ihmisten elämän taantumisen ja sen negatiivisen vaikutuksen ihmisten normaaliin elämään.”

HOLMES kertoi Al-Jazeeran TV-haastattelussa, että ”Gaza on tavallaan ulkoilmavankila, jossa ihmiset ovat kärsineet kollektiivista rangaistusta viimeisen 3 vuoden aikana”. Hän väitti, että ”Israelin politiikka sulkea Gazan portit muulta paitsi hätäapuliikenteeltä on osoittautunut tehottomaksi, joka siittää kurjuutta ja epätoivoa”. Holmes selitti, että portit suljettiin ensin, kun Hamas kaappasi vallan Gazassa eikä Fatah voinut enää valvoa raja-asemia. Sen jälkeen se liitettiin Gazasta ammuttuihin raketteihin ja viimeksi Gilad Shaltin sieppaukseen, hän valitti.

JOHN HOLMES kehotti Hamasia vapauttamaan sieppaamansa IDF:n sotilaan Gilad Shalitin tai ainakin antaa kansainvälisen Punaisen Ristin edustajan vierailla hänen luonaan. Hän kuitenkin hylkäsi tavan, millä tämä kytkettiin Gazan saartoon. PALATTUAAN Israelin puolelle Holmes meni raportoimaan näkemästään marxilaisen Meretz-puolueen entiselle puheen-johtajalle Yossi Beilinille ja NGO-järjestöjen edustajille, joista useat tunnetaan Israelissa ääri-vasemmistolaisesta toiminnastaan, sekä YK:n avustusjärjestöjen edustajille. (JP, T Lazaroff)

5. UUTISOTSIKOITA
- USA:n varapresidentti Joe Bidenin luvattu videoitu puhe Tel Avivissa tuskin on se, mitä Israelin poliittinen johto kaipaa Yhdysvalloilta Obaman Kairon puheen vastapainoksi. Israelin kannan mukaan presidentti Obama näyttää tarkoituksellisesti syrjivän tapaamista Israelin johdon kanssa pyrkimyksissään mielistellä muslimimaita. Biden saapuu Israeliin maanantaina iltapäivällä. Hänen odotetaan tapaavan presidentti Peresin, pääministeri Netanyahun ja opposition johtajan, sekä vierailevan Ramallahissa. (JP)
- Ulkoministeri Lieberman on aloittanut taistelunsa poliittisesta tulevaisuudestaan poliisin vuodatettua julkisuuteen tiedot, että häntä vastaan nostetut syytöstutkimukset ovat lähes valmiit. Lieberman katsoo poliisin sotkevan laillisuustutkimuksia tahallisella vuodollaan, ja esitti valituksen korkeimpaan oikeuteen. Hän vakuuttaa pysyvänsä virassaan, ja myös Netanyahu sanoo, ettei hän nimitä toista ulkoministeriä vaikka Lieberman pakotettaisiin jättämään virkansa ainakin oikeustoimien ajaksi. (JP)
- Shin Bet tutkii joillekin tuomareille lähetettyjä tappouhkauksia. (JP)
- Pääministeri ennustaa, että keskustelut PA:n kanssa voivat alkaa ensi sunnuntaina. Hän vakuuttaa, ettei kansallista perinnelistaa muuteta sitä vastaan nousseista vastalauseista huolimatta. (JP)
- Kaikkiaan 13 alaikäisnuorta vastaan esitettiin eilen syytökset Tel Avivin alueoikeudessa nyt 18-vuotiaan koulutytön raiskauksesta ja pahoinpitelystä kolmen vuoden ajan. Jengin 19-vuotias johtaja sai syytteet 14 rikoksesta, mukana raiskaus ja säädytön pahoinpitely. (JP)
- Slovakian Israelissa vieraileva ulkoministeri Miroslav Lajcak totesi eilen, että Dubain epäiltyjen käyttämät passiväärennökset vaikuttivat EU-maitten äänestyksiin YK:n yleisistunnossa viime viikolla. (JP)
- Palestiinalaisten vastustus Jerusalemin suunnitelmalle Silwanin (Siiloan) lähiössä, jota kutsutaan nimellä Gan HaMelech, kuninkaan puutarha, on luultavasti enemmän pelkkä fasadi kuin todellinen, sillä se tarjoaa heille paremmat asuinolosuhteet kuin joissa he nyt asuvat. Pormestari Nir Barkatin johdonmukainen kanta, että kaupunkilaiset saavat itse valita asuinpaikkansa pääkaupungin alueella, ei miellytä enempää vasemmiston kuin PA:n johdonkaan edustajia, joiden kanta asiaan on puhtaasti poliittinen. (JP)
- Kiina ei puolla sanktioita Irania vastaan, vaan vaatii diplomaattista ratkaisua.
- Jerusalemin oikeus hallintokysymyksissä katsoo, että Nir Barkatin Silwanin lähiön suunnitelma voidaan käsitellä suunnittelu- ja rakennusvaliokunnassa.
- Israeliin muuttaville annetaan ohjeita seuraavassa osoitteessa:
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136319
- Sisäministeri Eli Yishai (Shas) puolustaa Barkatin Silwanin suunnitelmaa
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136313

Wednesday, March 03, 2010

KESKIVIIKKO 03.03.10

1. ”IRANIN uraanin rikastaminen on pitemmällä kuin missä haluaisimme sen olevan”, sanoi sotilastiedustelun johtaja prikaatikenraali Yossi Baidatz eilen puhuessaan Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnan kokouksessa.
Baidatz kertoi, että Iranilla on yli 2 tonnia 4 %:n tasoon rikastettua uraania, jonka se aikoo jatkojalostaa 20 %:n tasoon. Siitä ei enää ole pitkä matka 90 %:n tasoon, mikä tarvitaan atomipommin rakentamiseksi, hän selitti.

BAIDATZ selitti edelleen tilannetta todeten, ettei Iranin harjoittama uraanin rikastaminen vuonna 2009 sujunut aivan sen odotusten mukaisesti, mutta ”silti eteni nopeammin kuin mitä haluaisimme”. Hän oletti, että Qomin ydinreaktorin paljastuminen merkitsi selvää menetystä Ahmadinejadille, mutta että vallankumoushallitus jatkaa suunnitelmia rikastamisen aloittamiseksi siellä vastoin IAEA:n vaatimuksia.
Qomin reaktorin sentrifugit ovat 3-4 kertaa tehokkaammat kuin toisessa ydinrikastamossa Bushehrissa.
BAIDATZ ei pitänyt oikeina tietoja, joiden mukaan Iranin sisäiset levottomuudet johtaisivat vallanvaihtoon maassa, sillä ne eivät ole lähelläkään tasoa, joka voisi todella uhata hallituksen valtaa.

SYYRIAN tilanteesta Baidatz mainitsi, että Iran vahvistaa suhteitaan Syyrian, Hizbullahin ja Hamasin kanssa. Hän kertoi, että Syyria toimittaa Hizbullahille aseita, joita se ei koskaan ennen ole uskaltanut viedä sinne. (JP)

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu puhui Knessetin valiokunnassa eilen
Baidatznin jälkeen. Hän vakuutti, että rintama Iranin vastaisten sanktioitten saamiseksi vahvistuvat kaiken aikaa. Hän selitti, että suurin eromielisyys koskee öljyjalosteiden vientiä Iraniin, mitä hän pitää keskeisenä tehokkaitten sanktioitten asettamiseksi Iranille. Hän uskoi, että USA:n senaatti on halukkaampi niiden asettamisesta kuin kansainvälinen foorumi, jossa esiintyy epäilyjä niiden suhteen.

NETANYAHU uskoi kuitenkin, että muutamien lähiviikkojen tai –kuukausien aikana sanktiot saadaan toimiviksi ilmeisesti viitaten tässä Hillary Clintonin arvioon. Hän pyrki hillitsemään tietoja, joiden mukaan Israel olisi valmistelemassa hyökkäystä Syyriaa vastaan. ”Israel ei etsi tilanteen räjäyttämistä Syyrian kanssa. Sellaiset puheet eivät ole todellisuutta. Iran kiihottaa sellaisia huhuja”, hän selitti.

NETANYAHU joutui valiokunnan kokouksessa vastaamaan oppositiojohtaja Tzipi Livnin hyökkäykseen, jossa tämä kritisoi ”hallituksen politiikkaa, joka tuo uskon puutteen Israeliin myös ulkomailla”. Livni ilmoitti Kadiman kannattavan Israelin vetäytymistä Jordanjoen laaksosta, mihin merkittävä Kadiman edustaja heitti kysymyksen: ”Mihin Livni perustaa tietonsa siitä, että Kadima puoltaa luopumista Jordanjoen laaksosta, koska asiasta ei ole keskusteltu Kadimassa?” Netanyahu vastasi Livnin repliikkiin, että Jordanjoen pitäminen Israelin valvonnassa on elintärkeä Israelin kansalaisten turvallisuuden vuoksi, mikä edistää rauhaa. Hän selitti, että hänen hallituksensa on valmis keskusteluihin PA:n kanssa.
Gilad Shalitin vapauttamiskeskusteluista hän totesi, että Hamas viivyttää niiden etenemistä, vaikka Israel on valmis vapauttamaan runsaasti turvallisuusvankeja. (JP, R A Stoil)

3. JERUSALEMIN pormestari Nir Barkat suostui siirtämään suunnitelman Silwanin lähiön kehittämiseksi ”uudeksi Abu Gosh yhteisöksi”. Hän piti eilen lehdistötilaisuuden, jossa hän esitteli suunnitelmaa pääasiassa journalisteista koostuvalle kuulijakunnalle. Suunnitelmaa ei myöskään käsiteltäne pääkaupungin suunnittelu- ja rakennuskomiteassa, kuten oli tarkoitus. Barkatin suostumisen suunnitelman käsittelyn siirtämiseksi sai aikaan pääministeri Netanyahun pyyntö, ettei tilanne ole sopiva siihen muitten kiistanalaisten kysymysten kiihottamassa ilmapiirissä.

NIR BARKAT suostui siihen, että suunnitelmaa koskevien asukkaitten kanssa Silwanissa pyritään löytämään yhteisymmärrys ennen sen etenemisen jatkamista. Suunnitelman mukaan lähes sata palestiinalaisten ilman lupaa rakentamaa asuintaloa jouduttaisiin poistamaan. Asukkaat on tarkoitus siirtää tilapäismajoitukseen, kunnes uudet asunnot valmistuvat heitä varten. Suunnitelman mukaan uusien 4-kerroksisten asuintalojen pohjakerroksiin voidaan rakentaa tiloja myymälöitä, ravintoloita, taidegallerioita sekä yhteisökeskusrakennus, johon sijoitettaisiin päivähoitotiloja ja voimistelusaleja.
Silwanin lähiön keskusta-alue, jota nimitetään ”Kuninkaan Puutarhaksi” (Gan Hamelech) rakennettaisiin keskuspuistoksi, jonka alta jouduttaisiin poistamaan pientaloja.

PÄÄMINISTERIN kanslian tiedotuksen mukaan Netanyahu päätti pyytää suunnitelman siirtämistä, koska on olemassa useita intressipiirejä, jotka pyrkivät käyttämään ilmankin tulehtunutta ilmapiiriä levottomuuksien lietsomiseksi. Kanslian taholta vakuutettiin, ettei tarkoituksena ole puuttua pormestari Nir Barkatin arvovaltaan kaupungin johtamisessa.

PA:n hallitusministeri kertoi omana mielipiteenään, etteivät arabit voi koskaan hyväksyä talojensa tuhoamista, mikä tietysti perustuu väärään informaatioon ja on selvästi provokatorinen, palestiinalaisia väkivaltaan kiihottava. Myös YK:n edustaja Richard Miron kritisoi suunnitelmaa, jonka hän sanoi nostattavan vakavaa huolta. Hän viittaa nimenomaan palestiinalaisten talojen tuhoamiseen huomioimatta ollenkaan, että ne on rakennettu laittomasti alueelle, joka on tarkoitettu yleiseen käyttöön. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=170061

4. DUBAISSA 19. tammikuuta 2010 sattunut Hamasin terrorijohtajan teloittaminen pysyy sitkeästi uutissivuilla. Joku arvioikin, että Dubain poliisipäällikkö Dahi Khalfan Tamim siivilöi tietoja julkisuuteen pienissä erissä, lieneekö työn puute miehellä vai mikä. Paikalla olevat Israelin kanssa liiketoimia harjoittavat liikemiehet sanovat odottavansa myrskyn laantumista.

POLIISIPÄÄLLIKKÖ Tamim pyytää Al-Jazeeran TV-kanavan tietojen mukaan pyytää Dubain syyttäjää antamaan pidätysmääräyksen sekä pääministeri Netanyahulle että Mossadin johtajalle Meir Daganille. Uutinen ei sisältänyt lähempiä yksityiskohtia. Hän vakuuttaa olevansa ”lähes” sadan prosentin varma Mossadin osallisuudesta teloitukseen.
Tamim pyysi USA:n pankkeja seuraamaan epäillyille myöntämiensä luottokorttien ostoksia. MetaBank on yksi luottokortteja myöntänyt pankki USA:ssa.
Israelilla ei ole diplomaattisuhteita UAE:n kanssa, mutta sillä on liikesuhteita sen kanssa. UAE kannattaa Palestiinan valtion perustamista.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1153584.html

5. DUBAISSA tapahtuneen Hamasjohtajan Mabhouhin teloituksen yhteydessä huomio kiinnittyy siihen, miten varovainen Hamas on ollut sitä koskevissa lausunnoissaan. Jää tunto, että Hamasin johto tietää asiasta enemmän kuin joku toinen, eikä halua kertoa sitä.

DAMASKOKSESSA toimiva Hamasin edustaja Mahmoud Nassar raotti hiukkasen salaisuuden verhoa, kertoo Reuters Al-Quds Al-Arabi artikkeliin perustuen. Tämä Lontoossa ilmestyvä laajalevikkinen uutislehti kertoo, että Mabhouh on joutunut maltillisina pidettävien maitten hampaisiin paljastettuaan Hamasia ja muita islamin ryhmiä koskevia salaisia tietoja. Hän arveli, että teloitus suoritettiin aiemmin kuin oli suunniteltu. Edelleen hän selitti, että arabivakoojat antoivat Mossadille tietoja Mabhouhin liikkeistä. Artikkelin mukaan Nassar vastaa Hamasin Iranin suhteista ja työskenteli läheisesti Mabhouhin kanssa.

DUBAISSA ilmestyvä Nationalist lehti kertoo, että Dubain poliisi on pyytänyt FBI:n apua epäiltyjen pankkiyhteyksistä ja luottokorttien käytöstä. Tietoa ei ole vahvistettu.
Al-Aksan Damaskoksessa toimivan radiokanavan haastattelussa Nassar vahvistaa Israelin tiedot, että Mabhouh osallistui ja johti aseitten salakuljetusta palestiinalaisille terroristeille. Hän kertoi, että Mabhouh etsi tehokkaita aseita yhdessä Nassarin kanssa.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=170021

6. UUTISOTSIKOITA
- JP:n kolumnisti T Lazaroff väittää, että asuntojen rakentaminen on noussut Juudeassa ja Samariassa rakennuskiellosta huolimatta. (JP)
- Israel sallii Golanin maanviljelijöitten viedä omenasatonsa Syyriaan. (JP)
- Poliisi hiillosti ulkoministeri Liebermania eilen epäilyksistä, että hän oli saanut käsiinsä poliisin tutkimuspyynnön Valkovenäjälle. Entinen lähettiläs Zeev Ben.Aryeh on myös joutunut poliisin kuulusteluihin asian vuoksi. Lieberman vie asian korkeimpaan oikeuteen syyttäen poliisia tutkimusten tarkoituksellisesta vuotamisesta julkisuuteen. (JP)
- Vasemmistoryhmät vaativat maan kansalaisuuslain muuttamista siten, että se helpottaisi palestiinalaisten pääsyä Israelin kansalaisiksi. Hallituksen vastineessa todetaan, ettei palestiinalaisten terrorismi ole vähentynyt, eikä siten ole varaa lieventää hakijoitten seulontaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=170067
- Arabiliitto kokoontuu tänään Kairossa. Siellä päätettäneen liiton kanta Abbasin kieltäytymiseen aloittaa epäsuorat keskustelut Israelin kanssa. Netanyahu soitti eilen Egyptin presidentti Murbarakille, joka vaati Israelia lopettamaan operaationsa Länsirannalla ja avaamaan Gazan liikenteen. Mubarak myös varoitti vaarallisesta tilanteesta Temppelivuorella sekä pyysi Netanyahua muuttamaan kantaansa kansallisen perinnesuunnitelman suhteen. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=170090
- Tel Avivissa paljastunut 17-18 ikäisen 13 nuoren 15-18- vuotiaan tytön joukkoraiskaamisesta kolmen vuoden ajan. Tyttö oli kiintynyt jengin 18-vuotiaaseen johtajaan, joka vaati tyttöä osallistumaan jengin kokouksiin, joissa häntä pahoinpideltiin ja käytettiin hyväksi mielin määrin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1153543.html
- BBC esittää Syyrian naisia käsittelevää sarjaa, jossa se ylistää heitä ja
kehottaa brittinaisia hakemaan ”kaksoissisaria” Syyriasta.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136302
- Osoitteessa alla Shavei Isreal johtaja Michael Freund keskustelee, ovatko kadonneet heimot todella juutalaisia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136300
- Israelissa valmistaudutaan ydinvoimaloitten rakentamiseen aloittaen
rakentamalla ensin tarvittavan infrastruktuurin valmiiksi. (JP)

Tuesday, March 02, 2010

TIISTAI 02.03.10

1. GILAD SHALITIN isä Noam tapasi YK:n apulaispääsihteerin ihmisoikeuskysymyksissä sekä hätäaputoimitusten koordinoijan Sir John Holmesin, joka on neljän päivän vierailulla Israelissa ja käy myös PA:n alueilla. Noam Shalit pyysi, että Holmes vaikuttaa YK :n johtoon Goldstonen Gazan operaation raporttiin sisältyvän suosituksen toteuttamiseksi Punaisen Ristin vierailuoikeudesta Gilad Shalitin luona sekä hänen vapauttamisestaan viitaten Hamasin esittämään ”kyyniseen ja hylättävään vastaukseen raportin suosituksiin hänen poikansa vapauttamisesta. Hamas ei ole päästänyt ketään tapaamaan kommandoiskun aikana yli 3.5 vuotta sitten sieppaamaansa IDF:n sotilasta.

NOAM SHALIT puhui Holmesin kanssa myös humanitäärisestä tilanteesta Gazassa sen diplomaattisesta ja taloudellisesta eristämisestä johtuen. Hän epäili, että parannusta asiaan on tulossa ennen kuin hänen poikansa vapautetaan. Hän syytti Hamasia, ettei se hyväksynyt saksalaisen välittäjän Gerhard Conradin tekemää välityssopimusta.

APULAISULKOMINISTERI Danny Ayalon keskusteli Holmesin kanssa aiemmin maanantaina pyrkien löytämään tapoja, joilla Gazan kansan päiväkohtaisia vaikeuksia pystyttäisiin helpottamaan ilman, että ne hyödyttäisivät Hamasia. IDF sulki Gazaan johtavat kulkuväylät Hamasin tekemän vallankaappauksen seurauksena 2007 eikä ole sallinut vapaata liikkumis-oikeutta Israelin ja Gazan kaistan välillä hätäapu- ja sairaskuljetuksia lukuun ottamatta. Ayalon kehui Holmesille, että Israelin harjoittaman politiikan vuoksi Gazan kansa on kääntymässä Hamasia vastaan, jonka kansansuosio on laskussa. Hän lupasi etsiä tapoja, joilla tavallisen väestön oloja Gazassa helpotetaan, kuitenkin jatkaen poliittista eristämistä. Hän myös muistutti, miten Israelin lääkäritiimi oli ensimmäisten joukossa Haitin maanjäristyksen jälkeen pystyttäen maahan toimintavalmiin kenttäsairaalan maanjäristyksen uhrien auttamiseksi.

HAMASJOHTAJA Mahmoud Zahar kertoi arabiankieliselle Shams radiokanavalle, joka välitetään myös Israeliin, että Gilad Shalitia koskevat vapauttamiskeskustelut ovat täysin pysähtyneet eikä saksalainen välittäjä Gerhard Conrad ollut käynyt Gazassa pitkään aikaan. Zahar syytti israelilaista ministeriä, joka joulukuun lopulla pidetyssä Israelin hallituksen kokouksessa oli vetänyt pois tukensa Conradin viimeisestä esityksestä vesittäen näin yhteisymmärryksen, joka oli saavutettu Israelin neuvottelijan Hagai Hadasin kanssa. Hän sanoi, että hallitus tiesi esittäessään muutoksia sopimusluonnokseen, ettei Hamas tule niitä hyväksymään, ja ettei välittäjä halua kokea samaa kohtelua uudelleen.
Mahmoud Zahar vahvisti eronneensa Hamasin neuvottelutiimistä. (JP, T Lazaroff)

2. DUBAI on virallisesti ilmoittanut, ainakin mitä Hamas-johtajan Mabhouhin murhaa
tutkivaan poliisipäällikköön Dahi Khalfan Tamimiin tulee, ettei UAE (Emiirikunnat) päästä yhtään juutalaista alueelleen. Hän osoitti sormellaan itseään todeten, että he tietävät miltä juutalaiset näyttävät, mutta kertoi samalla, että kielto koskee myös kaksoiskansallisuuden omaavia Israelin kansalaisia riippumatta siitä, miten monta muuta passia heillä on. Hän kehui, että poliisi kehittää tapoja, joilla se pystyy tunnistamaan israelilaiset heidän fyysisten ominaisuuksiensa ja puhetapansa perusteella. Tulee vain ihmetelleeksi, jos tämä ei ole rasismia, mikä sitten on? Missä ovat nyt YK:n ihmisoikeuksien puolustajat?
Tämä tarkoittanee myös sitä, että terroristeilla on edelleen vapaa pääsy Dubaihin.

ISRAELIN diplomaattilähteet tunnustavat, että tilanne on kieltämättä hyvin onneton, sillä Israel on vuosikaudet rakentanut suhteita maltillisina pidettyihin Persianlahden arabimaihin, joille Iranin mahdin nousu edustaa yhtä suurta ellei suurempaa uhkaa kuin Israelille. Jos israelilaiset liikemiehet eivät voi matkustaa asioissaan Dubaihin, se ilman muuta vaikuttaa kauppasuhteisiin, lähde analysoi tilannetta. Israelilla on kehittyviä liikesuhteita UAE:n kanssa maatalouden sekä kauppa- ja merikuljetusten aloilla muiden ohessa.
Israelilaisten boikotti näkyy esim. tennissuhteissa, joissa Shahar Peer ei saanut peluuoikeutta Dubain tennisturnauksessa, mistä tilaisuuden järjestäjiä sakotettiin 300 000 USD.

HAMAS-JOHTAJA Mahmoud al-Mabhouh löydettiin 19. tammikuuta kuolleena hotelli-huoneessaan Dubaissa. Dubain poliisi on ilmoittanut 27 murhaan epäillyn nimet, joiden he uskovat työskennelleen Mossadin toimeksiannosta. Asiaa mutkistaa tiedot, että kaksi epäillyistä matkusti Iraniin ja toiset kaksi Yhdysvaltoihin murhan jälkeen.
Herättää epäileviä kysymyksiä, miten Mossad olisi rekrytoinut agentteja sekä Iranista että USA:sta. Epäillyt ovat Dubain poliisin mukaan käyttäneet eri maitten väärennettyjä passeja, jotka ovat aloittaneet tutkimuksia, miten tämä on voinut tapahtua.
Englannin ja Australian poliisi lähetti tutkijoita Israeliin, jossa he kuulustelevat väärennettyjen passien oikeita omistajia. Heillä on oikeus siihen, jos se tapahtuu niiden lähetystössä, muualla siihen tarvitaan Israelin lupa ja poliisisaattue varmistukseksi.

BOAZ GUTTMAN, entinen rikosyksikön tutkija Israelin poliisissa, joka työskenteli 21 vuotta poliisissa ja läheisesti Interpolin ja Englannin raskaan ja organisoidun rikollisuuden osaston (SOCA) tutkijoitten kanssa, epäilee, että Israeliin lähetetyt tukijat saavat irti mitään uutta Israelissa. ”He voivat vain vaihtaa tutkimustietojaan Israelin poliisin kanssa”. Toiseksi hän epäilee Dubain poliisin saamia todisteita todeten, ettei se voi mennä Sunday Timesin artikkelin kanssa oikeuteen todisteena joittenkin syyllisyydestä.

LONDON TIMESEN artikkelin mukaan Dubain poliisipäällikkö Tamim sanoo olevansa varma, että kaikki epäillyt olivat israelilaisia. ”He matkustivat Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan samoilla dokumenteilla, joita he käyttivät tullessaan Dubaihin.” (JP, Yaakov Lappin)

3. USA:N SENAATIN ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja John Kerry sanoi Israelin vierailunsa yhteydessä, että USA ja Israel ovat samalla sivulla Iraniin nähden. Hänen lausuntonsa on selkeä tunnustus ja ilmaus Yhdysvaltain todellisesta asemasta, josta
mediassa liikkuu ristiriitaisia tietoja. Kerry sanoi, ettei Senaatissa löydy yhtään edustajaa, joka ei olisi huolestunut Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisen suunnasta.

KERRY sanoi ehdottomasti kannattavansa purevia sanktioita Irania vastaan: ”Uskon, että kaikkein purevimmat ja tärkeimmät sanktiot pitäisi kohdentaa Iranin energiakohteisiin,” hän kertoi journalisteille tavattuaan Netanyahun. Paitsi vakuutettuaan senaatin suuren huolen Iranin tilanteesta, hän lisäsi, ettei se koske vain uraanin rikastamista, vaan Iranin suhteita alueen muihin valtioihin. ”Olemme syvästi huolissamme, ja keskusteluja käydään liittolaistemme kanssa, kvartetin, Kiinan, ja tietenkin myös YK:ssa, painostaaksemme sanktioitten etenemistä, ellei Iranin käyttäytyminen osoita muutosta.”

KERRY totesi, että sanktioitten tulee olla vakuuttavia, purevia, todellisia ja monenkeskisiä, ja ne tulee toteuttaa siten, että ne saavat iranilaiset ymmärtämään, mitkä heidän vaihtoehtonsa ovat. Hän varoitti Irania tekemästä suurta virhettä muuntelemalla, väärin ymmärtämällä tai tulkitsemalla tämän hallituksen tai kongressin täyttä tarkoitusta pitää sitä vastuullisena teoistaan. Samalla kun hän tunnusti Iranin atomipommin tuottaman uhkan Israelille, hän sanoi kysymyksen olevan paljon laajemman. ”Kaikki me, jotka haluamme maailman, jossa on vähemmän ydinaseita, tiedämme varmasti yhden asian: Tie turvallisempaan maailmaan ei kulje ydinasein varustetun Teheranin kautta.”
Hän sanoi luottavansa Netanyahuun, ettei tämä tee mitään harkitsematonta, tartu aseisiin tai tee jotain antamatta näille toisille vaihtoehdoille mahdollisuutta onnistua Iranin ydinsuunnitelman pysäyttämiseksi. (JP, H Keinon)

4. JERUSALEMIN pormestari Nir Barkat aikoo julkistaa suunnitelmansa ns. Gan Hamelekh (Silwan) lähiön rakentamiseksi mallikohteeksi, jonka mukaan pääkaupungin muitakin itäisiä osia ja lähiöitä voidaan suunnitella ja kehittää. Julkistustilaisuus pidetään tänään, ja on odotettavissa, että se tulee kokoamaan paikalle runsaasti myös ulkomaisia journalisteja. JP:n kolumnisti Ahe Selig kertoo, että suunnitelman mukaan lähiössä joudutaan poistamaan lähes sata palestiinalaisten laittomasti rakentamaa taloa. Toisaalta kerrosluku alueella on tarkoitus neljään, mikä laillistaa suuren osan laittomiksi katsottuja rakennuksia. Niiden joukossa on 7-kerroksinen Jonatanin asuinkerrostalo, jota pääkaupungin lakimies Yossi Havilio sekä valtinsyyttäjä Moshe Lador vaativat tyhjennettäväksi ja sinetöitäväksi.

SELIG toteaa kaupunginviraston virkailijan kutsuneen Silwanin lähiötä toiseksi tulenarimmaksi alueeksi Temppelivuoren jälkeen. Tämä on nähtävissä PA:n johdon toistuvista kuten myös Jordanian kuninkaan varoituksista pidättyä toimista, jotka voivat lisätä jännitytystä alueella. Selig kysyy, oliko ajankohta paras mahdollinen tilanteen ollessa kiihtynyt hallituksen perinnesuunnitelman julkistamisen aiheuttaman vastareaktion vuoksi, mutta toisaalta, koska tilanne Israelissa olisi ilman jännitystä? Siihen täytynee odottaa Messiaan tuloa.
Suunnitelmaa käsitellään alueellisessa rakennus- ja suunnitteluneuvostossa myöhemmin tässä kuussa. http://www.jpost.com/LocalIsrael/InJerusalem/Article.aspx?id=169981
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136273

5. UUTISOTSIKOITA
- Sheikki tri Tahir Ul-Qadri julkisti Westminsterissä Lontoon keskustassa laatimansa 600-sivuisen fatwan, uskonnollisen käskykirjeen, jossa hän selittää, miksi terrorismi ja itsemurhaiskut ovat islamin vastaisia ja sellaisina kiellettyjä. Ohje julkistetaan myös internetissä englannin kielellä. Hän tukee tulkintansa koraaniin. ”Ei ole millään muotoa luvallista pitää ulkomaisia lähettejä laittomasti pidätettyinä, murhaten heitä ja muita rauhanomaisia ei-muhamettilaisia kansalaisia kostoksi heidän maittensa estämisestä, laittomista toimista tai sen etujen hyökkäävästä edistämisestä.” Tri Ul-Qadri on pakistanilais-syntyinen ja hän on tunnettu ja tunnustettu islamilainen tutkija. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=169984
- Hamas pitää pidättämäänsä englantilaista journalistia vielä toiset 15 vuorokautta tutkiessaan syytöksiä hänen vakoilustaan Gazassa. (JP)
- Venäjä suostuu muuttamaan Libanonille lupaamansa 10 Mig 29 koneet Mi-24 helikoptereiksi, koska Libanon sanoo tarvitsevansa niitä kipeämmin. (JP)
- Australiassa 5200 miestä ja naista suostui esiintymään ilkosillaan Sydneyn oopperatalon portailla kameroiden ja katsojien ristitulessa. (JP)
- USA:n varapresidentti Joe Biden tulee koskettelemaan Iranin tilannetta Israelin vierailunsa aikana ensi viikoilla. (haaretz)
- Kinneretin vedenpinta nousi torstaista lähtien 11 sm. S e on nyt hiukkasen punaisen varoitusviivan yläpuolella, mutta 4.21 metriä alle maksimikorkeuden. Israel saa tänä vuonna yli 50 % käyttövedestään merivettä puhdistamalla. Lämpötila on Jerusalemissa tänään 16 astetta ja pysynee siinä lähiaikoina.
- http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ScienceAndEnvironment/Article.aspx?id=169983

Monday, March 01, 2010

MAANANTAI 01.03.10

1. www.debka.com kertoo artikkelissaan japanilaisiin tiedustelutietoihin perustuen, että Israelin tuhotessa syyskuussa 2007 Syyrian pohjoisosassa rakenteilla olleen oletetun plutonium laitoksen, Pohjois-Koreassa lastattu ns. ”yellow cake” käytetty uraanierä oli matkalla Syyriaan. Sitä oli kaikkiaan 45 tonnia, mikä määrä riittää 3-5 atomipommin rakentamiseen, kuten artikkelissa kerrotaan.

SYYRIAN presidentti Bashar Assad sai tietää, että länsivallat olivat saanet selville laivan matkan, jolloin hän antoi kiireellisen pyynnön Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong II:lle ohjata laiva jonnekin muualle, koska jos se tulee Välimerelle, USA tai Israel voivat kaapata sen. Uraanierä vietiin vuonna 2009 salaa Iraniin, artikkelissa kerrotaan. Siten Iranilla on tarpeeksi materiaalia 3-5 atomipommin rakentamiseen ilman oman 1950 kilon uraanimäärän jatko-rikastamista Natanzissa.

TARKKAILIJOITA on askarruttanut, miksi Iran siirsi äskettäin parin tonnin Natanzissa alhaiseen tasoon rikastamansa uraanierän pois laitoksesta. Ehkä tarkoituksena on vain kuljettaa se sieltä toiseen tai toisiin laitoksiin sen rikastamiseksi 20 %:n tasoon. Tuskin tarkoituksena on härnätä sillä Israelia hyökkäykseen sitä vastaan, kuten selitettiin. Debkafile arvioi, että Iranilla voi olla Qomin paljastuneen rikastamon lisäksi muitakin laitoksia, joita ei ole vielä paljastettu. (debkafile)

2. ISRAELIN turvallisuusviranomaiset syyttävät, että PA:n pääministeri Salaam Fayad kiihottaa palestiinalaisia väkivaltaan. Hän on viime aikoina selvästi lisännyt osallistumistaan mielenosoituksiin sekä Bi´ilissä että Hebronissa, jossa hän osoittaakseen mieltään Israelin hallituksen päätöstä vastaan, jolla Abrahamin luolasto Hebronissa ja Rachelin hauta-kammio sisällytettiin Israelin kansalliseen perinneluetteloon, rukoili Ibrahimin moskeijassa.

FAYADIN käyttäytyminen on ongelmallista, sillä toisaalta hän tarvitsee Israelin apua ja yhteistoimintaa palestiinalaisten talouden kehittämiseksi ja vaadittavien instituutioitten rakentamiseksi PA:n hallintoalueille mutta myös Israelin täysin hallitsemille C-alueille Juudeassa ja Samariassa. Fayad on myös kärkevästi ottanut kantaa viimeisiin kehitysnäkymiin Jerusalemissa, jossa hän syyttää Israelia Temppelivuoren ja vanhankaupungin muuttamisesta juutalaiseksi. Kuten tavallista palestiinalaisten johtajien terminologiassa, hän vaatii, että ”kansainvälinen yhteisö puuttuu asiaan”. (JP)

3. JORDANIAN kuningas Abdullah II liittyi niiden seuraan ”jotka varoittavat Israelia
odottamattomista seurauksista harkitsemattomista päätöksistään”.
Kuningas Abdullah tapasi eilen PA:n puheenjohtajan (ilman mandaattia) Mahmoud Abbasin Ammanissa keskustelutilaisuudessa, johon ottivat osaa PA:N pääneuvottelija Saeb Erekat ja muita johtavia palestiinalaisia sekä Jordanian ulkoministeri Nasser Judeh ja maan korkeita viranomaisia.

KUNINGAS Abdullah II kehotti ”kansainvälistä yhteisöä toimimaan kiireisesti estääkseen Israelia tekemästä yksipuolisia toimia Jerusalemin aseman muuttamiseksi aiheuttaen vaarallisia provokaatioita, jotka uhkaavat alueen rauhaa”.
Jordanian virallisen uutistoimisto Petran mukaan kuningas Abdullah II varoitti Israelia provokatiivisista toimista, jotka aiheuttavat vaarallisia seurauksia. Hän väitti ”Israelin turvautuvan hyökkääviin toimiin al-Aksa moskeijaa vastaan, minkä Jordania tuomitsee”.

ABDULLAH II sanoi, että Jordania jatkaa pyhien paikkojen suojelemista Jerusalemissa. Toiseksi hän varoitti Israelia sisällyttämästä PA:n alueilla Juudeassa ja Samariassa sijaitsevia pyhiä paikkoja Israelin perinneluetteloon. Abrahamin hautaluolaston ja Rachelin hautakammion lisäksi Israelissa on vaadittu muitakin Juudeassa ja Samariassa olevia juutalaisille pyhiä paikkoja sisällytettäviksi luetteloon, mitä PA myös vastustaa.
Kuningas sanoi kannattavansa PA:n pyrkimyksiä itsenäisen valtion perustamiseksi, jonka hänen mielestään palestiinalaiset ovat ansainneet. (JP)

4. ISRAELIN poliitikot jatkoivat keskustelujaan jallituksen päätöksestä sisällyttää Abrahamin luolasto Hebronissa ja Rachelin hautakammio perinneluetteloon. Jotkut muistuttavat, että itse asiassa koko Israelin alue Jordanjoesta Välimereen kuuluu Israelin perinnealueeseen, mikä on saanut vahvistuksen korkeimmalta mahdolliselta taholta, Israelin Jumalan päätöksellä, jolla tuo alue annettiin Abrahamin, Isakin ja Jakobin jälkeläisille ikuiseksi perintöoikeudeksi. (4.Ms.33:51-56; 34:2-13; 5.Ms.1:8)

KANSALLISEN infrastruktuurin ministeri Uzi Landau valitti puheessaan sitä, että Israelin ystävämaat Euroopassa sekä USA ovat liittyneet niiden maitten joukkoon, jotka katsovat Israelin hallituksen toimineen provokatiivisesti perinnesuunnitelmansa toteuttamisessa. Hän valitti sitä siksi, että sillä ne kiihottavat palestiinalaisia väkivaltaisuuksiin ja vahvistavat PA:n strategiaa syyn rauhankeskustelujen siirtymisestä heittämiseksi Israelin harteille. Hän vaati, että myös Tel Shilo tulee sisällyttää perinneluetteloon, sillä Liitonarkki sijaitsi siellä pitkän aikaa, ennen kuin David haki sen Jerusalemiin.
LANDAU selitti, että veden ja luonnonrikkauksien ohella juutalaisten todellinen perinne on kansan kuulumisesta Israelin maahan ja sionistisen liikkeen historiallinen oikeutus. Hän kysyy retorisesti: Onko tämäkin provokaatio? Vai ajattelevatko he, että myös Tora on provokaatio?
PA:n pääministeri Salaam Fayad lisää oman provokaationsa tulenarkaan tilanteeseen päättäen pitää hallituksensa maanantain istunnon Hebronissa. (JP)

4. PALESTIINALAISET jatkoivat mielenosoituksiaan Hebronissa marssien kaupungin
pääkadulla, mutta ajoittaiset kaatosateet jäähdyttivät kuumimpia tunteita. Kivien heittelyä tapahtui monin paikoin sotilaita vastaan, mutta pahimmilta vammoilta vältyttiin. PA:n edustajan Ghassan Khaderin mielestä kaikki 1967 sotaa edeltävien aselepolinjojen itäpuolella sijaitsevat kohteet kuuluvat PA:n alueisiin, ja PA:n tulee myös saada valvoa niitä.

KIRYAT ARBAN juutalaiset Hebronin kupeessa sen sijaan keskittyivät purim-juhlien viettoon. Sekä aikuiset että pukeutuivat hullunkurisiin pukuihin paraatiin, jota kutsutaan nimellä ”ad-sheh-lo-yada” (kunnes et tunne). Tänä vuonna tuo paraati kulki Kiryat Asrban halki Sionin polkua seuraten Hebroniin Abrahamin luolastolle. Marssin salaisena tarkoituksena oli protestoida IDF:n päätöstä avata tie sen varrella asuvien palestiinalaisten autoliikenteelle. Abrhamin luolaston lähellä marssijat kokoontuivat sen lähellä sijaitsevaan kokoustilaan ruokailua ja yhteistä ilonpitoa varten, jota höystettiin lauluin ja tanssien, mihin jotkut paikalla olleet sotilaatkin osallistuivat.
Eräs Tel Avivista saapunut juutalaisnainen sanoi tulleensa, koska Abrahamin hautaluolasto on kynnys Edenin puutarhaan. (JP)

5. DUBAIN poliisipäällikkö kenraaliluutnantti Dahi Khalfan Tamim jatkaa edelleen Mossadin syyttämistä Hamas-terroristin Mahmoud al.Mabhouhin murhasta. Hän sanoo olevansa 100 %:n varma, että Mossadin 26-27 agenttia osallistui murhaan. Hän kertoi oikeuslääketieteellisten tutkimusten osoittavan, että Mabhouh tainnutettiin nopeasti vaikuttavalla lihakset tilapäisesti lamauttavalla lääkkeellä, succinylcholine, minkä jälkeen hänet murhattiin painamalla tyyny hänen kasvojaan vasten.
Israelissa viranomaiset ihmettelevät, ettei UAE:n presidentti sheikki Khalifa bin Zayed Al-Nahyan ole antanut minkäänlaista lausuntoa asiasta eikä vaatinut Mossadin johtajan Meir Daganin tai sen agenttien pidätystä. Siksi he katsovat, että koko häly asiasta on yhden miehen, Tamimin show. Toiseksi, miksi periaatteessa kaikki hotellin vieraat näyttävät olevan epäiltyjen listassa, jos he sattuivat sinä päivänä liikkumaan hotellissa tai sen alueella.

TAMIM kyselee, miksi yhden miehen tappamiseen, joka oli itse murhannut kaksi israelilaista sotilasta, tarvittiin lähes komppanian verran miehiä ja jokunen nainenkin.
MABHOUH osallistui vuonna 1989 kahden IDF:n sotilaan Avi Sasportasin ja Ilan Saadonin sieppaamiseen ja murhaan. Lisäksi hän johti aseitten ja räjähteitten salakuljetusta Hamasin joukoille Gazassa. Hän oli yksi Hamasin perustajista.
ISRAEL on joutunut laajenevan kansainvälisen syytösryöpyn kohteeksi, koska väitettyyn Mossadin suorittamaan Mabhouhin murhaan osallistuneet agentit käyttivät eri maitten passeja. Tämä on alkanut aiheuttaa vaikeuksia YK:n elimissä, jonka tärkeisiin äänestyksiin osallistuvat maat rankaisevat Israelia äänestämällä sitä vastaan, vaikka asia on vielä ratkaisematta. YK:n yleisistunnossa äänestettiin Goldsteinin raportista 98-7 vastaan, 31 pidättyessä. Siinä annettiin Israelille ja PA:lle 5 kuukautta laatia oma raporttinsa Gazan cast lead operaatiosta. Israelia aiemmin tukeneet maat pidättyivät tässä äänestyksessä. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA
- Palestiinalaisten väkivalta jatkui eilen Temppelivuorella. Pääasiassa nuoret miehet ja alaikäiset kivittivät poliiseja haavoittaen heistä neljää. Tusinan verran kivien heittelijöistä kärsi hengitysvaikeuksista poliisien heittämien savurakettien vuoksi. Mielenosoitukset levisivät vanhankaupungin mutkikkaille kaduille, mutta vakavampia yhteenottoja ei sattunut. Myös Jerusalemin itäosan arabilähiöissä osoitettiin mieltä. Palestiinalaiskauppiaat kuitenkin katsovat, että tilanne rauhoittuu, koska Arafat on kuopattu, PA on hajalla ja USA valvoo.(JP)
- Englannin passiväärennöksiä tutkivat viranomaiset kutsuvat israelilaisia passien aitoja haltijoita keskusteluihin suurlähetykseensä Tel Avivissa. (JP)
- Israelin apartheid viikko alkaa tänään 40 kaupungissa ympäri maailmaa kestäen 14 päivän ajan. Useissa paikoissa puhujat ovat israelilaisia, jotka eivät hyväksy maan virallista politiikkaa palestiinalaiskysymyksessä. (JP)
- Israel protestoi virallisesti Espanjan koululasten lähettämiä vihantäyteisiä postikortteja Israelin Madridin lähetystöön. (JP)
- Or Yehudan asukkaat saavat uudenmalliset kaasunaamarinsa postin kautta. Naamarien jakamista jatketaan muihin osiin maata. (JP)
- Israelin virallinen delegaatio, jota johtivat Moshe Yaalon ja Stanley Fischer pyrkivät ajan tasatiedoin vakuuttamaan Kiinan johdon, että Iran rakentaa atomipommia. Kiina on haluton Iranin vastaisten sanktioitten koventamiseen peläten öljyntuontinsa kärsivän. Mahmoud Ahmadinejad varoitti länsivaltoja, että ”jos ne menevät siihen mukaan, Iran järjestää Euroopalla kylmän talven”.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1153047.html
- Arabi-sala-ampuja haavoitti poliisia Jerusalemin itäosassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136252
- Turkki joutui kaaokseen armeijan vallankaappauksen epäonnistuttua. (INN)
- Jerusalemin sää: Vie nuoliosoitin sää-widgetissä sivuston oikeassa laidassa tekstin ”get the 10 day forecast” kohdalle. Painamalla hiiren vasenta näppäintä saat Jerusalemin säätilaennusteen 10 vrk:n ajalta.

Sunday, February 28, 2010

SUNNUNTAI 28.02.10

1. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak totesi lehtimiehille perjantaina keskusteltuaan USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin kanssa: ”En usko, että iranilaiset pudottaisivat pommin asuinalueellaan”, hän selitti. ”He ovat radikaaleja mutta eivät mielenvikaisia. Heillä on varsin toimiva päätöksentekojärjestelmä ja he ymmärtävät realiteetteja”, Barak analysoi.

EHUD BARAK ei mennyt yksityiskohtiin analyysissaan, mutta media ymmärsi hänen viitanneen verhotusti Israelin kykyyn iskeä takaisin.
Washingtonissa Barak toisti Israelin vaatimuksen kovennetuista sanktioista Irania vastaan. Hän esitti mielipiteensä puhuessaan Washington Lähi Idän politiikan Instituutin tilaisuudessa.
Hän selitti, ettei maailma koe tasapainoa, jos Iran aseistautuu ydinasein.

PUOLUSTUSMINISTERI Hillarry Clinton puhui medialle ennen Barakin tapaamistaan. Hän selitti, että ”Iranin vastaiset pakotteet tulee tehdä siten, että ne seuraavat Iranin toimia, vaikka onkin vähän luultavaa, että ne pakottavat Iranin alistumaan kansainvälisiin normeihin”.
Aiemmin hän selitti, että Iranin taipumattomuus ei jätä kansainväliselle yhteisölle muuta mahdollisuutta kuin pakotteet, joita USA yrittää saada kansainvälisesti vedenpitäviksi. ”Kuten äskeinen IAEA:n raportti tekee selväksi, Iran ei elä sille asetettujen vaatimusten mukaisesti, ja me työskentelemme osapuoltemme kanssa kansainvälisessä yhteisössä voidaksemme painostaa Irania muuttamaan suuntaansa.” (JP)

2. USA:N poliittinen ja sotilasjohto ei kuitenkaan katsonut sopivaksi toistaa Barakin käyttämää termiä ”lamauttava sanktio”, mikä sai lehtimiehet ounastelemaan erimielisyydestä Israelin ja USA:n johdon välillä. Barak selitti, ettei ole kysymys terminologiasta, vaan siitä, että sanktiot saavat aikaan sen, mitä varten ne asetetaan.
BARAK tapasi torstaina USA:n puolustusministeri Bill Gatesin, varapresidentti Joe Bidenin, amiraali Mullenin sekä Lähi Idän lähettilään George Mitchellin. Barak tarjosi Gatesille Netanyahun määrittelemän termin ”lamauttavasta (crippling) sanktiosta”, mutta ei saanut myötätuntoa esitykselleen. Barakin sanoma oli, että asialla on kiire.

USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley totesi: ”USA:n intressien mukaista ei ole asettaa Iranille lamauttavia sanktioita, joilla voisi olla merkittävä vaikutus Iranin kansaan. Todellinen tarkoituksemme on löytää tapoja, joilla painostaa Iranin hallitusta suojellen samalla Iranin kansaa.” Barak ei halunnut spekuloida, millaiset sanktiot voisivat sopia USA:n hallitukselle, mutta hän totesi, että USA panostaa sekä ponnisteluihin että poliittisiin tarjouksiin voidakseen lopettaa Iranin ydinasesuunnitelman toteuttamisen.

EHUD BARAK vakuutti puheessaan Washingtonin instituutissa, että Israel haluaa rauhaa naapuriensa kanssa. Hän väläytti, että se on mahdollinen Syyrian kanssa, sillä molemmilla on yhteisiä strategisia tavoitteita. Toisaalta on uskoi, että epäsuorat keskustelut PA:n kanssa voidaan aloittaa lähiaikoina, mutta hän odottaa suotuisaa ilmapiiriä vastapuolen taholta. Hän viittasi taas kerran siihen, että ”Israelin kansan enemmistö on valmis rauhaan” selittämättä, mihin hän perustaa tämän lausuntonsa. Mielipidetiedustelut ovat tässä asiassa esittäneet kovin hajoavia tuloksia, koska epäluottamus PA:n korruptoituneen hallituksen kykyyn toimia sopimusten mukaan ja epäluulo sen todellisista päämääristä eivät luo suotuisaa ilmapiiriä sopimukselle. (JP)

3. IRANIN presidentti Mahmoud Ahmadinejadin vierailu Damaskoksessa viikon lopulla ei viestittänyt, että Syyria olisi valmis harkitsemaan luopumista Iranin talutushihnasta raportoi JP:n toimittaja H R Gur korkean israelilaisen diplomaatin havaintoa. Ahmadinejad toisti usein esittämänsä ennustuksen, että ”jos sionistinen hallitus toistaa aiempia virheitään, se merkitsee sen tuhoa ja hävittämistä.” Hän lupasi, että sen loppu on lähestymässä.

PRESIDENTIT Assad ja Ahmadinejad rukoilivat yhdessä ja laskivat leikkiä tarkastellessaan USA:n yrityksiä saada nuo kaksi hallitusta erottautumaan toisistaan. Tämä sai Israelin hallituksen edustajan toteamaan, ettei Syyrialla ole mitään aikomuksia etääntyä Iranista, ja että se toisti saman aiemmin neuvotellessaan Israelin kanssa. ”Syyria ei ole koskaan esittänyt, että sillä olisi aikomuksiakaan erottautua Iranista. Syyria on Iranin liittolainen, ja meidän tulee käsitellä asiaa niin kuin se on.”
PRESIDENTTI Ahmadinejad tapasi Damaskoksessa myös Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin, sekä useita palestiinalaisia terrorijohtajia, kuten Khaled Mashaal (Hamas), Islamic Jihadin pääsihteeri Ziad Nahla ja PFLP-GC johtaja Ahmed Jibril.
HIZBULLAHIN TV-aseman Al-Manar uutisten mukaan Ahmadinejad lupasi palestiinalaisille, että he tulevat onnistumaan, jos he aloittavat ”vastarinnan” (terroritoiminnan).

ANALYSOIDESSAAN tilannetta presidentti Bashar Assad käytti sanontaa ”uudenlainen kolonialismi”, jolla hän tarkoitti USA:n puuttumista Lähi Idän politiikkaan ja sen pyrkimyksiä painostaa Syyriaa erottautumaan Iranin hegemoniasta. Assad painotti yhteistoiminnan tärkeyttä Iranin kanssa Syyrian heikentyvän talouden kehittämiseksi. (JP)

4. USA:N ulkoministeriö kutsui Syyrian Washingtonin lähettilään Imad Moustaphan varsin epätavalliseen keskustelutilaisuuteen, jonka aikana USA:n ulkoministeriön apulaisulko-ministeri Lähi Idän asioissa Jeffery Feltman välitti viestin presidentti Bashar Assadille, jossa se kehottaa Syyrian lopettamaan aseitten toimittamisen Hizbullahille. Tilaisuudessa pohdittiin myös, mitä askeleita USA ja Syyria ottavat apulaisulkoministeri William Burnsin Syyrian vierailun jälkeen 17.02.10. Samalla USA esitti toiveen, että sekä Israel ja Syyria vähentäisivät keskeistä jännitystään maitten välillä.

HAARETZIN saaman tiedon mukaan Burnsin keskustelut Bashar Assadin kanssa Damaskoksessa eivät sujuneet suotuisasti. Assad kielsi, että se toimittaa aseita Hizbullahille, palestiinalaisryhmille ja Irakissa amerikkalaisia vastaan taisteleville kapinallisille. Artikkelin kirjoittajan mukaan Assad itse asiassa ihmetteli, mitä Burns tarkoitti esittäessään syytöksiä Syyrialla asetoimituksista ja taistelijoitten välittämisestä Irakiin.
SYYRIAN lähettilään ja USA:n ulkoministeriön välinen tapaaminen järjestettiin sen jälkeen, kun Clinton oli tavannut Ehud Barakin, joka varoitti Syyrian kasvavista asetoimituksista Hizbullahille.

BARAK totesi USA:n ulkoministerille, ettei Israelin intressissä ole etsiä sotaa Syyrian kanssa, mutta että Hizbullah on saanut Syyrialta 45 000 ohjusta ja rakettia, jotka ovat toimintavalmiit. Hän vakuutti, ettei IDF lähde etsimään jokaista terroristia Libanonin alueelta, vaan katsoo, että koska Hizbullah on integroitunut Libanonin hallituksen ja parlamentin kanssa, joissa sillä on edustajia, Israel katsoo mahdollisessa konfliktitilaisuudessa Hizbullahin kanssa koko Libanonin olevan vastuussa seurauksista.
Kuten aiemmin todettiin, palestiinalaiset terrorijohtajat kokoontuivat Teheraniin viikonpolun aikana keskustellen yhteisestä strategiasta Israelin uhkaa vastaan. Päätöksistä ei ole tietoa.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1152777.html

5. IAF:N LENTÄJÄT harjoittelevat kaiken varalta nopean tankkaamisen tekniikkaa, jolla koneitten polttoainesäiliöt voidaan täyttää maksimilleen mahdollista pitkää lentoa varten. Menetelmää pidetään vaarallisena, koska koneen moottori on käynnissä viimeisen polttoaine-pisaran pudotessa koneen polttoainesäiliöön. Tavallisissa olosuhteissa tankkaaminen tapahtuu ennen koneen tuloa kiitoradalle odottamaan vuoroaan nousta siivilleen ja niiden polttoaine suuttimet poistetaan siinä vaiheessa.
UUDEN ohjesäännön mukaan polttoainerekat tuodaan kiitoradalle kenttähenkilökunnan odottaessa suuttimien kanssa yhdistääkseen ne uudelleen koneeseen vihoviimeistä täyttöä varten vain sekunteja ennen koneen starttia. Onko tällä jotain tekemistä Iranin ydinsuunnitelmien kanssa, jää nähtäväksi, mutta IAF on valmis, kun käsky annetaan.

NEW YORK TIMES kertoi lauantaina, että Iran on siirtänyt lähes kaikki alhaiseen tasoon rikastamansa uraanin maan päällisiin varastoihin, kuin houkutellakseen hyökkäämään niitä vastaan. Tarkkailijat spekuloivat, mikä tämän operaation aiheutti, varastojen täyttyminen sisällä vai joku muu ongelma, mutta lähes 2 tonnin uraanierä on turhan suuri Teheranin lähellä sijaitsevaa Qomin reaktoria varten isotooppien valmistamista varten. (JP)

6. ISRAELIN POLIISIT nousivat aamulla joukolla Temppelivuorelle parin kymmenen suuruisen musliminuoren aloittaessa kivittää vuorella vierailevia turisteja. Nuoret vetäytyivät yhteen moskeijaan, jossa he olivat viettäneet yönsä selittäen, että he olivat varmistaneet, etteivät juutalaiset ääriryhmät pääse tekemään tuhoaan vuorella. Poliisi ei ollut tietoinen tästä, joka lienee yksi muslimiliikkeen pohjoisen haaran kiihotuksista, että ”al-Aksa on vaarassa”.
Poliisi pidätti yhden musliminuoren vuoren ulkopuolella, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut.
Paljon vaarallisempia mielenosoituksia voisi alkaa Hebronissa, jossa muslimit vastustavat kahden myös muslimeille tärkeän kohteen sisällyttämistä Israelin hallituksen hyväksymään kansalliseen perinnesuunnitelmaan. Vaarallisuutta lisää se, että Israelin arabijohtajat ovat katsoneet sopivaksi liittyä mielenosoittajiin, kuten Barakei (Hadash) teki torstaina.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1152809.html

7. UUTISOTSIKOITA
- IDF aloittaa kaasunaamarien jakamisen Or Yehudan alueella tänään. Ne jaetaan paikallisen postiyhtiön voimin. Syynä tähän on jännityksen nouseminen Libanonin vastaisella rajalla. Muut alueet saavat naamarinsa myöhemmin. (JP)
- Egyptin tuomioistuin teki uuden päätöksen kaasun toimittamisesta Israeliin vastoin aiempaa päätöstä, jolla se kiellettiin. (JP)
- Juudea ja Samaria on suljettu liikenteestä Israeliin ja takaisin, vain hätäapu- ja sairaskuljetukset sallitaan purim-juhlallisuuksien aikana. Tämä aika on painajainen koirille lasten räjäytellessä paukkupommeja, jotka joskus räjähtävät käsissä silpoen sormia, tai taskussa, kuten eräälle pojalle kävi. (JP)
- Harry Potter kirjojen laatijaa J K Rowlingia vastaan on nostettu syytös
plagioinnista. Syytteen mukaan taiteenkeräilijä, lakimies ja tilinhoitaja Adrian
Jacobs kirjoitti 1987 kirjan The Adventures of Willy the Wizard: No 1 Livid
Land. Rowling plagioi sen aiheet neljänteen kirjaansa Harry Potter and the
Goblet of Fire. Kirjoissa on tiettävästi runsaasti yhteneväisyyksiä. (JP)