Friday, June 29, 2012

PERJANTAI 29.06.12


PERJANTAI 29.06.12

1. YLEINEN  asevelvollisuus Israelissa on noussut kysymykseksi, joka näyttää asettavan Netanyahun massiivisen 94:n kansanedustajan hallitusyhteistyön kovalle koetukselle. Asevelvollisuutta, joka nykymuodossaan koskee osaa haredi-kansaa, mutta jättää suurimman osan siitä asepalvelun ulkopuolelle, ja arabikansan kokonaan muutamia satoja siviilipalvelun vapaaehtoisesti valinneita lukuun ottamatta, on tutkinut ns. Keshev-komitea pääministeriltä saamansa yleisohjeen mukaan. Komitea äänesti eilen ehdotuksesta, jolla voimassa oleva ns. Tal-laki korvattaisiin. Päätösesityksen mukaan haredi-kansa osallistuu asepalvelukseen siten, että vuonna 2016 heidän määränsä olisi 6 000 asevelvollista.
Pääministeri Netanyahu reagoi päätökseen väkivaltaisesti todeten, ettei päätös ole hänen ohjeittensa mukainen ja uhkasi komitean toiminnan lopettamisella. Hän selitti, ettei hän voi esitellä ehdotusta Knessetille tässä muodossa. Hän jopa suunnittelee oman ehdotuksensa laatimista ohittaen komitean kokonaan. Hän tavannee varapääministerin Shaul Mofazin perjantaina voidakseen tasoittaa syntyneitä erimielisyyksiä.

TORSTAIN äänestyspäätöksen jälkeen sekä Israel Beitenu että Habeit Yehudi ilmoittivat irrottautuvansa komitean työskentelystä. Molemmat puolueet katsovat, että asevelvollisuuden tulee koskea kaikkia Israelin kansalaisia uskonnosta ja etnisestä taustasta riippumatta.
Israel Beitenun kansanedustajat sanoivat tuovansa oman ehdotuksensa Knessetin hyväksyttäväksi perusteella: ”Kansan kaikkien sektorien tulee osallistua kansallisen palvelu-kuorman kantamiseen.” He selittävät, että kaikkien 18 vuotta täyttäneiden tulee palvella joko armeijassa tai siviilipalvelun joukoissa, sekä ei-uskonnollisten että haredi- ja arabikansan.

KESHEV-komitea reagoi kärkevästi Israel Beitenun ja Habeit Yehudi-puolueitten kritiikkiin syyttäen niitä populistisesta asenteesta elintärkeän kysymyksen yhteydessä.
Abraham Fund järjestö informoi aiemmin Keshev-komiteaa, että arabiyhteisö ja sen poliittinen johtajisto voivat osallistua keskusteluun kansallisesta palveluksesta vain, jos samassa yhteydessä käsitellään arabikansan kokemaa eriarvoisuutta yhteiskunnassa, mutta komitealle annettu aika on liian lyhyt keskustelujen käymiseksi.
Kysymys on heiluttanut myös Kadima-puoluetta, jonka kansanedustajat vaativat tasapuolista vastuun jakamista tasapuolisia oikeuksia vastaan. Jotkut jopa vihjaavat Kadima-puolueen hajottamisella ja uuden perustamisella Livnin johdolla, joka voisi mennä seuraaviin vaaleihin yhdessä Yair Lapidin ”Yesh Atid” puolueen kanssa, joka järjestää mielenosoituksia tälle päivälle protestoimaan ”Netanyahun antautumista haredi-kansan edessä”, kuten he sanovat.

UNITED TORAH Judaism (UTJ) ja Shas uhkaavat luopua historiallisesta yhteistyöstä Likudin kanssa, jos Keshev-komitean lakiesitys muuttaa oleellisesti yeshiva-opiskelijoitten asemaa.
UTJ:n puheenjohtaja apulaisterveysministeri Yaacov Litzman määritteli JP:n toimittajalle puolueensa kannan näin: ”Jokaisen, joka opiskelee Torah yeshivassa, tulee voida jatkaa, ja jokaisen muun 18-vuotta täyttäneen asevelvollisen kansan kaikista sektoreista tulee osallistua palveluun, eikä vain haredi-kansan osalta.” Litzman pitää erityisen pahana Kadiman esitystä, että ”asevelvollisuudesta kieltäytyviä tulee rangaista henkilökohtaisella sakolla, mikä kriminalisoisi suuren osan kansasta, joka ei ole syyllistynyt rikokseen”.
LITZMAN selitti, ettei hän halua erota hallituksesta, mutta että jos Netanyahu haluaa valita  UTJ:n ja Kadiman kannan välillä Kadiman hyväksi, lopputulos on selvä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=275688, http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=275714

2. EGYPTIN tuore yleisillä vaaleilla valittu presidentti Mohammed Morsi kävi ensimmäisen taistelunsa armeijan Korkean Neuvoston (SCAF) kanssa joutuen tunnustamaan antautumisensa taisteluissa karaistuneitten upseerien edessä. Näkyvin ilmaus tästä on Morsin alistuminen armeijan vaatimukseen, että Morsin virallinen asettaminen  virkaansa lauantaina tapahtuu korkean perustuslaki-oikeuden viraston edessä eikä parlamentin edessä, kuten Morsi vakuutti haluavansa. Hän ei voinut mitään oikeuden päätökselle, jolla parlamentin alahuone hajotettiin vaaleissa tapahtuneitten muotovirheiden vuoksi.

Ennen virkavalansa vannomista presidentti Mohammed Morsi pitää tärkeän puheensa Tahrir-aukiolla perjantaina. Armeijan kenraalit haluavat korkeimman oikeuden olevan paikalla Morsin vannoessa virkavalansa. Morsi keskusteli virkavalansa vannomisesta Muslimiveljeskunnan hengellisen johtajan Mohammed Badien sekä tunnettujen julkisuuden ja lainopin asiantuntijoiden että poliitikkojen kanssa presidentin palatsissa. Keskustelujen jälkeen presidentin kanslian tiedottaja kertoi, että Morsi pitää perjantaina puheen Tahrir –aukiolla, jonne on majoittunut sadoittain mielenosoittajia telttoihin protestoidakseen sitä, ettei SCAF ole pitänyt lupaustaan luovuttaa valta maassa siviilihallitukselle heinäkuun alkuun mennessä.

SCAF:n edustaja kenraalimajuri Mohammed Assar ihmetteli CBS:n haastattelussa: ”Mitä ihmeellistä siinä on, että SCAF:in johtaja marsalkka Hussein Tantawi pitää itsellään puolustusministerin tehtävät uudessa hallituksessa, sillä hän on SCAF:n johtaja, puolustus-ministeri ja armeijan komentaja”.
Tarkkailijat uskovat, että Egyptin armeija haluaa pystyttää maahan Turkin tapaisen järjestelmän, joka on vallinnut siellä Kemal Atatyrkin ajoista saakka I maailmansodan jälkeen, mutta jota pääministeri Erdogan on onnistuneesti murtanut ohjatessaan maansa islamilaiseksi tasavallaksi, jossa armeija on hallituksen käskyläinen, ei sen valvoja. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=275717

3. POLIISI suoritti eilen iltaan mennessä loppuun Ulpanan juutalaisen etäyhteisön evakuoinnin. Tämän osan 18 perhettä ovat iältään vanhempia kuin ensimmäisen karkotuserän ja heillä on suuremmat perheet, jonka vuoksi heille annettiin 90 neliömetrin parakkiasunto, kun ensimmäisen erän perheille annettiin 60 neliömetrin parakkiasuntoa.

Yksi perheistä, Joel ja Fiska Yattal, kieltäytyivät lähtemästä vapaaehtoisesti, kuten Beit Elin johtajien ja hallituksen välinen sopimus edellytti, minkä vuoksi rajapoliisin erityiskoulutuksen saaneet rotevat poliisit retuuttivat heidät ulos kodistaan väkivaltaisesti.
Lisäksi joukko ”oikeistolaisia” protestoijia oli linnoittautunut yhteen asuntoon, joten poliisi poisti heidätkin väkivaltaisesti ja pidätti heistä osan jollain teko- tai todellisella syyllä.

Tyhjennetyt 5 kivirakenteista asuinrakennusta sahataan 108 osaan, ja varastoidaan odottamaan niiden pystyttämistä uuteen paikkaan Beit Elissä.
Ehkä tällaiselle hölmöläisten hommalle on olemassa jokin hyväksyttävä poliittisen tai jonkin muun kauniilta kalskahtavan nimikkeen alla kulkeva selitys, mutta sivusta katsoen hallituksen politiikasta Juudea ja Samarian alueilla puuttuu selkeä ja jämäkkä ote. Kaiken maailman NGO-yritykset saavat temmeltää Juudean ja Samarian alueilla kuin villissä lännessä, hakemalla hakien tapauksia, joissa epäselvien maanomistusolosuhteiden varjolla arabit kiihotetaan allekirjoittamaan järjestöjen laatimat kanteet korkeimmalle oikeudelle muka heidän omistusoikeutensa loukkauksesta, joita oikeus kuuliaisesti käsittelee useimmiten antamatta juutalaisille asukkaille tilaisuutta todistaa omistusoikeutensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157346#.T-1bzHVHT-k

4. IHMISOIKEUSAKTIVISTI Orit Strook kertoi Arutz Shevan toimittajalle oikeustalon ulkopuolella, että pääsyy poliisi harjoittamaan väkivaltaan johtuu Israelin valtion poliisille antamasta suojasta, jolla heidät suojataan mahdollisilta syytetoimilta. Hän paljasti, että valtio on palkannut kolme asianajajaa, joiden tehtävänä on puhdistaa Amonan karkotusten yhteydessä sen asukkaita väkivaltaisesti kohdelleiden poliisiupseereiden maine.
”Kuusi ja puoli vuotta Amonan karkotusten jälkeen oikeudessa edelleen taistellaan poliiseja vastaan käydyistä kanteista kohtuuttoman väkivaltaisesta käyttäytymisestä., ja se tuntuu pahalta”, hän selitti. ”Valtio tekee kaikkensa suojellakseen poliisiupseereitaan”.

Osa vääryyttä kärsineistä ei koskaan näe asiaansa oikeudessa asetettujen rajoitusten vuoksi, hän jatkoi todeten, että huolimatta toistuvista valituksista poliisin harjoittama väkivalta Juudean ja Samarian juutalaisasukkaita kohtaan on lieventynyt.
”Perustettuamme ihmisoikeusjärjestön Yeshan alueilla poliisin toiminta juutalaisasukkaita vastaan oli todella kauhea; kyse oli pogromista, ei enää väkivallasta. Tänään sellaiset väkivaltatapaukset juutalaisia asukkaita vastaan Juudeassa ja Samariassa ovat vähentyneet, mutta se jatkuu haredi-kansan mielenosoittajia vastaan.”
Stook totesi, että äskettäin tapahtuneet poliisin kovat otteet vasemmiston ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden” nimissä järjestämissä mielenosoituksissa protestoivia aktivisteja vastaan oli todella vakava, vaikka pientä muutosta on tapahtunut, Strook analysoi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157355#.T-1hUHVHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Haredi-nuorukainen, 22-vuotias Efraim Goldstein, on valittu yhdeksi niistä, jotka tulevat kantamaan soihtua Lontoon olympialaisissa. Hän saa soihdun käteensä Lontoossa Borough of Lewisham. Hänet valittiin pitkän vapaaehtoistyönsä vuoksi, joka alkoi hänen ollessaan 16 -vuotias. Hänen perustamassaan 7:ssä ryhmässä toimii satoja vapaaehtoisia. Hän toimii nykyisin vapaaehtoisena ”Shomrim Patrol” etsintä- ja pelastusjärjestössä, jonka hän perusti. Hän osallistuu soppakeittiö-toimintaan avustaen taloudellisissa vaikeuksissa olevia  sekä vierailee sairaiden lasten luona ”helping hand”, auttava käsi, järjestössä. Hän sanoo olevansa ylpeä hänelle uskotusta kunniatehtävästä ja haluavansa osoittaa, että Lontoon juutalaiset ovat edelleen osa entistä kotimaataan, vaikka elävätkin nyt erilaisissa olosuhteissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157356#.T-1mrXVHT-k
-          Turkin kiivasluonteisen pääministerin Erdoganin päätös keskittää sotilaitaan ja kalustoaan Syyria rajalle on ilmeisesti aiheuttanut sen, että Syyrian hallitus siirtää suuria panssarijoukkoja Turkin rajan tuntumaan Aleppon pohjoispuolelle. Aktivistit sanovat, että he ovat laskeneet ainakin 170 panssarivaunua, jotka siirretään joko Turkin rajan tuntumaan tai joiden tehtävänä on iskeä Aleppon pohjoispuolella oleviin kyliin, jonne kapinalliset ovat pystyneet pureutumaan. Syyrian asiaa käsitellään lauantaina YK:n alaisessa kokouksessa, johon P5+1 maiden lisäksi on kutsuttu valittu joukko muita maita, mutta ei Syyriaa, Irania eikä Saudi Arabiaa. USA vihjaa, että yhtenä vaihtoehtona tilanteen laukaisemiseksi pohditaan turvapaikan varmistamista Assadille, hänen perheelleen ja lähisukulaisilleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157357#.T-1qEnVHT-k
-          IDF:n johtajiston kertoman mukaan armeija valmistautuu sotaan, joka voi yllättäen puhjeta maan rajoilla, jopa niin, että rintamavastuu on kolmella  tai neljällä suunnalla. Armeija yksilöt ovat harjoitelleet paitsi perinteisiä maastoharjoituksia jyrkillä rinteillä, myös vesistöjen ylityksiä, mikä voi tulla vastaan, jos IDF joutuu hyökkäämään Libanonin ja Syyrian alueille. Harjoituksia käytiin Jordanjoella maan pohjoisosassa. Pahin tilanne voi syntyä yhdistetyn armeijan ja terrorihyökkäysten muodossa, ja sitä IDF on harjoitellut Golanilla, kertoo kenraali Tamir Heiman divisioonan no 36 komentaja. Hän pelkää Syyrian väkivallan leviämistä rajan yli Golanille ja muualle Israeliin.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157337#.T-1sRXVHT-k
-          Palestiinan vallankumousneuvoston kaksipäiväisen kokouksen päätteeksi neuvosto antoi julkilausuman, joka hyvällä syyllä voidaan katsoa ultimaatumiksi. Lausunnossa sanotaan mm. ”Ellei Israel luovu kaikista 1967 sodassa miehittämistään alueista, perusta Palestiinan valtiota pääkaupunkinaan Jerusalem, ja tee merkittäviä myönnytyksiä kansalaisuuden myöntämiseksi arabien jälkeläisille, jotka pakenivat 1948 Israelista, kolmas intifada tulee ja täytyy aloittaa". Kokousta johti PA:n puheenjohtaja, Fatahin johtaja Mahmoud Abbas. Lausunnossa annetaan täysi tuki Abbasin Israelille esittämille vaatimuksille ennakkoehtoina rauhankeskustelujen aloittamiseksi. Niistä viimeisin on Abbasin esittämä vaatimus aseitten viennin sallimisesta PA:lle, jonka hän esitti mediatilaisuudessa tavattuaan Ranskan presidentin Francois Hollanden. Mitenkähän tähän sopii Shaul Mofazin ja Abbasin tapaaminen sunnuntaina Ramallahissa? Saeb Erekat jo rauhoitteli, että tarkoituksena on keskusteluyhteyden muodostaminen, ei neuvottelu rauhasta. Mofaz lupasi, että jos hänestä tulee pääministeri, hän luovuttaa PA:lle 100 % Juudeasta ja Samariasta. Jotkut palestiinalaiset vaativat Mofazin pidättämistä Ramallahissa sotarikollisena.


Thursday, June 28, 2012

TORSTAI 28.06.12


TORSTAI 28.06.12

1. VALOA vihdoinkin näkyvissä Syyrian yli 16 kuukautta kestäneisiin väkivaltaisuuksiin, jotka ovat kehittyneet sisällissodan tapaisiksi taisteluiksi?
Venäjä ilmoitti eilen kannattavansa Kofi Annanin laatimaa suunnitelmaa kansallisen yhteishallituksen muodostamiseksi Syyriaan. Turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä, joilla on veto-oikeus sen päätöksiin, ovat hyväksyneet Annanin esityksen, jota käsitellään neuvoston kokouksessa Genevessä  lauantaina, kuten diplomaatit kertoivat nimettöminä Reutersille eilen. Presidentti Assadin mieltä ei ilmeisesti edes kysytty.
Eräs diplomaatti selitti suunnitelmasta, että konflikti voidaan ratkaista vain, jos kaikki osapuolet ovat vakuuttuneet ongelmat ratkaisemisesta rauhanomaisesti yhteisen tulevaisuuden hyväksi. Annan tähdentää, että kysymys on siirtymäkauden hallituksesta ja että peruuttamattoman suunnitelman toteuttamiselle on laadittava pitävä aikataulu.

”Yhtenäishallitus tulisi koostumaan nykyisistä ministereistä, opposition jäsenistä ja muista, mutta tulisi ehdottomasti jättämään ulkopuolelle ne, joiden jatkuva osallistuminen tai läsnäolo tulisi häiritsemään muutoksen uskottavuutta tai vahingoittamaan pyrkimyksiä sovitteluun ja tasapainoon,” sanotaan nimettömän diplomaatin ennakkotiedoissa. Reutersin artikkelin mukaan suunnitelman epäsuorassa sanamuodossa yhteishallituksen ulkopuolelle jätettävillä tarkoitettaneen presidentti Assadia, vaikka tekstissä häntä ei mainita suoraan. 
Venäjän lähettiläs YK:ssa ei ollut käytettävissä kommentin antamiseksi Reutersin edustajalle.

Turvallisuusneuvoston lauantain kokoukseen on kutsuttu USA, Ranska, Englanti, Venäjä, Kiina, Turkki, Irak, Kuwait ja Qatar. Saksa lienee mukana, vaikka sitä ei mainita. Sen sijaan kokoukseen ei ole kutsuttu Irania eikä Saudi Arabiaa, kuten Reuters kertoo.
Reutersin artikkelissa pohditaan, merkitseekö Venäjän myönteinen suhtautuminen Annanin suunnitelmaan sitä, että Venäjä on muuttamassa suhtautumistaan Assadiin, jota se on aiemmin ehdottomasti tukenut. Lisäksi Venäjä on toistuvasti tähdentänyt – kuten presidentti Putin sanoi Israelin vierailun yhteydessä – että Syyrian ongelma täytyy ratkaista Syyrian sisäisenä asiana eikä ulkoisen painostuksen kautta. Venäjä katsoi tulleensa loukatuksi Libyan operaation aikana, jossa Venäjän mielipidettä ei huomioitu, ja jossa se menetti suuria investointeja. Venäjällä on suuria taloudellisia etuja valvottavanaan Syyriassa, eikä halua Libyan tapauksen toistuvan Syyriassa.
Lauantain kokoukseen osallistunevat sekä USA:n ulkoministeri Hillary Clinton Marimekon laukkuineen että Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov, mikä nostaa sen merkitystä.

YK:n tarkkailijoiden mukaan taistelut ovat entisestään kiihtyneet sen jälkeen, kun Annan esitti kuuden kohdan tulitaukosuunnitelmansa. Hän kuitenkin toivoo sen toteutumista ja tarvittavien toimien asettamista varmistamaan, että rauhansuunnitelma ja turvallisuusneuvoston päätökset toteutuvat välittömän tulitauon kanssa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=275536

2. TURVALLISUUSJOUKOT pidättivät kuuden hengen terrorisolun, joka toimi Issawiyan arabilähiössä Jerusalemissa Ranskalaisen kukkulan lähellä. Solun jäsenet olivat hyökkäilleet sekä juutalaisia että yhteistyöstä Israelin kanssa epäilemiään arabeja vastaan. Monet Issawiyan lähiön asukkaista työskentelevät Hadassan sairaalassa Scopus-vuorella.

SOLU työskenteli tekaistun nimen ”Demokraattinen armeija Palestiinan vapauttamiseksi” suojassa. Sen jäsenet olivat tehneet lukuisia israelilaisten autojen ja turvallisuusvirkailijoiden kivityksiä kivin ja palopommein aiheuttaen useita vammautumisia sekä vahingoittaneet autoja. Useissa tilanteissa autoilijat ovat olleet todellisessa hengenvaarassa.

Tutkimukset solun paljastamiseksi aloitettiin toukokuussa. Jäsenten hallusta löydettiin pistooli sekä ampumatarvikkeita. Yksi solun jäsen sanoi omistavansa kiväärin.
Solun johtaja Madkhat Tarak Ahmed Mohammed oli ollut pidätettynä aiemmista hyökkäyksistä juutalaisia vastaan, mutta vapautettiin kolme vuotta sitten. Hänen pidätettiin uudelleen ja vangittiin vuoden ajaksi.
Solun jäsenet sanoivat saaneensa ohjeet lähiössä asuvilta johtajiltaan talossa, jonka läheisyydessä hyökkäykset juutalaisia vastaan olivat tavallisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157274#.T-v8OnVHT-k
3. HAMAS syyttää, että epäselvissä olosuhteissa Damaskoksessa kuollut sen johtajiin kuulunut Kamal Hussein Ranaja oli surmattu Mossadin agenttien toimesta, kuten AFP raportoi. Tuntemattomana pysytellyt virkailija selitti, että joukko ihmisiä oli mennyt hänen kotiinsa Damaskoksen Qudsayan lähiössä. Hän sanoo heidän olleen Mossadin agentteja.
Hän kertoo edelleen, että Ranaja oli yksi Mahmoud al-Mabhouhin varamiehistä. Hamasin johtajiin ja aseitten hankkijoihin kuulunut Mabhouh surmattiin Dubaissa hänen hotelli-huoneessaan v. 2010, mistä syytetään Mossadia.

AIEMMIN Hamasin politbyroon jäsen Izzat al-Rishaq kertoi web-sivullaan Ranajan keskiviikkona tapahtuneesta kuolemasta lisäten, että Hamas on aloittanut tutkimukset kuolemaan johtaneista syistä.
Hamasin ja Syyrian hallituksen välit ovat tulehtuneet pahoin Syyrian mielenosoitusten alkamisen jälkeen, ja Hamasin Damaskoksessa toiminut johto haluaa muuttaa pois, osa Persianlahden maihin, osa Egyptiin tai Gazaan. Viimeisten uutisten mukaan Khaled Mashaal vierailee seurueineen Ammanissa, ehkä tutkimassa mahdollisuutta muuttaa sinne.

Artikkelissa kerrotaan edelleen, että ranskalais-israelilainen filmintekijä suunnittelee vakoilufilmin tekemistä Dubain tapahtumista 2010. Naispääosaa näyttelee Israelin ehkä tunnetuin malli Bar Rafaeli. Filmin nimeksi tullee ”Kidon” (Pistin), sen juoni kertoo al Mabhouhin yrityksistä mustamaalata Israelin tiedustelujärjestöä. Rafaeli näyttelee Einat Schwarztin osaa, joka oli Dubain teloituksen ”femme fatale”.
A-Mabhouhin suku aikoo estää filmin esittämisen sanoen sen vahingoittavan suvun ja sen jäsenen Mahmoudin mainetta, kuten hänen serkkunsa Ahmed sanoo ja väittää suunnitellun filmin olevan osa sionistista salaliittoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157306#.T-v_mHVHT-k

4. ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Lieberman esitti kärkevää kritiikkiä Iranin varapresidentti Mohammed Reza Rahimin esitettyä syytöksen, että juutalaisten Talmud on syynä kansain-väliseen huumekauppaan. Lieberman kutsui syytöstä ”anti-semiittiseksi lausunnoksi”. 
Varapresidentti Rahimi puhui huumeiden vastaisessa kampanjassa Teheranissa tiistaina todeten: ”Narkoottisten aineiden leviäminen maailmalla saa alkunsa Talmudin opetuksista, joiden päämääränä on maailman tuhoaminen”, hän sanoi lisäten: ”Talmud opettaa, että on hyväksyttävää hankkia omaisuutta laillisin tai laittomin keinoin – mikä antaa juutalaisille oikeuden tuhota inhimillisyys maailmasta.”

Rahimi jatkoi edelleen todeten, että korruption taustalla voidaan löytää sionismin kasvot, ja että sama koskee myös huumeiden kansainvälistä kauppaa, jota ohjaavat sionistit.
”Sionistit eivät tuhoa maailmaa vain huumeiden kautta vaan myös hyökkäämällä kulttuureita vastaan”, hän opetti Iranin muslimeja.

LIEBERMAN totesi vastineessaan, ettei maailma ole vielä itseistänyt Iranin hallituksen maailmalle aiheuttaa uhkaa. Hän totesi, että Hitler puhui samoin jyrkän tuomitsevasti juutalaisia vastaan maailman puuttumatta siihen ja pystyen myös toteuttamaan uhkauksena.
”Hitler puhui typeryyksiä, mutta onnistui toteuttamaan suunnitelmansa. Tänään tilanne on toinen, eikä itsenäinen Israel salli yhdenkään juutalaisen vahingoittamista.” http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157309#.T-wLGXVHT-k

LIEBERMAN joutui kiivaaseen sanasotaan arabikansanedustajan Talab e-Sanan kanssa vieraillessaan epävirallisessa Al-Zarnog beduiinikylässä lähellä Beershebaa. Sana syytti Liebermania, että tämä etsii tilaisuuksia voidakseen siirtää häntä vastaan 12 vuotta käydyt rikostutkimukset ja nostetut syytteet myöhempään ajankohtaan. ”Sinä olet jo aiheuttanut maailmanlaajuista tuhoa (Israelille) ja nyt sinä tulet tänne kiihottaakseen maata sisältä päin”, hän uhosi ulkoministerille julkisessa tilaisuudessa. Lieberman vastasi kärkevästi: ”Sinä olet terroristi. Tulen hoitelemaan sinut aikanaan.” E-Sanaa vastasi: ”Mitä tarkoitat? Hoitelet minut, natsien mafian tapaan?”. Henkivartijat astuivat tässä vaiheessa väliin erottaen heidät toisistaan.
Israelin viranomaiset eivät käytä beduiinien luvatta yksityiselle juutalaisten tai valtion omistamalle maalle rakentamista rakennuksista ja kylistä sanaa ”laiton”, vaan ”tunnistamaton” (unrecognized). Al-Zarnog on rakennettu yksityisen juutalaisen omistamalle maalle, ja korkein oikeus on määrännyt kylän asukkaat muuttamaan pois, mitä ei ole tapahtunut.
Lieberman totesi, ettei ole järjellistä tuhota Ulpanan viisi juutalaisrakennusta ja jättää huomiotta 100 000 laittoman beduiinirakennuksen rakentaminen.
Liebermanin vierailun aikana satoja beduiineja ja heidän tukijoitaan oli kokoontunut kylään ja sen liepeille huutaen Liebermanin vastaisia iskulauseita ja heiluttaen Hamasin lippuja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157281#.T-wPuHVHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Tiistaina Colognen oikeus teki päätöksen, jonka nojalla poikalasten ympärileikkaus on laiton ja rikos, koska se aiheuttaa lapselle fyysistä vahinkoa. Oikeus määritteli myös, että ympärileikatun lapsen vanhemmat voidaan haastaa oikeuteen vastaamaan rikoksestaan. ”Käytäntö on peruuttamaton ihmisruumiin yhtenäisyyden loukkaaminen”, sanotaan oikeuden päätöksessä. Päätös herätti ankara vastustusta sekä muslimien että juutalaisten taholta, jotka molemmat harjoittavat poikien ympäri-leikkausta, juutalaiset 8 päivän, muslimit yleensä 13 vuoden ikäisinä. Joissakin muslimiyhteisöissä koko siitin nyljetään kansan seuratessa, itkeekö poika tuskasta. Oikeuden päätös on paitsi karkea puuttuminen uskonnon harjoittamisen vapauteen myös vastoin tutkimuksia, jotka osoittavat sen estävän naisten sukuelinten sairauksia ja AIDS:n leviämistä. Israelilaiset lääkärit ovat opettaneet afrikkalaisia lääkäreitä, myös naispuolisia, suorittamaan poikien ympärileikkauksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157307#.T-wVS3VHT-k
-          Israelin sotilasoikeus totesi, että Hamasin jäsen ja entinen Juudean ja Samarian alueilla toimivan Hamasin sotilassiiven issa din al-Qassam komentaja Ibrahim Hamadin on osallistunut lukuisiin itsemurha- ja muihin hyökkäyksiin juutalaisia vastaan ja 46:n juutalaisen murhaan. Hänen tuomionsa julistettaneen ensi kuun alussa. 47-vuotias Hamad liittyi Hamasiin 1980-luvulla. Hänet pidätettiin 2006 pitkällisen jahdin päätteeksi, ja on sen jälkeen odottanut oikeuskäsittelyä vankilassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157299#.T-wYC3VHT-k
-          Palestiinalainen rysäytti autonsa poliisiautoon Maale Adumimin sisäänkäynnin lähellä, ja yritti sen jälkeen riistää aseen poliisilta, joka kuitenkin pysyi valppaana ja käänsi aseensa hyökkääjää kohti haavoittaen häntä vaikeasti. Sisäänkäynti Maale Adumimin kaupunkiin pidettiin jonkin aikaa suljettuja tutkimusten vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157287#.T-waQHVHT-k
-          Malissa toimiva MUJAO kapinallisryhmä otti hallintaansa maan pohjoisosan, josta käytetään nimeä Azawad. Se joutui tulitaisteluun toisen aseellisen ryhmän kanssa, jonka aikana 20 ihmistä sai surmansa. MUJAO on al-Qaidan islamilaiseen Maghrebiin kuuluva ryhmittymä. Sekä MUJAO että Al-Qaida tukevat Malin pohjoisosan suurinta islamilaista terroristiryhmää Ansar Dine (uskon avustajat), jonka päämääränä on julistaa Malin pohjoisosa itsenäiseksi, jota hallitaan shria-lain mukaan. Malin pohjoisosa on Ranskan kokoinen, siellä asuu Shavei Israel tiedon mukaan tuhatkunta ihmistä, joilla on juutalaiset juuret. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157313#.T-wbZXVHT-k
-          Egyptin armeija ei aio luopua asemastaan eikä luovuttaa oikeuksistaan, jotka se Mubarakin hallituksen kaatuessa kaappasi itselleen. Armeija korkein neuvosto päätti, että marsalkka Hussein Tantawi toimii armeijan komentajana ja myös puolustus-ministerinä hallituksessa presidentti Mosrin aikana. Tilannetta Egyptissä mutkistaa oikeuden päätös hajottaa juuri valittu parlamentin alahuone, mikä edellyttää uusien vaalien pitämistä vaalitaisteluineen ja syytöksineen kamelikaupoista. Muslimi-veljeskuntaa syytetään salaisista neuvotteluista korkean sotilasneuvoston kanssa. http://www.haaretz.com/news/middle-east/egypt-s-army-military-chief-to-serve-as-defense-minister-under-islamist-president-1.444562
-          PA:n korkea virkailija vahvistaa, että varapääministeri Shaul Mofaz tapaa Mahmoud Abbasin Ramallahissa sunnuntaina. PA:n virkailijat eivät kuitenkaan anna paljoakaan toivoa keskustelujen tuloksille. Mofaz edustaa paljon joustavampaa taktiikkaa suhteessa keskusteluihin PA:n kanssa ja on valmis suuriinkin myönnytyksiin. http://www.timesofisrael.com/chief-palestinian-negotiator-confirms-israeli-vp-to-meet-palestinian-president/




Wednesday, June 27, 2012

KESKIVIIKKO 27.06.12


KESKIVIIKKO 27.06.12

1. VENÄJÄN presidentti Vladimir Putinin ja PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin tapaaminen tiistaina Betlehemissä näytti TV-otosten mukaan juuri siltä, mitä se olikin: Kahden entisen KGB:n agentin tapaamiselta. Abbas sai tohtorinarvonsa Moskovan yliopistossa aiheesta, jossa hän käsitteli holokaustia esittäen väitteen, ettei varsinaista holokaustia tapahtunut eikä juutalaisia surmattu kuutta miljoonaa, korkeintaan muutamia kymmeniä tuhansia sai surmansa sodassa. Hän luultavasti sai KGB:n koulutuksen Arafatin tapaan.
PA:n johto pyrki ottamaan irti kaiken propaganda-arvon Putinin vierailusta, jota ylistettiin ”historialliseksi”, ja hänen kunniakseen yksi Betlehemin pääkaduista nimettiin Putinin kaduksi.
Putin vieraili Betlehemin syntymäkirkossa ja Venäläisessä tiede- ja kulttuurikeskuksessa, jossa on 340 hengen teatteri ja venäläisten tavaroitten myynti- ja näyttelytila. Hän teki yllätysvierailun Dheishehin pakolaisleiriin, jossa hän käveli sen mutkaisia katuja pitkin.

NETANYAHU pyysi Putinia viemään Abbasille viestin aloittaa rauhankeskustelut ilman ehtoja milloin ja missä vain. Abbas torjui tämän suoralta kädeltä selittäen, että Netanyahu on aivan hyvin selvillä, mitä hänen tulee tehdä päästäkseen kasvokkain Abbasin kanssa.
Ei minkäänlaista joustoa siellä, eikä Putin pyrkinyt taivuttelemaan isäntäänsä, päinvastoin sanoi ihailevansa Abbasin neuvotteluperusteita ja periaatteita pitäytyä niihin.
Abbas pyysi Putinia avustamaan PA:n vaatimuksia ennen Oslon sopimusta terrorismista tuomitut 124 palestiinalaista vapauttamaan Israelin vankeudesta.
Sen lisäksi Abbas pyysi Venäjää järjestämään Moskovan kansainvälinen rauhankonferenssi. Edelleen hän pyysi, että Venäjä tukee PA:n esitystä UNESCO:lle Betlehemin Syntymäkirkon julistamiseksi Palestiinan perinnekohteeksi, mitä pyysi myös Betlehemin pormestari. PA sai täyden jäsenyyden UNESCO:n alaisissa järjestöissä, mikä antaa sille oikeuden ja tilaisuuden tehdä esityksiä, joita osa järjestön jäsenmaista automaattisesti tukee.
Abbas pyrki esiintymään Betlehemin kristittyjen suojelijana, mutta kaiken järjen mukaan häntä voisi verrata suteen, jolle on annettu lammaslauman suojeleminen. Betlehem oli kristitty kaupunki ennen Jasser Arafatin jengien saapumista, heitä oli runsaat 65 % asukkaista. PA:n hallinnon ja jatkuvan painostuksen ja häirinnän alla suurin osa heistä on muuttanut pois pienentäen heidän lukumääränsä siten, että heitä lienee alle 15 %:in kaupungin väestöstä.

VENÄJÄN ulkoministeri Segey Lavrov sanoi, että Iranin mukanaolo on tärkeää YK:n nimittämän Syyrian välittäjän Kofi Annanin suunnittelemassa Syyrian tilannetta käsittelevässä kokouksessa. Hän sanoi, ettei Syyrian tilannetta voida ratkaista ilman Iranin mukanaoloa.
Muutamat palestiinalaiset ilmaisivat pettymyksensä siitä, ettei Putin käynyt Ramallahissa.
Putin totesi eräässä yhteydessä, ettei Venäjä näe mitään estettä itsenäisen Palestiinan valtion perustamiseksi todeten, että Neuvostoliitto hyväksyi sen jo 1988, eikä Venäjä ole muuttanut kantaansa sen suhteen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=275327

2. ISRAEL pelkää, että YK:n ihmisoikeusneuvoston alulle panema Juudean ja Samarian tilannetta tutkiva erityiskomitea tulee olemaan kolmas YK:n asettamista paneeleista , joiden tarkoituksena ei ole totuuden selvittäminen, vaan Israelin laillisuuden kieltäminen ja sen oikeuksien mitätöiminen. Ensimmäinen asetettiin tukimaan cast lead operaatiota Etelä Afrikasta kotoisin olevan entisen tuomarin Richard Golstonen johdolla. Israel kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä sen kanssa, koska Israel tuomittiin jo paneelin saatteessa. Toinen paneeli asetettiin tutkimaan Mavi Marmaran tapausta Välimerellä.

IHMISOIKEUSNEUVOSTON (UNHRC) presidentti Laura Dupuya Lassente ennakoi tilannetta jo kesäkuun 14. todeten, että paneelin jäseniä haetaan ja heidän nimityksensä julkistetaan neuvoston 20. kokouksessa kuudentena heinäkuuta. Neuvosto päätti tällaisen tosiasioita tutkivan paneelin nimittämisestä maaliskuussa, ensimmäisen laatuaan, mikä perustaa toimintansa neuvoston omaksumaan kantaan, että juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat vastoin kansainvälistä lakia ja siten laittomia.
Israelilaiset ja muutkin kansainvälisen lain asiantuntijat ovat toistuvasti esittäneet, että Israelilla on täysi laillinen oikeus koko Jordanjoen ja Välimeren väliseen alueeseen, mikä on vahvistettu Kansainliiton San Renon kokouksessa vuonna 1922, jonka perusteella Englanti velvoitettiin perustamaan juutalaisten kansallinen koti. Tätä päätöstä ei ole peruttu eikä muutettu, ja YK vahvisti sen laillisuuden pitäessään Kansainliiton päätökset voimassa.

ISRAELIN ulkoministeriön apulaispääsihteeri ulkomaisten järjestöjen asioissa Eviatar Manor ennustaa, että luultavasti ennen tämän kauden loppua meillä on kolmen merkittävän henkilön muodosta tutkimuskomitea tai -paneeli, joka pyrkii tutkimaan juutalaisyhteisöjen vaikutusta palestiinalaisten elämään Juudeassa ja Samariassa sekä rakentamiseen Jerusalemin itäosassa. Hän sanoi, että ministeriö tietää, että komitean jäseniä etsitään. Manor sanoi, että tällaisen komitean työskentely ja sen esittämät havainnot ja suositukset voivat pahoin häiritä esiasteella olevia yrityksiä saada rauhankeskustelut uudelleen alkamaan, ja saaden osapuolet keskinäisen luottamuksen asemesta loittonemaan entistä kauemmas toisistaan.
Hän sanoi, että Israelin yritykset saada neuvoston jäsenmaat peruuttamaan tutkimuskomitean nimittäminen ovat rauenneet tyhjiin, eikä neuvoston presidentti halua edes kuulla siitä.

EVIATAR MANOR vakuutti, ettei sellaista komiteaa päästetä Israeliin, eikä Juudeaan ja Samariaan, eikä Israel toimi yhteistyössä sen kanssa. Hän sanoi, että Israel on jo katkaissut kaikki yhteytensä UNHRC:n sekä sen ihmisoikeusjohtajan Navi Pillain kanslian kanssa.
Manor vakuutti, että ulkopuolisten osallistuminen Israelin ja palestiinalaisten välisiin arkoihin asioihin vain monimutkaistaa niitä, ja saa osapuolet loittonemaan toisistaan voidakseen käsitellä asioita, jotka tulee lopulta ratkoa kahdenkeskisissä neuvotteluissa.

3. USA:n tiedustelun tulosten mukaan Syyriaa hallitsevan Bashar Assadin lähipiiri ei ole osoittanut hajoamisen merkkejä, mikä voi ennustaa konfliktin pitkittymistä. Viime päivinä julkistetut Syyrian armeijan sotilaitten ja upseerien loikkaukset Turkin puolelle ovat tapahtuneet keski- tai alemmantason henkilöstön piirissä, eivätkä siten vaikuta armeijan taistelukykyyn, todetaan raportissa. Toinen asia on moraaliin ja taistelutahdon säilyminen yli 16 kuukautta kestäneiden taistelujen johdosta, jotka ovat muuttuneet yhä verisemmiksi ja joita käydään jo lähellä Assadin palatsia ja pääkaupungin Damaskoksen esikaupungeissa.

ASSAD ilmoitti tiistaina, että Syyria on nyt sotatilassa. Julistus antaa Syyrian armeijalle määrättyä toimintavapautta maassa. Hän sanoi samalla länsivalloista, että ne ovat aina ottamassa eivätkä koskaan anna mitään, kuten käytäntö on osoittanut. Länsimaat eivät myöskään ole osoittaneet halua sekaantua suoraan Assadin kaatamisyrityksiin, vaan toimivat aseiden ja tarvikkeiden kuten kommunikaatiovälineiden ja pienaseiden ja pst-ohjusten toimittajina, sekä antaen poliittista tukea kapinallisille kansainvälisillä areenoilla. Aseitten ja tarvikkeiden toimittajat ovat pääasiassa Persianlahden Gulfmaat sekä Saudi Arabia.
IRAN puolestaan toimittaa Assadin armeijalle pienaseita, tiedonvälitys- ja mielenosoitusten hajottamistarvikkeita. Venäjä toimittaa Assadin armeijalle ohjuksia ja ilmatorjuntapattereita sekä helikoptereita selittäen, että ne ovat osa aiempia Syyrian ja Venäjän sopimuksia.

USA:n tiedusteluraportissa osoitetaan epävarmuutta, mikä voisi olla tilanteen ratkaisumalli. Yhtenä pidetään sitä, että taisteluihin väsyneet alaviitit joko syrjäyttävät Assadin tai surmaavat hänet. Syyrian väestö kuuluu valtaosaltaan sunni-muslimeihin, alaviittien osuus on 12 %. Shiat ovat vähemmistönä maassa. Ongelman muodostaa se, mikä ryhmittymä perisi Assadin vallan, ja kuka olisi se henkilö, joka omaisi tarvittavan arvovallan saada kansa taakseen. Epäselvä tilanne voi nostaa maan johtoon ääriainekset kuten Muslimiveljeskunta ja sen kanssa yhteistyössä toimiva al-Qaida, joiden vaikutus on kasvanut. Hizbullahin suosio on kärsinyt sen avoimesta tuesta Assadin hallitukselle, mutta voi liittyä Muslimiveljeskuntaan.
Pahin tilanne syntyisi Assadin hallituksen kaatuessa ja maan joutuessa kaaokseen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=275355

4. USEIDEN viikkojen aikana Jerusalemin ympäristöä runnelleet tulipalot saivat eilen tähän asti suurimman ja vaarallisimman ilmentymänsä. Tulipalo havaittiin 13.00 aikaan autiossa, entisessä arabikylässä Lifta Jerusalemin länsilaidalla. Palomiehet olivat onnittelemassa toisiaan tulen hallinasta, kun kaksi paloa syttyi Motzan ja Hahamishan kibbutsin alueilla. Tulipalo levisi nopeasti kuivassa pensaikossa ja metsikössä, minkä johdosta valtatie 1 Jerusalemista Tel Aviviin suljettiin ja pysyi suljettuna 2 tunnin ajan paksun savun peittäessä näkyvyyden. Palo alkoi yhden maissa iltapäivällä. Kolme henkilöä kärsi savuhaitoista. Tulipalo, jota epäillään tuhopoltoksi, tuhosi 100 dunamia (25 eekkeriä) Einot Telem kansallispuistoa, oliivipuita laaksossa ja mustutti maiseman Liftasta Motzan vanhan synagogan liepeille valtatie 1 varrella. Palo oli vaarassa levitä Mevaserret Zionin taloihin.
Osa Motzan ja HaHamishan asukkaista evakuoitiin kaiken varalta. Varoitus nostettiin tasolle C, joka on korkein. Palo saatiin hallintaan viiden tunnin kuluessa, missä suuresti auttoivat palolaitoksen saamat 8 lentoruiskutuskonetta.
Jerusalemin laidalla loukkuun jääneet autoilijat joutuivat odottelemaan tilanteen selviämistä auringon paahteessa. Magen David Adom tarjosi heille juotavaa, mutta jotkut heistä pelkäsivät tulen voivan sytyttää heidän autonsa ja pakenivat läheisiin kyliin.
Mevaseret Zionin pormestari sanoo tilanteen osoittavan, millaiseksi tilanne muodostuu, jos valtatie 1 katkaistaan esim. terrori-iskun tai muun johdosta pitkäksi aikaa, eikä alueelle ole mitään muuta tietä huoltoa ja muuta liikennettä varten.
Jerusalemin palokunnat ovat joutuneet viimeisen 6 viikon aikana sammuttamaan 1058 paloa, joiden uskotaan olevan tahallisesti sytytettyjä. Tämä viitannee siihen, että niiden takana on hyvin organisoitu järjestö, ja palot sytytetään eri paikoissa kokonaissuunnitelman mukaan.

5. UUTISOTSIKOITA
-          Ensimmäinen Merkava-4 panssariprikaati sai Trophy-suojausjärjestelmän kaikkiin panssareihinsa. Järjestelmän suunnitteli ja valmistaa Rafael Advanced Defence Systems. Panssariprikaati 401, joka sai Merkavansa suojattua, taisteli Gazassa cast lead operaation aikana sekä Libanonin kakkossodassa kuusi vuotta sitten. Järjestelmä havaitsee panssaria uhkaavan vaaran ja lähettää vastaohjuksen tuhoten lähestyvän ohjuksen. Libanonin kakkossodassa n. 40 tankkia joko tuhoutui tai kärsi vaurioita olalta ammuttavien pst-ohjusten vuoksi, mikä sai IDF:n kiirehtimään torjuntajärjestelmän valmistamista. IDF aloittanee pian Namer suojausjärjestelmän asentamista miehistön kuljetusvaunuihin (APC). Valtiontarkastaja Micha Lindenstrauss kritisoi armeijaa, ettei se yhdistä Trophy järjestelmää ja Israelin sotilas-teollisuuden (IAI) kehittämää Iron Fist järjestelmää, joka pystyy eliminoimaan paitsi lähestyvän ohjuksen myös panssarin tykinammuksen, mihin Trophy ei pysty.  http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=275362
-          Gazan terroristit ampuivat keskiviikon vastaisen yön kuluessa neljä rakettia kohti Netivotin kaupunkia. Iron Dome torjuntaohjukset eliminoivat niistä kaksi, kaksi putosi kaupungin ulkopuolelle. Hälytyssireenit soivat kolme kertaa tiistai-iltana lähettäen asukkaat etsimään suojatilaa. Tiistaiaamuna yksi raketti putosi Saar HaNegev alueelle aiheuttamatta vahinkoa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=275340
-          Kaksi armeijan upseeria kuoli ja kaksi muuta haavoittui aikaisin keskiviikko-aamuna lähellä Tel Avivia heidän autonsa iskeytyessä kuorma-autoon, minkä johdosta he menettivät autonsa hallinnan. Auto törmäsi suojavalliin ja kääntyi ympäri. Sotilaat olivat matkalla Ashdodiin työpaikalleen merivoimissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157271#.T-rJmHVHT-k
-          New Yorkin kaupunginvaltuuston valeissa räikeän Israelin vastainen ehdokas Charles Barron kärsi murskatappion kilpailijalleen Hakeen Jeffriesille äänin 72-28. Barron ei tyytynyt tuloksiin vaan vaati äänten laskemista uudelleen. Barron voitto olisi häirinnyt pahasti Obaman vaalityötä entisen Black Panthers-idelogiansa vuoksi.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157270#.T-rKxHVHT-k
-          Ariel on saamassa oppilaitokselleen yliopiston arvon ja tunnukset vasemmiston kiivaista vastalausesiat huolimatta. Oppilaitoksen tilaa tutkivan komitean arvioidaan julkistavan myönteisen päätöksensä ensi viikolla. Arielin yliopistossa opiskelee myös 600 muslimiarabia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157272#.T-rMf3VHT-k
-          Turkki on keskittänyt Syyrian vastaiselle rajalleen runsaasti raskasta aseistustaan ja sotilaitaan osoittaakseen, että Turkin viha voi olla yhtä syvä kuin sen rakkauskin. Ainakin 15 raskasta panssarivaunua, pitkän kantaman tykistöä ja muuta kalustoa nähtiin rahdattavan rajan tuntumaan. Erdogan selvitti tilannetta todeten: Jokaista, joka lähestyy Turkin rajaa, pidetään vihollisena ja saa sen mukaisen kohtelun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157262#.T-rNn3VHT-k






Tuesday, June 26, 2012

TIISTAI 26.06.12


TIISTAI 26.06.12

1. VENÄJÄN presidentti Vladimir Putinin Israelin 24 tunnin vierailu sujui eilen kiireisen aikataulun mukaisesti. Putin oli TV-kuvien perusteella arvioiden varautunut, jopa apaattinen tai sitten vain väsynyt, kuten eräs kommentaattori huomioi, varsinkin presidentti Peresin virkatalossa järjestetyssä illallistilaisuudessa pitämänsä puheen aikana. Putinin kantaa ottamaton ilme vetäytyi hetkittäiseen hymynhäivään, jonka hän kuitenkin kiireesti poisti kuin muistaessaan, että media seuraa enemmän johtajien fyysisiä eleitä kuin puheita, koska eleet voivat paljastaa sen, mitä sisällä liikkuu, mutta jota ei haluta paljastaa.

SEKÄ pääministeri Netanyahu että presidentti Peres vakuuttivat puheissaan tietävänsä, ”ettei Putin halua ydinaseistettua Irania, koska se on suuri uhka Israelille ja koko maailmalle”. Peres sanoi lisäksi olevansa vakuuttunut, että ”Putinin johdolla Venäjä tulee toteuttamaan osansa turvallisuuden ja rauhan palauttamiseksi”. Ehkä Putin piti näitä vakuutteluja vähän lapsellisina, ainakin hän osoitti määrättyä huvittuneisuutta tavasta, millä Israelin johtajat asettivat sanoja hänen suuhunsa, mitä hän ei ehkä ollut tarkoittanut.

PRESIDENTTI Putin oli omissa puheissaan paljon lyhytsanaisempi pyrkien välttämään voimakkaiden mielipiteiden esittämistä. Hänen puheittensa sisältö osoitti enemmän vieraan kohteliaisuutta isäntiään kohtaan kuin sitoutumista mihinkään. Hän ei vakuutellut, että Venäjä estää Irania aseistautumasta ydinasein, eikä puuttunut Syyrian tai Egyptin tilanteisiin.
Sen sijaan Putin vakuutti Israelin ja Venäjän välistä ystävyyttä ja lämpimiä suhteita.
JP:n kommentaattorin Tova Lazaroffin mukaan - lämpimistä kädenpuristuksista ja ystävyyden vakuutteluista huolimatta - vierailu osoitti, että maiden välillä on kärkeviä erimielisyyksiä avainkysymyksissä Irania, Syyriaa ja Egyptiä koskien.

PUTIN ilmoitti Venäjän vastustavan sanktioitten jatkamista Irania vastaan. Samalla hän vakuutti, että Venäjä vastustaa minkä hyvänsä ihmisryhmän eliminoimista maailmasta ja vakuutti haluavansa rauhan palautumisen koko maailmaan, mutta varsinkin Lähi Itään.
”Maailma ja tämä alue muuttuu nopeasti. Siksi meidän tulee toimia yhdessä antaaksemme jokaiselle mahdollisuuden elää rauhassa,” hän totesi Peresille.
Mediatilaisuudessa illallisen jälkeen Putin totesi: ”Totta kai me puhuimme yksityiskohtaisesti Syyriasta ja Iranin ydinohjelmasta. Arabikevään alkamisesta lähtien Moskova on uskonut, että demokratian tulee toteutua riippumattoman sisäisen prosessin kautta ilman ulkoista vaikutusta,” Putin analysoi tilannetta jatkaen: ”Alueen ilmiöiden valossa on tarpeellista selvittää muinaiset ongelmat, joista Israelin ja palestiinalaisten väliset ovat tärkeimpiä. Kutsumme kaikkia osapuolia neuvotteluihin, koska ne ovat ainoa keino ratkaista ongelmat.”
Putin tavannee PA:n puheenjohtaja Abbasin Betlehemissä tänään ennen siirtymistään Jordaniaan, jossa hän käynee Jordanjoella Jeesuksen kastepaikalla. Jeriko ei liene Putinin ohjelmassa, kuten jossain vaiheessa todettiin.

PÄÄMINISTERI Netanyahu vakuutti taas kerran olevansa valmis matkustamaan koska vain ja minne tahansa tapaamaan Mahmoud Abbasia, ja pyysi Putinia välittämään tämän Abbasille. Samalla hän toisteli Israelin esittämät kolme vaatimusta Iranin ydinsuunnitelman ratkaisemiseksi: Iranin tulee lopettaa uraanin rikastaminen; luovuttaa rikastamansa uraani ulkomaille ja purkaa maanalaisiin tiloihin rakentamansa uraanin rikastuslaitokset.
Hän katsoi, että maailman tulee tehdä kaksi asiaa: Koventaa Iranin vastaisia sanktioita ja huolehtia entistä tarkemmin siitä, että jo sovittuja sanktioita noudatetaan.
Hänen jäähyväistoivotuksena Putinille: ”Juutalaisille muistot ovat osa elämäämme. Me taistelemme holokaustin mitätöimistä vastaan, ja me taistelemme niitä vastaan, jotka kieltävät Punaisen Armeijan osuuden taisteluissa natsihirviön kukistamiseksi.” http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=275201

INN:n artikkeli tarkentaa, että presidentti Putin kehotti Israelia harkitsemaan vielä kerran, että hyökkäys Irania vastaan voi sattua omaan nilkkaan. ”Katsokaa, mitä tapahtui amerikkalaisille Irakissa ja Afganistanissa. Kerroin saman asia Obamallekin. Ei ole mitään syytä tehdä asioita hätäisesti, eikä toimia ilman tarvittavaa harkintaa.” Hän otti esimerkin Irakista, jossa USA kaatoi Saddam Husseinin hallituksen, ja ”nyt siellä on Iranille myönteinen hallitus ja kaikki muu, mitä siellä tapahtuu”. Putin ja Netanyahu ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, ettei Iranin saa saada ydinaseita, mutta ovat täysin eri mieltä siitä, miten se tulee estää.
Toiseksi analysoijat ovat erimielisiä siitä, oliko Putinin kommentti tarkoitettu kehotukseksi vai varoitukseksi Israelille pitää kätensä poissa sekä Iranista että Syyriasta, joissa Venäjällä on valvottavanaan suuria taloudellisia investointeja ja saatavia toimittamistaan aseista ja muista tavaroista. Venäjän arvioidaan menettäneen miljardeja USD Libyassa, eikä halua sen toistuvan Iranissa ja Syyriassa. Venäjä haluaa päästä takaisin Lähi Idän kuvioihin, ja näissä laskelmissa Syyrian merkitys arabivaltiona on ensiarvoisen tärkeä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157226#.T-lY53VHT-k

2. UUTISLÄHTEET kertoivat eilen, että Egyptin uusi presidentti Mohamed Morsi olisi kertonut haluavansa läheisempiä suhteita Iranin kanssa, ja että rauhansopimus Israelin kanssa otetaan uuteen harkitaan. Tänään Morsin kanslian tiedottajan kerrotaan todenneen AFP:n toimittajalle, että uutinen Morsin iranilaiselle FARS-uutistoimistolle antamasta haastattelusta on virheellinen; ei Morsi sanonut etsivänsä läheisempiä suhteita Iranin kanssa, eikä rauhan-sopimusta Israelin kanssa ole tarkoitus muuttaa. ”Mr. Morsi ei antanut haastattelua FARS-uutistoimistolle ja kaikki, mitä se on asiasta julkistanut, on perusteetonta.”

PRESIDENTTI Mohamed Morsi vakuutti heti vaalien tulosten tultua virallisesti julki kunnioittavansa kaikkia aiemmin tehtyjä ulkomaisia sopimuksia mainitsematta erikseen rauhansopimusta Israelin kanssa.
Pääministeri Benyamin Netanyahu pyysi onnitellessaan Morsia vaalivoitosta kunnioittamaan kansainvälisiä sopimuksia. Israelin kannalta rauhansopimus on esiarvoisen tärkeä, koska Siinain niemimaalle pesiytyneet ääriainesten muodostamat järjestöt ovat hankkineet uusia ajanmukaisia aseita ja ohjuksia, joita varsinkin Libyan entisen diktaattorin asevarastoista ääriainekset varastivat runsaasti levittäen niitä naapurimaihin ja myös Siinaille ja Gazaan. Netanyahu vakuutti haluaan jatkaa ystävällistä yhteistoimintaa Egyptin kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157218#.T-lb1nVHT-k

3. TURKIN sulttaani, kuten eräs kommentoija sanansa asetteli, pääministeri Erdogan on selvästi siistinyt sanojaan Syyrian ilmatorjunnan ammuttua alas yhden sen vakoilu-koneista Syyrian ilmatilassa, mutta ei ole pystynyt hillitsemään sisällään vellovaa suuttumusta. Erdogan tunnetaan miehenä, joka laukoo ulos mitä sisällä liikkuu ehtimättä aina harkita sanojensa vaikutuksia, mistä Israelin ja Turkin välinen Mavi Marmaran tapaus on esimerkki. Kaiken lisäksi Syyrian rannikkopatteristo ampui sarjan toistakin turkkilaista konetta vastaan, joka ilmeisesti etsi alas ammuttua konetta, mutta onneksi epäonnistuen.

ERDOGAN vaati ampumistapauksen käsittelemistä NATO:n tämänpäiväisessä kokouksessa, ja on lisäksi valittanut YK:lle Syyrian vihamielisestä toimesta. Erdogan selittää, että ”kone ammuttiin alas ilman varoitusta ja on siten selvä provokaatio”. Syyrian antaman selityksen mukaan kone lensi 100 metrin korkeudella ja suurella nopeudella, eikä siinä jäänyt aikaa ottaa selvää sen kansallisuudesta, koska kukaan ei ollut ilmoittanut siitä. ”Olisimme ampuneet sen alas, vaikka se olisi ollut syyrialainen kone”, sanotaan lausunnossa.
Turkki sanoo paikantaneensa ammutus koneen 1 300 metrin syvyydessä Syyrian aluevesillä, mutta sen kahdesta lentoupseerista ei ole mitään tietoa.
Turkin YK:lle jättämässä valituksessa Syyria tuomitaan kovin sanoin siksi, että se ampui varoittamatta aseistamattoman tiedustelukoneen kansanvälisen merialueen yllä. Ulkoministeri Davutoglu kieltää Syyrian syytökset, että se vakoili Syyrian rannikolla. Tapaus ei johtane sotatoimiin, mutta Erdoganin oikeustaju vaatii jonkinasteisen rankaisutoimen.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157224#.T-lkp3VHT-k

4. ULPANAN juutalaisessa etäyhteisössä pidettiin viimeinen rukoustilaisuus aamunkoitteessa 15 ensimmäisen perheen valmistautuessa ja odottaessa puolustusministeriön tuhoamisryhmän tuloa muuttoautoineen siirtääkseen heidät tilapäisiin parakkeihin Beit Elissä. Perheet olivat toimittaneet pienet lapsensa muualle ennen muuttoautojen tuloa, ettei heidän tarvitsisi nähdä kotiensa hajottamista ja tavaroittensa siirtämistä uuteen olinpaikkaan.
Korkeimman oikeuden väärin perustein tekemän päätöksen mukaisesti Ulpanan etäyhteisön 5 asuinrakennusta, joissa asui 30 perhettä, tulee tuhota kesäkuun loppuun mennessä. Asukkaitten edustajat suostuivat sopimukseen, jolla heidät muutetaan toiseen paikkaan tilapäisiin parakkeihin odottamaan pysyvien talojen rakentamista. Pääministeri Netanyahu lupasi rakennuttaa 300 asuntoyksikköä tuhottujen 30 vastapainoksi, mutta niiden valmistuminen voi siirtyä israelilaisen käytännön mukaan vuosiksi.
Peace Now NGO-painostusryhmän korkeimmalle oikeudelle tekemän kanteen mukaan Ulpanan etäyhteisön viisi asuinrakennusta oli rakennettu arabien omistamalle maalle, mikä on kuitenkin kiistanalainen, mutta jonka perusteella korkein oikeus antoi päätöksensä rakennusten tuhoamiseksi, vaikka asia olisi pitänyt palauttaa alueoikeuteen omistusoikeuden tarkempaa tutkimista varten. INN:n artikkeli pitää ironisena sitä, että heidän parakkinsa pystytettiin aivan rajapoliisin tukikohdan naapuriksi. Rajapoliisi on aktiivisesti osallistunut juutalaisten karkottamiseen ja heidän talojensa tuhoamiseen Juudeassa ja Samariassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157227#.T-lo1nVHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Hamasin reklamoima ”tulitauko” gazalaiseen tapaan jatkuu terroristien ajoittain ampumien kassam-rakettien säestyksellä. Tiistaiaamuna terroristien ampuma Kassam-raketti osui Kfar Gazan kibbutsin kanatarhaan hajottaen sitä osittain, mutta ihmisiä ei ollut paikalla. Terroristit juhlivat ääri-islamistien etenemistä Egyptissä ampuen yli 150 rakettia Gazasta Israeliin kolmen päivän aikana IAF:n vastatoimien alla, jotka ovat surmanneet useita Gazan terroristeja. Eilen Morsin vaalivoittoa juhlineet gazalaiset surmasivat yhden asukkaista, ilmeisesti harhaluodista, arabien juhlintaan kun kuuluu aseitten laukominen ilmaan tai minne aseen  piippu osoittaa. Israeliin ammuttujen rakettien määrä on noussut edellisten jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157228#.T-ls23VHT-k
-          IDF pidätti 12 sotilastaan, heidän joukossaan kaksi ammattiupseeria, huumeiden salakuljettamisesta Israeliin - ja toiseksi vielä vaarallisemmasta toiminnasta – tietojen antamiseksi Siinain beduiineille IDF:n joukkojen liikkeistä ja sijoituksesta sekä niiden partioitten aikatauluista ja reiteistä. Tämän johdosta beduiinisalakuljettajat ovat pystyneet ajoittamaan rajan ylityksensä partioiden väliseen aikaan ja välttämään yhteenottoaan niiden kanssa. Ilmiö on erittäin vaarallinen aikana, jolloin IDF valmistautuu suuriin muutoksiin Egyptin vastaisella rajallaan ja mahdolliseen tilanteen kärjistymiseen Egyptin armeijan kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157212#.T-lvAHVHT-k
-          Kolme IDF:n sotilasta, jotka oli määrätty valvomaan ns. ”hyvän aidan” jättämää aukkoa Libanonin rajalla, saivat kylmän herätyksen joukkojen komentajan löydettyä heidän nukkumasta jeepissään. Israel rakentaa toista aitaa entisen rinnalle varmistaakseen, etteivät luvattomat rajanylittäjät pääse yllättämään armeijaa. Sotilaat valvoivat aidan rakentamista Metullan lähellä, vastapäätä libanonilaista Kilan kylää. Sotilaat joutuivat sotaoikeuteen selittämään unenlahjojaan vartiopalveluksen aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157215#.T-lwXXVHT-k
-          Beit Elin rabbi Zalvan Melamed ilmoitti Ulpanan tuhoon tuomittujen viiden asuinrakennuksen viimeisen rukoustilaisuuden aikana, että myöhemmin tänään hän avaa virallisesti entiseen IDF:n tukikohtaan Ulpanan etäyhteisöä suuremman juutalaisen yhteisön, jonne osa karkotetuista siirretään. Melamed sanoi olevan Jumalan ihme, että kaksi kuukautta sitten pelkkänä unelmana pidetty haave toteutuu näin pian, ja 2- 3 kertaa Ulpanaa suurempi yhteisö rakennetaan Beit Elin rajojen sisälle uutena lähiönä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157229#.T-lxp3VHT-k
-          Toinen kone lensi maanantaiyönä kohti Etelä Sudania vieden 144 Etelä Sudanin kansalaista, jotka olivat laittomasti tulleet maahan. Etelä Sudania ei enää pidetä vaarallisena asuinmaana, minkä vuoksi heidät lennätetään Israelin kustannuksella kotimaahansa. Jokainen aikuinen saa 1300 USD, lapset kukin 500 USD. Kaksi-tuhatta Norsunluurannikolta Israeliin luvatta tulleet saivat luvan jäädä maahan, koska heitä ei turvallisuussyistä voida palauttaa kotimaahansa. Näitä lennätyksiä on kuitenkin pidettävä enemmän varoituksena maahan pyrkiville, sillä tällä vauhdilla operaatio kestää vuosia. Heitä on Israelissa n. 60 000 ihmistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157221#.T-lzFHVHT-k
-          Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi ilmestyessään vartijoineen 01.30 aamuyöstä Länsimuurille, ettei hän halunnut menettää tilaisuutta vierailla tällä paikalla, joka merkitsee hänelle paljon tunnetasolla. Hän totesi kuunneltuaan paikan historiaa ja merkitystä koskevia selvityksiä, että ”juutalaisten historia on kaiverrettu kiviin”. Hän on vieraillut muurilla aiemminkin, mutta halusi verestää muistojaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4247378,00.html


Monday, June 25, 2012

MAANANTAI 25.06.12


MAANANTAI 25.06.12

1. EGYPTIN presidentinvaalien tulokset ilmoitettiin eilen. Niiden mukaan 60-vuotias Mohamed Morsi on suurimman arabimaan presidentti. Hän kävi koulunsa Egyptissä, opiskeli Kairon yliopistossa insinööritieteitä ja saavutti tohtorinarvon USA;ssa Etelä Kalifornian yliopistossa 1982. Kahdella hänen viidestä pojastaan on USA:n kansalaisuus. Hän katkaisi tradition, että Egyptin presidentti valitaan armeijan korkeiden upseerien joukosta. Tämä käytäntö alkoi monarkian kaatamisesta 60-vuotta sitten. Morsin kilpakumppani Shafiq oli lentovoimien upseeri ennen siirtymistään politiikkaan. Hän toimi Mubarakin hallituksen pääministerinä, minkä johdosta monet pidättyivät äänestämästä häntä presidentiksi.
Morsin suhteet Muslimiveljeskuntaan ovat selkiytymättömät, sillä hänet syrjäytettiin ennen parlamenttivaaleja Veljeskunnan johtajistosta, minkä johdosta hän perusti oman taustaryhmänsä, mutta näyttää palanneen ottaakseen paikkansa veljeskunnan johtajistossa.
Hän oli Mubarakin hallituksen tarkassa valvonnassa ja hänet pidätettiin useita kertoja. 

MOHAMED MORSIN saama äänimäärä oli 51.7 %, Ahmed Shafiq sai 48.3 % äänistä. Heidän kannatuksensa ero oli siten n. 800 000 ääntä. Vaalivilkkaus oli 51 %. Hylättyjä äänilippuja oli n. 700 000.

2. EGYPTIN uuden presidentin Mohamed Morsin suhde islamiin ja sen sharia-lakiin ei ole selvä. Hän on ehkä tarkoituksellisesti antanut epätarkkoja lausuntoja kysymyksiin, onko hänen tarkoituksensa muodostaa Egyptistä sharia-lain hallitsema islamilainen tasavalta Iranin tapaan. Egyptin tulolähteistä turismi on yksi tuottavimmista, mutta länsimaisen turismin mukana tulee väistämättä alastomuus, bikinit ja yläosattomat, mikä on järkytys hurskaalle muslimimiehelle. Morsi kutsui asiaa marginaaliseksi ja hyvin paikalliseksi, jonka ratkaiseminen kuuluu siihen paneutuneiden tehtäviin, eikä ole siten kansallinen kysymys.

Muslimiveljeskunnan ehdottomasti suosituin ehdokas oli Khairat al-Shater, mutta teknisen muotoseikan vuoksi hänen ehdokkuutensa täytyi peruuttaa, minkä johdosta  Veljeskunta asettui tukemaan Mohamed Morsia, joka vakuuttaa palvelevansa koko Egyptin ja kaikkien kansanryhmien presidenttinä.
Hänen vakuutuksensa ei ole poistanut vähemmistöryhmien pelkoja, jotka ovat aina eläneet islamin valtaväestön epäluulon ja hetkittäisten hyökkäysten pelon alaisina. Tämä koskee varsinkin maan kopti-kristittyjä, joita on n. 10 % väestön määrästä. Heidän keskuudessaan onkin levinnyt toteamus, että ainoa keino säilyttää identiteettinsä ja uskontonsa on muuttaa pois maasta, mikä tendenssi on yleistynyt lähes kaikissa islamin hallitsemissa maissa, ja se on saanut myös PA:n hallitsemien kaupunkien ja kylien kristittyjä muuttamaan ulkomaille.

MUBARAKIN hallinnon kaatamiseksi alkaneet mielenosoitukset olivat pääasiassa vapaa-mielisten ja ei-uskonnollisten nuorten ihmisten järjestämiä, joista kehittyi suosittu kansanliike, jota Mubarakin hallitus ei osannut hillitä. Turvallisuusjoukkojen veriset vastatoimet vain kiihottivat kansaa entistä suurempiin mielenosoituksiin. Tarkkailijat ovat havainneet, että Muslimiveljeskunta ei aluksi osallistunut mielenosoituksiin, sen jopa huhuttiin tehneen salaisen sopimuksen Mubarakin hallituksen vallan omineen korkean sotilasneuvoston SCAF:in kanssa, mutta vähitellen Veljeskunta hivuttautui mielenosoitusten johtoon käyttäen hyväkseen maanlaajuista organisaatiotaan.
Aidot muutosta Egyptin hallituksessa vaatineet nuoret aktivistit ihmettelevät, miten tässä näin kävi. Jotkut sanovat suoraan, että Muslimiveljeskunta kaappasi mielenosoitukset suorittaen niiden kautta verettömän vallankumouksen maassa lopulta kaapaten koko maan hallinnon.

PRESIDENTTI Morsin ensimmäisiä taistoja on selvittää SCAF:n kanssa hänen valta-oikeutensa, joita SCAF on määrätietoisesti pyrkinyt rajoittamaan pidättämällä itselleen presidentille kuuluvia oikeuksia. Onko seurauksena Turkin tapainen kehityskulku, jossa islamilaista valtiota rakentava pääministeri Erdogan on murskannut armeijalle kuuluneen vallan hajottaa hallitus ja pienentänyt sen valtaa loputtomilla oikeustoimilla armeijan korkeita upseereita vastaan syyttäen heitä hallituksen vastaisista toimista tai salaliitosta? Erdogan on näillä toimilla pystynyt haalimaan itselleen diktatoriset oikeudet, jonka päätös on laki. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4246674,00.html

3. EGYPTIN uusi presidentti Mohamed Morsi on saanut onnitteluja monelta taholta, jopa valtaa pitävä SCAF onnitteli häntä. USA ilmaisi samoin tyytyväisyytensä vaalien tulokseen ja ilmoitti työskentelevänsä Egyptin uusien johtajien ja Muslimiveljeskunnan kanssa.
Iranin virallisessa onnittelusähkeessä todetaan, että Egypti alkaa tajuta paluun islamin valtaan.

Israelissa tilannetta Egyptissä seurataan huolellisesti ja tietyllä varauksella. Morsi on luvannut pitää voimassa aiempien hallitusten tekemät kansainväliset sopimukset, joista Israelin ja Egyptin välinen rauhansopimus on tärkein.
Israelin viranomaisten suhtautuminen tilanteeseen on odottava, mutta valmisteluja maan turvallisuustilanteen suurenkin muutoksen varalta tehdään julkisuuden takana. Ensimmäisiä muutoksia voi olla, kuten TV-2:n toimittaja Ehud Jaari toteaa, Egyptin vaatimus armeijan joukkojen lisääminen Siinailla. Tämä voi tapahtua joko muutoksena rauhansopimukseen, joka määrittelee armeijan joukkojen miesvahvuuden ja aseistuksen laadun, tai Egyptin hallitus tekee yksipuolisen päätöksen ja siirtää divisioonan verran joukkojaan Siinaille. Sopivana verukkeena siihen käy sinne pureutuneitten ääriainesten hallitseminen.

Jaari määrittelee uudet suhteet todeten: ”Kylmän rauhan sijaan saamme vihamielisen rauhan.” Muslimiveljeskunnan taktiikkana on ollut edetä varovaisesti, mikä oli elossa säilymisen ehtona Mubarakin ajan valvonnan alla, ja se voi käyttää samaa taktiikkaa edelleenkin edeten pienin askelin suuren kriisin välttämiseksi, mutta päämäärä on sama.
Tarkkailijat sanovat, että ”onneksi” Egyptillä on paljon tärkeämpiä ja kiireellisempiä ongelmia ratkottavinaan, kuten maan talous, joka on lähes vararikkotilassa, mitä maassa toista vuotta jatkuneet rauhattomuudet ovat pahentaneet. Ulkomaiset rahoittajat, niiden mukana IMF ovat pidätelleet lupaamiensa tukien ja lainojen suorittamista odotellen tilanteen selkiytymistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157189#.T-gE6nVHT-k, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157193#.T-gOOHVHT-k

4. EGYPTIN presidentinvaalien tuloksella on selvä vaikutus myös sekä Israelin että Juudean ja Samarian kuten myös Gazan palestiinalaisiin. Hamas ja Islamic Jihad olivat ensimmäisten joukossa onnittelemassa Morsia vaalivoitosta. Hamasin lausunnossa Länsirannalla toivotaan Egyptin ja kaikkien arabimaitten muuttavan suhtautumistaan heidän asioihinsa. Siinä arabi-maita kehotetaan antamaan kiireellistä tukea heidän oikeuksiensa saamiseksi, maansa vapauttamiseksi, Jerusalemin puolustamiseksi ja Al Aksan palauttamiseksi muslimeille. Hamasin ihannoiva asenne on ymmärrettävissä, onhan sen juuret Muslimiveljeskunnassa. 

FATAHIN asenne on epäluuloinen ja jopa pelokas, sillä Egypti on perinteisesti tukenut enemmän Hamasia kuin Fatahia kiistoissa ja sovintoneuvotteluissa, mikä nyt tullee entistä selvemmäksi. PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat kaunisteli kuitenkin sanomansa kevään arabi-kukkasin todeten: ”Vaalit olivat historiallinen päivä arabien ja Egyptin historiassa.” Hän esitti toiveensa, että se palvelisi suosiollisesti myös Fatahin ja Hamasin välien sovitteluissa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=275059

5. UUTISOTSIKOITA
-          Venäjän presidentti Vladimir Putin saapui 400-vahvuisen valtuuskuntansa kanssa Israeliin viralliselle vierailulle. Hän aloitti ohjelmansa avaamalla Venäjän toisessa maailmansodassa kaatuneitten sotilaitten muistomerkin Netanyassa yhdessä Shimon Peresin kanssa. Tämän jälkeen hänellä on iltapäivällä pitkähkö keskustelu pääministeri Netanyahun kanssa, joka kutsui tilaisuuteen joukon johtavia ministereitä ja poliitikkoja. Keskustelujen pääaiheet lienevät Iranin ohella Syyrian paheneva tilanne, jossa Israel odottaa Venäjän positiivista puuttumista, sekä Egyptin vaalien tulokset, joskin Putinin valta on siellä rajallinen. Putin käy vielä Jerikossa, jossa hän voi tavata Abbasin ja jatkaa sieltä Jordaniaan käyden Jeesuksen oletetulla kastepaikalla, jossa edellinen presidentti Medvedev otti kasteen. Netanyahun liikkumista rajoittaa paketoitu nilkka, jonka hän särki jalkapalloa potkaistessaan.  http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=275102
-          Poliisi halusi pitää pidätettyinä 14 Tel Avivissa mieltään osoittavaa, sillä heidän syytedokumenttinsa eivät olleet valmiit, mutta oikeus vapautti heidät. Kaikkiaan 89 mielenosoittajaa oli pidätetty, viisi pankkien ikkunaa oli rikottu ja tehty ilkivaltaa lukuisiin liikkeisiin, vastustettu poliisia, häiriten rauhaa ja kaikkea muuta. Maanantaiaamuna pieni joukko kokoontui pääministerin virkatalon edustalle marssien sieltä Sion-aukiolle ja kevyen rautatien kiskoille estäen sen liikkumisen. He protestoivat poliisin kovia otteita ja pidätyksiä vastaan Tel Avivissa. Heillä ei ollut lupaa mielenosoitukseen. Poliisi pidätti heistä kaksi. Mielenosoittajat vakuuttavat, että jatkossa heidän toimintansa vastaa poliisin toimia, eli väkivalta vastaan väkivalta. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=275081
-          Jerusalemin haredim-kansa sai 5 000 mielenosoittajaa, useat heistä pukeutuneina säkkipukuun ja tuhkaa päänsä päällä surun merkiksi, kokoontumaan Mea Shearimin ahtaille ja mutkaisille kaduille ja aukioille esittääkseen voimakkaan vastalauseensa suunnitelmille rekrytoida haredim-nuorukaiset IDF:n riveihin tai suorittamaan pakollisen siviilipalvelun. Uusi laki edellyttää, että jokainen asekelpoinen maan kansalainen joutuu osallistumaan maansa puolustamiseen, myös Israelin arabit, eikä haredim-kansa saa siitä erikoispoikkeusta. Haredim-kansa opetusten mukaan Toran opiskelu ohittaa kaikki muut näkökohdat, myös palvelun IDF:n tai poliisin joukoissa.  http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=275104
-          Juudean, Samarian ja Gazan juutalaisyhteisöjen (yeshan) johtajat ovat huolissaan, että joittenkin kiihkomielisten nuorten tekemät ”hintalappu” ilkityöt arabikohteisiin sattuvat järjestön omaan nilkkaan ja mustaavat sen mainetta. Vaikka niitä on kovin rajoitetusti ja vaarattomia verrattuna siihen, mitä arabit tekevät hyökkäyksissään israelilais-autoilijoita ja yksityishenkilöitä vastaan kivin ja polttopulloin, maailman media halukkaasti tarttuu juutalaisnuorten ilkivaltaan huomioimatta arabien suorittamia.  http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=275106
-          Jerusalemin ympäristössä viime aikoina syttyneet lukuista tulipalot ovat viranomaisten mukaan tuhopolttoja. Parin viikon aikana sytytettiin yli 200 tulipaloa, suurimmat niistä Oran ja Aminadayin lähiöissä. Niihin kutsuttiin eilen 9 palokuntaa Jerusalemista ja Beit Shemeksistä. Viisi taloa evakuoitiin Aminadyin lähiössä ja yksi  liiketila kärsi vaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Palot saatiin nopeasti valvontaan, sillä paikalle kutsuttiin lentosammutuskoneita. Puolentoista kuukauden aikana poliisi on rekisteröinyt yli 2000 tuhopolttoa Jerusalemin ympäristössä. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=275029
-          Israelin arkeologiahallitus IAA aloittaa arkeologisen museon rakentamisen Israelin museon lähelle pääkaupungin länsiosassa. 35 000 neliömetrin rakennukseen tulee IAA:n uudet toimitilat, sekä maan kansallinen arkeologia-arkisto, suurin Lähi Idässä. Rakennuksen on suunnitellut Moshe Safdie, Siihen tule arkeologinen puutarha, luokkahuoneita, kahvila ja Kuolleenmeren kirjakäärölöytöjen näyttely. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=275069
-          Egyptiläinen putkimies pieksi raskaan vaimonsa kuolleeksi, koska tämä kieltäytyi äänestämästä Morsia. Vaimo kuoli haavoihinsa sairaalassa Aleksandriassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157191#.T-ghUXVHT-k
-          IDF:n eteläisen alueen komentaja Tal Russo antoi käskyn sulkea kaikki tavara-toimitukset Gazaan vastalauseeksi massiivisesta rakettipommituksesta. Yli 150 rakettia ammuttiin Gazasta kolmen päivän aikana jatkuen ajoittaisesti edelleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157195#.T-gh_nVHT-k
-          Salafistien ryhmä Egyptissä antoi varoituksen olla syömättä tomaatteja, koska ne ovat kristittyjä. Niiden syöminen voi muuttaa muslimin kristityksi. Facebookissa julkistettua varoitusta yritettiin myöhemmin poistaa. Tekstissä selitettiin, että jos tomaatin leikkaa määrätyllä tavalla, sieltä paljastuu risti, kristittyjen symboli.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157188#.T-gim3VHT-k
-          Israelin arabi Ramlessa yritti sytyttää juutalaisen äidin ja hänen pienet lapsensa tuleen heittäen palopommin autoon, jossa he istuivat. Perheen isä Dvir Koula tuli onneksi juuri silloin autolleen ja ehti sammuttaa tulen ennen sen leviämistä. He ovat osa Garin Torani uskonnollis-sionistista ryhmää Ramlessa. Ryhmän tarkoituksena on vahvistaa juutalaista perinnettä ja heidän läsnäoloaan kaupungissa. Tämä sattui Eliyahu Hanani kadulla kaupunginosassa, jossa asuu arabeja ja juutalaisia. Sitä kutsutaan nimellä getto. Koula sanoi, että arabien hyökkäykset heidän jäseniään vastaan ovat tavallisia, ja että tämän tapauksen tarkoituksena oli polttaa hänen perheensä. Koula vakuuttaa hyökkäyksen vain vahvistavan heidän uskoaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157172#.T-gjcHVHT-k



Sunday, June 24, 2012

SUNNUNTAI 24.06.12


SUNNUNTAI 24.06.12

1. POLIISIN arvion mukaan eilen Tel Avivissa järjestettyihin ”sosiaalisen oikeuden-mukaisuuden” mielenosoituksiin osallistui tuhansia pääasiassa nuoria tai muuten väriä päiväohjelmaansa etsiviä ihmisiä. Komeasta nimestään huolimatta mielenosoittajat tuskin olivat etsimässä oikeudenmukaisuutta, totesi Tel Avivin poliisikomentaja kenraalimajuri Aharon Aksel. Hän sanoi heidän rikkoneen kaikkia mahdollisia punaisia varoitusrajoja, eivätkä välivaltaisesti poliisia ja liikelaitoksia vastaan toimineet mielenosoittajat kuuluneet nimensä mukaiseen liikkeeseen. Poliisi pidätti 85 mielenosoittajaa, mukana näiden sosiaalisin perustein aloitettujen mielenosoittajien ensimmäisiä johtohenkilöitä, kuten Daphni Leaf, joka käsi paketissa valitti poliisin kovaa käsittelyä pidätyksen yhteydessä.

POLIISI oli passittanut paikalle erikoiskoulutetut Yassam-poliisit, joita useimmiten nähdään juutalaisten etäyhteisöjen tuhoamisten yhteydessä. Heidät on koulutettu ja psykologisesti opetettu toimimaan tunteitaan osoittamatta tunnottomien robottien tavoin.
Varsinkin äärivasemmiston taholta poliisia syytettiin kohtuuttoman väkivallan käyttämisestä, jota termiä ulkomaat käyttävät kuvaillessaan IDF:n toimia terroristeja vastaan.
Poliisin tehtävänä on pyrkiä säilyttämään yleinen rauha ja järjestys, ja sitä tarkoituksellisesti rikkovat joutuvat tuntemaan poliisin otteet omissa jäsenissään, kaikkialla maailmassa.

MIELENOSOTUKSET kiihtyivät illan pimetessä väkivaltaisiksi. Ainakin kolmen pankin näyteikkunat rikottiin ja ihmiset tunkeutuivat sisätiloihin hajottaen papereita ja irtaimistoa ennen kuin heidät ajettiin ulos, mutta pahemmilta tuhoilta vältyttiin. Myös muutamien kauppaliikkeitten näyteikkunoita särjettiin yön aikana.
Vaikka vasemmiston taholta hallitusta ja poliisin johtoa syytetään käskystä hajottaa mielen-osoitus väkivaltaa käyttäen, poliisi selvästi pidätteli vastatoimiaan, kuten se teki antaessaan heidän sulkea Ayalonin pääliikenneväylän ryhmittyessään marssia varten Arlozorov-asemalta Hashalom poistumistielle lähellä Arielin kauppakeskusta. Poliisiketju seurasi sivulla kävellen marssin kulkua muuten puuttumatta sen etenemiseen.

MIELENOSOITTAJAT yrittivät pystyttää telttojaan Rothschild kadulle kuten he tekivät viime kesänäkin, mutta poliisi esti heidän tavoitteensa, ja sen yhteydessä poliisi joutui käyttämään kovempiakin otteita haavoittaen joitain aktiivisimpia.
Kuten viime kesän mielenosoituksista raportoitiin, niitä tukivat ulkopuoliset rahoittajat, joilla oli selvä poliittinen päämäärä aiheuttaakseen häiriötä ja sekasortoa juutalaiseen yhteiskuntaan. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=274948

2. GAZAN terroristit ampuivat lauantain, juutalaisen sapatin, aikana 20 Kassam-rakettia Israelin puolelle pääasiassa Ashkelonin kaupunkia kohti. Iron Dome eliminoi viisi Grad-tyyppistä rakettia. Raketit eivät aiheuttaneet suurta tuhoa, yksi ihminen haavoittui. Vihollisuuksien alusta lähtien Gazasta ammuttiin yli 150 rakettia, ja IAF vastasi niihin ohjusiskuillaan pyrkien huolellisesti välttämään siviilien vahingoittamista.
SDEROTISSA yksi teollisuustyöntekijä haavoittui raketin sirpaleista; yksi raketti osui koulurakennukseen aiheuttaen melkoista tuhoa, mutta rakennuksessa ei ollut ihmisiä.

IDF:N komentajat ovat tehneet vierailuja kohteisiin, joihin raketit ovat osuneet, mutta ovat muuten pitäneet suhteellisen matalaa profiilia. Barakia ei ole näkynyt heidän joukossaan.
Pääministeri Netanyahu on samoin pidätellyt ”sanaisen arkkunsa” aukomista sen jälkeen, kun hän kehotti armeijaa vastaamaan lujasti kaikkiin maan turvallisuutta häiritseviin iskuihin Egyptin rajalla sattuneen hyökkäyksen jälkeen, jossa raja-aitaa rakentava Saed Fachachte sai surmansa terroristien luodeista. Pääministerin hillittyyn käytökseen voi olla syynä Egyptin vaalien jälkeinen epäselvä ja jännittynyt tilanne kuten myös huomenna toteutuva Venäjän presidentti Vladimir Putinin Israelin vierailu. Netanyahu on kiitellyt Iron Dome patteristoja, että ne ovat antaneet liikkumatilaa poliittiselle päätöksenteolle.

KORKEA IDF:n upseeri kuvaili tilannetta Gazan rajalla todeten, että armeija vastaa iskuihin omilla vastaiskuillaan, mutta rauhantilaan vastataan rauhalla.
Upseeri selitti, että Hamas on hämmästynyt siitä, että IDF iski useisiin Hamasin tukikohtiin, sillä aiemmin IAF:n iskut ovat kohdistuneet vähäisempiin kohteisiin. Hän arvioi, että Hamasin pyyntö tulitauosta voi johtua havainnosta, että sen tukikohdat ovat vaarassa.
Lauantaiaamuna IAF pommitti ohjuksillaan Hamasin tukikohtia haavoittaen 20 ihmistä, minkä johdosta Hamas ampui Kassam-rakettejaan pääasiassa Sderotin alueelle haavoittaen yhtä teollisuuslaitoksen työntekijää. Toinen IAF:n isku kohdistui miesryhmään, joka valmistautui ampumaan raketteja, surmaten heistä kaksi, nostaen surmansa saaneiden palestiinalaisten luvun neljääntoista. Kumpikin osapuoli uhkaa verisillä vastaiskuilla jokaisen hyökkäyksen-jälkeen, ja niin tämä sotainen leikki jatkuu, eivätkä osapuolet puhu toisilleen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=274943

3. TARKKAILIJAT ovat panneet merkille, ettei Hamas ole pystynyt estämään Gazan kaistalla toimivia pienempiä ryhmittymiä jatkamasta omaa Israelin vastaista sotaansa Hamasin julistamasta tulitauosta huolimatta, jota Egyptin SCAF:in (korkean sotilasneuvoston) johtaja marsalkka Hussein Tantawi myös vaati. Tarkkailijat katsovat tämän osoittavan, että Hamasin ehdoton valta Gazassa on murenemassa al-Qaidan sirpaleryhmien, kuten Army of Islam, johdosta. JP:n artikkelin mukaan Tantawi on täysin tietoinen Hamasin ja muiden ääri-islamin ainesten soluttautumisesta Siinaille aiheuttaen kasvavan turvallisuusriskin maalle.

PA:n pääministeri Salaam Fayad, jolta Abbas riisti talousasiain valvonnan siirtäen ne Fatahin valvomalle talousministerille, kertoi samoin The Washington Post lehden haastattelijalle, jonka artikkeli julkaistiin perjantaina, että Hamas on menettämässä vaikutusvaltaansa sekä Gazassa että Länsirannalla. Hän totesi, että siksi sekä Abbas että Hamas molemmat työskentelevät PLC:n vaalien siirtämiseksi joskin eri syistä johtuen.
Fayad sanoi peiteltynä moitteena Abbasille, että on anteeksiantamatonta, ettei vaaleja ole pidetty ajallaan. Abbasin suora syyttäminen on hengenvaarallista.

FAYAD vihjaili ensimmäisen kerran, että hän voi asettua seuraavissa vaaleissa Mahmoud Abbasin vastaehdokkaaksi PA:n puheenjohtajaksi. Fayad on suosittu länsimaissa, jossa häntä USA:ssa koulutettuna ja Maailmanpankin entisenä virkailijana pidetään pätevänä ja ”suhteellisen” rehellisenä. Hänen ongelmanaan on se, ettei hänellä ole vaikutusvaltaista taustaryhmää, eikä hän ole kovin suosittu palestiinalaisten keskuudessa.
Hän ei myöskään ole toiminut riittävän tehokkaasti korruption kitkemiseksi PA:n sekä Fatahin ja PLO:n johtajien keskuudesta. Satoja miljoonia katoaa ulkomaisista avustuksista, eikä tehokasta seurantajärjestelmää ole voitu rakentaa, osittain siksi, ”etteivät länsimaiset päättäjät halua loukata herkkänahkaisten arabien tunteita vaatimalla näyttöä varojen käytöstä”. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=274958

4. UUTISOTSIKOITA
-          Hamasin johto ilmoitti lauantaina Gazassa, että 4-vuotias lapsi Ali Muataz al-Shawaf oli saanut surmansa IAF:n ilmaiskussa, ja hänen ruumistaan esiteltiin Hamasin julkaisuissa. IDF:n taholta pyöriteltiin ensin silmiä, kunnes todettiin, ettei IAF tehnyt siihen aikaan mitään ilmaiskua Gazaan kaistalle. Sen sijaan IDF:n edustaja totesi, että 25-palestiinalainen sai surmansa IAF:n ohjuksesta ollessaan laukaisemassa rakettiaan. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, jopa suoranainen valhekin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157150#.T-a3sXVHT-k
-          MAAN  uutistoimisto Betlehemissä julkaisi Islamic Jihadin taistelijat pidättivät tultaan viimeisten hyökkäysten aikana, ja että Hamasin ja muitten ryhmien sotilaalliset siivet olivat vastuussa Israeliin ammutuista raketeista. Jihadin johtajistoon kuuluva uhosi uutistoimiston toimittajalle, ettei tämänkertainen hyökkäys Israeliin ollut yhtä valtava, kuin edellinen, ja ettei sitä painostettu osallistumaan hyökkäyksiin kenenkään taholta, mutta että se on valmiina vastaamaan IDF:n iskuihin, jos tarve vaatii. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157147#.T-a5inVHT-k
-          Egyptissä odotetaan presidentin vaalien tulosten julkistamista tänään. Tilanne on mahdollisimman sekava, molemmat ehdokkaat vakuuttavat saaneensa enemmistön vaaleissa. Kaiken kukkuraksi USA:n hallitus ulkoministeri Hillary Clintonin suulla vakuuttaa tukevansa Muslimiveljeskunnan ehdokasta Mohammed Morsia ja vaatii, että SCAF:n tulee ilmoittaa  vaalien voittaja välittömästi. SCAF:n PR-päällikkö kenraali Abed al-Munim Kato sanoo, että on mieletöntä USA:n painostaa Egyptin presidentiksi Muslimiveljeskunnan ehdokasta. ”Johtuneekohan se siitä, että Morsi vietti paljon aikaansa USA:ssa ennen vaaleja?”, hän kyselee. Al-Ahram-lehden artikkelin mukaan Veljeskunta käy korkean tason neuvotteluja tilanteesta, ja näiden uskotaan johtavan siihen, että Morsi julistetaan vaalien voittajaksi ja presidentiksi. Morsi itse sanoi puhuessaan Tahrir-aukiolla, jossa osoitettiin mieltä SCAF:n viimeisiä päätöksiä vastaan, ettei hänellä ole mitään SCAF:ia (korkeaa sotilasneuvostoa) vastaan, joka nyt hallitsee maata. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4246186,00.html
-          USA:n hallitus on tilannut 361 Tomahawk risteilyohjusta Raytheon yhtiöltä, joka voitti tarjouskilpailun 331 miljoonalla USD. Näistä 238 menee USA:n viidennelle laivastolle, joka seikkailee Persianlahdella. Tämän katsotaan vahvistavan epäilyksiä, että USA valmistelee iskuja Iranin ydinlaitoksia vastaan neuvottelujen jähmettymisen vuoksi. Osa ohjuksista annetaan sukellusveneille, osa pinta-aluksille. Tämän ohella USA:n laivasto on tilannut 17 000 nykyaikaista sukellusveneen tunnistamisjärjestelmää, hinnaltaan 13 miljoonaa USD. Presidentti Obama ”vetää jalkojaan” ilmaisten selvästi, ettei hän halua iskuja ”uskonveljiään” vastaan, vaikka kongressi on yhä kärkevämmin vaatinut häneltä selviä vaatimuksia seuraavia neuvotteluja varten. Kaksi vuotta Obama on pystynyt hämäämään kansaansa ja kongressia ja pitämään pilkkanaan liittolaismaitaan, ennen kaikkea Israelia, luvaten, ettei hän salli Iranin saavan ydinasetta, mutta tekemättä todella mitään sen estämiseksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4246311,00.html
-          Turkin ja Syyrian armeija etsivät Syyrian armeijan pudottamaa turkkilaista hävittäjää Syyrian rannikon edustalta. Turkin presidentti Abdullah Gul myöntää, että kone on voinut harhautua Syyrian aluevesien yläpuolelle, mutta uhkaili samalla, ettei tapausta jätetä ilman jälkiseurauksia. Lausunnot ovat olleet kuitenkin tarpeeksi hillittyjä osoittaen, ettei se anna aihetta sotilaallisiin toimiin. Turkkilaiset koneet ovat toistuvasti lentäneet Syyrian rannikon edustalla tarkkaillen aseiden toimittamista sekä kapinallisille että Assadin armeijalle. Turkki veti lähettiläänsä pois Damaskoksesta, koska siellä ei ole turvallista, mutta pitää yhteyksiä Assadin kanssa. Virallisesti Turkki vaatii kuitenkin Assadin siirtymistä syrjään. http://www.haaretz.com/news/middle-east/turkish-president-downing-of-fighter-jet-by-syria-cannot-be-ignored-1.443342
-          Kymmenen ihmistä vammautui, kun henkilöjuna törmäsi yhteen bussin kanssa Nitzanim kibbutsin lähellä. Bussin kuljettaja hidasteli ylittäessään rataa. Risteyksessä valvoja lippumies varoitti junankuljettajaa, joka sai hidastettua junan lähes pysähdykseen, mutta se kuitenkin tönäisi bussin tien varteen. http://www.haaretz.com/news/national/ten-injured-in-train-bus-collision-near-kibbutz-nitzanim-1.443404
-          Talousministeriö pelasti Israelin Rautatiet täydelliseltä vararikolta antaen sille 60 miljoonan NIS hätäavun. Tämän ohella Rautateillä pohditaan uutta järjestelmää ja myös henkilökuntaongelmaa. Velkaa on puolisen miljardia NIS. http://www.haaretz.com/business/treasury-rescues-israel-railways-from-collapse-with-nis-60-million-emergency-infusion-1.443422
-          Syyriassa näytettiin Alepposta videokuvaa, jossa oli useita verisiä ruumiita. Hallitus väittää, että kapinalliset olivat syyllistyneet heidän surmaamiseensa. Hallituksen valvoma uutistoimisto SANA raportoi, että Aleppon ulkopuolella 25 ihmistä oli mukiloitu kuoliaiksi Daret Azzehissa. SANA:n raportin mukaan pahoinpidellyt ruumiit olivat shahiban, hallitusta kannattavan siviiliryhmän jäsenten. Assadin armeija on pommittanut aluetta säälittä parin viimeisen viikon ajan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157146#.T-bNfnVHT-k
-          Debkafile arvioi, että turkkilainen hävittäjä on voitu ampua alas Venäjän äskettäin Syyrialle toimittamalla Pantsyr-1 ohjuksella. Lisäksi spekuloidaan, olivatko patteriston miehet venäläisiä, koska syyrialaiset eivät vielä osanneet käyttää sitä. http://www.debka.com/article/22112/Newly-supplied-Russian-Pantsyr-1-anti-air-missile-used-to-down-Turkish-warplane