Posts

Showing posts from January 28, 2018

PERJANTAI 02.02.2018

PERJANTAI 02.02.2018
01. SAPATTIAATON internetsivut ovat niin täynnä uutisaiheita, että niiden selvittämiseen menisi puoli päivää, Siksi käyn ensin läpi aiheistoa kursiivisesti, ja palaan kuumimpiin kysymyksiin myöhemmin.
02. Israel yrittää löytää tapaa, millä karkottaa maahan luvatta tunkeutuneet 38 000 afrikkalaista ilman syytöksiä rasismista.
Heitä tunkeutui Siinain kautta Israeliin ennen turva-aidan rakentamista päivittäin 1 300, sen jälkeen vain muutama kuukaudessa. 242 km pitkä turva-aita valmistui 2014. Vuosina 2016 heitä pääsi läpi 11 ja viime vuonna 0. Jotkut heistä pakenivat julman diktaattorin vaatimaa jopa 40 vuoden armeijapalvelua (Eritrea), jotkut kansanmurhaa (Sudan). Viranomaisten luokittelun mukaan useimmat ovat kuitenkin elintasopakolaisia. Poliisin tietojen mukaan 90 % heistä asuu Tel Avivin eteläosassa, jonka he ovat muuttaneet turvattomaksi vyöhykkeeksi. Neve Shaman lähiö suunniteltiin 6 000 asukasta varten, nyt siellä asuu 35 000 ihmistä. Hallitus päätti karkott…

KESKIVIIKKO 31.01.2018

KESKIVIIKKO 31.01.2018
01.TÄNÄ iltana voivat muutamat siihen armoitetut seurata kolmea taivaallista erikoisuutta. Kuu on silloin kiertoradallaan lähimpänä maapalloa näyttäen 14 % kirkkaammalta kuin normaalisti. Sitä kutsutaan nimellä "superkuu". Se voi näkyä koko komeudessaan tai vain osassa siitä riippuen katsojan olinpaikasta. Se tapahtuu aina 27 vuoden välein.
Toiseksi se on toinen täysikuu kalenteri-kuukaudessa; se tunnetaan nimellä "sininen kuu". Ensimmäinen näkyi – niille joille se näkyi – 1. ja 2. tammikuuta.
Kolmanneksi tämä on kolmas sarjassa "superkuu". Jolloin kuu on kiertoratansa lähimmässä kohdassa maahan verraten.
Tämän kertainen kosminen tapahtuma on kuitenkin harvinaisuus – kuun täydellinen eclipse, kuunpimennys, maapallon ehtiessä auringon ja superkuun väliin; tapahtui edellisen kerran 152 vuotta sitten. Seuraava tapahtuma koetaan kuitenkin jo v. 2028, eli 11 vuoden kuluttua, ja sitä seuraava 8 vuoden kuluttua siitä v. 2037. http://www…

SUNNUNTAI 28.01.2018

SUNNUNTAI 28.01.2018
01. SUOMEN keskittyessä valitsemaan itselleen presidenttiä seuraavaksi kaudeksi iltapäivän ratkaisevassa äänestyksessä Israelissa pyritään selvittämään ennen kaikkea omalle itselleen, mihin suuntaan kehityksen tulisi ojentautua, vai onko sittenkin parempi jatkaa hallituksen omaksumaa kriisinhallinta-menetelmää odottaessaan jotain ihmettä tapahtuvaksi, joka vapauttaisi hallituksen vaikeasta päätöksestä.
Jerusalem Post tutkii tilannetta pitkähkössä artikkelissaan löytämättä selkeää ratkaisu-mallia, mutta pelotellen mahdollisesta tilanteen kehittymisestä täydeksi intifadaksi. Suurin huoli kohdistuu maan sisäiseen hajanaisuuteen, mikä estää päätöksen-tekijöitä selvittämään ajatuksiaan selkeäksi toimintaohjeeksi, jota noudatettaisiin horjumatta huolimatta vastaväitteistä.
Kansallinen Turvallisuusindeksi osoittaa, miten israelilaiset kokevat kunakin vuonna maata kohtaavat suurimmat haasteet. Artikkelin on laatinut Kansallisen Turvallisuus
tutkimuksen Instituutti (INS…