Posts

Showing posts from May 2, 2021

Torstai 06.05.2021

TORSTAI 06.05.2021 01. Netanyahun tunnettu magia ei riittänyt tällä kertaa oikeistolaisen hallituksen muodostamiseksi, ja niin hän joutui pettyneenä seuraamaan sivusta miten presidentti Reuven Rivlin luovutti Bibin palauttaman mandaatin Yesh Atid puolueen puheenjohtajalle Yair Lapidille. Presidentin velvollisuuteen kuuluu myös tarkistaa, että henkilöllä, jolle mandaatti luovutetaan, on reaaliset mahdollisuudet muodostaa toiminta-kykyinen hallitus. Onko näin, selvinnee muutaman viikon sisällä. Toinen ehdokas Naftali Bennett, pyrki viimeiseen asti vakuuttamaan medialle ja myös Rivlinille, että hän pystyy rakentamaan hallituksen vaaditun 61 kansanedustajan tuella, mitä Lapid ei ollut pystynyt osoittamaan. Presidentillä on kuitenkin oikeus käyttää harkintavaltaansa hallituksen muodostajan valinnassaan. Rivlin puolusteli kantaansa todeten, että Netanyahu epäonnistui muodostamaan oikeistolaista hallitusta, joten nyt on Lapidin vuoro rakentaa keskusta/vasemmisto- hallitusta, vaikka hän py

Tiistai 04.05.2021

TIISTAI 04.05.2021 Tämä tiistaipäivä alkoi hautajaisilla. Tarja Michalin rhodesialaista rotua oleva koira Kfir, josta hän käytti nimeä Mugi, oli syönyt maanantaina iltapäivällä rasiallisen pöydältä löytämiään taateleita, jotka paisuttivat sen vatsan suhteettomaksi. Tultuaan työpaikastaan Tarja vei Mugin eläinlääkärille, joka ei voinut tehdä mitään, vaan Kfir menehtyi taisteltuaan muutaman tunnin ajan. Kävimme aamulla yhdessä, Markku, Tarja ja minä, hautaamassa Mugin Har Eitan vuoren korkealle kukkulalle, josta on lähes esteetön näköala Välimeren rannikon suuntaan. Menetys oli Tarja Michalille todella raskas, sillä vaikka rotu on itsenäisen itsepintainen, se kiintyi Tarjaan todellisella kiintymyksellä, mitä se vain voi antaa. 01. Hallitusrintamalla pääministeri Netanyahu joutunee tunnustamaan, ettei hän ole kyennyt saamaan tarvitsemaansa hallituspohjaa. Hallituksen muodostaminen siirtyy nyt presidentti Rivlinille, jonka tulee tehdä valinta hallituksen muodostajasta, ja siinä etusij

Sunnuntai 02.05.2021

SUNNUNTAI 02.05.2021 01. Juutalaisen Toran mukaan Israelin Jumala aloitti heprealaisen kansansa vapauttamisen Egyptin työorjuudesta keväällä (hepreaksi Aviv), aikana jolloin talven viileys on muuttumassa kevään sopivan lämpöiseksi, ei kuumaksi, eikä yön aikana epämiellyttävän viileäksi tai sateiseksi. Israelilaiset juhlivat tätä vapautuksen päivää istuttamalla puun taimia pitkin heille luvattua maataan. Tapahtumaa kutsutaan maan päiväksi (Tu´Bishvat), jolla muistutetaan raunioituneen maan uudelleen herättämiseksi henkiin. Sitä kutsutaan myös ”puun uudeksi vuodeksi”, iloiseksi toivoa antavaksi tapahtumaksi; kuin maan omistajan saapumisesta vahvistamaan oikeutensa maahan, jonka symboliksi kariutunut maa istutetaan kukoistavaksi puutarhaksi. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/FMfcgxwLtkWgkTbDKcpwPBhZWzwsTwhW, 02. Meronin vuorelle kokoontunut ortodoksikansa saapui vuotuiseen muisto- juhlaansa iloiten, tanssien ja laulaen, kuten he perinteisesti viettävät yhteisiä juhlatilaisuuks