Friday, April 02, 2010

PERJANTAI 02.04.10

1. MAALISKUUN aikana havaittiin selvää hyökkäysten lisääntymistä sekä Gazasta että Juudeassa ja Samariassa ja varsinkin Jerusalemissa. Hamasin taktiikkana on ollut hillitä raketti-iskuja Israelin puolelle johtuen luultavasti siitä, että operaatio cast lead jälkeen se katsoo asialliseksi lisätä asearsenaaliaan sekä kouluttaa miehiään uusien aseitten käyttöön. IDF:n piirissä uskotaan, että Hamasilla oli ilmatorjunta- ja panssarintorjuntaohjuksia, mutta koska sen miehet eivät osanneet käyttää niitä, ne pidettiin varastoissa. Nyt IDF:n taholla arvioidaan, että miehiä on koulutettu niiden käyttöön ulkomailla.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti puhelinkeskustelussaan Hamas-johtajan Khaled Mashaalin kanssa lopettamaan rakettien ampumisen Gazasta Israeliin, johon Mashaal vastasi Hamasin pyrkivän tekemään vaadittuja toimia rakettitulen lopettamiseksi selittäen, että Hamas pyrkii pitämään alueen rauhallisena eikä ole kiinnostunut hyökkäyksistä.
IDF:n käsityksen mukaan Hamas on kuitenkin kovan paineen alaisena raketti-iskujen aloittamiseksi. Painostus tulee sen omien keskitason sotilasjohtajien taholta, jotka ovat turhautuneita toimettomuuteen, mutta myös tavallisen kansan taholta ja varsinkin al-Qaidan kanssa suhteissa olevien terroriryhmien taholta.

HAMASIN virallisen kannan mukaan se pyrkii kasvattamaan diplomaattista uskottavuuttaan ja tunnusta ulkomailla, ja siksi se pyrkii pidättymään hyökkäyksistä toistaiseksi. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa ole sanoutunut irti lopullisesta päämäärästään, jonka tarkoituksena on Israelin valtion tuhoaminen ja sen korvaaminen islamilaisella hallinnolla. Hamasin pyrkimyksistä aseistautumiseen on esimerkkinä Egyptin poliisien äskettäin Siinailta löytämä valtava asekätkö, jossa oli 100 ilmatorjuntaohjusta, 45 panssarintorjuntaohjusta ja 40 pommia, jotka oli tarkoitus salakuljettaa Gazaan. (JP)

2. ISRAELIN turvallisuusjärjestö Shin Bet julkisti torstaina kuukausiraporttinsa, jossa se ilmoittaa terrorihyökkäysten selvästi lisääntyneen maaliskuun aikana.
Kaikkiaan 125 terrori-iskua rekisteröitiin maaliskuun aikana Israelissa; helmikuussa terrori-iskuja oli kaikkiaan 53.
Suurin lisäys todettiin Jerusalemin kaupungin alueella sekä Gazan ja Israelin rajan läheisyydessä, jossa sotilaitten lisäksi yksi thaimaalainen työntekijä sai surmansa.

JERUSALEMISSA maaliskuun aikana rekisteröitiin 27 terrorihyökkäystä, verrattuna helmikuuhun, jolloin niitä oli kolme.
Juudeassa ja Samariassa rekisteröitiin 62 hyökkäystä, edellisessä kuussa 37.
Kaikkiaan 54 palopommihyökkäystä Juudeassa ja Samariassa sekä lisäksi 25 Jerusalemin alueella. (JP)

YITZHARISTA kotoisin oleva mies joutui palestiinalaisten kivisateeseen kotikylänsä lähellä torstai-iltana ajaessaan lastensa kanssa. Hän sai kivenmurikan päähänsä istuessaan autonsa takaistuimella kahden lapsensa kanssa. Lapset säilyivät vammoitta, mutta hänet jouduttiin kiireesti viemään Beilinsonin sairaalaan, jossa hänen todettiin saaneen kallonmurtuman, mikä vaatii leikkauksen. Kuin ihmeen kautta lapset eivät vahingoittuneet. Hyökkäyksen katsotaan olevan seurauksena siitä, että IDF poisti Hawarran tarkastuspisteen sallien terroristeille vapaan pääsyn Yitzharin kylän lähelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136824

3. KAIKKIAAN 20 000 ihmistä arvioidaan vierailleen Hebronissa Patriarkkojen mausoleumin lähellä paikallisen juutalaisyhteisön järjestämien juhlallisuuksien aikana.
Negevin ja Galien kehittämisen apulaisministeri Ayoub Kara (Likud) kehotti pääministeriä pysymään lujana eikä kumartamaan Obaman edessä. ”Sano ”ei” Obamalle ja ”kyllä” Israelille, oli hänen evästyksensä.
USEAT PUHUJAT opastivat kansaa, joka oli tullut paikalle kuin kiittämään Netanyahua siitä, että hän oli lisännyt Patriarkkojen mausoleumin kansalliseen perinnelistaan, mikä aiheutti vastalauseitten tulvan sekä palestiinalaisten että heidän ulkomaisten tukijoittensa taholta. Palestiinalaisjohtajat uskovat saavansa mausoleumin, jota he kutsuvat nimellä Ibrahim Mosque, Palestiinan valtion alueelle, mikäli sellainen joskus perustetaan.

Sekä paikallisjohtajat että muutkin puhujat ja ministerit sanoivat haluavansa lähettää viestin sekä presidentti Obamalla että pääministeri Netanyahulle, etteivät juutalaiset koskaan luovu Patriarkkojen hautaluolista eikä Juudeasta ja Samariasta, joita PA haluaa omistaa.
Puheissa tähdennettiin sitä, että juutalaisten herääminen puolustamaan ja hoitamaan kansallisia perinnekohteitaan nostaa Israelin diplomaattista asemaa ja kansallista itsetuntoa.

Muutamat puhujat, kuten Tzipi Hotoveli, onnittelivat paikalle tulleita oikeasta ratkaisusta viettää lomaansa Hebronissa ja toivoivat monien poisjääneitten tiedostavan entistä syvemmin muinaisten kansallisten ja uskonnollisten kohteitten merkityksen. Hotoveli viittasi siihen, että joillekin Tel Aviv on tärkeä, mutta se on vain 101 vuotta vanha, Hebronilla on ikää 4000 vuotta, Jerusalemilla 3000 juutalaisena pääkaupunkina.
Yksi juutalaisia juhlijoita kuljettanut bussi eksyi Hebronin arabialueelle joutuen kivisateeseen, joka särki auton ikkunoita ja haavoitti yhtä naista sekä aiheuttaen shokkitiloja toisille. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136822

4. ISRAELIN puolustusministeriö ilmoitti torstaina, että se suunnittelee uusia myönnytyksiä palestiinalaisille ”hyvän tahdon eleenä”, mutta voi olla täysin varma. että tällaiset ystävyydenosoitukset ovat täysin yksipuolisia. Se on kuin mielitiettynsä hylänneen kosiskelua, joka on menettänyt kaikki lämpöiset tunteensa häntä kohtaan, jos niitä olikaan.

MYÖNNYTYKSIÄ etsii Hallituksen Toimien Koordinoija Territorioissa (COGAT), joka toimii puolustusministeriön sisällä. Nämä eleet tulevat aikana, jolloin Israelin ja USA:n hallitusten välisten suhteitten sanotaan olevan heikoimmillaan vuosikymmeniin.
PA on tiettävästi lähettänyt sisäministerinsä Saeed Abu Alin Washingtoniin esittelemään omia esityksiään, joihin ei vahingossakaan sisälly myönnytyksiä hyvän tahdon eleinä Israelille, vaan uusia ja taas uusia vaatimuksia. Osan näistä sisältynee COGAT:in omaan listaan. ”Palestiinalaiset ovat kiinnostuneita rajoitusten helpottamisesta ja alueitten siirtämisestä PA:n valvontaan”, kertoo PA:n virkailija Abu Alin kauppalistasta Washingtonissa.

PUOLUSTUSMINISTERIÖN taholta tunnustetaan, että myönnytysten listalla on tiesulkujen poistamisia sekä määrättyjen alueitten siirtäminen PA:n täyteen tai osittaiseen valvontaan. Yksi näistä on rakenteilla olevaan Rawabin kaupunkiin johtaja tie, joka suunnitelmien mukaan kulkee C-alueen kautta, joka on Israelin turvallisuus- ja siviilihallinnossa.
IDF:n edustaja sanoo, ettei se periaatteessa vastusta uusia myönnytyksiä PA:lle, mutta että se odottaa hallituksen laajempia päätöksiä tässä asiassa. (JP)

5. FATAHIN johtajiin kuuluva Nabil Shaath selvittelee JP:n artikkelissa, jonka kynäili Kh.
A Toameh, mitä PA:n johtajat tarkoittivat äskeisillä uhkauksillaan, joissa he kehottivat kansaa nousemaan vastarintaan Israelin vastaan.
Shaath selittää, ettei tarkoitus ole aloittaa aseellista taistelua, vaikka sillä onkin siihen täysi oikeus. Toiseksi hän selitti, että PA:n johto hallitsee tilannetta täysin Länsirannalla ja valvoo kansan taistelua siellä, mikä tilanne ei ollut toisen intifadan aikana v. 2000. Hän sanoi PA:n pystyvän estämään kehitystä muuttumasta aseelliseksi, huolimatta siitä, että IDF yrittää kiihottaa sitä siihen suuntaan käyttämällä kohtuutonta voimaa väkivallan taltuttamiseksi.

SHAATH analysoi tilannetta edelleen todeten, ettei mielenosoitusten muuttuminen aseellisiksi ole mahdollista, kun IDF valvoo Juudeaa ja Samariaa ja saartaa Gazan kaistaa. Kuitenkin, hän lisää, ”tämä ei tarkoita sitä, etteikö palestiinalaisilla ole oikeus tarttua aseisiin Israelin aseellista miehitystä ja aseistettuja setlementtejä vastaan. Kysymys on vain siitä, olisiko se hyödyllinen ja tehokas näissä olosuhteissa.” Tämä yksi Oslon sopimusten laatijoista luonnehti Gazan asukkaitten gerillaiskut täysin hyväksyttäviksi Israelia vastaan, koska se ympäröi sen aluetta miinoilla, tankeilla ja valvontailmapalloilla. Hän katsoi tässäkin epäviisaaksi hyökätä (liian) voimakasta vihollista vastaan, ja että saarron murtaminen ei onnistu näissä oloissa. Hän sanoi, että Fatah toimii kansannousun kautta Israelin politiikan vastustamiseksi, vastustaa Israelia poliittisesti ja taloudellisesti sekä oikeudellisesti kansainvälisesti, toimii kansallinen sovun saavuttamiseksi Hamasin kanssa sekä rakentaa instituutioita Palestiinan valtiota varten. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA
- USA:n senaattori John Kerry toteaa Syyrian vierailunsa päätteeksi, että presidentti Bashar Assad on antautunut rauhan saavuttamiseen Israelin kanssa. Kuitenkin Assad hakee uusia kumppaneita taistelemaan Israelia vastaan, kuten druusijohtaja Walid Jumblattin Syyrian vierailun yhteydessä tapahtui. Jumblatt perui aiemmat Assadia halventavat lausuntonsa. (JP)
- Pääministeri Netanyahun kanslia ilmoitti torstaina, ettei se voi hyväksyä Amerikan kristittyjen ”hyvän tahdon eleenä” lahjoittamaa 10 000 keltaista ruusua, arvoltaan symbolinen 19.48 USD kappaleelta. Netanyahun pelotteleminen näyttää olleen tehokas. Hän ei uskaltanut osallistua Hurva synagogan avajaisiin, hän ei voi vierailla Hebronin juhlallisuuksissa, ei Josefin haudalla, ei Jerusalemin itäosissa eikä missään, josta Obaman jengillä olisi jotain pahaa sanomista. (JP)
- Raoul Wallenbergin kohtalosta on odotettavissa uutta tietoa Venäjän avatessa arkistojaan. Hän luultavasti kuoli NL:n keskitysleirissä Siperiassa. (JP)
- Ateret Kohanim järjestön järjestämät kävelyretket Jerusalemin itäosiin, kuten Silwanin lähiöön, jossa vasemmiston kiihottamat palestiinalaiset rettelöivät lähes päivittäin, ovat saaneet suuren suosion. (JP)
- Egyptin turvallisuusjoukot ampuivat kolme afrikkalaista siirtolaista Siinain ja Israelin välisellä raja-alueella, nostaen tänä vuonna surmattujen määrän kahteentoista, sanoo HRW. (JP)
- PA:n turvallisuusjoukot harjoittelevat mielenosoitusten taltuttamista, eilen Kalkiliyassa, sitä ennen Jeninissä. (JP)
- IAF teki eilen useita ilmaiskuja Gazan kaistalle tuhoten pari metalliverstasta ja muita rakenteita. Kahden palestiinalaisen sanotaan haavoittuneen lievästi. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160548.html
- PA:n pääministeri Salaam Fayad sanoo, että Palestiinan valtio toteutuu ensi vuoden kuluessa. Fayad on saanut uutta pontta kvartetin tukiessa avoimesti hänen suunnitelmaansa valtion perustamiseksi 2012.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160513.html
- KE Ahmed Bibi maksoi lunnaat 10 arabista, jotka oli pidätetty Betlehemin mielenosoituksen yhteydessä.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136820
- Israelin arabia syytetään palopommin heittämisestä Meir Ami israelilais-kaupunkiin kahdesti Menashen alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136823

Thursday, April 01, 2010

TORSTAI 01.04.10

1. FATAHIN veteraanijäsenet vaativat Israelin vastaisen väkivallan kasvattamista avoimeksi vastarinnaksi, joskin välttävät käyttämästä englantilaista sanaa ”aseellinen” tässä yhteydessä. Terroristien kielellä sana ”vastarinta” on koodisana, joka tarkoittaa kaikkea väkivaltaa aseitten käyttöä myöten.
EILISIIN kehotuksiin väkivallan nostamiseksi liittyivät useat Fatahin keskuskomitean jäsenet, kuten Nabil Shaath, Mahmoud al-Aloul (Alul), Muhammad Dahlan, Hussein al-Sheikh ja Jibril Rajoub. He kehottivat hyökkäämään varsinkin turva-aidan rakentamista vastaan Bilin ja Nilin lähellä, sekä juutalaisyhteisöjä vastaan Juudeassa ja Samariassa.

FATAHIN johto selittää, että väkivallan nostaminen juutalaisia vastaan Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa on Fatahin kuudennen yleiskokouksen päätösten mukainen, joka kokoontui ensimmäistä kertaa 20:een vuoteen Betlehemissä viime vuoden lopussa.
MAHMOUD Aloul, jonka poika sai surmansa kahinoissa IDF:n sotilaitten kanssa toisen intifadan aikana, ennustaa väkivallan kasvamista lähiaikoina Juudeassa ja Samariassa, mutta olettaa, että myös IDF tulee koventamaan vastatoimiaan, mikä voi nostaa vammautuneitten ja kuolleitten lukumäärää. Hän viittasi Abbas Zakin pidättämiseen sunnuntaina, kuten hän totesi – rauhallisen marssin aikana – mikä osoittaa IDF:n otteiden tiivistymisestä. Tilanne oli tuskin niin rauhallinen, kuin Aloul selittää, sillä marssijat tunkeutuivat väkivalloin IDF:n tarkastus-pisteen läpi näyttämättä henkilöllisyyskorttiaan ja väittäen olevansa menossa Jerusalemiin puolustamaan al-Aksa moskeijaa juutalaisten yrityksiltä vahingoittaa sitä – väitteillä, joita ääri-islamilainen liike käyttää kiihotukseen ilman mitään todellisuuspohjaa. (JP)

2. ISRAELIN turvallisuusjoukot hajottivat eilen kahdensadan suuruisen arabijoukon Beitunian tienristeyksen takana 14 km Jerusalemista pohjoiseen. Väkijoukko kivitti poliiseja ja sotilaita kivilohkarein. Väkivaltaisuuksissa kolme poliisia haavoittui lievästi ja hoidettiin paikalla. Kaksi palestiinalaista pidätettiin ”epäiltyinä kivien heittämisestä”, kuten JP:n kolumnisti K A Toameh selittää. Kai poliiseille oli silmät päässään, ettei tarvitse epäillä.
Risteysalue suljettiin toistaiseksi. Tapaus lienee ensimmäisiä oireita uudesta intifadasta.

TOAMEH selittää edelleen, että mielenosoitus oli järjestetty vastalauseeksi kymmenen Fatahin virkailijan pidättämiselle Betlehemin Jerusalem-marssin yhteydessä.
Protestoijat yrittivät murtautua tiesulun läpi mennäkseen Oferin vankilaan, jossa Fatahin virkailijoita pidetään, heidän joukossaan on Zaki ja aiempi turismiministeri Ziad al-Bendak.

JIBRIL RAJOUB, joka oli usein uutisissa Jasser Arafatin aikoina, selitti toimittajalle, ettei kehotus kansan vastarintaan (popular resistance) tarkoita toisten vaihtoehtojen sulkemista, tarkoittaen tällä aseellista vastarintaa, kuten Toameh selventää. Rajoub, joka toimi aikoinaan PA:n turvallisuusjohtajana, kertoi edelleen, että PA:n johto suunnittelee Bilin ja Nilin sekä Nabi Salehin lähellä toistuneitten mielenosoitusten mallin kehittämisestä ja levittämisestä muillekin kiistellyille alueille. Noihin mielenosoituksiin on osallistunut israelilaisia ja ulkomaisia vasemmiston sekä anarkistien jäseniä. Niiden aiheina ovat olleet turva-aidan rakentaminen, mutta taustalla on laajempi pyrkimys pitää mieli virkeänä sekä kivet ja polttopullot valmiina vakavampia mielenosoituksia varten. (JP)

3. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayad sanoi viikoittaisessa radiopuheessaan palestiinalaisille tukevansa kansan vastarintaa, jonka hän sanoi vahvistavan palestiinalaisten kansallista ohjelmaa – mikä se sitten lieneekin.
Fayad kehotti myös boikotoimaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistettuja tuotteita sanoen sen saavan yhä laajempaa kannatusta ja osoittavan tehokkuutensa.
”Kampanja boikotoida juutalaisten valmistamia tuotteita on palestiinalaisten käyttämä ase vakuuttaakseen, että nuo yhteisöt (setlementit) ovat laittomia ja rikkovat kansainvälistä lakia. PA:n instituutiot jatkavat setlementeissä valmistettujen tuotteitten boikotointia hallituksemme asettaman boikotin mukaisesti estääkseen niiden pääsyn markkinoillemme,” tämä ”kansainvälisen lain asiantuntija” selitti naama peruslukemilla. On vaikea ymmärtää, miksi Israelin hallitus ei puutu näihin PA:n hallituksen päätöksiin, jotka ovat selvästi rasistisia ja esittävät vääriä todistuksia kansainvälisestä laista Kansainliiton vuonna 1922 Englannille antamaa velvoitetta vastaan, jonka Englanti luovutti 1947 YK:lle, kansallisen kodin perustamiseksi Englannin mandaattialueelle, joka käsitti Jordanjoen ja Välimeren välisen alueen kokonaisuudessaan, ja jonne juutalaisilla siirtolaisilla oli vapaa oikeus asettua asumaan. Kuten valistunut lukija muistanee, mandaattiin kuului myös Transjordania, jonka Englanti erotti omaksi nimellisesti itsenäiseksi suojeluvaltioksi. (JP)

4. HAMAS tuomitsi Fatahin johdon päätökset sanoen, että tällä päätöksellä Fatah irtautui aseellisesta vastarinnasta, kuten Hamasin edustaja Abu Zuhri asian esitti.
”Tämä päätös muuttaa Fatahin yhdeksi monista palestiinalaisista siviili-instituutioista, koska se on hylännyt aseellisen vastarinnan vaihtoehdon”, hän selitti.
Hamasin lainlaatija Omar Abdel Razek sanoi Länsirannalla, että Fatah toimii kaksinaamaisesti, sillä sen turvallisuusjoukot tekevät Länsirannalla kaikkensa estääkseen palestiinalaisia osoittamasta mieltään. Hän viittasi edellä kerrottuun tapaukseen Betlehemissä, jossa ”PA:n turvallisuusjoukot pahoinpitelivät palestiinalaisia journalisteja, jotka olivat seuraamassa Israelin vastaista mielenosoitusta, sekä siihen osallistuneita”.

PFLP, Kansanvastarintajärjestö Palestiinan vapauttamiseksi, tuomitsi samoin Fatahin johdon päätökset mielenosoituksista ja aseellisen toiminnan hylkäämisestä. Tähän liittyi myös Islamic Jihad, jonka mielestä ”aseellista vaihtoehtoa tulee suosia niin kauan kuin Israelin miehitys jatkuu Palestiinassa”.
PA:n johdon parissa aletaan epäillä arabiliiton kokouksessa tehdyn päätöksen pitävyydestä, jolla ”arabimaat vakuuttivat 500 miljoonaa USD Jerusalemin arabien tukemiseksi niiden taistelussa Israelin pääkaupungin itäosien juutalaistamista vastaan, kuten he väittävät.
PA:n johdon parissa esiintyy laajemminkin pettymystä arabiliiton Libyan kokoukseen, jossa ei saatu aikaan mitään uusia päätöksiä tai ideoita. (JP)

5. EGYPTIN POLIISI löysi saamansa vihjeen perusteella laajan asekätkön Siinain pohjoisosasta lähellä Nahalin kaupunkia, jonka kautta kulkee yksi salakuljettajien reiteistä. Kätkössä oli 100 ilmatorjuntaohjusta, 45 rakettigranaattia ja 40 räjähdyspanosta. Poliisi haravoi koko alueen, mutta ei suorittanut pidätyksiä. Aseitten epäillään olleen matkalla Gazaan; ne ovat jääneet Siinaille viimeisten sotien aikana.

ASEITTEN salakätköstä kertoi egyptiläinen al-Joum al-Sabe päivälehti tänään. Lehden raportin mukaan alueen turvallisuusjoukkojen päällikkö sai vihjeen, jonka mukaan salakuljettajat ovat varastoineet alueelle suuren määrän aseita.

LEHTI kertoi artikkelissaan myös, että Egyptin rajajoukot löysivät kolme salakuljetustunnelia Rafan kaupungissa Siinain ja Egyptin rajalla.
Rajavartijat olivat myös takavarikoineet 40 rekka-autoa Rafassa, sekä yhden raja-alueella ilman rekisteritunnuksia.
Lieneekö tämä osoituksena Egyptin lisääntyneestä aktiivisuudesta salakuljettajia vastaan sen jälkeen, kun Egypti aloitti ns. ”teräsmuurin” rakentamisen rajalle?
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3870513,00.html

6. UUTISOTSIKOITA
- CIA:n uusin raportti kertoo, että Iran pitää auki option ydinaseen valmistamiseksi heti, kun poliittinen päätös siitä on tehty. Viimeisten tietojen mukaan myös Kiina on tulemassa mukaan kovempien sanktioitten asettamiseksi Iranille sen ydinsuunnitelmien valvomiseksi. (JP)
- Obaman hallitus painostaa Israelia suostumaan neljän kuukauden rakennuskieltoon Jerusalemin itäosissa. Vastalahjaksi Obama tarjoaa suoria rauhankeskusteluja PA:n kanssa. Israelin hallituslähteet ovat olleet aivan hiljaa asiasta, mutta jos siihen suostutaan, se tulisi käsittämään kaikki uudet 1967 sodan jälkeen rakennetut lähiöt 1949 aselepolinjan takana, myös Har Homa.
- Israelin ensimmäinen kibbutsi Degania vietti eilen satavuotisjuhliaan. Satoja kibbutsiliikkeen (Hatnua Hakibbutzit) jäseniä kokoontui Kvutsa Degania Aleph Kinneretin rannalle juhliakseen satavuotiasta. Kibbutsiliikkeen johtaja Zeev Shor sanoi puheessaan mm.: ”Meidän tulee muistuttaa itseämme ja muitakin maan rakentamisesta ja sen rajojen puolustamisesta, mikä ei ole tyhjiä sanoja.” Hän kehotti liikkeen jäseniä pitämään päänsä korkealla yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista huolimatta. (JP)
- 60 kansallismielistä ”setleriä”, juutalaista, meni aikaisin keskiviikkoaamuna osittain rakennettuun mutta sittemmin hylättyyn yhteisöön Ramallahin ja rakenteilla olevan palestiinalaiskaupungin Rawabin välillä Binyamin alueella. He rukoilivat paikalla ja asettivat Israelin lippuja rakennuksiin, mutta palasivat sitten pois alueelta selittäen palaavansa. He kutsuvat yhteisöä nimellä Bear Zeit. Ryhmän johtaja Elad Meir sanoi, että juutalaisten tulee aktivoitua maan varmistamiseksi palestiinalaisten yrityksiä vastaan sen sieppaamiseksi. Hän viittasi siihen, että Rawabin kaupunki on suunniteltu 40 000 asukasta varten, mutta laajimmillaan se tulisi olemaan moninkertainen. Tie sinne on suunniteltu kulkevaksi C-alueen kautta, joka on Israelin turvallisuus- ja hallintojärjestelmän alla. He kuvittelevat saavansa tarvittavan maan haltuunsa. Suuria epäilyksiä on myös Rawabin kaupungin viemärijärjestelmistä, jotka PA:n johto on jättänyt retuperälle antaen valtaosan puhdistamattomista viemärijätteistä valua pitkin laaksoja kohti Välimerta saastuttaen pohjavesiä. (JP)
- Belgia aikoo kieltää täysin peittävän ”burka” vaatteen käytön musliminaisilta.JP
- USA sanoo tukevansa Israelin puolustusta kaikessa muussa, paitsi antamalla sille luvan iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan. (JP)
- Intian ja Israelin aseteollisuuden yhteistyö laajenee. Intia on erittäin kiinnostunut Israelissa valmistettujen ohjaajattomien koneitten toimittamisesta Intian armeijalle, varsinkin sen ja Pakistanin väliselle rajalle sen jälkeen, kun USA toimittanee ohjaajattomia koneitaan Pakistanin armeijalle. http://www.debka.com/article/8688/
- USA koelaukaisi Trident ohjuksen Saudi Arabiasta kohti Persianlahtea maitten välisten sotilasharjoitusten yhteydessä viime viikolla. Ohjus voidaan varustaa ydinkärjellä. Debkafile arvioi, että USA valmistautuu rakentamaan ydinsuojaverhon Persianlahden maille Iranin uhkaa vastaan. http://www.debka.com/
- Der Spiegel kertoo, että Iran yrittää estää Euroopan tehokkaimman satelliitti-signaalin pääsyn Iraniin. Satelliitti TV lähettää Farsin-kielistä ohjelmaa. (JP)
- Kuolleenmeren pinta nousi yhden sentin maaliskuussa johtuen veden oton vähentämisestä Jordanjoesta. Sen pinta on nyt 423.07 metriä Välimeren pinnan alapuolella ja 0.84 m alempana kuin samaan aikaan viime vuonna. Sen pinta on laskenut 9.74 metriä viimeisen vuosikymmenen aikana. Pinta laskee km. 0.974 metriä vuodessa; edellisen vuosikymmenen aikana 1.1 m. viimeisen 5 vuoden aikana. (JP)
- Kinneretin pinta on nyt 212.745 metriä Välimeren alapuolella; 25 sm alemman punaisen hälytysrajan yläpuolella. (twitter.kinbot)
- USA:n asevoimien analyytikko everstiluutnantti Peters sanoo, että Obama on ensimmäinen Israelin vastainen presidentti. http://www.israelnationalnews.com/
- Iranin johtava ydinfyysikko pakeni viime kesänä Yhdysvaltoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136807

Wednesday, March 31, 2010

KESKIVIIKKO 31.03.10

1. USA EI AIO kiirehtiä Jerusalemin itäosien rakentamista koskevaa päätöslauselmaa YK:n turvallisuusneuvostossa, vakuuttaa USA:n korkea viranomainen tiistaina. Hänen lausuntonsa on vastauksena tietoihin, että YK:ssa on tekeillä sitä koskeva esitys, jonka hyväksymistä USA ei mahdollisesti estä veto-oikeudellaan neuvoston äänestyksessä.
Tämä voi olla totta tai sitten hämäystä Israelin hermostuneille johtajille, jotka epäilevät Obaman hallituksen kostotoimia Israelin väitetystä tahallisesta loukkauksesta varapresidentti Joe Bidenin vierailun aikana. Kuten aikaisemmin kerrottiin, asian paljasti Qatarin pää- ja ulkoministeri Sheikh bin Jasim al-Thani. (JP)

TOISEN tiedon mukaan Obaman hallitus aikoo käyttää hyväkseen maitten välille syntynyttä jännitystä kiristääkseen Israelilta lisää myönnytyksiä ”Abbasin aseman vahvistamiseksi” ja myönteisen ilmapiirin kehittämiseksi rauhankeskustelujen saamiseksi käyntiin Israelin ja PA:n neuvottelijoitten välillä.
Tämän tiedon mukaan USA vaatii, että Israel antaa pitävän lupauksen 4 kuukauden täydellisestä rakennuskiellosta Jerusalemin itäosissa. Kielto tulisi koskemaan ainakin Neveh Yaacovia, Ranskalaista Kukkulaa (French Hill) ja tietenkin Ramat Shlomoa.
USA:n vaatimuksiin kuulunee myös se, että Israel sallii PA:n kaupallisen informaatiotoimiston avaamisen Jerusalemin itäosassa, ilmeisesti Orient Housessa, jonka Israel sulki PA:n poliittisilta toiminnoilta Oslon sopimusten puitteissa. Jos jotain PA:n toimintaa sallitaan Orient Houseen, voi olla aivan vakuuttunut, ettei se pysähdy kaupalliseen toimintaan.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160105.html

2. TRI GAHNIA MALHIS, joka toimii puheenjohtajana Taloudellisen tutkimusinstituutissa Ramallahissa, kertoi puheessaan YK:n Palestiinan avustustoimintaseminaarissa maaliskuun 25. päivänä, että PA on saanut vuodesta 1995 lähtien kansainvälisiä avustuksia 12 miljardia USD ilman, että niillä olisi ollut merkittävää edistystä palestiinalaisten talouteen. Tähän summaan eivät kuulu UNRWA:n ja muitten NGO-järjestöjen välittämät avustukset.
Malhis selittää, että valtavista avustuksista huolimatta PA:n talous ei ole noussut esim. 1999 tasolle. Avustukset ovat tulleet tasaisesti vuodesta toiseen, hän selittää, keskimäärin miljardi USD vuodessa 2001 - 2005 vuosien välillä, 1.5 miljardia 2007, 1.8 miljardia 2009 ja noussee kahteen miljardiin vuonna 2010.

MALHIS selittää edelleen, että avustusten suuruus näkyy sitäkin selvemmin, kun niitä verrataan avustuksia saaneiden palestiinalaisten määrään, joka tosin vaihtelee lähteistä ja tarkoitusperästä johtuen 3.9 – 2.6 miljoonan välillä, ja PA:n vuotuiseen kansatuloon (GDP), jonka arvioidaan olevan 4.5 miljardia USD.
Hän sanoo, ettei mitään kasvua ole havaittavissa, sillä GDP on 13 % alhaisempi kuin vuonna 1999 ja GDP henkeä kohti laskettuna 30 % alempi.
MALHIS SANOO, että yhtenä syynä on PA:n runsas julkisen sektorin henkilökunta, jonka palkat ovat 60 % PA:n menoista, sekä turvallisuusjärjestelmät, jonka menot ovat suuremmat kuin opetuksen ja lääkintähuollon menot yhteensä. Hän mainitsee muita syitä PA:n talouden taantumiseen: Työn tuottavuus oli suurempi ennen rauhanprosessin alkamista; Viennin ja tuonnin välinen ero on 19 %; Tuonti Israelista on vaikeuttanut oman teollisuuden kehitystä, mitä lisää arabimaitten runsas avustus näitten ostamiseksi; Opetus-, lääkintä- ja sosiaalisten palvelusten taso on heikentynyt ilman lisääntyvää ulkomaista avustusta; Vuonna 2009 ulkomaista avustusta haettiin kattamaan 61.4 %:n budjettivaje, vastaten 39 % GDP:stä.

MAHLIS kertoo, ettei voi välttyä vaikutelmalta, että valtavia virheitä on tehty strategisella kentällä. Vaikka Mahlis erehtyykin lopulta luettelemaan PA:n johdon vakiosyytökset Israelin asettamista saartotoimista ja liikenteen rajoituksista ”agressiivisen israelilaisen politiikan seurauksena”, hän kuitenkin puuttuu myös edelleen rehottavaan korruptioon PA:n johdossa. Esimerkiksi hän kertoo tapauksen, jonka Kawther Salaam paljasti järjestön raportissa ja joka julkistettiin myös englantilaisissa ja arabilehdissä. Mahmoud Abbasin läheisen neuvonantajan veli pyysi varoja maan ostamiseksi Jordanjoen laaksosta. PA myönsi hänelle 2.7 miljoonaa jordanialaisen pankin kautta. Pankki otti lisäksi 750 000 USD ”pankin kuluihin”. Maa-alueen sanottiin olevan IDF:n valvonnassa olevalla alueella, mutta todellisuudessa sitä ei ollut olemassakaan. Avustaja otti nämä varat omaan käyttöönsä pankin avustuksella.
MAHLIS toteaa, ettei PA ole pystynyt antamaan pitävää selitystä avustusten väärin-käyttämisestä sekä vallan ja väärän taloudenhoidon virheistä.
Mahlis kertoo korruption olleen ylimmillään Jasser Arafatin aikana ja sitä jatkavat monet ylemmän tason virkailijat, joista hän mainitsee Azzem al-Ahmadin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160105.html

3. ARABIT viettivät eilen ns. ”maan päivää”. Arabit viettävät sitä vuosittain muistuttamaan 30. maalikuuta 1976 sattunutta arabien mielenosoitusta, joka kehittyi väkivaltaiseksi ja jonka aikana Israelin poliisi surmasi kuusi mielenosoittajaa. Mielenosoitusten tarkoituksena on vastustaa Israelin maanhankintapolitiikkaa.

SAKHNININ kaupungissa mielenosoitukseen osallistui yli 10 000 ihmistä, jotka protestoivat arabitalojen purkamista sekä arabien vastaisia lakeja kuten Nagba-laki, joka kieltää viettämästä Israelin virallista itsenäisyyspäivää surupäivänä, kuten arabit tekevät. Hizbullah-johtajan Hassan Nasrallahin kuvia nähtiin lippujen joukossa.

GAZASSA väkijoukko lähestyi Israelin ja Gazan välistä turva-aitaa tullen alueelle, jota IDF pitää kiellettynä sotilasalueena. Sotilaat ampuivat ilmaan varoittaakseen mielenosoittajia, ja vakuuttavat, ettei kukaan kuollut, vaikka palestiinalaiset väittävät 15 vuotiaan pojan saaneen surmansa ja 15 muun haavoittuneen. Asiaa tutkitaan, mutta IDF myöntää, että jotkut ovat voineet haavoittua sekavassa tilanteessa.

NEGEVISSÄ kerääntyi 1500 beduiinia Al-Arakhiv yhteisöön, jota ei virallisesti ole hyväksytty. Raporttien mukaan mielenosoittajat, joihin liittyi arabikansanedustajia, heiluttivat PA:n lippuja ja huusivat juutalais-vastaisia iskulauseita. Kansanedustaja Taleb al-Sanaa (United Arablist) kehotti arabeja yhdistymään al-Aksan puolustamiseksi. (JP)
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160094.html

4. FATAHIN johto sanoo kiihdyttävänsä Israelin vastaisia toimiaan. Terminologia on selvästi koventunut sen jälkeen, kun Fatahin keskuskomitean jäsen Mahmoud Zaki joutui IDF:n pidättämäksi sunnuntaina Betlehemin lähellä osallistuttuaan mielenosoitusjoukkoon, joka laittomasti ohitti IDF:n tarkastuspisteen matkallaan Jerusalemiin ”puolustamaan al-Aksa moskeijaa ja vastustaakseen Jerusalemin juutalaistamista”.

LEHDISTÖKONFERENSSIN aikana Ramallahissa Fatahin keskuskomitean jäsen Mahmoud al-Alul sanoi suunnitelmien protestien suuntaamiseksi ”setlerien” toimintaa, turva-aidan rakentamista ja Jerusalemin juutalaistamista vastaan olevan Fatahin keskuskomitean kuudennen vuosikokouksen päätösten mukaisia. ”Olemme tietoisia, että Israel on ottanut käyttöönsä julman voiman taltuttaakseen lailliset mielenosoituksemme. Zaki pidätettiin yhden tällaisen mielenosoituksen aikana. Israelilaiset näkevät, että PA:n johto on ottamassa aktiivisesti osaa niihin ja että kansanvastarinta on kehittymässä suureksi yhteenotoksi.” Al-Alul sanoi, että tällainen vastarinta vaatii veronsa, jonka he ovat valmiit maksamaan.

PA:n viranomainen Rajoub Jibril sanoi, että vaikka vastarinta on kansanoususta johtuva, Fatahin johto on virallisesti sen takana kuitenkaan unohtamatta muita mahdollisuuksia.
Keskuskomitean jäsen Nabil Shaat puolestaan selitti, että Fatahin johto on päättänyt asettua mielenosoitusten johtoon. ”Te olette havainneet Fatahin johtajia Bilin, Nilin ja Betlehemin mielenosoituksissa, meidän läsnäolomme tuntuu kaikkialla, vakuutan”.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3869954,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin pyssymiehet tunkeutuivat maanantaina Gazan pankkiin vaatien virkailijoita antamaan heille miljoona NIS (250 000 USD). He toimivat Hamasin tuomioistuimen päätöksen nojalla. Hamasin sisäministeriö tunnusti varojen sieppauksen sanoen, että niiden jäädyttäminen Hamasilta oli laiton. Hän selitti, että Gazassa on 2 muuta pankkia, joissa on heidän varojaan, ja he menevät ottamaan ne. (JP)
- Palestiinalaisia journalisteja, jotka osallistuivat keskustelutilaisuuteen Israelin journalistien kanssa, syytetään sekä Hamasin että Fatahin taholta yhteistoiminnasta Israelin kanssa. (JP)
- Englannin parlamenttikomitea harkitsee aseviennin kieltämistä Israeliin. Lausunnoissa sanotaan, että melkein varmasti niitä käytettiin cast lead operaatiossa. Olisi kiva tietää, mihin Englanti käyttää aseitaan Afganistanissa ja muualla, missä se kohtaa niitä tulittavia pyssymiehiä. (JP)
- Juutalainen johtaja Abraham Foxman kritisoi Jimmy Carteria hänen lausuessaan, että Obaman hallitus taipui pahasti Israelin vaatimuksiin. Hän vaatii Carterilta selitystä aiemmasta anteeksipyynnöstään juutalaisille. (JP)
- Aiempi Australian pääministeri Malcolm Frazer vaatii israelilaisen diplomaatin karkottamista, koska Mossadin agenttien väitetään käyttäneen Australian myöntämien passien väärennöksiä Dubain teloituksen yhteydessä.(JP)
- Berliinin poliisi tutkii tapausta, jossa nuorisojoukko pahoinpiteli raakalaismaisesti kolmea juutalaista nuorta viime viikolla. Poliisi pidätti neljä nuorta ja etsii loppuja 18:sta pahoinpitelyyn osallistuneista. Juutalaisjärjestön edustaja sanoo, että väkivalta juutalaisia vastaan on selvästi nousemassa maahan muuttaneitten toimesta Berliinissä. (JP)
- Our Land of Israel järjestö asetti Jerusalemin julkisiin busseihin suuria julisteita, jossa kehotetaan ”rakentamaan Temppeli pian ja meidän aikanamme”. Kaikkiaan 200 bussin kylkiin on liimattu suuret julisteet, joissa näytetään Temppelivuori ja Temppeli ilman moskeijoita, joiden he sanovat olevan vuorella joka tapauksessa tilapäisesti.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136785
- Poliisi sulki Temppelivuoren juutalaisilta ja turisteilta pessahin ajaksi turvallisuussyistä, ja sulki Juudean ja Samarian liikenteen Israeliin. Kuitenkin kristityt saavat matkustaa vapaasti Juudeassa ja Samariassa vieraillessaan sukulaistensa luona. Vain yli 50-vuotiaat muslimimiehet sallitaan naisten ohella Temppelivuorelle. Kielto jatkuu 04.04. keskiyöhön saakka.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136777
- G-8 maat siirsivät päätösten tekemistä Iranista odottaessaan USA:n aloittaman salaisen kontaktin tuloksia Iranin vallankumouskaartin kanssa. Kaarti tulisi eniten kärsimään uusista sanktioista, ja sen johtajat ovat taipuvaisia sopimuksen saamiseen ohittaen kovan linjan mullahit. USA on vastaavasti halukas myönnytyksiin Iranin ydinaseesta. http://www.debka.com/article/8687/

Monday, March 29, 2010

MAANANTAI 29.03.10

1. ISRAEL ei aio muuttaa politiikkaansa ydinaseisiin nähden, sanovat Israelilaiset lähteet. Netanyahhu aikoo henkilökohtaisesti osallistua huhtikuussa pidettävään ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen Washingtonissa. Isäntänä konferenssissa toimii presidentti Barack Obama.
KAKSIPÄIVÄISEKSI suunnitellussa konferenssissa USA ja Venäjä tullevat perjantaina julkistetun ilmoituksen mukaan allekirjoittamaan uuden START sopimuksen, jolla molemmat maat vähentävät ydinasearsenaaliaan 30 %. Allekirjoitus on suunniteltu tapahtuvaksi 8. huhtikuuta ennen varsinaisen konferenssin alkamista.

ISRAEL harkitsi jäämistä pois konferenssista, koska on pelättävissä, että siltä rullaan vaatimaan yksityiskohtaisia tietoja sen väitetystä ydinasekapasiteetista.
Israel on päättäväisesti kieltäytynyt keskustelemasta ydinsuunnitelmastaan, mutta maailmalla liikkuu itsepintaisia huhuja, joitten mukaan sillä on satoja ydinaseita, myös taktisia, taistelukentällä käytettäviä aseita, mutta Israel ei ole vahvistanut tietoja missään vaiheessa.

OBAMAN hallitus harkitsi myös Israelin jättämistä konferenssin ulkopuolelle, mutta siellä ilmeisesti todettiin, että se olisi vahvistanut syytöksiä USA:n hallituksen taipumisesta muslimi-valtioitten vaatimuksiin.
Israelin taholta vakuutetaan, ettei ole mitään aihetta muuttaa maan ydinasepolitiikkaa, mutta toisaalta ei ole mitään mieltä herättää nukkuvaa petoa.
Obaman hallitus lähetti kutsun Israelille osanotosta konferenssiin tammikuussa. (JP)

2. ARABILIITON kaksipäiväinen huippukokous päättyi sunnuntaina libyalaisessa Sirten rannikkokaupungissa. Kokouksen merkitystä pienensi runsaat poisjäämiset; 22:sta jäsenmaasta vain 13 osallistui, ja kahden avainmaan Saudi Arabian kuningas Abdullah ja Egyptin presidentti Hosni Mubarak eivät päässeet mukaan. Mubarak parantelee vielä leikkausarpeaan Kairossa.

LIBYAN ja Syyrian presidentit esittivät konferenssille, että se suosittelee palestiinalaisille rauhankeskustelujen syrjäyttämistä Israelin kanssa ja aseellisen vastarinnan aloittamista. Konferenssi ei kuitenkaan ollut vielä valmis tähän, vaikka Syyrian presidentti Bashar Assad
selitti Mahmoud Abbasille, ettei aseellisen taistelun hinta ei ole suurempi kuin rauhan hinta.
Libyan yksinvaltias varoitti, että hänen maansa voi vetää pois tukensa arabien rauhan-suunnitelmalle, jonka arabiliitto julkisti 2002 Beirutin kokouksessa.

PA :n puheenjohtajan Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah hylkäsi Libyan ja Syyrian esityksen aseellisesta taistelusta todeten: ”Ollaksemme realistisia, emme voi lähteä niiden mukaan, joilla on erityissuunnitelma,” hän kertoi al-Jazeeran lähetyksessä. ”Me olemme valmiit mihin tahansa arabioptioon. Jos he haluavat aloittaa sodan, julistakoot sen ensin ja mobilisoikoot armeijansa ja kansansa; me tulemme seuraamaan perässä.”

ARABILIITON pääsihteeri Amr Moussa valeli vettä kiihkeimpien vaatimusten ylle todeten:
”Arabien rauhanaloite on vakavasti otettava. Jos me hylkäämme sen, mikä on arabien asema sen jälkeen?” hän kyseli. Libyan ja Syyrian aloite taktiikan muuttamisesta Israelin suhteen osoittanee kuitenkin arabimaitten kärsimättömyyden, ettei kentällä tapahdu juuri mitään uutta, mikä antaisi toivoa tilanteen lopulliseksi ratkaisemiseksi. Toisaalta siinä voidaan nähdä Iranin vaikutus, jonka tarkoituksena on käyttää kaikkia keinoja Israelin heikentämiseksi.
Iran ja Syyria ovat valmiit taistelemaan Israelin vastaan viimeistä palestiinalaista myöten.

RAUHANKESKUSTELUJEN aloittamisen siirtyminen oli aiheena useilla puhujilla, jotka syyttivät Israelia niiden siirtymisestä julkistaessaan rakentamissuunnitelmiaan Jerusalemin itäosissa, joita PA havittelee osaksi tulevan valtionsa pääkaupunkia. Mahmoud Abbas esitti Israelin vastaisten syytöstensä ohella vaatimuksen, että arabiliitto antaisi 500 miljoonaa USD Jerusalemin itäosien arabeille heidän taistelussaan sen pitämiseksi arabienemmistöisenä.

AMR MOUSSA vetosi arabimaihin muuttamaan kantaansa Iraniin nähden: ”Iran ei ole vihollismaa. Se on veljeskansa. Istutaan yhteisen pöydän ympärille ja pannaan korttimme pöydälle saavuttaaksemme sopimuksen rauhan ja tasapainon vuoksi”, hän julisti.
Hän sai välitöntä tukea Turkin pääministeri Erdoganilta, joka osallistui konferenssiin kutsuttuna vieraana, yhdessä Syyrian ja Irakin kanssa. Saudi Arabia ja Egypti vastustivat Moussan esitystä. Arabiliiton heikkoutena on ollut sen lännelle myönteisten ja radikaalien hallitusten välinen kiista, minkä johdosta päätökset joudutaan vesittämään. (JP)

3. LIBYAN värikäs ja arvaamaton yksinvaltias Muammar Gaddafi ei pettänyt tälläkään kertaa toimiessaan ensimmäistä kertaa arabiliiton isäntänä. Hän oli järjestänyt osanottajille ohjelmaa työntäytteisten keskustelujen piristeeksi. Kameli- ja hevosratsastukset oli sijoitettu ohjelmaan, aidoissa beduiiniteltoissa tarjoiltiin pita-leipää ja kuivattuja taateleita.
Gaddafi oli valinnut konferenssin pitopaikaksi synnyinkaupunkinsa Sirten, jolla ei juuri ole resursseja esitellä rakennustaiteellisia eikä muitakaan saavutuksiaan.

GADDAFI aloitti konferenssin esittämällä muutaman värikkään pilan, kuten hänellä on tapana, jopa vieraittensa kustannuksella. Tällä kertaa hän muistutti Qatarin emiiriä Hamad bin Khalitah al-Thania liikalihavuudesta, joka otti moitteet vastaan tyynesti hymyillen. Hän lienee tottunut tällaiseen. Gaddafi itse elää varsin askeettisesti välillä paastoten.
JP:n kolumnisti Ksenia Svetlova toteaa, että viiden tähden hotellin puutteen ohella väitteet Israelin pyrkimyksistä al-Aksan tuhoamiseksi nousivat esiin tärkeimpinä asioina, vaikka al-Jazeeran haastattelun mukaan 92 % osanottajista epäili, että konferenssi saisi mitään uutta aikaan. Gaddafi esitti konferenssin alussa halunsa elvyttää Khartoumin kokouksen päätös vuonna 1967 sodan jälkeen, jossa julkistettiin kuuluisat kolme ei-lausumaa: Ei Israelin tunnustamista, ei keskusteluja Israelin kanssa, ei rauhaa Israelin kanssa. (JP)

4. ISREALISSA ihmetellään edelleen, mitä Obaman lopulta tarkoittaa omituisella käyttäytymisellään Israelin pääministeriä kohtaan. Eräänlaisen salaliittoteorian ohella Obaman hallituksen pyrkimyksistä kaataa Netanyahun hallitus ja sen korvaamisesta Kadiman johtamalla vasemmisto-keskustahallituksella muhii voimakkaana tunto siitä, että Obaman vastenmielisyyden tausta on paljon syvemmällä, ideologisessa mutavedessä, jossa arvot ja perinteet ovat unohtuneet tai sysätty syrjään.

JP:n vakiokolumnisteihin kuluva Barry Rubin kyselee, onko Onama aloittanut diplomaattisen sodan Israelia vastaan vastoin USA:n intressejä. Hän toteaa, että tähän saakka on ajateltu Obaman hallituksen pyrkivän saamaan epäsuorat keskustelut alkamaan Israelin ja PA:n välillä, koska se saa USA:n näyttämään paremmalta arabien ja lännen silmissä. Jopa rajoitettu pyrkimys – vaatien Israelilta myönnytyksiä vaatimatta PA:lta mitään – on jollain tavoin ymmärrettävissä, niin typerää kuin se onkin, Rubin selittää.

RUBIN toteaakin, että USA:n nykyhallitus on työntänyt maitten väliset suhteet niin pitkälle kriisiin, että on aiheellista kysellä, onko kysymys kostosta perustuen vihamielisyyteen ja ideologiaan. Hän kutsuu sitä Obamacare järjestelmän yhteydessä esitetyn termin mukaisesti ”yksineläjän maksun optioksi”. Hän tarkoittaa tätä: Israel yksin maksaa PA:n saamisesta keskusteluihin; yksin rauhoittaa islamistit luopumaan terrorismista ja vallankaappauksesta; yksin pitää Irakin rauhallisena; yksin saa aikaan Afganistan tasapainotilan ja selvittää kaikki muutkin ongelmat.
Rubin toteaa tilanteen sitäkin omituisemmaksi, että kosittuaan Syyria ja menetettyään kaiken, jopa vähäisimmänkin sanktion Irania vastaan, Obaman hallitus syyttää siitä Israelia.
Rubin viittaa äskeiseen gallupiin, jonka mukaan 9 % uskoo Obaman Israelia suosivaksi, kun 48 % uskoo hänen suosivan palestiinalaisia lisäten, että Israelissa varotaan puhumasta pahaa Yhdysvaltoja vastaan, mikä on voinut vaikuttaa gallupin tulokseen.

RUBIN arvioi artikkelinsa lopussa, että Obaman hallituksen tulee pian päättää, haluaako sen rajoitettuja myönnytyksiä Israelilta, vai haluaako sen jatkaa negatiivista esitystään, jota sen pahimmat viholliset esittävät, samaan aikaan tehden poliittisen itsemurhan ja tuhoten USA:n uskottavuuden Lähi Idässä. ”Uskon, että tulemme näkemään sen hyvin pian.” (JP)

5. UUTISOTSIKOITA
- USA:n johto harkitsee pidättyvänsä äänestämästä YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, jossa käsitellään Israelin rakennustoimia Jerusalemin itäosissa. Asia tuli esille USA:n korkea viranomaisen ja Qatarin pää- ja ulkoministeri sheikki Hamad bin Jasim al-Thanin välisissä keskusteluissa Pariisissa viime viikolla. Asian vahvistaa egyptiläinen lähde BBC:n mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136771
- Obaman hallituksen Israelin politiikka näyttää synnyttäneen melkoisen pyörteen USA:n viranomaisten keskuudessa. Tulilinjalla on nyt Dennis Ross, jota syytetään liiasta Israelin myönteisyydestä. Hän oli mukana rauhan-keskusteluissa George W Bushin ja Clintonin aikana, ja liittyi Obaman vaalikampanjaan 2008. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136769
- Pääsiäisrynnäkkö Israeliin alkoi jo viime viikolla palmusunnuntain tilaisuuksiin, jolloin 47 000 matkailijaa tuli maahan. Palmusunnuntain marssiin osallistui satoja kristittyjä eri maista poliisin valvonnassa ilman häiriöitä. Poliisi on sulkenut pääsyn Temppelivuorelle muilta paitsi muslimeilta, ja Länsiranta on myös suljettu toistaiseksi. Kaikkiaan 550 000 pääsiäisvierasta odotetaan maahan pessah-juhlien aikana. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1159839.html
- Debkafile tarkastelee artikkelissaan Israelin mahdollisia yksipuolisia toimia Iranin ydinlaitoksia vastaan perustuen Washingtonin strategisten tutkimusten instituutin dokumenttiin. Instituutti arvioi, ettei Netanyahu ja Obama löytäneet yhteistä strategiaa Irania varten, minkä johdosta Israel voi harkita toimia yksin. Koska sen kapasiteetti on riittämätön useaan iskuun, mikä vaadittaisiin, Israel harkitsee taktisten ydinaseitten käyttämistä 7-9 kohteen tuhoamiseksi. http://www.debka.com/article/8685/

Sunday, March 28, 2010

SUNNUNTAI 28.03.10

1. IDF MENETTI rajussa tulitaistelussa Gazan pyssymiesten kanssa kaksi sotilastaan kaatuneina ja kaksi muuta haavoittuneina, toinen heistä kriittisessä tilassa. Sotilaat havaitsivat perjantai-iltana kaksi palestiinalaista Gazan ja Israelin välisen turva-aidan lähellä ilmeisesti asentamassa sinne tienvarsipommia. Majuri Eliezer Peretzin, 31, johtama sotilaspartio meni tarkastamaan tilannetta, ja joutui kiivaaseen tulitaisteluun palestiinalaisten kanssa, jotka sanoivat asettaneensa pyssymiehensä väijyksiin odottaen sotilaitten tuloa.
Majuri Peretzin vyössä kantama kranaatti räjähti siihen osuneesta luodista surmaten hänet välittömästi ja haavoittaen kahta muuta. Kersantti Ilan Sviatkovsky sai surmansa hänen osuneesta luodista.

Majuri Peretz oli Golani Prikaatien 12 pataljoonan apulaiskomentaja. Hän menetti kotinsa Israelin vetäytyessä Siinailta. Hänen veljensä Uriel menetti henkensä räjähdyksessä Libanonissa 1998. Peretzin koti sijaitsee Eli-juutalaisyhteisön alueella sijaitsevassa uudessa yhteisössä nimeltä Kiryat Hayovel, joka on määrätty tuhottavaksi. Häntä jäivät suremaan vaimo ja neljä pientä lasta. Heidän naapurinaan Kiryat Hayovelissa asuu Majuri Roi Kleinin leski lastensa kanssa, jonka mies sai surmansa Libanonin kakkossodassa.

ILAN Sviatkovsky muutti perheensä mukana Israeliin vuonna 1994 Uzbekistanista. Hän suunnitteli matkustavansa Intiaan vapauduttuaan armeijan palveluksesta kuuden kuukauden päästä. Hän kirjoitteli Facebookiin todeten viimeisessä viestissään: ”Viimeinen sapatti Gazassa.” Facebookissa on avattu sivut kummallekin kaatuneelle sotilaalle.

MOLEMMAT pommeja asentaneet palestiinalaiset saivat myös surmansa tulitaistelussa sotilaitten kanssa. Kaksi tuntia edellisen tulitaistelun jälkeen panssariosasto havaitsi kaksi muuta palestiinalaista asentamassa pommeja turva-aidan viereen avaten tulen heitä kohti ja surmaten heidät. (JP)

2. PALESTIINALAISRYHMIEN Gazassa kiistellessä keskenään siitä, mikä ryhmä oli vastuussa perjantaina sattuneeseen veriseen yhteenottoon – sekä Hamasin ”aseellinen siipi” izzadin al-Qassam että Islamic Jihadin Al-Quds Prikaatit vaativat ”kunnian” itselleen – Israelissa mietitään, onko IDF:n Gazan cast lead operaation kautta saavuttama pelotteluvoima (deterrence) menettämässä uskottavuutensa, sillä terroriryhmät Gazassa ovat muuttaneet taktiikkaansa yhä julkeammaksi, ja näyttävät jahtaavan nyt turvallisuusaidan Israelin puolella partioivia sotilasosastoja.

HAMASIN edustaja kertoi JP:n toimittajalle, että sen taistelijat avasivat tulen IDF:n sotilaita kohti välittömästi niiden saartaessa Islamic Jihadin lähettämän kahden miehen pommipartion. Hamasia kannattajat Gazan kaupungissa ryntäsivät kaduille kuultuaan tulitaistelusta ja kahden IDF:n sotilaan kuolemasta. Myös Hamasin poliittiset johtajat ylistivät sen taistelijoitten kykyä vastustaa IDF:n yrityksiä tunkeutua Gazan alueelle. He kutsuivat operaatiota lahjaksi Hamasin operaattorin Mahmoud al-Mabhouhin teloituksesta Dubaissa, mistä syytetään Mossadin agentteja.
Myös al-Aksa Marttyyrien Prikaatin Gazan osasto sanoi osallistuneensa tulitaisteluun, mutta sitä ei kukaan Gazassa ota vakavasti.

3. PÄÄMINISTERI Netanyahu julkisti lausunnon, jossa hän osoittaa surunvalittelunsa
kaatuneitten omaisille kutsuen päivää ”raskaaksi” myös Israelille ja Israelin puolustusvoimille. Toisaalta hän totesi, että jokainen on tietoinen IDF:n voimakkaasta asenteesta niitä vastaan, jotka toivovat voivansa vahingoittaa sen sotilaita ja siviilejä.

PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak varoitti lausunnossaan perjantaina, että ”Hamas on menettämässä valvovan otteensa Gazan terrorijärjestöistä antaen niiden aiheuttaa yhteenottoja IDF:n kanssa, millä tulee olemaan jälkiseurauksensa”. Hän syytti kahden sotilaan kuolemasta Hamasia Israelin TV-kakkosen ohjelmassa. Välitön vastaus tulee luultavasti olemaan IAF:n ohjusiskut salakuljetustunneleita ja metalliverstaita vastaan Gazassa, mutta suuremman operaation toteuttamista ei suunnitella ennen juutalaisten pääsiäisen, pessahin, päättymistä. Juhla-aika alkaa maanantai-iltana ja kestää 7 vuorokautta.

LAUANTAINA. terroristit ampuivat kaksi Kassam-rakettia Gazasta Israeliin, yksi putosi Gazan puolelle turva-aitaa, toinen lähelle Shaar HaNegev aluekeskusta ilman vahinkoja. Niiden jälkeen IDF:n panssarit ja 2 raivaustraktoria tunkeutuivat Gazan alueelle raivaten pensaikkoa ja tasoittaen alueita turva-aidan takana parantaakseen näkyvyyttä siellä. (JP)

4. ISRAELIN sisäkabinetti, seitsikoksi kutsuttu, keskusteli perjantaina viiden tunnin ajan
Netanyahun Washingtonin matkan aikana saamistaan presidentti Obaman vaatimuksista, mutta ei tehnyt niistä päätöksiä. Kabinetin uskotaan kokoontuvan useita kertoja voidakseen runnoa yhteisen kannan vaatimuksiin, joista jotkut tulevat olemaan hankalia päätettäviksi. Koska Netanyahun ja Obaman keskusteluista ei annettu yhteistä julkilausumaa eikä pidetty minkäänlaista tiedotustilaisuutta, tiedot niistä perustuvat arvioihin.

JP:N KOLUMNISTI H Keinon arvioi, että Obaman esittämiin vaatimuksiin kuuluvat ainakin seuraavat kohdat: Rakentamisen lopettaminen Jerusalemin itäosissa; ns. turvallisuusvankien vapauttaminen Abbasin aseman vahvistamiseksi; suostuminen PA:n vaatimukseen, että epäsuorissa keskusteluissa tulee käsitellä myös lopullisen tilanteen kysymyksiä, kuten rajat, Jerusalem, setlementit ja palestiinalaispakolaiset. USA vaatii, että Juudeassa ja Samariassa julkistettua rajoitettua 10 kuukauden mittaista rakennusrajoitusta tulee jatkaa. On huomioitava, että rakentamisrajoitukset koskevat vain juutalaisten rakentamista.

USA:N KONGRESSIN molempien kamarien edustajat laativat yhteisen kirjelmän, jonka he lähettivät ulkoministeri Hillary Clintonille. Kirjelmän allekirjoitti 327 edustajaa. Kirjelmässä vakuutetaan USA:n vankkumatonta tukea Israelille ja lisäksi siinä kehotetaan tasoittamaan Washingtonin ja Jerusalemin hallitusten väliset erimielisyydet nopeasti ja ilman julkisuutta. ”Kirjoitamme vakuuttaaksemme omistautumisestamme rikkomattomalle siteelle, joka vallitsee maamme ja Israelin valtion välillä, ja ilmaistaksemme syvän huolemme nykyisestä jännityksestä. Vahva Israel on varustus USA:n kansalliselle turvallisuudelle ja saa aikaan vakautta Lähi Idässä,” sanotaan kirjelmässä, jossa edelleen kannetaan huolta siitä, ettei laajasti julkistettu jännitys suhteissa edistä intressejä, jotka USA ja Israel jakavat. Siinä kehotetaan keskittymään Iranin ydinasesuunnitelmaan sekä Lähi Idän rauhaan ja turvallisuuteen. Kirjelmässä viitataan varapresidentti Joe Bidenin puheeseen Tel Avivin yliopistossa, jossa hän kuvaannollisesti esitti, ettei maitten välillä ole juuri mitään turvallisuuskysymyksissä. Allekirjoitukset saatiin kolmessa päivässä. (JP)

5. ARABILIITON kokouksessa Libyassa kokoontuivat 13 arabimaan johtajat 22:sta jäsenmaasta lauantaina keskustelemaan pääasiassa Israelia ja Jerusalemia koskevista kysymyksistä. Paikalle oli kutsuttu YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sekä Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan. Irakin ulkoministeri pahoitti mielensä, kun Gaddafi ei tullut kentälle vastaan ja meni kotiinsa.
ARABILIITON pääsihteeri Amr Moussa kehotti jäsenmaita kehittämään uuden strategian Israelia varten todeten, ettei rauhanprosessi voi olla prosessi ilman takarajaa. Hän kehotti varautumaan tilanteeseen, jossa prosessin todetaan epäonnistuneen.

PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbasin nilkka oli parantunut ja hän laahusti puhujapönttöön ihan terveen näköisesti – ilmeisesti siksi, ettei Hamasin edustajia kutsuttu mukaan - , eivätkä hänen esittämänsä vaatimukset ja syytöksetkään olleet muuttuneet: Ei rauhansopimusta ilman miehityksen lopettamista palestiinalaisten maalla, ja ennen kaikkea Jerusalemissa; Netanyahun yritykset tosiasioitten rakentamisesta maassa tulee loppua varsinkin Jerusalemissa, mikä estää Palestiinan valtion synnyn; epäsuoria keskusteluja ei aloiteta, ennen kuin Israel lopettaa kaiken rakentamisen Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa. Siinäpä sitä olikin yhdeksi iltarupeamaksi.

TURKIN pääministeri Erdogan ei säästellyt sanojaan: Tapa, millä Israel rikkoo rauhaa Jerusalemissa ja muslimien pyhissä kohteissa, on anteeksiantamatonta; Israelin yritykset liittää Jerusalemin alueeseen koko sen alue jakamattomana Israelin pääkaupunkina on mielenvikaisuutta; Israelin rakentaminen Jerusalemin itäosissa on täysin laitonta.

YK:N pääsihteeri Ban ki-Moon valitti Gazan kamalaa kohtaloa Israelin saarron alla; hän esitti kannattavansa epäsuoria keskusteluja päämääränä sopimuksen aikaansaaminen kahden vuoden kuluessa. Hän sanoi ymmärtävänsä alueen hallitusten epäluuloisuuden Israelin hallituksesta, mutta kehotti yhteistoimintaan sen kanssa, koska vaihtoehtoa ei ole. Ban luetteli rakennuskohteet, jotka Israel on julkistanut Jerusalemin itäosissa, sanoen niiden vain lisäävän jännitystä alueella. Ban on hämmästyttävän huonosti informoitu ja hänen lausuntonsa ovat karkean yksipuolisia ja kuin suoraan PA:n lausunnoista kopioitu.

AMR MOUSSA käsitteli lopuksi Iranin tilannetta vihjaten, että arabiliiton tulee harkita uudelleen luottamuksensa USA:n kykyyn vastata jäsenmaitten turvallisuudesta ja kehotti etsimään läheisempiä suhteita Iranin hallituksen kanssa. Hän vaati ydinaseetonta Lähi Itää ja esitti huolensa Israelin ydinaseitten aiheuttamasta uhkasta. Hän väitti puheessaan Iranin ja Turkin kanssa luotavan yhteistyön tärkeyden johtuvan Israelin jatkuvasta rakentamisesta arabien omistamalle maalle, mutta todellinen syy on Iranin aiheuttama pelko. (JP)
Arabiliitto vastustaa suhteitten luomista Iranin kanssa.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3868970,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
- Poliisi nostaa valmiuttaan maanantai-iltana alkavan 7 päivää kestävän juutalaisten pääsiäisjuhlien (pessahin) ajaksi. Poliisin avuksi pääkaupunkiin ja varsinkin sen vanhaan osaan tulee 3000 turvallisuusmiestä. Valmistautuminen aloitettiin jo eilen illalla. Varsinkin ns. Birkat Hakohanim (pappien siunaamis-tilaisuus) keskiviikkoaamuna kerännee tuhansia ihmisiä Länsimuurin aukiolle. Myös Jerusalemin itäosan lähiöihin asetetaan poliisivoimia. (JP)
- IDF aloitti simulaatiokokeet, joilla pyritään tietokoneitten avulla selvittämään, miten IDF:n tilaamat kolmen vaiheen torjuntayksiköt pelaavat yhteen. Sisimmän vaiheen muodostaa Iron Dome lyhyen kantaman rakettien torjumista varten; seuraava vaihe on Davidin Linko, joka torjuu keskimatkan raketteja ja ohjuksia, sekä uloimpana Arrow-3 järjestelmä yhdessä Thaad ja Aegis tutka-asemien kanssa torjuvat ballististen ohjusten hyökkäykset. Iron Dome asennetaan kesän aikana; Davidin Linko 2013 ja Arrow-3 v.2014.(JP)
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136751
- Länsimaiden ja YK:n viranomaiset tunnustavat, että Iran rakentaa uusia ydinlaitoksia entisten lisäksi. http://www.israelnationalnews.com/
- Presidentti Shimon Peres syyttää Netanyahua kriisin syntymisestä USA:n ja Israelin johdon välille sallimalla rakentamisen Jerusalemin itäosissa. Hän sanoo uskovansa, että sopu syntyy, jos Israel kieltää kaiken rakentamisen Jerusalemissa ja Länsirannalla. Tämä kuuluu ”Israelin vasemmiston pysyvään ideologiaan, jonka perusteella syntyivät Oslon sopimukset ja loputtomat myönnytykset PA:n puheenjohtajan aseman vahvistamiseksi”. Peresillä ei asemansa perusteella ole oikeutta puuttua poliittisiin kysymyksiin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1159591.html
- Debkafile käsittelee väitettyä puutetta ja nälkää Gazassa artikkelissaan
- todeten, että väitteet eivät vastaa todellisuutta. http://www.debka.com/article/8684/