Friday, December 24, 2010

PERJANTAI 24.12.10

1. RABBI Shalom Dov Wolpe varoitti eilen puheessaan pääministeriä, että ”jos hän haluaa sotaa, hän saa sellaisen”. Hän puhui Eretz Selanu (Meidän Maamme) järjestön tilaisuudessa. Wolpe täsmensi lausuntoaan selittäen, että ”jos hallitus evakuoi pienimmänkin juutalaisyhteisön, seurauksena on sisällissota”.

JP:n artikkelissa, jonka kirjoittivat Tovah Lazaroff ja Jonah Mandel, kerrotaan, että Wolpen johtaman järjestön rabbit antoivat julkilausuman, jonka mukaan pääministeri Netanyahulla ja puolustusministeri Ehud Barakilla ei ole oikeutta pysyä enää viroissaan. Hän sanoi puheessaan, että samaan aikaan kun he taistelevat juutalaisten oikeuksien puolesta Juudeassa ja Samariassa, Netanyahu neuvottelee USA:n kanssa, mistä evakuointi aloitetaan.

Wolpe kehotti sotilaita kieltäytymään tottelemasta upseeriensa käskyjä, jos heidät komennetaan karkottamaan juutalaisasukkaita kodeistaan Juudeassa ja Samariassa. Hän kehotti siviilejä puolustamaan kotejaan kuten Amonan asukkaat ja heidän tukijansa vastustivat heidän yhteisönsä tyhjentämistä 2006.
Äänenpainot tuntuvat olevan paljon kärkevämpiä nyt kuin silloin, kun Ariel Sharon toteutti kuvitelmansa Gazan ja Länsirannan pohjoisosan rauhoittamisesta 2005 karkottaen yli 9 500 juutalaisasukasta kodeistaan aiheuttaen tuhansien rakettien ja kranaattien iskut ja aseelliset hyökkäykset Gazan rajan yli Israelin puolelle. Rauhan asemesta saatiin asemasota. (JP)

Eilen illalla järjestettiin massatilaisuus Jerusalemin Zion-aukiolla, johon otti osaa ensimmäisen kerran haredim-uskonnollinen kansanosa yhdessä muitten uskonsuuntien kanssa. Tilaisuuden mottona oli: ”Rakentamiselle kyllä, myönnytyksille ei”. Tilaisuuden oli järjestänyt ”Työryhmä Israelin ja maan pelastamiseksi”. Tilaisuudessa oli musiikkiesitysten ohella huomattavan chabad-rabbin Yosef Yitzhak Jacobsonin puhe, joka oli USA:sta saapunut maahan lyhyelle vierailulle osallistuakseen tilaisuuteen. Hän sanoi halunneensa kannustaa ja rohkaista puolustamaan niitä satoja tuhansia juutalaisia, jotka asuvat Juudeassa ja Samariassa hallituksen evakuointiuhan alla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141314

2. IDF päätti lopulta karkottaa Jerusalemin Silwanin (Shiloah) lähiöstä Fatahin johtajiin kuuluvan arabin Adnan Jithin, 34. Hänet määrättiin poistumaan Jerusalemista seuraavan neljän kuukauden ajaksi. Jith aikoo valittaa karkotusmääräyksestä.

IDF sanoo saaneensa tarvittavan määrän todisteita siitä, että Jith toimii aktiivisesti kiihottaen arabiasukaita hyökkäyksiin juutalaisia vastaan, mikä vaarantaa yleisen rauhan ja järjestyksen kaupungissa.
Silwanin arabiasukkaat ovat tehneet lukuisia hyökkäyksiä sekä kivin että petrolipommein Beit HaDWash alueella lähiössä sijaitsevaa turvallisuusvartijoiden asemaa sekä tilanteita rauhoittamaan tulleita rajapoliiseja vastaan haavoittaen heistä useita.
Elokuussa Silwanin arabit järjestivät mielenosoituksen, joka kehittyi lähelle lynkkausta paikallisia juutalaisasukkaita vastaan polttaen heidän autojaan ja hyökkäilen heidän kotejaan vastaan. Hallitsematon riehunta kesti 90 minuuttia, ennen kuin poliisi sai tilanteen hallintaansa. INN:n artikkelissa sitä kutsutaan ”pogromiksi”.

Useissa tilanteissa arabit ovat järjestäneet väijytyksiä saadakseen lähiöön eksyneet israelilaisautoilijat piiritettyä ja voidakseen sitten rauhassa kivittää ja ruhjoa heidän autoaan. Kuin ihmeen kautta he eivät ole onnistuneet surmaamaan ketään, vaikka autoja on murskattu korjauskelvottomiksi ja sisällä istuneet täynnä kolhuja ja mustelmia. Israelin poliisi ei mielellään mene sisälle lähiöön eikä puutu tilanteisiin, vaikka heitä on sijoitettu sen sisääntulon viereen, ja israelilaisten henki on vaarassa.

JITHIN karkotusmääräys perustuu brittimandaatin aikaiseen sääntöön, jota ei ole käytetty 1970-luvulta lähtien. Asianajaja Daniel Seideman, joka tuntee Jerusalemin olot, sanoo AP:lle antamassaan lausunnossa, että poliisin kielto merkitsee vakavaa takaiskua tilanteessa, mutta että se antaa Silwanin asukkaille selkeän viestin noudattaa lakia ja oikeutta. Jith kertoo AP:n toimittajalle, että hän on usein joutunut poliisin kuulusteluun ja istunut lyhyitä aikoja vankilassa osoittaessaan mieltään ”Israelin miehitystä vastaan”. PA katsoi karkotuksen niin tärkeäksi, että Abbas esitti pyynnön USA:n neuvottelijoille estää karkotus, koska ”se häiritsee pahoin (olemattomia) rauhankeskusteluja”, kuten hän asian näkee. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141327

3. STUXNET virus on voinut aiheuttaa Iranin ydinteollisuudessa kahden vuoden taantuman ja saanut 1000 Natanzin uraaninrikastamon sentrifugin vahingoittamisen. Natanzin rikastamossa arvioidaan olevan 10 000 toimivaa IR-1 sentrifugia.

IRANIN atomienergiajärjestön johtaja Ali Akhbar Salehi, jonka presidentti Ahmadinejad nimitti maansa uudeksi ulkoministeriksi erotettuaan Mottakin, joka silloin oli virallisella vierailulla Afrikassa, totesi viime kuussa, että länsivaltojen suunnittelema virus syötettiin heidän ydinlaitoksiensa ATK-verkostoon vuosi ja useita kuukausia sitten. Saksalainen asiantuntija Rafl Langer arvioi, että virus on voinut aiheuttaa parin vuoden viivytyksen Iranin ydinohjelman toteuttamisessa. Iran kuitenkin näyttää jatkavan vakaasti ydinpommin rakentamista.

STUXNET viruksen laatijoiksi epäillään joko USA:n ja Israelin armeijan tiedustelun 8200 yksikön asiantuntijoita. Viruksen 15 000 riviä käsittävä koodi on vaatinut vuosien työn.
Kansainvälinen tieteen ja turvallisuus-instituutin presidentti David Albright arvioi, että virus on voinut nostaa Iranin Natanzin rikastamon sentrifugeissa käytetyn nopeuden 1007 kierrosta sekunnissa 1064 kierrokseen sekunnissa, mikä on voinut polttaa moottorit.
Arvioiden mukaan sentrifugeille aiheutettu tuho haluttiin pitää suhteellisen pienenä, ettei se herättäisi epäluuloja iranilaisissa, minkä johdosta virus on voinut jatkaa tuhoaan pitkän aikaa tiedemiesten selvittäessä, mistä ongelma johtuisi. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=200843

Muutamat amerikkalaisyhtiöt ovat saaneet USA:n talousministeriön luvan jatkaa kauppayhteyksiään Iranin kanssa selvässä ristiriidassa maan poliittisen johdon kanssa.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=200857

4. Intiasta lähetetty avustussaattue, joka on matkalla Gazaan, saapui Pakistanin, Iranin, Turkin ja Syyrian kautta Libanoniin, josta tavarat lastataan laivaan. Damaskoksessa Hamasin ulkomaanasioitten johtaja Khaled Mashaal oli saattuetta vastassa sen jatkaessa Beirutiin.

Saattueeseen liittyi Damaskoksessa 7-henkinen iranilainen parlamenttidelegaatio, joka haluaa päästä Gazaan tervehtimään Hamasin pääministeriä Ismail Haniyehiä.
Intiasta mukaan tulleet aktivistit vakuuttivat, ettei heillä ole aseita eivätkä he halua väkivaltaa.
Eräs aktivisti sanoi, että IDF:n edustaja on ollut yhteydessä heihin lisäten, että jos IDF estää heidän matkansa jatkumisen Gazaan, siihen vastataan rukouksin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=200811

5. KINNERETIN vedenpinta on 520 sm alle maksimikorkeuden ja vain 82 sm mustan varoitusviinan yläpuolella. Viimeiset sateet nostivat vedenpintaa n. 10 sm eli 18 miljoonaa kuutiometriä vettä, mutta se hupenee nopeasti, elleivät kaatosateet ala pian. Vedenpinta on kuitenkin 25 sm korkeammalla kuin vuosi sitten saman aikaan, vaara on silti todellinen. Viime vuonna vedenpinta alkoi nousta 29. lokakuuta eikä joulukuun 10. kuten tänä vuonna.

Vedenpuute ei ole vain Israelin ongelma, siitä kärsivät kaikki Lähi Idän valtiot. Israelissa on rakennettu meriveden puhdistuslaitoksia, mutta viranomaisten saamattomuuden vuoksi varoja on siirretty toisiin kohteisiin aina, kun välitön vaara näyttää poistuneen sateitten myötä. Viranomaiset sanovat kaivavansa lisää kaivoja, mutta pohjavesi muuttuu suolaiseksi liiallisen käytön vuoksi, minkä korjaaminen voi kestää vuosikymmeniä. Vasta 2013-2014 viranomaisten mukaan tilanne voi helpottua uusien laitosten valmistuttua.
http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=200846

6. ARABIMAISSA kauneuskilpailuun osallistuvat naiset joutuvat islamin vaatimusten mukaan esiintymään tiukasti hunnutettuina, ja kaunein valitaan luonteen ja käyttäytymisen perusteella.
Abu Dhabissa järjestetään kuitenkin kauneuskilpailut, jossa osanottajat saavat esiintyä ilkosillaan, vain muutamia remmejä ja koristeita lukuun ottamatta.

KYSYMYSESSÄ on Persianlahden kamelikilpailut, joissa 800 kamelinomistajaa tuo arvioitaviksi kaikkiaan 20 000 kamelia. Kaunein ja sävyisin saa 9.5 miljoonan USD palkkion, ja voittajaa kunnioitetaan ja ihaillaan vähintään yhtä paljon kuin länsimaissa järjestetyissä kauneuskilpailuissa voittanutta naista. Abu Dhabin Al-Mazayin kamelien kauneuskilpailut järjestetään maan erämaakaupungissa Dhafrassa. Kameli on beduiinin välttämätön kuljetusväline tiettömissä erämaissa, mutta voi myös antaa mukavan tulolähteen. Harvinainen valkoinen kameli voidaan ostaa 800 000 USD:n hinnalla. Kameleita on runsaimmin köyhissä maissa, joissa liikenne ja kehitys eivät ole turmelleet perinteistä kamelikauppaa.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=200600

7. UUTISOTSIKOITA
- Israelissa vierastyöläisille sallittu työ on tarkoin määritelty sopimuksilla, mutta mitä korkeampi viranomainen, sitä useampi sitä rikkoo. Jokin aika sitten Ehud Barakin vaimo joutui kiinni palkattuaan ulkomaalaisen naisen siivoojaksi, ja nyt oikeuskanslerin vaimo jäi kiinni samasta rikoksesta. Oikeuskansleri Weinstein väitti, että nainen sanottiin irti ennen kuin hän tuli nykyiseen virkaansa, mutta tarkkasilmäiset havaitsivat naisen työskentelevän siellä edelleen, ei pelkästään hoivaajana, vaan myös siivoojana. http://www.haaretz.com/print-edition/news/what-s-the-link-between-the-wives-of-the-attorney-general-and-the-defense-minister-1.332612
- Arabivandaalit rikkoivat puhelinlinjat Beit Haninan ja Shoafatin kolmesta kohtaa mykistäen tuhansien yhteyksiä kaipaavien arabiasukkaitten puhelimet. Asukkaat kuitenkin syyttivät Israelin puhelinyhtiötä Bezekiä yhteyksien katkeamisesta. http://www.haaretz.com/print-edition/news/as-phones-go-dead-east-jerusalem-residents-lament-bezeq-service-1.332599
- INN kertoo, että terrorismi on nousussa Jordanjoen laaksossa, jonka kautta turistit mielellään oikaisevat Suolamereltä Tiberiaaseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141330
- Poliisi pidätti 2 miestä, Jerusalemista ja Haderasta, jotka olivat murtautuneet 17 kertaa synagogiin ja varastaneet niistä 30 Torah-rullaa. Varsinkin moshavit ja kibbutsit olivat heidän kohteinaan. He poistivat Torah-rullan kotelostaan ja panivat sen takaisin ”arkkiin”, minkä johdosta varkaus paljastui vasta rabbin avatessa kotelon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141319
- Israel ja PA aloittivat yhteisen projektin Jordanjoen puhdistamiseksi. Kokeiluprojektiksi valittiin Ouja-arabikylä, jonka viemäröinti on olematon. Siinä kokeillaan israelilaista järjestelmää, jonka toivotaan onnistuessaan lisäävän yhteistyötä Israelin ja arabiyhteisöjen välillä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141313
- Kansas Cityn kaupunki vaatii kirkolta veroa jokaisesta istuinpaikasta, jonka seurakunnan kristityt täyttävät. Tapaus lienee ainutlaatuinen. Tuli vain mieleen, miten kaupunki verottaa muslimeja, joilla ei ole istuimia moskeijoissaan. Amerikassa viranomaiset ovat omituisesti hyökkäilleet kristittyjä yhteisöjä ja yksityisiä vastaan. Obaman hallituksen kristinuskon vastainen politiikka etenee voimallisesti. http://www.wnd.com/?pageId=242657
- Family sicurity matters kertoo, että kristityt ovat häviämässä perinteisistä kotimaistaan muslimien painostuksen ja uhkailun vuoksi. Räikeänä se tuntuu varsinkin Syyriassa ja Irakissa, mutta myös PA:n alueilla Juudeassa ja Samariassa sekä Gazassa. Myös Egypti ja Turkki Pakistanin ja Saudi Arabian ohella mainitaan kristittyjen vainoojina. http://www.familysecuritymatters.org/blog/
- YK:n yleiskokous hyväksyi istunnossaan kiistanalaisen esityksen uskonnon häpäisemisestä (defamation) muslimimaiden esityksestä. Yleiskokouksen 192 jäsenmaasta 79 maata kannatti, 67 vastusti, poissaolevia 40 maan edustajaa. Päätös ei ole sitova, mutta YK suosittaa jäsenmaita sisällyttämään sen omaan lainsäädäntöönsä. Tämä tulee aiheuttamaan lukuisia ongelmia ja oikeustapauksia varsinkin kristityille, joita vastaan esitys alun perin laadittiin. Ns. ”kristittyjen maiden” edustajien saamattomuus ja sinisilmäisyys on järkyttävää. http://cnsnews.com/news/article/un-passes-religious-defamation-resolutio

Thursday, December 23, 2010

TORSTAI 23.12.10

1. PA JA HAMAS ovat molemmat alkaneet huolestua, että IDF voi iskeä voimalla Gazan kaistalle saadakseen sieltä jatkuvasti voimistuvan raketti- ja kranaattitulen loppumaan. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas varoitti keskiviikkona, että Israelin tulee pidättyä uusimasta cast lead operaatiota: ”Mikä tahansa uusi hyökkäys vaarantaa koko rauhanprosessin”, Abbas selitti EU:n edustajalle PA:n alueille, itävaltalaiselle Christian Bergerille Mukatan hallinto-keskuksessaan Ramallahissa jatkaen: ”IDF:n operaatio johtaisi kaikkien rauhan pelastamiseksi tehtyjen kansainvälisten ponnistelujen romahtamiseen”.

ABBAS odottaa EU:n ottavan suuremman roolin Lähi Idän rauhanprosessissa, sillä ”EU:n valtava poliittinen ja taloudellinen painoarvo antaa sille mahdollisuuden johtaa kaikki osapuolet takaisin rauhan polulle”, kuten hän maalaili. Samalla hän kritisoi Israelin politiikkaa sallia rakentamisen jatkumisen Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa. Abbas ei kuitenkaan antanut mitään vinkkejä siitä, miten terrori-iskut Gazasta lopetetaan. Ilmeisesti hänelle sopii aivan hyvin, että juutalaisyhteisöt Gazan rajan pinnassa elävät jatkuvan pelon ja epävarmuuden tilassa, sillä sehän on terrorin ja (entisen) terroristin päämäärä.

PLO:n pääneuvottelija tiekartalla rauhaan Saeb Erekat kertoi puolestaan, että PA/PLO valmistelee YK:n turvallisuusneuvostolle luovutettavaa kirjelmäänsä, jossa sitä vaaditaan hyväksymään päätöslauselma, jolla juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa lopetetaan. Esitykseen voi liittyä vaatimus sanktioista Israelia vastaan siinä tapauksessa, ettei se taivu YK:n vaatimukseen.
Erekat toisti ”Abbasin varoitukset rauhanprosessin vaarantumisesta, mikäli Israel jatkaa hyökkäyksiään (aggressions) Gazan kaistalle”, ikään kuin IDF olisi niiden aiheuttaja. Hän kritisoi WikiLeaksin paljastamia tietoja, joiden mukaan USA on suostunut siihen, että rakentaminen Juudeassa ja Samariassa voi jatkua luonnollisen kasvun osalta.

HAMASIN edustaja Gazassa Taher a-Nunu sanoi, että Hamas laatii kirjelmää YK:lle ja arabiliitolle, jossa se ”syyttää Israelia äskeisestä tilanteen kiihdyttämisestä (recent zionist escalation)”. Hän sanoi edustamansa järjestön ottavan yhteyttä moniin hallituksiin selittääkseen ”miehityksen johtajien hyökkäysaikeista”.
U-Nunu syytti Israelia yrityksistä ”Hamasin eliminoimiseksi, jotka on ajoitettu Fatahin suorittamaan Hamasin jäsenten ajojahtiin ja pidätyksiin Länsirannalla”. Hän sanoi, että Fatahin turvallisuusjoukot ovat pidättäneet ja pitävät 3000 Hamasin jäsentä ja tukijaa vankiloissaan murskatakseen PA:n vastaisen opposition Länsirannalla, mukaan lukien yliopiston opettajia ja opiskelijoita.

EU:N KOMISSIO päätti kokouksessaan keskiviikkona myöntää 11 miljoonaa Euroa PA:lle. EU:n ulkoasioitten johtaja Catherine Ashton selitti EU:n lahjoituksellaan osoittavan sen vahvasta poliittisesta ja taloudellisesta antautumisesta PA:n ja pääministeri Salaam Fayadin tukemiseen elinkelpoisen demokraattisen Palestiinan valtion rakentamiseksi, jota hän kutsui kriittiseksi mille tahansa rauhanomaiselle, käytännölliselle ja kestävälle ratkaisulle konfliktiin.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=200574

2. USA:n Kansallisen Turvallisuusneuvoston neuvonantaja Dan Shapiro ja Mitchellin neuvonantaja David Hale keskustelivat maanantaina Israelin pääneuvottelijan Yitzhak Molchon ja tiistaina Saeb Erekatin kanssa pyrkien kartoittamaan tilannetta ja miten osapuolien epäluuloisia välejä voitaisiin parantaa ja repeämiä kuroa umpeen. Heidän tarkoituksensa oli urkkia, mitkä ovat Netanyahun lopulliset ”punaiset linjat”, joista hän ei halua luopua. PA:n vaatimukset ovat kaikkien tiedossa, eivätkä he halua tinkiä niistä mitään. Netanyahua lähellä oleva virkailija selitti, ettei pääministeri voi käsitellä rajoja ennen kuin hänellä on varmuus Israelin turvallisuustakuista ja Palestiinan valtion luonteesta. Amerikkalaiset neuvonantajat joutuivat matkustamaan kotiinsa ilman lisätietoja.

NETANYAHU selitti Newsweek-lehden haastattelussa, että hän pitää kiinni vaatimuksestaan Jordanjoen valvomisesta IDF:n joukoilla, sekä siitä, että IDF:n tulee voida partioida Israelin ja Palestiinan valtion välisen rajan itäpuolella. Hän ei suosittele kansainvälisten joukkojen asettamista valvontatehtäviin, sillä kokemuksen mukaan ne eivät pysty valvomaan laittomien aseitten ja räjähteitten salakuljettamista eivätkä terroristien soluttamista Israelin puolelle.
Netanyahu selitti haastattelussa, että Israelin vaatimus Palestiinan valtion aseettomuudesta on ehdoton, kuten sen ilmatilan hallinta, mutta ongelman muodostaa sen valvominen. Gazan kaistan oletettiin pysyvän rauhallisena ja aseettomana IDF:n vetäessä joukkonsa sieltä kuten myös Libanonin eteläosan, mutta Gazassa vallan kaapannut Hamas on aseistautunut ja Hizbullah on samoin vahvempi kuin koskaan ennen YK:n valvontatoimista huolimatta.

ISRAELIN johto seuraa tarkoin maailmalla leviävää tulehdusta, jolla yhä useammat maat ovat valmiit joko tunnustamaan Palestiinan valtion 1967 (olemattomilla) rajoilla tai nostamaan PLO:n edustustot lähetystötasoisiksi. Israelissa katsotaan, etteivät nämä toimet ainakaan edistä rauhankeskusteluja, sillä se antavat PA:lle väärän kuvan tilanteesta ja vahvistavat sen uskoa, ettei siltä vaadita mitään rauhansopimuksen solmimiseksi.
Diplomatian uskotaan kuitenkin odottavan uudenvuoden ohi ennen kuin uusia aloitteita esitetään miltään taholta, ellei mitään yllättävää tapahdu ennen sitä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=200636

EU myönsi palestiinalaisten tuotteille, jotka käsittää maatalouden ja hedelmien sekä öljy- ja kalastustuotteiden viennin, 10 vuoden tullivapauden Juudeasta ja Samariasta sekä Gazasta. Volyymeiltään ne eivät nouse kovin korkeiksi tällä hetkellä, mutta se tulee nousemaan talouden nousun ja Gazan kaupan vapautumisen myötä, kerrotaan EuroMed web-sivulla. Viime vuonna PA:n vienti EU-maihin oli 6.1 miljoonaa Euroa, mutta EU:n vienti sinne oli 50.5 miljoonaa Euroa. Israelissa tilannetta seurataan huolestuneina, sillä EU boikotoi samaan aikaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistettuja tuotteita. Eipä liene ihme, jos Israelissa ei luoteta EU:n kykyyn toimia puolueettomana välittäjänä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141303

3. IDF kokeili Rafael yhtiön valmistamaa Trophy ohjustorjuntajärjestelmää tällä viikolla. Tarkoitus oli kokeilla kovilla ohjuksilla siten, että miehistöä on tankin sisällä, mutta omaisten huolestuneitten kirjeitten vuoksi siitä luovuttiin. Testi saatettiin onnistuneesti tehtyä pst-ohjusta korvaavalla koeohjuksella ilman räjähdekärkeä.

IDF on huolestunut Hamasin ja muiden terrorijärjestöjen hankkimien uudenaikaisten ohjusten vuoksi, jotka läpäisevät normaalin panssarikuoren. Osoituksena siitä oli pari viikkoa sitten Gazasta tankkia kohti ammuttu venäläis-valmisteinen Kornet-ohjus, joka tunkeutui panssarin uloimman kuoren läpi mutta ei lauennut, mikä olisi voinut tuhota panssarivaunun.
Armeijan komentaja Gabi Ashkenazi päätti korvata normaalipanssareilla varustetut panssari-vaunut erikoispanssareilla varustetuilla vaunuilla.
Aseteollisuudessa on jatkuva kilpailu hyökkäysaseitten ja puolustuksen välillä. Ohjusten tehokkuuden lisääntyessä panssareita on vahvistettu mutta se tekee panssarivaunuista raskaampia ja kömpelömpiä, minkä johdosta on kehitetty järjestelmiä, joilla lähestyvä ohjus voidaan tuhota vaunun ulkopuolella. Trophy on yksi tällainen järjestelmä. Torjunnan vaikeutena on se, että uudet hyökkäysohjukset ovat niin nopeita, että vastatoimiin jää liian vähän aikaa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141294

4. Rabbi Mordechai Eliyahun, entisen kesäkuussa kuolleen sefardi-päärabbin, leski rabbanit Tziviya Eliyahu esittää, että juutalaisten tulee käyttää kristittyjen joulun- ja uudenvuoden välistä aikaa entistä hartaampaan ja huolellisempaan sapatinviettoon.
Tziviya Mordechai selittää, että tällä tavalla on mahdollista jouduttaa Messiaan tuloa, jota Israel odottaa yhä hartaammin ja tarvitsee enemmän kuin koskaan.

Rabbanit Eliyahu selittää, että tänä vuonna ensimmäinen joulupäivä on sapatti ja samoin uudenvuoden päivä sattuu sapatiksi. Tämän johdosta lukuisat juutalaiset ja muut, jotka ovat joutuneet työskentelemään sapattina, on vapautettu siitä ja voivat siten keskittyä sapatin viettoon. Hän viittasi Talmudiin, jossa myös vakuutetaan, että jos kansa pystyy kunnioittamaan useita sapatteja peräkkäin ilman katkoksia, Messiaan tulo on välitön. Hän kehottaa ihmisiä innostamaan ja keskittymään tänä vuonna erityisolosuhteissa sapatin viettoon, kuten myös työskentelemään keskinäisen yhteyden ja ymmärryksen lisäämiseksi.
Rabbi Eliyahun mottona oli: ”Tuoda meidät kaikki yhteen kuin yhtenä henkilönä ja yhteisellä sydämellä. Jos pysymme yhdistyneinä, kukaan ei voi murskata meitä”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141300
5. UUTISOTSIKOITA
- Israel sallii palestiinalaisten viedä tavanomaisia tuotteita Gazasta sunnuntaina. Ensimmäiset 10 rekkaa kulkevat Kerem Shalomin raja-aseman kautta Israeliin, josta ne kuljetetaan tarkastuksen jälkeen Ashdodin satamaan laivoihin lastaamista varten. (JP)
- Israel toimitti viimeiset 53 miljoonan USD sopimuksen mukaiset 12 ohjaajatonta pienkonetta Venäjälle. Toimituksiin sisältyi Bird-Eue 400 ja I-View MK 150 koneita, jotka on tarkoitettu lyhyen matkan taktisiin tehtäviin sekä Searcher II UAV, joka on tarkoitettu pitkän matkan operaatioihin. IAF koulutti 50 venäläistä pilottia valvojiksi tukikohdassaan lähellä Ben Gurionin kenttää. Venäjä kiinnostui Israelin valmistamista koneista Georgian sodan kokemuksistaan, jossa Georgia käytti niitä sodassaan Venäjän joukkoja vastaan 2008. Sopimuksen mukaan Venäjä saa rakentaa Israelin pisimmälle kehitettyä Heron-1 konetta itsenäisesti omalla tuotantolinjallaan. Sopimus siitä, arvoltaan 400 miljoonaa USD, solmittiin IAI:n ja Venäjän puolustusryhmän OPK Oboronprom välillä lokakuussa. Israelin puolustusviranomaiset harkitsivat pitkään, voidaanko pitkälle kehitettyjä UAV-koneita viedä Venäjälle, josta ne voisivat joutua Israelin vihollisten käsiin. (JP)
- USA:n budjetti ei sisällä niitä ylimääräisiä tukiaisia, joita Israelille luvattiin, mutta ne voidaan lisästä siihen myöhemmin. Sotilashankintoihin tarkoitetut 2.775 miljardia USD tulevat erillissopimusten mukaisesti, mutta pysynevät samansuuruisina. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=200629
- Iran etsii ydintiedemiehiä kaikkialta maailmassa. Sen tiedemiehiä on surmattu hämärissä olosuhteissa ja heitä on loikannut ulkomaille, joista eräs vakuuttaa, että Iran valmistaa ydinasetta hämäystaktiikastaan huolimatta. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=200675
- Ileana Ros-Lehtisen haastattelu julkaistiin tänään JP:n numerossa. Tämä 58-vuotias republikaani saa USA;n kongressin ulkoasianvaliokunnan nuijan käteensä tammikuussa. Hän on 100 %:n Israelin tukija, joka tulee puolustamaan sen oikeuksia kongressissa henkeen ja vereen saakka. Hänen juutalaiset esivanhempansa pakenivat Turkista Kuubaan ja sieltä 1960-luvulla Yhdysvaltoihin. Israelin lisäksi Kuuban pakolaiset ovat lähellä hänen sydäntään. Hänen vanhempansa kääntyivät katolisuuteen, mutta hän pitää itseään episkopaalisena. Vaikka hän kannattaa kahden valtion periaatetta, hän epäilee sen todellista päämäärää varsinkin Gazan vuoksi, mutta myös sitä, ettei hän täysin luota PA:n nykyjohtoon. Hän näyttää olevan huolissaan USA:n kouluttamista ja aseistamista PA:n ”poliiseista”, joille annetaan sotilaskoulutusta. Hänen uskotaan selkeyttävän USA:n kannan sekä Israelia syyttäviin NGO-järjestöihin että YK:n alaisiin toimikuntiin, joita USA tukee rahallisesti. http://www.jpost.com/Features/InThespotlight/Article.aspx?id=200662
http://en.wikipedia.org/wiki/Ileana_Ros-Lehtinen#Early_life.2C_education_and_career
- Israel toimitti 3 Israelissa syntynyttä ja kasvanutta Sahara Oryx antilooppia alueille, joissa niitä eli, mutta josta ne kuolivat sukupuuttoon. Nämä eläimet vietiin Senegaliin, lähelle Mauritaniaa, jossa ne elävät ja lisääntyvät vapaasti. Lajia kasvatetaan edelleen Jotvatan kibbutsin luonnonpuistossa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3978160,00.html
- Iran lähetti 20-30 insinööriä ja upseeria Libanonin eteläosaan tutkimaan Hizbullahin rakentamia linnoituksia esittäen suosituksia ja parannuksia niiden havaintojen perusteella, mitä IDF:n sotilasharjoituksista Golanilla saatiin. http://www.debka.com/article/20484/

Wednesday, December 22, 2010

KESKIVIIKKO 22.12.10

1.GAZAN RAJALLA tapahtuu jotain hämärää, josta vain tiedonmurusia pääsee uutisiin
saakka. IDF on koventanut otteitaan vastatessaan sieltä Israelin puolelle ammuttuihin raketteihin ja kranaatteihin, joita ammutaan kymmenkertaisesti toukokuusta lähtien verrattaessa aikaan ennen sitä. Eilen IAF teki 7 ilmaiskua eri kohteisiin, yksi niistä Hamasin toimintakeskukseen, jossa 4 ihmistä haavoittui, vastauksena Gazasta ammuttuun kymmeneen kranaattiin ja rakettiin. Yksi raketeista oli Fajr-tyyppinen, joka putosi Ofakimin kaupunkiin 20 metrin päähän lastentarhasta särkien ikkunoita ja tehden koloja seiniin, mutta onneksi ketään ei sattunut haavoittumaan. Sen parannetulla versiolla yltää Tel Aviviin. Hamasin tiedetään pystyneen varustamaan koti-tekoisia Kassam-rakettejaan alkeellisella ohjauslaitteella, jonka ansiosta niiden osuma-tarkkuus on parantunut huomattavasti, kuten DEBKAFILE (DF) kertoo artikkelissaan.

IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi varoittelee, että vaikka raja Gazaan on suhteellisen rauhallinen, tilanne on jännittynyt ja altis räjähdykseen. Hän selittää, ettei kumpikaan osapuoli ole halukas kiihdyttämään tilannetta nykyisestä, mutta DF:n mukaan valtataistelussa Damaskoksessa majaansa pitävän Khaled Mashaalin ja Gazan pääministerin Ismael Haniyehin välillä on tällä kertaa päättynyt Mashaalin voitoksi, joka kannattaa lujempia otteita Israelin kanssa, ja lienee antanut käskyn ottaa raketti-iskujen johto Hamasin käsiin ja pois pienemmiltä terrorijärjestöiltä PRC-komiteat ja al-Jihad, joiden toimia on vaikea valvoa.
Hamasin sotilaallinen siipi on jo pitkään hermostuneena sormeillut liipaisimiaan odottaessaan lupaa aloittaa iskut uudelleen rajan yli, ja sen johtaja Ahmed Jabari painostaa poliittisia johtajia väittäen, ettei hän enää kauan pysty pidättelemään liipaisinherkkiä miehiään.
http://www.debka.com/article/20478/

JP:N kolumnisti Yaacov Katz arvioi, että Hamasin halukkuuteen lisätä painostustaan rakettien ja kranaattien muodossa on muistuttaa vastapuolta, että sekin on vielä olemassa. IDF puolestaan sanoo eilisten iskujen olleen sen tarjoama viesti Hamasille. Tämä näyttää olevan ainoa tapa lähettää nopeita viestejä, koska puheyhteyttä ei ole Israelin ja Hamasin välillä.
HAMAS ei halua kiihdyttää tilannetta avoimeksi sodaksi, koska se aseellinen valmius ei ole vielä tarpeeksi korkea. Se on hankkinut uudenaikaista välineistöä, ohjuksia ja kranaatteja. Osoituksena tästä on pari viikkoa sitten IDF:n panssarin kylkeen ammuttu venäläis-valmisteinen Kornet pst-ohjus, joka tunkeutui Merkava-panssarin uloimman suojapanssarin läpi, mutta sen räjähdekärki ei lauennut. Kornet lienee yksi parhaista maailmassa.
Toiseksi Hamasin joukot kaivavat tunneleita Gazan ja Israelin välisen turvallisuusaidan ali Israelin puolelle voidakseen sen kautta lähettää kommando-joukkoja terrori-iskuihin tai sieppausoperaatioon uuden panttivangin hankkimiseksi. Gilad Shalit alkaa olla jo vanhaa tavaraa, joka helposti unohdetaan, jos hän on enää elossakaan.
KATZ arvioi, että cast lead II-operaatio voi olla muhimassa, on kysymys vain ajasta. Jos se alkaa, rauhankeskustelut PA:n kanssa voidaan siksi aikaa unohtaa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=200492

2. IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi ei usko, että tilanne Gazan rajalla kuumenee sodaksi asti, vaikka vaaralliset tilanteet ovatkin lisääntyneet huomattavasti. IDF:n johto, ja varsinkin puolustusministeri Ehud Barak, odottelee, että jokin raketti osuisi asuntoon tai lastentaloon aiheuttaen runsaita uhreja, mikä oikeuttaisi armeijan vieläkin kovempiin otteisiin ja pakottaisi Barakin luopumaan varovaisesta kissa-hiiri leikistään.
Ashkenazi tunnustaa tilanteen arkuuden ja räjähdysalttiuden, ja tunnustaa myös sen, että Israelin puolelle kaivetut tunnelit muodostavat kokonaan uuden vaaramomentin. Hän uskoo Hamasin tyytyvän toistaiseksi pelottelemaan rajan pinnassa olevia kibbutseja ja moshaveja sekä kaupunkeja, mutta ei halua iskeä kauemmas sisämaahan Fafr-raketeillaan.

Ashkenazi määräsi Kornet-ohjuksen iskeydyttyä panssarin kylkeen siellä toimivat panssarit korvattaviksi 9. pataljoonan 401.panssarikomppanian tankeilla, jotka on varustettu Trophy torjuntajärjestelmällä. Sitä ei ole kokeiltu Kornetin tapaisten ohjusten kanssa.
Ashkenazi kertoi, että 60 terroristia on kuollut IDF:n suorittamassa 112 iskussa viimeisten kuukausien aikana. Hän sanoi, että yksittäisiä taisteluja käydään päivittäin. Hän sanoi Iron Dome torjuntajärjestelmästä, ettei se pysty torjumaan kaikkia raketti-iskuja. Toiseksi julkisuudessa kerrotaan, ettei sitä ole suunniteltukaan siviili- vaan sotilaskohteitten suojaksi, eikä sitä ole tarkoitus asentaa Gazan rajalle. Siksi valmiit patteristot varastoitiin.

ASHKENAZI ei usko, että Hizbullahilla on syytä kiihdyttää tilannetta Libanonin rajalla tai aloittaa ohjusiskut sieltä Israeliin, koska Rafik Haririn murhaa tutkivan komitean raportti ei liene niin paha Hamasille, kuin julkisuudessa on esitetty. Hamasin tiedetään kuitenkin tutkineen etevän asianajajan hankkimista Lontoossa mahdollisia oikeustoimenpiteitä varten. Toinen Hizbullahia pidättelevä tosiasia lienee se, että Iran leikkasi sen tukeaan 40 %. Ashkenazi arvioi Iranista, että se jatkaa ydinsuunnitelmansa toteuttamista sanktioista huolimatta, jotka ovat alkaneet pahasti tuntua kotirintamalla. Siviileille myytävän bensiinin määrää on rajoitettu ja sen hinta on noussut moninkertaiseksi. Poliisi on varautunut häiriöihin ja katumellakoihin lähettäen joukkojaan valmiusasemiin.
Eräät lähteet arvioivat, että Kiina voisi olla Stuxnet-viruksen laatija, voidakseen sen avulla vähentää sodan vaaraa, mikä pahoin häiritsisi sen öljyn ja kaasun tuontia Iranista. Arvioiden mukaan vain USA, Israel ja joku kolmas tekijä kuten Kiina tai Intia voisi tulla kysymykseen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=200423

3. Israelin Kanadan aiempi lähettiläs Alan Baker sanoo tutkimusdokumentissaan, jonka hän laati Yleisten asiain Jerusalemin keskukselle, että keskusteluissa, vaatimuksissa ja jopa julkisissa lausunnoissa esitetty viittaus 1967 rajoihin ei perustu historiallisiin tosiasioihin, sillä sellaista rajaa ei ole koskaan ollut olemassa.
Ainoa dokumentti, jossa viitataan Israelin ja silloin sotaa Israelin kanssa käyvän Jordanian väliseen sopimukseen, jolla 1948 alkanut Israelin itsenäisyyssota lopetettiin, on vuoden 1949 aseleposopimus, jolla määriteltiin epämääräisesti tilanne, jossa sotivat armeijat olivat sopimuksen tekohetkellä.

YK:n julkilausuman 242 vuodelta 1967 hyväksymistä edeltävän keskustelun aikana mm., Brasilia totesi kehottaessaan neuvottelemaan rajoista: ”Julkilausuman hyväksyminen ei edellytä, etteikö rajalinjoja voitaisi määritellä vapaasti ympäröivien valtioiden kesken. Meidän käsityksemme mukaan pysyvä rauha Lähi Idässä on saavutettavissa vain perustuen pysyviin ja turvattuihin rajoihin naapurivaltioiden kesken.”
Myös Jordanian edustaja totesi, että aselepo perustuu aselepolinjaan, jolla ei ole määritelty rajoja, se määritteli vain aselepolinjan, eikä määritellyt poliittisia ja sotilaallisia tai muita oikeuksia. Siten Jordanian edustaja totesi, ettei ole määritelty alueita tai rajoja, vain aselepolinjat määriteltiin armeijoiden välisen jäädytetyn tilanteen mukaisesti.

Baker toteaa dokumentissaan, että vaikka sopimuksella määriteltiin armeijoiden erottaminen toisistaan, sillä ei ole mitään historiallista, oikeudellista tai tosiallista merkitystä, kuten 1949 aseleposopimuksessa todetaan. Hän jatkaa, ettei ole olemassa mitään sopimusta Israelin ja PA:n/PLO:n välillä, jonka perusteella ne voisivat vaatia Israelia vetäytymään 1949 aselepolinjoille, jotka tehokkaasti mitätöityivät 1967 puolustussodassa IDF:n vapauttaessa Juudean ja Samarian Jordanian laittomasta miehityksestä, jonka vain Englanti ja Pakistan tunnustivat 1948 sodan jälkeen.
YK:n julkilausuma 242 kehottaa kunnioittamaan valtioitten välisiä tunnustettuja rajoja ja koskemattomuutta, mutta siinä ei mainita mitään palestiinalaisista, joilla ei ole omaa valtiota.
Tämä asettaa Palestiinan valtion tunnustaneet valtiot varsin omalaatuiseen asemaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141263

4. UUTISOTSIKOITA
- Israelin sisäministeriö on kehittänyt byrokraatista menettelyä siten, että maahan tulevat uudet kansalaiset saavat lentokentällä omat henkilöllisyyskorttinsa ja muut dokumentit, jopa avata oman pankkitilin tai ostaa oman kännykän. Jokainen maahan muuttanut uusi kansalainen on valittanut turhautuneena sisäministeriön toimisto-virkailijoitten byrokraattista ja vihamielistä suhtautumista heidän virastoissaan asioivia asukkaita vastaan. Nyt tämän ongelman uskotaan oleellisesti parantuvan. (JP)
- Pääministeri Netanyahu suostui pitkän jahkailun jälkeen esittämään virallisen pyynnön USA:lle Jonathan Pollardin vapauttamiseksi yli 25 vuoden epäinhimillisestä vankeudesta, joka ylittää kaikki inhimilliset oikeudet. USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley totesi, että Israelilla on oikeus esittää armahduspyyntö, mutta ettei häntä vapautettane aivan lähipäivinä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=200526
- CIA asettaa erikoisryhmän tutkimaan, mitä vahinkoa ja ongelmia WikiLeaks on aiheuttanut USA:lle. Sen julkistamat salaiset sähkeet ja viestit ovat aiheuttaneet useita hämillisiä tilanteita kansalaisten saadessa tietää, mitä heidän valitsemansa tai muuten asemaansa päässeet ovat päättäneet ja todenneet piilossa julkisuudelta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=200530
- Israelin YK:n lähettiläs Meron Reuben tekee julkisen valituksen YK:lle Gazasta jatkuvan raketti- ja kranaattitulen ja muiden hyökkäysten vuoksi. Israel haluaa, että YK antaa selkeän lausunnon, jossa tällaiset hyökkäykset tuomitaan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=200525
- USA:n lähettämässä sähkeessä moititaan Uuden Seelannin liiallista reaktiota saadessaan kiinni Israelin vakoilijoita 2004 ja asettaessaan heidän vankilaan tyydyttääkseen muslimeita, kerrotaan WikiLeaksin paljastamassa sähkeessä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=200496
- USA:n demokraatit ovat nousseet sotajalkaan suunnitelmia vastaan, joilla Israelille antamaa apua pienettäisiin, kertoo Ron Klein (D.Florida). Hän perustelee asiaa, että ensin tulee tiedostaa, ketkä ovat USA:n luotetuimmat liittolaiset. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=200471
- Israelin hallituksen komitea asetti 16 uutta perinnekohdetta, joista kaksi Golanilla; niistä yksi on Gamla. Gush Etzionissa Herodeksen hautakammio lisättiin listaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141275
- Jad Vashem holokaust-museo on tähän saakka selvittänyt ja rekisteröinyt neljän miljoonan holokaust-uhrin henkilöllisyyden. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141269
- Intia on kesästä lähtien toiminut isäntänä jokaisen viiden YK:n turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen johtajalle. Vierailu aloitti Englannin pääministeri Cameron ja sen päätti tänään kaksipäiväisen vierailunsa lopetteleva Venäjän presidentti Dmitry Medvedev. Jokaisen korkeantason vierailun yhteydessä solmittiin korkeantason kauppoja, mikä osoittaa Intian nälän korkeantason tekniikkaan. Ne osoittavat myös Intian nousevana suurvaltana, jonka paikkaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä pohjustetaan tällä tavoin. Venäjä ia Intia sopivat uuden viidennen sukupolven hävittäjän suunnittelemisesta ja rakentamisesta stealth-ominaisuuksin. Venäjä tarjosi valmista konettaan, mutta Intia haluaa siihen muutoksia. Venäjä ja Intia suunnittelevat maailman nopeinta risteilyohjusta nimeltä Brahmos, joka perustuu Venäjän P-800 Onyx ohjukseen. Brahmos ohjuksen nopeus on 3500 km/t ja sillä on 300 kg:n räjähdekärki. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141266

Näin talvipäivän seisauksen yhteydessä, kun joulunpyhätkin pakkaavat päälle ja muutenkin,
haluan toivottaa siunattua ja terrorismista vapaata joulurauhaa kaikille lukijoille.
Jatkan raportteja sitä mukaa kuin uutisia on tarjolla, jos Taivaan Isä sen sallii. Gavriel

Tuesday, December 21, 2010

TIISTAI 21.12.10

1. EGYPTI on erittäin huolestunut valtataistelusta Mahmoud Abbasin ja Mohammed Dahlanin välillä, kertoo WND artikkelissaan. Taistelu vallasta voi hajottaa palestiinalaisten sisäpolitiikkaa entisestään ja lopulta vahvistaa Hamasia ja mahdollistaa vallan kaappauksen Länsirannalla. Abbas havaitsi Dahlanin salaiset pyrkimykset rakentaa omaa yksityis-armeijaansa Länsirannalla ja oman asemansa vahvistamista. Abbas määräsi Dahlanin omistaman TV-aseman suljettavaksi ja Abbasin käskystä Dahlanin omistamia liikeyrityksiä ja järjestöjä on takavarikoitu tai niiden toimintaa rajoitettu, ja hänen omistamansa 2 miljoonan USD asuntokompleksi on samoin takavarikoitu. Abbason myös käskenyt poistaa ulkomailla olevista PLO:n edustustoista Dahlanille uskollisia virkailijoita.

ARTIKKELIN mukaan CIA on toiminut pääasiassa Dahlanin kanssa, mm. PA:lle lähetetyt aseet ovat kulkeneet hänen kauttaan. PA:n poliisi takavarikoi äskettäin 1200 kivääriä Dahlanille uskollisilta ryhmiltä, mutta ei ole tiedossa, onko osa niistä USA:n PA:n joukoille toimittamia.
Artikkelissa selitetään, että CIA pelkää Dahlanin syrjäyttämisen vähentävän sen yhteyksiä Gazan kaistalle, jossa Dahlanin valvomat Fatahin joukot olivat vahvoja ja jossa hänen vaikutuksensa on edelleen tuntuva.
PA:n poliisi on pidättänyt lukuisia liikemiehiä ja muita siviilejä, joilla on suhteet Dahlanin kanssa, voidakseen selvittää, miten pitkällä hänen mahdolliset valtapyrkimyksensä ovat. Heidät on kuitenkin yleensä vapautettu pian kuulustelujen jälkeen.
Abbas on myös käskenyt jäädyttää Dahlanin tilit ulkomailla ja varsinkin Persianlahden öljymaissa, jonne hänen epäillään siirtäneen ”PA:lta varastamiaan” varoja.

EGYPTIN ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit on tiivistänyt ponnistelujaan palestiinalaisten välisten kiistojen selvittämiseksi, joista Fatahin ja Hamasin sovintoneuvottelut ovat kriittisimmät. Ne ovat olleet keskeytyksissä usean kuukauden ajan.
DAHLAN on kritisoinut Abbasia varsinkin ulkomailla, mutta on viime aikoina pyrkinyt osoittamaan uskollisuuttaan hänelle. Hän julkaisi Al-Ahram lehdessä Kairossa parin sivun mittaisen artikkelin, jossa on antoi tunnustusta Abbasin hallinnolle.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=242241

2. PA:N puheenjohtaja, jonka mandaatti päättyi tammikuussa 2009, vakuutti Geneva Initiav järjestämällä vierailulla n. 60:lle vasemmistoa edustavalle lähetystölle, että PA on luopunut väkivallasta ja kannattaa nyt rauhallista keskustelua asioista Israelin kanssa. Kuitenkin hän edelleen kieltäytyy suorista tai epäsuorista keskusteluista Netanyahun hallituksen kanssa. Tästä vierailusta Israelin media antoi kovin harhauttavia tietoja. Toiset kertoivat delegaatioon kuuluneen sata poliitikkoa ja aktivistia antaen ymmärtää, että osa kuului oikeistoon. Niissä myös kerrottiin innostuneena, miten keskustelukumppani rauhan saavuttamiseksi todettiin löytyneen kummallakin taholla, sekä Israelin että PA:n leirissä.
MEDIA kertoi myös keskusteluista Abbasin ja aktivistien välillä esittäen väitteitä, joita he ovat joutuneet kieltämään koskaan esittäneensä. Lipkin kielsi koskaan luvanneensa viedä Abbasin sanoman rauhasta Netanyahulle; hän kutsui kokousta ”pateettiseksi tilaisuudeksi, jonka osanottajista jotkut vielä jaksavat uskoa rauhan mahdollisuuteen”.

YKSI PA:n johtavista parlamentin jäsenistä Khalida Jarrar kertoi iranilaiselle Fars uutistoimistolle, että useat palestiinalaiset poliittiset puolueet ja järjestöt ovat tehneet päätöksen aloittaa kolmas intifada Israelia vastaan. Sitä ei kuitenkaan käydä avoimen väkivallan vaan taloudellisen, poliittisen, ulkomailla suoritetun Israelin laillisuuden kieltävän diplomatian sekä PA:n kouluissa, instituutioissa, laitoksissa ja mediassa harjoitetun Israelin vastaisen propagandan kautta, jossa lapsia ja nuoria kiihotetaan väkivaltaan Israelia vastaan.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ei uskalla aloittaa avointa väkivalta-aaltoa 2000 tapaan, sillä hänen valtansa Länsirannalla perustuu IDF:n tukeen, mutta hän ei myöskään kiellä terrorijärjestöjä tekemästä yksittäisiä hyökkäyksiä sotilaita ja siviilejä vastaan, kuten viime päivien tapahtumat ovat todistaneet. Hänen taloudellisesta tuestaan niille ei ole tietoa.
LAUANTAINA tapahtuneet kahden naisen puukotus Matan kibbutsin lähellä, jossa toinen kuoli haavoihinsa toisen parannellessa saamiaan 12 puukonhaavaa, sekä eilen tapahtunut kolmen palestiinalaisen hyökkäys sotilasta vastaan Givat Zeevissä ilmeisenä aikomuksenaan joko ryöstää hänen aseensa tai siepata hänet panttivangiksi, kertovat omaa karua kieltään väkivallan asteittaisesta kasvamisesta Abbasin vakuutteluista huolimatta.
PA:n ulkoministeri Riad al-Maliki tuomitsi IAF:n iskun Gazaan, jossa surmattiin 5 hengen palestiinalaisryhmä, joka valmistautui ampumaan raketteja Israeliin. http://www.israeltoday.co.il/default.aspx?tabid=178&nid=22471
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141236

3. PALESTIINALAISET ovat aloittaneet uudenlaisen intifadan Israelia vastaan, kertoo INN artikkelissaan. Ryhmä palestiinalaisia nuoria kivitti sunnuntaina turistiryhmää, joka kulki Jerusalemin vanhankaupungin muurien päällä 15 minuutin matkan päässä Leijonaportista. He kivittivät turisteja melonin kokoisilla kivillä aiheuttaen heissä pakokauhun. Onneksi kukaan ei haavoittunut. Shin Betin mukaan palestiinalaisten väkivalta on kasvanut viime kuukaudessa.

MARRASKUUSSA oli 52 hyökkäystä, lokakuussa rekisteröitiin 44 hyökkäystä. Niihin kului 10 hyökkäystä Jerusalemissa, lokakuussa kuusi; 20 hyökkäystä Juudeassa ja Samariassa molempina kuukausina. Marraskuun 30:stä hyökkäyksestä vain yksi oli kivittäminen, muut olivat petrolipommeja autoilijoita ja ihmisryhmiä vastaan.
Gazan kaistalla oli 22 hyökkäystä marraskuussa, lokakuussa 18. Neljä oli raketti-iskua, 12 kranaattihyökkäystä, neljä käsiasein tehtyä iskua ja kaksi pst-ohjusta.
Marraskuun 18. päivänä israelilainen haavoittui kivityksessä Juudeassa, lokakuussa poliisi-upseeri haavoittui petrolipommista Jerusalemissa.
Edellisen lisäksi viisi rakettia ja 28 kranaattia ammuttiin Gazasta Israeliin 16:ssa iskussa. Edellisessä kuussa ammuttiin 3 rakettia ja 20 kranaattia 13:ssa iskussa. Ensimmäisen kerran cast lead operaation jälkeen ammuttiin Grad-raketti Gazasta Ofakimin kaupungin lähelle.

INN kertoo edelleen, että PFLP ilmoitti sunnuntaina virallisesti aloittaneensa uuden intifadan Israelia vastaan, mistä Khalida Jarrar kertoi edellisessä artikkelissa ilmoittamatta, mitä ryhmiä hän tarkoitti. Hän kertoi kuitenkin, ettei vielä ole selvitetty, mitä käytännön muotoja väkivalta-aalto tulee saamaan. Hän kehotti palestiinalaisia yhdistämään voimansa taisteluun.

INN kertoo, että palestiinalaiset ovat aloittaneet tuhopolttojen ja ekologisen tuhon asein käytävän taistelun. Karmelin suurpalon voitaneen uskoa syttyneen vahingossa, mutta sen ohella sytytettiin yli 25 paloa, joista media vaikenee. Jerusalemin lähistöllä Peace Forest (rauhan metsikkö) koki 18 tuhopolttoyritystä kuluneen kuukauden aikana; vain harvat niistä julkistettiin. Maariv-lehden mukaan poliisi ei halua niitä julkisuuteen kiihotuksen estämiseksi.

SISÄMINISTERIÖ on havainnut, että palestiinalaiset saastuttavat jokia ja purouomia Juudeassa ja Samariassa, osa aivan tarkoituksellisesti, päästämällä niihin puhdistamattomia jätevesiä. Samaria paikallisen ympäristöjärjestön puheenjohtaja Itcke Meir uskoo osan päästöistä olevan tahallisia osana ”ekologista intifadaa”. PA ei ole halunnut yhteistoimintaa Israelin kanssa ympäristöasioissa eikä ole rakentanut puhdistuslaitoksia, vaikka se on saanut ulkomaisia varoja sitä tarkoitusta varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141247

4. SADAT Bat Yamin asukkaat yhdessä Lehava-järjestön kanssa järjestivät maanantai-iltana mielenosoituksen Yoseftal kadulla iskulauseella ”Haluamme juutalaisen Bat Yamin”. He saivat tukea ja mielenosoittajia monelta taholta maassa, koska ilmiö, jota vastaan he osoittavat mieltään, esiintyy enenevässä määrin eri puolilla, kuten Safedin esimerkki osoittaa.
MIELENOSOITUKSEN järjestävät selittävät, että arabit ostavat ja vuokraavat asuntoja muuttaen asumaan niihin aiheuttaen sekaannusta paikallisten juutalaisten keskuudessa. Lisäksi arabi-nuoret alkavat seurustella juutalaistyttöjen kanssa, mikä usein päätyy siihen, että tyttö viedään jonnekin arabikylään, jossa hän havaitsee soittelevansa toista viulua kodissa, koska miehellä voi jo olla arabivaimo, tai hän voi tuoda sellaisen myöhemmin kotiinsa edes ilmoittamatta asiasta etukäteen.
MEDIASSA kerrotaan myös lukuisista tapauksista, joissa juutalaisnainen joutuu arabitavan mukaan kestämään kaiken sen alistamisen ja piiskaamisen, mitä mullahit jopa suosittelevat. Useita on ”pelastettu” monimutkaisen operaation avulla, kuten Jad Le´Ahim järjestö tekee huutelematta siitä julkisuudessa asian arkaluonteisuuden ja naisen turvallisuuden vuoksi. Perheestään karannut nainen on kuolemantuomion alainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141250
5. UUTISOTSIKOITA
- Pääministeri Netanyahu yrittää istua kahdella tuolilla Jonathan Pollardin asiassa, joka on kärsinyt yli 25 vuotta eristysvankeutta ilman oikeutta valittaa tuomiostaan, mikä on ennen kuulumaton salaisten tietojen antamisesta ystävämaalle, jonka olisi joka tapauksessa pitänyt saada ne haltuunsa. Netanyahu väittää toimivansa salaisesti kaiken aikaa hänen vapauttamisekseen, mutta ei rohkene esittää julkista pyyntöä Obamalle. Asiasta oli tarkoitus keskustella Knessetissä, mutta pääministeri katsoi paremmaksi vähemmällä julkisuudella tavata USA:n entisen apulaispuolustusministerin Lawrence Korbin yhdessä Pollardin vaimon Eshter Pollardin kanssa, joka kyynelehtien selitti Jonathanin terveyden heikentyneen siten, ettei hän pystynyt puhumaan puhelimessa. Korb oli jopa laatinut luonnoksen, jonka mukaan armonanomus olisi tehtävä.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=200319
- 14-vuotias koulutyttö Ashkelonin lähellä sijaitsevassa kibbutssissa haavoittui Kassam-raketin iskeytyessä lähelle lastentarharakennusta tiistaiaamuna, saaden 4 muuta shokkiin. Eilen Gazasta ammuttiin 10 kranaattia Israelin puolelle, jotka eivät aiheuttaneet vahinkoja. IAF iski kolmeen tunneliin Gazan pohjoisosassa, palestiinalaisten mukaan Beit Lahiya ja Khan Younis olivat ohjusiskujen kohteina, haavoittaen kahta izzadin al-Kassam Hamasin sotilassiiven jäsentä.
http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=200370
-Konservatiivi-rabbit julkistivat julkilausuman, jossa he kehottavat myymään ja vuokraamaan asuntoja arabeille ja muille vähemmistöille selittäen, että jos jokin alue halutaan pitää puhtaasti juutalaisena, tehtäköön se opetuksen eikä syrjimisen kautta. http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=200357
-10-vuoden tehtyjen tutkimusten ja etsintöjen ansiosta merielävien lukumäärää kasvatettiin 1 200 uudella lajilla. 3000 biologia ja tutkijaa 80 eri maasta osallistui tilaisuuteen, jossa tietoja julistettiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141249
-YouTube joutui yleisön vaatimusten johdosta palauttamaan Palestine Media Watch (PMW) sivut, jotka se oli sulkenut väittäen niiden sisältävän kiihottavaa ja väkivaltaista aineistoa. Juuri siksi PMW halusi niitä julkistaa, että maailma näkisi, mitä arabit ja palestiinalaiset julkaisevat omilla kanavillaan omalle väestölleen arabiankielellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141233

Monday, December 20, 2010

MAANANTAI 20.12.10

1. LAUANTAINA tapahtunut kahden naisen puukotus Jerusalemin lähialueella, jonka seurauksena toinen heistä kuoli haavoihinsa ja toista hoidetaan vielä sairaalassa, askarruttaa vieläkin poliisia, oliko kysymys rikollisuudesta vai terrorismista. Puukotuksen suoraviivaisuus ja raakuus osoittaa, että murha oli kahden arabin tarkoituksena, ei raiskaus tai ryöstö. Keitä he mahdollisesti olivat, on sekin arvoitus, mutta määrätty ammattimainen ote osoittaa, että heidät oli luultavasti koulutettu tappajiksi. Ehkä he kuuluvat siihen ulkomailla koulutettuun ja Israeliin solutettuun palkkasoturien joukkoon, josta uutiset ovat kertoneet.

EILEN uutislähteissä liikkuneet kertomukset olivat osin ristiriitaisia ja hämäriä, mutta Kay Wilsonin päästessä selkiytymään pahimmasta shokista ja traumasta hänen kertomuksensa tapahtumista selvittävät tilannetta.
Poliisi kuulusteli häntä usean tunnin ajan, mikä osoittaa, etteivät hänen haavansa olleet kovin pahoja, ja hän päässee kotiin muutamassa päivässä. Kahden naisen ensimmäinen kohtaaminen arabien kanssa tapahtui pienellä kukkulalla, jossa he hetkeksi pysähtyivät. Arabit lähestyivät heitä pyytäen vettä hepreaksi, johon Wilson vastasi toivovansa, että heillä olisi sitä enemmän. Heistä alkoi tuntua, ettei kaikki ollut aivan oikein, ja hänen pyynnöstään naiset päättivät palata Matan kibbutsiin.

HE KUITENKIN pysähtyivät tutkimaan karttaa pensaikossa, kun arabit hyökkäsivät heidän kimppuunsa pitäen suuria veitsiä käsissään.
Arabit sitoivat heidän kätensä selän taakse ja luultavasti panivat jotain heidän suuhunsa estääkseen avunpyynnöt. Wilsonin ystävä Christien Lugan tuli hysteeriseksi, jota Wilson pyrki tyynnyttelemään. Hän sanoi arabin poistaneen hänen kaulassaan olleen Davidin tähden ”herrasmiesmäisesti”, kääntänen hänet ympäri ja alkoi puukottaa häntä useita kertoja; sairaalassa hänessä havaittiin 12 puukonhaavaa. Wilson heittäytyi maahan teeskennellen kuollutta kuunnellen ystävänsä kuolinkorinaa tämän yrittäessä saada ilmaa keuhkoihinsa. Wilson pääsi nousemaan jaloilleen tajutessaan, että arabit olivat menneet, ja hoiperteli tielle, jossa eräs autoilija näki hänet, mutta ajoi tiehensä. Vähän kauempana hän tapasi kaksi perhettä piknikillä, jotka kutsuivat apua paikalle nähdessään hänen sidotut kätensä.

WILSON kertoo kaiken tapahtuneen niin nopeasti, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia ymmärtää, mitä oli tapahtumassa, eivätkä he osanneet vastustella arabien tottuneesti taltuttaessa heidät veitsillään uhaten ja sitoen heidän kätensä.
Wilson kuului kristillisen Shoresh Tours matkayhtiön henkilökuntaan, joka järjestää matkoja Israeliin ja Itä Eurooppaan matkaa suunnitteleville kristityille. Hän on toiminut osa-aikaisesti oppaana varsinkin toisen Temppelin aikaa koskevissa arkeologisissa kohteissa. Hän kuuluu Christian Messianic Jews järjestöön (CMJ), joka edistää messiaanista juutalaisuutta. Hänen mäyräkoiransa Peanat, joka usein hauskutti matkailijoita retkillä, löydettiin lauantai-iltana.(JP)
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4001548,00.html
http://www.haaretz.com/news/national/it-was-clear-they-came-to-kill-us-says-survivor-of-jerusalem-stabbing-1.331443

2. EILEN kerrottiin Saeb Erekatin valheista. Tämän päivän uutinen kertoo Mahmoud Abbasin tarinoita, jotka ovat yhtä kaukana totuudesta. Valehteleminen näyttää nousseen toiseksi luonnoksi palestiinalaisjohtajille. Lieneekö seurausta muslimien ja varsinkin shia-muslimien opetuksista, että valehteleminen on hyväksyttävää ja jopa suositeltavaa, jos sillä säilyttää oman henkensä tai edistää islamin asiaa.
JP kertoo Gil Hoffmanin laatimassa artikkelissa, miten 60 vasemmistolaista poliitikkoa ja aktivistia vieraili Abbasin luona Mukatan hallintokeskuksessa Ramallahissa. Vierailun oli järjestänyt Geneva Iniative, joka taannoin esitteli omaa rauhansuunnitelmaansa. Mukana oli mm. Amram Mitzna, joka muutaman vuoden tauon jälkeen pyrkii takaisin politiikkaan ja Labour-puolueen johtoon, ellei sitten Meretz viehätä enemmän, jota hän myös kosii.

ABBAS kertoi suu maireassa hymyssä – onhan Palestiinan valtion perustamisasia lievässä myötätuulessa yhä useamman maan tunnustaessa sen – että hän oli hyväksynyt Ehud Olmertin esittämän suunnitelman sen turvallisuuskysymysten osalta. Sen oli hyväksynyt myös presidentti Bush, Egyptin presidentti Mubarak ja Olmert, kertoi Abbas vierailleen lisäten, että kopio siitä on USA:n kansallisessa turvallisuusneuvostossa.
OLMERT sanoo olevansa suuresti hämmästynyt Abbasin sanoista, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle siitä, tai sitten Abbas kertoo jotain totuuden vierestä.
Abbas kertoi rajoista, että Olmert tarjosi suunnitelmaa, jossa 6.5 % alueesta liitetään Israeliin ja loput vaihdetaan muualta, mutta hän tarjosi 1.9 %. Abbas väitti myös, että hän oli valmis jatkamaan keskusteluja cast lead Gazan operaation aikana, mutta Olmert kieltäytyi. Hän väitti, että Saeb Erekat oli ottanut yhteyttä Israelin neuvottelijaan Turgemaniin ehdottaen neuvotteluja Washingtonissa, mutta Olmert kieltäytyi, ”koska on sota”. ”Me halusimme edelleen jatkaa, mutta Olmert kieltäytyi ja kaikki jäi silleen.” Abbas selitti, että edistystä oli saavutettu rajoista, vedestä ja Jerusalemista ja vain turvallisuuskysymys oli auki. Abbas ei näytä muistavan Olmertin viimeistä tarjousta, mihin Abbas ei viitsinyt edes vastata.

”SITTEN ystävämme Obama tuli presidentiksi ja pyysi Israelia jäädyttämään kaiken setlementti-toiminnan myös luonnollisen kasvun osalta”, Abbas selitti sanoen vakuuttaneensa, että tämä on heidänkin vaatimuksensa ja se on mainittu ”tiekartassa”.
Abbas jatkoi todeten, että 4-5 kuukauden kuluttua Obama valitti, ettei hän saa Israelia vakuuttuneeksi, ja ehdotti epäsuoria keskusteluja, ”joista en ollut koskaan kuullutkaan”.
Hän kertoi menneensä Washingtoniin suorien keskustelujen aloitustilaisuuteen, koska Hillary Clinton oli vakuuttanut saavansa Netanyahun suostumaan moratoriumin pidentämiseen. Netanyahu kuitenkin kieltäytyi peläten hallituksensa kaatumista, kertoi Abbas, ja kaksi viikkoa sitten USA:sta kerrottiin, ettei Netanyahu suostu, ja siirrytään epäsuoriin keskusteluihin, joihin PA ei voi suostua ilman jäädytystä. ”Siispä nyt odotetaan, mitä Amerikka tekee”.

KAIKELLA kunnialla, mutta Abbasin muisti heittää pahasti. Hän näyttää ”unohtaneen” kokonaan, että Netanyahu julisti 10-kuukauden moratoriumin, jonka aikana Abbas ei liikahtanutkaan, kuten asioita seuraavat hyvin muistanevat. Monet muutkin yksityiskohdat ovat Abbasin muistilokeroihin tallentuneen varsin oudossa muodossa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=200096

3. EGYPTIN presidentti Hosni Mubarak kieltäytyi hyväksymästä tarjousta, jonka mukaan Egypti olisi saanut NL:n hajotessa mustan pörssin kautta ydintiedemiehiä, materiaalia ja jopa valmiita ydinaseita, kertoo Wikileaks sähkeet, joita the Guardian referoi. Asian paljasti Egyptin YK:n lähettiläs Maqed Abdelaziz osallistuessaan toukokuussa 2009 NPT-konferenssiin New Yorkissa. Hänen sanotaan kertoneen tiedostaan USA:n NPT-neuvottelijalle Rose Goettemoellerille.

Gottemoellersin kerrotaan tiedustelleen, miten Abdelaziz sai tietonsa asiasta, joka kertoi olleensa Moskovassa siihen aikaan ja saaneen silloin suoran henkilökohtaisen varmuuden.
Julkisuuteen vuotaneessa sähkeessä kerrotaan lisäksi, että Abdelaziz sanoi vastustavansa Iranin pyrkimyksiä ydinaseen valmistamisesta.
Toisaalta hän ilmaisi huolensa Israelin väitetystä ydinaseesta, mitä Israel ei ole koskaan tunnustanut omaavansa. Abdelaziz sanoi, ettei Israelin pääministerin vakuutus ydinaseestaan ole riittävä tae alueen turvallisuuden ja vakavuuden säilymiseksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=200197

4. TURKKI ilmoittaa, ettei se hyväksy Israelin viime perjantaina Kypressin kanssa solmimaa merialueen rajasopimusta. Turkki uhkaa, että sopimus voi vahingoittaa Kypressin etelä- ja pohjoisosien välillä käytäviä neuvotteluja. Turkki vaatii pohjoisosaa saaresta omakseen. Kun vuonna 1974 saaren eteläosa julistettiin omaksi valtiokseen, Turkki julisti pohjoisosan omakseen ja sijoitti sinne 35 000 sotilastaan. Saari liittyi EU:n jäseneksi 2004, mutta Turkin valvoma pohjoisosa jäi sen ulkopuolelle. Turkki on NATON jäsen ja hakenut vuosikaudet EU:n jäsenyyttä, mutta jotkut Keski-Euroopan maat vastustavat sitä.

PERJANTAINA solmitulla sopimuksella määritellään valtioitten välinen meri alue, jolta on löydetty runsaita kaasuesiintymiä. Kypressillä on vastaava sopimus Egyptin ja Libanonin kanssa, mutta Libanonin parlamentti ei ole vielä ratifioinut omaansa. Turkki ilmoittaa, että sillä on myös vaatimuksia ja intressejä merialueella, jotka tulee huomioida.
Nyt esiin noussut ongelma voi häiritä Israelin ja Turkin välien eheytymistä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=200186

5. UUTISOTSIKOITA
- Erekat väittää, että 10 EU-maata ovat valmiit nostamaan PLO:n toimiston lähetystö-tasoiseksi. Neljä Etelä-Amerikan maata ovat jo tunnustaneet Palestiinan valtion 1967 rajoilla, viimeiseksi Bolivia ilmoitti liittyneensä huutosakkiin. (JP)
- Egyptin presidentti Hosni Mubarak syytti Israelia rauhankeskustelujen jäätymisestä puhuessaan parlamentin molempien kamarien yhteistilaisuudessa. Hän osoitti sanansa Israelin kansalle vakuuttaen, ”ettei turvallisuus perustu miehitykseen aseitten voimalla vaan rauhaan kansojen välillä”. Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa informoi ulkomaisia diplomaatteja Kairossa, että arabiliiton päätöksen mukaan ei ole odotettavissa pikaista paluuta suoriin neuvotteluihin Israelin ja PA:n välillä. Hän sanoi, että arabiliitto odottaa pitäviä vakuuksia konfliktin loppumisesta. (JP)
- IDF aikoi tehdä ainutlaatuisen kokeen Merkava III panssareihin asetellulla Trophy-ohjusten torjuntajärjestelmällä. Tarkoitus oli, että sotilaita ja johtajia olisi sisällä panssarissa, kun sitä kohti ammutaan elävä pst-ohjus. Kokeesta kuitenkin luovuttiin omaisten esittämien pyyntöjen vuoksi. Armeijan komentajalle Gabi Ashkenazille lähetetyssä kirjeessä he viittaavat aiempaan kokeeseen, jossa 5 sotilasta kuoli. (JP)
- Entistä tehokkaampien pst-ohjusten joutuessa Libanonin armeijalle, josta ne voivat siirtyä terroristeille, IDF siirtää Gazan rajan tuntumaan kaikkein vahvimmin panssaroituja tankkejaan. Viimeiseksi Ranskan Libanonille tarjoamat 100 HOT-ohjusta ovat herättäneet pelkoa, että ne ovat vain oire paljon vaarallisemmasta kehityksestä, minkä johdosta IDF:n tulee varautua pahimman varalle. (JP) http://www.haaretz.com/print-edition/news/idf-to-deploy-super-armored-tanks-along-gaza-border-1.331537
- Eilen Gazasta ammuttiin kaksi kranaattia Eshkolin alueelle ilman vaurioita. (JP)
- Hamas vietti perustamisensa 23. vuosipäivää viime viikon tiistaina esitellen kouluttamiaan joukkoja ja aseitaan. Cast lead operaation jälkeen tammikuussa 2004 Gazasta on ammuttu 216 rakettia ja 114 kranaattia, joskin vain kymmenes osa siitä, mitä sieltä ammuttiin keskimäärin 8 vuoden kuluessa ennen sitä. (JP)
- Liettuan pääministeri Andrius Kubilius on vierailulla Israelissa. Eilen hän kävi Jerusalemin itkumuurilla esittäen siunauksen Israelille ja lyhyen rukouksen. (JP)
- Saudikuningas Abdullah voi siirtää New Yorkiin suunnitellun Ground Zerow moskeijan kauemmas keskustasta. Abdullah on USA:ssa hoidattamassa selkäänsä, mikä on rampauttanut saudien ulkopolitiikan. Hänen voinnistaan ei ole annettu tietoja eikä Joe Biden päässyt viemään Obaman viestiä hänen sairasvuoteelleen. Tilanne Saudi Arabiassa on epäselvä ja räjähdysaltis, mikä voi aiheuttaa suuria muutoksia sen ulkopolitiikkaan. Abdullah ei ole määrännyt seuraajaansa valtaistuimelle. http://www.haaretz.com/news/international/report-saudi-king-may-move-controversial-ground-zero-mosque-to-west-village-1.331604
- PA syyttää Israelia palestiinalaisten surmaamisesta, koska se hyökkää Gazan kaistalle ohjuksineen havaitessaan jonkun ihmisryhmän valmistelevan raketti-iskua. PLO:n ulkoministeri Riad al-Maliki pitää IDF:n toimia kiihotuksena ja pelottelu-taktiikkana myös Juudean ja Samarian asukkaille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141232
- YouTube sulki Palestiinan Mediatarkkailun sivut web-sivuillaan väittäen niiden levittävän väkivaltaa ja kiihotusta. Niissä esitetään arabimediassa julkaistuja videoita ja ohjelmia, joita PMW taltioi ja kääntää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141217
- Abbas väitti israelilaisdelegaatiolle PA:n luopuneen väkivallasta ja siirtyneen rauhan poluille samaan aikaan, kun kaksi palestiinalaista murhasi yhden naisen USA:sta ja haavoitti pahoin toista. Kolmas arabi jahtasi naista Hadassan sairaalan edessä.

Sunday, December 19, 2010

SUNNUNTAI 19.12.10

1. RAUHANKUMPPANI teki sen taas, mikäli uutiset kahden naisen puukottamisesta arabien toimesta pitävät paikkansa. Englannista 1991 aliyan Israeliin tehnyt 46-vuotias Kaye Susan Wilson halusi lopetettuaan ryhmänsä opastamisen lähteä amerikkalaisen naisen kanssa kävelyretkelle kuivaan joenpohjaan Khirbet Hanout arkeologiselle alueelle Zur Hadashan ja Beit Shemeshin välillä lähellä Matan moshavia. Siellä kaksi miestä hyökkäsi heidän kimppuunsa pahoinpidellen ja puukottaen heitä useita kertoja.

WILSON, jolla oli useita puukonhaavoja rinnassaan ja selässään, pystyi kädet taakse sidottuina nousemaan läheiselle paikotusalueelle, josta soitettiin välittömästi apua. Wilson vietiin kohtalaisessa kunnossa Hadassan sairaalaan, mutta hänen seurassaan olleesta naisesta, jonka henkilöllisyyttä ei ole paljastettu, ei tiedetty mitään. Tänä aamuna haaretz.com kuitenkin kertoo web-sivullaan, että hänet löydettiin surmattuna poliisin ja vapaaehtoisten etsijöiden toimesta, jotka aloitettiin välittömästi helikopterien avustamina. Sairaalan edustaja on hyvin lyhytsanainen Wilsonista, mutta kertoo, ettei hänellä ole hengenvaaraa.

PUUKOTUKSIIN ja yhden kuolemaan johtaneesta tilanteesta ei ole saatu tarkkoja tietoja, ehkä poliisin ohjeitten mukaan. Wilson kuitenkin ehti kertoa, että hän pääsi pakoon hyökkääjiään, mutta hänen kumppaninsa, luultavasti amerikkalainen turisti, ei onnistunut.
Poliisi lopetti kadonneen etsinnät, mutta jatkaa tiiviisti tilanteen selvittämistä ja hyökkääjien etsimistä. Wilsonin mukaan hyökkääjät olivat arabeja, mutta poliisi ei halua sanoa, oliko puukotus rikollisten vai arabiterroristien suorittama. Alue on Israelin puolella vihreää linjaa.
http://www.haaretz.com/news/national/israel-police-find-body-of-tourist-feared-kidnapped-by-arabs-1.331424
JP vahvistaa päivitetyssä web-sivun artikkelissaan, että amerikkalaisen naisen ruumis löydettiin sunnuntaiaamuna Matan ja Beit Shemeshin väliseltä tieltä. Hänen henkilöllisyyttään ei ole paljastettu. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=200060

INN kertoo viimeisellä web-sivullaan, että Wilson ehkä säilytti henkensä näytellen kuollutta puukotuksen jälkeen. Miehet raahasivat hänen kumppaninsa, jonka nimeksi annetaan Christine Logan, mukanaan luultavasti viedäkseen hänet panttivangiksi, mutta luopuivat siitä havaittuaan hänet kuolleeksi. Lääkintähenkilöt löysivät toisen naisen omistaman koiran.
TOISESSA tilanteessa arabi ajoi puukko kädessään takaa naista Hadassah Scopus-vuorella, mutta nainen pääsi pakoon sairaalan turvallisuusmiehen luo. Poliisi pidätti arabin, joka väitti hyökänneensä naisen kimppuun osoittaakseen arabeille, ettei hän ole Israelin avustaja. Hänet oli tuomionsa kärsittyään vapautettu vankilasta jokin aika sitten.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141202

2. PA:N pääneuvottelija ja yksi sen vaikutusvaltaisimmista johtajista Saeb Erekat toimii useimmiten PA:n puhemiehenä läntisissä uutisvälineissä, jotka mielellään julkaisevat hänen lausuntojaan, koska Erekat sujuvaa joskin arabiaksentilla puhuvaa englantia osaavana lisäksi edustaa näkemystä, jota läntisen median enemmistö kannattaa. www.familysecuritymatters.com julkaisi Victor Sharpen kirjoittaman artikkelin nimellä ”Lies, Damned Lies and Erekat” (Valheita, Kirottuja Valheita ja Erekat). Muutamia kohtia siitä.
Sharpe kertoo kirjoittaneensa kirjan edellä mainitulla nimellä korvaten ”Erekatin” tekstillä ”and the Palestinian Propaganda in Descending Order”(ja Palestiinalainen propaganda alenevassa järjestyksessä), joka perustuu Englannin pääministerin Benyamin Disraelin aforismiin 19. vuosisadalla: ”Lies Damned Lies, and Statistics in descending order”.

SHARPE toteaa, että Erekat otetaan vakavasti läntisessä mediassa, kuten on tehty yli vuosikymmenen ajan, tarkistamatta ollenkaan hänen lausuntojensa todenperäisyyttä. Viimeisenä todisteena on The Guardianissa, jota pidetään yhtenä Englannin äärivasemmistolaisimmista ja kiihkeimmistä Israelin vastaisista lehdistä, äskettäin julkaistu artikkeli, jossa Erekat väittää mm. että palestiinalaispakolaisia on nyt 7 miljoonaa. Sharpe muistuttaa, että Erekat unohtaa mainita, että 1948 ja 1967 sotien aikana palestiinalaisia pakeni n. 700 000 uskoen korruptoituneiden arabijohtajien kehotuksia ja lupauksia, että he voivat palata koteihinsa parin viikon kuluttua, kun arabiarmeijat ovat massamurhanneet juutalaiset ja avanneet heidän kotinsa ja omaisuutensa vapaasti ryöstettäviksi. Erekat unohti myös mainita, että 100 000 jäi koteihinsa ja asuvat nyt turvallisesti Israelissa nauttien elintasosta, joka on korkeampi kuin keskimäärin missään arabimaassa. Heihin liittyi myöhemmin 100 000 muuttajaa, ja heidän lukumääränsä on kasvanut siten, että Israelin arabeja on n. 20 % Israelin väestöstä, eli n. 1.4 miljoonaa. Heillä on omia kaupunkejaan ja omia kansanedustajia Knessetissä, eikä heillä ole asevelvollisuutta, mutta halukkaat voivat liittyä siviilipalvelujoukkoihin.
Erekatin väittämä pakolaisten määrä on huomattavasti liioiteltu, eikä siinä huomioida ollenkaan pakolais-määritelmää, jonka mukaan 3. ja 4. polven jälkeläisiä ei voida enää lukea pakolaisiksi. Hän ei myöskään missään huomioi, että suunnilleen sama määrä juutalaisia karkotettiin arabimaista, joissa heidän omaisuutensa arvo oli pari kertaa suurempi kuin palestiinalaispakolaisten.

SHARPE kertoo edelleen Erekatin kertoneen huhtikuussa v. 2002 IDF:n suorittaman Jeninin kaupungin pakolaisleirin puhdistusoperaation jälkeen, että IDF surmasi 500 palestiinalaista ja että naisia ja lapsia oli kadoksissa valtavaa tuhoa aiheuttaneessa operaatiossa. CNN julkaisi tämän ilman tarkastusta uskoen YK:n paikalla käynyttä virkailijaa. USA:n puolustusministeri Colin Powell hylkäsi Erekatin lausunnon perättömänä, ja YK:n silloinen pääsihteeri joutui perumaan perättömän lausuntonsa massamurhasta. Operaatiossa kuoli 56 palestiinalaista, joista 36 kuului sotilaita vastaan taisteleviin aseellisiin joukkoihin. Monet 24 siviilistä kuolivat siksi, että pyssymiehet pakottivat heidät ihmiskilviksi taisteluihin, mikä on sotarikos.

SHARPEN artikkelissa kerrotaan, että joulukuussa vuonna 2002 JP julkaisi Bret Stephesin kirjoittaman artikkelin ”Lies, lies” (Valheita, valheita), jossa hän paljastaa, että Erekatin lauselmia on vuodesta 1988 lähtien lainattu 11 382 kertaa, joilla maailman yleistä mielipidettä on esteettä ja tarkistamatta manipuloitu Niagaran virran tavoin.
Sharpe kertoo Erekatin väittäneen The International Herald Tribune lehdessä 26.11.2005, että IDF on viidenneksi voimakkain armeija maailmassa. Kuitenkin huomioiden Israelin todellisen kapasiteetin jo väestöpohjan pienuuden, kuten ”The Military Balance” kertoo, IDF:n voimakkuus on 18. vahvin maailmassa.

SHARPE kertoo edelleen, että Erekat puhuu kahdesta valtiosta, jotka eläisivät turvassa ja rauhassa rinnakkain, mutta todellisuudessa hän ei koskaan ole tunnustautunut siihen. Tutkimusten mukaan 60 % palestiinalaisista hylkää kahden valtion periaatteen, kertoo Sharpe, ja Mahmoud Abbas hylkää ehdottomasti Israelin juutalaisena valtiona.
Edelleen Erekat sanoo, että juutalaisyhteisöt hallitsevat 42 % Juudean ja Samarian ”miehitetystä alueesta”, kun ne todellisuudessa valvovat alle 5 % kiistanalaiseksi kutsuttua esi-isiensä maata Juudeassa ja Samariassa.
Erekat väittää juutalaisyhteisöjen varastavan heidän vettään, kun todellisuudessa ne on liitetty Israelin kansalliseen vesijohtoverkostoon, ja niiden jätevedet kootaan uudelleenkäyttöä varten. Palestiinalaisten jätevedet lasketaan valtaosin puhdistamattomina jokiin ja laaksoihin.
Sharpen tavoin voisimme sanoa: Kuka tarvitsee vihollisia kun on tällaisia rauhankumppaneita. http://www.familysecuritymatters.org/publications/id.8188/pub_detail.asp

3. ARABIBLOKKI YK:ssa on yhdessä palestiinalaisten kanssa aloittanut yhteisen esityksen laatimisen turvallisuusneuvostolle, jolla juutalaisten rakennustoiminta Juudeassa ja Samariassa kielletään, sekä lisäksi, että niissä valmistettuja tuotteita boikotoidaan kansainvälisesti. Arabit aloittivat julkilausuman laatimisen torstaina ja sitä jatkettiin perjantaina.
Israelin ulkoministeriö ja pääministerin kanslia ilmaisevat ensimmäisen kerran olevansa huolestuneita tästä uudesta kehityksestä siksi, että USA:n ulkoministeriö, joka on vahvasti arabimyönteisten valvonnassa ulkoministeri Hillary Clintonia myöten, tuskin käyttää veto-oikeuttaan sellaisen julkilausuman estämiseksi. Clinton on Obaman tavoin julkisesti lausunut puheissaan, että USA:n kannan mukaan juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat laittomia ja että niiden toiminta olisi lakkautettava kokonaan.
Tarkkailijoiden mukaan esitys julkislausumaksi voidaan luovuttaa YK:n turvallisuusneuvostolle ensi viikon aikana, sen loppupuolella.

PA:nja arabiblokin asennetta on suuresti vahvistanut USA:n ulkoministeriön ja Obaman antamat lausunnot, joiden PA katsoo kannattavan täydellistä rakennuskieltoa Länsirannalla. Toiseksi tarkkailijat katsovat, ettei USA voi estää vedollaan sellaista julkilausumaa ilman, että sen katsotaan suosivan Israelia PA:n kustannuksella. Palestiinalaiset ovat hyvin pettyneitä Mitchellin viimeiseen vierailuun, koska hän ei antanut heille mitään. Mitchell puolestaan on pettynyt Netanyahuun, joka ei myöntynyt PA:n vaatimuksiin. http://www.haaretz.com/print-edition/news/arab-states-preparing-un-resolution-against-israeli-settlements-1.331364

4. UUTISOTSIKOITA
- Israelin hallitus on suuresti huolestunut Ranskan tarjouksesta myydä Libanonin armeijalle 100 Hot pst-ohjusta, joiden sanotaan olevan yksi parhaista, mitä markkinoilla on tarjolla. Israel pelkää, että ohjukset valuvat Libanonin armeijan (LDF) käsistä Hizbullahille. Hot-ohjuksen aktiivinen kantomatka on 4 km ja se pystyy läpäisemään paksun panssarin. Hizbullahilla on ennestään runsaasti venäläismallisia pst-ohjuksia, joita se saa Syyrialta ja joilla se rampautti kymmeniä Israelin panssareita ja surmasi IDF:n sotilaita. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=200039
- IAF iski ohjuksillaan palestiinalaisryhmään, joka valmistautui ampumaan rakettejaan Deir al-Balah yhteisön itäpuolella. Palestiinalaislähteen mukaan iskussa kuoli 5 palestiinalaista. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=200036
- USA:n apulaispuolustusministeri Lawrence Korp, joka toimi virassaan ulkoministeri Casper Weinbergerin aikana ja tuntee siten hyvin Jonathan Pollardin pidätykseen ja tuomioon liittyviä tapahtumia, kehottaa Israelin Knessetiä pyytämään virallisesti Pollardin vapauttamista. Pääministeri Netanyahulta on pyydetty usein samaa, mutta hän kieltäytyy esittämästä julkista pyyntöä väittäen käyttävänsä salaisia kanavia. Pollardin tapauksesta kerrotaan israelupdate kirjoituksessa Ruma Israelilainen. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=200041
- Pääministeri Netanyahu esittää Knessetille lakiluonnosta, jolla lisätään haredim-nuorison asepalvelusta, ja uutta stipendiä, jonka tarkoituksen on edistää uskonnollisin perustein työelämästä syrjäytyneen väestön siirtymistä ansiopalveluihin. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=200040
- Libanon aikoo valittaa YK:lle löytämiään vakoiluvälineitä, joita se väittää Israelin asettaneen voidakseen niillä valvoa Beirutin ilmaliikennettä. Israelin taholta todetaan, että välineet ovat vuosien takaa, ja ne on voinut asentaa Libanonin toisinajattelijat. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=199995
- Arviolta 80 haredi-juutalaista saapui perheineen Sveitsistä tarkoituksenaan ehtiä määränpäähänsä Israelissa ennen sapatin alkamista. Koneen lähtö myöhästyi kuitenkin niin paljon – sakeitten lumisateitten vuoksi lentoliikenne Euroopassa on uutisten mukaan pahasti sekaisin -, ettei kotimatkasta Ben Gurionilta tullut mitään. Niinpä he leiriytyivät lentoasemalle, jonne tuotiin ruokaa ja tarvikkeita nukkumista ja sapatinviettoa varten. Siten Ben Gurionilla nähtiin ennen kokematon sapattiateria lauluineen ja rukouksineen sekä yön ja päivän vietto sapatin loppumiseen saakka. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141207
- Joulun vietto aloitettiin virallisesti Betlehemissä joulukuusen pystyttämisellä ja sen kynttilöiden sytyttämisellä. Mutta ei joulua ilman politiikkaa, ei nykypäivien Betlehemissä. Kaupungin pormestari Victor Baraseh päätti joulupuheensa hyvän tahdon ja rauhan toivotusten sijasta vaatimalla Israelin syrjimistä ja sanktioita maailmalla. Kuinkahan kauan tämä kuun ja tähtien palvonta saa jatkua Pyhässä Maassa ilman että Israelin Pyhä lopulta katsoo Palestiinan muslimien syntivelan täyttyneen? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141200