Monday, May 06, 2013

MAANANTAI 06.05.13


MAANANTAI 06.05.13

1. NIMEÄMÄTÖN länsimainen uutislähde kertoo, että IAF:n aikaisin sunnuntaiaamuna tehty ohjusisku Syyriaan kohdistui tulenarkoihin (sensitive) sotilaallisiin kohteisiin Damaskoksen lähellä, niiden mukana Iranin vallankumouskaartin miehittämiä, kertoo Israelille myönteinen The Tower uutistoimisto Times of Israel Adiv Stermanin kirjoittaman artikkelin mukaan. Raporttia ei ole voitu vahvistaa toisista lähteistä.
ISKUJEN kohteina olivat israelilaisten viranomaisten mukaan uudenaikaisten Fatah-110 ja muiden vaarallisten ohjusten varastot, koska Israelin tiedustelun mukaan Assadin joukot valmistautuivat niiden kuljettamiseen Libanoniin Hizbullahille palkkioksi sen joukkojen osallistumisesta taisteluihin Syyrian kapinallisia vastaan. Artikkelin mukaan israelilainen viranomaisen kertoi Los Angeles Times toimittajalle, että sekä perjantaina että sunnuntai-aamuna tehdyt ohjusiskut tehtiin ohjusten luovuttamisen estämiseksi. Viranomainen kertoi, ettei Israel ota kantaa kummankaan taistelevan osapuolen puolesta, mutta jos Fath-110 ohjuksia joutuu Hizbullahin käsiin, niiden jäljittäminen on mahdotonta sen jälkeen. Tämä ohjus käyttää kiinteää polttoainetta, joten se on hetkessä käyttövalmis eikä sitä pystytä havaitsemaan ennakolta. Ohjuksen kantomatka on 300 km ja räjähdekärki yli 550 kg.

IRANIN MAAVOIMIEN komentaja Ahmad Reza Pourdastan sunnuntaina, että Syyrian armeija on vahva ja pystyy puolustamaan maataan sionisteja vastaan, mutta Iran on valmis avustamaan sitä ja antamaan koulutusapua, jos se haluaa sitä.
Syyrian apulaisulkoministeri Faisal Mekdad varoitti sunnuntaina, että IAF:n iskut Syyriaan merkitsevät sodanjulistusta, ja että kaikki optiot ovat nyt käytössä. Hän kertoi näin CNN:n toimittajalle sunnuntaina ohjusiskujen jälkeen Jarmayan sotilaalliseen tutkimuskeskukseen. http://www.timesofisrael.com/israel-targeted-iranian-manned-military-facility/

WND kertoo Aaron Kleinin artikkelissa, että Israel koordinoi ohjusiskunsa Jarmayan tutkimus-keskuksen rakennuksiin Turkin kanssa, joka puolestaan koordinoi kapinallisten hyökkäykset Assadin armeijan sotilaita vastaan samaan aikaan kaikkialla Syyriassa. Tietolähteen mukaan kapinalliset eivät olleet tietoisia Israelin iskuista, vaan että heille annettiin ohjeet hyökätä, ja he aloittivat hyökkäyksensä aikaisin sunnuntaiaamuna. Tämän johdosta Assad syytti Israelia, että se taistelee kapinallisten rinnalla. Kleinin artikkelissa todetaan useiden uutistoimistojen vahvistamat tiedot, joiden mukaan kapinallisten tehokkaimmat joukot ovat al-Qaidaan löysästi liittyviä, saaden ase- ja miehistötäydennystä Irakin al-Qaidalta.
Egyptiläisten ja turkkilaisten lähteiden mukaan kapinalliset hyökkäsivät Rankousissa Damaskoksen itäpuolella, Darayan kaupungissa maaseudulla lähellä Damaskoa sekä Homs, Al-Alqamieh, Tunaibeh ja Menneb maaseudulla Aleppon lähellä.
Syyrian tiedotusministeri Omran Zoudi totesi, että Israelin iskujen jälkeen kaikki optiot ovat nyt pöydällä. Israel ja Syyria ovat edelleen muodollisessa sotatilassa 1973 sodan jälkeen.
Klein lainaa libanonilaista lähdettä, jonka mukaan Iranin asevoimien komentaja Seyed Hassan Firouzabadi uhkaa vastarintajoukkojen vastaavan Israelin hyökkäykseen.  http://www.wnd.com/2013/05/shock-claim-israeli-strike-timed-with-syria-rebels/
Aaron Klein kertoo toisessa artikkelissaan, että Syyria uhkaa avata Israelin vastaisen rajansa palestiinalaisille ja muille terroriryhmien massoille hyökkäyksiin Israelia vastaan. Toinen uutinen kertoo Lähi Idässä toimivan uutistoimiston mukaan, että Syyrian armeijan johto neuvotteli sunnuntaina iltapäivällä Iranin tukeman Islamic Jihadin johtajien kanssa suunnitellen sopivista iskuista Israelia vastaan sen Syyriaan tekemien ohjusiskujen vuoksi. http://www.wnd.com/2013/05/syria-to-open-borders-for-flood-of-terror/

2. ISRAEL on jo tehnyt muutamia valmisteluja Syyrian ja Hizbullahin mahdollisten kosto-toimien varalta. IAF aloitti reserviläisten yllättävät harjoitukset maan pohjoisosassa Golanilla Syyrian rajan tuntumassa, ja siirsi kaksi Iron Dome torjuntapatteristoa, yhden Haifan ja toisen Safedin alueelle. Israel sulki samalla siviililentoliikenteen maan pohjoisosassa.
Israelin johtajat eivät kuitenkaan usko presidentti Assadin haluavan avata uuden sotarintaman, vaan aktivoi sen kanssa liitossa olevat ja Iranin tukemat kansainvälisen Jihadin joukot iskemään israelilaisiin kohteisiin. Gazassa toimiva Islamic Jihad ilmoitti jo valmistelevansa hyökkäyksiä israelilaisiin kohteisiin.
Yleisesti uskotaan, ettei Syyrian presidentin Bashar Assadin ja Hizbullah pääsihteeri Hassan Nasrallahin kasvojen menettäminen salli IAF:n ohjusiskujen mennä ilman kostotoimia. Kumpikaan ei kuitenkaan ole valmis sotaan Israelia vastaan tällä hetkellä.
Tarkkailijat ovat huomioineet, että Nasrallah kiinnittää nykyisin enemmän huomiota Syyriassa olevien shia-muslimien pyhien paikkojen suojelemiseen kuin Israelin vastaiseen retoriikkaan.
Kasvojen menettäminen on arabikulttuurissa pahempi kuin kuolema, ja siksi on luultavaa, että jonkintasoinen kostosuunnitelma on kehitteillä, eikä siihen riitä miehittämättömän tiedustelu-koneen (drone) lähettäminen Israelin taivaalle. Sekä Syyria että Hizbullah ovat pahassa välikädessä, sillä niillä ei ole varaa hellittää taisteluaan kapinallisia vastaan, eikä kansainvälisen myötätunnon vastainen toiminta ole hyväksi niille eikä Iranille.
Assadin armeijan toiminta on voimistunut viime päivinä ja se on pystynyt karkottamaan kapinallisia niiden äskettäin valtaamistaan kylistä ja kaupungeista. http://www.jpost.com/Defense/Contemplating-Syria-Hezbollah-retaliation-on-Israel-312179

Assadin armeija on libanonilaisen Al-Mayadeen TV-yhtiön uutisen mukaan suunnannut ohjuspattereitaan Israelia vastaan, kuten korkea Syyrian armeijan upseeri totesi sunnuntaina. Israel ei ole virallisesti tunnustanut sunnuntaiaamun ohjusiskuja Jarmayan tutkimus-keskukseen helpottaakseen tällä Assadin asemaa tilanteen ollessa vielä auki. Syyriaan apulaisulkoministeri Faisal al-Mekdad totesi, että Syyria vastaa iskuihin omalla ajallaan.
Israelin pääministeri Benyamin Netanyahu piti turvallisuuskabinetin kokouksen eilen lähtien sieltä suoraan lentokentälle ja kohti Shanghaita ja Pekingiä viiden päivän viralliselle vierailulle, jonka hän joutui aiemmin kahdesti peruuttamaan. Vierailu Kiinassa on erittäin tärkeä sen johtajiston vaihduttua äskettäin valmistellen omaa pitkän tähtäyksen ohjelmaansa. http://www.jpost.com/Defense/Report-Syria-stations-missile-batteries-aimed-at-Israel-312119

3. YK:n asettaman Syyriassa väitettyä kemiallisten aineiden käyttöä tutkivan komitean puheenjohtaja Carla Del Ponte vihjaili sveitsiläiselle uutistoimistolle, että komitean alustavat tutkimukset osoittavat sarini-kaasun käyttöä Syyriassa, mutta että sitä käyttivät kapinalliset, eivätkä Syyrian armeijan joukot. Del Ponte kertoi sveitsiläis-italialaiselle TV-yhtiölle hänen  komiteansa riippumattomien tutkijoiden selvittäneen lähes varmasti sarinin käytön.
”Tutkijamme ovat olleet naapurimaissa haastatellen uhreja, lääkäreitä ja kenttäsairaaloita, ja heidän antamansa raportin mukaan, jonka näin viime viikolla, on vahvoja, vankkoja epäilyksiä joskaan ei täysin yksiselitteisiä todisteita, sarini-kaasun käyttämisestä päätellen tavasta, miten uhreja oli hoidettu”, hän kertoi haastattelijalle. ”Tämä oli kapinallisten suorittama osa, ei Assadin armeijan suorittama”, hän vakuutti.

DEL PONTE johtaa YK:n ihmisoikeusneuvoston asettamaa komiteaa, joka tutkii sekä kapinallisten että Assadin esittämiä syytöksiä myrkkykaasujen käyttämisestä. Ban ki-Moon asetti toisen komitean tutkimaan vastaavanlaisia syytöksiä kiellettyjen agenttien käyttämisestä Aleppon lähellä Khan Al-Assal kylässä, mutta YK:n tutkijat eivät ole vielä saaneet lupaa matkustaa paikalle ottamaan näytteitä ja tutkimaan uhreja.
Presidentti Obama sanoi aiemmassa lausunnossaan, että jos havaitaan myrkyllisten kaasujen käyttöä Syyriassa, se tulee muuttamaan USA:n kannan pysytellä syrjässä Syyrian taisteluista. Viimeisten uutisten mukaan Obama kuitenkin vihjaa voivansa antaa amerikkalaisia aseita kapinallisille, vaikka on epäselvää, että ne menisivät hänen haluamilleen ryhmille. http://www.timesofisrael.com/syrian-rebels-used-nerve-gas-un-investigator-says/

4. UUTISOTSIKOITA
-          New York Timesin mukaan IAF:n koneet iskivät sunnuntaiaamuna useisiin kohteisiin, perjantain iskussa myös Damaskoksen lentokentälle estääkseen ohjusten lähettämisen Beirutiin Hizbullahille. Sunnuntain iskut suunnattiin useisiin sotilaallisiin kohteisiin surmaten tusinoittain vallankumouskaartin eliittijoukkoja ja haavoittaen satoja presidentin palatsin lähellä, kuten Syyrian upseeri kertoi New York Timesin toimittajalle. Asevarastojen ja niitä vartioivien joukkojen majoitustilojen ohella ohjusten kohteina olivat sotilaallisen tutkimus-keskuksen rakennukset, joita amerikkalaiset pitävät maan kemiallisten aseiden tutkimus- ja valmistus- sekä varastopaikkana. Myös tässä artikkelissa spekuloidaan Syyrian ja Hizbullahin mahdollisia kostotoimia Israelia vastaan todeten, etteivät ne halua suoraa sotaa tässä vaiheessa, vaan käyttävät liittolaisjärjestöjä kuten kansainvälinen Islamic Jihad.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167755#.UYdfPGJHT-k
-          Asunto- ja rakennusministeri Uzi Ariel nousi Temppelivuorelle pitäen päässään kesälakkia, johon oli painettu pieni Israelin lippu. Temppelivuoren järjestöt pitävät hänen tempaustaan voittona, koska Jerusalemin poliisi pyrkii kaikin tavoin, usein siviilivaatteissa, estämään kaikenlaisen provokatorisen materiaalin viemisen vuorelle muslimireaktion pelossa. Kun IDF:n sotilaat karkottivat jordanialaiset miehittäjät Jerusalemista, ke kantoivat käsissään suuria Israelin lippuja, ja joku yritti nostaa sen Kalliomoskeijan huippuun, mutta Moshe Dayan esti sen. Hän oli arabireaktion pelosta jäykkänä ja se oli hän, joka luovutti Temppelivuoren päivärutiinin jordanialaiselle muslimi-säätiölle, joka nimitti sinne oman muftinsa. Arafatin tultua kaadereineen Tunisiasta ensin Betlehemiin ja Jerikoon ja vähitellen Juudean ja Samarian muihin kaupunkeihin ja myös Jerusalemin itäosaan, hän nimitti Temppelivuorelle oman muftinsa ja PLO:n jäseniä vartijoiksi, mikä järjestelmä on aiheuttanut jatkuvia ristiriitoja Jerusalemin poliisin ja armeijan sekä palestiinalaisten välille. Ministeri Uri Arielin rohkea tempaus salakuljettaa Israelin sinivalkoinen lippu Temppelivuorelle lienee ollut ensimmäinen kerta sitten 1967 vapautuksen, kuten Temppeli-instituutin edustaja toteaa. Voitto se on pienikin voitto.
-          Apulaispuolustusministeri Danny Danon kävi tutustumassa paikkaan, missä 31-vuotias Eviyatar Borovsky murhattiin arabiterroristin toimesta Tapuah risteyksen lähellä Samariassa. Hän kävi murhatun kotona Yitzharissa, tervehtien hänen nuorta vaimoaan ja viittä pientä lasta, jotka menettivät isänsä tunnottoman murhaajan puukosta. Danon totesi, että valitettavasti PA:n johto jatkaa kansalaistensa kiihotusta lisäten: ”Me haluamme rakentaa, mutta he haluavat tuhota ja murhata”. Hän sanoi kuulleensa, etteivät maantiet Juudeassa ja Samariassa ole enää turvallisia, ja lupasi tehdä jotain asian hyväksi. Hän viittasi edellisen puolustusministerin toimiin, jonka aikana useita tarkastuspisteitä ja tiesulkuja poistettiin ”hyvän tahdon eleenä” palestiinalaisille, minkä johdosta myös terroristit pääsevät liikkumaan vapaasti ilman tarkastuksia, kuten tapahtui tässä tapauksessa. Terroristi tuli Tulkarmista ilman tarkastusta Yitzhariin. Hän lupasi, että myös Tapuan murhapaikan lähelle rakennetaan juutalaisyhteisö, mutta se tehdään lakien mukaan. Poliisi kävi hajottamassa juutalaisneuvoston puheenjohtajan toimistoteltan ja nuorten rakentamaan puuhökkelin keskellä yötä ehkä pääministerin käskystä, ja erityisesti , mikä haavoitti murhatun omaisia, heidän viettäessä suruaikaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167754#.UYdmj2JHT-k
-          Juutalaisten ikivanha hautausmaa Öljyvuorella, jota pidetään juutalaisten tärkeimpänä, jonka maata lähetetään eri puolille maailmaa muistutuksena galutissa asuvia juutalaisia, että heidän asuin- ja hautapaikkansa on Israelissa, on useista lakialoitteista ja hallituksen päätöksistä ja uudistusbudjeteista huolimatta edelleen kaikenlaisen ilkivallan ja hävityksen kohteena. Hautakiviä murskataan, niistä muotoillaan koirankoppeja, siellä pidetään yöllisiä grillijuhlia ja orgioita muuttaen hautausmaan siivottomaksi kaatopaikaksi, kuten artikkelissa todetaan. Alueelle on päätetty asettaa valaistus, joka lienee osittain toteutettu, mutta hautausmaan vartiointi ja valvonta on unohtunut tärkeämpien tehtävien vuoksi. Öljyvuoren hautausmaalle on haudattu useita juutalaisia merkkihenkilöitä pääministereistä lähtien. Ensimmäiset juutalaiset haudattiin sinne pronssikaudella. Juutalaiset halusivat tulla haudatuksi sinne lähelle Pyhää Temppeliä, koska uskomuksen mukaan toukat eivät syö ruumiita siellä eikä ylösnouseminen kuolleista ole tuskallinen Messiaan tullessa. Juutalaisia haudataan kaikkialla maailmassa pieni pussi Öljyvuoren multaa mukanaan. 1950-luvulla muslimit aloittivat moskeijan rakentamisen Ras al-Amud aukion viereen vanhan Jerusalem Jeriko tien varteen. Sitä aloitettaessa noudatettiin Jordanian lakia, mutta senkin mukaan rakennus on täysin laittomasti rakennettu, eikä kaupungin siirtyessä Israelin käsiin, koska ei haluttu muuttaa tasapainotilaa, sen rakentamiseen puututtu. Moskeija valmistui vasta 1967 puolustussodan jälkeen. Sen viereinen maa julistettiin valtion maaksi, koska osa siitä kuului juutalaisten hautausmaahan. Yli 300 neliömetriä hautausmaata on liitetty moskeijan alueeseen, mm. hepreankielen uudistajan Ben Eliezerin, Menachem ja Aliza Beginin hautapaikat ovat vain muutaman askeleen päässä moskeijan alueesta. Beginin taistelutoverit Englannin mandaatin aikana Meit Feinstein ja Moshe Baradani, jotka englantilaiset hirttivät, on haudattu sinne. Begin halusi tulla haudatuksi heidän lähelleen eikä Herzlin vuorelle.  http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4376430,00.html
-          Egyptin turismiministeri Hisham Zaazou sanoo keskusteltuaan safiryhmien kanssa, bikinit ja tiukat pöksyt ovat tervetulleita Egyptin uima-rannoille. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4376450,00.html



No comments: