KESKIVIIKKO 22.07.09
1. USA YRITTÄÄ vallata Israelin vyöryttämällä. Se on sotilastermi, jolla tarkoitetaan alueen valtaamista sotilaitten runsaalla käyttämisellä juoksuhaudasta toiseen.
Israelin tilanteessa tämä tarkoittaa sitä, että ensi viikolla maahan saapuu runsaasti Obaman hallituksen tärkeitä henkilöitä. Maanantaina on vuorossa puolustusministeri Robert Gates, jonka seurueeseen liittyy Obaman Lähi Idän lähettiläs George Mitchell. Gates on varannut kuusi tuntia kalliista ajastaan keskusteluihin Netanyahun ja Barakin kanssa.
Toinen delegaatio matkustaa ensi viikolla Israeliin Obaman erikoisavustajan Dennis Rossin johdolla. Lisäksi kansallisen turvallisuuden neuvonantaja James Jones saapuu ensi viikolla 10-henkisen delegaationsa kanssa.
Dennis Ross toimi aluksi USA:n ulkoministeriön lähettinä, mutta Obama siirsi hänet viime kuussa avustajakseen keskeistä ja laajaa aluetta varten, johon kuuluvat Lähi Itä, Persianlahti, Afganistan, Pakistan ja Etelä Aasia.
JP:N toimittaja Herb Keinon arvioi artikkelissaan, että USA:n äkillinen suuri innostus Israelista voi johtua kritiikistä, että Obama on keskittynyt liikaa vikittelemään arabimaita ja unohtanut, että ongelman ratkaisu ei ole arabimaissa vaan Israelissa. Jotkut ovat jopa tarjonneet ilmaisua, ettei Israel ole ongelman ratkaisu vaan ongelma, tarkoittaen tällä tietenkin sitä, että jos Israel suostuu tarpeeksi suuriin myönnytyksiin, mitään ongelmaa ei ole olemassakaan. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että Israel asettaisi turvallisuutensa arabimaitten hyvän tahdon varaan, mitä ne eivät ole missään vaiheessa osoittaneet. (JP)
2. KYSYTTÄESSÄ, miksi juuri nyt Israel pyritään vyöryttämään, amerikkalaiset diplomaatit selittävät, että on korkea aika katsoa toisiaan suoraan silmiin eikä keskustella median välityksellä. Ihan oikein arvioitu tilannekatsaus, tätä Israelissakin toivottiin.
GEORGE MITCHELL keskittynee omaan juoksuhautaansa, jossa ovat juutalaisten nuorten rakentamat laittomiksi julistetut vähäiset yhteisöt, 23 kaikkiaan, jotka Mitchell haluaa ja on halunnut tuhottaviksi jo kahdeksan vuoden ajan ja ihmettelee, miksi sana ei kuulu.
ROBERT GATES tuskin on kiinnostunut Mitchellin juoksuhaudasta, hänellä on kiireisemmät haudat hoidettavina Iranissa, jonne IAF suunnittelee tuhoisia iskuja, mutta jotka Gates pyrkii estämään pelätessään niiden sytyttävän tuleen koko Persianlahden alueen. Gatesin tapa suhtautua asioihin muistuttaa Ehud Barakia, joka mieluummin vetäytyy kuin haluaa todellista taistelua vastustajansa kanssa. Gates haluaa kuulla Netanyahulta ja Barakilta ilman sarvia ja hampaita, mitä he ovat suunnitelleet Iranin suhteen.
JAMES JONES tuo 10-henkisen henkilökuntansa Israeliin Netanyahun turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Uzi Aradin kutsusta. JP:n H Keinon kertoo, että hänen tarkoituksensa on muodostaa Israeliin samantapainen kansallisen turvallisuuden komitea, kuin mitä Jones on rakentanut itselleen Yhdysvaltoihin. Tuskin erehtyy pahasti, jos uskoo heidän keskittyvän enemmän kuitenkin Israelin turvallisuuteen tilanteessa, jossa se joutuisi luopumaan suurimmasta osasta Juudeaa ja Samariaa. Ensimmäinen ihan henkilökohtainen kysymys on, miten turvallista Jonesin olisi laskeutua Ben Gurionin kentälle, jos se olisi Obaman kiireellisesti haluaman Palestiinan valtion alueelta olalta laukaistavien ilmatorjuntaohjusten kantomatkan sisälle, tai miten automatka Tel Avivista pohjoiseen sujuisi rantatietä, ns. Trans-Israel highwaytä, pitkin, jos Hamasin ja Jihadin terroristit tähtäilevät sitä Kassameillaan parin kolmen kilometrin päästä? Minkälaisen turvallisuustakuun USA tarjoaisi tälle ongelmalle?
DENNIS ROSS, joka tunnetaan Israelissa hänen toimittuaan Bill Clintonin lähettiläänä Israelissa, keskustellee laajasti hänelle osoitetusta mandaatista. Ross on kirjoittanut kirjankin kokemuksistaan Israelissa. Rossin tapa käsitellä asioita koettiin sekavaksi, häneltä puuttunee sellaista strategista ja taktista ajattelukykyä, mitä hänen asemansa edellyttäisi. (JP)
3. USA:N HALLITUS on sulatellut Netanyahun jyrkkäsanaista kieltäytymistä toimia kuuliaisen vasallin johtajan tavoin Jerusalemin asemaa ja sen rakentamissuunnitelmia koskien. Tuskin asia sielläkään on loppuun käsitelty, katsotaan vain, kun tuo amerikkalaisten vyörytys Israeliin alkaa ensi viikolla. Luultavasti jokainen korkea johtaja on saanut selkeät evästykset päämajasta, miten tulee toimia ja miten sanansa asetella. Eikä USA ole siinä yksin, kuten seuraavasta voidaan todeta.
USA:n aloittamaan kuoroon ovat osallistuneet – tai osallistuneet vyörytykseen tulituella - Venäjä, Ranska ja Saksa, jotka kukin vuorollaan antoivat tiistaina lausunnot, joissa ne vaativat kaiken rakentamisen lopettamista Juudeassa ja Samariassa (muistaen, että se koskee vain juutalaisia), kuten myös Jerusalemin itäosissa. Tämä termi Itä Jerusalem sisältänee kaikki Israelin 1967 sodassa vapauttamille Jerusalemin alueille rakentamat uudet lähiöt, kuten useaan kertaan on aiemmin kerrottu. Koko tämä kieltojen sarjatuli lähti liikkeelle siitä, että Jerusalem antoi luvan rakentaa 20 asunnon kerrostalon Sheikh Jarran lähiöön juutalaisen miljonäärin Irving Moskovitzin vuodesta 1985 lähtien omistamalle maalle. Sen omisti Hashemiittien kuningashuone, joka luopui siitä, kuten Jordania luopui kaikista vaateistaan Länsirannan alueella 1988. Vain Temppelivuoren alueella Jordania halusi pitää oman muftinsa hoitaakseen sen päivärutiinia, joskin sen turvallisuus ja omistusoikeus siirtyi Israelin valtiolle. Jasser Arafat nimitti Temppelivuorelle oman muftinsa ja asetti sinne omia virkailijoitaan, jotka ovat kyseenalaistaneet Jordanian arvovallan siellä.
AFP välitti Venäjän ulkoministeriön edustajan Andrei Nesterenkon lausunnon, jossa ”Venäjä vaatii setlementtitoiminnan välitöntä lopettamista ”tiekartan” määräysten mukaan”. Lausunto koskee myös Itä Jerusalemin rakentamista, minkä johdosta lausunto aiheutti Israelissa epämiellyttävän tilanteen. (JP)
4. RANSKAN media raportoi, että maan ulkoministeriö kutsui Israelin lähettilään Daniel Shekin ministeriöön, jossa hänelle ojennettiin virallinen protesti rakennussuunnitelmasta. Media kertoo myös, että Saksan liittokansleri Angelika Merkel antoi lausunnon, jossa hänen kerrotaan lausuneen suunnilleen näin: ”Israel on asteittain suorittamassa itsemurhaa demokraattisena valtiona, ellei se välittömästi lopeta rakentamista.” Hän tarkoittanee rakentamisella toimintaa setlementeissä, vaikka artikkeli ei sitä tarkoin selitä. Saksan parlamentin ulkoasioitten komitean puheenjohtaja Polenz kertoi ”Rheinische Post” lehdelle, että ”Israel jättää huomiotta sen tosiasian, etteivät palestiinalaiset eikä yksikään arabimaa voi hyväksyä mitään sopimusta ilman Jerusalemia.”
USA:n ulkoministeriön apulaisedustaja Robert Wood selitti lehtimiehille, että Obaman hallitus katsoo Jerusalemin itäosien juutalaislähiöt laittomiksi ja setlementeiksi, joiden kohtalo tulee ratkaista yhdessä muitten 1967 sodassa vapautettujen alueitten kanssa. Hän jopa vilautti lehtimiesten kysymyksiin termejä ”taloudelliset pakotteet”, joita ei aiemmin ole otettu esille. Woodsin lausunnoista voidaan päätellä, että taistelu Jerusalemista on alkanut toden teolla. Mielenkiintoista vain seurata, millä tavoin USA repii itsensä tässä yhteydessä.
”Ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille; kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä, ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan,” (Sak.12:3) Englantilainen teksti kääntää näin: ”Sinä päivänä Minä teen Jerusalemin raskaaksi kiveksi kaikille kansoille; kaikki jotka sekaantuvat siihen hakataan kappaleiksi, vaikka kaikki maailman kansat kokoontuisivat sitä vastaan.”
Venäjän apulaisulkoministeri Alexander Saltanov, joka toimii presidentti Medvedevin erikois-lähettinä Lähi Idässä, keskusteli tiistaina presidentti Peresin ja ulkoministeriön pääsihteerin Yossi Galin kanssa. Hän tapasi myös ulkoministeri Liebermanin ennen tämän Etelä Amerikan matkaa. Myöhemmin hän tapasi PA:n johtajia Ramallahissa. Saltanov vierailee maassa säännöllisesti, eikä hänen vierailullaan ollut erityistä aihetta. (JP)
5. KNESSETIN puhemies Reuven Rivlin selitti Italian Israelin lähettiläälle Luigi Mattiololle eilen, ettei Palestiinan valtio tule olemaan samanlainen täysin itsenäinen kuten Israel tai Italia, vaan se tulee olemaan autonominen alue. Hän kertoi lähettiläälle, että asiasta on Israelissa suuri yhteisymmärrys. Reuven selitti lisäksi, että Israel on saanut kokemuksia Gazasta luopumisen yhteydessä, eikä se halua toistaa samaa virhettä, minkä se teki siellä 2005. ”Emme voi hyväksyä tilannetta, jossa he muuttavat elämämme helvetiksi, kuten he pyrkivät tekemään Gazassa saatuaan alueen hallintaansa.” Reuven opetti vierastaan todeten, että ”vihollisemme ymmärtävät vain voiman kieltä; jos heille osoittaa heikkoutta, he käyttävät sitä hyväkseen. Siksi Israelin tulee lähestyä näitä kysymyksiä voiman asemasta”.
Israelin ja USA:n välisistä suhteista hän sanoi, että ne ovat kokeneet ylä- ja alamäkeä; tällä hetkellä näyttäisi olevan ylämäen vuoro, mutta tilanteet muuttuvat, hän totesi. Hän muistutti myös, että laajat republikaanien kerrokset kannattavat Israelia uskonnollisista ja muista syistä. Lähettiläs Mattiolo sanoi ymmärtävänsä Israelin aseman todeten, ettei Israelin raja naapureihinsa ole kuin Italian ja Sveitsin raja, mikä tulee huomioida. (INN)
6. UUTISOTSIKOITA
- Poliisin uusi OZ-yksikkö koulutetaan puhdistamaan Israel kaikista ilman lupaa maassa asuvista ulkomaalaisista. Tammikuussa Israelissa oli 280 000 laitonta ulkomaalaista. 118 000 oli työntekijöitä, jotka jatkoivat oleskeluaan maassa työlupansa umpeuduttua. 90 000 tuli maahan turistiviisumilla, mutta pysyivät maassa viisumin umpeuduttua. Loput 24 000 ovat laittomasti maahan tunkeutuneita; maassa syntyi myös 2000 lasta, joiden vanhemmat ovat ulkomaalaisia ilman pysyvää oleskelulupaa. http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1246443873519&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
- Ghajarin kylän asukkaat Libanonin rajalla sanovat, että heidän liittämisensä Libanoniin merkitsisi heille kuolemantuomiota. Monet heistä ottivat Israelin kansalaisuuden, ja he pelkäävät Hizbullahin kostotoimia heitä vastaan, jos heidän asuttamansa puolikas kylästä tulee sen hallintaan. (JP)
- Mahmoud Dahlanin vihkiäisseremonia sai ikävän keskeytyksen kun koroke, jolla he lähisukulaisineen seisoivat, romahti pommin vaikutuksesta, Ainakin neljä ihmistä haavoittui. Mahmoud on Mohammed Dahlanin serkku; hänen klaaninsa asuu pääasiassa Gazassa, jossa seremonia suoritettiin. (JP)
- Kolmen hyökkäyksen seurauksena Gazasta IDF:n panssarit tunkeutuivat Gazan alueelle tuhotakseen 3-kerroksisen talon lähellä Khan Younisia. Sotilaat joutuivat tulituksen kohteiksi ja vastasivat tuleen. Sotilaat vetäytyivät pois Gazasta suoritettuaan annetun tehtävän. (INN)
- Kansainvälinen kriisiryhmä, miljardööri George Sorosin liittyvä älyämpäri (think tank) esittää suunnitelmia, joilla uskonnollisen sionismin vaikutus USA:n johtoon ja sen vastustus Israelin vetäytymiseksi Länsirannalta pystytään poistamaan. Kriisiryhmä on suorittanut huolellisia tutkimuksia Israelissa kaikissa kansankerroksissa ja sen johtajien parissa, käyttäen valepukuisia tutkijoita jopa ultraortodoksien tilaisuuksissa. Ryhmä suosittelee aikaista kompensaatiota ja karkotettujen aseman ennakkosuunnittelua eikä kuten Gazan tapauksessa, jossa suuri osa on edelleen ilman asuntoa ja työtä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/132515
- Juudean ja Samarian poliisit saavat erikoiskoulutusta, jolla he pystyvät suoriutumaan laittomien juutalaisyhteisöjen massaevakuoinneista. Vaikka he kuuluvat poliisiin, heidät alistetaan IDF:n alaisuuteen, joka vastaa Juudean ja Samarian turvallisuudesta. IDF:n parissa on epäilyksiä, että rajut karkotukset voivat aiheuttaa vaarallisia vastareaktioita sotilaitten ja upseerien keskuudessa, joista useat asuvat itse Juudeassa ja Samariassa, myös ns. laittomissa juutalaisyhteisöissä. (outposts) http://www.haaretz.com/hasen/spages/1102026.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021