SUNNUNTAI 07.09.08
1. EGYPTI tunnusti Hizbullahin. Egyptin ulkoministeri Ahmed Abu Gheit tapasi salaa Hizbullahin johtoa Beirutissa viime viikolla ja kutsui Hizbullahin johdon viralliselle vierailulle Kairoon, kertoo www.debka.com artikkelissaan. Egyptin presidentti Hosni Mubarak ei maininnut tästä mitään Israelin puolustusministeri Ehud Barakille tämän viimeisen Egyptin vierailun yhteydessä. Debkafile arvioi, että uutinen Hizbullahin tunnustamisesta asettaa Egyptin välityksellä käydyt neuvottelut Hamasin kanssa Gilad Shalitin vapauttamisesta outoon valoon. YK ja monet maat pitävät Hizbullahia virallisesti terrorijärjestönä. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah julisti äskettäin, että Hizbullah on sodassa Israelin kanssa.
DEBKAFILE kertoi äskettäin toisessa artikkelissaan, että Hizbullah on sopinut Hamasin ja Islamic Jihadin kanssa tilannetoimiston (situation room) perustamisesta Gazaan ja Beirutiin. Hizbullahin puolesta tilannetoimistoa hoitaa sen osasto 1800, jonka vastuulla on yhteyksien pitäminen Hamasin ja muiden terrorijärjestöjen kanssa sekä Israelin vastaisen tiedustelun johtaminen. Saman artikkelin mukaan Hizbullah sekä Hamas ja Jihad ovat sopineet asiantuntijavaihdosta Hamasin rakettien kantomatkan pidentämiseksi. (Debkafile)
2. USA:N VARAPRESIDENTTI Dick Cheney kertoi äskeisen Italian matkansa yhteydessä, että uudenaikaiset venäläiset aseet, joita se on myynyt Iranille ja Syyrialle, päätyvät myös Hizbullahin käsiin Libanonissa ja Irakissa USA:n johtamia joukkoja vastaan taisteleville terroristeille.
CHENEY osallistui vuosittaiseen maailman poliittisten ja liikemiesten johtajien konferenssiin Cernobbio lomanviettokeskuksessa Como järven rannalla, jossa oli mukana myös Israelin presidentti Shimon Peres. ”Venäjän asekaupat ovat vaarantaneet rauhan ja vapauden mahdollisuudet Lähi Idässä”, Cheney arvioi. Cheney vieraili Azerbaijanissa, Georgiassa ja Ukrainassa ennen matkaansa Italiaan. Ei liene väärin arvattu, jos olettaa, että öljykuljetukset Kaspianmeren alueelta Eurooppaan olivat etualalla hänen siellä käymissään keskusteluissa. Hän vaati Italiassa länsivaltoja muodostamaan yhteisen rintaman Venäjän pyrkimyksiä vastaan sen käyttäessä hallitsemiaan öljykuljetuksia painostaakseen naapureitaan. Hän piti Venäjän toimia Georgiassa ”sivistyneitten standardien vastaisina ja täysin hylättävinä”. (JP)
3. CHENEY lupasi, että NATO jatkaa laajentumispyrkimyksiään entisiin NL:n alaisiin Itä Euroopan maihin Venäjän vastustuksesta huolimatta. Hän käytti kovaa kieltä käsitellessään Venäjän toimia Georgiassa: ”Raakuus naapuriaan vastaan on yksinkertaisesti viimeisin sarjassa Venäjän hallituksen suorittamista hankaloittavista ja vaikeuttavista toimista. Venäjän tulee suhtautua maailmaan vastuullisen modernin valtion tapaan. Viimeisen 30 päivän aikana Venäjä on käyttänyt väkivaltaa demokratian itsenäisyyttä vastaan, ensin solmien ja sitten särkien juhlallisen sopimuksensa suorassa hyökkäyksessä EU:ta vastaan, vakavasti vahingoittaen luotettavuuttaan ja maailmanlaajuista asemaansa sekä kaivaen maata sen omissa suhteissaan USA:n ja muitten maitten kanssa.” Hän syytti Venäjää, että ”se oli tunkeutunut kiistatta Georgian omalle maaperälle itsehallintoalueitten Etelä Ossetian ja Abkhazian rajojen yli tavalla, joka on vastoin meidän syvimpiä uskomuksiamme”.
Vieraillessaan Azerbaijanissa, Ukrainassa ja Georgiassa Cheney sanoi, että USA tarjoaa Georgialle 1 miljardin tukipakettia USD Venäjän armeijan aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi. Presidentti Saakashvili totesi, että se vastaa karkeasti vahinkojen suuruutta. (JP)
4. TAISTELUT Venäjän ja Georgian välillä puhkesivat elokuun 7. päivänä tilanteessa, jossa Venäjä sanoo Etelä Ossertiaan hyökänneitten Georgian joukkojen surmanneen 10 venäläistä rauhanturvaajaa, mutta jota Georgia pitää Venäjän Etelä Ossetiaan lähettämien kiihottajien aikaansaamina levottomuuksina, joita Georgian armeija meni rauhoittamaan. Georgian näkemyksen mukaan Venäjä suunnitteli koko operaation etukäteen.
Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy neuvotteli tulitauon, joka sallii venäläisten joukkojen pysymisen Etelä Ossetiassa ja Abkhaziassa, mutta ei tunkeutumista Georgian alueelle. Käytännössä Venäjä miehitti lähes koko Georgian ja valvoo sen ilma- ja meriteitä, varoen kuitenkin valloittamasta pääkaupunkia Tbilisiä. Venäjä aloitti välittömästi kiivaan painostuksen presidentti Saakashvilin erottamiseksi ja uuden Venäjälle myötämielisen hallituksen muodostamiseksi. Venäjä vastustaa kiivaasti Georgian NATO:n jäsenyyspyrkimyksiä.
VENÄJÄN armeija takavarikoi USA:n ja Israelin toimittamia sotatarvikkeita, mm. Israelin toimittamia nykyaikaisia miehittämättömiä tiedustelukoneita. Israelissa on pelko, että Venäjä purkaa ne osiin ja tiedot niiden tiedustelulaitteista kulkeutuu Hizbullahin käsiin.
VENÄJÄN armeija teki ratsioita kahdelle salaiselle lentokentälle, joita Israel oli suunnitellut käyttävänsä mahdollisessa ilmaiskussa Iranin ydinlaitoksia vastaan.
NATO-maat ja EU ovat harkinneet taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan, mutta se ei tällä hetkellä näytä toteutuvan. Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner esittää joustavampaa tapaa käsitellä kriisiä ja vaati ihmisoikeusjärjestöä tutkimaan väitettyjä oikeuksien loukkauksia Georgiassa. Presidentti Sarcozy lähettää maanantaina asiamiehensä Moskovaan keskustelemaan presidentti Dmitry Mevedevin kanssa erimielisyyksien hiomiseksi. DMITRY MEDVEDEV, jonka nimen kerrotaan olevan johdannainen venäläisestä sanasta ”karhu”, ei ole vihjaillut millään tavoin lieventävänsä omaksumaansa kovaa linjaa. Hänen kerrotaan todenneen, että Georgian sota osoitti, että ”Venäjä on valtio, joka tulee huomioida”. (JP)
5. ABBAS vakuutteli Egyptin presidentti Mubarakille, ettei hän usko rauhansopimuksen valmistumiseen tämän vuoden kuluessa. Hän myös totesi, ettei hän tule allekirjoittamaan väliaikaista ja epätäydellistä sopimusta. Abbasin näkemyksen mukaan siinä tulee olla sopimuksen tärkeimmät asiat, eli Jerusalemin kaupungin asemaa ja palestiinalaispakolaisia koskevat kohdat. ”Ilman niitä ei ole mitään sopimusta”, Abbas selitti. Viime päivinä on julkisuudessa väläytetty mahdollisuutta, että pakolaisia sijoitettaisiin niihin maihin, joissa heitä nyt asuu pakolaisleireissä. Sekä Jordanian kuningas Abdullah II että Libanonin johto ilmoittaa, ettei kumpikaan maa halua sijoittaa heitä pysyvästi, vaikka pakolaiset saisivatkin runsaat korvaukset uuden elämän aloittamiseksi.
LIBANONISSA Hizbullah-johtaja Hassan Nasrallah vastustaa ehdottomasti pakolaisten pääsyn n. 70:en ammattiin, vaikka he olisivat kuinka päteviä, tai omistaa kiinteistöjä. Siten Libanonin yli 350 000 palestiinalaista pakolaista jatkavat toimettomuuttaan pakolaisleireissä. Jordaniassa beduiinit kerran esittivät laskelmia, miten paljon Jordania voisi vaatia Israelilta siitä, että se on pitänyt alueellaan lähes 2 miljoonaa pakolaista 40 vuoden ajan. He päätyivät lukuun 40 miljardia, jos jokaiselle maksetaan 20 000 USD. Palestiinalaispakolaisista keskusteltaessa helposti unohdetaan, että koko ongelma syntyi viiden arabimaan hyökkäyksestä juuri itsenäistyneeseen Israelin valtioon, jonka ne ovat toistaneet kerran toisensa jälkeen. Kuitenkin ne vaativat Israelia maksumieheksi.
YK:N pääsihteeri esitti äskettäin, että Israelin tulee maksaa Libanonin kakkossodassa aiheuttamistaan vahingoista miljardi USD. Kukahan maksaisi Hibullahin n. 4 200 raketin Israelin siviileille aiheuttamat vahingot saman sodan aikana? (JP)
6. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak pullisteli lihaksiaan perjantaina, ehkä Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallahin jatkuvien Israelin armeijan vähättelyn kiihottamana. Hän antoi vakavan varoituksen Israelin vihollisille, etteivät nämä antautuisi kiusaukseen kokeilla Israelin armeijan todellista voimaa. Barak joutui selittelemään, miksi hän salli tuhat kivääriä ja 10 000 ammusta kuljetettaviksi PA:n poliisille Juudeassa ja Samariassa vastoin Shin Betin varoituksia. Barakin mukaan he tarvitsevat aseita Hamasin mahdollista vastareaktiota varten PA:n poliisin ja turvallisuusjoukkojen suorittamien Hamasin jäsenten pidättämisen, sen instituutioitten lopettamisen ja niihin tehtyjen ratsioitten johdosta. Outoa Barakin päätöksessä oli se, että hän teki päätöksen itsenäisesti kertomatta siitä julkisuudessa.
BARAK puhui Labour-puolueen eri hallintohaarojen johtajien konferenssissa Tel Avivissa. Barak totesi, että Israel seuraa tarkasti Hizbullahin aseistautumista ja varoitti samalla kokeilemasta Israelin armeijan pätevyyttä, vaikka eräs korkea sotilashenkilö äskettäin totesin, ettei IDF ole valmis seuraavaan sotaan.
BARAK ei pitänyt hyvinä Olmertin aloittamia epäsuoria keskusteluja Syyrian kanssa. Hän totesi, että Israel on valmis suuriin myönnytyksiin rauhansopimuksen saamiseksi Syyrian kanssa, mutta sen saamiseksi rauhanneuvottelut tulee tehdä suorina. (JP)
7. ISRAELIN turvallisuusjoukot odottivat hermostuneina ensimmäisen ramadanin perjantain rukousten loppumista Temppelivuorella. Sinne päästettiin vain vanhoja miehiä väkivaltaisuuksien välttämiseksi, mutta niitä syntyi Kalandian tarkastuspisteessä Jerusalemin pohjoispuolella. Yli sata nuorta palestiinalaista kerääntyi sinne vaatien pääsyä al-Aksa moskeijaan. Rajapoliisit ja Jerusalemin poliisit joutuivat käyttämään joitain kansanjoukkojen hillitsemiseksi kehitettyjä toimia, mutta kukaan ei loukkaantunut. Toinen jatkuva väkivalta-kohde on Nilin kylä, jonka asukkaat protestoivat sekä israelilaisten että ulkomaisten vasemmistokiihottajien kanssa rakenteilla olevaa turva-aitaa vastaan.
8. UUTISOTSIKOITA
- Poliisin odotetaan päättävän tänään suosituksesta Olmertin syyttämiseksi.
- Hussam Khader, joka vapautettiin viime viikolla Israelin vankilasta, uhkaa al-Qaida intifadan saavan Hamasin väkivallan näyttämään lasten leikiltä. Hän sai sankarin vastaanoton Nablusissa, eikä peittele inhoaan Israelista. Monet al-Aksan parissa kunnioittavat häntä uutena johtajanaan Marwan Barghoutin jäädessä vielä hoitamaan kuntoaan vankilassa. Khader sanoo, että tilanne palestiinalaisten keskuudessa on pahempi kuin koskaan. Abbas on keskustellut jo kahden vuoden ajan Israelin kanssa saamatta mitään tuloksia. Khader sanoo pelkäävänsä Hamasia sen väkivallan vuoksi, mutta sanoo todellisen vaaran tulevan al-Qaidan taholta, ellei saada rauhaa aikaan. Khaderilla on pitkä ja väkivaltainen historia vuodesta 1975 lähtien, jonka aikana hänet on pidätetty 24 kertaa. Hän uhkaa, että seuraava intifada tulee käsittämään ohjuksia ja ehkä massatuhoaseita. (Haaretz)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019