KESKIVIIKKO 10.09.08
1. CROATIA möi Iranille S-300 ilmatorjuntajärjestelmän, kertoi paikallinen lehti Zagrebissa tällä viikolla. Web-magasiinin Necenzurirano mukaan Libyan laivaston aluksia on ankkuroitunut Croatian satamakaupunkiin Kraljevica järjestelmän kuljettamiseksi Iraniin.
JP:n Yaacov Katzin kirjoittaman artikkelin mukaan Israelin turvallisuusvirkailijat eivät pystyneet vahvistamaan uutista, mutta he tunnustivat tietävänsä, että useita S-300 ilmapuolustus järjestelmiä jäi Croatiaan NL:n romahtaessa. Järjestelmiä purettiin jo vuosia sitten joittenkin raporttien mukaan, mutta niiden myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.
S-300 järjestelmä on yksi maailman kehittyneimmistä it.-järjestelmistä. Sen tutka pystyy seuraamaan sataa kohdetta samaan aikaan, se pystyy ampumaan vastaohjukset kahtatoista kohdetta vastaan samanaikaisesti 200 km:n säteellä ja tulittamaan 27 000 metrin korkeudella lentäviä kohteita. Tämä järjestelmä on aiheuttanut päänvaivaa sekä Israelin että USA:n sotilaallisille asiantuntijoille, jotka harkitsevat ilmaiskuja Irania vastaan.
RONEN BERGMAN kertoo kirjassaan ”The Secret War with Iran” (salainen sota Iranin kanssa), jonka englanninkielinen laitos ilmestyi äskettäin, että Iranilla on jo S-300 järjestelmä. Ynetin haastattelussa hän toteaa, että Israelilla on kyky iskeä Iraniin ja vahingoittaa pahoin sen ydinteollisuutta, sillä vaikka Iran kehuu rakentaneensa laitokset maan alle, vain osa niistä on tosiasiassa siellä, ”vain kynäkotelon verran”. Toisaalta Iranin vastaiskut ballististen ohjusten muodossa, joita Bergman arvioi olevan 70, eivät muodosta eloonjäämisongelmaa, sillä osa niistä putoaa mereen ja osa tuhotaan Arrow-3 torjuntaohjuksilla. Ihmisiä kuolee ja haavoittuu, hän myöntää, mutta se ei ole ratkaisevaa.
Eniten Bergman arvostelee Israelin poliitikkojen esittämiä harkitsemattomia uhkauksia, jotka vain pahentavat tilannetta. ”Jos voit ampua, ammu”, on hänen ohjeensa. Hän toteaa IDF:n satelliittikuviin perustuen, että Iranilla on pitkälle kehitetty ydinaseteollisuus, ja että ydin-laitoksien ympärille on keskistetty moninkertainen ilmapuolustusjärjestelmä. Hän kertoo, että Libanonin kakkossodan aikana Venäjän ilmatarkkailu välitti tietoja IAF:n koneista Hizbullahille.
Ynetnews arvioi, että Ronen Bergman on yksi Israelin johtavista terrorismin ja turvallisuuden asiantuntijoista. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3594533,00.html
2. ”IRANIN YDINASE voi soittaa kuolinkelloja sionistiselle haaveelle”, sanoi kenraali(res.)
Ephraim Sneh tiistaina (Sneh palveli aiemmin apulaispuolustusministerinä).
Sneh erosi jokin aika sitten turhautuneena Labour-puolueesta ja perusti oman puolueensa. ”Ydinase iranilaisissa käsissä tulee olemaan kestämätön realiteetti Israelille. Israelin päätöksentekoprosessi tulee olemaan jatkuvassa Iranin vaikutuspiirissä”, hän arvioi puhuessaan Israelin kansallisen turvallisuustutkimus-instituutin (INSS) konferenssissa Tel Avivissa.
SNEH ARVIOI, että vaikka diplomaattinen ratkaisu Iranin ydinaseongelmassa on suositeltavin, Israelin tulee pitää esillä sotilaallisen iskun mahdollisuus, koska se painostaa kansainvälisiä järjestöjä kiirehtimään vaadittavien sanktioitten asettamiseksi Iranille. Sneh totesi aiempiin kokemuksiin viitaten, että Israelissa on totuttu siihen, että poliittisten päättäjien päätyessä jonkin operaation välttämättömyyteen, Israelin sotilaallinen taho pystyy toteuttamaan sen.
”ME OLEMME paikallinen suurvalta, ja meidän tulee käyttäytyä sen mukaisesti”, selitti Mossadin aiempi johtaja Ephraim Halevy. ”On jotain pielessä, kun kerrotaan viholliselle, miten se voi vahingoittaa meitä”, hän totesi. ”On myös väärin kertoa maailmalle, että sinä hetkenä, jona iranilaiset saavat ydinpomminsa, Israelin tuhoamisen loppulaskenta on alkanut.” Hän selitti, että Iranin pyrkimyksenä on saavuttaa paikallinen suurvalta-asema ja päästä tasavertaiseksi USA:n rinnalle diplomaattisella sektorilla. (JP)
3. ”PRESIDENTTI Ahmadinejad menetti kultaisen tilaisuuden kehittää Persian valtakuntaa”, sanoi Hasan Rowhani, Iranin entinen edustaja ydinvoimaneuvotteluissa. Hän sanoi puheessaan, että Ahmadinejad on tehnyt enemmän vahinkoa kuin edistystä kovilla puheillaan niiden kolmen vuoden aikana, jotka hän on toiminut virassaan. Hän kertoi mielipieteistään maltillisuus- ja kehityspuolueen tilaisuudessa maanantaina. Rowhani syytti Ahmadinejadia, ettei tämä ollut pystynyt yksityistämään taloutta, kuten perustuslaki vaatii, eikä ollut käyttänyt hyväkseen tilaisuuksia kansainvälisellä sektorilla parantaakseen Iranin asemaa. ”Tämä kaikki on hyvin vahingollista maalle”, hän sanoi. ”Miksi ihmisten taskut ovat tyhjät ja heidän arvokkuutensa alennusmyynnissä? Varomattomat, laskelmoimattomat ja tutkimattomat huomautukset ovat tulleet kalliiksi kansalle ja maalle”, hän selitti. ”Ahmadinejad vaatii Israelia hävitettäväksi maailman kartalta ja kieltää holokaustin aiheuttaen sillä maailman tuomion Iranille. Hän vähättelee YK:n asettamia sanktioita Iranille sen kieltäytyessä lopettamasta ydinaseen rakentamisen. Hänet valittiin 2006 kansansuosiolla luvatessaan tuoda rahaa jokaisen kansalaisen kukkaroon, poistaa köyhyyden ja työttömyyden. Voittaakseen presidentin vaalit 2009 hän on aloittanut kiivaan USA:n ja Israelin vastaisen kampanjan unohtaen talouden. Iranin valtion budjetti rakennettiin otaksumalle, että öljyn hinta on 20 USD tynnyriltä, kun se nyt on 120 USD. Kuitenkin kansa on köyhempi kuin ennen ja valtion talous hajalla. Maa on ohjattu pois asetetulta päämäärältä ihmisten elinolojen parantamiseksi”, Rowhani vuodatti.
KAIKESTA HUOLIMATTA Iranin ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei on julkisesti asettunut kannattamaan Ahmedinejadia. Hänen mielipiteensä on ratkaiseva, sanoi kansa mitä tahansa. Khameneita lähellä oleva uskonnollinen johtaja Ali Akbar Nateq Nouri kritisoi Ahmedinejadia selittäen, että tämän politiikka vaarantaa Iranin nousemisen paikalliseksi suurvallaksi 2025. Hän arvioi, että korkea inflaatio esti valtion pyrkimyksiä korkean työttömyyden poistamisessa.
Rowhani vertasi Iranin taloutta Saudi Arabiaan, jolla on huimasti nousseitten öljytulojen ansiosta 870 miljardin USD ylijäämä. (JP, Ali Akbar Dareini)
4. ”OLEMME lähempänä rauhansopimusta kuin koskaan ennen”, sanoi Islamilaisen liikkeen (Islamic Movement) perustaja sheikki Abdallah Nimr Darwish presidentti Shimon Peresin arabiyhteisöjen johtajille tarjoamilla päiväpaaston katkaisuillallisilla (Iftar) tiistai-iltana, ”mutta palestiinalaisilla ei ole mitään muuta tarjottavanaan”. Hän vakuutti, ettei arabeilla ole enää mitään tarjottava Israelille, mutta hän ei yksilöinyt, mitä he ovat antaneet tähän saakka. Hän lisäsi, että yhteisen sopimuksen mukaan Israel vetäytyy 1967 sotaa edeltäneille tulitaukolinjoille pienin tarkistuksin. Kääntyen Peresiin päin hän pyysi tätä painostamaan Israelin hallitusta, että se toteuttaisi palestiinalaisten unelman omasta itsenäisestä valtiosta. Hän selitti, että Israelin kansalaisina asuvat arabit kärsivät seuratessaan ”veljiensä kärsimyksiä Gazassa, jotka elävät Israelin saartamina ja kärsivät IDF:n ajoittaisista hyökkäyksistä alueelleen”. DARWISH pyrki vakuuttamaan korkeimman arabien seurantakomitean puheenjohtajan Shawki Hatibin lämpimästi kannattamana, että vaikka Israelin arabit kannattavat itsenäistä Palestiinan valtiota, heitä ei kuitenkaan pidä pitää turvallisuusriskinä Israelille. ARABIMINISTERI Olmertin hallituksessa Ghaleb Majadele puolestaan syytti Israelia rasismista suhteissaan arabivähemmistöönsä. Hän kertoi, että hänen luovuttaessaan pokaalin Betar Jerusalemin jalkapallojärjestön edustajalle tämä kieltäytyi kättelemästä häntä. (JP)
5. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert kutsui hallituksensa tärkeimmät ministerit kiireiseen istuntoon käsittelemään tietoja, että Venäjän Iranille rakentama Bushehrin ydinvoimala aloittaa toimintansa lähiaikoina. Hallituksen taholta tähdennetään, ettei siinä ole mitään erikoista. Istunnon uskotaan kuitenkin keskittyvän Iranin ydinpommin rakentamis-suunnitelmien tarkasteluun ja Israelin mahdollisiin vastatoimiin. Venäjä on pyrkinyt varmistamaan, että Iran palauttaa käytetyn polttoaineen Venäjälle eikä aio käyttää sitä ydinpommin rakentamiseksi.
USA:N TARKKAILIJA kenraali James Jones on myös maassa. Hänen varsinainen tehtävänsä on tarkkailla ”tiekartan” edistymistä ja mahdollisia laiminlyöntejä sen toteuttamisessa sekä Israelin että PA:n toimesta, mistä hän raportoi suoraan USA:n hallitukselle. Hän pyrkii myös kartoittamaan, mitä Israelin turvallisuusnäkökohtia tulee huomioida tulevan Palestiinan valtion perustamisen yhteydessä. Tässä yhteydessä hän tulee suosittelemaan, mitä tarkoitetaan Palestiinan valtion aseettomuudella, minkä suuruiset turvallisuusjoukot sille sallitaan sekä minkä laatuisia ennakkovaroitusjärjestelmiä Israel vaatii ja minne niitä sijoitetaan.
JONES saapui maahan maanantaina kolmen päivän vierailulle, jonka aikana hän tapaa ulkoministeri Tzipi Livnin, joka Kadiman puheenjohtajavaalien lähestyessä on oudosti kiinnostunut turvallisuuskysymyksistä, joissa hänen pahin kilpailijansa Shaul Mofaz sanoo olevansa asiantuntija. Livni on useissa medialle antamissaan lausunnoissa tähdentänyt Israelin turvallisuuden tärkeyttä vakuuttaen, että ilman niiden huomioimista ei tule mitään sopimusta. Toisaalta hän tämän päivän JP:n artikkelin mukaan vakuuttaa tekevänsä sopimuksen PA:n kanssa. Hän lähetti tätä koskevan kirjeen jokaiselle Kadiman 70 000 jäsenelle, jotka valitsevat uuden puheenjohtajan 17.09.08. Hän ei ole suostunut kertomaan julkisuudessa, mistä hän on jo sopinut palestiinalaisten kanssa ja miten hän maallikkona sotilaallisissa asioissa pystyy arvioimaan maan turvallisuuskysymyksiä. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Kansanedustaja Arye Eldad (NU/NRP) sanoi Knessetin erityisistunnossa tiistaina, että Olmertin tule erota välittömästi ja valmistautua linnatuomioon.
- Shasin entinen puheenjohtaja Aryeh Deri aikoo asettua ehdolle Jerusalemin pormestariksi, jos hän saa siihen luvan kansalliselta vaalikomitealta. Hän on saanut jo Shasin ja sen hengellisen johtajan rabbi Ovadia Yosefin tuen.
- Israelin mafiapomo Charlie Abutbul taistelee USA:n karkotusta vastaan.
- Cernin hiukkaskiihdytin aloittaa toimintansa tänään tuomiopäiväuhan alla.
Lämpötilat, Jsm. Ke: 20 – 29; To: 20 – 29; Pe: 20 – 29; La: 20 – 29 C-astetta, aurinkoista.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021