TORSTAI 22.05.14


TORSTAI 22.05.14
1. TÄNÄÄN oli tarkoitus olla aurinkoista ja lämmintä ainakin sen mukaan, mitä ennusteet lupailivat, mutta taivas oli kauttaaltaan ohuen pilvikerroksen peittämä ennen puoli-seitsemää aamulla. Nyt puolitoista tuntia myöhemmin aurinko paistaa, mutta kuin puolitehoisesti. Mutta toivossa on hyvä elää, ennusteet lupaavatkin jopa 30 asteen lämpöä iltapäiväksi. Minulle puolipilvinen sää sopii paremmin, sillä työskentelypaikkani sijaitsee kattokerroksessa, jonka suora auringonpaiste kuumentaa epämukavaksi. Ennusteiden mukaan lähipäivien sää on aurinkoinen lämpötilan aletessa 24 asteen tienoille. Lämpötilat tänään: Jerusalem 18 -25; Tiberias 21 -32; Suolameri 28 -35; Eilat 25 -37 +C-astetta. 
Tänä vuodenpäivänä v. 334 Aleksanteri Suuri voitti Persian kuninkaan Darius III:n joukot Granicuksen taistelussa, mikä aukaisi tien hänelle Egyptiin ja Vähä-Aasiaan aina Intian rajoille saakka. Hellenistinen kulttuuri levisi uusien hallitsijoiden myötä myös Israeliin, jota vastaan juutalaiset joutuivat taistelemaan seuraavien vuosikymmenien aikana johtaen lopulta Maccabi-sotiin ja Israelin itsenäistymiseen. – 1960 Chileä ravisteli siihen saakka suurin koskaan rekisteröity Valdivian maanjäristys, jonka suuruus oli 9.5 R-astetta. Sen aiheuttama tsunami 25 metrin aaltoineen runteli Chilen rannikkoa ja levisi lukuisten Tyynenmeren maiden rannikoille. – 1990 Etelä- ja Pohjois-Jemen yhdistyivät muodostaen Jemenin tasavallan. Yhdistyminen ei sujunut rauhallisesti, vaan sitä selviteltiin sisällissodalla vuoteen 1994 saakka. Arabikevään puhurit saavuttivat myös Jemenin, minkä johdosta maassa riehuvat uudet veriset taistelut, joissa Al-Qaida ja USA ovat mukana. (Times of Israel)
2. ARKEOLOGIT ovat kauhuissaan seuratessaan Syyrian verisen sisällissodan lieveilmiönä tullutta arkeologisten aarteiden hävitystä miehittämillään alueilla Syyriassa. Pahimpana näistä sotilaallisista ryhmittymistä pidetään Irakista Syyriaan levinnyttä radikaalia ryhmittymää, joka käyttää itsestään nimitystä Irakin ja Levantin Islamilainen Tasavalta (ISIL). Se oli aluksi Al-Qaidan alainen järjestö, mutta on myöhemmin omaksunut yhä selvemmin Afganistanissa valtaa pitävän Talibanin ääri-islamilaisen uskonnollisen kiihkon. Se harjoittaa erittäin julmaa inhimillisistä arvoista piittaamatonta sharia-mallia ihmisten teloituksineen, ristiinnaulitsemisineen ja ruumiinosien leikkauksineen eläviltä ihmisiltä. Se on myös jatkanut Talibanin Afganistanissa harjoittamaa muinaisten patsaiden tuhoamista, mistä kuvaava esimerkki on Talibanin suorittama Buddan valtavien patsaiden räjäyttäminen Bamiyanissa v. 2001 herättäen suurta kohua maailman mediassa.  
ISIL on miehittänyt laajoja alueita Syyrian pohjois- ja itäosissa, joissa se on muotoutumassa järjestyneen valtion kaltaiseksi perustuen islamin sharia-lakiin, eikä sen eliminoimista voi enää suorittaa samalla tavoin kuin erillisiä pienryhmiä. Sen valvomat alueet ulottuvat Turkin ja Irakin rajoista Aleppon provinssissa sijaitsevaan Al Babin kaupunkiin lännessä.
KULTTUURIAARTEIDEN varastaminen ja tuhoaminen, josta seuraamani artikkeli käyttää nimitystä ”kulttuuri-kansanmurha” (cultural genocide), leviää Syyrian hallituksen valvonnan ulkopuolisilla alueilla esteettä uskonnollisen kiihkon vuoksi, joka määrittelee epäpyhäksi ja saastuttavaksi kaiken inhimillisen luovuuden ja innovaation tuotteet, jotka eivät perustu Koraanin ja islamin perinteisiin, tai huomioi niiden asettamia rajoituksia.
Artikkelissa seurataan erään Syyrian suurien, historiallisesti rikkaiden muinaismuistojen laittomasta kaivamisesta ja tuhoamisesta huolestuneen ryhmän kokoamia kuvia ja raporttia. Raportissa näytetään valokuvia ISIL-joukkojen varastamasta 3000 vuotta vanhasta neo-Assyrian hallitsijan patsaasta, joka on laittomasti kaivettu lähellä sijaitsevasta arkeologisesta kohteesta, ennen sen tuhoamista ja sen aikana. Kuvassa näytetään, miten ISIL-pyssymies asettaa jalkansa patsaan kasvoille osoittaakseen arabitavan mukaista häväistystä.
Syyrian arkeologian hallitusviranomaiset kertoivat lausunnossaan viime kuussa, että julkisuuteen nousseet muinaisjääneet on ilmeisesti varastettu laittomasta kaivauksesta Tel Ajajasta, muinaisen Assyrian provinssin hallintokaupungin Shadikannin raunioista Eufrat-virran sivujoen Khaberin rannalla. Ainakin yksi raportissa esitetyistä kuvista esittää esinettä, joka oli Syyrian arkeologian säilyttämisjärjestön kokoelmassa. Varastetuista esineistä otettuja valokuvia tuli julkisuuteen myös provinssin nykyisestä pääkaupungista Hasakehista.
Tel Avivin assyriologi tri Yoram Cohen toteaa, että kuvat voivat olla aitoja, mutta kehottaa varovaisuuteen, mistä ne on otettu. Ranskalainen arkeologi Caston Maspero kirjoitti 19-luvulla, että Shadikannin 900 vuosisadan eKr. palatsit oli koristeltu siivekkäillä härillä, leijonilla, tekstitauluilla ja ohuilla korkokuvilla, jotka oli kaiverrettu marmoriin, joka tuotettiin Singarin alueelta. Ainakin osa kuvien esittämistä esineistä näyttää olevan peräisin niistä. YK:n UNESCON maailman perinnejärjestö on merkinnyt kuusi kohdetta Syyriassa suojelukohteiksi, joiden kohtalosta sisällissodan keskellä ei kukaan osaa sanoa. Niissä on muinaisjäänteitä viisituhatta vuotta kestäneeltä ajalta, jonka historia on täynnä aukkoja tutkimusten kesken-eräisyyden vuoksi. Esineiden arvokkuutta lisää se, että niissä on noista ajoista kertovia kirjoituksia, jotka ovat pääosin tutkimatta tai kääntämättä.  http://www.timesofisrael.com/radical-islamists-take-hammer-to-syrian-artifacts/
3. ETELÄ-AFRIKAN Israelin lähettiläs Sisa Ngombane totesi valtakirjansa esittämis-tilaisuudessa presidentin linnassa, että vaalien jälkeisen uuden hallituksen myötä Israelin ja Etelä-Afrikan väliset suhteet voivat aloittaa uuden positiivisen kehityskauden. Hän kertoi viime viikolla mahdollisuudesta, että suhteiden lämpenemisen osoituksena Etelä-Afrikka voi lähettää Israeliin ministeritason delegaation.
Vaikka Ngombane haluaa suhteiden parantamista maitten välille, hän ei häpeile tunnustaa tuen osoittamista palestiinalaisille kehottaen Hamasin tunnustamista neuvottelijaksi. Hänellä on lisäksi varsin kovia sanoja Israelin harjoittamasta politiikasta Juudean ja Samarian alueilla, joiden hän sanoo olevan vaarassa luisuva apartheid-hallinnon alle. Hän viittasi Israelin sotilaiden tapaan avata tuli jokaista kohti, joka tekee väärän liikkeen. Tämä voi olla viittauksena median äskettäin julkistamiin tapauksiin, joissa sotilaat ovat joutuneet turvautumaan aseisiinsa katsottuaan henkensä olevan vaarassa.
Lähettiläs Ngombane esitti myös voimakasta kritiikkiä Etelä-Afrikan Sionismin Federaatiosta, joka viimeisten vaalien alla kehotti juutalaisia pidättäytymään äänestämisestä. Hän kritisoi ulkoministeri Avigdor Libermania, joka oli kehottanut Etelä-Afrikan 70 000 juutalaisia muuttamaan pois maasta säästyäkseen uuden hallituksen suunnittelemilta prognomeilta. Hän esitti toivomuksen maansa presidentille Jacov Zumalle, että tämä toisen virkakautensa aikana ottaisi ihmisläheisemmän asenteen, halliten läheltä eikä kaukaa.
NGOMBANE selvitteli varsin laajasti näkemyksiään Israelin ja PA:n välisestä konfliktista siten, kuin hän näkee ne Etelä-Afrikan apartheidin kokeneena, jolla on vielä parantumattomat haavat sen aiheuttamasta traumasta mustalle ja värilliselle kansanosalle. Hän kutsuu Israelin ”juutalaisväestön pelkoa terrorismista kuvitelmaksi, mikä ei perustu todellisuuteen, sillä ihminen ei ole terroristi vain siksi, että häntä kutsutaan sellaiseksi”. Hänen opettavista lausunnoistaan voi havaita, että häneltä puuttuu Israelin ja arabien välisen konfliktin todellinen tuntemus, perustuen enemmän lehtitietoihin ja omiin kuvitelmiin. http://www.timesofisrael.com/south-africa-looks-to-new-era-in-relations-with-israel-envoy-says/
4. UUTISOTSIKOITA
·        ADL sanoo tutkimustensa osoittavan, että 69 % kreikkalaista omaa antisemitistisiä tuntemuksia, mikä oikeuttaa kysymään, mistä tämä johtuu? Kreikka on siten Euroopan antisemitistisin maa. Kreikka on samalla tasolla Etelä-Afrikan kanssa; pahempi kuin Iran, jossa antisemitismiä esiintyy 56 % kansasta; kaksi kertaa pahempi kuin Ranska, jossa antisemitismiä on 37 %:n verran. Paljon kreikkalaisten antisemitismiin vaikuttaa Kreikan uus-natsistinen puolue Golden Dawn, jonka edustaja Ilias Kasidiaris sai 16 %:n kannatuksen sunnuntain vaaleissa Ateenan pormestariksi. Hänet tunnetaan miehenä, jolla on hakaristi tatuoitu olkaansa ja joka pieksi naiskilpailijaansa vaalikeskustelun aikana. Sekä ADL että Kreikan juutalaisväestö kehottaa luottamasta liikaa gallupin tuloksiin, sillä todellisuus on paljon monivivahteisempi. Kreikan juutalaisten keskushallinnon pääsihteeri tunnustaa, että stereotyyppejä esiintyy, jotka helposti omaksuvat määrätyn näkökannan, mutta se ei ole koko totuus. Kreikkalaisten näkökantaa voivat leimata maailmalla yleiset luulot juutalaisista muita kansoja parempina tai etevämpinä, ihmisinä, joilla on liikaa taloudellista valtaa, mikä voi olla suurelta osin median tuotetta. – Näin puolusteltiin aikanaan Saksan natsien juutalaisvastaisuutta. http://www.timesofisrael.com/why-is-greece-the-most-anti-semitic-country-in-europe/
·        Laittomasti Israelissa oleskeleva PA:n arabi Murad Mahmoud Hassan Ali-Hassan suunnitteli israelilaisen sieppaamista voidakseen käyttää häntä painostamaan Israelin hallitusta myönnytyksiin. Hän oli aiemmin vankilassa sotilaan puukotus-yrityksestä. Hän oli syyllistynyt autojen kivittämiseen kivin ja palopommein. Hän kuuluu Islamic Jihadiin. Hän yritti tunkeutua juutalaiseen asuntoon maan pohjoisosassa, mutta talon asukkaat heräsivät meluun, ja hän pakeni paikalta. Pidätyksen suoritettiin Shin Betin ja poliisin yhteistyönä jokin aika sitten, mutta julkistettiin vasta äskettäin. Hän oli suunnitellut hyökkäyksestä Israelin pohjois-osassa Misgavin kaupungissa. Tämä osoittaa poliisin mukaan sen, miten suuren vaaran laittomasti maahan tulleet työntekijät voivat aiheuttaa maan turvallisuudelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180909#.U32z0ENsO-o
·        Netanyahu uhkasi erottaa Livnin sen jälkeen, kun hän lensi Lontooseen tavaten siellä Abbasin ja myös Kerryn. Livni puolusteli matkaansa selittäen, että neuvottelu-yhteyksiä on pidettävä auki. Abbas arvioi, että Livnillä oli Netanyahun lupa. Abbas uhkaa taas hajottaa PA:n ja lupasi, ettei hae uusia jäsenyyksiä tässä vaiheessa. PA:n oikeus tuomitsi Abbasin pahimman kilpailijan Mohammed Dahlanin kolmeksi vuodeksi vankilaan PA:n instituutioiden halventamisesta. Dahlan asuu Dohassa, Qatarissa, eikä ole luultavaa, että hänet karkotetaan sieltä. Meretzin puheenjohtaja Gal-On sanoo, että Israelin vankilassa viittä elinkautista + 40 vuotta tuomiotaan kärsivä Marvin Barghouti on ainoa todellinen Abbasin seuraajaehdokas. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Netanyahu-threatened-to-fire-Livni-after-Abbas-meeting-353020




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021