KESKIVIIKKO 21.05.14


KESKIVIIKKO 21.05.14
1.VIIKON keskeisimmästä päivästä näyttää kehittyvän mukiin menevän lämmin eikä puolittain pilviseltä taivaalta pilkistelevä aurinkokaan polttane liikaa. Tuulikin näytti aamulla puoliseitsemän aikaan hiljentyneen. Lämpömittari osoitti 19 lämpöastetta, vaikka ennusteet lupailevat 17, nousten iltapäivään mennessä 28 asteeseen. Sää ennustaminen lienee yksi visaisimmista tehtävistä, ainakin, jos yrittää osua oikeaan. Lämpötilat tänään: Jerusalem 17 -28; Tiberias 20 -34; Suolameri 24 -35; Eilat 24 -38 +C-astetta. Taivas on tänään puolipilvinen, kuten myös huomenna, selkeytyen perjantaiksi ja loppuviikoksi lämpötilan hieman laskiessa.
Jeesus sanoi aikansa kansalle, oppineille, fariseuksille, papeille ja kirjanoppineille näin: ”Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte ”tulee sade”, ja niin tuleekin, ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte ”tulee helle”, ja niin tuleekin. Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta kuinka ette arvioi tätä aikaa?” Jeesus oli aiemmin puheessaan selittänyt, miten paljon tärkeämpää, kuin huolehtia ruuastaan ja vaatetuksestaan, on huolehtia suhteestaan Jumalaan todeten: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin nämä kaikki teille annetaan”.  Toiseksi Hän kehotti kuulijoitaan valvomaan kaiken aikaa, sillä ”sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee”. Hän vastasi Pietarin kysymykseen: ”Herra meistäkö tämän sanoit vai myös kaikista muista?” näin: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?” (Lk.12) Tämä puhe on tarkoitettu niemomaan meille, jotka elämme yhtä maailmanhistorian käännekohtaa, jolloin taivaan merkit osoittavat Jumalan säätämän ajanjakson lähestyvän vääjäämättä loppuaan kohti antaakseen tilaa uudelle ajanjaksolle. (Apt.1:6-8)
2. KAHDEN kansanedustajan laatima lakiesitys, jolla pyritään selvittelemään Israelin v. 1967 puolustussodassa Jordanian miehityksestä vapauttaman Temppelivuoren asema vastaamaan aikamme juutalaisten muuttuneita odotuksia ja tarpeita, on edelleen keskustelun alaisena Knessetissä. Kysymys Temppelivuoresta on jos mikään ”kuuma peruna”, josta profeetat käyttävät puhuessaan Jerusalemista termiä ”juovuttava malja” ja väkikivi” (englantilainen käännöksen mukaan ”a cup of trembling” ja ”burdensome stone”), jollaiseksi se tulee muodostumaan ”sinä päivänä kaikille kansoille; kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä, vaikka kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan”. (Sak.12:2-3)
ISRAELIN juutalaisasukkaat alkavat olla suhteellisen yksimielisiä siitä, että nykyinen tilanne on kestämätön. Parin vuosituhannen ajan juutalaiset ovat odottaneet pääsevänsä käymään Jerusalemissa ja rukoilemaan Temppelivuorella. Israelin johtajat kuitenkaan uskaltaneet eivät vuoden 1967 voitetun sodan jälkeen poimia kaikkia hämmästyttävän voittonsa hedelmiä. He mieluummin uskoivat samaa, mitä Mooseksen lähettämät vakoilijat varoittivat palattuaan matkaltaan tutustuttuaan Luvattuun Maahan: ”Siellä on vahvasti linnoitettuja kaupunkeja ja näimmepä siellä jättiläisiäkin”, suositellen palaamista Egyptin työorjuuteen.
Tämän johdosta Temppelivuoren päivärutiinin valvonta uskottiin Jordanian valvoman islamilaisen säätiön wagfin käsiin. Jordania nimitti sinne myös muftin hoitamaan Al-Aksan moskeijan hengellisiä tarpeita, joskin Arafat nimitti myöhemmin oman muftinsa ja Temppelivuoren siivousta ja ylläpitoa hoitavan henkilöstön. Israel säilytti Temppelivuoren omistuksen ja turvallisuusvastuun, joka kuuluu Jerusalemin poliisille. Temppelivuori on teoriassa Jerusalemin kaupungin järjestyssäännön alainen valvoen kaikkia Vuorella tehtyjä rakennus- ja muutostöitä. Käytännössä tämä sopimuksen pykälä unohdettiin, eivätkä Jerusalemin viranomaiset ja arkeologit ole päässeet valvomaan, mitä palestiinalaiset Vuorella puuhaavat, eivät edes poliisivartion suojassa peläten mielenosoituksia, ”jättiläisiä”. Wagfin johdolla he ovat tehneet siellä lukuisia muutostöitä, kaivaen johtouria ikivanhojen kivilaattojen alle, jolla Vuoren tasanne on päällystetty tuhoten samalla arvokkaita arkeologisia muinaisjäänteitä. Suurin laiton rakennustyö oli Lähi-Idän suurimman moskeijan rakentaminen Vuoren alla sijaitseviin ns. Salomon talleihin kaivaen suuret määrät täyttömaata, jota ilman arkeologien valvontaa ja tutkimuksia kipattiin monta sataa rekkakuormallista läheiseen laaksoon. Yksityiset harrastajat ovat seuloneet sitä löytäen  ensimmäisen ja toisen Temppelin aikaisia rakennusosia ja muita harvinaisuuksia. PA:n johtajat ja hengelliset auktoriteetit ovat vakuuttaneet, ettei juutalaisten Temppeliä koskaan ollut Temppeli-vuorella eikä todisteita siitä ole löydetty väittäen, että jos sellainen oli, se oli Karissim vuorella Samariassa.
Nyt Israelin lakiesityksen tullessa julkisuuteen palestiinalaiset ovat hyökänneet esitystä vastaan väittäen sen toteutuessaan loukkaavan Temppelivuoren tasapainotilaa Al-Aksa moskeijan sisällä, vaikka se ei puutu millään tavoin moskeijaan. Mohammad al-Madani, Fatahin keskuskomitean jäsen ja yhteistyötä Israelin kanssa valvovan komitean puheenjohtaja totesi journalisteille lähettämässään viestissä, että rukoilemisen salliminen juutalaisille Al-Aksa moskeijassa kiihottaa pahoin tilannetta alueella ja voi johtaa yhteenottoihin, ei pelkästään Israelin ja PA:n välillä, vaan myös Israelin ja arabien sekä islamin välillä. ”Palestiinan kansa kuten myös arabi- ja islamin maailma ehdottomasti hylkää israelilaisten suorittamat muslimien ja kristittyjen pyhien paikkojen häväistykset”.
Lausunto on tyyppiesimerkki palestiinalaisten käyttämästä valheellisesta retoriikasta, jossa vääristellään tosiasioita ja uhkaillaan koko islamin meren reaktioilla, vaikka Madani tuskin edustaa edes palestiinalaisten mielipiteitä. Toiseksi muslimien hyökkäykset kristittyjä vastaan kaikissa muslimimaissa, eritoten PA:n valvomilla alueilla, joista Betlehem on tyyppiesimerkki, antavat varsin oudon kuvan PA:n tavasta esiintyä kristittyjen suojelijana. Muslimien suurimpana pelkona ja kauhuna on tosiasia, että juutalaiset rakentavat Temppelivuorelle elävän Jumalan Temppelinsä, jossa suoritetut rituaalit täysin alistavat muslimien harjoittamaan epäjumalan palveluksen. http://www.timesofisrael.com/confusion-over-temple-mount-prayer-law-used-to-fan-tensions/
3. JOS paavi Francis I:n vierailu Israelissa ei olekaan herättänyt sellaista kiihkoa ja odotusta kuin ehkä toivottiin, Israelin katoliset siirtotyöläiset odottavat häntä kuin kuuta nousevaksi. Heitä on monista maista, Filippiineiltä, Sri Lankasta ja Intiasta, heidän yhteinen lukumääränsä lienee n. 60 000. He asuvat Tel Avivin laitaosissa yhdessä Afrikasta työtä etsimään tulleiden tuhansien työläisten ja heidän perheittensä kanssa.
Joka lauantai, joka on juutalaisten lepopäivä, sapatti, he kokoontuvat pieneen katoliseen kirkkoonsa, jota on yritetty kunnostaa ja joka avattiin maaliskuussa uudelleen nimellä Our Lady, Woman of Valour pastoraalikeskus, joka järjestää kymmeniä busseja kuljettamaan seurakunnan jäseniä Betlehemiin seuraamaan paavin suorittamaa messua Jeesuksen Syntymäkirkossa 25.toukokuuta. Koska monet heistä hoitavat heikkokuntoisia ja vanhoja ihmisiä, kaikkien on mahdotonta irrottautua työstään lohduttaen itseään, että lauantaina he kuitenkin pääsevät omaan kirkkoonsa.
OUR LADY keskuksen jäsenmäärä kasvaa siirtotyöläisten kasvun mukana ja katolisen kirkon suosiolla varmistaakseen seurakuntien säilymisen hengissä. He kuitenkin tunnustavat, ettei ole helppoa elää oman uskonsa mukaan maallisessa ja ei-kristillisessä ympäristössä, ja he kokevat seurakuntansa surkastumisen Israelin juutalais- ja muslimiväestön kasvun jaloissa. Yhteiset kokoontumiset omaan kirkkoonsa harjoittamaan oman uskontonsa rituaaleja on heille kuitenkin tärkeää usein kokopäiväiseksi muodostuneen työnsä ohella. http://www.timesofisrael.com/excitement-as-israels-catholic-migrants-await-pope/
4. ISRAEL kasvattelee hiljalleen suhteita uusiin mahtivaltioihin Intiaan, Venäjään ja Kiinaan USA:n antaman perinteisen turvan alkaessa hiipua yhä enemmän taka-alalle presidentti Barack Obaman harjoittamaan muslimeja suosivan ja Israelille yhä vihamielisemmäksi kehittyvän politiikan seurauksena. Muutos ei ole helppo eikä sen tuloksia pian nähtävissä, koska Israelin ulkopolitiikka ja varsinkin sen turvallisuustakuut perustuvat luottamuksellisiin suhteisiin USA:n kanssa. USA:n kongressi on edelleen Israel-myönteinen, mutta koska asioiden ja suhteiden hoitamisesta ulkomaihin vastaavat presidentti ja hänen ulko-ministerinsä, kongressi joutuu usein korjaamaan syntyneitä repeämiä.
ISRAELISSA vieraileva Kiinan apulaispääministeri Liu Yandong on rakentelemassa uusia suhteita ja vahvistamassa entisiä. Apulaispääministeri Yangdongin Israelin vierailu on jatkoa pääministeri Netanyahun viikon kestävälle vierailulle Kiinaan. Maanantaina hän allekirjoitti yhteistoimintasopimuksen Netanyahun kanssa ja osallistui uuden akateemisen instituutin perustamistilaisuuteen. Hyväksytyn taloudellisen sopimuksen mukaan Israelin vienti kasvaa viiteen miljardiin NIS (290 miljardia USD) vuodessa viisivuotisen sopimuksen puitteissa.
Kansallisen talousneuvoston johtaja Eugene Gandel nimitettiin johtamaan uusien aloitteiden tiimiä, jonka perustamisesta sovittiin Netanyahun Kiinan vierailun yhteydessä. Korkeiden taloudellisten ja diplomaattisten johtajien vierailut Kiinasta Israeliin ovat kasvaneet, mikä on osoituksena suhteitten nopeasta kehittymisestä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180862#.U3xXUkNsNDQ
5. HAMAS-johtaja Khaled Mashaal totesi Dohassa, Qatarissa, tiistaina, että Hamas teki myönnytyksiä Fatahille, mutta se ei koske sen suhteita Israeliin. Hän vakuutti, ettei sovinto Fatahin ja Hamasin välillä lopeta Hamasin taistelua hyökkääjää vastaan, vaan vastarinta tulee jatkumaan niin kauan, kuin miehitys jatkuu. Hän puhui Dohassa järjestetyssä nagba-tilaisuudessa, jota palestiinalaiset viettävät Israelin valtion syntymisen johdosta, jota he kutsuvat nimellä katastrofi, nagba.
HAMASIN ja Fatahin välinen sovintosopimus allekirjoitettiin Gazassa 23.huhtikuuta 2014, jolla päätettiin perustaa yhteinen väliaikainen hallitus valmistelemaan vaaleja. Abbas sanoo itse johtavansa sitä kuten myös ulkopolitiikkaa, eikä sillä ole oikeutta osallistua rauhan-keskusteluihin Israelin kanssa. Sen teknokraateista koostuva ministerilista julkistettaneen pian. USA sanoo harkitsevansa sen tunnustamista EU:n tapaan.  Monet tarkkailijat kuten myös Mashaal myöntävät, että edessä on vielä monta karikkoa sopimuksen toteutumiseksi käytännössä. http://www.jpost.com/Middle-East/Meshaal-on-unity-Hamas-made-concessions-to-Fatah-wont-compromise-on-Israel-352895
6. Irakin ja Levantin Islamilainen valtio (ISIL) on Irakista Syyriaan siirtyneiden ääri-islamistien päämääränä. Tämä valtio perustettaisiin Irakin ja Syyrian väliselle rajalle siten, että se yhdistäisi molemmissa maissa toimivat islamilaiset ryhmät laajentuen siitä ilmeisesti molempien valtioitten, Syyrian ja Irakin alueille, kertoo aktivisti Abdel Salam Hussein. Hän sanoi, että ISIL (ISIS) murskaa Al-Qaidan alaisen ryhmittymän Al-Nusra Front ja pyrkii ottamaan valvontaansa Deir Ezzorin öljyrikkaan maakunnan. ISILIN raa´at ihmisoikeuksien rikkomukset ovat kääntäneet muut ryhmittymät sitä vastaan.  http://www.timesofisrael.com/jihadists-look-to-form-extremist-state-along-syria-iraq-border/





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019