SUNNUNTAI 02.06.13


SUNNUNTAI 02.06.13

1. TURKISSA kaksi päivää kestäneet mielenosoitukset ovat ”theextinction protokol” uutisten mukaan hieman laantuneet sunnuntaiaamuna, mutta pienehköjä tulipaloja sytytettiin ja nujakoita poliisin ja mielenosoittajien välillä esiintyi edelleen Istanbulissa ja Ankarassa. Satoja mielenosoittajia sytytti tulipaloja sunnuntaiaamuna pääkaupungin Ankaran Tunali-lähiössä valmistautuen vastustamaan poliisin käyttämiä kovia otteita, jotka ovat vain lisänneet siviilien intoa jatkaa protestiaan, joka alkoi hallituksen suunnitelmille rakentaa Ottoman ajan parakkien tapaisia rakennuksia Istanbulin Taksim Gezi puistoon, joka on ollut kansalaisten suosima kokoontumis- ja illanviettopaikka. Rakennuksiin on tarkoitus sijoittaa liikkeitä ja asuntoja.

VARSIN pian mielenosoitukset muuttuivat kuitenkin Erdoganin hallituksen ja sen harjoittaman kovaotteisen islamilaistamis-politiikan ja hänen puolueensa oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) vastaisiksi leviten Ankaraan ja muihinkin kaupunkeihin. 
Poliisit käyttivät massavoimaa, vesitykkejä, kyynelkaasua ja pippurisuihkuja saadakseen mielenosoitukset hajotetuiksi. Sisäministeri Muammer Gualer sanoi lauantaina, että 939 ihmistä on pidätetty, yli 1000 mielenosoittajaa on haavoittunut Istanbulissa ja useita satoja Ankarassa, kuten lääkintä-viranomaiset kertovat. Poliisi on pudottanut kyynelkaasu-kanistereita myös helikoptereista, ja ihmisiä on vammautunut panssaroitujen poliisivaunujen ajaessa asukkaitten asettamia katusulkuja vastaan saadakseen kadut avatuiksi liikenteelle.
TURKIN presidentti Abdullah Gul kehotti ihmisiä palaamaan koteihinsa sekä turvallisuus-viranomaisia toimimaan järjellisesti ja pyrkien välttämään kansan kiihottamista.

Mielenosoitusten rajuus yllätti paitsi Turkin asukkaat myös poliisin ja Erdoganin hallituksen. Erdogan lupaa kuitenkin tekevänsä kaikkensa mielenosoitusten taltuttamiseksi sanoen uhmaavasti, että hallituksen Taksim-aukion suunnitelma toteutetaan. Hän sanoi:
”Jos te tuotte kaduille 20 mielenosoittajaa, minä tuon sinne 200 000”, eli hän vastaa kansan uhmaan vielä suuremmalla voimalla. Erdogan nähtiin poliittisen uransa alkutaipaleella oikeana miehenä johtamaan Turkkia, mutta hänen harjoittamansa määrätietoinen islamin oppien toteuttaminen ja laajat armeijan vastaiset toimensa, jotka kohdistuivat pääosin korkeiden upseerien erottamiseen sekä syytteet heitä ia eläkkeelle siirtyneintä upseereita vastaan, ovat saaneet kansan epäluuloiseksi hänen todellisista pyrkimyksistään. Eräs mielenosoittaja kiteytti havaintonsa näin: ”Kaikki diktaattorit käyttävät samaa metodia, alistaa omaa kansaansa”. Kansan rauhattomuutta ovat lisänneet hallituksen äskettäin asettamat rajoitukset alkoholin myynnille ja julkisille kokoontumisille.
Mielenosittajia vastaan käytetyt rajut otteet ovat herättäneet vastalauseita Yhdysvalloista, EU:sta ja ihmisoikeusjärjestöiltä. Pelkona on, että mikäli niillä halutaan lisätä maan demokraattista kehitystä, ne tulevat kiintymään, mikä voisi johtaa Turkin samaan sisäiseen kuohuntaan kuin Syyriassa ja edelleen Syyrian kaltaiseen sisällissotaan. http://theextinctionprotocol.wordpress.com/2013/06/02/protesters-defiant-as-unrest-in-turkey-enters-third-day/

TIMES of Israel kertoo artikkelissaan Turkin mielenosoituksista, että ne ovat laantuneet Istanbulin Taksim Gezi puiston lähettyvillä poliisin vedettyä panssaroidut ajoneuvonsa pois sieltä lauantai-iltana, mutta rajuja yhteenottoja tapahtuu poliisin ja opposition välillä Ankarassa sekä Istanbulissa, jossa mellakoijat sytyttivät tulipaloja pääministeri Erdoganin kanslian edustalla poliisin turvautuessa kyynelkaasuun heidän hajottamisekseen.
Protestiaallot ovat levinneet myös Izmirin kaupunkiin.
Presidentti Abdullad Gulin vetoomukset rauhanomaisesta ongelmien käsittelystä ja aikuisuuden osoittamisesta tuskin riittävät lopettamaan spontaanisti alkaneen mellakat, jotka pahoin häiritsevät maan turistikesää liikkeiden ja myyntikojujen joutuessa sulkemaan ovensa potentiaalisilta asiakkailta mielenosoitusten kohteiksi joutuneilla alueilla.
Pääministeri Recep Tayyip Erdogan kutsui mielenosoittajia vähemmistöksi, joka ei voi pakottaa vaatimuksiaan vaaleissa enemmistön saaneille, mutta tunnusti, ettei vaalivoitto anna myöskään hallitukselle oikeutta toimia oman mielensä mukaan. http://www.timesofisrael.com/turkish-protests-shift-away-from-taksim-as-clashes-enter-third-day/

2. SYYRIAN sisällissodan taistelut ovat uutislähteiden mukaan keskittyneet Qusairin kaupungin ja sen läheisten kylien omistuksesta, jossa Assadin ja Hizbullahin yhteiset
joukot pyrkivät karkottamaan kapinallisjoukot saadakseen esteettömän liikenneyhteyden Damaskoksesta Välimerelle Tartusiin ja edelleen Aleppoon maan pohjoisosassa, mutta taisteluja käydään myös Damaskoksen lähettyvillä ja muualla maaseudulla.
Qusairin kaupungin omistus on tärkeää myös kapinallisille, koska se saa aseita ja joukkoja myös sen kautta tukijoiltaan Libanonista.

Syyrian taisteluja käsiteltiin lauantaina YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka laatima päätöslauselma esitys kaatui Venäjän vastustukseen. Esityksessä Assadin hallituksen joukkoja vaadittiin lopettamaan hyökkäyksensä Qusairin kaupungissa. Venäjän lausunnossa todetaan, ettei YK:n turvallisuusneuvosto puuttunut tilanteeseen kapinallisten tunkeutuessa kaupunkiin karkottaen hallituksen joukot sieltä.
Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea kuten myös YK:n kaksi ihmisoikeuksien parissa toimivaa virkailijaa ilmaisivat huolensa tuhansien siviilien ja satojen haavoittuneiden jouduttua piirityksen keskelle, joista useat ovat kiireellisen lääkintähoidon tarpeessa. 10 000 asukasta on paennut kaupungista kahteen lähikaupunkiin, joissa he tarvitsevat ruokaa, vettä, vuoteita ja lääkintähoitoa. YK vaatii aselepoa haavoittuneiden evakuoimiseksi Qusairista, Punaisen Ristin edustajan luvatessa, että se on valmis siirtymään kaupunkiin heti, kun tulitauko on tosiasia, mutta sen sopiminen ei ole yksinkertaista.

USA:n ja Venäjän suunnittelema sovittelukonferenssi Genevessä on sekin vaikeuksissa toteutua, sillä kapinalliset ovat lisänneet vaatimuksiinsa Assadin eroamisesta uuden, jossa vaaditaan Hizbullahin vetäytymistä Syyriasta ehtona osallistumiselle.
Venäjä toteaa, että se tulee jatkamaan asetoimituksiaan Assadin joukoille väittäen niiden perustuvan vuosia sitten tehtyihin sopimuksiin. S-300 ilmatorjunta patteristojen toimittaminen Syyriaan on herättänyt länsimaiden vastalauseita, mutta Venäjän mukaan ne ovat käyttökunnossa vasta 2014. Venäjän YK:n lähettiläs Valeri Churkin puolusti lauantaina pattereiden toimittamista Syyriaan syyttäen, että Israel pyrkii estämään sen. Hän kehotti Israelia pitämään päänsä kylmänä eikä toimimaan vastuuttomasti. Hän sanoi aseitten tasapainottavan tilannetta Syyriassa. ”Niitä ei ole tarkoitettu sisäiseen käyttöön, vaan Syyrian puolustautumiseksi ulkopuolelta tulevaa hyökkääjää vastaan”.  Hän arvioi, että kun ulkopuolinen sekaantuminen Syyrian asioihin on poistettu, voidaan keskittyä diplomaattisen ratkaisun löytämiseen. http://www.timesofisrael.com/russia-blocks-un-condemnation-of-syrian-fighting/

MIG-hävittäjiä valmistavan tehtaan pääjohtaja Sergei Korotkov totesi Venäjän uutistoimistojen edustajille perjantaina, että Syyrian hallituksen edustajia on Moskovassa keskustelemassa ainakin kymmenen Mig-29 M/M2 hävittäjän toimittamisesta. Hän ei maininnut tarkkaa määrää, mutta vihjaisi niitä olevan yli kymmenen. Hävittäjien toimituspyyntö tulee pian sen jälkeen, kun uutiset kertoivat S-300 ilmatorjuntaohjustoimitusten viipymisestä. Mig 29 hävittäjä on suunniteltu toimimaan vaikeissa häirintäolosuhteissa, minkä uskotaan antavan Assadin joukoille sen tarvitseman suojan IAF:n mahdollisia uusia iskuja vastaan. Presidentti Putin lupasi Assadin joukoille voimallisia aseita, myös hävittäjiä ja helikoptereita, niiden taistellessa kapinallisjoukkoja vastaan, joille Englanti lupaa toimittaa aseita, mitä Ranska seurannee. http://www.timesofisrael.com/russian-manufacturer-to-sell-10-migs-to-syria/

Jpostin toimiston raportissa kerrotaan, että Venäjä on toimittanut ja toimittaa Assadien joukoille uudenaikaisia aseita, joiden ansiosta yhdessä Hizbullahin taistelijoiden liittymisen kanssa taisteluihin ovat kääntäneet sotaonnen ratkaisevasti Assadin eduksi. Näihin aseisiin kuuluu Iranissa valmistettuja miehittämättömiä tiedustelukoneita (drones), kranaattitulen vastaisia järjestelmiä sekä nykyaikaisia monitorivarusteita, joiden ansiosta hallituksen joukot pystyvät paikallistamaan kapinallisosastot ja tuhoamaan ne. Assadin joukkojen todetaan saaneen uusia taisteluideoita ulkomaisten kouluttajien kautta. Artikkelissa kuitenkin todetaan, että vaikka Assadin joukot ovat saavuttaneet tiettyä edistystä joillain alueilla, niillä ei uskota olevan tarpeeksi joukkoja ja aseita kapinallisten kukistamiseksi ja heidän miehittämiensä kaupunkien vapauttamiseksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Report-Iranian-and-Russian-arms-giving-Assad-edge-in-Syria-315140

3. UUTISOTSIKOITA
-          TEL AVIVISSA lauantaina järjestettyjen mielenosoitusten kärki laimeni pahasti järjestäjien pystymättä  päättämään, minkä puolesta ihmiset protestoivat. Niitä markkinoitiin nimellä ”Sosiaalinen oikeudenmukaisuus”, mutta jotkut luulivat, että he osallistuivat miehityksen vastaiseen protestiin, kertoo Arutz Sheva. Satoja ihmisiä marssi Kaplankadulta King George kadulle. Eräs osanottaja kuvitteli marssivansa arvonlisäveron (VAT) korottamista vastaan, mutta huomatessaan, että naapuri-marssijat kuuluivat äärivasemmistoon, joilla oli kokonaan toiset vaateet, hän meni kotiinsa. Muutamat protestoivat verojen yleistä korotusta vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168517#.Uar4w2JHT-k
-          Jewish National Fund, JNF, kutsui USA:n entisen presidentin Bill Clintonin Israeliin osallistuakseen presidentti Shimon Peresin 90-vuotisjuhlallisuuksiin. Clintonille maksetaan 500 000 USD pelkästä osallistumisesta. Juhliin osallistuu monia muitakin tunnettuja henkilöitä, niiden joukossa Barbara Streisand ja Robert de Niro. Clintonille maksettu raha menee hänen nimellään kulkevalle säätiölle. JNF tuki miljoonilla Presidenttien konferenssia. Luulisi olevan paljon tärkeämpiäkin kohteita juutalaisten kansallisrahaston hoidettaviksi. JNF:n tiedottaja kieltäytyi paljastamasta, kuka valtuutti varojen maksamisesta Clintonille, mutta vakuutti, että on suuri kunnia saada Clinton Israeliin. Jewish National Fund (Juutalainen kansallissäätiö) perustettiin 1901 ohjaamaan lähes täysin autioituneen muinaisen Israelin maan asuttamista ja metsittämistä. JNF on istuttanut 240 miljoonaa puuntainta Israeliin, rakentanut 180 patoa ja vesivarastoa, kehittänyt 250 000 eekkeriä maata ja kunnostanut yli 1000 puistoa. Sen omistaman maan arvoksi arvioidaan 8 miljardia NIS. Nykyisin suurin osa sen 650 miljoonan NIS budjetista menee sen omien menojen kattamiseksi. JNF:n ja Peres-keskuksen väliset suhteet, jotka alkoivat vuosi sitten, askarruttavat, vaikka Peresillä ei artikkelin mukaan ole suoria siteitä keskuksen kanssa, mutta Peresin vasemmistolainen politiikka ei välttämättä edistä JNF:n päämääriä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168511#.Uar6z2JHT-k
-          Puolustusministeri Moshe Yaalon on INN:n artikkelin mukaan antanut suostumuksensa Juudean ja Samarian siviilihallinnolle jatkaa esittämänsä arabikaupungin perustamista Jordanjoen laaksoon. Kaupungin tarpeisiin annetaan 2000 dunamia (500 eekkeriä) valtion omistamaa maata C-alueelta. Kaupungin väkiluvuksi suunnitellaan 10 000 asukasta ja 1 100 tonttia. Perusteluissa todetaan, että Jordanjoen laaksossa asuvat palestiinalaiset ja beduiinit pyritään tämän kautta kokoamaan järjestetyn yhteisön piiriin tilapäisten hökkelien poistamiseksi. Yaalonin päätös suostua Israelin maan luovuttamiseksi saamatta mitään vastapainoksi tuntuu vähintään oudolta ja voinee olla seurausta häneen kohdistetusta painostuksesta ”hyvän tahdon eleenä neuvotteluilmapiirin parantamiseksi”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168504#.Uar_2mJHT-k
-          Israelin pääneuvottelijaksi nimetty oikeusministeri Tzipi Livni harkitsee arabi-terroristien vapauttamista hyvän tahdon eleenä. Hän on saanut 120 terroristin dokumentit harkittavikseen. Hän on matkalla Washingtoniin keskustellakseen John Kerryn kanssa rauhanprosessin etenemisestä. Presidentti Shimon Peres, jonka armahdus vaaditaan vankien vapauttamiseksi, on antanut oman tukensa jo etukäteen terroristien vapauttamiseksi. Arutz Shevan artikkelissa, jota seuraan, esittää useiden Israelin tuomioistuinten vankeuteen tuomitsemien arabiterroristien henkilötietoja ja ”saavutuksia”, joiden perusteella PA maksaa heille kuukausipalkkaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168509#.UasCFmJHT-k
-          Radikaali sunnimuslimijohtaja Yusuf al-Qaradavi kehottaa viikkosaarnassaan kaikkia sunnimuslimeja liittymään Syyrian kapinallisiin niiden taistellessa presidentti Assadin joukkoja vastaan, kuten AFP raportoi lauantaina. Hän puhui Dohassa Qatarissa järjestetyssä joukkotilaisuudessa, jossa hän hyökkäsi myös Irania vastaan, koska se tukee Assadin hallituksen joukkoja.  Hän teki parannusta tukiessaan aiemmin Nasrallahia ja Hizbullahia, jota hän nyt kutsuu ”saatanan puolueeksi”, koska se tukee aktiivisesti Assadin joukkoja. Hän syytti Irania, että se aseistaa ja tukee Assadia ja Hizbullahia, joiden päämääränä on surmata sunni-muslimeja. Hizbullah on menettänyt ainakin 75 miestä kaatuneina Syyrian taisteluissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168516#.UasESmJHT-k
-          Apulaispuolustusministeri Danny Danon (Likud) sanoi, että Lapidin esittämä laki yhteisestä taakan kantamisesta täytyy pian muuttaa, sillä Likud ei halua tukea puoluetta, joka kiihottaa yhtä kansanosaa vastaan. Hän kehotti poliitikkoja kaikissa puolueissa odottamaan lopullista lakiesitystä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168496#.UasGrWJHT-k
Lämpötilat, Jerusalem. Sunnuntai 27-35 C-astetta; maanantai 17-30; tiistai 17-27; keskiviikko 18-27 C-astetta, aurinkoista. Eilatissa on tänään 43-45 C-astetta.







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019