PERJANTAI 31.05.13


PERJANTAI 31.05.13

1. SYYRIAN presidentti Bashar Assad totesi Al-Manar TV-haastattelun yhteydessä, että ensimmäinen erä Venäjän toimittamista S-300 ilmatorjuntapattereista on perillä ja loput saapuvat lähipäivien aikana. Israelin tiedustelu väittää puolestaan kuten myös USA:n vastaava järjestö, etteivät laitteet ole vielä Syyriassa. Olkoon totuus mikä tahansa, tosiasia kuitenkin on, että Venäjä on lujasti päättänyt toimittaa niitä Syyrialle väittäen niiden tasapainottavan tilannetta ja avustavan Syyrian armeijaa taistelemaan ulkoa maahan hyökkääviä vihollisia vastaan. S-300 ilmatorjuntaohjusten kantomatka on n. 200 km, niiden tutkavalvonta pystyy seuraamaan 100 kohdetta samaan aikaan ja kiinnittyen kahteentoista.

ASSAD sanoi haastattelussa, että uusien aseitten ansiosta hänen armeijansa ote taisteluissa kääntyy ratkaisevasti kapinallisten häviöksi. Taistelut ovat jatkuneet runsaan viikon ajan Quraisin kaupungin omistuksesta Libanonin rajan lähellä. Sen kautta kapinalliset ovat saaneet aseita ja joukkoja Libanonista, joten sen menetys olisi niille paha takaisku. Toisaalta Assadin armeijalle kaupungin saaminen valvontaansa on tärkeä liikenneyhteyksien vuoksi Damaskoksesta Välimeren rannikolle ja edelleen pohjoiseen Aleppon kaupunkiin. Assad sanoi myös, että häntä painostetaan avaamaan uusi rintama Israelia vastaan Golanilla. Hän sanoi haastattelussa, että hän sallii kommandotyyppiset iskut rajan yli Israelin puolelle. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4386514,00.html

PRESIDENTTI Assadin toiveina on saada Venäjältä myös muuta aseistusta kuin S-300.
Washington Postin artikkelin mukaan Syyrialainen kenraali esitti lisäksi toiveen aseitten toimittamiseksi mahdollisimman pian.
Lehden artikkelin mukaan tilaukseen sisältyy 1000 taittuvaa Kalashnikov-kivääriä; 20 000
2.62 mm:n Kalashnikov rynnäkkökivääriä; tarkkuuskivääreitä yötähtäimillä; 400 Kord konekivääriä; 100 Kord mini konekivääriä; 100 PK konekivääriä; 60 kpl 14.5 mm kone-kivääriä; 1 300 kranaatin ampumisalustaa; 100 automaattista 40 mm:n kranaattialustaa sekä yli 20 miljoonaa luotia. Aseiden toimitukset pyydettiin suorittamaan mahdollisimman pian, sekä toivotettiin menestystä aseiden toimittajajärjestölle Rosoboronexport.
Englanti ja Ranska harkitsevat asetoimituksista Syyrian kapinalisille EU:n asettaman vientikiellon umpeuduttua. Saudi Arabia ja Qatar ovat muiden Persianlahden öljymaiden tavoin rahoittaneet kapinallisia ja myös hankkien heille aseita ja joukkoja
USA:n, Venäjän ja YK:n edustajat tapaavat toisensa viides kesäkuuta järjestelläkseen Syyrian hallituksen ja kapinallisten edustajien välistä rauhankonferenssia kesäkuun aikana. Kapinalliset vaativat, että Assadin tulee tai ainakin luvata erota ennen mitään sopimusta, mikä on jarruttanut neuvottelujen aloittamista. SNC:n edustaja sanoi, että SNC osallistuu neuvotteluihin vain, jos asetetaan aikaraja, jonka kuluessa Assadin tulee erota. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4386442,00.html

2. ISRAELIN tiedustelu väittää, ettei Assadin toivomat S-300 järjestelmät ole vielä saapuneet, mitä tukevat USA:n tiedustelun antamat tiedot. Israelin kansallisen Turvallisuusneuvoston johtaja Yaakov Amidror sanoo, että Israel valmistautuu tuhomaan järjestelmät ennen niiden saamista operatiiviseen kuntoon ja henkilökunnan kouluttamista, mikä voi viedä jopa neljä kuukautta. Niissä on kuitenkin venäläiset opastajat mukana, mikä lyhentää valmisteluaikaa.

DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että sen agentit havaitsivat keskiviikkona 29.05. suuren nimeämättömän kontin saapumisen Latakian lentokentälle arvellen, että se on voinut sisältää Assadin mainitsemat ensimmäiset osat S-300 järjestelmästä. Assad uhkasi Al-Manar haastattelussa, että Syyrian armeija vastaa välittömästi IDF:n uusiin hyökkäyksiin Syyriaan, sekä lupasi, ettei hän estä Israelia vastaan taistelevien järjestöjen ylittävän Israelin rajan.

USA:n hallitus antoi kovasanaisen ultimaatumin Hizbullahille vetää joukkonsa välittömästi pois Syyriasta, mutta Hizbullah lähetti täydennysjoukkojaan Syyriaan välittämättä USA:n kehotuksesta. USA:n lausunnossa sen osallistumista ”etenkin Damaskoksen, Qusairsin ja Homsin taisteluihin sanotaan vaaralliseksi, mitä ei voida hyväksyä”. DF:n mukaan Hizbullahin joukot suuntaavat Syyrian eteläosaan ottaakseen vastuun Deraasta, Huran pääkaupungista, jossa ne taistelevat vain 30 km:n päässä Israelin rajasta.
SYYRIAN ulkoministeri Walid Moallem sanoi keskiviikkona Al-Mayadin TV:n haastattelussa, että Syyrian vastaus Israelin hyökkäyksiin tulee olemaan suhteessa niihin.
DEBKAFILE kertoo Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun todenneen Helsingissä, että EU:n päätös poistaa asevientikielto Syyrian kapinallisille antaa Venäjälle vapaat kädet toimittaa Assadin hallitukselle sen tarvitsemia sotilaallisia laitteita.
”Kaikissa päätöksissä on kaksi puolta. Jos yksi puoli poistaa esteet, silloin myös toinen osapuoli vapautuu aiemmista pidäkkeistään ja velvoitteistaan”, Sgoigu sanoi keskiviikkona.
Presidentti Assad lupautui samanaikaiseen TV-haastatteluun Syyrian TV:sä ja Libanonin Al-Manar TV:ssä torstai-iltana. http://www.debka.com/article/23002/Israeli-intelligence-denies-first-Russian-S-300s-arrive-in-Syria---contrary-to-Assad’s-claim-

3. USA:n hallitus ilmoitti torstaina, että se helpottaa tietoliikennevälineiden vientiä Iraniin ja että päätös tulee voimaan välittömästi. Päätöksen tarkoituksena on edistää tiedonvälitystä Iranin kansan keskuudessa välttääkseen hallituksen valvontaa, jolla se on pyrkinyt estämään ihmisten keskinäistä yhteydenpitoa maan sisällä ja rajojen ulkopuolelle.
Myyntijärjestöt voivat välittömästi alkaa toimittaa myyntiartikkeleita kuten tietokoneita, tabletteja, kännyköitä, sofware, satelliittivastaanottimia ja muita henkilökohtaiseen tarpeeseen tarkoitettua aiemmin kiellettyjä välineitä.
Päätös koskee vapaata internetin liikennepalvelua ja niiden myyntiä kuten välitöntä viestintää, chat ja email, social networking, kuvien ja filmien jakamista, web-browsing ja blocking on myös sallittua.

IRAN on tiukentanut internetin valvontaa ennen presidentin vaaleja kesäkuussa peläten, että internetin kautta voidaan kiihottaa kansaa mielenosoituksiin.
Al-Arabiya raportoi, että USA:n hallitus on asettanut sanktioita ylimmän kaitsijan Ali Khamenein yleisesikuntapäällikölle sekä 50:lle muulle Iranin hallituksen virkailijalle heidän ihmisoikeuksien vastaisten lausuntojensa vuoksi. Sanktiot kohdistuvat Iranin tiedustelu-osastoon, joka on vastuussa tietojen välittämisestä, sekä Khamenein korkeaan avustajaan Asghar Mir-Hejaziin, joka tunnetaan opposition edustajien väkivaltaisesta kohtelusta, kuten USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jan Psaki totesi Al-Arabiyan mukaan.
USA:n mukaan Iran on pyrkinyt hankkimaan länsimaista kehittynyttä tietotekniikkaa ydinteollisuutensa tarpeita varten.
Kanada on myös tiukentanut ja tehnyt uusia Iranin vastaisia pakotteitaan, asettaen 30 henkilöä ja 82 järjestöä mustalle listalle vientikiellon rikkomisten vuoksi.
Iranin talousministeri tunnustaa, että sanktioitten vuoksi inflaatio on 30 % ja että ne haittaavat maan taloutta monin tavoin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168489#.UahIEmJHT-k

4. SYYRIAN tilanteen kiihtymisen ja arvaamattoman kehityksen vuoksi pääministeri Benyamin Netanyahu sanoi ”Turning Point 7” kotirintaman harjoitusten yhteydessä, joita hän kävi vilkaisemassa, että hän vapauttaa 350 miljoonaa USD (1,3 miljardia NIS) käytettäväksi kaasunaamareiden hankkimiseksi jokaiselle maan kansalaiselle sekä muille maassa oleville henkilöille. Kaasunaamareita on jaettu vasta osalle kansalaisista, 58 % on saanut, loput odottavat. Niiden kysyntä on myös selvästi noussut tilanteen kehityksen epävarmuuden nousun myötä.  Laitteiden pitäminen ajan tasalla maksaa lisäksi 80 miljoonaa USD (300 miljoonaa NIS) vuosittain.

Jännitys Syyrian ja Israelin välillä on noussut sen jälkeen, kun IDF teki kaksi onnistunutta pommituslentoa Syyrian puolelle tuhoten Hizbullahille matkalla olleita asekuljetuksia.
Syyrian presidentti Bashar Assad sekä hänen ulkoministerinsä Walid Moallem uhkaavat iskeä automaattisesti IDF:n Syyrian alueelle tehdyn seuraavan iskun jälkeen. Israel on uhannut tuhota Venäjän toimittamat S-300 ilmatorjuntapatterit ennen niiden asentamista operatiivisiksi, mutta niissä on venäläinen miehistö opettamassa syyrialaisia niiden käyttöön, mikä monimutkaistaa tilannetta.
Pääministeri antoi ohjeet maan talouden mukauttamiseksi toimivaksi myös mahdollisen kriisin, kuten sodan tai ihmisen aiheuttaman tai luonnollisen katastrofin aiheuttaman tilanteen varalta. Tämä aiheuttaa tiettyä jännitystä maan talouden aloitettua säästökuurin ylisuuren velkamäärän hoitamiseksi. http://www.timesofisrael.com/israel-to-spend-another-nis-1-3-billion-on-gas-masks/

5. UUTISOTSIKOITA
-          Nigeria sanoo pidättäneensä Iranin kansalaisen, joka suunnitteli terrori-iskuja maassa. Epäillyn asuntoon tehdyssä ratsiassa Kanon kaupungissa löydettiin suuri asekätkö, johon kuului ilmatorjuntaohjuksia, rakettikranaatteja, 14 AK-47 kivääriä, 11 000 ammuskipasta sekä runsaasti räjähdeaineita, kertoo Kanon valtion turvallisuuspalvelujen päällikkö Bassey Etang Nigerian salaisesta poliisista. Hän sanoi, että aseet oli tuonut maahan Hizbullah terrorijärjestö iskeäkseen israelilaisiin ja länsimaisiin kohteisiin. Nigeria, Afrikan suurin öljyn-tuottajamaa, 160 miljoonaan asukkaan maa, taistelee Boko Haram terrorijärjestöä vastaan, jonka päämääränä on tehdä Nigeriasta sharia-lain valvoma muslimimaa. Se on tehnyt useita aseellisia ja pommihyökkäyksiä Nigeriassa vuodesta 2009 lähtien surmaten tuhansia ihmisiä. http://www.businessweek.com/news/2013-05-30/nigeria-says-weapons-seized-in-kano-city-linked-to-hezbollah, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168481#.UahmrGJHT-k
-          Syyrian kansallisneuvoston SNC:n johtaja sanoo, ettei ole  mitään mieltä osallistua Venäjän junailemaan rauhankonferenssiin Hizbullahin sekaannuttua Assadin joukoissa taistelemaan kapinallisia vastaan. SNC:n johtaja Khalid Saleh sanoi Istanbulissa, ettei se aio osallistua kesäkuussa Genevessä suunniteltuun konferenssiin. Syyrian hallituksen ulkoministeri Walid Moallem ilmoitti Assadin hallituksen osallistuvan siihen. http://www.timesofisrael.com/syrian-opposition-refuses-to-attend-peace-talks/
-          70-vuotias juutalaisnainen Yona Jerusalemin Shuafatin lähiöstä kertoi Arutz Shevan toimittajalle: ”Hän haluaa syödä minut elävältä, katsohan vain hänen kasvojaan”, tarkoittaen naapurissa asuvaa arabinaista. Hän muutti häittensä jälkeen miehensä kanssa 40 vuotta sitten Shuafatin lähiöön Jerusalemissa, vaikka siellä ei ollut juuri muita juutalaisia, joskin heitä muutti sinne myöhemmin. Vuosi sitten Yonan mies kuoli, minkä jälkeen Yonan ahdistuksen ajat alkoivat. Arabit alkoivat väittää, että he omistavat talon, jossa Yona asuu. Lähellä asuvat arabimiehet olivat päätelleet, että paras tapa vallata talo on karkottaa Yona sieltä ja muuttaa arabit sinne. Yona näytti useita murtojälkiä, jotka osoittavat heidän aikomuksensa. Torstai-iltana arabimiehet tulivat ja särkivät ulko-oven lukon. Paikalle kutsuttu poliisi kehotti arabeja antamaan naisen asua rauhassa, kunnes rakennuksen omistusoikeus on selvitetty oikeudessa. ”Asia oli oikeudessa maanantaina, mutta nyt he tukivat ja särkivät ulko-oven”. Hän sanoo pysyvänsä asunnossaan painostuksesta ja uhkailusta huolimatta, kunnes omistusoikeus on ratkaistu oikeudessa. ”He tulevat ja käyttäytyvät kuin eläimet, mutta siitä huolimatta en pelkää nukkua täällä yksinäni”, hän vakuuttaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168492#.UahilWJHT-k
-          Arabien sytyttämä laaja tulipalo saatiin sammutettua torstaina Yitzharissa vähän ennen kuin se ehti sytyttää sotilas-tukikohdan. Sotilaat taistelivat yhdessä Yitzharin juutalaisasukkaitten kanssa tulen raivoa vastaan arabien kivityksestä huolimatta. Arabit tulivat paikalle kymmenen aikaan torstaina Asira al-Kabaliya arabikylästä sytyttäen tulen useista kohdista, mikä levisi nopeasti helteen ja kovan tuulen ansiosta. Palo levisi myös toiseen arabikylään polttaen hedelmätarhoja ja oliivipuita. Sammuttajien kivityksiin osallistui satakunta arabia. Yitzharin tiedottaja Abraham Binyamin totesi, että tuhopolttoja tehdään km. 20 kesässä, eniten Jerusalemin ympäristössä. Torstai-iltana on 30 päivää siitä, kun arabi murhasi Yitzharin asukkaan Ayatar Borovskyn Tapuahin risteyksen lähellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168479#.Uahm_2JHT-k

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021