MAANANTAI 27.05.13


MAANANTAI 27.05.13

1. WEF:N kokouksessa Kuolleenmeren rannalla Jordaniassa huomio on keskittynyt Israelin ja palestiinalaisten välisiin suhteisiin viisasten kiven löytämiseksi, jolla lukkiutunut tilanne saataisiin avautumaan ja kehitys pääsisi uuteen vauhtiin. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin luutunut ja paikoilleen kalkkiutunut asenne ei lupaa mitään uudistusta, mutta Kerryllä on kiire eikä hän jaksa odottaa kolmea vuotta. Vaikea sanoa, vaikuttaako presidentti Obaman kotoiset ongelmat USA:ssa hänen kiireeseensä – ainakin kolme suurta skandaalia odottaa selvittelemistään, joista jokainen voisi kaataa hänen asemansa – mutta Kerry rynnistää kuin kiihottunut sonni posliinikaupassa, kuten eräs journalisti riimitteli.

KERRY puhui eilen konferenssissa pitäen pientä paperilappua kädessään todeten leikitellen, että siinä on hänen rauhansuunnitelmansa, joka on valmis allekirjoitettavaksi, jos haluatte.
Mutta sitten hän kävi asiaan maailman mahtavimman valtion edustajan tavoin.
Ulkoministeri John Kerry paljasti laatimansa rauhansuunnitelman, joka käsittää 4 miljardin USD tuen PA:n talouden pelastamiseksi ja tervehdyttämiseksi. Hän ennusteli esitellessään suunnitelmaansa, että tukipaketti tulee nostamaan palestiinalaisten taloutta 50% seuraavan kolmen vuoden aikana ja voisi tuoda ennennäkemättömän vaurauden ja tasapainon, joka voisi levitä koko alueelle. Hän maalaili perustavaa laatua olevan suunnitelmansa tuomia etuja puuttumatta yksityiskohtiin todeten, että se edistäisi terveen, elinkelpoisen yksityissektorin johtaman talouden, joka tulee muotoilemaan tulevan Palestiinan valtion edistyksen, mutta tulisi lisäksi merkittävästi vaikuttamaan sekä Jordanian että Israelin mahdollisuuksiin.

”SUUNNITELMA on suurempi, selkeämpi ja kunnianhimoisempi kuin mikään aiemmin laadittu Oslon sopimusten jälkeen 20 vuotta sitten”, Kerry hehkutti. ”Se tulisi osoittautumaan valtavasti suuremmaksi ja erilaisemmaksi kuin mikään, mitä olemme ennen nähneet”.
Kerry sanoi suunnitelmansa, jonka hän oli laatinut yhteistyössä Tony Blairin kanssa, alentavan työttömyyttä keskimäärin 40 %. Hän kuitenkin muistutti, että suunnitelma on toteutettava yhdessä poliittisen edistymisen kanssa Israelin ja PA:n välillä.

ISRAELIN presidentti Shimon Peres puhui myös sunnuntaina WEF:n konferenssissa osoittaen sanansa suoraan PA:n puheenjohtaja Abbasille, joka istui Peresin rinnalla salin etuosassa kuunnellen Kerryn puhetta. ”Presidentti Abbas, sinä olet kumppanimme ja me olemme sinun. Sinä jaat toivomme rauhasta ja me jaamme sinun”. Kutsuen Abbasia kalliiksi ystäväkseen Peres poikkesi sitten tekstistään puhuen suoraan sisimmästään: ”Kaikki nämä erilaisuudet ovat syviä, koskettavia ja tärkeitä meille kaikille. Istutaan yhdessä neuvottelu-pöytään. Tulisit olemaan yllättynyt, miten paljon saadaan aikaan avoimissa, suorissa ja hyvin valmistetuissa neuvotteluissa”, Peres maanitteli. ”Israelilaisilla ja palestiinalaisilla on erilainen tausta konfliktiin, mutta meillä on yhteinen tavoite istua yhteen ja muuttaa niitä”.

ABBASIN esittämä lähentyminen oli hengeltään täysin vastakkainen Peresin henkevään ja kaikki ongelmat maton alle lakaisevaan esitykseen verraten. Abbas esitteli omat luutuneet vaatimuksensa, joita hän on apulaisineen toistellut opetetun papukaijan tavoin. Liekö Peresin ylityyli saanut mitään vastakaikua palestiinalaisjohtajan jähmeässä henkilössä? Hän kuitenkin sanoi nykyisen tilanteen olevan kestämätön, mutta hylkäsi ehdottomasti Israelin poliittisissa keskusteluissa esiin nousseen ajatuksen Palestiinasta tilapäisin rajoin. Hän vakuutti, ettei palestiinalaiset ole mitään uskontoa vastaan ja muistutti, että PA:n alueelle eksynyt IDF:n sotilas palautettiin vahingoittumatta takaisin. Sen sijaan hän muistutti Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien palestiinalaisten kohtalosta todeten, että Israel vapautti vankeja massoittain vain Gilad Shalitin vapauttamisen yhteydessä Gazasta. ”Haluatteko meidän sieppaavan lisää Shaliteja? Se ei kuulu kulttuuriimme. Emme voi tehdä sitä”, hän sanoi. Abbas suositteli arabisuunnitelmaa arvioiden, että 70 % kansasta ei ole lukenut sitä. Hän muistutti, että Israel vetäytyi joistain alueista, mutta vain Indonesia ja Mauritania tunnustivat sen, hämmästellen, ettei Israel ollut aktiivisemmin tarttunut arabitarjoukseen.

Peres, Abbas ja Kerry puhuivat ”Breaking the Impasse” paneelissa ylistäen arabi-suunnitelmaa, joskin Kerry pitäytyi enemmän omaan suunnitelmaansa. PA:n rauhan-neuvottelija Saeb Erekat muistutti jokaista, joka halusi kuunnella, että PA:n vaatimukset eivät ole muuttuneet eivätkä muutu, kehottaen amerikkalaisia painostamaan Netanyahun niihin. http://www.timesofisrael.com/kerry-proposes-4-billion-economic-plan-to-boost-palestinians/
WEF:n konferenssi Jordaniassa oli suurelta osin Shimon Peresin juhla. Hän oli kyllä valmistellutkin taustoja järjestellen Israelista bussin, joka toi suuren joukon journalisteja sunnuntai-illan kokoukseen, jossa Peres piti puheensa, joskin lyhyen, mutta sitä enemmän tunteisiin ja talonpoikaisjärkeen vetoavan, jossa hän kuulutti haluaan solmia rauha palestiinalaisten kanssa perustuen arabisuunnitelmaan välittämättä mitään siitä, mitä ongelmia ja vaikeuksia sen toteuttaminen toisi Israelille. Peres on kävelevä rauhanmainos, joka hiljaisella lähes tunnistamattomalla tasaisella äänellään vastailee hämmentymättä tunkeilevien - joskin kunnioittavien - journalistien ja kuvaajien kysymyksiin selittäen taas uudelleen ja uudelleen, miksi rauha palestiinalaisten kanssa toisi kukoistuksen ja onnellisuuden ei vain vihamielisten juutalaisten ja muslimien vaan koko Lähi Idän asukasten välille. Yksi jos toinenkin ajatteli varmaan mielessään: Jospa Peres johtaisi Israelin maata! Mutta käytännössä viikon päästä 90 vuotta täyttävällä presidentillä ei ole valtaa, vaatteet kylläkin. http://www.timesofisrael.com/on-jordans-dead-sea-shore-the-shimon-peres-show/

2. WEF:n forumin suunnitellessa rauhaa, onnellisuutta ja rauhallista yhteiseloa, Syyriassa tilanne kehittyy entistä vaarallisemmaksi. Assadin armeijan joukot ovat onnistuneet puskemaan kapinalliset monista jo menettämistään kaupungeista ja kylistä, mutta kapinalliset saavat jatkuvaa ase- ja miehistötäydennystä Irakin kautta. Kairossa ja Pohjois-Afrikan arabimaissa on alkanut kuulua vaatimuksia vapaaehtoisten miesten lähettämisestä Syyriaan kapinallisten riveihin. Sota on yhä enemmän muuttumassa shia- ja sunnimuslimien väliseksi uskonsodaksi, jotka aina ovat luonteeltaan verisimmät ja ihmisuhreista piittaamattomimpia.

HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah on heittänyt syrjään kaiken arkailin ja peittelyn ja tunnustaa nyt suoraan, että Hizbulah tulee varmistamaan Assadin pysymisen vallassa.
Taistelut Qusairin 30 000 asukkaan kaupungista jatkuvat edelleen kapinallisten pureutuessa laitaosiin, mistä Assadin sotilaat yhdessä Hizbullahin taistelijoiden kanssa pyrkivät ajamaan heidät pois. Kaupungin omistus on tärkeä esteettömän yhteyden vuoksi Damaskoksesta Välimeren rannikolle Tartusiin ja Latakiaan. Assadin armeijan on saatava vielä Homsin kaupunki valvontaansa, mikä on viimeinen este liikenneyhteyksille.
Hassan Nasrallah lupasi lähettää 5000:n taistelijan lisäksi toiset 5000 taistelijaansa Syyriaan.

YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon heräsi lopulta havaitakseen, että siellähän taitaa olla sota meneillään. Hän sanoi olevansa hyvin huolestunut Qusairin taisteluista ja Hizbullahin osallistumisesta niihin, koska väkivalta voi levitä Libanoniin, jossa jännitys kansanryhmien välillä on noussut viime viikkojen aikana. Hänen huolensa taistelujen leviämiseksi Libanoiin ei ole ollenkaan aiheeton, sillä eilen kaksi rakettia ammuttiin Libanonin sisältä Hizbullahin valvomille alueille Beirutin eteläosassa aiheuttaen siviiliuhreja. http://www.timesofisrael.com/un-chief-flays-hezbollah-over-syria-involvement/

Sunnuntai-iltana Metullahin juutalaiskaupungin asukkaat kuulivat voimakkaan räjähdyksen Libanonin rajan tuntumassa. IDF:n sotilaat menivät alueelle löytääkseen mahdollisen raketin räjähdyspaikan. Libanonilainen Al-Mayadeen TV-yhtiö, jolla on yhteyksiä Hizbullahin kanssa, kertoi, että raketti oli ammuttu Libanonin eteläosasta kohti Israelia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168350#.UaMPIGJHT-k

3. ONKO arabien kivitys siirtynyt Jerusalemiin, kysytään aiheellisesti? Juudean ja Samarian alueilla autoilijoiden kivitykset maanteillä ovat lisääntyneet siinä määrin, että sitä kutsutaan ”rockterrorismiksi”. Avi Eisner, joka asuu Abu Tor lähiössä Jerusalemin eteläosassa, havaitsi herättyään sunnuntaiaamuna, että hänen asuntonsa ikkunan läpi oli heitetty kivenmurikka oli lentänyt keskelle olohuonetta.
Eisner soitti välittömästi poliisille, joka kehotti häntä jättää kaikki silleen eikä koskemaan mihinkään, ennen kuin poliisin tutkijaryhmä tulee paikalle.
Eisner kertoi Arutz Shevan toimittajalle, ettei hän ole havainnut väkivallan kasvua alueella, mutta että turvallisuusyhtiö, joka valvoo taloa, varoitti alueen kuuluvan potentiaaliseen vaara-vyöhykkeeseen.
Pari kuukautta aiemmin taloon oli heitetty kaksi palopommia, mutta sen jälkeen tilanne on palautunut rauhalliseksi ennen sunnuntaiaamua. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168341#.UaMQSWJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-          idf:n komentaja Benny Gantz totesi, että Juudean ja Samarian juutalaisasukkaat alkavat osoittaa kärsimättömyyden merkkejä, mikä viittaa siihen, että he voivat ottaa lain omiin käsiinsä ja aloittaa omaehtoiset turvallisuusjärjestelyt maanteillä, joilla matkustaminen on tullut entistä vaarallisemmaksi ”kiviterrorismin” vuoksi. Gantz päätti mennä itse tarkistamaan tilannetta Etzion Blockin alueella, jossa viime päivinä on ollut useita hyökkäyksiä autoilijoita vastaan. Asian varmistamiseksi hän oli komentanut mukaansa IDF:n maan keskiosien komentajan kenraalimajuri Nitzan Alonin, Juudean ja Samarian divisioonankomentajan prikaatinkenraali Tamir Yadain, Etzionin prikaatinkomentajan Yaniv Alalufin sekä IDF:n tiedottajan prikaatinkenraalin Yoav Mordechain. Etzion Blockin alueneuvoston johtaja Davidi Perl kertoi vierailleen, että tilanne alueella on kestämätön. ”Asukkaat pelkäävät mennä ulos teille. Meitä uhkaavat hyökkäykset omaisuutta sekä jopa fyysinen väkivalta lähes tunneittain. Monet asukkaat ja sotilaat ovat vammautuneet alueella”. Gantz totesi tulleensa paikalle saadakseen kuvan tilanteesta sellaisena kuin se on. Hän pyysi Perleä ymmärtämään, että ”me elämme nyt vaikeita aikoja, johon asukkaitten tulee valmistautua”. Hän lupasi armeijan tekevän kaikkensa täyttääkseen velvollisuutensa asukkaitten suojelemiseksi palauttaakseen turvallisuustilanteen ennalleen. Hän lupasi viedä asian armeijan henkilökuntapalaveriin, jossa päätetään, mitä muutoksia tilanne aiheuttaa IDF:n käytäntöön. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168337#.UaMS7GJHT-k
-          Hallituksen ministerit eivät löytäneet ratkaisua maratonkeskusteluista huolimatta, miten aseista kieltäytyviä haredi-nuorukaisia tulisi rangaista. Asiasta on tarkoitus päättää kuluvan viikon aikana. Ministeri Yaacov Perryn (Yesh Atid) johtama komitea on tutkinut viikkokausia tehden siitä omat suosituksensa. Siitä huolimatta ministerit eivät löytäneet kaikkia tyydyttävää ratkaisua, mutta keskustelua jatketaan tänään. Yesh Atid ilmoittaa kaatavansa yhteistyön Netanyahun hallituksessa, ellei sitä tyydyttävää ratkaisua löydetä. Yesh Atidin kanta on, että määrätyn armonkauden jälkeen aseita kieltäytyviä rangaistaan, mitä Likutenun ministerit vastustavat. Yesh Atidin mielestä tasapuolisuuden ja yhteisen kuorman kantamisen vuoksi jokaisen asevelvollisen tulee astua palvelukseen. Lisäongelman muodostaa, miten suhtautua arabinuoriin, jotka on kokonaan vapautettu asevelvollisuudesta. Kuitenkin kieltäytyjien leimaaminen rikollisiksi, mikä siirtyisi heidän henkilökohtaisiin papereihinsa, on monien mielestä liian suuri rangaistus, vaan suosittavat taloudellista rangaistusta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168360#.UaMXu2JHT-k
-          Likudin kansanedustaja Moshe Feiglin, joka tapansa mukaan on käynyt joka kuussa määrättynä päivänä Temppelivuorella lisäten siihen rukoilemisen luottaen kansan-edustajan koskemattomuuteensa, sai Jerusalemin poliisin kuohuksiin ilmiselvänä rikkomuksena heidän omaksumalleen käytännölle, että vain muslimeilla on oikeus rukoilla juutalaisten pyhällä vuorella. Pääministeri Netanyahu päätti silloin kieltää Feiglinin pääsyn Temppelivuorelle yleisen rauhan säilyttämiseksi. Hänen oikeuksiaan myös Knessetissä on rajoitettu koaliittion sopimusten vastaisen käytännön vuoksi, minkä johdosta Feiglin katsoo nyt toimivansa riippumattomana. Feiglin hyökkäsi rajusti pääministeriä vastaan sanoen, että Bibi ottaa ohjeensa muslimisäätiöltä wagfikta, joka vastaa vuoren päivärutiinista. ”Wagf päättää, ketkä vuoren omistajan edustajista pääsevät vuorelle, ketkä eivät. Bibi Netanyahusta on tullut muslimisäätiön jalkaväensotilas, joka saa komentonsa wagfilta”, Feiglin syyttää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168358#.UaMarmJHT-k
-          Juutalaisautoilijaäiti ajoi tänään kahden lapsensa kanssa Migdalimin lähettyvillä Samariassa, kun hän menetti autonsa hallinnan ilmeisesti sitä vastaan heitetyistä kivistä. Auto heittelehti ja lopulta kääntyi ympäri haavoittaen äitiä ja lapsia, joista toinen vietiin hengenvaarallisessa tilassa sairaalaan. 12-vuotias tytär selvisi äitinsä tavoin lievemmin vammoin, mutta 3-vuotias poika vammautui pahemmin. - Adelle Biton, joka vajaa 3 kuukautta sitten vammautui pahoin äitinsä ajaman auton jouduttua kivityksen kohteeksi, vietiin sunnuntaina Beit Levinsteinin kuntoutussairaalaan. Hän taisteli 2.5 kuukauden ajan hengestään, mutta alkaa nyt toipua.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168363#.UaMdk2JHT-k
-          Jordanian parlamentaarikot joutuivat nyrkkitappeluun pääministeri Abdalla al-Nussurin yrittäessä selvittää, miksi sähkönhinta on noussut. Yksi kysyi selitystä toisen kehottaessa kuuntelemaan pääministerin selitystä, mikä suututti kyselijän. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168364#.UaMgR2JHT-k

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019