TORSTAI 25.04.13


TORSTAI 25.04.13

1. JORDANIA on toinen kahdesta arabimaasta, jonka kanssa Israelilla on rauhansopimus. Mutta kuten toisen rauhankumppanin Egyptin kanssa, kansojen keskinäisissä suhteissa ei juuri ole rakkautta tuhlattu, eivätkä näiden arabimaiden johtajat ole tehneet mitään kansansa kasvattamiseksi rauhaan ja yhteistoimintaan juutalaisen kansan kanssa. Israelissa on silloin tällöin valitettu sitä, miten hyödyllistä molemmille osapuolille olisi yhdistää juutalainen suunnittelu ja innovaatiokyky arabimaiden runsaitten varojen kanssa sen sijaan, että niillä tuetaan kansainvälistä terrorismia ja sijoitetaan tuottamattomiin kohteisiin.

elhanan Miller kertoo Times of Israel artikkelissaan, miten Jordanian rohkaistuneet kansan-edustajat ovat entistä rohkeammin alkaneet haastaa kuningas Abdullah II:n Israelin - kuten he sanovat – Israel-myönteisen politiikan. Kuningas on todella kahden tulen välissä, sillä länsimaissa opetuksensa ja sotilaallisen koulutuksensa saaneena hän hyvin ymmärtänee länsisuhteiden merkityksen, mistä Israel on oleellinen osa, mutta hänen valtansa perustuu pääosin maansa beduiinien tukeen, vaikka kansasta n. 65 % on palestiinalaista syntyperää.
Artikkelissa mainitaan, että kuningaskunnan media ja työväenunioni ovat perinteisesti olleet Israelin parhaat kannattajat, mutta nyt nekin virallisesti boikotoivat Israelia.
Nyt poliittinen ilmapiiri on kuitenkin muuttumassa entistäkin vihamielisemmäksi.
Artikkelissa esitetään kolme kuvaavaa esimerkkiä.

Jordanian parlamentaarikko Muhammad Asha Dawaimeh sai kutsun Israelin itsenäisyyspäivän tilaisuuteen presidentti Shimon Peresin tiloissa. Hän suostui kutsuun osallistuen viralliseen vastaanottoon kansainvälisten normien mukaan. Dawaimeh kuuluu vähäiseen Muslimiveljeskunnan Action Front puolueen vasemmalla puolella olevaan puolueeseen. Kun tieto tästä vuoti julkisuuteen, hän pyrki pönkittämään asemaansa selittäen jordanialaisella websivulla, että hän toimii yhdessä palestiinalaisten parlamentaarikkojen kanssa laatiakseen esityksen korkeimmalle oikeudelle, jolla varmistetaan palvojien vapaa pääsy Temppelivuorelle. Toiseksi hän sanoi vastustavansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa, vaan kannattavansa ”Palestiinan vapauttamista merestä mereen”.

Se oli kuitenkin turhaa. Hänen Islamilainen keskustapuolueensa päätti yksimielisesti karkottaa hänet puolueesta. ”Saatuaan tiedon kansanedustaja Muhammas Asha Dawaimehin vierailusta sionistisessa yhteisössä, hänen osallistumisensa ns. itsenäisyysjuhlaan ja hänen kädenpuristuksensa rikollisen Peresin kanssa, jonka kädet ovat tahraantuneet palestiinalais-vereen, islamilainen keskustapuolue piti kokouksen ja päätti yksimielisesti erottaa hänet. Nämä toimet ovat vastoin puolueen periaatteita ja arvoja, jotka kieltävät kaiken normalisoimisen sionistisen yhteisön kanssa”, kuten maanantain päätöksessä todetaan.
Toinen kansanedustaja Muhammad al-Qatatshe vaatii hänen erottamistaan parlamentista.

TOISESSA esimerkissä kerrotaan, miten kuningas Abdullahin nimittämä Israelin lähettiläs Walid Obeidah joutui koko heimonsa hampaisiin viime lokakuussa. Hänen beduiiniklaaninsa juhli päivää mustin sotalipuin ja vaati kansallista surupäivää. Obeidahin moitittua parlamentin herkkähipiäisyyttä kritisismi alkoi uudelleen.
Aiemmin tässä kuussa 110 jordanialaista parlamentaarikkoa allekirjoitti esityksen Ahmad Daqamsehin vapauttamiseksi. Tämä jordanialainen sotilas ampui kylmästi 7 israelilaista koulutyttöä Naharaymissa 1997 valittaen sitä, että hänen kiväärinsä jumittui estäen häntä surmaamasta loputkin. Obeidin vakuutettua koulutyttöjen vanhemmille, että Daqamseh joutuu kärsimään rangaistuksensa loppuun, Jordanian ammattiliiton syndikaatin johtaja Mahmoud Abu Ghanimah kirjoitti järjestön päivälehdessä Ad-Dustour 18.huhtikuuta 2013, että olisi ollut parempi, että Obeidah olisi pitänyt suunsa kiinni.

Jordanialainen opiskelija toteaa, että Israelin syyttäminen on helpompaa kuin budjetin käsittely ja poliittisesti antoisampaa, minkä johdosta kansanedustajat useimmiten lankeavat siihen. Artikkelissa todetaan, että aiemmin kansanedustajat varoivat vastustamasta kuninkaan tahtoa, mutta nyt he ovat entistä rohkeammin alkaneet kääntyä hänen mielipiteitään vastaan, mistä Israel vastaisuus on esimerkki. Kuningas Abdullah II esittää toisinaan hyvinkin kärkeviä huomioita Israelista ja etenkin sen palestiinalaiskysymyksestä, mutta hän on kuitenkin pyrkinyt pitämään suhteet korrekteina rauhansopimuksen puitteissa. Nyt mielipiteet näyttävät kehittyvän entistä enemmän myös kuninkaan vastustamiseen. http://www.timesofisrael.com/jordans-emboldened-islamist-mps-challenge-alliance-with-israel/

2. YK:n piirissä elätellään heikkoa toivoa USA;n entistä aktiivisemmasta osallistumisesta Israelin ja palestiinalaisten välisen rauhanprosessin herättämiseksi uudelleen henkiin.
YK:n poliittinen johtaja Jeffrey Feltman kertoi YK:n turvallisuusneuvostolle keskiviikkona, että presidentti Obama ja YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sopivat Valkoisen Talon tapaamisessaan huhtikuun 11. päivänä, että ikkuna on raollaan Israelin ja PA:n välisten rauhankeskustelujen jatkamiseksi ja on aika aloittaa yhteiset ponnistelut.

Jeffery Feltman totesi pääsihteerin vakuuttaneen YK:n täydestä tuesta todelliselle aloitteelle kahden valtion perustamiseksi, mukaan lukien Lähi Idän välittäjänä toimiva kvartetti.
Feltman sanoi, että aika on kypsä kansainvälisen yhteisön yksimielisille toimille ilman viivyttelyä. ”Heikkoa toivoa USA:n entistä aktiivisemmasta osallistumisesta tulee hyödyntää ja toteuttaa sitä käytännössä”, hän selitti.
Artikkelissa selitetään, että presidentti Obaman Israelin vierailu asetti perustukset uusille ponnisteluille neuvottelujen aloittamiseksi, mitä vahvisti ulkoministeri John Kerryn vierailu Israelissa. Hän ei muistanut, että molempia vierailuja pidetään epäonnistuneina etenkin PA:n johdon taholta, joka syytti heitä Israelin suosimisesta. 

Feltman totesi, että Obama on pyrkinyt saamaan Israelin ja PA:n johtajat keskittymään uuteen ja tulokselliseen rauhanprosessiin, johon kuuluu uudelleen aktivoitu saudisuunnitelma vuodelta 2002, jonka arabiliitto omaksui 2007. Sen keskeisin kysymys on Israelin vetäytyminen 1967 sotaa edeltäville 1949 aselepolinjoille, mitä Abbas pitää ennakkoehtona, kuten myös kaiken rakennustoiminaan lopettaminen Juudean ja Samaria juutalaisyhteisöissä.
Feltman sanoi pääsihteerin painottavan neuvottelujen aloittamisen kiireellisyyttä.
Hän viittasi kvartetin pitämään kokoukseen 10. huhtikuuta, jossa he samoin vaativat rauhan-prosessin aloittamista sekä kansainvälisten ja alueellisten johtajien osallistumista prosessiin.
Feltman totesi, että arabimaitten delegaatio tapaa presidentti Obaman 28. huhtikuuta Washingtonissa voidakseen keskustella rauhanprosessista.
PLO:n tarkkailija YK:ssa Riyad Mansour toistaa Abbasin esittämiä ennakkoehtoja rauhan-keskustelun aloittamiseksi Israelin kanssa. Hän luetteli lisäksi muita ehtoja: Kaikki pidätetyt ja rikoksistaan ja terrorismistaan vankeuteen tuomitut palestiinalaisvangit tulee vapauttaa, palestiinalaispakolaisille tulee antaa paluuoikeus, Gazan saartotoimet lopetettava, ja tiesulut  ja tarkastusasemat poistettava.

ISRAELIN YK:n lähettiläs Ron Prosor  sanoi omassa puheessaan, että rauhankeskustelut ja sopimus palestiinalaisten kanssa tulee perustaa kolmelle pilarille: Palestiinalaisten kasvattamiseen rauhanomaiseen yhteiseloon juutalaisten kanssa; Israelin tunnustamiseen juutalaisena valtioina ja Israelin turvallisuuteen. Hän lisäsi, että nämä arvot ovat tärkeitä myös israelilaisten kasvattamiseksi ja kaikille ihmisille Lähi Idässä. Hän muistutti Abbasin marssivan rauhankeskusteluihin esitellen Fatahin vaakunaa ja patsasta Betlehemissä, joissa koko Israelin maa on liitetty palestiinalaisten alueisiin Jordanjoesta Välimereen. http://www.timesofisrael.com/un-calls-for-new-mideast-peace-push-in-wake-of-obama-opening/

3. ISRAELIN diplomatia on pahasti sekaisin ulkoministeriön viivytystaktiikan ja täydellisen työn-seisauksen uhan alla. Ulkoministeriön henkilökunta on kurkkuaan myöten täynnä, kuten he sanovat, pääministerin ja hallituksen harjoittamasta koko ministeriön syrjimisestä, mutta myös siksi, että palkkataso on niin heikko, että nuoret diplomaatit eroavat palkkojen pienuuden vuoksi. He valittavat myös työolosuhteitten heikkoa tasoa. Ulkoministeri Avigdor Libermanin vuodesta toiseen jatkunut epätietoisuus toimensa jatkumisesta ja pidättymisestä hoitamaan virkaansa odotellessaan oikeuden päätöstä, on lamauttanut ministeriön toiminnan.
Netanyahu perusti lisäksi Yuval Steinitzille uuden ministeriön nimeltä ”Kansainvälisten suhteitten ministeriö” Netanyahun hoitaessa virkansa ohessa ulkoministerin tehtäviä, mikä sekoitti ulkoministeriön roolia. Hänen aikansa on niin varattu, että tärkeät ulkomaiset vieraat ovat joko peruuttaneet matkansa tai loukkaantuneet, ettei pääministerillä ole aikaa tavata heitä. Ulkoministeriön virkailijat eivät ole suostuneet antamaan diplomaattipasseja ulkomaille matkustaville VIP-henkilöille, ei järjestelemään heidän matkojaan, eikä diplomaattisia sähkeitä lähetetä. Lapid ja Livn eivät saaneet diplomaattipassia. Pääministeri Netanyahun Kiinan matka sekä presidentti Peresin Rooman matka ovat vaarassa peruuntua. Tämä kaikki se ohessa, että Histadrut uhkaa yleislakolla ensi viikolla budjettileikkausten vuoksi. http://www.timesofisrael.com/israeli-diplomacy-in-disarray-as-foreign-ministry-strike-looms/

4. UUTISOTSIKOITA
-          Oikeuskansleri hyväksyy turvallisuusjoukkojen vaatimuksen suorittaa ulkomaisten vieraitten internetyhteyksien tarkastuksen ennen maahaan pääsyä. Hän pitää oikeana avata heidän E-mail postilaatikkonsa lentokentällä sanoen, että sillä voidaan estää terroristien pääsy maahan. Kriitikot syyttävät, että tämä käytäntö kohdistuu varsinkin arabi- ja muslimimatkustajiin, koska heillä on yleisesti havaittu suhteettoman suuri osuus terrorismiin. Käytäntöä ei kuitenkaan sovelleta kaikkiin maahan pyrkijöihin, vaan pistokokeina ja niihin, joiden epäillään salaavan jotain. http://www.timesofisrael.com/israel-approves-email-checks-at-the-border/
-          Hamasin TV esittää lasten ohjelmia, joissa lapset laulavat ja ylistävät marttyyriutta. Ohjelmassa esiintyvät lapset olivat alle 10-vuotiata. ”Jihad antaa sinulle ylpeyttä ja kunniaa, kun haluat kuolla marttyyrina”. Al-Aqsa TV on Hamasin valvoma TV-yhtiö Gazassa. Yksi sen julkaisemista ohjelmista käsitteli maaliskuussa Gazassa kuolleen entisen kansanedustajan Umm Nidalin lastenlapsia ja ylisti Nidalin kolmea poikaa, jotka saivat surmansa itsemurhaterroristeina uhriensa mukana. Yksi Umm Nidalin lapsenlapsi sanoi olevansa ylpeä isänsä toimista, joka rakensi ensimmäiset Kassam-raketit Israelia vastaan, ja toivoi voivansa kuolla hänen tavallaan. Ohjelmat käänsi arabiasta MEMRI.
-          Israel teki kompromissiratkaisun UNESCO:n kanssa, jonka puitteissa sen lähettämä delegaatio saa tehdä tutkimuksiaan Jerusalemin vanhankaupungin alueilla ja erityisesti Temppelivuoren ja Mughrabi-portille johtavan rampin alueilla, josta PA syttää Israelin haluavan sen perustuksia kaivaessaan vahingoittavan Al-Aksa moskeijaa, veikka se on kymmenien metrien päässä siitä. Sopimuksen mukaan YK:n alaisen järjestön tutkijat voivat tutustua myös muihin arkeologisiin kohteisiin, joista monet ovat UNESCO:n perinnelistalla, Jordanjoen ja Välimeren välissä. Sopimus edellyttää, että PLO/PA luopuu Israelin vastaisista toimistaan järjestössä.    http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167458#.UXjwQGJHT-k
-          Egyptin presidentti Mohammed Mursi vakuutti tavatessaan USA:n puolustusministeri Chuck Hagelin eilen, että Egypti pitää kiinni rauhansopimuksen velvoitteista Israelin kanssa. Hagel vakuutti USA:n vahvaa tukea demokraattiselle kehitykselle Egyptissä. Hänen tarkoituksenaan lienee vahvistaa sotilaallista yhteistoimintaa Egyptin kanssa, mikä on hämmentynyt maassa jatkuvien väkivaltaisuuksien ja opposition voimistumisen myötä, mikä uhkaa syöstä maan sisällissotaan. Muslimiveljeskunnan vaaleissa saavuttama johtoasema ei ole päässyt vakiintumaan maassa, mitä sotkee pahoin syvenevät talousongelmat ja islamilaisen sharia-lain tunkemisesta kaiken lainkäytön ja elämän perustaksi, mikä on iskenyt myös maan turismiteollisuuteen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167469#.UXjyJmJHT-k
-          Hagel sanoo olevansa yllättynyt Israelin esittämistä väitteistä, että Assadin hallitus olisi käyttänyt kemiallisia aseita kapinallisia vastaan, sanoen, ettei vierailun aikana hänelle esitetty mitään tällaista. Hän kehottaa varovaisuuteen asiassa, koska USA:n tiedustelu ei ole vahvistanut väitettä. Tiedon sanotaan tulleen Syyriassa toimivien Mossadin agenttien kautta. Assadin hallitus vakuuttaa, ettei se käytä kemiallisia aseita Israelia eikä muitakaan maita vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167461#.UXjz6mJHT-k
-          Israel ei aio vapauttaa tuomittuja terroristeja, jotka kärsivät tuomioitaan israelilaisissa vankiloissa, hyvän tahdon eleenä USA:lle, vaikka Netanyahu on vihjaillut voivansa suostua siihen. Tämä on yksi Abbasin vaatimuksista neuvottelujen aloittamisesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167445#.UXj1AWJHT-k
-          Israelilaisia autoilijoita informoidaan uudella tiekilvellä, jossa varoitetaan arabijoukon aiheuttamasta vaarasta. Terroristit ovat yhä useammin tukkineet julkisen tien Juudean ja Samarian alueilla, etenkin arabikylien lähellä, saadakseen autoilijan hiljentämään vauhtiaan tai pysähtymään joutuen ihmismassan armoille, jota ei tunne armoa, kuten lukuisat esimerkit osoittavat. Autojen GSM ohjeet voivat myös olla vanhentuneita tai virheellisiä ohjaten arabialueelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167456#.UXj1y2JHT-k



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021