KESKIVIIKKO 24.04.13


KESKIVIIKKO 24.04.13

1. ISRAELIN ja USA:n johdon välille näyttää syntyneen tietokatkos ellei peräti repeämä koskien sekä Iranin ydinaseen valmistumista että siitä, onko Syyrian presidentti Assadin armeija käyttänyt kemiallisia aseita Aleppon ja Homsin lähellä ja luultavasti myös Damaskoksen esikaupungissa. Molemmat ovat tärkeitä, sillä jos ne osoittautuvat tosiksi, ne ovat ylittäneet USA:n asettamat varoituslinjat. Israelin armeijan tiedustelun tutkimusosaston johtaja prikaatinkenraali Itai Brun totesi puheessaan  Kansallisen turvallisuusinstituutin konferenssissa Tel Avivissa tiistaina, että presidentti Assadilla on käytössään valtavat kemiallisten aseitten varastot, ja että hän on jo käyttänyt joitain niistä, luultavasti myös sarinia. ”Assadin hallitus on uskoaksemme käyttänyt ja käyttää kemiallisia aseita”, hän totesi. Brun esitti Israelin huolen siitä, ettei kansainvälinen yhteisö ole puuttunut asioiden kehitykseen Syyriassa tarvittavalla vakavuudella. Lisäksi hän oli erityisen huolestunut näiden aseiden joutumisesta toisten osapuolten käsiin, joiden laskelmissa ei huomioida voittoja ja tappioita.

USA:N ulkoministeri John Kerry totesi puhuneensa puhelimessa pääministeri Netanyhaun kanssa, joka oli varoittanut häntä Assadin käyttäneen kemiallisia aseita kapinallisia vastaan. Kerry kuitenkin ilmoitti, ettei Netanyahu pystynyt antamaan hänelle todisteita väitteestään, ja etteivät USA:n tiedustelulähteet ole vahvistaneet kenraali Brunin antamia tietoja.
”Puhuin pääministeri Netanyahun kanssa tänä aamuna”, Kerry totesi osallistuessaan NATO:n kokoukseen Brysselissä. ”Uskoakseni on oikein sanoa, ettei hän pystynyt vahvistamaan tätä keskustelussani hänen kanssaan. En ole selvillä, miten tosiasiat ovat”, Kerry selitti.
Valkoisen talon tiedottaja Jim Carney totesi lehdistötilaisuudessa, ettei ole selvitetty, onko kemiallisia aseita käytetty Syyriassa ja että sen selvittäminen on vaikeaa. Hän totesi Valkoisen Talon olevan huolissaan raporteista, että niitä olisi käytetty, eikä usko, että kapinalliset ovat käyttäneet niitä. Presidentti Obama totesi aiemmin, että kemiallisten aseitten luovuttaminen toiselle ei-valtio-osapuolelle ei ole hyväksyttävää.

DEBKAFILE käsittelee kemiallisten aseitten käyttöä artikkelissaan todeten samalla, etteivät Israelin puolustusministeriön ja armeijan johtajat olleet kovin haltioissaan puolustusministeri Chuck Hagelin tarjoamista aseista, sillä ne eivät olleet IDF:n hankintojen kärjessä, niin tärkeitä kuin ne ovatkin. Tarjouksen kääriminen samaan pakettiin Saudi Arabialle ja UAE:lle tarjottavien aseitten kanssa vihjaa, että täten Valkoinen Talo sai helpommin Israelin hyväksymisen uudenaikaisten aseiden myynnille arabimaille, mitä se periaatteessa vastustaa.
Israelin armeijan tiedustelun paljastukset kemiallisten aseitten käytöstä asettavat USA:n presidentti Obaman epämukavaan välikäteen, sillä hänen tulee päättää nopeasti USA:n vastatoimista, tai keksiä pätevät verukkeet, joilla päätöstä siirretään. http://www.debka.com/article/22920/Tehran-and-Assad-slide-past-US-and-Israeli-red-lines-–-nuclear-and-chemical

2. PALESTIINALAISHALLINNOLLA (PA) ei ole vaihtoehtoista B suunnitelmaa siltä varalta, etteivät ulkoministeri Kerryn maanittelut Abbasille onnistu hänen taivuttamisekseen tulla neuvottelupöytään Israelin kanssa. Näin toteaa JP:n toimittaja Avi Issacharoff keskusteltuaan palestiinalaisen anonyymin virkailijan kanssa Ramallahissa. Tämä virkailija, joka ei uskalla julkistaa nimeään, sanoo, ettei kysymys siitä, onnistuuko Kerry tai ei, ole ”jos vaan kun”, sillä hän ei nähnyt mitään mahdollisuutta, että Abbas tulisi luopumaan vaatimuksistaan Israelille hyväksyä 1949 aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi, täyttä rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä ja Jerusalemin itäosissa sekä pakolaisten paluuoikeutta, joita Israel ei koskaan tule hyväksymään ennakkoehtoina neuvotteluille.
virkailija totesi, lisäksi että jos IDF jää Jordanjoen laaksoon 40 vuoden ajaksi, mistä sitten keskusteltaisiin? Hän sanoi, ettei Abbasilla ole tietoakaan, mitä hänen tulee tehdä sen jälkeen, kun Kerry tunnustaa epäonnistuneensa, eikä kukaan tiedä, mitä sitten tapahtuu.
Abbasin huolia ei ollenkaan vähentänyt pääministeri Salaam Fayadin eroaminen, jonka Abbas hyväksyi, mutta jonka varaan länsimaat asettivat omat toiveensa taloustilanteen paranemisesta palestiinalaisalueilla, minkä uskottiin pehmentävän PA:n johdon halua suostua neuvottelemaan Israelin kanssa. Toinen JP:n toimittajan kanssa keskustellut anonyymi virkailija totesi, ”ettei kysymys ole taloudesta, typerys”, vaan vapaudesta, mikä heiltä puuttuu.
Hän totesi, että ”katso vaikka kansaa Ramallahin kaduilla ja kahviloissa, kansalaiset elävät normaalia elämää suhteellisen hyvinvoivasti, mutta Israel muistuttaa päivittäin miehityksestä, pidättää ihmisiä kaupungeissa ja kylissä, ja tämä on se, mikä rassaa palestiinalaisia”.

ISSACHAROFF viittaa tutkimukseen nimellä ”study 13”, jota hän pitää epärealistisena. Sen laatija on ”Negotiation Support Unit” (Neuvottelun Tukiosasto), jota rahoitetaan ulkomailta ja jota valvoo PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat. Siinä esitetään sarja toimenpiteitä, joita PA:n tulee tehdä asemansa parantamiseksi siinä tapauksessa, etteivät neuvottelut pääse alkamaan. Erekat kutsuu ehdotuksia kohtalonomaisiksi, vaikka JP:n toimittajan mukaan tuskin yksikään niistä juuri heilauttaisi palestiinalaisia. Sen sijaan Erekat vaatii, että PA:n tulee laatia perustuslaki lähtien siitä, että Hamas ja Fatah sopivat riitansa, mitä Khaled Mashaal pitää epärealistisena, ja lopulta ”Palestiinan valtio” liittyy kanainvälisiin järjestöihin ja tunnustaa kansainvälisesti hyväksytyt julkilausumat, joita artikkelissa luetellaan. Lisäksi PA voisi hakea kaikkien YK.n alaisten 18 järjestön jäsenyyttä sen lisäksi, että sillä on UNESCO.n jäsenyys.
JP:n toimittaja toteaa, että vaikka PA ne saisikin, sillä tuskin olisi paljonkaan vaikutusta Israeliin eikä muuttaisi tilannetta käytännössä.

JP:n toimittaja tulee lopuksi keskusteltuaan vielä kolmannenkin virkailijan kanssa Ramallahissa, että neuvottelujen aloittaminen Israelin ja PA:n välillä perustuu täydelliseen epäluottamukseen molemmin puolin, eli tilanne on täysin lukossa. Kuten tämä kolmas toteaa, vain jos Tel Avivia kohtaisi jonkinlainen tuho, tilanne voisi muuttua suotuisemmaksi. Toisin sanoen, tämän tutkielman mukaan vain uuden sodan kautta tie aukeaisi uusiin näkemyksiin.

USA:n kongressin edustajien keskuudessa liikkuu uusi julkilausumaesitys, jolla pyritään määrittelemään USA:n kanta siinä tapauksessa, että Mahmoud Abbas eroaa tai kuolee virassa ollessaan ilman nimitettyä seuraajaa. Tämän tilanteen pelätään voivan johtaa Hamasin vallankaappaukseen Gazan tapaan. Esityksen laativat republikaanien Peter Roskam ja demokraattien Dan Lipinsky. Esityksessä viitataan PA:n peruslakiin 37, jossa todetaan: ”Jos presidentti eroaa tai kuolee, Palestiinan lakiasäätävän Neuvoston puhemies ottaa PA:n presidenttiyden vallan ja oikeuden väliaikaisesti ja korkeintaan 60 päivän ajaksi, jonka aikana tulee järjestää vapaat ja suorat vaalit uuden presidentin valitsemiseksi”.

PLC:n nykyinen puhemies on Aziz Dweik, joka on Hamasin jäsen, jonka USA, EU, Japani, Kanada ja Israel ovat määritelleet terrorijärjestöksi. Hamas on täydellisesti hylännyt kahden valtion periaatteen, jota USA tukee. Jos Hamas ottaisi vallan PA:ssa, USA:n joutuisi lopettamaan kaiken tukensa PA:lle, mikä on nyt 400 miljoonaa USD vuodessa.
Esityksessä Abbasia kehotetaan kiireellisesti järjestelemään seuraajakysymyksen, kuten myös aloittamaan valmistelut PLC:n vaaleista, jotka ovat yli 4 vuotta myöhässä määräajan umpeuduttua tammikuussa 2009. Edelleen esityksessä painotetaan uuden sukupolven edustajien pääsyä päättäviin elimiin sukupolven vaihdoksen hyväksi. Lopuksi esityksessä vaaditaan, että minkä tahansa PA:n nykyisen tai tulevan hallituksen tulee hyväksyä kansainvälisen kvartetin (USA, EU, YK ja Venäjä) asettamat kolme ehtoa: Israelin valtion tunnustaminen, luopuminen väkivallasta ja hyväksyä kaikki ennen tehdyt sopimukset. http://www.timesofisrael.com/house-resolution-would-stop-all-us-aid-if-hamas-takes-over-west-bank/

3. IDF:N sotilastiedustelun entinen johtaja Amod Yadlin sanoi Tel Avivin konferenssissa eilen, että Iran on jo ylittänyt sille asetetun varoituslinjan. Hän sanoi, että Netanyahun YK:n yleiskokouksessa esittämä graafinen esitys Iranin ydinsuunnitelman edistymisestä hiljensi sen toteuttamisvauhtia hetkeksi, mutta sen jälkeen Iran on lisännyt vauhtia.
Yadlin sanoi, että tämän hetken näkymän mukaan Iran pystyy rakentamaan ydinpommin kuukauden tai kahden sisällä, kun päätös siitä on tehty. Hän vaati kansainvälisen painostuksen ja sanktioitten lisäämistä tuntuvasti, sillä ilman hintaa mitään kansainvälistä sopimusta Iranin hillitsemiseksi ei ole mahdollista saavuttaa, hän selitti.

Yadlin totesi, että Iranin kesäkuun parlamentti- ja presidentinvaalien vuoksi kansainvälisellä yhteisöllä on siihen saakka aika tehdä päätös Iranin ydinlaitosten tuhoamiseksi. Hän myös vakuutti, että Israelilla on edellytykset hoitaa asia ilman USA:n apuakin, jos niin vaaditaan. USA:n puolustusministeri Chuck Hagel totesi Israelin vierailunsa aikana, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään ja tehdä vaadittavat päätökset sen toteuttamiseksi. Tämä voidaan
ymmärtää siten, ettei Israel voi odottaa USA:n tulevan mukaan, vaikka se lupaa avustaa Israelia, jos se hyökkää oma-aloitteisesti.

4. UUTISOTSIKOITA
-          Richard Falk, YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämä erikoiskirjeenvaihtaja ja tilanteen valvoja palestiinalaisalueilla, sanoi tiistaina, että Bostonin pommi-isku oli odotettavissa USA:n omaksuman politiikan vuoksi eri puolilla maailmaa, mutta erityisesti Afganistanissa ja Lähi Idässä. Hän sanoi USA:n dominoivan politiikan herättävän vastustusta ja sitä voidaan jopa onnitella siitä, ettei se ole joutunut enemmän hyökkäysten kohteeksi. Falk nimitettiin 2008 Lähi Idän ja erityisesti palestiinalais-alueitten tarkkailijaksi tehtävänään laatia raportteja niistä. Hänen raporttinsa ovat aina hyvin kärjekkäästi Israelia tuomitsevia, minkä kummallisuutta korostaa se, että hän on juutalaissyntyinen. Nyt hän näyttää liittäneen myös USA:n erityis-valvontansa alle. On käsittämätöntä, että YK:n pääsihteeri ei ole puuttunut hänen päättömiin raportteihinsa eikä suostunut erottamaan häntä toistuvista vaatimuksista huolimatta. http://www.timesofisrael.com/un-official-says-us-had-boston-attack-coming/
-          Kaksi Syyriasta ammuttua rakettia putosi Libanonin alueelle tiistaina. Toinen osui rakenteilla olevaan taloon Hermelin kaupungissa, toinen putosi aukealle kentälle. Artikkelista ei selviä, kenen toimista raketit ammuttiin. Ne ovat joka tapauksessa kiristäneet jännitystä Libanonin shia- ja sunni-muslimien välillä. Eräs sunni-johtaja vaati pyhän sodan aloittamista Assadin halitusta ja armeijaa vastaan. Tilannetta on mutkistanut entisestään Hizbullahin yhä voimallisempi ja näkyvämpi osallistuminen Assadin armeijan tueksi etenkin Syyrian ja Libanonin välisen rajan läheisyydessä, jossa asuu myös libanonilaisia shia-muslimeja. Hizbullah lähetti äskettäin kaksi 1000 miehen pataljoonaa taistelemaan kapinallisia vastaan Syyriassa Libanonin ja Damaskoksen välisellä alueella sekä rajan tuntumassa sanoen puolustavansa siellä asuvia libanonilaisia, joista monet ovat paenneet Libanonin puolelle. http://www.timesofisrael.com/syrian-rockets-hit-lebanon-as-tensions-ramp-up/
-          Talousministeriön laatima ”talousjärjestelyjen lain” luonnos on kierrellyt Knessetin jäsenten keskuudessa. Siinä esitetyt rahoitusmuutokset tulevat iskemään erityisesti haredi-kansan instituutioihin, joista koulut ovat ensimmäisinä tulilinjalla. Uusi hallitus vaatii, että haredi-kouluissa, yeshivoissa, tulee ottaa käytäntöön yleinen opetus-järjestelmä, minkä päämääränä on kouluttaa haredi-kansaa osallistumaan työelämään, mikä on ollut vaikeaa heidän puutteellisen koulutuksensa vuoksi. Muutokset uuden hallituksen myötä tulevat muuttamaan rajusti maata ja yleistä elämää, sillä niiden vaikutukset tuntuvat jokaisessa perheessä. Talousministeri Lapidin ja UTJ:n kansanedustajien välinen näkemysero aiheutti värikkäitä tilanteita tiistaina Lapidin esitellessä budjettiesityksensä yksityiskohtia. http://www.timesofisrael.com/treasury-no-math-no-cash/
-          Talousministeri Yair Lapid kutsuu budjettiesitystään työtä tekevien ihmisten budjetiksi, jossa sotaa käydään heidän olosuhteittensa kohentamiseksi. Hän lupaa heidän tilanteensa muuttuvan kolmen vuoden aikana. Kansanedustajan ja talousministerin toimiaan aloittelevalla keltanokalla on kiire, sillä hän aikoo mullistaa koko valtion sisältä päin päämääränään nousta seuraavissa vaaleissa pääministeriksi. Hän tunnusti, ettei edessä oleva tie ole helppo, sillä maalla on 39 miljardin NIS budjetti-vajaus, jota hän lupaa lyhentää toimikautensa aikana. Hän lupaa, ettei hän seuraa entisiä  jälkiä vain siirrellen varoja ministeriöltä toiselle, vaan hän kahlaa umpihankea raivaten uuden polun, jonka keskeisenä henkilönä on työtätekevä ihminen. http://www.timesofisrael.com/finance-minister-this-is-the-war-of-the-working-person/
-          Ranskan parlamentti äänesti samaa sukupuolta olevien vihkimisen puolesta. Yli puolet parlamentista äänesti lain puolesta, jolla homoliitot laillistetaan. Oikeisto sanoo kumoavansa lain niin pian kuin suinkin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4371562,00.html
-          IDF:n suunnitteluosaston johtaja varoittaa armeijan määrärahojen leikkaamista. Hän valittaa myös asevelvollisten määrän vähentymistä, mikä valtion tulee huomioida. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4371540,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021