MAANANTAI 23.07.12


MAANANTAI 23.07.12

1. KADIMAN 73 päivää kestänyt seikkailu Netanyahun hallituksessa näyttää aiheuttaneen puolueen hajoamisen, eikä puheenjohtaja Shaul Mofazilla näytä olevan keinoja, joilla saada kapinoivat Knessetin jäsenensä takaisin ruotuun. Kadiman puolueen 7 kansanedustajaa halusi tavata varapääministeri Moshe Yaalonin, joka esitteli heille laatimansa luonnoksen asevelvollisuuslaiksi. Mofaz piti sitä jo hallituksessa ollessaan mahdottomana, ja ettei se ratkaise tasa-arvo-ongelmia, koska se ei kohtele haredi- ja arabikansaa samalla tavoin kuin muuta kansaa. Kadiman kapinalliset kuitenkin sanoivat löytäneensä Yaalonin esityksestä hyvää ja kannattavansa sitä. Päivän puheenaiheeksi on noussut kysymys, liittyvätkö kapinalliset Netanyahun hallitukseen. Pääministeri on uutisten kukaan tarjonnut heille runsaskätisesti hallituspaikkoja ja uuden BMW-auton, jollaisen talousministeriö on tilannut jokaiselle ministerille. Auton hinta on jotain 430 000 NIS, mutta alennettuna n. 215 000 NIS. Netanyahun hallitus on jo ennätyssuuri, joten nykyinen hallituksen istuntosali ja pöytä tulevat käymään ahtaaksi, että jokaiselle löydetään oma paikkansa.

TV-kakkosen mukaan kapinallisryhmää johtaa Tzahi Hanegby, joka kuitenkin vakuuttaa, ettei hän ole liittymässä hallitukseen tässä vaiheessa. Hänelle tarjotaan kotirintaman ministeriötä. Toisen uutisen mukaan Kadiman ke. Avi Duan on halukas ottamaan apulaisterveysministerin salkun. Ke. Aryeh Bibille tarjotaan sisäisen turvallisuuden apulaisministeri paikkaa, ke. Yulia Shamalov-Berkovichille apulaisliikenne ministerin paikkaa, ja ke. Zeev Bielskistä tulee salkuton ministeri. Myös kansanedustajat Otniel Schneller ja Yacov Edri ovat ehdokaslistalla.

KADIMAN johto läksytti pääministeriä, että hän yrittää ostaa puolueen kansanedustajia hallitukseensa ja liittymään Likudiin tarjoamalla heille BMW:n kuljettajalla kullekin.
Kadiman kansansuosio on alalukemissa, se saisi vaivaiset 7 kansanedustajaa, jos vaalit pidettäisiin nyt. Likudin suosio putoaisi jonkin verran, mutta Labour nousisi kakkoseksi.

2. BBC on olympialaisten websivullaan aloittanut merkillisen viivytystaistelun kertoessaan Israelin olympiajoukkueesta ja maan pääkaupungista. Sen Israelia koskevassa profiilissa kerrotaan, että ”Jerusalem on hallituksen istuntopaikka, mutta että useimmat ulkomaitten lähetystöt sijaitsevat Tel Avivissa”. BBC:n tietojen mukaan Israelilla ei ole pääkaupunkia ollenkaan, mutta ”Palestiinan” pääkaupunki on Itä Jerusalem. Siinä tuli jo monta virhettä, sillä Palestiinaa ei virallisesti ole olemassa, ainakaan valtiona, eikä sillä ole pääkaupunkia.

BBC:n venkoilu sai runsaasti arvostelua monelta taholta, minkä johdosta se muutti sanamuotoa jonkin verran, esim. Itä Jerusalem on tulevan Palestiinan valtion pääkaupunki, mutta Israelilla ei edelleenkään ole pääkaupunkia. Kulttuuri- ja urheiluministeri Limor Livnat otti sunnuntaina yhteyttä kansainvälisen Olympiakomitean (IOC) edustajaan Alex Giladiin, joka lupautui saamaan korjausta asiaan, mikäli se on mahdollista. Hän sanoi pyytävänsä  IOC:n informaatio-osaston johtajaa Mark Adamsia, jotta tämä vaatisi BBC:n muuttamaan Israelia koskevan web-sivunsa yhteneväiseksi IOC:n tiedotteen kanssa.
Samanlainen venkoilu tapahtui Lontoon kaupungin olympiatiedotteessa, jossa Israelilla ei ollut pääkaupunkia, mutta ”Palestiinalla” on pääkaupunki Itä Jerusalemissa. Tämäkin tiedote jouduttiin muuttamaan muotoon, jossa Jerusalem on Israelin pääkaupunki. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158129#.UAznN3VHT-k

3. IDF varautuu mahdollisuuteen, että ”arabikevään verisen leppeät kevättuulet” ehtivät Juudean ja Samarian arabialueille. Merkit viittaavat PA:n arabien olevan erittäin rauhattomia tilanteen kehittymiselle – tai paremminkin pysähtyneelle tilanteelle – PA:n johdossa, sekä taloudelliselle ja diplomaattiselle ahdingolle, mikä on pahentunut entisestään Egyptin Muslimi-veljeskunnan noustessa maan johtoon. Veljeskunnan ja uuden presidentti Mohammed Mursin mielisuosio liittyy ilman muuta Hamasiin Fatahin kustannuksella, sillä Hamasilla ja Veljeskunnalla on yhteiset juuret. Arabimaat ovat entistäkin haluttomampia toteuttamaan lupauksensa avustuksista saudien lupaamasta 100 miljoonan USD hätäavusta huolimatta.
VALMISTAUTUAKSEEN tilanteeseen IDF järjesti suurimmat harjoitukset kolmeen vuoteen, Harjoitusten keskipisteessä on Menashe prikaati, joka toimii Jeninin lähellä Samariassa Jordan-joen ja Välimeren välillä.
IDF:n edustaja kuvaili harjoitusta w-sivullaan tähän tapaan: ”Harjoitus testaa pääasiallisia kuvioita väkivallan kiihtymisestä alueella, mukaan lukien terrori-iskut pääteillä, terroristien soluttautuminen juutalaisyhteisöön surmaten siviilejä, sotilaan sieppaaminen, useitten pommien asettaminen turva-aidalle, ja paljon muuta.”
Harjoituksiin osallistuvat Israelin turvallisuusjärjestö (ISA), Israelin poliisi, Israelin Magen David Adom, vakituisia ja asevelvollisten osastoja, erityisjoukkojen yksiköitä, rajapoliisin erikoisoperaatioiden salaisia yksiköitä, Sky Raiders ja Israelin Ilmavoimat (IAF).

MENASHE-prikaatin aluekomentaja eversti Raasan Alian sanoo: ”On erittäin vaikea nähdä, miten monta välikohausta voi tapahtua, mutta tärkeintä on se, että olemme valmistautuneet. Olemme oppineet paljon, ja tunne siitä, että olemme saaneet jotain aikaan, on vallitseva.  Olemme valmistautuneet mihin tahansa kehityskulkuun.”
Eversti Alian piti erittäin tärkeänä inhimillisten tarpeitten ja inhimillisyyden noudattamista kaikissa tilanteissa. ”Tutkimme yhteisöjen ja kotirintaman turvallisuusjärjestelyjä samalla estäen terrori-iskut Israelia vastaan, sekä aktiivisesti toimien terrorin infrastruktuurin tuhoamiseksi.” Joukkoja harjoitettiin taistelemaan terroristeja vastaan ja heidän pidättämisekseen, samalla pyrkien huomiomaan israelilaisten ja arabien siviiliasukkaitten inhimilliset tarpeet. Erittäin tärkeäksi havaittiin tiedotustoiminta eri joukko-osastojen mutta myös niiden ja siviiliasukkaitten välillä.
Terrori-iskujen potentiaalinen määrä on huomattavasti noussut Gilad Shalitin vapauttamisen jälkeen satojen terroristien päästessä Juudeaan ja Samariaan.
Artikkelissa viitataan havaintoon, ettei harjoituksissa edes huomioitu yhteistyötä PA:n poliisin kanssa, jota esim. USA:n ulkoministeriö kiittää rauhan ja turvallisuuden palautumisesta Juudeaan ja Samariaan. Kuitenkin tämä ansio kuuluu IDF:lle, joka vastaa turvallisuudesta alueella ja on suorittanut myös PA:lle kuuluneet terroristien pidätykset. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158141#.UAzruHVHT-k

4. ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Liberman matkustaa Brysseliin, jossa hän tapaa EU.n ulkomaantoimiston johtajan Catherine Ashtonin sekä eurooppalaisia virkaveljiään. Hän pyrkii vakuuttamaan heille, että turvallisuustoimia on tehostettava juutalaisten ja israelilaisten laitosten ja instituuttien ympärillä, koska on odotettavissa Iranin tukeman Hizbullahin suorittamien terrori-iskujen lisääntyvän eri maissa, ja kohteina ovat varsinkin juutalaiskohteet.
Toiseksi Lieberman yrittää taivuttaa EU-maat asettamaan Hizbullahin ja sen kanssa yhteis-työssä olevat järjestöt terrorijärjestöjen listalle. EU on virallisesti vastustanut tätä selittäen, että Hizbullahilla on kansanedustajia ja ministereitä Libanonin hallituksessa. Israelilaiset viranomaiset uskovat, että Burgan pommitus oli Hizbullahin suorittama Iranin tuella.

TURISMIMINISTERI Stan Misezhnikov matkusti delegaationsa kanssa Bulgariaan vakuuttaakseen, ettei Israel syytä pommi-iskusta Bulgariaa ja että suhteet toimivat normaalisti. Hän osallistuu seurueineen Burgan uhrien muistotilaisuuteen, ja tapaa bulgarialaisen virkaveljensä ja muita Bulgarian viranomaisia.

5. KAIRON lentokentän virkailijat sanovat, että tästä lähtien Gazasta tulevat matkustajat saavat vapaasti tulla maahan. Tämä tarkoittaa, että Egyptin harjoittama matkustajaliikenteen valvonta Gazasta Egyptiin lakkaa. Uusi määräys, jota ei ole virallisesti vahvistettu, koskee myös Juudeasta ja Samariasta matkustavia palestiinalaisia. Matkustusrajoitus Gazasta Egyptiin tuli voimaan Hamasin kaapattua vallan Gazan kaistalla 2007. Egypti valvoo Rafahin rajanylitysterminaalia, mutta palestiinalaisilla on useita satoja tunneleita rajan ali, joiden kautta he ovat kuljettaneet kaikkea mahdollista Siinailta Gazaan, jopa autoja ja eläimiä.

Uuden määräyksen myötä monet gazalaiset ja Siinain beduiinit menettävät hyvän tulolähteensä, mikä voi aiheuttaa omat hankaluutensa.
Maanantaina havaittiin ensimmäistä kertaa, ettei Gazasta tulevilta matkustajilta vaadittu tavanomaista turvallisuustarkastusta eikä viisumia.
HAMASIN johdon taholta ilmoitettiin eilen, että se julistautuu pian itsenäiseksi valtioksi voidakseen katkaista suhteensa PA:n kanssa. Ulkomailla matkoilla ollut Hamas-johtaja Mahmoud Zahar kiisti tiedon perättömänä.
6. UUTISOTSIKOITA
-          Arabiliiton hätäkokouksessa Qatarissa eilen esitettiin vaatimus Syyrian presidentti Bashar Assadille astua syrjään ja samalla hänelle luvattiin turvapaikka. Päätöksessä esitettiin, että kapinalliset muodostaisivat väliaikaisen hallituksen valmistellakseen uutta perustuslakia ja uusia parlamenttivaaleja. Arabiliitto pitää tärkeänä, että Assad astuu syrjään mahdollisimman pian. Se myös myönsi 100 miljoonaa USD pakolaisten avustamiseksi. Israelia varoitettiin osallistumasta Syyrian tilanteeseen. Kokous puolsi PA:n toimia Palestiinan itsenäistymiseksi YK:n turvallisuusneuvoston kautta. PA haluaa valtiojäsenen oikeudet ilman valtiota. http://www.timesofisrael.com/arab-league-calls-on-assad-to-step-down/
-          Armoton sota Assadin armeijan ja kapinallisten välillä jatkuu saaden yhä julmempia muotoja, mikä kuuluu sisällissodan luonteeseen. Armeija haluaa kostaa sen terävimmän johdon eliminoimisesta käyttäen jos mahdollista entistä kovempaa tulivoimaa. Raporttien mukaan armeija teloitti 20 siviiliä Damaskoksen Mezzehin lähiössä syyttäen heidän osallistuneen kapinallisten avustamiseen. Reuters kertoo, että aktivistit kokosivat 20 – 30 nuoren ihmisen ruumiit.
-          Assadin armeija karkotti kapinallisten joukot kahdesta Damaskoksen esikaupungista, mutta ne jatkavat etenemistään Turkin rajalla, jossa ne miehittivät raja-aseman ja armeijan sotilaskoulun, kertovat aktivistien edustajat. Verisimmät taistelut käytiin viimeksi Aleppon sekä Deir al-Zorin omistuksesta. Turkin raja-asemia on kumpikin osapuoli kertonut miehittäneensä pian uudelleen menettääkseen, mutta niiden merkitys on lähinnä propagandistinen. Turkki kielsi rekka-autojen pääsyn Syyrian puolelle kapinallisten poltettua useita niistä rajalla. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=278529
-          PA:n taloudelliset ongelmat ja vaikeudet palkkojen maksamiseksi kymmenille tuhansille virkailijoilleen on nostanut Hamasin suosiota Juudeassa ja Samariassa. Israelin hallitus päätti maksaa ennakkoa 180 miljoonaa USD ahdingon helpottamiseksi, vaikka Abbas tekee kaikkensa Israelin maineen tuhoamiseksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=278506
-          Siinain terroristit tulittivat israelilaista bussia, joka kuljetti sotilaita turva-aitaa seuraavalla tiellä. Bussin sattui useita luoteja, mutta kukaan ei haavoittunut. Paikalle kutsuttu armeija osasto aloitti terroristien etsinnät epäillen, että niitä oli voinut päästä huomaamatta Israelin puolelle. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=278458
-          Aseistautuneet kaksi varasta tunkeutuivat Eilatissa Casa de Brasil ravintolaan vaatien työntekijöiltä rahaa. Ravintolan johtaja pääsi katolle kutsuen poliisin, jotka tulivat paikalle. Varkaat pakottivat heidät luovuttamaan aseensa, jonka jälkeen he ottivat pihalla ollen taksin ja sen ukrainalaisen turistin ja pyrkivät pakoon. Poliisi kuitenkin ajoi heitä takaa, ja syntyneessä tulitaistelussa yksi varkaista kuoli toisen haavoittuessa. Poliisi sai taksin pysähtymään ampumalla sen renkaisiin. Sekä taksissa ollut turisti että sen kuljettaja eivät haavoittuneet. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=278426
-          Syyria on ollut median otsikoissa viime viikkoina, mutta julma ja verinen sota jatkuu Irakissa pommien surmatessa kymmeniä ihmisiä, kuten eilen eri puolilla maata. Tarkkailijat pelkäävät, että sama tulee toistumaan Syyriassa, jos Assad luovuttaa. Syyriassa suurin pelko kohdistetaan sen joukkotuhoaseisiin, joita Assad voi käyttää sekä omia kapinallisia kansalaisiaan että ulkomaita vastaan. Kemiallisia ja biologisia aseita on siirretty varastoistaan, ja sekä USA, Israel että naapurimaat seuraavat hermostuneina, minne niitä viedään. USA ja Israel menevät väliin, jos Assad siirtää näitä aseitaan Bekaan laaksoon Libanonissa Hizbullahin varastoihin. http://www.aljazeera.com/news/middleeast/2012/07/20127236408546506.html



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021