KESKIVIIKKO 11.02.09
1. VAALIT on pidetty ja tulokset alkavat olla melkoisen pitäviä, joskin sotilaitten ja ulkomailla äänestäneitten tuloksia saadaan odottaa ainakin torstai-iltaan.
Tämän hetkiset tulokset kertovat seuraavaa, kun yli 99 % äänistä on laskettu:
Kadima 28; Likud 27; Israel Beiteinu 15; Labour 13; Shas 11; UTJ 5; NU (Ichud Yehudi) 4; Jewish Home (Juutalainen Koti) 3; Raam Tal 5; Hadash 4; Balad 3. Näistä kolme viimeksi mainittua ovat arabipuolueita, jotka saavat yhteensä 12 edustajaa.
Vaaleja seuraavat olettavat, että sotilaat äänestävät valtaosin Likudia, mutta riittääkö se kuromaan Kadiman 36 000 äänen etumatkaa?
Puolueitten edustajat ovat alkaneet spekuloida , mitä mahdollisuuksia voittajapuolueilla on saada toimintakykyinen hallitus kasaan. Ongelmapuolueita ovat Shas ja Israel Beiteinu, joista jälkimmäinen viidellätoista kansanedustajallaan omaa ratkaisijan osan, sanovat tarkkailijat.
Netanyahun johtamalla oikeistoyhtymällä on mahdollisuus saada 64 kansanedustajan tukema hallitus; Kadiman johtamalla keskus-vasemmistoyhtymällä on 56 kansanedustajan tuki nykyisten voimasuhteitten pysyessä. Hallituksen muodostaja tulee saada 61 kansanedustajan tuki voidakseen muodostaa toimintakykyinen hallitus. Knessetin paikkaluku on 120 edustajaa.
2. LABOUR-PUOLUE koki vaalien tulokset ehkä kipeimmin, sillä puolue on hallinnut maan johtoa vuosikymmenet. Puheenjohtaja Ehud Barak tunnustaa häviön, mutta vakuuttaa jatkavansa puheenjohtajana eläkeikäänsä saakka, sillä ”olen palvellut maata lähes 50 vuotta 19 ja puoli-vuotiaasta lähtien”, ja lupasi että tehtyjä virheitä tutkitaan ja niistä otetaan oppia. Barak vakuutti ennen vaaleja, ettei hän suostu puolustusministeriksi uudessa hallituksessa, ellei Labour saa yli 20 edustajaa uudessa Knessetissä.
Netanyahun virheistä yksi oli se, että hän aloitti Labourin kosiskelun jo ennen vaaleja, mikä ei tyydyttänyt äänestäjiä. Barakin kansansuosio on olematon operaatio Cast Lead näennäisestä onnistumisesta huolimatta, sillä Hamasin valta jäi poistamatta eikä Shalitia vapautettu. Barak teki selväksi aamulla, ettei Labour pelkää jäädä oppositioon.
Netanyahu tapaa Israel Beiteinun puheenjohtajan Avigdor Liebermanin saadakseen tältä lupauksen suostua hänen johtamaansa hallitukseen, Lieberman itse vakuutti aiemmin, ettei hän sulje pois mitään hallitusvaihtoehtoa. Hän ei sulje pois mahdollisuutta luovuttaa osia Juudeasta ja Samariasta, mutta hänellä on lisäksi ehdotuksia arabien asuttamien Israelin alueitten vaihtamisesta juutalaisten asumiin alueisiin turva-aidan itäpuolella. Tämän vuoksi häntä on syytetty rasistiksi, eivätkä kaikki hyväksy näitä suunnitelmia.
Netanyahu on ottanut yhteyttä myös Jewish Home puolueeseen, mutta ei NU-puolueeseen.
3. ILMAN Israel Beiteinua Kadima ei pysty muodostamaan hallitusta, ja sittenkin sen mahdollisuudet ovat lähes olemattomat, analysoi haaretzin Aluf Benn. Sen sijaan hän ehdottaa, että Kadiman ja Labourin tulee yhtyä tai ainakin muodostaa kiinteä koaliittio, jolla ne pystyisivät vakiinnuttamaan maan repaleista puoluekarttaa. Benn toteaa, etteivät puolueitten ohjelmat poikkea toisistaan juuri ollenkaan, molemmat ovat olleet neuvottelemassa Juudean ja Samarian sisäosien sekä Golanin ylängön luovuttamisesta. ”Tällaisella koaliittiolla olisi 40 kansanedustajaa Knessetissä, millä ne pystyisivät valvomaan politiikkansa toteutumista”.
Olmertin hallitusta, jota Kadima johtaa 28 kansanedustajansa turvin, pidetään vasemmisto-laisempana kuin Labouria.
Haaretzin analysoija ehdottaa, että Livni ja Netanyahu vuorottelisivat pääministereinä, kuten Shamir ja Peres tekivät vuosia sitten.
Kadiman kansanedustaja Haim Ramon ei usko oikeistohallituksen syntyyn, tai ”jos sellainen muodostetaan, se kestää korkeintaan puolitoista vuotta”. Hän kyselee, miten Shas ja Israel Beiteinu voisivat istua samassa hallituksessa, kun Shasin hengellinen johtaja sanoo Israel Beiteinun edustavan saatanaa, tai miten NU voisi sopia hallitukseen, koska se edustaa laittomaksi julistettua Kach-puoluetta? Hän sai tukea puoluetoveriltaan Meir Sheetritiltä, joka selittää, että Kadiman hallitusohjelmaan kuuluu rauhansopimukset Syyrian ja PA:n kanssa.
Tzipi Livni julisti aamulla voitonvarmuutta uhkuen, että Likudin tulee panna pois puolue-erimielisyytensä ja liittyä hänen johtamaansa kansalliseen hallitukseen. Se olisi todella kova paikka Likudin itsevarmalle johtajalle, Binyamin Netanyahulle. Netanyahu on vakuuttanut, ettei hänen johtamansa hallitus neuvottele alueluovutuksista eikä jaa Jerusalemia.
4. HAMASIN uskontoministeri tri Taleb Abu Shaar kertoi, että Hamas asettaa 25 miljoonaa USD IDF:n osittain tai kokonaan tuhoamien moskeijoitten korjaamiseksi Gazan kaistalla. Hänen tietojensa mukaan 45 moskeijaa oli tuhoutunut kokonaan, ja 55 osittain vaurioitunut taistelujen aikana. Varat aiotaan koota keräyksin, minimisumma on 400 USD. Salakuljetus tunnelien kautta Siinailta Gazan kaistalle on jatkunut lähes taukoamatta sodasta ja IAF:n pommituksista huolimatta. Suosittuja artikkeleita ovat polttoaineet, joita nuoret keskenkasvuiset pojat myyvät liikkuvista asemistaan. Petrolin hinta heillä on puolet siitä, mitä Israelin yhtiöitten toimittama polttoaine maksaa, kertoo tri Mahmoud Khozander, joka toimii varapuheenjohtaja petroli- ja kaasuyhtiöitten liittoutumassa Gazassa. Hän sanoo, ettei polttoaineitten, myös dieselöljyn, saatavuus ole loppunut, vaikka israelilaiset yhtiöt Dor Alon ja Paz lopettivat viennin Gazaan, arvoltaan 7.5 miljoonaa USD. (ynetnews)
Palestiinalaiset sanovat, ettei ole eroa Kadiman tai Likudin johtamien hallitusten välillä. Abbas sanoo, että molempien puolueitten tulee lopettaa ”setlementtien” laajentuminen ehtona keskusteluille. Hän sanoo, että tämä on ehtona rauhankeskustelujen jatkamiseksi.
Hamasin edustaja sanoo, että molemmat puolueet haluavat poistaa palestiinalaiset maasta, joten ei ole väliä, kumpi maata johtaa. Hamasin edustajat pitävät vaalien voittajia äärisuuntaa edustavina. (ynetnews)
5. ARABIMEDIA käsittelee Israelin vaalien tuloksia melkoisen yksituumaisesti. Yleisenä tendenssinä näyttää olevan huomio, että äärioikeisto voitti, mutta toisaalta katsotaan, että koko Israelin puoluekenttä edustaa oikeistoa, eli Israel ja oikeisto ovat yksi ja sama. Tämän mukaan taistelu käytiin oikeiston ja äärioikeiston välillä.
JORDANIAN Tv esitti kuvauksia kuningas Abdullah II:n puheesta armeijan juhlatilaisuuden yhteydessä. Kuningas käsitteli siinä isänsä kuningas Husseinen rauhan asiaa, ja totesi samalla, ettei vaaleissa voittanut oikeistoblokki edusta hänen isänsä rauhanaatetta. Al-Quds Al-Arabi lehti totesi esitellessään vaaleja, ettei voittanut oikeisto hyväksy palestiinalais-pakolaisten paluuoikeutta eikä Jerusalemin jakamista. Saudilehti Asharq Alawsat kertoi uutisissaan, että vaalitaistelu käytiin oikeiston ja äärioikeiston välillä. (haaretz)
6. KANSAINVÄLINEN ihmisoikeusjärjestö kertoo raportissaan, että Hamas eliminoi systemaattisesti Fatahia kannattavia palestiinalaisia Gazassa. Raportin mukaan Hamas on siepannut ainakin pari tusinaa Fatahin kannattajaa kodeistaan, vienyt heidät jonnekin eristettyyn paikkaan, jossa heitä kidutetaan, usein ampumalla heitä jalkoihin saaden heidät siten toimintakyvyttömiksi. Useita surmataan, ja heidän ruumiinsa kuten myös pahoin haavoitetut Fatajin kannattajat kipataan jonnekin kaatopaikalle. Joskus heistä ilmoitetaan omaisille, mistä he löytävät kadonneen perheen jäsenensä, usein ei sitäkään.
Järjestö perustaa raporttinsa uhreilta saamiinsa tietoihin, jotka ovat joutuneet Hamasin käsittelyyn. He haluavat pysyä nimettöminä koston pelossa, useat eivät halua puhua kokemuksistaan. Joissakin tapauksessa Hamasin pyssymiehet olivat täydentäneet aloittamansa Fatahin kannattajan eliminoimisen ampumalla heidät sairaalassa, jonne heidät oli viety. Järjestön jäsenet menivät Gazan kaistalle samaan aikaan kuin IDF:n sotilaat kerätäkseen aineistoa ihmisoikeusloukkauksista, luultavasti tarkoituksena oli seurata sotilaitten tekemiä vääryyksiä. (INN)
7. UUTISOTSIKOITA
- Fatah kiduttaa ja murhaa pidättämiään Hamasin jäseniä Juudeassa ja Samariassa. PA:n poliisit ovat pidättäneet sadoittain Hamasin jäseniä, joiden he pelkäävät suunnittelevan samanlaista kaappausta kuin Gazassa. Hamasin jäsen Abd Al-Haj pidätettiin muutamia päiviä sitten Jeninissä. Parin päivän kuluttua omaisille ilmoitettiin, että he voivat hakea hirtetyn omaisensa ruumiin. Omaisten mukaan häntä oli kidutettu ennen hirttämistä, kuten ruumiinvammat osoittivat. Hamasin edustaja Gazassa Fawzi Barhoun uhkaa kostolla. (INN)
- Jameel Shakura Khan Younisista pidätettiin Hamasin poliisien toimesta. Häntä kidutettiin, kunnes hän kuoli vammoihinsa, kertoo ihmisoikeusjärjestön edustaja. 30-vuotias Shakura vietiin kuulusteltavaksi, ja parin päivän jälkeen hänet toimitettiin paikalliseen sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa. (INN)
- Terroristit ampuivat eilen illalla raketin Gazasta Israeliin pian sen jälkeen, kun vaalipaikat oli suljettu. Se ei aiheuttanut vahinkoa.
- Mossadin entinen johtaja Ephraim Halevy kertoi British Zionist Federaation kokouksessa Mariott hotellissa Lontoon keskustassa, että sotilaalliselta kannalta operaatio Cast Lead oli menestys, sillä Hamas oli kärsinyt nöyryyttävän tappion. Hän katsoi, että Hamasin lähes täydellinen eristäminen arabimaailmassa todistaa samaa. Sekä Egypti että Saudi Arabia käänsivät selkänsä Hamasille, kuten tekivät myös Iran ja Syyria, eikä kukaan kuullut mitään Hizbullah-johtajasta Hassan Nasrallahista. Halevy vakuutti, että Israel on enemmän kuin kykenevä suoriutumaan Iranista yksinkin, jos niin vaaditaan. Hän kuitenkin pyytää, että juutalaisjärjestöt aktivoisivat Israelin tukemisen ulkomailla, jossa juutalaisvastaisuus kasvaa kaksinkertaisella voimalla.(JP)
- Michael Freund kertoo, miten työntekijät tehdessään uudistustöitä nelikerroksisessa talossa Portossa Portugalissa, löysivät lattian alta salaisen synagogan, jota Portugalin kuninkaitten 1400- ja 1500-luvulla harjoittaman pakollisen kääntymistyön vuoksi käännytetyt juutalaiset käyttivät palvellakseen siellä salaa isiensä Jumalaa. Pakolla käännytettyjä juutalaisia kutsuttiin hepreankielisellä sanalla ”anousim”, toinen loukkaavampi kutsumanimi oli ”marranos”, jonka juurisana muistuttaa sikaa. Lukemattomat juutalaista syntyperää olevat mutta juutalaisuutensa kadottaneet ovat Espanjassa ja Portugalissa alkaneet etsiä juuriaan ja paluuta isiensä uskoon. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019