TIISTAI 26.08.08
1. ”LUPAAN ettemme lepää, ennen kuin kaikki Israelin vankiloissa olevat palestiinalaiset on vapautettu”, huusi PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ääni liikutuksesta ja tilanteen tärkeydestä väristen Olmertin vapauttamien 199 terroristin vastaanottojuhlallisuuksissa Ramallahin hallinto-keskuksen Mukatan eteen kokoontuneelle kansanjoukolle. ”
”Kaikesta onnesta huolimatta tiedämme, että siihen liittyy murhe niistä, jotka jäivät jälkeen, ne 11 000, jotka tulee vielä saada vapaiksi. Heillä kaikilla on paikka sydämessämme, mutta heistä yksi on erikoinen, vanhempi veljemme Marwan Barghouti ja johtajaveljemme ja johtajaveljemme Ahmad Sa´ad, jotka toivomme näkevämme pian”.
”Vertaansa vailla olevaa julmuutta”, otsikoi JP:n pääartikkeli terroristien vapauttamista käsittelevän kirjoituksensa. Artikkelissa kerrotaan, että Israelin vankiloissa on n. 8 500 Palestiinan arabia Länsirannalta ja Gazasta. Heistä 5 000 kärsii tuomioitaan, 2 300 odottaa heidän asiansa käsittelemistä oikeudessa; loput ovat hallinnollisesti pidätettyjä. Artikkeli tunnustaa, etteivät vankilat Israelissakaan ole huvittelupaikkoja. Monilla heistä on läheisiä, jotka odottavat ja kaipaavat heitä, mutta eristetyt arabit ovat vaarallisia ”vastarintamiehiä”, joista monet ovat suunnitelleet, suorittaneet tai tehneet mahdolliseksi hyökkäyksiä tarkoituksella murhata ja vahingoittaa israelilaisia busseissa, kahviloissa, yökerhoissa ja hotellin juhlasaleissa, artikkeli toteaa. Heillä on kuitenkin oikeus valittaa oloistaan vankiloissa vieraileville asianajajien ja tuomariston jäsenille, jopa nekin, jotka erityisen vaarallisina on turvallisuussyistä suljettu eristystiloihin muista vangeista. Lisäksi vankien luona vierailee Punaisen ristin, journalistien, lakimiesten ja vankien asiamiesten sekä omaisten edustajia. Naimisissa olevat vangit saavat jopa erikoisluvan tavata vaimonsa kahdestaan. (JP)
2. ON SYYTÄ verrata Israelin arabivankien asemaa niihin olosuhteisiin, joissa arabien kidnappaamat israelilaiset joutuvat elämään, kuten IDF:n sotilas Gilad Shalit, jonka Hamasin ja PRC:n pyssymiehet kaappasivat kesäkuun 25. päivänä 2006. JP:n pääartikkeli kertoo, ettei Shalit ollut tehnyt mitään pahaa arabeille, tuskin laukaissut kivääriäänkään, muuten kuin harjoituksissa. Sotilaana hänelle kuuluisi sotavangin asema ja sen mukana tulevat kansainväliset oikeudet. Kuitenkin häneltä on riistetty kaikki inhimilliset perusoikeudet; häntä pidetään jossain pimeässä maanalaisessa loukossa ehkä seinään kahlittuna; hänen vanhempansa eivät saa vierailla siellä, vain propagandakirje tai videonauha silloin tällöin. Kukaan ei tiedä, millaisiin päivittäisiin julmuuksiin, kidutuksiin ja nöyryytyksiin hänet alistetaan kuin seinään kahlittu koira. Ei Punainen Risti, ei asianajaja eikä kukaan ulkopuolinen saa nähdä häntä. Kuin suolana haavan päällä Gazassa levitetään vääristelty mukamas Shalitin äidin pojalleen lähettämä ääniviesti, josta on tullut paikallinen hitti. (JP)
3. MARWAN BARGHOUTI, Abbasin johtaman Fatah Tanzimin Länsirannan johtaja, tuomittiin murharyhmien lähettämisestä ja heidän kohteittensa suunnittelemisesta viiteen elinkautiseen + 40 vuotta todistettavasti aktiivisesta osallistumisesta viiden israelilaisen murhaan ja muitten terroritekojen suunnittelusta. PA:n johtajat ovat useissa eri tilanteissa vaatinet hänen vapauttamistaan vankien vapauttamisoperaatioitten yhteydessä.
AHMAD SA´DAT, PFLP:n (Popular Front for Liberation of Palestine) johtaja, suunnitteli ja johti Israelin turismiministeri Rehavam Ze´evin murhan hotellihuoneensa ulkopuolella Itä Jerusalemissa. Hän kärsii elinkautistaan Israelin vankilassa.
NÄMÄ TUOMITUT terroristijohtajat PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tunnustaa veljikseen, joiden vapauttaminen on erityisen tärkeä hänelle.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jota Israelin ja USA:n johto pitää ”maltillisena”, mikä on myös saanut kansainvälistä tunnustusta, julkisessa puheessaan juuri ennen ulkoministeri Ricen vierailua, vaatii kaikkien Israelin pidättämien ja tuomitsemien terroristien vapauttamista. Hän ei maininnut sanallakaan Gilat Shatilista tai muista israelilaisista, jotka ovat joutuneet arabien ja palestiinalaisten panttivangeiksi. Sen sijaan, että Abbas olisi lupautunut taistelemaan terrorismia vastaan ja poistamaan hallintoalueeltaan syyt, jotka pakottavat IDF:n ja Shin Betin toimimaan hänen puolestaan terroristien etsimiseksi ja terroripesäkkeiden poistamiseksi, Abbas vaatii kaikkien näiden pidätettyjen terroristien ja heidän johtajiensa vapauttamista olosuhteista riippumatta. (INN)
TÄMÄ OSOITTAA Abbasin joko haluttomuuden tai kyvyttömyyden toimia ns. tiekartan ja Annapolis-asiakirjan säännösten ja hengen mukaisesti. Toisena vaihtoehtona on, että Abbas toimii kaksinaamaisesti PLO:n peruskirjan ja Hamasin esikuvan mukaan Israelin tuhoamiseksi kuitenkin näytellen valheellista ”rauhanmiehen” roolia.
Israelin hallituksen tapa vapauttaa tuomittuja terroristeja turvallisuusjohtajien varoituksista välittämättä kesken tuomionsa kärsimistä mukamas ”Abbasin aseman vahvistamiseksi” osoittaa joko käsittämätöntä lapsellisuutta ellei peräti tyhmyyttä, tai sen käyttämistä omaksi edukseen, kuten kriitikot esittävät sekä oikealta että vasemmalta.
4. SALAKULJETUS Siinailta Gazan kaistalle jatkuu ”suurella teholla” ja jopa tehostunut
entisestään, kertoi korkea turvallisuusvirkailija JP:n toimittajalle Y Katzille. ”Ei ole havaittavissa todellista muutosta aseitten salakuljetuksessa”, hän toteaa, ”Egyptiläiset työskentelevät pääasiassa samalla tavoin kuin ennen tulitauon alkamista.”
Shin Betin johtaja Yuval Diskin kertoi Knessetin ulkomaan- ja puolustusasioitten valiokunnalle, että Hamas käyttää rauhallista aikaa entistä tehokkaampien aseitten salakuljettamiseksi Gazaan, jotka pidentävät niiden kantomatkan aina Ashdodiin saakka.
PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak matkustaa tänään Aleksandriaan, jossa hän tapaa presidentti Hosni Mubarakin, tiedustelupäällikkö Omar Suleimanin ja puolustusministeri Muhammad Tantawin. Barakin mukana matkustaa hänen varamiehensä kenraali (res.) Matan Vilnai. Keskusteluissa tullaan käsittelemään Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluja, mutta myös aseitten salakuljetus saanee niissä tärkeän osan.
MATAN VILNAI kertoo, että ministeriö on varustanut Gazan lähiyhteisöt perusturvallisuus-järjestelyin. Vieraillessaan Shimei Maoz koulussa Vilnai totesi, että sinne on äskettäin pystytetty uusi suojarakennelma, joka tarjoaa suojaa 70:lle henkilölle.
Hän varoitti alueen asukkaita, että tulitauko on hyvin hauras ja että se voi rikkoontua koska tahansa. Siksi ministeriö valmistautuu pahimman varalle, hän sanoi. (JP)
5. USA:N ULKOMINISTERI Rice tapasi eilen illalla sekä Ehud Barakin että ulkoministeri Livnin, jonka hän tapaa uudelleen tänään yhdessä Ahmed Querian kanssa. Rice totesi, ettei rauhansopimusasiakirjan valmistuminen suunnitellussa aikataulussa näytä olevan mahdollista, vaikka molemmat osapuolet, sekä Israel että USA edelleen niin toivovat.Rice ilmaisi tyytyväisyytensä terroristien vapauttamisesta, joka tapahtui juuri ennen hänen saapumistaan maahan, mutta totesi samalla, että tarvitaan lisää ”hyväntahdon” eleitä. Hän kuitenkin vaatii niitä Israelilta, ei PA:lta. Rice haluaa, että lisää tiesulkuja ja tarkastuspisteitä poistetaan Juudeassa ja Samariassa.
TOIMINNALLEEN uskollisena JP:n Ricen vierailusta kertova H Keinon ja T Lazaroffin artikkeli lainaa runsaasti äärivasemmistoa edustavan painostusryhmän Peace Now raporttia, jossa se runsaasti esittelee, miten ”urakkapyyntöjen lukumäärä setlementeissä on noussut 550 % verrattuna viime vuoteen”. Puolestani haluan sanoa tähän ”Amen”, lisää sellaista, mutta Peace Now ei kerää ”todisteita” setlerien toimien edistymisestä hyvässä vaan pahassa mielessä. Järjestö pelkää, että tarkoituksena on hävittää ns. vihreä linja, joka noudattelee 1949 aselepolinjaa, ja jota palestiinalaiset vaativat uudeksi rajalinjaksi Israelin ja heidän haaveilemansa Palestiinan valtion välille.
YNETNEWS esittelee yleisönosastossaan lukuisia ”talkback” kirjoituksia, joissa todetaan, että lopultakin hyviä uutisia. Toinen toivoo, että ”setlementeissä” asuvat voisivat hakea PA:n kansalaisuutta, aivan kuten Oslon dokumenttien yksi aktivisti Uri Halper teki äskettäin ja kääntyi samalla muhamettilaiseksi. Kolmas ihmettelee, ettei Peace Now raporttiin sisälly arabien laittomasti rakentamat talot Länsirannalla. Neljäs katsoo, että kahden kansan yksi valtio on toteutumassa kaiken aikaa. (ynetnews)
ULKOMINISTERI Rice söi aamiaista Olmertin kanssa, tapaa Livnin uudelleen ja matkaa sitten Ramallahiin kuuntelemaan Abbasin keräämiä koottuja valheita Israelin pahoista töistä. Rice todennee Abbasille, että hän tukee tämän vaatimuksia useampien vankien vapauttamiseksi. Kaikella kunnioituksella, mutta USA:n ulkoministerillä luulisi olevan paljon ajankohtaisempia asioita ratkottavanaan kuin puuttua Israelin sisäisiin asioihin.
6. JERUSALEMIN pormestarin vaalien lähestyessä oppositiota edustava entinen liikemies Nir Barkat johtaa ehdokaskilpailua. Hänellä on 43 %:n kannatus gallupien mukaan marraskuussa pidettävissä vaaleissa. Toinen liikemies, monimiljonääriksi leimattu Venäjän juutalainen Arkadi Gaydamak lupaa, että jos hänet valitaan, maailman homot ja lesbot ja muut poikkeavat saavat etsiä toisen kaupungin paraatiaan varten. ”Vain minun kuolleen ruumiini yli”, hän totesi, mikä sai Jerusalemin seksuaalisesti poikkeavien järjestön Open House johtajat kantelemaan korkeimmalle oikeudelle, että Gaydamak kiihottaa kansalaisia veritekoihin, vaikka hän tarkoitti sillä vain itseään. (JP)
Shas-rabbi Ovadia Yosef haluaa kieltää juutalaisten pääsyn Temppelivuorelle. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021