TIISTAI 01.04.08
1. ”EN TULLUT TÄNNE tunkemaan mitään amerikkalaisia ideoita rauhankeskusteluihin”, julisti USA:n ulkoministeri Gondoleezza Rice (jota Libyan diktaattori kutsuu kotoisesti nimellä Liza) saapuessaan sapattipäivän iltana Israeliin, toisen kerran kuukauden sisällä. Rice päätti Israelin vierailunsa eilen ja lensi seurueineen Jordaniaan, jossa hän tapasi PA:n puheenjohtaja (myös presidentiksi tituleeratun) Mahmoud Abbasin. Rice sanaili vastauksensa journalistien tungetteleviin uteluihin tähän tapaan: ”Setlementtien aktiivisuus tulee loppua – laajentamisen tulee loppua. Työmme on keskittynyt saavuttamaan sopimus vuoden lopussa, joka mahdollistaa Palestiinan valtion, perustuen ”tiekarttaan. En näe mitään mieltä keskustella mistään muusta kuin sopimuksen aikaansaamisesta. Ja me tarvitsemme vuoden 2008 lopussa – jonka Annapolis oli tarkoitettu toteuttamaan – sopimuksen, joka perustaa Palestiinan valtion. Tähän me olemme keskittyneet.” Jotkut näkevät tässä Ricen tunkevan amerikkalaisen idean Israelin kurkkuun.
RICEN VIERAILUA seuranneet journalistit näyttävät olevan jotenkin ymmällään, miten keskustelut Israelin ja PA:n kanssa ovat edenneet ja missä nyt ollaan. Rice ei tunnustanut tietävänsä, että tekeillä olisi jokin tilapäinen sopimus ennen Bushin Israelin vierailua toukokuun puolivälissä, mutta sanoi jättävänsä Israelin ja PA:n päätettäväksi, miten he etenevät.
PÄÄMINISTERI Ehud Olmert tekeytyi myös tietämättömäksi. ”Diplomaattisia neuvotteluja käydään vakavassa mielessä; mutta kun luen dramaattisia otsikoita, että kaikesta on jo sovittu, sanon itselleni: Paha juttu etten ole tietoinen tästä. Ja toisaalta, kun luen ettei mitään tapahdu, ajattelen mielihyvällä, että tiedän jotain tapahtuvan. On keskusteluja, joissa teemme kaikkemme niiden edistämiseksi siten, että 2008 kykenemme tarkoin määrittelemään kahden valtion (rajat).”
JP:n artikkelissa kerrotaan, ettei Rice luota Barakin vakuutteluihin lupaustensa toteuttamisesta, vaan passittaa nimittämänsä tarkkailijan William Frazer III:n tarkistamaan huhtikuun 11. päivän tienoilla, että asiat etenevät Barakin lupaamalla tavalla. Barakin ja Ricen välille näyttää syntyneen melkoinen luottamuspula. Rice uudistanee vierailunsa Israelissa toukokuun alussa. (JP)
2. BARAKIN LUPAUS Rimonan tarkastuspisteen poistamisesta Ramallahin ja Jerikon väliseltä tieltä on saanut turvallisuusvirkailijat erittäin huolestuneiksi, koska tämän jälkeen palestiinalaisilla on esteetön yhteys Ramallahista Jordanjoen laaksoon ja Jerikoon. IDF joutuu tämän johdosta vahvistamaan asemiaan Kochav Hashachar ja Ma´aleh Efraim setlementtien läheisyydessä lisäämällä sotilaspartioita alueella. Juudean, Samarian ja Gazan juutalais-yhteisöjen neuvoston johtaja Dani Dayan kutsui Barakin päätöstä huonosti harkituksi, sillä tarkastuspisteen poistamisen jälkeen aiemmissa myönnytyksissä palestiinalaisille, seitsemän lapsen äiti sai surmansa sala-ampujien luodeista. Hän uhkasi, että neuvosto tulee itse asettamaan valvojat poistettuun tarkastuspisteeseen ja lisäsi, että tarkastuspisteen poistaminen aloitti kellon tikittämisen seuraavaa sala-ampujan uhria varten. Barak kutsui lupauksiaan tiesulkujen ja tarkastuspisteiden poistamiseksi ”laskelmoiduksi riskiksi”, mutta jätti kertomatta, miten monta israelilaista siviiliuhria hän on laskelmoinut riskin tuottavan.
PUOLUSTUSVIRANOMAISET kertovat, että Barakin lupaamat 50 tiesulkua ja tarkastuspistettä poistetaan seuraavien lähipäivien aikana, mikä tulee helpottamaan palestiinalaisten liikkumista Juudeassa ja Samariassa. Samalla se vaarantamaan juutalaisautoilijoitten ajoa alueella, koska myös sala-ampujat ja kivittäjät voivat liikkua esteettä. Kvartetin lähettiläs Tony Blair ”ylisti myös Barakin lupaamia helpotuksia todeten niiden parantavan palestiinalaisten päivittäistä elämää todellisen luottamuksen rakentamiseksi israelilaisten ja palestiinalaisten välille, että elinkelpoinen, turvallinen ja vauras valtio voidaan saavuttaa.” Kauniita sanoja, mutta ne kuulostavat samalta kuin viraston keskusradion lähettämä sama musiikki päivästä toiseen, mikä soi viraston virkailijan aivoissa jo etukäteen tietäen seuraavan kappaleen.(JP)
3. JERUSALEMIN KAUPUNKI hyväksyi eilen suunnitelmat 600 asunnon rakentamiseksi
Jerusalemin Pisgat Zeevin lähiöön. Rakennussuunnitelmat tarvitsevat sisäministeriön suunnittelu- ja rakennuskomitean vahvistuksen, minkä ei uskota tuottavan vaikeuksia. Kaupungin päätös tehtiin sen jälkeen, kun pääministeri Olmert vakuutti Kadiman eduskuntaryhmän kokouksessa maanantaina, että rakentaminen Jerusalemin itäosissa jatkuu. Pigat Zeevin rakennusprojekti on osa Jerusalemin suunnitelmista rakentaa 40 000 asuntoyksikköä kaupungin alueelle.
USKOLLISENA vasemmistolaiselle ideologialleen asiasta kertovat JP:n kolumnistit E Lefkovits ja T Lazaroff viittaavat artikkelissaan Peace Now painostusryhmän lausuntoon, jonka mukaan ”urakkatarjouspyynnöt uusien asuntojen rakentamiseksi Jerusalemin itäosassa ovat jyrkästi nousseet marraskuun Annapolis-konferenssin jälkeen, mikä häiritsee rauhankeskusteluja.”
Peace Now kertoo raportissaan, että joulukuussa esitettiin urakkatarjouspyynnöt 307 asunnon rakentamiseksi Jerusalemin Har Homan lähiöön ja 440 Talpiotin itäosaan. Sen mukaan kaikkiaan 3648 asuntoyksikön rakentaminen Jerusalemin lähiöihin esitettiin Annapolis-konferenssin jälkeen. Nämä painostusryhmät eivät tee eroa rakentamisesta Jerusalemin itäosan lähiöissä ja muualla Juudeassa ja Samariassa, mikä vääristää niiden tilastot. Israel on tehnyt selväksi toistamiseen, että Jerusalemin kaupungin aluetta käsitellään erillisenä alueena. (JP)
4. BRUTAALINA MUISTUTUKSENA tiesulkujen ja tarkastuspisteiden välttämättömyydestä Israelin turvallisuudelle on eilinen murhayritys lähellä Shiloa, valtatie 60 Shilon ja Elin tien-risteysten välillä. Kaksi peukalokyytiläistä odotteli siellä armahtavaa autoilijaa peukalokyytiin pyrkivien suosimassa paikassa, kun miesarabi lähestyi heitä pitäen käsiään taskuissaan alkaen kysellä heiltä jotain englanniksi. Välittömästi sen jälkeen arabi veti taskustaan esiin puukon aikoen puukottaa toista kyytiä hakevaa. Toinen peukalokyytiläisistä veti esiin käsi-aseensa ampuen arabiin kuolettavan laukauksen. Poliisin pioneeri tarkasti, ettei arabilla ollut räjähteitä vyöllään. Hänellä oli vaatteisiinsa piilotettuna toinen veitsi. Arabi oli n. 20-vuotias ja kotoisin Hebronin alueelta. Hän luultavasti opiskeli Bir Zeit yliopistossa. (JP)
5. USEAT TAHOT yrittävät haudata Winograd-raportin, kertoi komitean jäsen professori Yehezkel Dror eilen Knessetin tarkastusvaliokunnan kokouksessa. Hän kieltäytyi tunnistamasta, mitä nämä elementit ovat. Dror osallistui eilen valiokunnan istuntoon, jossa tehtiin päätös pyynnön esittämiseksi valtiontarkastaja Micha Lindenstraussille valmistella raportti, miten hallitus on toteuttanut raportissa esitettyjä suosituksia. Silmämääräisenä arvionaan Dror kertoi valiokunnalle, että hallituksen aikaansaannokset suositusten toteuttamiseksi ovat surkeita. Hän esitti Wino-raportin kuusi suositusta ja kertoi oman arvostelunsa:
1. Kansallisen turvallisuusneuvoston uudistaminen – suorittamatta.
2. Kansallisen turvallisuuden ja diplomatian arviointijärjestelmän uusiminen – suorittamatta eikä valmisteluja ole vakavasti edes aloitettu.
3. Ulkoministeriön diplomaatti- ja turvallisuusosastojen yhdistäminen – osittain tehty.
4. Keskeisten strategisten dokumenttien kehittäminen, joka yhdistää poliittiset ja turvallisuusperspektiivit – tuskin tehty, käyttökelpoisia välineitä ei ole todennäköisesti valmisteltu eikä työvoimaa palkattu sen suorittamiseksi.
5. Kotirintaman johdon uudelleen rakentaminen strategiselta pohjalta – osittain suoritettu mutta hyvin ongelmallisella tavalla.
6. Systemaattinen komitean suositusten toteuttamisen valvonta – suorittamatta.
Hallituksen sihteeri Ovar Yehezkel oli paikalla ja suoralta kädeltä hylkäsi useimmat Drorin esittämät arvostelut hallituksen toimista. Valiokunta pyysi Lindenstraussia laatimaan raportin, miten suorituksia on toteutettu. Lindenstrauss totesi, että Wino-raportin julkistamisesta on kulunut liian lyhyt aika asianmukaisen raportin valmistamiseksi. Valiokunta pyysi häntä paneutumaan asiaan sopivaksi katsomallaan ajalla. (JP)
4. UUTISOTSIKOITA
- IDF:N UPSEERI Lovai Balut, joka pidätettiin epäiltynä vakoilusta Hizbullahin hyväksi, on osoittautunut sotilastiedustelun salaisten operaatioitten no 504 agentiksi. (JP)
- CHECH-tasavallan puolustusministeri Vlasta Parkanova kertoi Israelin vierailunsa aikana, että hän tukee Israelin liittymistä Naton jäseneksi. Hän tapasi kolmepäiväisen vierailunsa puolustusministeri Ehud Barakin, ja kertoi Prahan hallituksen suhtautuvan hyvin vakavasti Iranin ydinohjelmaan. Hän puolusteli USA:n halua rakentaa ohjustentorjuntajärjestelmän maansa kamaralle todeten sen turvaavan myös Israelia. Hän kiisti Venäjän syytökset, että sitä rakennettaisiin Venäjän uhkaa varten. (JP)
- ENGLANTI on kehittynyt Euroopan anti-semitismin keskukseksi, toteaa Heprealaisen yliopiston historian professori Robert S Wistrich. Hän kertoi, että Englannin anti-semitistimiin ryvettynyt kirjallisuus- ja kulttuuritraditio on kehittynyt aikamme anti-semitismin ja anti-sionismin sekoitukseksi. Wistrich katsoo, että anti-semitismin ongelman taustalla on Englannin kasvava ja radikalisoituva muslimi-väestö, Englannin heikon juutalaisjärjestön avuton suhtautuminen, sekä englantilaisten irtautuminen kristillisistä juuristaan. Wistrich on saanut valmiiksi kirjan anti-semitismistä kaikkialla maailmassa. ”Englannin anti-semitismi on todettavissa ainakin tuhannen vuoden aikana”. Euroopan ensimmäinen juutalaisten karkotus tehtiin Englannissa 1290 kuningas Edward I:n toimesta, mitä seurasivat anti-semiittiset väkivalta-aallot vuosien ajan. Juutalaisten karkotus Englannista kumottiin 1656 Oliver Cromwellin toimesta. (JP, E Lefkovits)
- HAMASIN TV lähettää lastenohjelmaa, jossa lapsi puukottaa Bushia esittävän nuken kuoliaaksi, koska ”tämä tappoi hänen isänsä Irakissa, äitinsä Libanonissa ja veljensä ja sisarensa Gazan holokaustissa”. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021