TIISTAI 04.07.06
1. MÄÄRÄAIKA UMPEUTUI
Korpraali Gilad Shalitin kaappaajien asettama määräaika, jonka mukaan Israelin tuli aloittaa vaadittujen vankien vapauttaminen ja IDF:n joukkojen vetäminen pois Gazan alueelta, umpeutui tänä aamuna kello 06.00. Kaappaajat ilmoittivat, että vastuu kaapatusta on kokonaan Israelin käsissä eikä hänestä anneta uusia tietoja, hänen kansionsa on suljettu. Egyptiläisen lehden uutinen, jonka mukaan egyptiläinen neuvottelija oli saanut nähdä Shalitin, oli ilmeisesti virheellinen, koska Egyptin neuvotteluvaltuuskunta ilmoitti, ettei se ole antanut kenellekään tehtäväksi tavata kaapattua.
Olmert ilmoitti heti ultimaatumin saatuaan, ettei hän neuvottele terroristien kanssa, ja hän vakuuttaa edelleen pysyvänsä päätöksessään. Yksi kaappaajien tuntematon osapuoli Islamic Army ilmoitti edustajansa Abu al-Muthanan kautta, ettei asiasta keskustella enää, olkoon kaapattu elossa tai ei.
Hamasin ”sotilassiiven” Izzadin al-Kassam komentaja Muhammad Jabari vihjaa, että Hamas voi antaa toisen sisällöltään epämääräisen lausunnon IDF:n hämäämiseksi. Hän pelkää, että IDF pelaa aikaa antaakseen Shin Betin agenteille mahdollisuuden paikantaa kaapatun olinpaikka.
IDF on antanut ymmärtää, että jos kaapattua sotilasta vahingoitetaan, IDF tulee iskemään rajusti aloittamalla täysimittaisen hyökkäyksen Gazan alueen pohjoisosaan. IDF:n operaatio siellä on rajoitettu vain turva-aidan läheisyyteen pommien, miinojen ja tunnelien löytämiseksi.
Jos IDF laajentaa hyökkäystään Gazassa, palestiinalaisten uskotaan käyttävän lapsia ja alaikäisiä panssarien edessä saadakseen maailmalle järkyttäviä kuvauksia IDF:n julmuuksista. Tätä enteilee PA:n TV-yhtiön lähettäessä vanhoja filmejä, joissa ihannoidaan lapsien uhraamista Mohammed Duran tapaan.
2. DIPLOMATIAA
Israelin ulkoministeri Tzipi Livni matkusti eilen kiireiseen neuvotteluun Venäjän johtajien kanssa. Hän tapasi sekä ulkoministeri Sergei Lavrovin että presidentti Vladimir Putinin, jotka molemmat pyysivät kaappaajia vapauttamaan vankinsa ilman ennakkoehtoja. Livni pyrki tiedottamaan isännilleen, että Syyria ja Bashir Assad ovat kaappauksen takana. Putin soitti Livnin tapaamisensa jälkeen Mahmoud Abbasille, jolle hän ilmoitti tekevänsä kaikkensa saadakseen tilanteen normalisoitumaan mahdollisimman pian. Lavrov pyysi kaapatun vapauttamista ja hyökkäysten lopettamista israelilaisiin kaupunkeihin. Israelia hän kehotti maltillisuuteen.
EU ilmoittaa olevansa äärimmäisen huolestunut tilanteesta Gazan alueella ja kehotti molempia osapuolia välttämään toimia, jotka ovat kansainvälistä lakia vastaan, sekä kaapatun vapauttamista välittömästi.
Egyptin presidentti Hosni Mubarak matkusti tapaamaan Saudi Arabian kuningasta Abdullahia.
Erään luonnoksen mukaan kaapattu Gilad Shalit annettaisiin Egyptin tai Ranskan viranomaisille ja Israel lupautuisi vapauttamaan vankeja sovitun ajan kuluessa. Kaapatut ovat ilmoittaneet, ettei sotilasta surmata, sillä ”islamin periaatteisiin kuuluu armeliaisuus kiinni saatuja vihollisia kohtaan”. Lausunnon antaja al-Muthana totesi kuitenkin, että Shalitin kohtalostaan päättävät hänen kaappaajansa.
PA:n oikeusministeri Ahmed al-Khalidi kertoo lontoolaisen al-Quds lehden mukaan, että PA vie IDF:n Gazan hyökkäyksen Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen.
3. UHKAVAATIMUS
Kaappaajien antama 24 tunnin uhkavaatimus näyttää yllättäneen Israelin poliittisen ja sotilaallisen johdon. Molemmat ovat vihjailleet kriisin voivan jatkua viikkoja tai kuukausia, mutta palestiinalaisilla näyttää olevan kiire lypsää tilanteesta kaikki se hyöty, mitä siitä on mahdollista saada. Israelin johto mutusteli asiaa pari tuntia ennen ilmoittamistaan ulkopuolisille, ettei se aio perua aiempaa kovaa linjaansa.
Molemmat osapuolet ovat nyt hermoja rassaavassa tilanteessa odottaen vastapuolen reaktiota ja jos mahdollista, tekevän jonkun pahan virheen tai ratkaisun, jolla voisi manipuloida vastapuolta.
Israelin äärimmäisenä päämääränä on Hamasin hallinnon kaataminen ja sen poliittisen kannatuksen ja voiman murskaaminen, mutta tuloksena näyttää olevan Hamasin ja Fatahin lähentyminen ja liittoutuminen yhteistä vihollista Israelia vastaan. IDF haluaisi aloittaa normaalin sotilasoperaation umpikujan puhkaisemiseksi, mutta asiaa mutkistaa kaapatun kohtalo ja vielä sekin, ettei Israelissa tiedetä, onko hän elossa vai ei. Jos hänen tiedettäisiin kuolleen, hyökkäys alkaisi välittömästi, ei vain kostoksi, vaan Kassam-rakettien valmistuspajojen sekä terrorismin infrastruktuurin tuhoamiseksi.
Abbasin asemaa on ihmetelty. Hän ei ota selkeää kantaa kaappaamista vastaan tai sen puolesta. Hän osoitti myötätuntonsa Haniyehiä kohtaan mennen hänen kanssaan tutkimaan pääministerin toimiston raunioita IAF:n ohjusiskun jälkeen. Abbasilla on Gazan alueella yli 35 000 ”turvallisuusmiestä”, joilla olisi kaikki mahdollisuudet suorittaa kaapatun etsintää, mutta mitään ei ole tehty asian hyväksi, vaikka Abbas lupasi heti kaappauksen tapahduttua tutkia jokaisen asunnon Gazassa, jos kaapattua sotilasta ei vapauteta välittömästi.
4. TILANNE KNESSETISSÄ
Israelin kansanedustajat ovat tehneet useita epäluottamuslause-ehdotuksia yhdeksän päivää sitten tapahtuneen IDF:n Sufan tukikohtaan tehdyn iskun ja israelilaissotilaan kaappauksen johdosta ja hallituksen toimista sen yhteydessä. Eilen vain arabiedustajien tekemä epäluottamuslause-ehdotus eteni äänestykseen saakka. Arabiedustajien tekemässä lause-ehdotuksessa todetaan hallituksen suunnitelleen Gazan hyökkäyksen ennakolta jo ennen kaappausta ja käyttävän sitä tekosyynä hyökkäykseen. Tämä epäluottamuslause hylättiin äänin 76 vastaan ja 10 puolesta, kolme pidättäytyi. Arabiedustajat vaativat Israelin pidättämien palestiinalaisten vapauttamista, mikä edistäisi rauhan ponnisteluja alueella.
He myös osallistuivat joukolla mielenosoitukseen Ofer sotilasvankilan ulkopuolella Jerusalemista pohjoiseen, vaatien sotilasoperaation keskeyttämistä Gazassa sekä Hamasin kansanedustajien vapauttamista.
Toiset kansanedustajat syyttivät arabiedustajia terroristien tukemisesta ja totesivat, että suostuminen terroristien vaatimuksiin aiheuttaa esikuvan, jota tullaan toistamaan jatkuvasti.
5. TERRORISTI ESIINTYY DOKUMENTISSA
Hamasin terroristi Muhammad Deif, joka on ollut Israelin eniten etsimien listalla vuosikaudet, esiintyi al-Jazeeran tekemässä dokumentissa maanantaina. Israelin turvallisuusjoukot ovat useasti yrittäneet teloittaa Deifin ja hänen väitetään haavoittuneen vaikeasti, mutta dokumentissa hän käveli vaivattoman näköisesti haastattelijan rinnalla kasvot peitettyinä. Deif on aiemmin kaihtanut julkisuutta teloitusten pelossa. Deif on syyllistynyt useiden itsemurhaiskujen suunnitteluun ja ohjaamiseen viimeisen vuosikymmenen aikana.
Deif vaati ohjelmassa kaikkia arabimaita ”vapauttamaan” Länsirannan, mitä hän luonnehti ei vain palestiinalaisten vaan jokaisen maailman muslimin velvollisuudeksi. ” Maailman jokaisen uskonnollisen muslimin velvollisuutena on vapauttaa tämä maa, koska se on islamin aluetta,” hän totesi.
6. SOTILASTOIMIA
Al-Aksa komentaja Jeninissä Fida Qandil sai surmansa sotilaitten ja palestiinalaisten välillä aikaisin tiistaiaamuna. Useita muita palestiinalaisia haavoittui tulituksessa.
Hamasin Izzadin al-Kassam ryhmän jäsen, 19-vuotias Ismail al-Masri, sai surmansa IAF:n ohjusiskussa Gazan pohjoispuolella Beit Hanoun alueella aikaisin tiistaiaamuna. Kaksi muuta haavoittui vaikeasti. Miehet lähestyivät kiellettyä sotilasaluetta IAF:n ampuessa ohjuksen heitä kohti.
IDF:n joukot ovat hivuttautuneet kilometrin verran kauemmas Gazan pohjoisosassa ja yhteenottoja aseellisten palestiinalaisten kanssa tapahtuu usein.
Samarian alueella pidätettyjen palestiinalaisten joukossa on kolme Eliyahu Asherin murhaan osallistunutta.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019