Friday, April 11, 2014

PERJANTAI 11.04.14


PERJANTAI 11.04.14
1. SAPATIN aattopäivä on ennusteen mukaan aurinkoinen taivaan ollessa lähes pilvetön päivälämpötilan noustessa 22:en asteeseen. Aamulla puoli seitsemän aikaan mittari näytti 12 lämpöastetta, mikä pitää yhtä ennusteen kanssa. Huomenna sapattina taivas peittyy puolittain pilvien taakse, mutta lämpötila pysyttelee tämän päiväisissä lukemissa, yön aikana jopa nousten, mutta laskien sunnuntaina parin asteen verran. Lämpötilat tänään: Jerusalem 12 -22; Tiberias 15 -28; Suolameri 20 -30; Eilat 17 -32 +C-astetta. Kovin heittelee sää lähi- päivien aikana, mutta lämmintä on edelleen, vain tuuli voi aiheuttaa häiriöitä.
2. RAUHASTA neuvottelevat Tzipi Livni ja Saeb Erekat esikuntineen tapasivat eilen toisensa. Raportit siitä ovat ristiriitaisia. Ynetnews.com kertoi heidän sopineen neuvottelujen jatkamisesta määrätyin ehdoin, joihin kuuluisi 1200 terroristin vapauttaminen – heidän mukanaan Israelin arabiterroristeja -, rakennuskielto Juudeaan ja Samariaan ja Jerusalemin itäosaan sekä Palestiinan valtion tunnustaminen perustuen 1949 aselepolinjoihin pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa, joihin kuuluvat kaikki vihreän linjan itäpuoliset alueet. Muut lehdet, JP ja Times of Israel vakuuttavat, ettei läpimurtoa tapahtunut, mutta keskusteluja jatketaan tänään. Abbas on lieventänyt joitain vaatimuksiaan, mutta kieltäytyy peruuttamasta allekirjoittamiaan jäsenhakemuksia kansainvälisiin järjestöihin. YK:n pääsihteeri allekirjoituksellaan vahvisti 7 hakemusta, niiden mukana YK:n alaisia järjestöjä, antaen täten oman tunnustuksensa Palestiinan valtiolle.
ISRAELIN viranomaiset kielsivät eilen illalla raportit, joiden mukaan läpimurto sopimukseen pääsemiseksi neuvottelujen jatkamiseksi toukokuun 29.päivän jälkeen olisi lähellä, kuten TV-kanava 2 raportoi. "Raportti on meille tuntematon. Tietääksemme kriisiä ei ole ohitettu", kuten eräs asiaa tunteva virkailija totesi, mutta sanoi neuvottelujen jatkuvan. Tzipi Livni ja Saeb Erekat tapasivat toisensa myöhään torstai-iltana USA:n erityislähettilään Martin Indykin valvonnassa. Livnin tukena oli Bibin uskottu Yitznak Molcho; Erakatia tuki PA:n tiedustelu-johtaja Majed Farah, kuten nimettömänä pysyttelevä PA:n virkailija kertoi AFP:lle. Täsmennyksenä kerrotaan, että sopimuksen sisältö noudattaa aiempia vaatimuksia, mutta lisäksi Israel vapauttaa neljännen 26 terroristin erän, ja USA vapauttaa Jonathan Pollardin. http://www.timesofisrael.com/israelis-palestinians-said-close-to-extending-peace-talks
3. ARABILIITON pääsihteeri Nabil Alaraby sanoo olevansa vakuuttunut, että Israel ja PA/PLO pystyvät pian sovittamaan erimielisyytensä ja jatkamaan neuvotteluja usean kuukauden ajan, kuten hän kertoi AFP:n toimittajalle torstaina. Hän piti päinvastaisia raportteja virheellisinä ja uskoo osapuolten jatkavan neuvotteluja toukokuun 29.n päivän jälkeen.
Alaraby ei halunnut käsitellä yksityiskohtia, mutta sanoi olevansa jatkuvassa yhteydessä EU:n ja USA:n ulkoministeri John Kerryn ja kanssa, jonka aloitteesta ja jatkuvien ponnistelujen tuloksena hän sanoi maaniteltua heidät pöydän ääreen uhkausten ja lupausten saattelemina. Kerryn pahin uhkaus Israelille varmaan muistetaan aina, jossa hän uhkasi juutalaisvaltiota kansainvälisillä pakotteilla steroideilla vahvistettuina. Alaraby kritisoi Israelia "setlementtien" rakentamisesta ja ajan peluusta strategisena aseena, kuten hän sanoi, harvinaisena ilmiönä maailmassa. Hän sanoi, ettei Israel hyväksy eikä hylkää P/PLO:n asettamia ehtoja, se vain jättää ne huomioimatta. Netanyahu ei ole virallisesti ilmoittanut omia ehtojaan, mikä antaa hänestä kuvan ajan pelaajana. Jotkut sanovat, että hän pyrkii vain odottamaan Obaman ja Abbasin poistumista näyttämöltä.   http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4509192,00.html
4. JUUTALAINEN KOTI puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett vakuutti taas uudelleen eilen, että hänen johtamansa puolue eroaa hallituksesta, jos se äänestettäessä ennen 1993 solmittua Oslon sopimusta tuomitut Israelin arabiterroristit vapautetaan neuvoteltavana olevalla sopimuksella Jonathan Pollardin vapauttamista vastaan. Bennett on vakuuttanut tätä niin monta kertaa julkiosuudessa, että hänen lienee vaikea peruuttaa sitä.
Likudin taholta sanotaan lähes ilkkuen, että jos Bennett todella haluaa toteuttaa uhkauksensa, mikään ei estä häntä siitä. Bennett sanoo pitävänsä esitystä sitäkin pahempana, ettei Abbas suostu joustamaan juuri mistään, ei peruuttamaan jäsen-hakemuksiaan kv. järjestöihin, mikä on vastoin neuvottelusopimusta, eikä pakolaisten paluuoikeudesta tai muista vaatimuksistaan, jotka toteutuessaan vaarantavat Israelin turvallisuuden.  http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4509230,00.html
5. GUY BECHOR kertoo ynetnews.com artikkelissaan, että YK:n pääsihteerillä Ban ki-Moonin laillisena velvollisuutena on todeta Abbasin allekirjoittamat jäsenhakemukset mitättömiksi, sillä Abbasilla ei ollut arvovaltaa niiden allekirjoittamiseen.
Bechor kirjoittaa, että tyypillisen banaanivaltion johtajan tapaan Mahmoud Abbas kokosi epämääräisen joukon ihmisiä, jotka istuivat hänen ympärilleen kuten eräänlaisena hallituksena, allekirjoitti joukon hakemuksia heidän nähtensä ja pani sen äänestykseen, joka tietenkin hyväksyttiin yksimielisesti yleisön suosionosoitusten säestyksellä.  Banaanivaltion banaani-TV julkaisi sen suorassa lähetyksessä kutsuen sitä historialliseksi tapahtumaksi.
Tämä oli tilanteen show-esitys, mutta onko hänen allekirjoituksillaan laillista kantavuutta? Bechor selittää, että Abbas on lähes 80-vuotias. Hänet valittiin PA:n puheenjohtajaksi 2005, ja hänen 4-vuotinen kautensa päättyi siten tammikuussa 2005. PA:n parlamentti valittiin 2006, joten senkin kausi päättyi 2010. Mutta koska Hamas voitti vaalit, Abbas hajotti parlamentin eikä ole määrännyt uusia vaaleja. Tällä tavoin Abbas kävi läpi muodon-muutoksen alkaen kutsua itseään presidentiksi, pyrkien hakemaan Juudeassa ja Samariassa sekä Gazassa valvomilleen alueille valtion tunnustuksen.
BECHOR toteaa, että USA on tietoinen Abbasin silmänkääntötempusta, mutta sulkee silmänsä pyrkien selittämään, että neuvottelut käydään Israelin ja PLO:n välillä. PA nimistä järjestöä ei virallisesti ole olemassakaan, eikä sillä ole laillista johtajaa, ei parlamenttia, ei virallisia puolueita, ei vaaleja eikä hallitusta, sillä hallituksen virallistaminen edellyttää parlamentin hyväksymistä. Bechor joutuu toteamaan PA:n arabien tilanteen omituiseksi, kuin olemattomana todellisuutena, jonka virallisesta edustajaa ei ole olemassa. Siten sen ja sen puheenjohtajan allekirjoittamilla dokumenteilla ei ole mitään laillista arvovaltaa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4508901,00.html
6. TUOREEN gallupin mukaan Likutenu (Likud +Israel Beitenu) saisi 37 edustajaa (nyt 31);  Jewish Home 15 (12); Labour15; Yesh Atid 14 (18); Shas ja Meretz kumpikin 9;  UTJ 7; Hatnua 3; Kadima putoaa. Arabipuolueista Raam-Tal 5; Hadash 4; Balad 3.
JOS Bennettin uhkaus erota hallituksesta siinä tapauksessa, että se aikoo vapauttaa myös Israelin arabiterroristeja mahdollisen sopimuksen yhteydessä, toteutuu, Netanyahulla on vaikea valinta joko hakea keskustan ja vasemmiston tukea tai mennä uusiin vaaleihin, jotka aina ovat yllätyksellisiä. Likudin vähättely Bennettin uhkaukseen voi osoittautua vielä vaaraksi hallitukselle, jonka sisällä muhii monia Netanyahun valtaa vastustavia voimia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179528#.U0eQxkBsNDQ
7. USA ja Englanti tutkivat uusia syytöksiä, että Assadin joukot ovat käyttäneet kemiallisia seita kahdessa tapauksessa Syyrian kapinallisia vastaan. Näihin kapinallisten antamiin tietoihin tulee suhtautua epäluuloisesti, että edellisen kerran Damaskoksen lähiössä tehty Assadin joukkojen suorittamaksi luultu hyökkäys todettiin kapinallisten tekemäksi, joiden intressien mukaista on saada Assadin hallitus syytettyjen penkille, mitä voi si mahdollisesti seurata länsimaiden suorat iskut Assadin tukikohtia ja lentokenttiä vastaan, sekä uusien tehokkaiden aseiden antamiseksi kapinallisille. Viimeiset kapinallisten saavutukset kertovat niiden keskeisistä taisteluista, jotka vaativat paljon kuolonuhreja. Isis ja al-Nustran joukkojen välisissä taisteluissa Irakin rajan tuntumassa kuoli 51 ihmistä.  
USA antoi nykyaikaisia panssari- ja it-ohjuksia kapinallisille, joiden avulla ne voivat uhata Syyrian armeijan viimeaikaista etenemistä. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah ilmoitti äskettäin, että Assadin pysyminen vallassa on varmistettu, mutta taistelukentän jälkisiivousta on vielä jatkettava. Israelissa seurataan tilanteen kehitystä hyvin tarkkaavaisesti, sillä kapinallisille toimitettuja aseita voidaan käyttää Israelia vastaan. Assad aloitti äskettäin taistelun kapinallisia lähellä Israelin pohjoisrajaa, mikä voi aiheuttaa harhalaukauksia Israelin puolelle.  http://www.timesofisrael.com/us-uk-probing-fresh-syrian-chemical-attack-claims-report



Thursday, April 10, 2014

TORSTAI 10.04.14


TORSTAI 10.04.14
1. TORSTAIPÄIVÄ alkoi viileänä ja epämiellyttävän tuulisena lämpömittarin osoittaessa 12 astetta. Taivas on pilvinen kelmeän auringon pilkistellessä ajoittain pilvien raoista, ja lännen suunnassa on sumua. Rannikolla ja pohjoisessa on voinut jopa tulla muutama vesipisara. Huomiseksi luvataan aurinkoista lämpötilan hieman noustessa, mutta sapattina taivas saa uudelleen osittaisen pilvipeitteen, joka jatkunee sunnuntaina lämpötilan heitellessä korkeimmillaan 20 asteen kahta puolen. Näin ennustetaan Jerusalemin alueille. Lämpötilat: Jerusalem 10 -18; Tiberias 14 -25; Suolameri 19 -27; Eilat 16 -29 +C-astetta. Tuulen vuoksi olisi Israeliin matkustavien hyvä varata mukaan kevyt tuulitakki, jonka voi kuljettaa retkillä mukana. Aurinko tuntuu polttavalta silloin, kun se paistaa.
2. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka presidenttimandaatti päättyi tammikuussa 2009, toimii todellisen itkupillin (crybaby) tavoin. Häntä varoitettiin monien taholta yksipuolisista toimista, mutta hän jätti varoitukset huomioimatta, ja nyt nähdessään rangaistusten kaatuvan hänen päälleen hän juoksee Kairoon itkemään arabiliiton pääsihteerin Nabil al-Arabin syliin huutaen: Tuo paha juutalaispoika uhkailee minua.
Israelin pääministeri Netanyahu sanoi tiistaina, että Israel lopettaa kaikki suorat yhteydet PA:n virkailijoiden kanssa ja tutkii lopettavansa keräämiensä tulli- ja verosaatavien tilitykset PA:n tileille rangaistuksena PA:n yksipuolisista toimista. Abbas lensi suoraa päätä Egyptiin pyytäen, että haluttomat arabimaat korvaisivat PA:n menettämän määrän. Hän myös itkee, että PA joutunee siinä tapauksessa vararikkotilaan ja hajottanee itsensä. Netanyahu ei ole vielä tehnyt päätöstä tilitysten keskeyttämisestä, mutta asiaa tutkitaan. PA:n varojen holtiton käyttö tuntuu sitäkin vaikeammalta hyväksyä, kun se maksoi v. 2012 aikana Israelin tuomitsemille ja vankiloissa rangaistuksiaan kärsiville terroristeille, naisten ja lasten murhaajille, 75.5 miljoonaa USD kuukausipalkan tavoin, joka on suurempi kuin PA:n arabien keskimääräinen palkka. USA ja EU tullevat kritisoimaan sellaista päätöstä. PA:n vuosibudjetti oli v. 2012 n. 3.1 miljardia USD.
PA:n apulaispääministeri Mohammad Mustafa varoitti, että rangaistustoimet vain pahentavat tilannetta ja sanoi PA:n työskentelevän niiden estämiseksi, kuten Israelin Radio raportoi. Israelin ja PA/PLO:n neuvottelijat tapaavat vielä kerran torstaina voidakseen estää yhteyksien täydellisen katkeamisen. Hallitus kehotti keskiviikosta alkaen lopettamaan kaikki virkailijatason yhteydet PA:n kanssa lukuun ottamatta turvallisuutta ja rauhanneuvotteluja koskevat yhteydet. Abbas ilmoitti juuri, että neuvotteluja jatketaan toukokuun jälkeen.  
MINISTERI Naftali Bennett kehotti hallitusta aloittamaan välittömät suunnitelmat B-ratkaisun toteuttamiseksi Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen asettamiseksi Israelin suoran hallinnon alaisiksi. Times of Israel henkilökunnan laatiman raportin mukaan, jossa juutalaisasukkaita kutsutaan "setlereiksi", ainakin Gush Etzion, Maale Adumim, Ofra, Beit El ovat sellaisia juutalaiskaupunkeja ja yhteisöjä useiden muiden ohessa. Artikkelin mukaan niissä asuu yhteensä n. 440 000 "setleriä" muutaman kymmenen tuhannen arabi rinnalla, joten niiden liittäminen Israeliin ei muuttaisi demografiaa sanottavasti. "Nämä alueet ovat suuren kansalaismielipiteen mukaan Israelin sydänalueita, joilla on suuri turvallisuus-, historiallinen ja moraalinen merkitys Israelin valtiolle", Bennett selitti.
BENNETT vertaa tällaisia toimia siihen prosessiin, joilla Jerusalemin itäosa liitettiin Israeliin ja Golanin ylänkö kuuden päivän sodan jälkeen Menachem Beginin aikana. Hän julisti jo alkuviikosta FB-sivullaan rauhanprosessin kuolleeksi Abbasin räikeästi rikottua neuvottelu-sopimusta ja Oslon accordeja yksipuolisilla toimillaan. "Tämän valossa asioita tarkastellen rauhanprosessi on edennyt tiensä päähän, ja nyt on aloitettava uusi aikakausi", Bennett kirjoitti FB-sivullaan. Vastauksena John Kerryn kritiikkiin Gilon lähiön 708 asuntoyksikön urakkatarjouspyyntöjen julkistamisesta Bennett kirjoitti, ettei siinä ole mitään anteeksi-pyytelemistä, se on sionismia.  http://www.timesofisrael.com/israeli-punitive-measures-will-topple-the-pa
3. P5+1 maat aikovat jatkaa toukokuussa neuvotteluja Iranin kanssa lopullisen sopimuksen laatimiseksi, vaikka osapuolten näkemykset ovat edelleen kaukana toisistaan, kuten AP ja Times of Israel raportoi. Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif sanoi puhuessaan konferenssissa, että 50 – 60 % erimielisyyksistä on jo ratkottu. Seuraava 2-päiväinen konferenssi aloitetaan 13. toukokuuta Viinissä väliaikaisen sopimuksen takarajan ollessa heinäkuun lopussa, mutta sitä voitaneen jatkaa tarvittaessa.
P5+1 maiden edustajien johtajana toimiva EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Ashton sanoo, että runsaasti keskitettyä työtä tarvitaan vielä ratkaisemattomien kysymysten selvittämiseksi. USA:n tiimin johtaja Wendy Sherman ei täysin yhdy ulkoministeri Zarifin määrittelyyn neuvottelujen vaiheesta todeten, että vain sata-prosenttisesti muotoiltu sopimusteksti voidaan hyväksyä lopullisessa sopimuksessa. Länsimaat esittävät Iranin vastaisten boikottitoimien asteittaista poistamista, jos Iran suostuu rajoittamaan uraanin rikastustoimiaan ja luopuu suunnitelmistaan ydinpommin rakentamiseksi.
IRAN ilmoittaa, että jo vuosia sitten maan korkein johtaja antoi ydinpommin käytön vastaisen fatwan, sitovan uskonnollisen päätöksen. Länsimaat spekuloivat, missä määrin suullisesti annettu fatwa on sitova, koska kirjallisesti sitä ei ole julkistettu. Venäjä ja kiina edustavat sovittelevaa kantaa, länsimaat, USA, Englanti, Ranska ja Saksa, ovat tiukempia vaatimuksissaan. Kiperimmät ongelmat kohdistuvat Fordon maanalaiseen rikastuslaitokseen sekä Arakin raskasvesilaitokseen, joka tuottaa plutoniumia, josta myös ydinpommi voidaan valmistaa. Venäjän pääneuvottelija Sergei Ryabkov toteaa, että edistystä niitä koskevien kysymysten ratkaisemiseksi on tapahtunut, mutta eteneminen on hidasta, sentti sentiltä.
IRANIN ylin kaitsija Ali Khamenei sanoo, että neuvottelut ovat tärkeitä, mutta pyyhkäisee pois mahdollisuuden, että Iran lopettaisi ydinteollisuutensa kokonaan.  USA:n ulkoministeri John Kerry sanoi senaatin kuulemistilaisuudessa tiistaina, että Iran pystyy halutessaan rakentamaan ydinpommin kahdessa kuukaudessa todeten, että neuvotteluille annetut 6 -12 kuukautta ovat paljon enemmän kuin 2 kuukautta, eikä USA välttämättä tue pitempää aikaa. Hän painottaa luotettavan monitori-järjestelmän merkitystä. USA ottaa esille jokaisessa tilaisuudessa kolmen amerikkalaisen kohtalosta Iranissa, joista yksi on juutalaissyntyinen, entinen FBI-agentti Levinson. http://www.timesofisrael.com/iran-claims-50-to-60-percent-agreement-on-nuke-deal
4. ELÄKKEELÄ oleva ID F:n korkea upseeri, eversti Amatzia Chen, valittaa, että Israelin kansa on menettämässä luottamustaan Israelin puolustusvoimiin. Hän selittää, että, 1949 aselepolinjojen sisällä asuvien juutalaisten oletetaan tuntevan olonsa eniten turvatuksi, mutta että käytännössä he pelkäävät tulevaisuuttaan enemmän, kuin Juudeassa ja Samariassa asuvat juutalaiset, jotka pelkäävät ainoastaan sitä, että IDF tulee tuhoamaan heidän kotinsa. Tämä siitä huolimatta, että he elävät vihamielisen kansan keskellä.
CHEN sanoo olevansa huolestunut IDF:n sotilaitten ja Yitzharin asukkaitten äskeisistä yhteenotoista, joiden seurauksen IDF hajotti 4 asuntotaloa Yitzharissa, jonka asukkaat puolestaan tuhosivat armeijan tukikohdan kylässä. Se osoittaa hänen mielestään vaarallista kehitystä maassa, jonka ainoana turvana ovat IDF:n sotilaat.
CHEN sanoo, että IDF on valinnut väärän tavan puolustaa kansalaisiaan. Sen sijaan, että se keskittyisi terroristien tuhoamiseen, se mieluummin suostuu kompromisseihin heidän kanssaan ikään kuin he olivat tasavertaisia.  Tämä rohkaisee terrorismia ja murentaa kansan luottamusta IDF:n rooliin kansan puolustajana. Hän mainitsee pari esimerkkiä, jotka osoittavat Israelin asukkaiden joutuneen asumaan pitkiä kausia pommisuojissa armeijan johdon epäröidessä antaa hyökkääjille ratkaisevat iskut. Gush Katifin asukkaat eivät vieläkään ole löytäneet paikkaansa sen jälkeen, kun heidät karkotettiin Gazasta.
CHEN sanoo, että Israel on edelleen eräänlainen ghetto, jota viholliset näykkivät ja halventavat joka suunnalta, ja tämä mentaliteetti on saatava muuttumaan. Tämä tuo mukanaan viimeisen kehityksen mukaisilla aseilla varustetun armeijan moraalisen heikkouden, joka epäröi iskeä vihollistaan täysin voimin. "Mitä vahvempia ja voimakkaampia me olemme, sitä vähemmän meitä vastaan hyökätään", Amatzia sanoo.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179481#.U0Y-fkBsNDQ
5. AMERIKKA turvallisen Israelin puolesta (AFSI) puheenjohtajan Mark Langfanin kodissa viime keskiviikkona järjestetty tilaisuus oli pakahtumiseen asti täynnä kuulijoita. Tilaisuudessa Langfan ja entinen Israelin lähettiläs Yoram Ettinger selvittelivät demografian vaikutusta Israelin tulevaan kehitykseen. Ettinger totesi, että Juudeassa ja Samariassa on nyt 60 %:n juutalaisenemmistö, ja nykyisen trendin mukaan se tulee kasvamaan 80:en prosenttiin vuonna 2035. Tämä johtuu juutalaisten syntyvyyden noususta ja samanaikaisesta laskusta arabien keskuudessa, sekä juutalaisten paluusta muinaiseen kotimaahansa. Hän totesi, että jos Israel vetäytyy kokonaan Juudean ja Samarian alueilta, sinne CIA:n mukaan muuttaisi 1.3 miljoonaa palestiinalaista ulkomailta. Jos Israel joutuisi miehittämään Juudean ja Samarian uudelleen, sitä vastassa olisi 4 miljoonaa PA:n arabia vuonna 2035 arvioidun 1.7 miljoonan arabin asemesta. Laskelmien valossa Israelin tulee mieluummin säilyttää nykyinen tasapainotila Juudeassa ja Samariassa, kuin vetäytyä niistä kokonaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179442#.U0ZHFUBsNDQ
6. IDF lähetti avaruuteen OFEK-10 satelliitin Shavit monivaiheisella raketilla. Molemmat ovat Israelin puolustusteollisuuden tuotteita. Satelliitti on suhteellisen pieni, mutta se on varustettu tekniikan viimeisen kehityksen mukaisilla laitteilla. Se on etäsensoreilla varustettu tarkkailu satelliitti, jossa on synteettinen aperture tutka (SAR) ja korkearesoluution kuva. Sen ominaisuutena on hypätä kuvasta toiseen lennon aikana jatkuvan kuvan asemesta. Sen kierrosaika maapallon ympäri on 90 minuuttia, mikä on sovitettu yhteen OFEK-9 satelliitin kanssa siten, että jokaisen 45 minuutin välein toinen niistä on saman alueen yllä. Tämä nopeuttaa kriittisen tilanteen seuraamista vihollisen valmistautuessa ohjusiskuun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179485#.U0ZME0BsNDQ



Wednesday, April 09, 2014

KESKIVIIKKO 09.04.14


KESKIVIIKKO 09.04.14
1. LÄMPÖMITTARI näytti aamulla 13 lämpöastetta päivälämpötilan pudotessa selvästi aiemmista luvuista, mutta on täysin siedettävissä lukemissa. Viilenevä suuntaus on ainakin huomenna, mutta ennusteet lupaavat lämpenevää sapatista alkaen.- Viilenevää osoittavat myös poliittiset ennusteet USA:n hallituksen syyttäessä Israelia rauhanneuvottelujen estymisestä, mistä Kerryn mielestä on osoituksena se, että Israelin asuntoministeri Uri Ariel ilmoitti 708 asuntoyksikön rakentamisesta pääkaupunkinsa Jerusalemin Gilon lähiöön, joka kaikissa asetelmissa tulee jäämään Israelin omistukseen. - Iranin neuvotteluista Kerry ilmoitti, että USA on valmis rankaisemaan Irania välittömästi, elleivät neuvottelut sen ydinohjelman toteuttamisesta tuota hyväksyttävää sopimusta, mutta kuka enää luottaa hänen sanaansa? Presidentti Shimon Peres on Kiinassa esittelemässä omia rauhanideoitaan.
Arafat on julkisesti todettu valehtelijaksi hänen henkivartijansa sanoin, ja sitä samaa edustaa myös Abbas, jonka YK:n lähettiläs Riyad Mansour toteaa julkisesti, että muslimilla on oikeus valehdella poliittisissa kysymyksissä. - Venäjä valmistelee kaikessa hiljaisuudessa Ukrainan itäosan liittämistä äiti Venäjään, mutta etenee varovaisesti käyttäen provokaattoreita aikeittensa toteuttamiseksi. - Maailman media pyrkii ennakoimaan, mitä muuta ilkeää presidentti Putinin pääkopassa muhii, mutta huonolla menestyksellä. Entinen KGP:n korkea upseeri kävi läpi täydellisen koulutuksen politiikassa ja tunteittensa hallinnassa, ja osaa kätkeä sisimmät ajatuksensa ja tunteensa ulkomaailmalta. - Yllättävästi Ruotsi on siinä määrin esillä Putinin muistiossa, että Sveamamman turvallisuusmiehet ovat huolestuneet etenkin Venäjän harjoittamasta vakoilusta siellä, kuten Indipendant kertoo. - Israelin kansa ei 92 %:n enemmistöllä usko rauhanmahdollisuuksiin tämän neuvottelukierroksen tuloksena. - Israelin turvallisuusmiesten ja Juudean ja Samarian juutalaisasukkaitten välit ovat vaarallisesti tulehtuneet IDF:n osallistuessa entistä näkyvämmin heidän asuntojensa tuhoamiseen poliisin rinnalla, kuten Yitzharin esimerkki osoittaa, ja juuri ennen pessahia.
PÄÄMINISTERI Netanyahun Sara-vaimo on ikävällä tavalla noussut median palstoille, mutta lienee parasta jättää Saran ja Benyaminin perheasiat heidän selvitettäväkseen, sillä ilkeä-mielisiä ihmisiä liikkuu aina kaikissa piireissä, eikä vähiten korkeimmissa korkein panoksin.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 14 -21; Tiberias 14 -28; Suolameri 21 -30; Eilat 20 -31 +C-astetta. Täksi päiväksi luvataan aurinkoista säätä, mutta sikäli kuin pihapiiristä katsoen voi arvioida, taivas näyttää olevan ohuen pilvikerroksen peitossa. Huomenna taivas on virallisestikin puolipilvinen selkeytyen taas perjantaiksi lämpötilan kohotessa hieman.
2. USA:n ulkoministeri John Kerry lausui aiemmin selvästi pettyneenä ja tuohtuneena, että hän oli tuonut parivaljakon Netanyahun ja Abbasin juottokaukalon ääreen, mutta ne mokomat kieltäytyivät juomasta ihmetellen, mitä muuta hänen tulisi vielä tehdä. Tämän jälkeen alkaakin sitten syyttelykierrokset, joissa hän selkeästi vetää Israelin ja etenkin pääministeri Netanyahun osuuden suurimmaksi esteeksi prosessin etenemiselle.
Hän selittää, että ensimmäinen selvä neuvottelujen rattaisiin heitetty kapula oli se, että Israel siirsi vankien vapauttamisen sovitusta 29. huhtikuuta, jota seurasi ilmoitus 700 asuntoyksikön rakentaminen Jerusalemin itäosaa - ja muita senkaltaisia toimia, kuten hän selvitti. Juutalaisten pappissukuun kuuluva Kerry ei hyväksynyt Netanyahun ilmoitusta, että vapautuspäivä oli sapatti, eikä silloin ollut mahdollista suorittaa tarvittavia valmisteluja vankien vapauttamiseksi. Kysymys oli siirrosta, ei peruuttamisesta, mutta Abbasin järjestämän julkisen PA:n TV:n ikuistaman 15 järjestön, osan niistä YK:n alaisia, hakemusten allekirjoitustilaisuuden jälkeen Netanyahu ilmoitti vapauttamisoperaation peruuttamisesta. Hän ilmoitti samalla, että PA oli esittänyt lukuisia uusia vaatimuksia eikä ollut antanut suostumustaan neuvottelujen jatkamiseksi toukokuun jälkeen. Selitys ei kelvannut Kerrylle.
NEUVOTTELUPROSESSIA käsiteltiin USA:n senaatin ulkomaanasioitten valiokunnassa, jossa Kerry esitteli katkeria muistojaan ja myös vastaillen edustajien kysymyksiin selittäen, että molemmat osapuolet vierittivät prosessin tielle esteitä, jotka eivät edistäneet neuvotteluja. Kerry viittasi puheessaan myös ja nimenomaan Abbasin allekirjoitustilaisuuteen, jota Abbas oli suurennellut ja reklamoinut kuin julkisena hylkäämisenä USA:n antamalle panokselle. Netanyahun vaatima Israelin tunnustaminen juutalaisen valtiona on kysymys, mitä Obaman hallitus ei pidä tärkeänä. Kerry sanoi, että se ratkaistaan neuvottelujen loppuvaiheessa. Senaattori John McCain sanoi, että neuvottelut ovat nyt loppuneet, vaikka Kerry voikin vetää niitä perässään jonkin aikaa. Kerryn mielestä neuvottelut ovat katkenneet vasta sitten, kun kumpikin osapuoli toteaa näin tapahtuneen. Kysymys on Kerryn uskottavuudesta ja kunniasta; ei mikään helppo pala narsistisen mielenlaadun omaavan nieltäväksi.
JOHN KERRY tapaa tänään tiistaina sekä presidentti Obaman että varapresidentti Joe Bidenin, pyrkien yhdessä kartoittamaan rintamalinjoja ja suunnittelemaan mahdollisia uusia toimia. Heidän lausunnoistaan ilmene, että todennäköisimpänä vaihtoehtona on USA:n osallistumisen vähentäminen suoriin neuvotteluihin antaen osapuolten selvittää keskinäisiä eroavuuksiaan.  Valkoisen Talon tiedottaja Jay Carney selitti medialle, että kysymys on ennen kaikkea osapuolten halukkuudesta tehdä vaikeita päätöksiä rauhan saavuttamiseksi. "Kysymys ei ole – ja osapuolet sen hyvin tiedostavat – USA:n tekemistä ratkaisuista, vaan heidän omistaan, joita kukaan toinen ei voi tehdä heidän puolestaan".  http://www.timesofisrael.com/kerry-focuses-blame-for-impasse-in-talks-on-israel
3. PA/PLO:n YK:n lähettiläs Riyad Mansour kehotti puheessaan YK:n komiteaa boikotoimaan Israelin "setlementeissä" valmistettuja tuotteita voidakseen sillä edistää palestiinalaisten valtion perustamista. Hän vakuutti, että kaikista huonoista ennusteista huolimatta PA/PLO on valmis jatkamaan neuvotteluja. Hän varoitti: Elleivät israelilaiset ole valmiit neuvottelemaan hyvää tahtoa osoittaen, palestiinalaiset siirtyvät seuraavaan vaiheeseen pitäen Israelia syypäänä kaikkiin laittomiin toimiin kaikilla rintamilla, poliittisesti, laillisesti ja diplomaattisesti.
MANSOUR totesi YK:n "Palestiinan kansan luovuttamattomien oikeuksien komitealle", että Palestiina tulee virallisesti olemaan valtiojäsen 13:ssa jäsenyyttä hakemassaan järjestössä 02. toukokuuta ja - riippuen Israelin toimista – valmistelee lisähakemuksien jättämistä. Hän esitti puheessaan, että jos Israel pyrkii estämään laittomasti heidän laillisia toimiaan, he tulevat lisäämään kolmannen ja neljännen ja niin monta kuin mihin heillä on lailliset oikeudet. Hänen puheensa tarkoitus oli vesittää Israelin toimien laillisuus. ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Liberman syytti palestiinalaisia neuvottelusopimusten rikkomisesta varoittaen, että ne tulevat aiheuttamaan vastatoimia.
MANSOUR kehotti puhuessaan YK:n komitean jäsenille laatimaan "lakeja, joilla estetään Israelin laittomien setlementtien laittomien tuotteiden pääsy maailman markkinoille". Hän sanoi, ettei riitä vain sympatian antaminen kokouksissa, tarvitaan konkreettisia tekoja. Hän viittasi marraskuun 29. päivään, jolloin hän toivoo kaikkien maiden voivan osallistua tilaisuuteen, jossa juhlitaan itsenäisen Palestiinan valtion syntymistä. Hän osoitti sanansa etenkin pankeille, jotka voivat lopettaa toimintansa Israelin kanssa. http://www.timesofisrael.com/pa-un-envoy-boycott-israeli-settlements
Kirjoittaessani edellisessä luvussa esitettyjä toimia, joihin PA/PLO on turvautunut, minulle tulee paha olo, suru sydämeeni, sillä niissä ilmenee PA:n arabien syvä Israelin ja juutalaisten vastainen viha. Tämän tasoittamiseksi ja Israelin kansan oikeuksien toteamiseksi lopullisesti heille luvattuun Pyhään Maahan on vaikea nähdä muuta ratkaisua, kuin uusi hävityssota, joka tulisi aiheuttamaan runsaasti verenvuodatusta ja tuhoa. En todellakaan usko, etteivätkö juutalaiset ja arabit voisi asua rauhassa ja turvallisesti rinnakkain, mutta molempien kansojen onnettomuudeksi palestiinalaisten johtajat ovat riistäneet kansaltaan sille kuuluvat oikeudet halliten heitä diktatorisesti tehden päätöksiä, jotka johtavat kansan tuhoon.
4. GAZAN arabit avasivat tulen IDF:n sotilaita vastaan heidän työskennellessään lähellä Kissufim yhteisöä, jota artikkelissa kuvataan kibbutsin kaltaiseksi. Hyökkäys sotilaita vastaan tapahtui tarkastuspisteessä tiellä, joka johtaa entiseen Gush Katif juutalaisyhteisöön, jonka Ariel Sharon tuhosi syyskesällä 2005 karkottaen sen kaikki juutalaisasukkaat.  
SAMASSA paikassa Gazan sala-ampujat avasivat tulen työntekijöitä vastaan lähellä turvallisuusaitaa. Kukaan ei haavoittunut tulituksessa, mutta työkoneita vaurioitui. Viime joulukuussa IDF:n palkkaama 22-vuotias beduiinityöntekijä Rahatista kuoli päähän osuneesta luodista. Gazan arabit ovat kiihdyttäneet Israelin vastaisia hyökkäyksiään sekä sala-ampujien että tienvarsipommien että rakettihyökkäysten muodossa. Gazassa toimii Hamasin lisäksi Islamic Jihad, salafistien osastoja sekä Fatahin al-Aksa marttyyrien prikaati, ja Al-Qaidalla on omat tukemansa osastot, joita kaikkia Hamas ei pysty hillitsemään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179435#.U0TwekBsNDQ
IDF:n sotilaat havaitsivat suorittaessaan epäiltyjen terroristien pidätyksiä Juudeassa ja Samariassa kaksi putkipommia Jeninissä. He neutraloivat pommit ilman vahinkoja.  Sotilaat pidättivät tiistain vastaisen yön aikana viisi epäiltyä, jotka vietiin kuulusteluihin. Kolme viikkoa sitten IDF:n sotilaat ja rajapoliisit tekivät yhteisen ratsian Jeninissä asuvan terroristin asuntoon. Syntyneessä tulitaistelussa terroristi ja kaksi muuta saivat surmansa, myös poliiseja haavoittui. Surmansa saanut terroristi, 20 vuotias Hamza Abu Halheja kuului Hamasin izz adin alk-Qassam prikaatiin. Paikalliset asukkaat aloittivat mielenosoituksen sotilaita ja poliiseja vastaan lisäten haavoittuneiden määrää.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179437#.U0T0IUBsNDQ
5. ISRAELIN hallitus päätti torstaina lukuisista rangaistustoimista PA:n arabeja vastaan. Netanyahu antoi määräyksen lopettaa kaikki taloudelliset ja siviili-yhteistoimintamuodot Ramallahin virkailijoiden kanssa vastauksena PA/PLO:n yksipuolisoista Israelin vastaisista toimista. Kielto ei koske armeijan turvallisuuteen liittyviä toimia eikä rauhanneuvotteluja.
VOICE of Israel radion mukaan kaikki ministeritason ja toimitusjohtajien väliset neuvottelut on kielletty, ja kaikki yhteydet PA:n virkailijoiden kanssa kulkevat hallituksen toimien koordinoijan kenraalimajuri Yoav Mordechain kautta. Päätöksen mukaan myös cell-puhelinvälitysliikenne, joka suljetaan ja tietoliikenneyhteys PA:n Watania puhelinyhtiöön katkaistaan. Päätöksessä ei mainita sähkön toimittamista PA:lle, jonka velkamäärä Israelin sähköyhtiölle ylittää 4 miljardia NIS, minkä se laskuttaa israelilaisilta kuluttajilta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179441#.U0T2b0BsNDQ
6. KERRY kertoi USA:n senaatin ulkomaanasioitten valiokunnassa, että Iran kykenee halutessaan valmistamaan ydinpommin 2 kuukauden kuluessa. Tämä on taas yksi arvio, joita vuosien aikana on annettu lukuisia eripituisine aikamäärineen. http://www.timesofisrael.com/kerry-iran-could-produce-nuclear-bomb-in-two-months



Tuesday, April 08, 2014

TIISTAI 08.04.14


TIISTAI 08.04.14
1. TIISTAIAAMUNA aurinko paistaa heikon pilviverhon takaa värjäten kaukaiset kukkulat vaaleanpunaisiksi kuin kahden vaiheilla arvioiden, aloittaisiko täydeltä terältä helteisen vaiko puolipilvisen ja lämpötilaltaan siedettävämmän päivän. Säätieteilijät ennustavat 24 asteen päivälämpöä, mikä ei tunnu kovin vaikealta kestää. Hyvä niin, mutta lämpötilan ennustetaan laskevan edelleen huomenna ja ylihuomenna, jolloin puolipilvisyys virallistetaan. Perjantaina sään pitäisi muuttua uudelleen aurinkoiseksi, mikä nostaa lämpötilaa uudelleen. Säätilat: Jerusalem 14 -23; Tiberias 14 -30; Suolameri 21 -31; Eilat 19 -33 +C-astetta. Kuten jo taisin mainita, sää pysyy miellyttävän lämpöisenä myös öisin lähipäivien aikana.
2. ISRAELIN lehdistössä puidaan edelleen ns. rauhankeskustelujen tilannetta, ja ennen kaikkea, miten tähän kuolleeseen tilanteeseen jouduttiin ja mitä pitäisi tehdä. Abbas lentää tänään Kairoon, jossa hän tapaa arabiliiton edustajia vaatimassaan kiireisessä kokouksessa. Israelin edustajat toimivat hillitymmin eikä yhtä näyttävästi USA:n hallituksen edustajien kanssa. Koko tämä prosessi on muuttunut yhä enemmän arabiliiton ja USA:n väliseksi keskusteluksi, jota käydään niiden edustajien PA/PLO:n ja Israelin hallituksen välityksellä. Abbas ei uskalla päättää mistään kysymättä ensin arabiliiton mielipidettä, mikä osoittaa, että Abbas on pelkuri. Hän pelkää imagonsa ja kunniansa menettämistä, mikä on arabille kuolemaakin pahempi, ja hän pelkää menettävänsä henkensä varoen tarkoin askeleitaan. Israelin pääministeri Netanyahu ja USA:n ulkoministeri John Kerry ovat jatkuvassa puhelin-yhteydessä, jopa useita kertoja päivittäin, millä Netanyahu turvaa selustansa.
PA:n johtajien kanta aluevaatimuksiin on se, että se suostui antamaan 78 % Syyria-Palestiinan maasta Israelin valtiolle, eikä suostu edes keskustelemaan lisämyönnytyksistä, kuten PLO:n virkailija Shaath selitti. PA:n vinkkien mukaan Abbas voisi suostua jatkamaan keskusteluaikaa 1 200 vangin vapauttamista vastaan, mutta vain kahdeksi kuukaudeksi ja keskusteluissa voitaisiin käsitellä vain rajakysymyksiä. Entinen neuvottelija Mohammed Shtayeth edustaa kovaa linjaa pitäen Israelin uhkauksia vastatoimista, kuten kokoamiensa verosaatavien pidättämistä, merkityksettöminä, sillä palestiinalaiset kärsivät joka tapauksessa Israelin päivittäisestä miehityksestä, kuten hän sanoi. Hän väittää Israelin pyrkivän hyötymään tilanteesta vaatimalla oikeutta perustaa uusia setlementtejä, enemmän eliminoimista ja pidätyksiä, talojen purkamista ja väkivaltaa. PA:n väitteessä ei ole huomioitu sitä, että juutalaisten kotimaaksi tarkoitetusta alueesta Englanti lohkaisi 1920 n. 75 % perustamansa Transjordanian kuningaskunnalle, joka oli tarkoitettu palestiinalaisvaltioksi.
USA:n ulkoministeriö tutkii tilannetta yhdessä presidentti Obaman kanssa pyrkien selvittämään, mitä Abbasin allekirjoittamat jäsenhakemukset käytännössä merkitsevät. PA:n johtajien käsityksen mukaan USA ei vastusta niitä, mutta ministeriön tiedottajan Jen Psakin mukaan USA tutkii tilannetta ja sitä, rikkovatko Abbasin jäsenhakemusten allekirjoitukset USA:n lakia ulkomaisten operaatioiden määrärahalakia 2014, joka kieltää PA:n YK:n alaisten järjestöjen jäsenhakemukset kuten myös kääntymisen Haagin kansainvälisen oikeuden ICC  puoleen. Jos PA on rikkonut näitä sääntöjä, USA voi perua PA:lle vuodeksi 2014 myöntämänsä 440 miljoonaa USD, josta 70 miljoonaa USD on tarkoitettu turvallisuus-toimille, loput PA:n talouden tukemiseksi, jolla on velkaa yli 4 miljardia USD. Abbas kehuu avoimesti, että PA valmistelee uusien jäsenhakemusten jättämistä järjestöille, joita se sanoo löytäneensä kaikkiaan 63 kpl. http://www.jpost.com/Middle-East/Palestinians-Israel-exploiting-peace-talks-crisis-to-make-further-demands-347810
3. ARABILIITON apulaispääsihteeri Ahmed Ben Helli totesi maanantaina, että Israelilta puuttuu todellinen halu rauhan saavuttamiseksi palestiinalaisten kanssa. Hän kuitenkin sanoo, että hän uskoo mahdollisuuteen edistyä lukkiutuneesta tilanteesta. "Me uskomme edelleen, että USA:lla on ratkaiseva rooli saada rauhanprosessi etenemään", kuten arabimedia kertoi hänen todenneen.
"Israelin rakentamat tosiasiat maassa osoittavat, ettei Israelin neuvottelijalla ole mitään todellista halua rauhanprosessin edistämiseksi", Helli sanoi. Arabiliiton 22 jäsenmaata painostavat Abbasia suostumaan neuvotteluajan jatkamiseen Israelin kanssa. Raportin mukaan Helli kieltäytyi painostamasta PA:ta jäsenhakemusten jättämisen siirtämiseksi kansainvälisiin järjestöihin todeten, että sillä on täysi oikeus hakea jäsenyyttä, vaikka se rikkookin PA:n hyväksymää sopimusta pidättyä siitä 9 kuukautta kestävien neuvottelujen aikana. Sen asemesta arabiliitto ilmoittaa painostavansa Israelia vapauttamaan lupaamansa viimeisen vankierän 26 terroristia, joiden tuli päästä vapauteen 29. huhtikuuta.
ABBASIN kiireeseen toimia vastoin sopimusta olla jättämättä jäsenhakemusta neuvottelujen aikana vaikutti luultavasti hänen pelkonsa joutua palestiinalaisten vihan kohteeksi, kun Netanyahu ilmoitti vapauttamisen siirrosta teknisistä syistä. Vasta Abbasin toimittua vastoin sopimusta Netanyahu ilmoitti, että viimeisen vankierän vapauttaminen peruutettiin. Israelin ja PA/PLO:n rauhanneuvottelijoiden maanantain kokouksessa Washingtonissa ei edistytty. He yrittänevät vielä kerran tänään tiistaina, mutta odotukset ovat pessimistiset.    http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Arab-League-Progress-still-possible-in-deadlocked-Israeli-Palestinian-talks-347840
4. Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor sanoo, että PA/PLO:n tekemät jäsenhakemukset ovat selvä sopimusrikkomus, mutta ne tulevat haavoittamaan palestiinalaisia enemmän kuin ketään muita. Hän sanoo, etteivät palestiinalaiset ole lukeneet "pienellä kirjoittuja lisä-määräyksiä", eli niiden ohjeistossa olevia tehtäväkuvauksia, mitä varten ne on perustettu. Prosor tarkoittaa tällä sitä, että PA:n hallinto rikkoo useita vaatimuksia järjestöissä, joiden jäsenyyttä se pyrkii hakemaan. "He eivät ole tajunneet, että jäsenyyteen kuuluu velvollisuus". Hän ottaa esimeriksi PA:n poliisien suorittamat journalistien pidätykset ja kovaotteiset kuulustelut vähäisestäkin Abbasin vastaisesta kirjoituksesta, mikä on vastoin kansainvälistä konventiota siviili- ja poliittisesta vapaudesta. Prosor puhui JP:n vuotuisessa konventissa New Yorkissa useiden israelilaisten merkkihenkilöiden rinnalla. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Prosor-Palestinian-Authority-in-clear-violation-of-agencies-it-applied-to-347844
Edelliseen voidaan esittää vastalause, että esim. YK:n Ihmisoikeusneuvoston jäsenistä suuri osa on maita, joissa ihmisoikeuksia rikotaan sumeilematta, eikä se näytä häiritsevän ketään. Valtaosa sen päätöslauselmista käsittelee Israelin väitettyjä rikkomuksia, mutta neuvosto sulkee silmänsä sen jäsenmaitten harjoittamasta räikeästä inhimillisyyden polkemisesta.
5. ASIANAJAJA ja entinen kansanedustaja Elyakin Ha´etzni kehottaa Israelia liittämään Juudean ja Samarian C-alueet valtioonsa ennen kuin PA/PLO sen tekee yksipuolisesti. Hän varoittaa, että PA/PLO:n saamat jäsenyydet useissa YK:n alaisissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä antavat sille virallisen valtion oikeudet ja YK:n virallisen tunnustuksen välittämättä Israelin vastalauseista. YK:n toimintaa hallitsevat muslimi- ja kehitysmaiden jäsenet, joiden palestiinalaisia suosivat ja Israelia tuomitsevat päätökset tehdään lähes automaattisesti. Ha´etzni sanoo, että Israel asettaa PA:lle vakavia taloudellisia pakotteita, mutta ne eivät riitä.
"Jos he ovat puuhaamassa itsemäistä valtiotaan yksipuolisesti, meidän tulee vastata siihen samalla mitalla", hän toteaa. "Jos he muuttavat säännöt ja aikovat yksipuolisesti kahmaista Juudean ja Samarian alueet hallintaansa, meidän tulee tehdä samalla tavoin, mutta ennen kuin he ehtivät toimia".
Ha´etzni on varmaan aivan oikeassa, sillä jos PA ehtii hankkia toimilleen YK:n ja mahdollisesti arabiliiton ja EU:n tunnustuksen, asia monimutkaistuu ratkaisevasti. "Meidän tulee vastata tuleen tulella; jos he aikovat toimia laittomasti, meidän tulee pystyä estämään se muuttamalla Juudean ja Samarian C-alueiden hallintaoikeus omistusoikeudeksi".
HA´ETZNI kehottaa kiirehtimään, sillä aikaa ei ole paljon, eikä se toimi Israelin hyväksi. Ongelmana vain on se, uskaltaako Netanyahu tarttua tilaisuuteen vaadittavalla päättäväisyydellä ja toimintatarmolla, mitä tässä häneltä vaaditaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179381#.U0Oa60BsNDQ
6. ISRAELIN poliisi kävi aikaisin tiistaiaamuna ojentamassa Ytizharin juutalaisasukkaille pääsiäislahjan tuhoamalla kaksi asuntoparakkia sekä kolmannen puolivalmiin asunnon. Viime viikolla IDF:n sotilaat kävivät tuhoamassa Avi ja Soshana Lazarin viisilapsisen perheen juuri valmistuneen asuntotalon, johon heiden oli tarkoitus muuttaa välittömästi. Tarkkailijat ovat ihmetelleet, mistä tämä kiire tuhoamiseen ennen suuria pyhäpäiviä, ja ovat tulleet tulokseen, että se lienee turvallisuusviranomaisten vastaus viime päivinä johtavien sotilasupseerien ja virkailijoiden autoja vastaan harjoitettuun ilkivaltaan, mihin Yitzharin asukkailla ei ole mitään yhteyttä.
YITZHARIN yhteisö sanoo lausunnossaan: "Tämä viranomaisten harjoittama tuhoaminen ja Yitzharin yhteisön kollektiivinen rangaistus on hävytöntä. On ennen kuulumatonta, että Israelin hallitus ja turvallisuusvirkailijat tuhoavat viattomien ihmisten kodit vain kostaakseen laittomat hintalappurikokset sen virkailijoita vastaan. Me vaadimme turvallisuusjoukkoja ja heidän johtajansa välittömästi lopettamaan tämän politiikan ja estämään kostonkierteen nousemisen entisestään". http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179392#.U0OgfEBsNDQ, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179393#.U0Ok3UBsNDQ










Monday, April 07, 2014

MAANANTAI 07.04.14


MAANANTAI 07.04.14
1. LÄMMINTÄ on, puoli seitsemän maissa mittari näytti jo 19 astetta, ja tuuli on heikko. Lämpötilan ennustetaan nousevan päivän aikana lähelle 30 astetta auringon paistaessa heikon pilviverhon takaa. Huomenna taivas saa runsaamman pilvipeitteen lämpötilan pudotessa reilut 7 astetta, kuten Times of Israelin säätieteilijä ennustaa JP:n luvatessa paria astetta vähemmän. Näin ennustetaan, mutta kuten tiedetään, sään ennustaminen on kovin epävarmaa koulutetuista ennustajista huolimatta. Säätilat tänään: Jerusalem 19 -20; Tiberias 16 -34; Suolameri 22 -36; Eilat 18 -36 +C-astetta. Tänään on vielä hellettä, mutta sen jälkeen ennustajat lupaavat siedettävämpää lämpötilaa, mikä sopii paremmin autolla liikkuville ja kuumilla ja pölyisillä raunioilla vieraileville pyhiinvaeltajille.
2. JOS sään suhteen on havaittavissa pientä helpotusta pahimman helteen hellittäessä, sitä voitaneen havaita myös ns. rauhanprosessin nykyvaiheessa, mutta on pelättävissä, että siinä palataan takaisin 9 kuukautta taaksepäin aikaan ennen John Kerryn sponsoroimia, uhkausten ja lahjusten avulla aloitettuja rauhanneuvotteluja. Yhdeksän kuukautta kalliisti palkatut miehet ja naiset kokoontuivat salaisissa paikoissa Jerikosta Jerusalemiin ja Washingtoniin saamatta yhtään sopimusta aikaan, mikäli raportteihin on uskomista.
Viimeinen yhteinen Maryin Indykin valvoma neuvottelutilaisuus Washingtonissa päättyi tuloksettomana PA:n edustajan Erekatin syyttäessä Israelin edustajana toiminutta Tzipi Livniä uhkailusta. Sitä edellinen Indykin valvoma 9 tunnin tilaisuus Jerusalemissa päättyi keskinäiseen "huutoäänestykseen" kummankin osapuolen ollessa epätietoinen, mistä äänestettiin. Ainoa asia, mistä neuvottelijat näyttävät olevan samaa meiltä, on toteamus, että lähes 9 kuukautta kestäneet rauhanneuvottelut ovat epäonnistuneet surkeasti. Jäljellä on enää irtopisteiden kerääminen syyllisen osoittamiseksi.
Lopullisen niitin neuvotteluille antoi Abbasin julkisesti TV:n välityksellä maailmalle reklamoima 15 kansainväliselle yhteisölle osoitettu jäsenhakemusten allekirjoittamis-tilaisuus Ramallahin Mukatan hallintokeskuksessa rikkoen häikäilemättä neuvottelujen ehtona olleen vakuutuksen pidättyä hakemusten jättämisestä 9 kuukauden ajaksi, ja uhaten lisäävänsä hakemusten määrää lukuisiin muihin järjestöihin. Kukkona tällä tunkiolla on PA:n uhkaus syyttää Israelia ja sen johtavia virkailijoita sota- ja muista rikoksista Haagin kansain-välisessä oikeudessa. Analyytikoiden ja kommentoijien hämmästelyihin antanee erään heistä antama selitys, ettei Abbas halua mennä aikakirjoihin palestiinalaisten asian petturina, jollaiseksi hänet olisi leimattu luopuessaan pakolaisten paluuoikeudesta, 1949 aselepolinjoista ja oikeudesta koko Syyria Palestiinan maahan, eli Israelin tuhoamisesta vaiheittaisen kehityksen myötä islamin kalifaatin perustamiseksi sen raunioille.
OMAKSUMANSA periaatteen mukaisesti keskittyä vain syntyneen vahingon korjaustoimiin esittämättä omia suunnitelmiaan Netanyahun hallitus ilmoittaa vastaavansa samalla mitalla, jo Mooseksen Lain esittämän "silmä silmästä, hammas hampaasta, mustelma mustelmasta" periaatteen mukaan. Netanyahu sanoi, että PA:n johtoa tulee rangaista sopimusrikoksista. Hän tarkoittanee tällä sitä, että Israel vetää PA:n johdon Haagin kansainväliseen oikeuteen (ICC) syyttäen sitä sotarikoksista ja ihmisoikeusrikoksista, kuten ministeri Bennett yksilöi. Jotkut virkailijat Israelin leirissä vielä uskovat sovintoon, onhan muutamia päiviä jäljellä. Virallisesti neuvottelut päättyivät lopulliseen umpikujaan, ja Israelin johto valmistautuu palaamaan siihen, missä oltiin yli 8 kuukautta sitten. RATKAISEVINTA tässä on kuitenkin se tapa, millä USA:n ulkoministeri John Kerry sanoo tilanteen kuumuuden ja taistelun helteen viilenneen sotaväsymyksen saadessa taistelijat valtaansa adrenaalin puutteen vuoksi.
3. DAVID LEV kertoo Arutz Shevan artikkelissaan, että terrorijärjestö Fatah pyrkii lähestymään terrorijärjestö Hamasia saadakseen sen liittämään kätensä yhteisen asian taakse ja unohtamaan menneet erimielisyydet tärkeämmän asian eli Israelin tuhoamisen edistämiseksi asteittain, koska suora hyökkäys voimasuhteiden epätasapainon vuoksi ei ole mahdollista eikä mielekästä.
HYVÄN tahdon eleenä Fatahin kontrolloiman PA:n nimittämä rauhanneuvottelija, PLO:n korkea virkailija Saeb Erekat kehottaa Hamasia toteuttamaan kaikki aiemmat sopimukset Fatahin kanssa voidakseen yhdistää voimat yhteistä vihollista Israelia vastaan. Hän esitti mielipiteensä lauantaina konferenssissa nimeltään "Strategia ja vastarinta".
EREKAT sanoi puheessaan mm. "Me vaadimme, että Hamas enemmän kuin koskaan toteuttaa Kairon ja Dohan sopimukset. Poliittisten puolueiden tulee sovittaa keskinäiset erimielisyytensä vaalien eikä luotien avulla". Hamas kaappasi vallan Gazassa 2007 Israelin vetäydyttyä sieltä syksyllä 2005. Hamas aloitti sen jälkeen Fatahin syrjäyttämisen Gazan kaistalla käyttäen joskus koviakin otteita. Fatah vetäytyi sieltä keskittyen vahvistamaan valta-asemaansa Juudean ja Samarian alueilla syrjäyttäen Hamasin virkailijoita pidättäen heitä mielensä mukaan kuulusteluja varten, jotka arabitavan mukaan ovat mutkattoman suora-viivaisia, ja joissa kidutuksen käyttäminen on oleellinen osa.
GAZAN kysymys on aina ollut ongelma rauhansovitteluissa Israelin ja PA:n arabien välillä. Erään suunnitelman mukaan Gazasta rakennettaisiin yhtenäinen silta Hebronin tienoille, tai kaivettaisiin tunneli maanpinnan alapuolelle – jossa palestiinalaiset ovat eteviä. Fatah kuitenkin janoaa päästä takaisin Gazaan, sillä se antaisi virtuaaliselle Palestiinan valtiolle yhteyden merenrantaan ja oman sataman. Maayhteys sinne katkaisisi Israelin kahtia.
EREKAT ilmaisinkonferenssissa Fatahin kyltymättömän halun saada Gazan kaista uudelleen valtaansa ja on siksi halukas tarvittaessa joustamaan omista vaateistaan. Hän julisti näin: "Julistan täten presidentti Abbasin ja omasta ja Fatahin johdon puolesta, että Hamas on poliittinen puolue, ei ole nyt eikä koskaan ole ollut terrorijärjestö".  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179329#.U0JAHEBsNDQ
4. AVIGDOR LIBERMAN, Israel Beitenu puolueen puheenjohtaja ja Israelin ulkoministeri, sanoo nyt painokkaasti, että hänen johtamansa puolue äänestää neljännen vankierän vapauttamista vastaan, jos sellainen tilanne syntyy. Netanyahu ilmoitti, että käytännössä neljännen 26 terroristierän vapauttaminen on peruttu, koska sen vakuutena ollut rauhan-neuvottelujen edistyminen on pysähtynyt. Politiikassa on kuitenkin ennen aikaista sanoa "ei koskaan", sillä poliittinen tarkoituksenmukaisuus sanelee sen säännöt.
Israel Beitenu menee mieluummin uusiin vaaleihin kuin suostuu uusien terroriryhmien vapauttamiseen, ei edes pakettiratkaisun yhteydessä, jolla Jonathan Pollard voitaisiin vapauttaa lähes 30 vuotta kestäneestä vankeudesta, Liberman toteaa. Israel Beitenu solmi vaaliliiton Likudin kanssa ennen viimeisiä parlamenttivaaleja, joissa se sai 11 kansanedustajaa ja Likud 20, millä varmistettiin Netanyhaun pääministeriys.  Hän viittaa nykyiseen sopimukseen Netanyahun ja Abbasin välillä, jolla Israel suostui vapauttamaan 104 terroristia vankiloistaan sitä vastaan, että PA/PLO suostui tulemaan neuvottelupöytään. Hän pitää hyvin pahana sopimuksen rikkomisena sitä, että Abbas päätti hakea jäsenyyttä 15:ssa kansainvälisessä järjestössä, osa niistä YK:n valvomia kesken 9 kuukauden sopimusaikaa.
JOS Israel Beitenu ja Juutalainen Koti puolueet äänestäisivät vankien vapauttamista vastaan, Netanyahu joutuisi turvautumaan Meretzin, Labourin ja arabipuolueiden ääniin, mikä tulisi sotimaan hänen omia periaatteitaan vastaan. Oppositiojohtaja Isaac Herzog suosittelee vaalien pitämistä: "Antaa Libermanin mennä vaaleihin".  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179321#.U0JQTUBsNDQ
5. KOMITEA juutalaisten rukousoikeudesta Temppelivuorella kokoontuu ensimmäiseen istuntoonsa tänään maanantaina. Sillä on visainen kysymys puitavanaan: Miten saada aikaan sopimus tai päätös, jolla juutalaisten rukoileminen Temppelivuorella sallittaisiin ilman, että epäluuloinen Jerusalemin poliisi seuraa jokaista vuorelle noussutta juutalaista, ettei vain edes tuuli heiluttele hänen huuliaan merkiksi äänettömästä rukouksesta? Jordania, joka rauhan-sopimuksen mukaan valvoo vuoren päivärutiinia, ilmoitti äskettäin, että rukouksen salliminen juutalaisille on vastoin sopimuksia. Kiihkomielisimmät muslimioppineet sanovat, että koko Temppelivuoren alue muureineen ja piha-alueineen kuuluu Al-Aksa moskeijaan, ja että juutalaisten pääsy sinne on kielletty, sulkien siten heidän rukoilemisensa Länsimuurilla.
Komitea Temppelivuoren asemasta perustettiin Miri Regevin toimesta, joka johtaa Knessetin maan sisäisten ja ympäristöasiain valiokuntaa. Sen jäseninä ovat David Tzur (Hatnua), Zevulun Kalfa (Juutalainen Koti) ja Nachman Shai (Labour). Rabbi Yeuda Glick, joka toimii Liba-projektin koordinoijana juutalaisten oikeuksista Temppelivuorella, sanoo olevansa hyvin jännittynyt jo siitä, että tällainen alakomitea perustettiin, olkoon sen työstä millaiset seuraukset tahansa. Hän sanoo odottaneensa 20 vuotta, että joku edes antaisi heille oikeuden esittää mielipiteensä ilman, että se estetään leimaamalla heidät ääriaineksiksi, harhautuneiksi tai vaarallisiksi, mitä he eivät ole koskaan olleet.
Aiemmin kansanedustajat ja hallituksen ministerit varoivat nousemasta Temppelivuorelle, ettei se herättäisi mielenosoituksia tai väkivaltaa, mutta nyt tämä varovaisuus omien oikeuksiensa puolesta taistelemisesta on alkanut mureta suurelta osin muutaman kansan-edustajan antautuessa näkyvästi puolustamaan oikeuttaan. Kansanedustaja Moshe Feiglin on yksi heistä, jolle Netanyahu lätkäisi kiellon nousta vuorelle, koska hänellä oli tapana nousta juutalaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, useimmin torstaisin, vuorelle rukoilemaan, minkä hän teki julkisesti eikä salaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179347#.U0JWjUBsNDQ
6. Ynetnews.com julkaisi mielipideosiossaan artikkelin, jossa tutkitaan mahdollisuutta, että Israel joutuu etsimään uuden tukikepin USA:n tuen osoittautuessa ruokosauvaksi, joka murtuu vähäisessäkin ponnistuksessa. Artikkelissa lähdetään siitä, että voimavaroiltaan vähäinen Israel tarvitsee joka tapauksessa vahvemman tukijan islaminmeren keskellä, joka osoittaa enemmän vihamielisyyttä ja tuhoa kuin hyväksymistä joukkoonsa yhtenä joskin erilaisena kansakuntana.
ARTIKKELISSA todetaan, että luontevimmin siihen sopisi Venäjä, joka nousevana suurvaltana ei ole vieras alueella entisen Neuvostoliiton ajoilta. Toisina ehdokkaina olisivat Kiina ja ehkä Intia, tai BRICS liittoutuma (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka), mutta sen poliittinen ja maailmanlaajuinen valtaoikeus hakee vasta muotoaan. Se tarkoittaisi Israelin ja USA:n välisten lukuisten sopimusten ja yhteistoiminta muotojen vaikeutumista. Se tarkoittaisi samalla Israelin uskonnollisten ja kulttuuri-siteiden katkeamista. Miten EU sopisi tähän kuvioon, on sekin arvailujen varassa, mutta muutoksen aika on käsissä.   http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4507433,00.html





Sunday, April 06, 2014

SUNNUNTAI 06.04.14


SUNNUNTAI 06.04.14
1. ENNUSTEEN mukaan päivästä tulee lämmin, lämpömittari näytti puoli seitsemän aikaan jo 19 astetta ja noussee päivän mittaan. Lämmintä jatkunee vielä huomennakin, mutta tiistaina taivas pilvenee ja lämpötila alenee kuutisen astetta, jatkaen taas aurinkoisena keskiviikosta alkaen. Lämpötilat tänään: Jerusalem 19 -29; Tiberias 18 -31; Suolameri 24 -34; Eilat 22 -34 +C-astetta. Sään lämpeneminen auttaa mukavasti asunnon sisätilojen lämpenemistä.
2. USA:n nimittämä Lähi-Idän rauhanprosessia käsittelevä hyökkäysosasto ei anna hetkellisten takaiskujen hillitä ryntäyksiään vahvoja torjuntamuureja vastaan, vaan nuoltunaan haavojaan parin päivän ajan on valmis uuteen rynnistykseen, joskin heikennein joukoin ja murenneella uskolla lopullisen voittoon.
Obaman nimittämä Lähi-Idän erityislähettiläs Martin Indyk houkutteli Tsipi Livnin – jos Livni nyt houkutteluja kaipaakaan – ja vastahakoisen Saeb Erekatin tänään tapaamaan  paikassa, jota ei paljasteta sovitun salailuperiaatteen mukaan. Onko tällä yrityksellä mitään onnistumisen mahdollisuuksia on kokonaan toinen asia, niin lukkiutuneet ovat osapuolten uskottavuusvälit. Livni tarjosi PA:lle vankien vapauttamista myönnytyksiä vastaan, mutta Abbas torjui tarjouksen syyttäen Israelia neuvottelujen torpedoimisesta, vaikka hän itse sanoi aiemmin, ettei vankien vapauttamisella ja neuvotteluilla ole mitään yhteyttä toisiinsa. Hän kuitenkin sanoo olevansa sitoutunut neuvottelujen jatkamiseen huhtikuun loppuun asti.
Kerry pysyttelee toistaiseksi taustalla toteuttaen Obaman taktiikkaa "johtaa linjojen takaa". Kerry soittelee usein sekä Abbasille että Netanyahulle, mutta puhuessaan Marokossa hän sanoi, että hän tulee yhdessä pomonsa Obaman kanssa arvioimaan tilannetta ja päättämään, onko mitään mieltä jatkaa nykyiseltä pohjalta ja mikä uusi toimintaperiaate tulisi olemaan. Hän kutsuu sitä todellisen tilanteen haarukoimiseksi (reality check). Arabiliitto kokoontuu myös muutaman päivän sisällä antaen oman arvionsa tilanteesta, joka muuttui kokonaan PA/PLO:n päätettyä esittää jäsenhakemuksensa viiteentoista kansain-väliseen ja YK:n alaiseen järjestöön rikkoen karkeasti neuvottelusopimuksen.
Abbasin korvaan kuiskuttelija Nabil Abu Rudeineh moitti Livniä, että tämä aivan hyvin tietää, että pidättäytyminen hakemusten jättämisestä oli myönnytys vankien vapauttamista vastaan. Hän esitti nyt lisävaatimuksen rakennuskiellosta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä sekä Jerusalemin itäosissa, mitä hän kutsui esteeksi neuvottelujen jatkamiseksi. Kerry yritti torstai-iltana soittaessaan Abbasille Marokosta saada hänet peruuttamaan jäsenhakemuksensa, mutta Abbas kieltäytyi. Rudeineh sanoi lausunnossaan, että USA ja koko muu maailma tunnustaa Abbasin aseman ja pitää Abbasia todellisena ja luotettavana rauhankumppanina. Livnin mielestä Israelilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa kitkuisia neuvotteluja Abbasin kanssa. Hän syyttää ministeri Uri Arielia ja Bennettiä neuvottelujen torpedoimisesta vastuuttomilla lausunnoillaan. Hän haluaa Netanyahun ja Abbasin suoraa puuttumista neuvotteluihin, joihin USA antaa samoin suoran tukensa. Syyttelyprosessi on alkanut täydellä tehollaan.
Ministeri Naftali Bennett esittää edelleen Juudean ja Samarian C-alueiden liittämistä Israelin valtioon. Israel vastaa C-alueiden sekä siviili- että turvallisuushallinnosta. Pakettiin kuuluisi Jordaniin Laakso, jonka valvontaa Israel pitää elintärkeänä maan turvallisuuden kannalta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Palestinians-reject-Israeli-call-for-concessions-in-exchange-for-prisoner-release-347627
3. EU:n ulkomaanasioitten toimiston johtaja Catherine Ashton totesi lauantaina, että EU tukee täysin Kerryn ponnisteluja rauhanneuvotteluissa Israelin ja PA/PLO:n välillä, kuvastaen näin EU:n ulkoministereitten yhteisesti omaksumaa kantaa.
USA:n Valkoinen talo pyrki kumoamaan mediaan levinneitä tietoja, että USA pyrkii ottamaan eroa rauhanneuvotteluihin menettäessään uskonsa niiden onnistumiseen. New York Timesin artikkelin mukaan viittasi korkean virkailijan lausuntoon perustaen sen Obaman kannanottoon vakuuttaen täysin luottavansa Kerryyn, jota media on syyttänyt syyn neuvottelujen takkuamisesta sysäämisestä Israelin hartioille tunnustamatta omaa vastuutaan epäonnistumisestaan.
OBAMAN avustaja julkisti Obaman antaman lausunnon. "Näen useiden korkeiden virkailijoiden viittaavan Kerryyn ja Lähi-Idän rauhaan. Mutta minä olen korkein virkailija, eikä minulla ole mitään muuta kuin kiitosta sanottavana tavasta, millä Kerry on hoitanut rauhan- neuvotteluja". Kerryn viime aikoina antamista lausunnoista kuvastuu kuitenkin määrätty turhautuneisuus ja malttamattomuus, minkä johdosta hän sanoo suorittavansa neuvottelujen uudelleen arviointia yhdessä Obaman kanssa. Valkoisen Talon tiedottajan Josh Earnesten mukaan Kerry on harkinnut aikalisää, vetäytymistä syrjään ainakin toistaiseksi, antaakseen osapuolille mahdollisuuden yrittää itse selvittää erimielisyytensä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/EU-backs-Kerrys-efforts-in-Mideast-peace-process-347608
4. ABBASIN johtaman Fatahin korkea virkailija Abbash Zaki syytti suoraan Kerryn tiimiä, että se toimii Israelin etujen mukaisesti. Facebookin sivulla sunnuntaina julkaisemassaan kirjoituksessa hän kirjoitti: "USA:n välittäjä neuvotteluissa Martin Indyk on sionisti, joka suojelee Israelin etuja". Hän jatkoi todeten, että Israel on väärässä uskoessaan, että PA myy palestiinalaisten ongelman 30 vangilla, ilmeisesti viitaten Jeesuksen myymiseen 30 hopearahalla. Hän vakuutti, että PA/PLO jatkaa hakemustaan kansainvälisissä järjestöissä huolimatta USA:n vastustuksesta sanoen, että USA näkee tilanteen Likudin silmin.
TOINEN Fatahin virkailija Sufian Abu Zaida syytti aiemmin viikolla, että John Kerryn juutalaiset neuvonantajat ovat syynä neuvottelujen jumiutumiseen. "Kaikki USA:n neuvottelutiimin jäsenet ovat juutalaisia Kerryä lukuun ottamatta ja he pyrkivät toteuttamaan Israelin etuja neuvotteluissa". Hän ei maininnut nimiä, mutta liittänee juutalaisiin neuvonantajiin myös Martin Indykin.
ABBASIN suuresti reklamoiman ja PA:n TV:ssä julkaistun allekirjoitustilaisuuden seurauksena Israel ilmoitti virallisesti peruuttaneensa viimeisen 26 vankierän vapauttamisen, koska neuvottelut eivät ole edistyneet toivotulla tavalla. Kerry puolestaan uhkasi suorittaa rauhan-prosessin uudelleen arvioinnin ja osallistumisensa siihen välittäjän ominaisuudessa. Indyk itse on varsin arka juutalaisista juuristaan. Kun PFLP:n murhaama ministeri Rehavam Zeev kutsui Indykiä leikillisesti "juutalaispojaksi", Indyk totesi, että jos joku toinen olisi kutsunut häntä tuolla nimellä, hän olisi lyönyt sitä kuonoon.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179300#.U0DsukBsNDQ
5. TALOUDEN ministeri Naftali Bennett sanoo sunnuntaina julkaistussa manifestissaan, että PA:n laatimat jäsenanomukset useille kansainvälisille ja YK:n alaisille järjestöille tuskin aiheuttavat suurta vahinkoa Israelille, mutta tulevat vahingoittamaan palestiinalaisia. "Joka vuosi uudistetuilla uhkausten festivaaleilla, jos emme toimi heidän haluamallaan tavalla, he uhkaavat kääntyä YK:n puoleen ja syyttää Israelia Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa", (ICC) Bennett lausuu. "Tämä on heidän tuomiopäivän aseensa. Puolustusministeri antoi kerran sille nimen poliittinen tsunami".
"Mutta nyt on korkea aika muuttaa tämä mielikuva. Tämä ei ole PA:n tuomiopäivän ase. Kivääri on tyhjä", hän julisti. "On syy siihen, miksi mikseivät he ole Haagin jäseniä, ja mikseivät he ole YK:n jäseniä. On syy siihen, miksi heidän aseensa on tyhjä. Mitä tulisi tehdä tässä tilanteessa? Uskon tietäväni ratkaisun: On lakattava pelkäämästä – ja toimia sen pohjalta". Hän selitti, että syytös Haagin kansainvälisessä oikeudessa voi näyttää pahalta paperilla, mutta todellisuudessa se ei muuta juuri mitään. Hän jatkaa, että useita arvostettuja maita on syytetty ICC:ssä, kuten USA ja UK, mutta ei Lontoo luovuta maataan niiden pakottamana.
BENNETT selitti edelleen, että Fatah ja Hamas ovat käytännössä yksi ja sama. "PA siirtää vuosittain miljoonia Gazassa olevien virkailijoittensa palkkoihin. Toiseksi viattomien siviilien surmaaminen ampumalla tuhansittain raketteja ja ohjuksia Gazasta Israeliin on sotarikos. Abbas esittää hakemukset YK:lle Palestiinan nimissä, mihin hän laskee kuuluvan myös Gazan kaistan. Tämä tekee PA:n ja sen virkailijat syylliseksi sotarikoksiin, sillä Hamas on Fatahin alaisuudessa toimiva poliittinen järjestö".
BENNETT kehottaa syyttämään PA/PLO:ta oikeudessa Israelin vastaisesta kiihotuksesta. "Joka kuukausi PA antaa stipendejä naisten ja lasten murhaajille (joita Israel vapauttaa myönnytyksenä PA:lle), jotka istuvat vankiloissa kärsien rangaistuksiaan. He kertovat heille: Menkää ja murhatkaa juutalaisia, ja saatte korvauksen myöhemmin. Tämä kiihottaa ihmisiä murhaamaan juutalaisia". Bennett kertoi, että viime kuussa PA antoi 74 miljoonaa USD Israelin vapauttamien naisten ja lasten murhaajille samaan aikaan, kun sen oma velka on 4.8 miljardia USD ja kasvaa päivittäin. Israelin hallituksen aloittaman ja ylläpitämän kiihotus-indeksin mukaan Israelin ja sen juutalaiskansalaisten vastainen kiihotus jatkuu PA:n virallisilla TV-kanavilla ja myös PA:n johtoa lähellä olevissa järjestöissä. Hän viittaa myös PA:n mediassa toistuvaan natsien kunnioittamiseen ja Hitlerin ylistämiseen ohjelmien yhteydessä, joissa juutalaiset esitetään roistoina ja kehotetaan juutalaisen valtion poistamiseen maailman kartalta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179305#.U0D6ikBsNDQ, http://www.timesofisrael.com/bennett-failed-talks-werent-leading-to-peace
6. PALESTIINALAISET terroristit heittivät palopommeja juutalaisopiskelijoitten ylläpitämään yökerhoon Ranskalaisella Kukkulalla keskiyön aikaan lauantai-iltana, kuten poliisi kertoi sunnuntaiaamuna. Yksi yökerhossa mukana ollut sai lieviä savumyrkytyksen oireita.
POLIISI suoritti pidätyksiä hyökkäyksen johdosta, mutta ei halua tässä vaiheessa julkistaa hyökkäyksen tekijöitä eikä motiivia selvittäen, onko kysymys rikollisesta vaiko kansallisesta hyökkäyksestä. MK Ayelet Shaket (Juutalainen koti) kutsui hyökkäystä terrorismiksi Jerusalemin sydämessä lisäten, että kiihotuksen ja petrolipommien heittämisen vastaiset lait ovat epätyydyttäviä vaatien uudistamista.
RANSKALAINEN Kukkula on joutunut lähellä olevasta arabilähiöstä tulevien arabinuorten harjoittaman jatkuvan terrorin uhriksi toistuvine kivityksineen ja palopommien heittämisineen sekä asuntoja että autoilijoita vastaan. Poliisi ei näytä ottavan tilannetta täydestä eikä puutu asiaan ennalta ehkäisevästi antaen terroristeille vapaat kädet.  http://www.timesofisrael.com/student-nightclub-firebombed-near-hebrew-university