TIISTAI 25.03.14


TIISTAI 25.03.14
1. ENNUSTEET lupaavat tiistaiksi puolipilvistä säätä ja paikallisia sadekuuroja, mutta ilma on lämmin. Aamulla puoli seitsemän aikaan mittari näytti 13 lämpöastetta, mutta sää näytti kovin sumuiselta ja tuntui viileältä kosteudesta johtuen. Huomisestä keskiviikosta alkaen taivas selkenee ja aurinko paistaa täydeltä terältään loppuviikon ajan, näin ennustetaan. Lämpötilat tänään: Jerusalem 12 -20; Tiberias 14 -26: Suolameri 19 -28; Eilat 17 -30 +C-astetta. Kevät alkaa puskea esiin hetkittäisistä takaiskuista huolimatta.
2. ISRAELIN ulkoministeriön lakko laajeni eilen siten, että kaikki maan 103 lähetystöä ja konsulaattia suljettiin toistaiseksi ilman avaamisaikaa. Ulkoministeriön Jerusalemin virastot sulkeutuivat myös eilisestä lähtien. "Tämä on ensimmäinen kerta Israelin historiassa", sanovat ministeriön virkailijat. "Israelin puolustuksen ensimmäinen linja on murentunut". Tämän johdosta kukaan ei käsittele passi- tai viisumihakemuksia eikä muita kysymyksiä. Täydellisen lakon aikana kenenkään vierailuja ei sallita ministeriön tiloissa, mukaan lukien maan poliittisen johdon ja ministeriön hallinnon edustajat.
ULKOMINISTERI Avigdor Liberman on ollut hämmästyttävän hiljaa koko kriisin ajan. Nyt hän kutsuu virkailijoiden reaktiota valitettavaksi ja osoitukseksi vastuuttomasta hysteriasta. Hän valittaa syntynyttä tilannetta aikana, jolloin yhteisesti sovittu sovittelija, entinen kansallisen työoikeuden presidentti Steve Adler käy neuvotteluja talousministeriön kanssa sovinnon löytämiseksi. Liberman lupaa tehdä kaikkensa, että tilanteesta aiheutuisi mahdollisimman vähän vahinkoa Israelille.
ULKOMINISTERIÖN virkailijat aloittivat taistelun palkkojensa ja työolosuhteittensa puolesta viime kesänä, mutta pidättyivät lakkotoimista työsovittelijan aloitettua työnsä. Ongelma on sen jälkeen pahentunut, koska sovittelusta ei saatu mitään tuloksia, ja neuvottelut katkesivat kuukausi sitten. Ulkoministeriön jarruttelun ja lopulta täyden kieltäytymisen vuoksi avustaa ulkomaisten diplomaattivieraiden matkojen järjestelyissä useat ulkoministereitten ja johtavien virkailijoitten Israelin vierailut ovat peruuntuneet. Englannin pääministeri David Cameron toteutti vierailunsa kaikesta huolimatta Englannin lähetystön ja pääministerin kanslian avustamana. Myös toukokuuksi sovitettu paavi Francis I:n Israelin vierailu on varassa peruuntua, mutta Vatikaani ilmoittaa, että vierailu on edelleen ohjelmassa.
TYÖNTEKIJÖITTEN Unionin johtaja Yair Frommer sanoo asiasta: "Talousministeriö on aloittanut täyden sodan Israelin valtion ulkomaanpalveluja ja tunnollisia virkailijoita vastaan, jotka uupumatta päivin ja öin taistelevat Israelin tulevaisuuden puolesta", hän toteaa valittaen. "Emme voi hyväksyä talousministerin virkailijoitten harjoittamaa sietämätöntä laittomuutta, jolla he sabotoivat Israelin tärkeitä intressejä". Hän sanoo, että lakolla voi olla vakavia seurauksia Israelin turvallisuudelle. "Israel jää ilman diplomaattista suojelua kansainvälisellä areenalla riskillä joutua kansainväliseen eristämiseen", sanotaan Unionin lausunnossa. Työtaistelu alkoi maaliskuun 4. päivänä, jolloin työntekijät katsoivat tarvitsevansa kovempia otteita, jotka osoitettiin talousministeriötä kohtaan. Tilanteen jatkuminen ja pääministerin ilmeinen haluttomuus kriisin ratkaisemiseksi on jo aiheuttanut arvaamatonta vahinkoa Israelin imagolle ulkomailla. Pääministeri joutui peruuttamaan suunnitellun vierailun Etelä-Amerikan maihin, koska ulkoministeriö kieltäytyi avustamasta matkajärjestelyissä.  http://www.timesofisrael.com/diplomats-call-full-blown-strike-shuttering-foreign-ministry
3. TALOUSMINISTERIÖN palkka-asioitten käsittelijäjohtaja Kobi Amsalem varoittaa ulko-ministeriön työntekijöitten unionia rangaistustoimilla siitä, että he ovat sulkeneet valtion omistamia rakennuksia ja instituutteja, mihin heillä ei hänen käsittääkseen ole oikeutta. Hän varoitti, että sulkemalla rakennuksia he ovat alkaneet varastaa valtiolta, ja sanoo tehneensä valituksen siviilipalvelun komission kurinpalautusosastolle. Hän kritisoi myös työntekijöitten vaatimuksia maksaa ulkomailla toimivien lähetystövirkailijoiden palkat etukäteen. Ulkoministeriön kiinteistöt Israelissa ja ulkomailla pysyvät suljettuina sunnuntaista lähtien. http://www.timesofisrael.com/treasury-threatens-striking-foreign-ministry-staff
4. KANSANEDUSTAJA Motti Yogev (Juutalainen koti) sanoo ehdottomasti vastustavansa jatkuvia neuvotteluja. "En kannata jatkuvia neuvotteluja", hän selittää. "Kannatan rauhan muodostamista maassa, ennen kaikkea Juudean ja Samarian asteittaisella liittämisellä Israeliin, aloittaen C-alueista. Arabeilla tulisi olemaan paremmat olot kuin missään muualla. Heillä on parempi elämä Israelin alaisuudessa kuin missään muualla. Kannatanko minä neuvottelujen romuttamista? Ehdottomasti. Otetaan asiat omiin käsiimme ja annetaan PA:n arabeille paremmat olot kuin missään muualla", Yogev selittää Arutz Shevan toimittajalle.
YOGEV sanoo, että neuvotteluja voidaan jatkaa, mutta ei PA/PLO:n kanssa, jotka jatkavat Israelin vastaista kiihotusta neuvottelujen ollessa käynnissä. "Ei meillä ole mitään keskusteltavaa PA/PLO:n kanssa", hän sanoo. "Ennen kaikkea meidän ei tule tehdä mitään myönnytyksiä heille. Amerikan harjoittaman painostuksen suhteen meidän tulee tiedostaa, miten hoitaa asiat heidän kanssaan". Hän kutsui Amerikan esitystä kytkeä Pollardin vapauttaminen osaksi rauhanprosessia, jolla jatkettaisiin neuvotteluja, moraalittomaksi, sillä Pollard olisi pitänyt vapauttaa jo vuosikymmeniä sitten. Hän sanoo, että Obaman vaatimus Netanyahulle terroristien vapauttamisreksi ei ole eettinen, sillä Amerikka ei koskaan vapauta tuomittuja terroristeja, ja Pollardin kytkeminen siihen on moraalitonta.
Yogev kuitenkin väistää taitavasti liian tunkeilevat kysymykset varoessaan puuttumasta hallituksen tekemiin päätöksiin 104 terroristin vapauttamiseksi, sillä vaikka vapautettavia oli tarkoitus olla 78, Kerry painosti Abbasin vaatimuksesta Netanyahun suostumaan neljännen 26 vangin vapauttamiseen, vain saadakseen Abbasin pöydän ääreen ilman vastapalvelua.    http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/178863#.UzEm3EBsNDQ
5. 15 kansanedustajaa Labor-puolueesta, Hatnuahista ja Shashista esittää Netanyahulle lähettämässään kirjeessä, että hänen tulee peruuttaa terroristien vapauttaminen ja sen sijaan julistaa rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin. Abbas varoittaa, että jos terroristeja ei vapauteta sopimuksen mukaan, neuvottelut katkeavat.
He perustelevat kantaansa sillä, että rakennuskielto voidaan koska tahansa poistaa tai keskeyttää, mutta terroristien vapauttamista ei. Lisäksi he voivat, kuten on tapahtunut lähes 50 %:ssa vapautetuista terroristeista, palata entiseen väkivaltaiseen toimintaansa.
Netanyahun antaman suostumuksen mukaan viimeinen 26 tuomitun terroristin vapauttaminen tulee tapahtua ennen kuun loppumista, mutta pääministeri ei ole vielä tehnyt päätöstä, tapahtuuko se sovitulla tavalla. Hän vihlaisi, että sitä tulisi siirtää, koska mitään edistystä ei ole havaittavissa neuvotteluissa, ja PA:n johto sanoo avoimesti, että neuvotteluja on jatkettu vain saadakseen terroristit vapautetuiksi. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Group-of-MKs-implore-Netanyahu-to-freeze-settlements-rather-than-release-terrorists-346376
6. 75 % PA:n arabeista sanoo, että mahdollisuudet itsenäisestä Palestiinan valtiosta lähimmän 5 vuoden aikana ovat olemattomat. Palestiinan politiikan ja seurantakeskuksen suorittamassa tiedustelussa haastateltiin 1200 PA:n arabia, virhe % + - 3.
62 % vastustaa Kerryn kehyssuunnitelmaa, johon sisältyy Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona, mutta 56 % uskoo Abbasin hyväksyvän suunnitelman, 32 % ei. 76 % vastanneista uskoo, että Abbas tulee jatkamaan neuvotteluja huhtikuun jälkeen, mutta 55 % sanoo vastustavansa neuvottelujen jatkamista, 42 % hyväksyy. 75 % uskoo, että Abbas vie valtion tunnustamisasian kansainvälisiin instansseihin nykyisten neuvottelujen loputtua. Vaikka 75 % ei usko valtion muodostamiseen 5 vuoden sisällä, 72 % heistä vastustaa yhden valtion periaatteen toteuttamista.
Jos PA:n vaalit pidettäisiin nyt. Abbas saisi 53 % äänistä, kun Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh saisi 41 %, pientä nousua Abbasille ja laskua Haniyehille edellisestä kyselystä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/75-percent-of-Palestinians-Chances-for-state-in-5-years-nonexistent-346381
7. YK:n ihmisoikeusneuvosto äänestänee perjantaina viidestä Israelin vastaisesta päätöslauselmasta, jotka Islamic Conferense esitti Pakistanin avustuksella neuvoston pelkästään Israelia koskevan agendan no 7 alla, joka vaatii, että "Israelin ihmisoikeuksien rikoksia tulee käsitellä jokaisessa neuvoston kokouksessa". Israelin edustaja ei ole paikalla ministeriön lakon vuoksi, mikä keskeytti kaikki ministeriön toimet kotona ja ulkomailla. Neuvoston kokouksessa sen Lähi-Idän erikoisraportoija Richard Falk esittää viimeisen raporttinsa. Hänen 6 vuoden kautensa päättyy kesällä. Esitykset Israelin ihmisoikeus-rikoksista toistuvat joka vuosi lähes saman sisältöisinä perustuen, jos mahdollista, vieläkin mielikuvituksellisempiin sepustuksiin, joiden perusteella päätökset nuijitaan.
Koko UNHCR:n toiminta on lapsellista leikittelyä vakavilla kysymyksillä, ja sen tekemät päätöslauselmat ovat yleensä vain huitaisuja ilmaan ilman mitään merkitystä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/UNHRC-to-vote-on-five-anti-Israel-resolutions-this-week-346380



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021