TIISTAI 22.10.13


TIISTAI 22.10.13

1. USA:N ulkoministeri John Kerry sanoi tavatessaan arabiliiton edustajia Pariisissa maanantaina, että Israelin ja PA/PLO:n väliset neuvottelut ovat kiihtyneet. Neuvottelutiimit ovat tavanneet 13 kertaa, viimeisen neljän päivän aikana kolme kertaa. Suorat neuvottelut osapuolten välillä alkoivat Kerryn hillittömän painostuksen ja valvonnan alla heinäkuussa viime vuonna, ja niiden otaksutaan pääsevän sopimukseen maaliskuussa ensi vuonna. Kerry istui Qatarin ulkoministeri Kahlid bin Attiyahin rinnalla Pariisissa pidetyssä lehdistö-tilaisuudessa, jossa Attiyah ilmoitti maansa lahjoittavan 150 miljoonaa USD PA:n pohjattomaan säkkiin, koska sillä ei ole varaa maksaa virkailijoittensa palkkoja.

”NEUVOTTELUJEN tahti on kiihtynyt. Kaikki avainkysymykset ovat pöydällä, ja israelilaiset ja palestiinalaiset ovat kiihdyttäneet keskittymistään”, Kerry totesi lisäten, että taloudelliset kysymykset ovat osa neuvotteluprosessia ja toivoi toisten arabimaitten seuraavan Qatarin esimerkkiä. Kerry varoitteli, että kahden valtion periaatteen toteutuminen edellyttää molempien puolten tekevän ”keskeisiä ratkaisuja” ja ”käytännöllisiä kompromisseja”.
”Tämä tarkoittaa kaikkien vaadittavien askelten ottamista positiivisen ilmapiirin luomiseksi neuvotteluille”, hän määritteli.

KERRYN rohkaisevat ja positiivista edistystä ilmentävät sanat eivät täysin vastaa todellisuutta, sillä ilmapiiri Israelin ja PA:n välillä on viilentynyt. Lisääntyneet hyökkäykset israelilaisia vastaan ovat aiheuttaneet vaatimuksia neuvottelujen keskeyttämiseksi ellei kokonaan lopettamiseksi, kunnes PA:n virallisissa instituutioissa ja mediassa jatkuva Israelin vastainen propaganda ja kiihotus on lakannut. Kerry kuitenkin kiitteli Netanyahun osoittamaa hyvän tahdon elettä toivottamalla onnea muslimien Eid al-Adha loman alkaessa, sekä hänen vakuutuksiaan, että Israel pitää tasapainoa yllä pyhien paikkojen suojelemiseksi.
”Netanyahu teki selväksi, että Israelin rauhankäsi on ojennettuja palestiinalaisille rauhan toivossa”.

KERRY kiitteli myös arabiliiton osuutta rauhanprosessissa tarjoten suhteiden normalisoimista Israelin ja 57 muslimivaltion välillä, joista 22 on arabimaata, sekä Abbasin osuutta keskeytyneiden neuvottelujen jatkamiseksi. Hän analysoi näin: ”Molemmat osapuolet ovat riskeeranneet suostuessaan keskusteluihin ymmärtäessään, mistä niissä on kysymys: Kahden valtion toteutuminen, mikä tarjoaa oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa. Se on jo näköpiirissä. Nämä kaksi ylpeää kansaa ovat ansainneet tilaisuuden toteuttaa laillisen toivonsa turvallisuudesta, vapaudesta ja tulevaisuudesta”.

QATARIN ulkoministeri Attiyah muistutti arabiliiton suunnitelman klausuuleista, joiden mukaan kahden valtion periaate tulee toteuttaa 1967 sotaa edeltäviin linjoihin, puuttumatta niiden toisiin pykäliin, kuten pakolaisten paluuoikeuteen ja Jerusalemin asemaan. Hän sanoi, että Gazan ja Länsirannan välinen jakautuneisuus ei edistä rauhanneuvotteluja kehottaen etsimään keinoja useampien porttien avaamiseksi Gazan kaistalle ja sieltä ulos. ”Gazan eristäminen ei auta rauhanprosessia”, Attiyah selitti lehdistölle. Hän valitti Israelin antamia lausuntoja sekä viimeaikaisia toimia, kuten Beduiinein kotien ja yhteisöjen hajottaminen. Hän valitti Israelin lipun nostamista Temppelivuorella, mikä ei ole omiaan lisäämään luottamusta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Qatar-to-give-150-million-in-debt-relief-to-Palestinians-329383

2. PA:n ulkoministeriö antoi kiukkuisen vastauksen Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan puheenjohtajan Avigdor Liebermanin lausuntoihin, joissa hän sanoo meneillään olevia neuvotteluja hyödyttömiksi, koska Israelilla ei ole neuvottelukumppania. PA:n lausunnossa syytetään Israelia palestiinalaisten vastaisesta kiihotuksesta ja tuomitaan Lieberman ”gangsterina ja fasistina”. Lausunnossa todetaan ”PA:n vastainen kiihotuksen lisääntyneen rauhanneuvottelujen alettua uudelleen” ja vaaditaan Israelin hallitusta ”tuomitsemaan tämän valtion harjoittaman terrorin”.

PA:n virallinen uutistoimisto WAFA julkisti myös artikkelissaan oman tuomionsa ”Israelin harjoittamasta Abbasin ja palestiinalaisten vastaisesta kiihotuksesta”. Wafan artikkelissa käytiin läpi Israelin mediassa viime aikoina julkaistuja artikkeleita ja mielipiteitä.
Esimerkkinä HaJom lehdessä julkaistu toteamus, että palestiinalaispakolaisten tulva johtaisi Israelin tuhoamiseen juutalaisena valtiona.
PA:n toinen virallinen neuvottelija Saeb Erekat tuomitsi Liebermanin lausunnon kutsuen sitä ”vaaralliseksi kiihotukseksi”, minkä hän katsoi osoittavan, että Israel haluaa päästä eroon Abbasista. Hän viittasi myös ”Israelin tuhoavaan politiikkaan mukaan lukien jatkuva setlementtien rakentaminen ja todistuskappaleiden muodostaminen maaperälle”.
Erekat varoitti näiden toimien voivan johtaa keskustelujen keskeytymiseen. Hän kiisti mediassa olleet tiedot, joiden mukaan neuvottelut ovat juuttuneet paikoilleen. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Palestinians-slam-Israeli-incitement-against-Abbas-says-it-hurts-peace-talks-329342

3. ISRAELIN arabit ovat perinteisesti hitaita äänestämään vaaleissa, mikä johtunee pääosin siitä, etteivät hallitsevat arabiperheet ole tiedostaneet niiden merkitystä. Arabikulttuurissa perhesiteillä ja suvulla, klaanilla, on suurempi merkitys kuin puolueilla, ellei puolue edusta johtavaa perhettä. Ariel Ben Salomon arvioi JP:n artikkelissaan, että tämä perinteinen kuvio on muuttumassa arabinuorten aktivoituessa arabikevään kiihotuksesta sekä perhesiteiden höllentyessä. Tämä passiivisuus äänestyksissä on ollut ongelmana etenkin Jerusalemissa, jossa sen itäosissa asuvista arabeista useimmilla on Israelin sininen identiteettikortti, mutta joiden poliittiset siteet suuntautuvat enemmän PA:n kuin Israelin suuntaan. Vaikka yllättävän monet heistä ilmoittavat asuvansa mieluummin Israelin kuin PA:n vallan alla, he arkailevat saapua äänestyspaikoille, koska PA:n propagandan vuoksi sitä pidetään petturuutena.

SALOMON arvioi arabien reaktioita tarkkaillessaan, että tänä vuonna heidän uskotaan äänestävän entistä paljon vilkkaammin, jopa ylittäen juutalaisten aktiivisuuden, joka ei tavallisesti nouse kuntaäänestyksissä kovin korkeaksi. Hän katsoo tämän johtuvan suurten perheitten ja klaanien voimasta vaikuttaa jäsentensä aktiivisuuteen. Toinen ilmiö on pienten perheitten liittyminen yhteen kannattamaan jotain tiettyä ehdokasta.
JP haastatteli Arab News portal Bokra.net toimitusjohtajaa ja perustajaa Ghada Zoabia. Bokra aloitti toimintansa 2006 Libanonin kakkossodan jälkeen. Zoabi kuuluu suureen perheeseen, jonka jäsen on myös kansanedustaja Haneen Zoabi, joka pyrkii Nasaretin pormestariksi.
Ghada kertoo, että avaimen muodostaa tosiasia, että 75 % Israelin arabeista on alle 35-vuotiaita ja he haluavat muutosta tilanteeseen.

Nämä koulutetut nuoret seuraavat tilannetta muualla maailmassa, ja haluavat osallistua muutokseen. Gahda Zoabi arvioi, että heidän siteensä perheisiin ovat heikentyneet, joten heidän odotetaan äänestävän itsenäisesti, ei välttämättä perheen mukana.
Kolmas ilmiö on naisehdokkaiden lisääntyminen. Heitä on nyt ehdolla 150 opistotasoisesti koulutettua naista, heistä 50 korkealla ehdokasasettelussa.
Artikkelissa esitetään arabimuslimi Kafr Kasim-kylä Tel Avivista itään, jossa asuu 7 arabi-perhettä: Badir, Sarsour, Issa, Taha, Amr, Frej ja beduiini. Kahden perheen, Sarsourin ja Frejin, jäsen valittiin Knessetiin. Badir perheen pää uskoo tulevansa valituksi nykyisen Sarsourin tilalle, ja he tekivät vaaliliiton sen varmistamiseksi. Sarsour aikoo kuitenkin asettua edelleen ehdokkaaksi sopimuksesta huolimatta. Badir on kylän vahvin perhe.

ARABIKYLISSÄ tärkeimmät asiat ovat asukkaitten turvallisuus ajoittain nousevaa rikollisuutta ja hulinointia vastaan, elinolosuhteitten parantaminen myös yleistä siisteyttä lisäten, sekä asuntojen rakentaminen, mitä vaikeuttaa rakentamiseen sopivan maan vähyys.
Perheiden pienentyminen vaikeuttaa yhden perheen hallitsevaa asemaa kaupungeissa, mikä pakottaa liittoutumaan toisten kanssa. Vaalit voittanut perhe pystyy vaikuttamaan haluttujen työpaikkojen jakamiseen. Kunta on yleensä kylän suurin työnantaja.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Motivation-high-for-local-polling-as-Arab-Spring-youth-seek-change-329377

4. UUTISOTSIKOITA
-          Kuntavaalien vaalipaikat avattiin 191:ssa kunnassa 07.00 tänä aamuna. Rekisteröityjä äänestäjiä on kaikkiaan 5 469 041. 248 000:lla kansalaisella on ensimmäistä kertaa oikeus äänestää. Äänestyspaikkoja on 8 771; 2 221 enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysvilkkaus oli edellisissä kuntavaaleissa 51%, viimeisissä Knessetin vaaleissa 66.6 %. Puolueiden puheenjohtajat pyrkivät vielä viimeisillä lausunnoillaan kohentamaan puoleensa asemaa ja pyrkimyksiä. Beit Yehuda pyrkii myös saamaan pormestarin paikkoja, joita sillä ei ole ennestään. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Polls-open-in-close-to-200-municipalities-across-Israel-for-mayoral-elections-329387
-          IDF:n erikoissotilaat ja Shin Betin jäsenet menivät tiistaiaamuna suorittamaan etsimänsä terrorismista epäillyn PA:n arabin pidätystä Billin arabikylässä Binyamin alueella Samariassa. Luolaan piiloutunut arabi avasi tulen heitä vastaan, mihin he vastasivat surmaten hänet. Sen jälkeen suorittivat etsimänsä arabin pidätyksen. Israelilaiset eivät kärsineet vahinkoja pidätyksen aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173079#.UmY47GJHT-k, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173083
-          Pääministeri teki itsenäisen päätöksen 104 terrorismista ja israelilaisten surmaamisesta tuomitun ja rikoksiaan Israelin vankiloissa kärsivän terroristin vapauttamiseksi ”vaikuttaakseen positiivisesti suosiollisemman ilmapiirin luomiseksi neuvotteluja varten”. PA:n johto ilmoitti kiireesti hyväksyvänsä tarjouksen vastaamatta siihen omalla myönnytyksellään, vaan ilmoittivat, että heidät olisi pitänyt vapauttaa kauan sitten Oslon sopimusten puitteissa, eikä tämä siten liity neuvotteluihin. Israel vapautti elokuussa 26 terroristia ja suunnittelee seuraavan erän, 32 terroristin vapauttamista lähipäivien aikana. Hallitus ei ole vielä hyväksynyt vapautettavien listaa, joka täytyy julkistaa määräaikana ennen vapauttamista, jotta siitä voidaan valittaa. Israel vaatii vapautettavilta, joista jotkut ovat olleet vankeudessa vuosikymmenet, kirjallisen vakuutuksen pysyä poissa terrorismista, mutta kuten Gilad Shalitin vapauttamisen yhteydessä vapautetusta 1024 terroristista on voitu havaita, houkutus on liian suuri, koska terrorismi on heillä verissä eikä heillä ole ammattia. Turvallisuusviranomaiset ovat esittäneet huolensa nyt vapautettavista terroristeista, että he voivat vaikuttaa kiihottavasti nuoriin arabeihin muutenkin jännittyneessä tilanteessa. Tuomioitaan vankiloissa kärsivien terroristien on havaittu jakavan taitojaan toistensa kanssa ja aivopesevän nuorempia yrittäjiä jengeihinsä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173061#.UmY6wWJHT-k
-          IDF:n sotilaat löysivät ja purkivat maanantaina suuren tienvarsipommin lähellä Gazan turva-aitaa. Insinöörijoukkojen sotilaat löysivät pommin rutiinitarkastuksen yhteydessä. Paikalle kutsuttiin apujoukkoja siksi aikaa, kun pommia neutraloitiin. Se joko räjäytetään valvotusti paikalla tai viedään laboratorioon tutkittavaksi. Gazan arabeilla näyttää olevan tarve osoittaa urheutensa virittelemällä jatkuvasti uusia pommeja turva-aidan vartta kulkevan tien varteen tai kaivamaansa tunneliin. Pommit räjäytetään joskus kauko-ohjauksella, mikä vaatii huomattavaa asiantuntemusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173050#.UmY-lWJHT-k
-          Binyamin alueneuvoston puheenjohtaja Avi Roeh valittaa, että talousministeri Yair Lapid viivyttää Juudeaan ja Samariaan hyväksyttyjen rakennuskohteitten rahoitusta, mikä pahoin häiritsee kehitystä. Esimerkkinä on kadun rakentaminen Adamin liikenne-ympyrän uudelleen muotoileminen, koska se muodostaa suuren esteen liikenteen sujumiseksi häiriöttä. Liikenneruuhkat siellä Jerusalemin pohjoispuolella ovat toistuva ilmiö. Liikenneministeri Israel Katz totesi viimeksi alueella vieraillessaan, että hän pyrkii hoitamaan asian, mutta joutui toteamaan, ettei hän saa rahoitusta järjestymään, koska Lapid hautoo niitä takanaan. Talousministeri Yair Lapid vaatii, että kaikki Juudean ja Samarian rahoituskohteet tulee saada hänen henkilökohtainen hyväksymisensä. Tällä vaatimuksella hän on tuonut politiikan kaikkiin valtion tukemiin kohteisiin territorioissa, vaikka ne olisivat jo saaneet hallituksen hyväksymisen. Yair esitti USA:n matkalla pitämässään puheessa, että Israel joutuu muuttamaan satoja tuhansia juutalaisia Juudeasta ja Samariasta rauhansopimuksen yhteydessä. Kukaan ei näytä olevan kiinnostunut, minne heidät sijoitettaisiin ja mitä se maksaisi? Gush Katifista karkotetuista 8 500:sta suuri osa on edelleen ilman omaa kotia ja työtä. Gazan vetäytymisoperaatio oli suuri katastrofi ja virheellinen päätös, jolla kuviteltiin voitavan parantaa ulkomaisia suhteita ja lopettaa hyökkäykset Gazasta. Sen sijaan saatiin terrorijärjestö Hamasin islamilainen hallitus ja tuhannet raketti-iskut ja pommit.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173064#.UmZAUGJHT-k
-           





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021