MAANANTAI 21.10.13


MAANANTAI 21.10.13

1. IRANIN presidentti Hassan Rouhani valitti sunnuntaina, että Israel pyrkii sabotoimaan Iranin vilpittömät yritykset lähestyä länsimaita, kuten Press TV raportoi lisäten, että Rouhani totesi ”Iranin aktiivisen politiikan hidastaneen maansa vastaisia laittomia toimia”, kuten hän sanoi. ”Hallituksen diplomaattinen aloite rakentavassa yhteistyössä maailman kanssa on saanut maailman sekä ylistämään demokratiaa Iranissa että pysäyttänyt voimistuvaa prosessia sanktioiden lisäämiseksi maata vastaan”, Rouhani totesi raportin mukaan. ”Iranin aktiivinen diplomatia on tehnyt aloitteen herättäen maailman yleisen huomion ja etenee askel askeleelta poistaen esteitä Iranin kansan edistymisen tiellä vahvistamalla Iranin kiistämättömiä oikeuksia ydintekniikan alalla”.

PRESIDENTTI Rouhani esitti samalla vakavaa kritiikkiä Israelin tavasta ”pyrkiä häiritsemään ymmärryksen ja yhteistyön prosessia Iranin ja kansainvälisen yhteisön välillä”.
”Koko Islamilaisen vallankumouksen aikana olemme todenneet, että koska tahansa islamilainen yhteisö pääsee lähelle onnistumista kansainvälisellä poliittisella areenalla, sionistiset israelilaiset sabotoivat yritykset sekä Iranin sisällä että ulkopuolella”.
Rouhani totesi lisäksi, että ”Israel itse on nyt kuitenkin eristettynä”.
Hänen lausuntonsa julkistettiin sen jälkeen, kun P5+1 maat olivat pitäneet viime viikolla kaksipäiväiset neuvottelut Iranin kanssa Genevessä, joissa Iran esitti uusia aloitteita, joita länsimaiden edustajat pitivät yksityiskohtaisempina kuin koskaan aiemmin ja joita tutkitaan asiantuntijoiden toimesta. Aloitteisiin kuuluu myös yllätystarkastukset Iranin ydinlaitoksissa, mitä he arvostavat.

Valkoisen Talon tiedottajan Jay Carneyn mukaan aloitteet ovat hyödyllisiä osoittaen vakavuutta ja asiapitoisuutta, jota ei aiemmin oltu havaittu. Iranin aloitetta ei ole täysin julkistettu, mutta sen mukaan, mitä siitä tiedetään, Iran luopuu uraanin rikastamisesta 20 %:n tasoon, muuntaa rikastamansa uraanin polttoainesauvoiksi ja lupaa luopua ydinvoimalan polttoainejätteen käsittelemiseksi Arakin vielä rakenteilla olevassa raskasvesilaitoksessa. Prosessilla tuotetaan plutoniumia, jota voidaan käyttää ydinpommin rakentamiseen.
Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kiistää tiedot todeten, että vain Iranin neuvottelutiimillä on tieto aloitteen sisällöstä ja vain he voivat julkistaa tietoja siitä. Hän lisäsi, että esim. Israel voi pyrkiä häiritsemään syntynyttä positiivista ilmapiiriä.
Zarif ei halunnut hyökätä Saudi Arabiaa ja muita arabimaita vastaan, joilla on yhtä suuri ellei suurempikin intressi varmistaa, ettei Iran saa ydinpommia missään vaiheessa. Kysymys liittyy islamin sunni- ja shia-maiden väliseen kamppailuun, joka alkoi pian Mohammedin kuoleman jälkeen johtaen välillä verisiin yhteenottoihin, välillä liittoutuen yhteistä vihollista vastaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173037#.UmS6zGJHT-k

2. STRATEGISTEN asiain ministeri Yuval Steintz matkusti sunnuntaina korkeantason delegaation kanssa, johon kuuluu tiedustelun, ulko- ja puolustusministeriöiden edustajia, ensin Kanadaan ja sieltä Washingtoniin saadakseen ajantasatietoa maailman mahtivaltioiden ja Iranin välisistä neuvotteluista, joita pidettiin viime viikon tiistaina ja keskiviikkona Genevessä. Delegaatio sai ennakkoinformaatiota neuvotteluista USA:n ja Englannin edustajien kautta Jerusalemissa, sekä myös Ranskan ja Saksan edustajat kävivät jakamassa informaatiota omasta näkökulmastaan käsin. Diplomaattinen toiminta osoittaa länsimaiden huolen, että Israel voi tehdä päätöksiä Iranin ydinohjelmasta omiin tietoihinsa perustuen, ja siksi haluavat kertoa, mikä länsimaiden kanta asioihin on tällä hetkellä.

STEINITZ sanoo tämänkertaisen vuosittaisen neuvottelu- ja informaatiotilaisuuden keskittyvän Iraniin ja muihin alueellisiin kysymyksiin. Hän totesi näiden tapaamisten muodostavan keskeisen forumin molemminpuolisen yhteistoiminnan ja koordinoimisen syventämiseksi USA:n ja Israelin välillä koskien alueellisia kysymyksiä.
Steinitzin tiedottaja kertoi delegaation pysähtyvän maanantaina Kanadassa keskustellakseen sikäläisten viranomaisten kanssa ennen tiistain keskusteluja Washingtonissa.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu matkustaa tällä viikolla Roomaan, jossa hän tapaa USA:n ulkoministeri John Kerryn keskustellen hänen kanssaan Geneven neuvottelujen tuloksista sekä rauhanneuvotteluista palestiinalaisten kanssa. Israel uhkaa toimia yksin Irania vastaan, jos näyttää, ettei sen turvallisuusvaatimuksia huomioida Iranin ydinpommista.
Pääministeri ei saanut audienssia Paavin luona, kuten oli tarkoitus.

Israelissa parlamentaarikot ja monet hallituksen ministeritkin ovat esittäneet kasvavaa huolta Tzipi Livnin käymistä salaisista neuvotteluista PA/PLO:n kanssa, joiden he pelkäävät toteuttavan enemmän Livnin omia vasemmistolaisia toiveita kuin niitä, jotka edustaisivat koko maan parasta ja etenkin oikeistolaisen hallituksen periaatteita. JP:n suorittaman Livnin haastattelun perusteella Livnistä jää kuva, että hän uskoo itsekkäästi yksin tietävänsä, mikä on maalle parasta ja edullista, ja että kun kaikki on keskusteltu ja sovittu PA/PLO:n edustajien kanssa, kansalle esitetään valmis paketti ota tai jätä periaatteella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173028#.UmTHx2JHT-k, http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Livni-to-Post-I-have-unfinished-business-in-making-peace-with-Palestinians-329282

3. ISRAELIN ministeriöitten lakikomitea hyväksyi sunnuntain istunnossaan oppositiossa olevan kansanedustaja Yaacov Litzmanin (UTJ) laatiman esityksen, jonka mukaan Jerusalemia asemaa koskevat neuvottelut palestiinalaisten kanssa vaativat 80 kansan-edustajan tuen Knessetin äänestyksessä. Lakikomitea hyväksyi opposition esityksen, mitä pidetään harvinaisena, ilman pitkiä keskusteluja, sillä sen sisältö on sopii oikeistolle.
Laki katsotaan tarpeelliseksi, mikäli Jerusalemista aloitetaan keskustelut sen jakamiseksi juutalaisten ja palestiinalaisten kesken. Jerusalem on tulikuuma peruna näillä kulmilla.

ISRAELIN pääneuvottelija Tzipi Livni katsoo kuitenkin lakialoitteen rajoittavan hänen vapauttaan neuvotella mistä vain PA/PLO:n neuvottelijoitten kanssa. Livni lähestyy kysymystä puhtaasti käytännölliseltä ja maalliselta kannalta, hänellä ei tiettävästi ole mitään uskonnollista kiintymystä Jerusalemiin ja Temppelivuoreen, eikä siitä edes keskusteltu JP:n suorittamassa lyhyessä haastattelussa. Oikeusministerin ominaisuudessa Livnillä on mahdollisuus häiritä esityksen etenemistä tai estää sen hyväksymisen lain muotoon.
Livnin vastustus lakiesitykselle voi myös ilmentää sitä, että hänen ohjelmassaan on Jerusalemin jakaminen, ja siksi hän katsoo sen sitovan hänen kätensä.
Toisaalta tuntuu varsin oudolta, että ei-uskonnollisesti orientoitunut henkilö voisi yksin salaisesti neuvotella Israelin pääkaupunkia ja ennen kaikkea Temppelivuorta koskevista kysymyksistä ilman ainakin Knessetin käsittelyä tai jopa kansanäänestystä.
Neuvottelut Israelin ja PA/PLO:n välillä alkoivat heinäkuussa ja kestävät maaliskuuhun ensi vuonna. Niitä käydään salaisesti USA:n tarkassa valvonnassa.

JP:n artikkelissa kerrotaan, että amerikkalainen viikkolehti The new Republic julkisti viime viikolla Ben Birnbaumin kirjoittaman artikkelin, jossa hän spekuloi Netanyahun olevan valmis jakamaan Jerusalemin, koska hän ei ole vaalien jälkeen maininnut aiemmin julkistamaansa teemaa yhtenäisestä, jakamattomasta Jerusalemista. Netanyahun kanta Litzmanin esitykseen on epämääräinen, kuten myös se, kuinka monta ministeriä oli paikalla sitä käsiteltäessä. JP:n artikkelin kirjoittaja Tovah Lazaroff muistaa uskollisena omalle poliittiselle kannalleen kertoa äärivasemmistolaisen Meretzin puheenjohtajan Zahava Gal-Onin tuomitsevan kannan: ”Se on sitten viimeinen naula rauhantoiveille, sillä ilman Jerusalemin jakamista ei tule rauhaa”. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Livni-moves-to-squash-bill-prohibiting-negotiation-on-Jerusalem-329257

4. UUTISOTSIKOITA
-          Kaksi peukalokyytiläistä, tai vaeltajaa, eksyi sunnuntain aikana Kuolleenmeren ympäristön vuoristoon, eivätkä löytäneet tietä takaisin ihmisten ilmoille. He saivat yhteyden puhelimella kertoen olevansa jossain Nahar Haverin ja Nahal Arugot maastossa. Vaeltajat, 28- ja 20-vuotiaita, olivat liikkeellä kesävaatteissa, ja yöt ovat jo kylmiä. Heillä ei ilmeisesti ollut mukana mitään, millä sytyttää nuotio, joka olisi ohjannut etsintäpartioita etsintöjen alettua välittömästi. Etzion etsintäyksikkö yhdessä vastaavien Ein Gedin ja Aradin yksikköjen kanssa etsivät heitä koko yön löytämättä jälkeäkään eikä puhelinyhteyttä heihin saatu. Yön aikana etsintöihin liittyivät armeija ja poliisin etsintähelikopterit ilman tulosta. Maanantaiaamuna mukaan tuli Megillon pelastusyksikkö. Heidät löydettiin aamulla varsin hyvässä kunnossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173041#.UmTf22JHT-k
-          Likudin kansanedustaja Moshe Feiglin, jota poliisi pitää pahanilmanlintuna, päätti sunnuntaina lähteä pyöräilemään, mutta hän kaatui pyörällään jonnekin tienvarteen katkaisten solisluunsa kahdesta kohtaa, kuten hän kirjoitti FB:n sivullaan, mutta kypärässä ei ollut naarmuakaan, kuten hän leikkiä laskien totesi lisäten, että useita kylkiluita oli myös vahingoittunut, yksi niistä kolhaissut keuhkoa. Hän lupaa tulla aktiivipalvelukseen taas muutaman päivän aikana, mutta lupaa ajaa varovammin. Feiglinin poika vammautui pahoin päähän autokolarissa 2010. Moshe Feiglin katsoo, että juutalaisilla täytyy olla oikeus nousta Temppelivuorelle niin halutessaan ja myös rukoilla siellä. Hänellä oli tapana nousta sinne joka kuukausi määrättynä aikana, mutta joutui toistuviin kahnauksiin poliisin kanssa. Lopulta Netanyahu antoi hänelle pottikiellon Temppelivuorelle määräajaksi, vaikka on epäselvää, millä valtuudella pääministeri voi kieltää kansalaista nousemasta juutalaisten pyhimmälle vuorelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173043#.UmTi3GJHT-k
-          PA:n arabi nousi bussiin Beit Shemeshin alueella matkalla Beitar Illitiin kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana. Tiedot tilanteesta ovat vielä epäselviä, mutta arabilla oli käsissään veitsi, jolla hän leikkasi haredi-mieheltä toisen korvakiharan ja muutenkin uhkaili matkustajia. Ennen Beitar Illitiä hän vaati kuljettajaa päästämään hänet pois, mutta kuljettaja kieltäytyi, koska se ei ollut virallinen pysäkki. Arabi veti silloin veitsen uhaten kuljettajaa, joka avasi oven arabille, joka pakeni yöhön bussin jatkaessa matkaansa. Poliisi aloitti välittömästi arabin etsinnät, koska hän voi olla vaarallinen. PA:n arabien suorittamat murhat ja murhayritykset ovat lisääntyneet siinä määrin, että sekä poliisi että armeija ovat joutuneet tehostamaan valvontaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173026#.UmTmKWJHT-k
-          PA:n virallisella TV-kanavalla esitettiin viime perjantaina video, jossa PA:n uskontoasiain ministeri Mahmoud Al-Habbash esitti Hamasin perustajaa Ahmad Yassinia ylistävän muistopuheen. Yassinia pidetään perusterroristina, hänen perustamansa Hamas on keskittynyt Israelin vastaiseen terrorismiin ja kehittänyt rakettiarsenaalin, joilla se on pyrkinyt tekemään Gazan rajan pinnassa olevien Israelin asukkaitten elämän sietämättömäksi tuhansilla raketeillaan ja ajoittaisilla aseellisilla hyökkäyksillään. Habbash kutsui Yassinia ”ylistetyksi kansalliseksi henkilöksi, ikoniksi, jota palestiinalaislapset voivat seurata ja joille opetetaan hänen erikoislaatuisuudestaan, jihadista, toimista ja moraalista”. Habbash nähdään videossa puhumassa suurelle kansanjoukolle ylistäen Yassinia ja kiroten Israelia. Hän kertoo retorisesti: ”Yassin oli kansanjohtaja, josta Palestiinan kansa oli yksimielinen. Kukaan ei uskaltanut tulla meitä vastaan syyttäen Arafatia petoksesta. Voidaanko Arafatia syyttä petoksesta? Voidaanko Yassinia syyttää petoksesta? He ovat ylistettyjä kansallisia Palestiinan johtajia. He ovat ikoneita, joiden mukaan vanhemmat opettavat lapsilleen heidän tarunomaisuuttaan, pyhää sotaansa, toimiaan ja moraalisuuttaan”. Videon käänsi arabiasta englanninkielelle PMW. On varsin huomattavaa, että PA:n TV lähettää kilpailijansa Hamasin perustajaa Ahmad Yassinia ylistävän videon, mutta se liittynee PA/PLO:n pyrkimyksiin saada pahoin särkyneet suhteet korjattua. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173024#.UmTo5WJHT-k
-          Israelin kotirintaman puolustusministeri Gilad Erdan kutsui esikuntansa kokoon Kinneretin alueilla muutamien päivien aikana sattuneen neljän pienehkön maanjäristyksen vuoksi, kaksi niistä sunnuntaina. Ne olivat suuruudeltaan 3.5 ja 3.6 luokkaa Richterin asteikolla, eivätkä aiheuttaneet vahinkoa, vaikka talot tärisivätkin ja ikkunaruudut helisivät. Sunnuntain järistykset olivat 12. 00 aikaan 3.6 asteen suuruinen ja toinen 16.00 aikoihin 3.5 asteen suuruinen. Torstai-iltana maata tärähdellyt järistys oli 3.5 luokkaa. Israelissa pelätään ja siihen on varauduttu, että suuri maanjäristys voi kulkea Kuolleenmeren laaksoa pitkin Jordanjokea seuraillen kääntyen Beit Sheanin lähistöllä kohti Haifaa. Viisi päivää ennen sunnuntain järistystä pieni maan tärähtely pelotteli Kreetan saarta, ja syyskuussa Jerusalemin alueetta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173034#.UmTuWmJHT-k
-          Hebronin juutalaiset valmistautuvat ensi viikon ”suureen sapattiin”, jota vietetään Abrahamin vaimon Saran kunniaksi. Samalla muistetaan, miten patriarkka Abraham lunasti hautapaikan Machpelan luolasta itselleen ja vaimolleen, mikä oli ensimmäinen juutalaisen omistama maapala Israelin maassa, sikäli kuin tiedetään. Sapatin viikkoteksti on nimeltään Chayel Sarah. Viime vuonna juhliin osallistui 20 000 ihmistä, ja tänä vuonna samoin tuhansia paikallisia ja ympäri maailmaa. Järjestäjät vakuuttavat, että turvallisuus on luja, tilanne on rauhallinen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172961#.UmTxGGJHT-k

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019