SUNNUNTAI 15.09.13


SUNNUNTAI 15.09.13

1. USA:N ulkoministeri John Kerry ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov onnistuivat kolme päivää kestäneiden tiiviiden neuvottelujen ja lehmäkauppojen  jälkeen runnomaan sopimuksen Syyrian kemiallisten aseitten (CW) käsittelystä ja tuhoamisesta. Siten he voivat lauantaina ilmoittaa Genevessä yhteisessä lehdistötilaisuudessa sopimuksen syntymisestä. Sopimuksen mukaan Syyrian presidentti Bashar Assad on velvollinen viikon kuluessa antamaan täydellisen luettelon kemiallisten aseittensa varastoista, joita Syyrian kerrotaan lisänneen viiteenkymmeneen hajottaakseen ne USA:n mahdollisten ilmaiskujen pelossa.

Kansainväliset tarkastajat aloittavat työskentelynsä välittömästi ja heidän tulisi voida päättää työskentelynsä marraskuun loppuun mennessä. Aseitten tuhoaminen tulisi suorittaa Syyrian ulkopuolella ja se tulisi olla loppuun suoritettu kahdeksan kuukauden sisällä. Sopimuksessa ei mainita erikseen USA:n uhkauksesta iskeä Syyriaan, ellei Assadin hallitus toimi täysin avoimesti kansainvälisten tarkastajien kanssa. Siinä ei myöskään kerrota, miten tarkastajat voivat liikkua sisällissodan runtelemassa maassa, joka suurelta osin on hallitusta vastustavien joukkojen miehittämä, jotka uhkaavat sabotoida sen toteuttamisen.

Kapinallisten parissa sopimusta ei tunnusteta noin vain. Syyrian kapinallisten ylimmän sotilas-neuvoston komentaja kenraali Selim Idris sanoi Istanbulissa, ettei sopimus ratkaise Syyrian sisällissodan kohtaloa, joka jatkuu kolmatta vuottaan. Hän sanoi sen romuttavan heidän toiveensa Assadin hallituksen pikaisesta kaatumisesta ja sodan lopettamisesta. Hän väitti Assadin hallituksen lähettävän kemiallisia aseitaan Libanoniin ja Irakiin.
Syyrian kapinallisjoukkojen pohjoisen haaran komentaja ja sotilasneuvoston tiedottaja Qassim Saadeddine totesi vihaisena: ”Kerry-Lavrov sopimus menköön helvettiin. Me hylkäämme sen, emme tule suojelemaan tarkastajia, emmekä päästä heitä Syyriaan”.
USA:n viranomaiset uskovat kuitenkin aseitten olevan täysin Assadin valvonnassa.

SYYRIAN presidentti Bashar Assad antoi suostumuksensa kansainvälisestä sopimuksesta, jonka mukaan se luopuu kemiallisista aseitaan ja alistaa niiden valvonnan YK:n alaiselle järjestölle Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons. (OPCW) http://www.jpost.com/Middle-East/US-Russia-reach-deal-on-control-of-Syria-chemical-weapons-326095
Alla olevassa linkissä kerrotaan tarkemmin, mitä sopimus sisältää.
Sen mukaan USA ja Venäjä työskentelevät yhdessä sopimuksen toteuttamiseksi, ja Syyrian tulee varmistaa tarkastajien välitön pääsy maahan ja mihin tahansa CW-varastoon.
Jos Syyria ei toimi toivotulla tavalla, YK:n turvallisuusneuvoston tulee asettaa pakotteita päätöslauselman artikkelin no 7. mukaisesti.
CW-aseitten lisäksi niitä valmistavat laitokset ja CW aseitten toimitussysteemit tulee tuhota.
Aikataulu sisältää seuraavat rajapyykit: CW-aseitten varastojen inventaario tulee olla valmis marraskuun loppuun mennessä, kuten myös niitä valmistavien laitosten tuhoaminen.
Kaikki CW aseet ja niiden valmistusmateriaalit tulee tuhota 2014 ensimmäisellä puoliskolla.
USA:n republikaanien johtavat senaattorit John McCain ja Lindsey Graham tuomitsivat USA – Venäjä sopimuksen Syyriasta kutsuen sitä merkityksettömäksi ja sanoen , ”ettei voisi kuvitella huonompaa viestiä lähettäväksi Iranille sen jatkaessa ydinaseensa valmistamista”.
”Assad käyttää kuukausia ja kuukausia, jotka maailma hänelle suo viivyttääkseen ja käyttääkseen Saddam Husseinin ohjekirjaa. Sen uskominen edellyttää epäuskon tahdon-omaista hylkäämistä nähdäkseen sopimuksessa muuta kuin diplomaattisen umpikujan alun. Hallitus on johdettu siihen Bashar Assadin ja Vladimir Putinin toimesta”, he kirjoittavat.
He kutsuivat sopimusta” moraalisesti ja strategisesti mahdottomaksi puolustaa, koska se nostaa Assadin neuvottelukumppaniksi ja antaa hänelle valtakirjan jatkaa viattomien siviilien lahtaamista ja Lähi Idän tasapainon horjuttamista kaikkia kuviteltavia aseita käyttäen”.
He kehottavat sotilasavun lisäämistä kapinallisille vähentääkseen Assadin armeijan voimaa, muuttaa tilannetta rintamilla, ja vaikuttaa neuvotteluratkaisun löytämiseksi ja sisällissodan lopettamiseksi. –USA aloitti virallisesti kapinallisten avustamisen jokin aika sitten, vaikka se on tehnyt sitä epävirallisesti kuukausien ajan.
2.  TURKISSA virallisella vierailulla oleva Kanadan ulkoministeri John  Baird kutsuu USA – Venäjä sopimusta Syyrian CW-aseista naurettavaksi ja järjettömäksi. Hän sanoo, ettei Bashar Assadille olisi pitänyt antaa lisäaikaa, sillä ”hän on mies, joka tähän saakka kielsi omaavansa niitä”. Baird epäilee Assadin suunnittelevan uutta petosta.
TURKIN ulkoministeri Ahmet Davutoglu, joka liittyi Bairdin lehdistötilaisuuteen sanoi myös epäilevänsä sopimuksen mielekkyyttä, koska Assad pelaa aikaa jatkaakseen hirmutekojaan.
”Lapset jäävät orvoiksi ja naiset leskiksi  meidän pitäessä täällä lehdistötilaisuutta.”, hän sanoi turkkilaisen Todays Zaman lehden mukaan.

ASSAD oli ehdottanut Kerrylle, että Syyria vain ilmoittaisi YK:lle CW-aseittensa varastot tuhoamatta itse aseita, mutta ettei Kerry hyväksynyt tätä.
Davutoglu sanoi tervehtivänsä tyydytyksellä Syyrian CW-aseitten tuhoamista, mutta ettei se mene riittävän kauas, koska se ei tuo sotarikoksiin syyllistyneitä kansainväliseen oikeuteen.
Länsimaat syyttävät Assadia CW-aseitten käyttämisestä, mutta joka kieltää sen. http://www.timesofisrael.com/canada-turkey-criticize-us-russia-deal-on-syria/

3. ISRAELIN armeijan tiedustelun tutkimus- ja analyysiosaston johtaja prikaatinkenraali Itai Brun sanoi harvinaisessa haastattelussa, että Israel on ollut täysin vakuuttunut, että Assad on käyttänyt CW-aseita, jo kauan ennen 21.elokuuta maailmalle paljastunutta hyökkäystä.
Hän sanoi, että Israelilla on erittäin pätevä tiedustelu kaikkialla Syyriassa, mutta ei halunnut mennä yksityiskohtiin. Hän sanoi näihin tietoihin perustuen voivansa suurella varmuudella vakuuttaa, että Assadin hallituksen aikomus iskeä Israelin kemiallisin asein on lähes olematon huolimatta kansainvälisen yhteisön  hyökkäyksestä Syyriaan.

Brun pitää lähes mahdottomana ajatusta, että Israel yllätettäisiin kuten Jom Kippur-sodan alkaessa 1973. Hän sanoi tuon tilanteen johtuneen Israelin poliittiseen ja sotilasjohtoon pinttyneestä uskomuksesta, että arabimaat olivat liian heikkoja aloittaakseen sodan, eikä Israelin johto suostunut kutsumaan miehiä aseisiin lukuisista varoituksista huolimatta. Israel oli tuossa sodassa lähellä katastrofia, jopa Moshe Dayanin romahdettua ja todetessa, että ”kolmas Temppeli on vaarassa tuhoutua”. Vain USA:n välitön massa-apu muutti tilanteen.

PRIKAATINKENRAALI Brun sanoi puheessaan huhtikuussa Assadin armeijan käyttäneen CW-aseita antamatta silloin tietolähdettä. USA:n ja muiden maiden tiedustelu kyseenalaisti hänen väitteensä silloin, mutta tunnusti se oikeellisuuden myöhemmin. Israelin armeijan tiedustelun 8200 osasto pystyi sieppaamaan Syyrian puhelinsanomia, joita USA käytti yhtenä todisteena CW-aseitten käytöstä. http://www.timesofisrael.com/israel-weve-been-absolutely-certain-for-months-assad-using-nerve-gas/

4. UUTISOTSIKOITA
-          USA:n ulkoministeri John Kerry saapuu viralliselle pikavierailulle Israeliin tänään. Neuvottelutilaisuus oli sovittu jo kauan sitten, vaikka se sopiikin mukavasti informaation antamiseksi Israelin pääministeri Netanyahulle USA - Venäjä Syyria-sopimuksesta. Israelin johto on vaikean poliittisen pulman edessä, sillä toisaalta se tunnustaa oikeaksi, että Assadin CW-aseet tuhotaan, mutta toisaalta epäilee monien muiden tapaan, että se hyödyttää enemmän Assadia kuin vähentää hänen arvovaltaansa. Sisällissodan kannalta se ei antane mitään ratkaisumallia, ja kapinalliset ovatkin tuominneet sen ja uhkaavat estää sen toteuttamisen maassa. Toinen kysymys, joka loputtomasti hiertää Israelin ja USA:n välejä, on rauhan-keskustelut, joita käydään tiukan salaisuuden varjossa, mutta joilla PA:n johtajien vuotamien tietojen mukaan ei ole saavutettu yhtään mitään. PA syyttää Israelin neuvottelijoita, etteivät ne ole tosissaan, tarkoittaen ilmeisesti sitä, etteivät Livni ja Molcho ole hyväksyneet Abbasin esittämiä vaatimuksia 1949 aselepolinjoja rajoiksi, pakolaisten paluuoikeutta, juutalaisyhteisöjen purkamista Juudeassa ja Samariassa eikä Jerusalemin itäosien luovuttamista PA:n valvontaan. Israelissa keskustellaan vakavasti mahdollisuudesta luopua lopullisesti kahden valtion periaatteesta ja etsiä muita vaihtoehtoja. http://www.timesofisrael.com/kerry-to-arrive-in-israel-to-brief-netanyahu-on-us-russia-deal-on-syria/
-          Syyrian apulaisulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian sanoi lauantaina, ettei USA:lla ole enää USA – Venäjä sopimuksen jälkeen mitään tekosyytä hyökätä Syyriaan. Hän sanoi, että se antaa aiheen jopa puhua Israelin vastaisen rintaman voitosta. Tämä oli
Iranin johdon antama ensimmäinen reaktio lauantaina julkistetusta sopimuksesta. Teheran on uhannut Israelia vakavilla vastaiskuilla, jopa sen totaalisella hävittämisellä, jos USA ja Ranska hyökkäävät Syyriaan. USA:n presidentti Obama sanoi sopimusta hyväksi, mutta uhkaa silti Syyriaa rangaistusiskuilla.  http://www.timesofisrael.com/iran-us-now-has-no-pretext-to-attack-syria/, http://www.timesofisrael.com/obama-us-remains-prepared-to-act-in-syria/
-          Iranin ydinteollisuuden johtaja Ali Akbar Saehi sanii Iranin uraanirikasteen määrän pudonneen 240:stä kilosta 140:en kiloon, koska sitä on muunnettu lääketeollisuuden tutkimusreaktorin tarvitsemaksi polttoaineeksi. Hänen lausuntonsa oli tarkoitettu hälventämään länsimaiden epäilyksiä, että Iran rikastaa 20 asteeseen rikastamaansa uraania edelleen 90 %:n tasoon, mitä ydinpommin rakentaminen vaatii. Salehi vakuutti, että myös loput rikasteesta muutetaan polttoaineeksi. YK:n alainen IAEA raportoi elokuussa, että Iranin 20 %:n tasoon rikastetun uraanin määrä oli 185.5 kg. Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoi tavatessaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin, että Iran haluaa YK :n nopeaa päätöslauselmaa maansa ydinteollisuudesta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4429504,00.html
-          Al-Qaidan kanssa liitossa oleva kapinallisryhmä taisteli toisen maltilliseksi kutsutun ryhmittymän kanssa lähellä Irakin rajaa. Taisteluissa kuoli ainakin 5 pyssymiestä. Lontoossa toimiva Syyrian ihmisoikeusryhmä kertoi lauantaina, että taisteluja käytiin Al-Boukamal kaupungissa. Maltillisen ryhmän kerrotaan kuuluttaneen moskeijan kovaäänisten kautta, että Islamic State of Irak and Levant (ISIL) järjestön tulee vetäytyä pois Boukamalin kaupungista, mutta syytä vaatimukseen ei tiedetä. ISIL kuitenkin vastasi siihen tarttumalla aseisiinsa. Ryhmittymien väliset taistelut kiihtyivät ensi kertaa heinäkuussa. FSA:n johtajat aluksi tervehtivät innolla Al-Qaidan taistelijoiden tuloa rintamalle, sillä he toivat mukanaan kokemusta ja taistelutaitoa, mutta on sittemmin joutunut toteamaan, että heillä on omat päämääränsä Syyriasta Assadin kaatumisen jälkeen. –Assadin armeijan kerrotaan tulittaneen Gahdir Al-Bustan kylää Syyrian Golanilla lähellä Israelin rajaa. Ainekin viisi ihmistä kuoli, heidän joukossaan yksi lapsi ja nainen. –Haman alueella Assadin koneet pommittivat kapinallisten asemia Aqeirbatin kylässä surmaten kuusi kapinallista ja haavoittaen muita. Alueella on käyty jatkuvia taisteluja armeijan ja opposition välillä. Kapinallisten joukossa on Al-Qaidan järjestön Al-Nusran joukkoja, jotka ovat hyökkäilleet alueen pääasiassa alaviittien asuttamiin kyliin terrorisoiden siviilejä. –Kapinallisten ja armeijan välisissä taisteluissa ammuksia harhautuu sekä Israelin että Libanonin puolelle, jossa viimeksi todettiin kolmen kranaatin haavoittaneen kahta ihmistä  ja sytyttäneen viljapeltoja tuleen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4429540,00.html
-          USA:n asiantuntijat arvioivat, että Israelilla on 80 ydinpommia, mutta että uusien rakentaminen lopetettiin 2004. Lisäksi Israelilla on tarpeeksi uraanirikastaetta 190 pommin rakentamiseksi, raportissa todetaan. Kansainväliset arviot Israelin ydinpommien määrästä liikkuvat 100 ja 200 välillä. Arms Control Associacion raportissa vuonna 2013 niiden määräksi arvioitiin 75 – 200 ydinasetta. Israel ei virallisesti ole kieltänyt eikä tunnustanut omaavansa ydinaseita, mutta vakuuttaa, ettei se tulisi käyttämään niitä ensimmäisenä. Korkeimmat johtajat ovat silloin tällöin presidentti Peresiä myöten vihjailleet niiden olemassa olosta. Presidentti Obama oli vähällä asettaa Israelille uhkavaatimuksen niistä, mutta perääntyi ajoissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171906#.UjV0fGJHT-k
-          Jom Kippur sujui Israelissa rauhallisesti. Mitään suuria onnettomuuksia eikä väkivaltaa havaittu, mutta pienempiä kaatumisia ja paaston aiheuttamia heikkouksia todettiin tuhat. Paikoin asukkaat kivittivät ihmisiä auttamaan tulevia ambulansseja, eivätkä kivittäjät olleet välttämättä ortodokseja. Lämpötila nousi joissakin kaupungeissa yli 35 C-astetta, vaikka hellehuippu olikin perjantaina. Ylä-Galileassa palomiehet joutuivat kamppailemaan metsäpalon kanssa Amimin kylän lähellä, jonka vuoksi osa ihmisistä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan lauantaina. Bnei Brakissa nuori tyttö hukkui rituaalialtaaseen. -  Poliisi oli hyvin varautunut siihen, että tuhansien ihmisten kokoontuessa Länsimuurille Jerusalemissa, arabit voisivat käyttää tilaisuutta hyväkseen kivittääkseen heitä, mutta kaikki sujui rauhallisesti. http://www.jpost.com/National-News/For-Israel-a-peaceful-Yom-Kippur-326097





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021