PERJANTAI 16.08.13


PERJANTAI 16.08.13

1. EGYPTIN väkivaltaisuuksissa poliisien ja hallitusta vastustavien mielenosoittajien välillä surmansa saaneiden luku on nyt 638, mutta luku on paljon suurempi, vakuuttaa Muslimi-veljeskunnan (MV) edustaja. Kuolleiden pahoin runneltuja ruumiita on koottu suuriksi kasoiksi ruumishuoneisiin ja sairaaloihin, joissa ihmiset etsivät omaisiaan. Haavoittuneiden luku lienee tuhansissa, vaikka eräs lähde mainitsee n.1600. Poliisin hyökkäysten rajuudesta huolimatta kansalaiset sanovat ymmärtävänsä, että tämä ”MV:n valta oli lopetettava, sillä he käyttäytyivät  kuin terroristit”. Eilinen päivä oli rauhallisempi kummankin osapuolen vetäessä henkeään, mutta MV sanoo kutsuvansa kansaa ”raivon päivän” marsseihin perjantaiksi, muslimien rukousten jälkeen. Jotkut kansanryhmät hyökkäilivät eilen hallituksen virastoja ja rakennuksia vastaan. Sisäministeriön edustaja vakuuttaa, että poliisi käyttää jatkossakin kovia luoteja, mikäli tilanne niin vaatii. Verenvuodatus tulee jatkumaan.

TUOMIOITA poliisin kovia otteita vastaan tulee kaikkialta maailmasta. Länsimaiden ensireaktio on odottamaton tyrmistys. Egyptin piti näyttää esimerkkiä arabimaille demokratian juurruttamiseksi islamin hallitsemaan maahan, mutta nyt kaikki mitä ne voivat sanoa, on esittää vaatimuksia poliisin käyttämän väkivallan hillitsemiseksi ja neuvottelujen aloittamiseksi armeijan valvoman väliaikaisen hallituksen ja poliittisten puolueitten välillä. Sitä vaati myös YK:n turvallisuusneuvosto hätäisessä istunnossaan torstaina.
Muslimiveljeskunta ei tyydy vähempään kuin presidentti Mursin palauttamiseen virkaansa ja edellisen hallituksen vallan palauttaminen, mitä harva uskoo enää mahdolliseksi.
USA:n presidentti epäröi edelleen, miten selvittää oma osuutensa tapahtumiin. Obama vihjailee, ettei entinen läheinen (sotilas)yhteistyö voi jatkua, minkä osoitukseksi hän peruutti vuosittaiset sotilasharjoitukset USA:n ja Egyptin armeijoiden välillä. Hän ei toistaiseksi ole peruuttanut USA:n vuosittaista 1.3 miljardin USD sotilasapua, mutta harkitsee sitä.
Turkin pääministeri Erdogan kutsuu poliisin toimia massamurhaksi ja vaatii YK:n turvallisuus-neuvostoa kokoontumaan käsittelemään Turkin tilannetta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4418525,00.html

Muslimiveljeskunta kehottaa vallankaappauksen vastustajia osallistumaan ”raivon päivän” mielenosoituksiin kaikkialla maassa tänään perjantaina, sanoo veljeskunnan tiedottaja Gehad el-Haddad.
Mursin vallan kaatamisen 03.07. aloittanut ryhmä nimeltä Tamarod kehottaa kansalaisia yhtymään taistelussa ”terrorismia” vastaan. ”Vaikeina aikoina meidän tulee seistä yhdessä – puolustaaksemme lastemme tulevaisuutta terrorismilta ja pimeiltä voimilta, jotka haluavat vetää meitä vuosisatoja taaksepäin”. Tamarod kehottaa ”kansalaisia muodostamaan kansan-komiteoita kaduilla, kotien ja kirkkojen ulkopuolella, Egyptin lippuja kantaen hylkäämään kotimaisen terrorismin ja ulkomaisen häirinnän”.
Paikallinen väkivalta levisi torstaina kaikkialle maahan, hallituksen virastoja sytytettiin tuleen pyramidien lähellä, useita kirkkoja poltettiin, ja poliisit tulittivat ihmisiä kovilla luodeilla.
Väliaikainen hallitus julisti maahan kuukauden kestävän hätätilan, joka antaa sille suuremmat valtuudet toimia katsomallaan tavalla.
Poliisi valmistautui perjantain mielenosoituksiin sulkemalla joitain avainkatuja ja tarkastaen ihmisten henkilöllisyyspapereita. Asukkaat Kairossa rakentelivat kulkuesteitä talojensa eteen sementtiblokeista ja löytämistään metallitarvikkeista.

Aaron Klein kertoo WND:n artikkelissaan, että Muslimiveljeskunta harkitsee pitkällisen aseellisen taistelun eli sisällissodan aloittamista armeijan valvomaa väliaikaista hallitusta vastaan. Veljeskunnan virkailijan mukaan järjestön sisällä pohditaan, miten sen tulisi edetä siinä tapauksessa, ettei sen valtaa palauteta neuvottelujen kautta. Virkailijan mukaan Qatarin ja Turkin edustajat välittävät Muslimiveljeskunnan ja kansainvälisen yhteisön välillä. Virkailija esittää varoituksen, että ellei neuvotteluissa päästä tyydyttävään ratkaisuun, Veljeskunta aloittaa hyökkäykset ei vain virallista vastustajaa van myös vähemmistöjä vastaan, mukaan lukien koptikristityt maassa. Tätä ovat jo ennakoineet useiden kirkkojen ja uskonnollisten laitosten rakennusten sytyttäminen tuleen keskiviikkona ja torstaina. http://www.wnd.com/2013/08/muslim-brotherhood-plots-armed-struggle/

Israel on toistaiseksi pysynyt syrjässä Egyptin tapahtumista, mutta monet maat, myös Suomi, ovat kehottaneet kansalaisiaan kiireesti poistumaan väkivallan kasvamisen pelossa.
Sen sijaan on arvailujen varassa, miten Kairon tapahtumat vaikuttavat Siinain salafisteihin ja al-Qaidan sekä siellä toimiviin Hamasin taistelijoihin. Armeija haavoitti niiden toimintaa suuroperaatioillaan surmaten kymmeniä ja pidättäen satoja, mutta se oli sittenkin vain pintaraapaisu laajan Siinain niemimaan alueella, jonka beduiinit liittoutuvat perinteisesti sen kanssa, josta he hyötyvät eniten. Heidän siteensä Egyptin hallitukseen on epäluuloinen.
Israelin olisi syytä varautua kostoiskuihin Siinalta ja Gazasta.

2. BEIRUTIN keskustassa, Hizbullahin valvomalla alueella ja lähellä paikkaa, jossa järjestön pääsihteeri Hassan Nasrallah pitää joukkokokouksiaan, räjäytettiin torstaina voimakas autopommi, joka surmasi ainakin 20 ihmistä ja haavoitti yli kahta sataa.
AFP:n julkistaman artikkelin mukaan pian räjähdyksen jälkeen internetin online sivulla julkistettiin video, jossa näytettiin kolme naamioitua miestä, kahdella heistä automaatti-kiväärit käsissään, kolmas kumartuneena mikrofonin eteen pitäen kivääriä edessään pöydällä.
”Sinulle sika Hassan Nasrallah me lähetämme toiseksi voimakkaimman viestin, koska sinä et ole ymmärtänyt vieläkään”, videoesityksessä todetaan.

Videonauhan julkistanut ryhmä kutsuu itseään nimellä Aisha-prikaatit, Aisha Umm al-Muminin. Aisha oli Muhammedin lapsimorsian ja myöhemmin hänen suosituin vaimonsa. Videossa syytetään Nasrallahia Iranin ja Israelin agentiksi.
Videon julkistanut ryhmä sanoo edelleen valitsevansa ajan ja paikan Hizbullahin vastaisen taistelunsa jatkamiseksi Libanonissa, ja kehottaa kansaa pysyttelemään poissa paikoista, joissa Hizbullah ja Iran toimivat välttääkseen joutumasta uhriksi. Kuusi viikkoa aiemmin samalla alueella räjäytetty pommi haavoitti 50 ihmistä.
Toinen ryhmä, Erikoisjoukot 313, ilmoitti myös osallisuutensa pommi-iskuun.
FSA, Free Syrian Army,tuomitsi iskun tuoreeltaan.
Libanonin presidentti Michel Suleiman kiirehti kertomaan kansalle Israelin osallisuutta.
”Tämä on rikollinen teko, jolla on kaikki terrorismin ja Israelin sormenjäljet ja jonka tarkoituksena on järkyttää Libanonin tasapainotilaa ja iskeä libanonilaisten selviytymiskykyyn”. Libanonin parlamentin puhemies Nabih Berri syytti myös Israelia pommi-iskusta kehottaen libanonilaisia yhdistymään vaarojen uhatessa, mitä Israel pyrkii hajottamaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170973#.Ug3M_mJHT-k

3. TUOREEN mielipidetiedustelun mukaan, jonka suoritti MAARIV/nrg  ja toteutti Maagar Mohot, israelilaiset pitävät Oslon sopimuksia vahingollisena Israelille, mitä on pidettävä vähintään sivuhuomautuksena. Gallupin mukaan Oslon sopimukset edelleen muistavista 40 % vastusti sitä ja 33 % kannatti. Tänään 57 % kansasta pitää niitä Israelia vahingoittavina.

Meneillään olevista ”rauhanneuvotteluista” kysyttäessä 53 % vastasi, etteivät he äänestäisi Juudeasta ja Samariasta vetäytymisen puolesta, ei sittenkään, vaikka PA hyväksyisi Israelin juutalaisena valtiona ja luopuisi arabipakolaisten paluuoikeudesta.
PA:n johto vastustaa Israelin tunnustamista juutalaisena valtiona, koska se samalla luopuisi arabipakolaisten vaatimuksista palata sinne, mistä he lähtivät sotaa karkuun, valtaosa heistä heidän omien upseeriensa kehotuksista, etteivät olisi armeijan tiellä sen tuhotessa Istaelin.
Artikkelin mukaan Maariv ei pitänyt Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjä rauhan esteinä, kuten EU ja UN ja USA tekevät, vaan katsoi sovittamattomien kysymysten Jerusalemin
asemasta ja pakolaiskysymyksen muodostavan pahimman esteen.

78 % vastanneista ilmoitti vastustavansa Jerusalemin itäosan luovuttamista PA.lle.
Maariv-lehden mukaan Lähi Idän kaoottinen tilanne vahvistaa vaatimuksia pitää käsissään koko alue Jordanjoesta Välimereen. Sitä vahvistavat myös Hamasin rauhanneuvottelujen vastaisuus sekä PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kyvyttömyys hallita edes Juudean ja Samarian arabialueita. Abbasin virkakausi päättyi tammikuussa 2009, ja hänen valtansa ja allekirjoittamansa sopimukset lepäävät siten täysin savijaloilla ilman laillisuuspohjaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170979#.Ug3bC2JHT-k

4. uutisotsikot
-          Videolle taltioitiin poliisin suorittama raakalaismainen Boaz Albertin pidättäminen Yitzharissa torstaina lasten ja vaimon itkiessä vieressä. Poliisi ampui aseetonta ja vastustelematonta Albertia taser lamauttamisaseellaan useita kertoja, vaikka hän huusi tuskasta, vielä sittenkin, kun hän makasi puolustuskyvyttömänä maassa, kuten läsnäolijat ja videonauhakin todistavat. Albertin vaimo kertoo miehensä huutaneen, mitä hän itse toisteli poliiseille, ettei hän vastustele ja että hän on suurissa tuskissa useitten sähköshokkien johdosta, mutta poliisi ei kuunnellut. Heidän motiivinaan oli viha ja raivo siitä, että Albert oli vastoin määräyksiä palannut perheensä luo.  Yitzhariin. Taser-lamauttamien käytöstä on tullut todellinen ongelma kaikkialla maailmassa ja etenkin USA:ssa, sillä poliisi käyttää niitä surutta tietäen, etteivät ne jätä haavoja, mutta antaa käyttäjälle tunnon suuresta vallasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170980#.Ug3g92JHT-k
-          USA:n vankilassa vakoilusta Israelin hyväksi elinkautiseen vankeuteen tuomittu Israelin kansalainen Jonathan Pollard kertoo Jerusalem Postin mielipidesivulla näkemyksiään Israelin hallitusten toimista. Hän syyttää niitä viimeisen 60 vuoden aikana suorittamistaan toimista, kuten juutalaisten karkottamiseen kodeistaan, tuomittujen terroristien vapauttaminen ennen aikojaan sekä hänen omasta tilanteestaan, sillä hän on kärsinyt rangaistuksestaan yli 28 vuotta, osan siitä eristettynä muista vangeista, vaikka paljon vakavampia rikoksia tehneet vakoilijat on vapautettu muutaman vuoden kuluttua vankeinvaihdon tai muun syyn johdosta. Hän sanoo, että Israel on ainoa maa maailmassa, joka vapaaehtoisesti luopuu maastaan, karkottaa kansalaisiaan kodeistaan, tuhoten kansalaistensa liikeyrityksiä rikkoen heille antamiaan lupauksia ja särkien heidän elämänsä. Omasta tilanteestaan hän sanoo, että Israel on ainutlaatuinen maailmassa pettäessään sille uskolliset, ja halukkaasti toimii syytösten nostamiseksi tiedusteluagenttiaan vastaan, kieltäytyen antamasta hänelle turvapaikkaa, antaen syyttäjille häntä raskauttavia dokumentteja, kieltäytyen tuntemasta häntä ja unohtaen hänet mätänemään vankiselliinsä. Hän sanoi, että maa, joka halventaa surmattuja vapauttamalla heidän murhaajansa kiduttaen sillä surmattujen omaisia, on menettänyt oikeutensa olla olemassa, sillä se on hylännyt moraalisen oikeutensa siihen. Hän sanoi murhattujen huutavan haudoistaan taivaaseen saakka inhimillisyyden puutteen vuoksi, mutta kukaan ei kuuntele heitä. Surevat omaiset pyysivät ja rukoilivat, ettei terroristeja ja murhaajia vapautettaisi – muka myönnytyksenä Abbasille ja hänen suosionsa nostamiseksi – mutta kukaan ei Israelissa kuunnellut särjettyjen sydänten valituksia, jotka vuotavat verta menetettyjen rakkaitten vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170972#.Ug3j3WJHT-k
-          Venäjä sanoo, ettei se toimita Iranille lupaamansa S-300 ilmatorjuntaohjuksen korvaavaa Antel –2500 järjestelmää, joka on samankaltainen kuin S-300. Iran setti 4 miljardin USD syytteen USA:n oikeudessa Venäjää vastaan kauppasopimuksen rikkomisesta. S-300 järjestelmä on yksi maailman kehittyneimmistä torjuntaohjus-järjestelmistä, jota voidaan käyttää sekä lentokoneita että risteily- ja ballistisia ohjuksia vastaan. Länsimaissa kuitenkin epäillään, että sopimus voidaan toteuttaa jonkun takaoven kautta, esim. kolmannen maan kautta, jolla jo on niitä. Länsi pelkää, että Venäjä voi toimittaa niitä – ellei jo ole toimittanut – Syyrian armeijalle lännen kaavaileman lentokieltoalueen rikkomiseksi, jota Venäjä vastustaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170941#.Ug3qFmJHT-k







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021