MAANANTAI 17.06.13


MAANANTAI 17.06.13

1. ”EI OLE mitään mieltä aseistaa ihmisiä, jotka syövät tappamiensa ihmisten sisäelimiä”, kauhisteli Venäjän presidentti Vladimir Putin yhteisessä lehdistötilaisuudessa Englannin pääministeri David Cameronin kanssa. ”Kannibaaleja sellaiset ovat”, Putin selitti Lontoossa. Venäjä on Iranin ohella yksi harvoista maista, jotka avoimesti kannattavat Syyrian presidentti Assadin hallitusta ja toimittavat sen joukoille pitkälle kehitettyjä aseita vakuuttaen, että toimitukset tapahtuvat vuosia sitten solmittujen sopimusten puitteissa, jotka Venäjän tulee täyttää säilyttääkseen uskottavuutensa.
Syyriassa toimivat aseelliset järjestöt katsovat olevansa oikeutettuja vaatimaan palveluja paikallisilta asukkailta ja median edustajilta, minkä sai omakohtaisesti kokea Al-Jazeeran naistoimittaja Aleppossa, jossa hänet raiskasi terrori-järjestö Al-Nusran paikallinen komentaja, kuten uutislähteet kertovat.
Putin hämmästeli länsimaitten halua aseistaa tällaisia ryhmiä kysellen: ”Heillekö te haluatte toimittaa aseita?” lisäten ettei tällainen käyttäytyminen sovellu yhteen kansainvälisen ihmis-oikeudellisten normien kanssa.

TOINEN asia, mihin venäläiset ovat puuttuneet, on USA:n hallituksen ilmoitus, että Assadin joukot ovat käyttäneet kiellettyjä kemiallisia aseita taisteluissa kapinallisia vastaan.
Putinin avustaja Yury Ushakov sanoi perjantaina, etteivät USA:n esittämät todisteet niiden käytöstä ole vakuuttavia. ”Amerikkalaiset yrittivät informoida meitä kemiallisten aseitten käytöstä (Assadin) hallituksen toimesta, mutta totta puhuen meidän mielestämme ne eivät ole vakuuttavia”, hän totesi.
The Independent raportoi, että Iran lähettää Syyriaan 4000 sotilasta avustamaan Assadin joukkoja niiden pyrkiessä murskaamaan kapinalliset. Raportissa todetaan edelleen, että ”USA:n hallituksen päätös aseistaa kapinallisia on suistanut Amerikan syvälle sunnien  ja shiojen väliseen konfliktiin islamilaisessa Lähi Idässä – USA on nyt täysin liittynyt aseellisiin ryhmittymiin, joihin kuuluvat äärimmäiset sunni-islamilaiset järjestöt”.

Internetissä lauantaina julkistetussa videossa näytetään, miten Al-Qaidan kanssa liitossa olevan Jabhat Al-Nusra terrorijärjestön pyssymiehet tunkeutuivat shia-moskeijaan Deor Al-Zor kylässä Syyrian itäosassa. He asensivat suuren määrän räjähdysaineita moskeijan perustusten juurelle ja räjäyttivät sen kappaleiksi.  Videossa kerrotaan, että moskeijan tuhoaminen oli kosto Qusairyn kaupungin menettämisestä Assadin joukoille. Viikkoa aiemmin Al-Nusran joukot hyökkäsivät shia-kylään Irakin rajan lähettyvillä surmaten 60 kylän asukasta, joilla ei ollut mitään tekemistä Qusairyn kaupungin valtaamisen kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168985#.Ub6kzGJHT-k

USA:n presidentti Barack Obama tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin Pohjois-Irlannissa maanantaina G-8 maitten kokouksessa. Hän käyttää tilaisuutta hyväkseen taivuttaakseen Putinia avustamaan Yhdysvaltoja Syyrian tilanteen selvittämisessä. Obamalla voi olla kivinen kynnös kynnettävänä Putinin kanssa, joka ärsyyntyi USA:n sekä Englannin ja Ranskan päätöksestä aseistaa Syyrian kapinallisia. Lisäksi Putin vastustaa ehdottomasti länsimaiden suunnitelmia lentokieltoalueiden perustamiseksi Syyrian ilmatilaan voidakseen vapaasti käyttää USA:n Jordaniaan toimittamia F-16 hävittäjiä kapinallisten tueksi. Putin ilmaisi jo oman mielipiteensä Lontoossa keskustellessaan pääministeri David Cameronin kanssa. USA aikoo jättää Jordaniaan toimittamansa F-16 hävittäjät ja Patriot ohjukset ja muut raskaat aseet vetäessään siellä olevat 4 500 sotilastaan kotiin Syyrian tilanteen selvittyä.
Vaikka Putin on kritisoinut ankarasti länsimaiden toimia, hän sopi useista yhteistyökohteista Englannin kanssa.
Pohjois-Irlannissa Lough Erne golfkeskuksessa kokoontuvat G-8 maat, USA, Japani, Kanada, Englanti, Venäjä, Saksa, Ranska ja Italia, keskittynevät Syyrian tilanteen selvittämiseen, vaikka maailman yleinen taloustilanne huolestuttaa USA:n presidentti. Yhdessä nämä maat edustavat maailman 71.7 triljoonan USD taloudesta yli puolet. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Obama-to-seek-help-from-Putin-on-Syria-316778

2. TURKIN pääministeri Recep Tayyip Erdoganin railakkaat otteet mielenosoitusten lopettamiseksi eivät ole saaneet kansaa rauhoittumaan, vaan protesteja esiintyy monin paikoin. Lisäksi Turkin julkisten palveluliittojen konfederaatio ja vallankumouksellisten palveluliittojen konfederaatio julistivat yleislakon maanantaiksi. Nämä konfederaatiot edustavat yhdessä puolta miljoonaa jäsentä Turkissa.
Taksim-aukiolla ja Gezi-puistossa majoittuneet mielenosoittajat kokivat väkivaltaisen herätyksen aikaisin lauantaiaamuna mellakkapoliisien tullessa paikalle omine mellakan-taltuttamisajoneuvoineen vakaasti päättäneinä karkottaa mielenosoittajat paikalta lopullisesti. Poliisi käytti vesitykkejä ja voimakasta kyynelkaasua, joka aiheutti ihmisissä pahoinvointia pakottaen monet heistä  etsimään hoitoa sairaaloista.

Pääministeri Erdogan oli antanut edellisenä päivänä mainostamassaan kansan äänen kuulemistilaisuudessa vakavan ultimaatumin lopettaa protestit, mutta ”Taksim kannatusliike” hylkäsi sen kutsuen kansaa seuraavana päivänä Taksim-aukiolle odottaen jopa miljoona ihmistä. Pääministeri vastasi tähän lähettäen mellakkapoliisin hajottamaan mielenosoittaja-joukot, sillä hän pelkäsi tilanteen riistäytyvän hänen käsistään.
Poliisin kolme tuntia kestäneet toimet videoitiin, ja tunnin kuluessa Taksim-aukio ja Gezi-puisto oli tyhjennetty mielenosoittajista. Paikalla olleet ulkomaiset kannattajat kuvasivat tilannetta sotatantereeksi, minkä todellisuuden tajua lisäsivät kyynelkaasuaseitten laukaukset, alueilla lainehtivat paksut kaasupilvet sekä vesitykkien suihkut. He kertoivat ihmisten pyrkineen pakoon, mutta poliisit seurasivat heidän kintereillään.

Osa kansasta oli päässyt läheisen viiden tähden Divan-hotelliin suojaan, mutta poliisit seurasivat heitä päästäen kyynelkaasua hotellin aulaan pakottaakseen heidät ulos.
Poliisi pidätti läheisen sairaalan vapaaehtoisia työntekijöitä väittäen heidän hoitavan potilaita ilman tarvittavaa lisenssiä. Turkin lääkintäjärjestö  (TMA) lähetti kiireisen pyynnön Maailman Terveysjärjestölle ja Maailman Lääkintäjärjestölle, jotta nämä tuomitsisivat vapaaehtoisten työntekijöitten (lääkärien) pidättämisen.
TMA sanoo lausunnossaan, että poliisi käyttää surutta kemikaalikaasuja suojattomia ihmisiä vastaan, joista 11 000 sanoo joutuneensa sen vaikutuksen kohteeksi. Lausunnossa hallitusta pyydetään välttämään äärimmäisen väkivallan käyttämistä ja aloittamaan tutkimukset väärin-käytöksistä. Lausunnossa syytetään, että kyynelkaasua ammuttiin suoraan ihmisiä kohti , minkä johdosta ihmisillä on haavoja päässä, kasvoissa, silmissä, kaulassa ja alaruumiissa. Eräs puiston läheisessä asunnossa asuva heräsi siihen, että poliisin heittämä kyynelkaasu-ammus särki hänen ikkunansa levittäen asunnon täyteen paksua kyynelkaasua.
Turkin EU-asioitten ministeri Egemen Bagis varoitti mielenosoittajia, että tästä hetkestä lähtien valtio pitää jokaista puistosta tai aukiolta tavattua terrorijärjestön jäsenenä.
Epävarmuus maan tulevaisuudesta elää voimallisena Turkin kansan keskuudessa.  http://www.jpost.com/Features/In-Thespotlight/First-Person-Tear-gas-grenades-blast-apartment-in-Turkey-316785

3. IRANIN äskettäin valittu presidentti Hassan Rouhani (Rohan, Rowhani) pyrkii saamaan keskusteluyhteyden johtavien länsimaiden kanssa. Tämän johdosta hän haluaa keskustella kunkin YK:n turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan 5 + 1 johtajien kanssa erikseen saadakseen tuntuman erimielisyyksistä ja selvittääkseen heille Iranin kannan.
USA:n ja EU:n johtajat pyrkivät selvittämään itselleen, mikä vaikutus Rouhanin valinnalla tulee olemaan ennen kaikkea Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein monopoliasemaan päätöksenteossa. Valkoisen Talon mukaan ennusteet ovat ”potentiaalisesti myönteisiä”.
Wall Street Journalin mukaan 5 + 1 maat pyrkivät saamaan seuraavan neuvottelutilaisuuden Iranin edustajien kanssa elokuussa 2013.

Obaman kanslian tiedotteen mukaan Rouhanilla on mahdollisuus - puhdistettuaan maansa laittomasta ydinteollisuudestaan - saada USA:sta yhteistyökumppani. Puhuessaan CBS:n TV-ohjelmassa Face the Nation Denis McDonough totesi, että jos Rouhani elää vaali-lupaustensa mukaan korjata suhteensa länsimaihin, hänellä on siihen mahdollisuus. Hän sanoi Valkoisen Talon kunnioittavan Iranin kansan tahtoa ja kehotti Teherania myös toteuttamaan kansan mielipidettä antamalla Rouhanille vapauden toimia. Iranin presidentti vastaa maan taloudesta pystyen vaikuttamaan asioiden hoitoon, mutta maan turvallisuudesta ja ydinteollisuudesta päätökset tekee Ali Khamenei yksin. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/White-House-Election-of-Irans-Rohani-hopeful-316728

4. UUTISOTSIKOITA
-          Juutalaisyhteisöjen johtajat Juudeassa ja Samariassa esittävät lainalaatijoille, että heidän tulee ulottaa ympäristön suojelua koskevat lait voimaan Juudean ja Samarian C-alueilla, joissa Israelilla on täysi siviilihallinto- ja turvallisuusvastuu. He valittavat sitä, ettei C-alueilla ole mitään ympäristön suojelua koskevaa lainsäädäntöä, mikä sitoo heidän kätensä päättäessään sitä koskevista asioista. Samarian ympäristön-suojelujärjestön pääsihteeri Yitzhak Meyer sanoo: ”Kätemme ovat sidotut suojelun toteuttamisessa, ellei tällaista muutosta saada syntymaan”. Hän selittää, että hänen johtamansa järjestö yhdessä Binyamin alueen vastaavan järjestön kanssa ovat ne viranomaiset, jotka suojelusta vastaavat, mutta lain-säädännön puutteen vuoksi he kauhovat tyhjää ilmaa. Hän selittää, että juutalaisyhteisöjä koskeva vanha laki on korvattu uudella ja kovemmalla, mutta se ei koske C-alueita, jotka ovat IDF:n valvonnassa. Siksi heillä ei ole mahdollisuuksia valvoa teollisuuslaitoksia Juudean ja Samarian teollisuuspuistoissa tai juutalaisyhteisöissä.  Hän valittaa, etteivät Israelin viranomaiset ole suhtautuneet asiaan tarvittavalla vakavuudella, mutta myöntää diplomaattisten näkökohtien hankaloittavan muutosten suorittamista, koska niiden voidaan katsoa liittyvän yrityksiin alueiden liittämiseen Israeliin, mutta se tapahtuu ympäristönsuojelun kustannuksella. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Settler-heads-Extend-Israeli-environmental-law-to-W-Bank-316786
-          Saudi Arabian kuningas Abdullah ilmoitti, että hän on innokas palauttamaan suhteet Iranin uuden hallituksen kanssa. Maitten väliset suhteet ovat olleet jännittyneet sekä Syyrian tilanteen vuoksi, jossa saudit tukevat kapinallisia ja Iran Assadia, että vaikutusvallasta Persianlahden pienten öljyvaltioissa, joiden yksinvaltiaat syyttävät Iranin pyrkimyksiä heidän valtansa kaatamiseksi. Kuningas Abdullah toivotti Rouhanille jatkuvaa hyvää terveyttä ja ilmaisi tyytyväisyytensä hän lupauksistaan kohentaa suhteita Saudi Arabian kanssa. http://www.jpost.com/Breaking-News/Saudi-king-to-Rohani-Eager-to-improve-relations-with-Iran-316787
-          Tyynellämerellä sijaitsevan FIJI-saaren johtajat ilmoittavat olevansa valmiit korvaamaan osan Itävallan jättämästä aukosta YK:n UNDOF joukkojen  rauhanturvaajista Syyrian ja Israelin välisen rajan tuntumassa ns. aseettomalla vyöhykkeellä. FIJI voi lähettää 170 miestä UNDOF:n joukkoihin kesäkuun lopulla. Joukkoja ovat tarjonneet lisäksi Japani, Croatia ja Itävalta. YK:n tiedottajan mukaan YK:n UNDOF-joukoissa on siten FIJI-sotilaitten lisäksi 341 filippiiniläistä ja 193 intialaista. Heidän määränsä oli ennen peruutuksia n. 1000 miestä http://www.jpost.com/Breaking-News/Report-Fijians-to-reenforce-depleted-UNDOF-on-Golan-316790
-          Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen konferenssissa mielipiteet ovat vahvasti kielteisiä Palestiinan valtion perustamiseksi Israelin sydänalueille. Ministeri Naftali Bennett sanoi konferenssissa, ettei Palestiinan valtion perustaminen Israelin keskelle ole mahdollista, ja siksi hän kehottaa liittämään C-alueet Israeliin ensi tilassa. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/LIVE-Settlers-conference-on-public-relations-316793
-          Hallituksessa käsiteltiin kysymystä, tulisiko ns. hintalappu-rikolliset yhdistää terroristeihin. Kysymys katsottiin kuitenkin liian raflaavaksi ennen kaikkea siksi, että se tulisi sekoittamaan todellisten, ihmishenkiä uhkaavien terroristien ja vain omaa mielipidettään tai protestiaan esittävien nuorten välisen ideologisen eron. http://www.jpost.com/National-News/Price-tag-attackers-declared-illegal-association-316761
-          Entinen Mossadin agentti Teheranissa sanoo, että me tulemme vielä kaipaamaan Mahmoud Ahmadinejadia, Iranin poistuvaa presidenttiä, sillä hän ilmoitti asiansa insinöörikoulutuksen saaneen selkeydellä, mutta uudesta presidentistä ei kukaan ota selvää, onko hän lintu vai kala, petolintu vai kyyhkynen. Eliezer Tzafrir selittää, että Rouhani on vain yksi näyttö Iranin petollisuudesta länsimaita kohtaan. ”Hän tulee ottamaan meidät kyytiinsä kuljettaen meitä aikansa antaen pulipyöreitä kryptisiä lausuntoja, joiden laatimisessa iranilaiset ovat taitavia, voittaen tällä taatulla taktiikallaan lisäaikaa ydinpomminsa valmistamiseksi”. Hän kutsuu Iranin vaaleja yhden miehen demokratiaksi, sillä vaalilippunsa pudottamisen kautta he pystyvät esittämään protestinsa, mutta asioitten käsittely ei muutu miksikään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169005#.Ub7T2mJHT-k
-          Asiantuntijan mukaan Israel saa 100 000 Cyberhyökkäystä joka päivä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168969#.Ub7VZ2JHT-k


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019