SUNNUNTAI 17.02.13


SUNNUNTAI 17.02.13

1. HENKILÖ, jonka läntiset asiantuntijat uskovat johtavan Iranin salaista ydinpommiohjelmaa, Mohsen Fakhrizadekh–Mahabadi, oli heidän uskomuksensa mukaan Pohjois-Koreassa seuraamassa sen suorittamaa ydinkoetta viime viikolla. Mahabadi liikkuu harvoin maansa ulkopuolella ja varoo jokaista liikettään kotimaassaankin, sillä hän pelkää Mossadin agenttien jahtaavan häntä samoin kuin sen uskotaan tehneen monen iranilaisen ydintutkijan suhteen tuhoisin seurauksin.
LÄNTISTEN tietolähteiden mukaan Mahadabi työskentelee saadakseen ydinpommin sopivaan kokoon ja muotoon sijoitettavaksi Shahab-3 ballistisen ohjuksen kärkiosaan.
Japanilaisen tietolähteen mukaan Pohjois-Korean viime viikolla suorittaman kokeen tarkoituksena oli kokeilla sellaisen toimintaa syrjäisellä testialueella maanpinnan alapuolella. ”Pohjoiskorealaiset näyttävät pystyneen tekemään pommin tarvittavan kompaktiksi sen sijoittamiseksi ohjuksensa kärkeen”, sanoivat japanilaislähteet.

POHJOIS-KOREAN pommikoe tuomittiin pitkin maailmaa, jopa Kiina tuomitsi sen, ja USA:n presidentti Obama kutsui sitä ”erittäin provosoivaksi, joka häiritsee pahoin turvallisuutta ja kansainvälistä rauhaa”. Sen uskotaan lyhentävän Iranin ydinpommin valmistusaikaa.
Pohjois-Korean virallisessa tiedotteessa todettiin, että ”koe tehtiin Amerikan törkeän vihamielisyyden vuoksi, joka väkivaltaisesti loukkaa sen oikeutta suorittaa ohjuskokeita”.
Satelliittikuvien perusteella on voitu todentaa Iranin ja Pohjois-Korean ballististen ohjusalustojen samankaltaisuus, mikä todistaa niiden vaihtavan kokeittensa tuloksia. Iranin ohjustiedemiehen uskotaan seuranneen Pohjoisen ohjuskoetta.
Fakhrizadeh-Mahabadin matkusti Pohjois-Koreaan luultavasti Kiinan kautta, joilla on avoimet diplomaattiset suhteet.
IRANILLA uskotaan olevan tarpeeksi rikastettua uraania useita ydinpommeja varten. Sen suurin ongelma on ollut saada pommi muotoon, joka sopii ohjuksen kärkiosaan. Iran esitteli äskettäin uutta sentrifuga-mallia, joka on 4-5 kertaa nopeampi kuin edellinen.
Iranin ballistinen ohjus Shahab-3 perustuu pohjoiskorealaisen Donong-1 ohjukseen. Sen kantomatkan arvioidaan olevan 2000 km, joten se pystyy uhkaamaan useimpia Lähi Idän maiden suurkaupunkeja ja pitkälle Eurooppaan. 

2. EU näyttää tämän hetken tietojen mukaan kieltäytyvän edelleen julistamasta Hizbullah- järjestöä terrorijärjestöjen listalle, vaikka USA teki niin jo vuosia sitten ja kehottaa EU:ta seuraamaan sen esimerkkiä. Bulgariassa suoritettujen tutkimusten mukaan Burgan lentokentän lähellä israelilaisia nuoria lomanviettäjiä vastaan heinäkuun 18. päivänä 2012 tehty terrori-isku surmasi heistä viisi ja bulgarialaisen bussinkuljettajan. Tutkimuksissa on havaittu Hizbullahin suunnitelleen pommi-iskun ja valvoneen sen suorittamista.

Tämä ei kuitenkaan riitä EU:n päättäjille, vaikka tutkimuksissa pystyttiin osoittamaan syylliset Libanonissa. EU:n päättäjien haparointiin lienee syynä EU-maiden nopeasti kasvava muslimi-siirtolaisten määrä ja heidän aktiivinen toimintansa käyttäen hyväkseen läntisten maiden avointa yhteiskuntajärjestystä ja suojaavaa oikeusmenetelmää, sekä heidän uhkauksensa vastatoimista, mikäli he katsovat islamin asian joutuvan hyökkäyksen kohteeksi.
Hizbullah katsotaan monissa maissa terrorijärjestöksi, niiden joukossa USA, Israel, Yhdistynyt Kuningaskunta, Egypti ja Bahrain, mikä suuresti häiritsee sen toimia näissä maissa.
EU:n sääntöjen mukaan Hizbullahin julistaminen terrorijärjestöksi vaatii yksimielisen päätöksen järjestön 27:n jäsenmaan keskuudessa.

SEKÄ USA;n ulkoministeri John  Kerry että Englannin ulkoministeri Willian Hague kehottivat EU:ta tekemään myönteisen päätöksen asiassa, ”koska se tekisi Euroopasta turvallisemman”.
Ranskan ulkoministeriön tiedottaja Philippe Lalliot sanoi Ranskan harkitsevan kysymystä ja tekevän päätöksensä asiassa pian, mitä monet EU-maat pitävät esimerkkinä toisille.
BULGARIAN tutkimuksissa syyllisiksi todettiin kolme miestä, mukaan lukien pommin asettaja, joka kuoli iskussa. Bulgaria teki heistä ilmoituksen Interpolille ja pyysi Libanonia pidättämään epäillyt 2 miestä. Israel väittää Iranin osallistuneen iskuun, minkä se kieltää.

3. NELJÄN hengen muodostama Hamas parlamentti (PLC) valtuuskunta oli matkustanut Bulgariaan, mutta asiasta nousseen kohun vuoksi Bulgarian viranomaiset tarttuivat asiaan ja karkottivat heidät maasta. Heidän kerrottiin matkustaneen Bulgariaan neuvottelumatkalle, mutta myöhemmin he kertoivat olleensa menossa tapaamaan sukulaisiaan Bulgariassa.
Palattuaan Bulgariasta Kairon lentokentälle matkalla kotiinsa Gazassa Hamas-johtaja Salah Bardawil väitti, että Burgan lentokentän lähellä tehty pommi-isku oli israelilaisten suorittama pystymättä esittämään mitään todisteita väitteelleen.

Bulgarian sisäministeriön taholta todettiin, että miehillä oli asianmukaiset ja voimassaolevat viisumit, mutta ne oli annettu aivan muuta motiivia varten, kuin mitä varten he tulivat maahan. Ministeriön antaman tiedotteen mukaan heidän sanottiin muodostavan vakavan uhkan maan turvallisuudelle, minkä vuoksi heidät karkotettiin maasta.
Bardawil kertoi tavanneensa Bulgariassa median edustajia ja muutamia poliitikkoja. 
Bardawilin lisäksi Hamas-rymään kuului PLC:n jäsen Mushir al-Marsi ja kaksi muuta jäsentä. Bulgarian viranomaiset kielsivät torstaina Sofiassa huhut, että PLC:n Hamas-jäsenet olivat tulleet tapaamaan bulgarialaisia poliitikkoja. Koska Bulgaria on EU-jäsenmaa, tämä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun Hamas olisi virallisesti matkustanut tapaamaan EU-maan poliitikkoja. http://www.timesofisrael.com/hamas-delegation-head-israel-behind-burgas-bombing/

4.ISRAELIN turvallisuusviranomaiset ovat usean viikon ajan käyneet epäsuoria neuvotteluja Hamasin edustajien kanssa Egyptin turvallisuusviranomaisten välityksellä. Viimeinen tapaaminen ilmoitettiin käydyn viime viikon torstaina Israelin viranomaisia kuljettaneen armeijan koneen odottaessa Kairon lentokentällä.
Neuvotteluissa käsiteltiin Siinain ja Gazan välisen Rafahin terminaalin avaamista rakennusmateriaalien sekä välttämättömyystarvikkeiden kuten polttoöljyn kuljettamista varten, kuten Israelin TV-10 raportoi.

Epäsuorissa neuvotteluissa on käsitelty myös Gazan elintarviketuotteiden kuljettamista Israelin kautta Euroopan markkinoille. Ehkä myös Israelin vankiloissa syömälakossa olevien palestiinalaisvankien tilannetta on käsitelty näissä epäsuorissa keskusteluissa.
Israel julisti Gazan kauppasaarron vuonna 2007 Hamasin kaapattua vallan Fatahilta lähes verettömässä kaappauksessa, joskin Hamasin poliisit ja pyssymiehet kohtelivat pidättämiään Fatahin jäseniä hyvin julmasti heittäen joitain heistä tornitalojen katoilta varmaan kuolemaan. Kauppasaarron tarkoituksena on estää pommien ja rakettien tekemiseen soveltuvien tavaroiden kuljettaminen Gazan kaistalle. Ruokaa ja kaikenlaisia välttämättömyystarvikkeita sinne on kuljettu satoja rekkakuormallisia päivittäin. Israel höllensi saartoa jonkin verran joulukuussa operaatio ”Pilvenpatsas” lopettamissopimusten mukaan. Mistään nälkään näännyttämisestä ei ole propagandatiedoista huolimatta ole kysymys Gazan osittaisessa saarrossa. Israel vie sinne myös polttoöljyä ja toimittaa sähköä, ja Gazan sairaita hoidetaan israelilaisissa sairaaloissa, mitä tapahtui myös Hamasin kiivaan rakettitulen aikana. http://www.timesofisrael.com/israel-and-hamas-hold-indirect-talks-in-cairo/

5. Palestiinalaiset järjestivät sunnuntaina suuren mielenosoituskulkueen Ramallahissa Oferin sotilasvankilaa kohti osoittaakseen myötätuntoaan syömälakossa olevia vankeja kohtaan. Rauhallisena alkanut marssi, johon osallistui arviolta 3000 palestiinalaista, muuttui väkivaltaiseksi IDF:n sotilaitten pyrkiessä estämään heidän pääsynsä vankilan lähelle. Sotilaat joutuivat turvautumaan tuliaseisiinsa puolustautuakseen kiihotettua kansanjoukkoa vastaan. Palestiinalaisten lääkintäviranomaisen ja silminnäkijöiden mukaan kaksi palestiinalaista haavoittui kovista luodeista ja parikymmentä kumiluodeista, AFP raportoi. IDF:n tiedottajan mukaan kovia patruunoita käytettiin ilmaan ammutuissa varoitus-laukauksissa sotilaitten joutuessa hengenvaaraan, ei ihmisiä kohti.

AFP raportoi, että Jalaman tiesulun lähellä 1000 palestiinalaista osoitti mieltään sotilaitten pyrkiessä hillitsemään heitä. AFP :n mukaan neljä ihmistä haavoittui kovista luodeista, 20 kumiluodeista, ja 10 palestiinalaista pidätettiin. IDF:n tiedottaja sanoi, että 150 arabia osoitti mieltään kivittäen sotilaita lähellä Oferin vankilaa, ja että 10 heistä pidätettiin.
Arabit turvautuvat syömälakkoon painostaakseen Israelia vapauttamaan heitä.
TV-2:n mukaan sunnuntain mielenosoittajien joukossa oli Israelin arabikansanedustaja Ahmed Tibi, joka varoitti: ”Jos yksikin syömälakossa oleva kuolee, seuraukset ovat pahat ja Israel vastaa siitä”. Tämä on arabikansanedustajan solidaarisuutta Israelille.
PA:n puheenjohtaja Abbas valitti syömälakoista EU:lle vaatien sitä puuttumaan tilanteeseen, ennen kuin se riistäytyy käsistä. Sekä EU, UN että Egypti ovat ilmaisseet huolensa syömä-lakkolaisten kohtalosta ja varsinkin Samer Issawista, jonka lakko on kestänyt 200 päivää. EU:n Lähi Idän lähettiläs Tony Blair kehotti Israelia huomioimaan vankien inhimillisistä oikeuksista ja antamaan heille kaikkea tarvittavaa lääkintäapua; ihan tarpeettomasti, sillä monilla on Israelin vankiloissa paremmat olosuhteet kuin mahdollisuutta siviilissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165288#.USCCwmJHT-k

6. UUTISOTSIKOITA
-          Israel salli eilen viisi haavoittunutta syyrialaista siviiliä päästä Israelin puolelle. Yksi heistä oli kriittisesti haavoittunut, kaksi kohtalaisesti, loput lievästi. He olivat haavoittuneet Assadin armeijan tulitettua maitten välillä olevaa aseetonta vyöhykettä moukaroidakseen sinne pesiytyneitä kapinallisia. Haavoittuneet siviilit vietiin sairaalaan tutkittaviksi ja saamaan lääkintähoitoa. Israel on pyrkinyt pysyttelemään Syyrian kapinaliikkeen ulkopuolella ja rakentaa kiireellä nykyaikaista turvallisuusaitaa rajalle pakolaisten pääsyn estämiseksi. Israelin radion mukaan kiivaita taisteluja on käyty Syyrian pohjoisosassa kapinallisten pyrkiessä karkottamaan hallituksen joukot vielä niiden hallussa olevista kaupungeista ja tukikohdista. Aleppon lentokentän ilmoitettiin joutuneen kapinallisten käsiin, mutta sen lähistöllä taistellaan edelleen. Kapinalliset aloittivat helmikuun 12. päivänä operaatio ”Battle of the Airports”, ja ovat miehittäneet Al-Jarrah lentoaseman ja Aleppon lentokenttää suojaavan armeijan tukikohdan. Kapinallisten ilmoituksen mukaan perjantaina 170 ihmistä sai surmansa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165300#.USCOOmJHT-k
-          Egyptin sisäministeri Mohammed Ibrahim suostui viikkoja kestäneiden alempi-arvoisten poliisien vaatimuksiin saada aseita, sillä he olivat puolustuskyvyttömiä  väkijoukkojen keskellä. Ministeri antoi luvan jakaa 100 000 pistoolia poliiseille. 18 päivää kestäneiden mielenosoitusten aikana 30 poliisia sai surmansa, jonka aikana poliisi-asemia poltettiin. Sen jälkeen 138 ihmistä on saanut surmansa ministeriön tammikuussa julkistetun raportin mukaan, kertoo AFP. Lauantaina poliisit ja siviilit ottivat osaa edellisenä iltana surmatun poliisiupseerin hautajaisiin. He havaitsivat miehen, jonka epäiltiin osallistuneen upseerin surmaan, ja pahoinpitelivät häntä. Silminnäkijät kertoivat, miten vertavaluva mies tungettiin pikup-autoon pistooleja heiluttavien miesten toimesta Kairosta etelään Beni Suef alueella. Mies vietiin sairaalaan, josta hänen kerrotaan karanneen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165306#.USCSK2JHT-k
-          Facebook joutui viime viikolla hakkerien hyökkäyksen kohteeksi Jawan kautta ei kauan sen jälkeen, kun ne olivat iskeneet Twitteriin. Hyökkäyksessä kehotettiin kiinnittymään määrättyyn DNS-osoitteeseen, jonka jälkeen hakkerit iskivät insinöörien koneisiin. Analyyseissa todettiin heidän iskeneen myös muihin järjestelmiin. Hyökkäysten todettiin tulleen useista yhtiöistä. Poliisi tutkii asiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165314#.USCVUGJHT-k
-          Israel Beitenun puheenjohtajaa ja entistä ulkoministeriä Avigdor Libermania vastaan nostettu oikeuskäsittely alkoi tänään Jerusalemin alueoikeudessa. Häntä syytetään rikoksesta suositeltuaan entisen Belaruksen lähettikään Zeev ben Aryehin nimittämistä toisen maan lähettilääksi, vaikka tämä oli vuotanut hänelle poliisin kokoamia tietoja hänestä, ja lisäksi luottamuksen pettämisestä. Liberman kiistää häntä vastaan nostetut syytteet. Jos hänet tuomitaan, hän joutuu eroamaan Knessetistä ja pysyttelemään poissa politiikasta 7 vuoden ajan. Avaintodistajaksi on nostettu Libermanin apulaisulkoministeri Danny Ayalon, jonka hän tyhmästi jätti pois puolueen ehdokaslistalta, mutta joka nyt maksaa takaisin. Voidaan tietenkin kysyä, miten luotettava todistaja on mies, joka haluaa kostaa esimiehelleen. Ayalon sanoi äskettäin, ettei Liberman ole sopiva ulkoministeriksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165310#.USCXFGJHT-k
-          Iran syyttää Israelia Syyriassa pommi-iskussa kuolleen Al-Quds kenraalin Hassan Shaterin aka Hossam Khos-Nevis surmasta. Hänet haudattiin torstaina 15. helmikuuta, ja tilaisuutta kunnioittivat puolustusministeri Ahmed Wahidi, ulkoministeri Ali Akbar Salehi ja Al-Quds joukkojen komentaja Qassem Solaimani, mikä osoittaa hänen arvoasteensa. Shateri oli tärkeä mies Assadin joukkojen aseistamiseksi ja yhteyden pidossa Hizbullahin pääsihteeriin Hassan Nasrallahiin. Iran uhkaa kostaa tärkeän komentajansa menetyksen Israelille.  http://www.debka.com/article/22769/Iran-points-finger-at-Israel-for-IRGC-general’s-death-vows-revenge
-          Nentanyahu kosiskelee Labourin puheenjohtajaa Shelly Jachimovichiä tarjoten hänelle talousministerin paikkaa, vaikka hän on vakuuttanut jäävänsä oppositioon. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=303496



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019