MAANANTAI 25.02.13


MAANANTAI 25.02.13

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun asema ei ole kadehdittava. Häntä painostetaan monelta taholta eri tavoitteita havittelevien ihmisten taholta, ja lisäksi hänelle varattu neljän viikon aika toimivan hallituksen muodostamiseksi alkaa luisua käsistä, eikä pussissa ole muita kuin Tzipi Livni omine ylisuurine kuvitelmineen itsestään ja mahdollisuuksistaan pystyä suoriutumaan tehtävistä, joita Netanyahun hallitus on yrittänyt hoitaa neljän vuoden ajan. Mutta aamun uutisten mukana näkyy pientä valonkajastusta muuten pimeässä tunnelissa edellyttäen, että hän ymmärtää hieroglyfit seinällä ja tulkitsee ne oikein. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen tulee ”mennä itseensä” ja nähdä, että ”jospa este onkin hänessä itsessään”. Sikäli kuin median tietoihin on luottamista, näin on tapahtumassa. Gil Hoffmanin arvion mukaan Netanyahu on tehnyt 180 asteen käännöksen kutsuessaan Yair Lapidin hallitusyhteistyöhön. Lapid valitti viime viikolla, että ”häntä oli syrjitty pahoin neuvotteluissa, eikä Likutenun taholta oltu nähty mitään hyvää ja kiitettävää hänen puolueessaan”.

Netanyahun painajainen on tietenkin Lapidin vakuutus, että hän pyrkii pääministeriksi eikä yhtään vähempää, hän jopa ennusti, että 18 kuukauden kuluessa hän pystyy kaatamaan Netanyahun hallituksen. Nyt pääministeri näyttää lopultakin tajuavan, ettei hän kykene  muodostamaan toimivaa ja mieluummin laajapohjaista hallitusta ilman joko Bait Yehudia tai Yesh Atidia. Tämä oli kuitenkin ota tai jätä tilanne, koska nuo kaksi olivat sitoutuneet toisiinsa mennen joko yhdessä hallitukseen tai jääden oppositioon 31:n kansanedustajan voimin.
Pääministerin niskassa on edelleen Shas, jonka kansanedustaja Nissim Zeev varoitti häntä jättämästä puoluetta hallituksen ulkopuolelle, tai hän joutuu maksamaan laskut, kun uhkaukset alkavat toteutua Yair Lapidin ja Naftali Bennetti oudon siteen kautta. ”Pääministeri saa tietenkin päättää, mikä on hänelle parasta poliittisesti, mutta se ei ole kansan parasta. Hän ei pysty hallitsemaan tätä kansaa ilman haredi-kansaa sosiaalisten ongelmien alkaessa moninkertaistua”. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=304394

2. ISRAELIN Puolustusvoimien, IDF, parissa seurataan sydän kylmänä mutta vielä täysissä järjissään väkivaltaisuuden lisääntymistä Juudean ja Samarian arabialueilla purkautuen sieltä Israelin valvomille alueille. Armeijassa verrataan tilannetta siihen, mikä se oli vuonna 2000 toisen intifadan, väkivalta-aallon, alkaessa. Silloin palestiinalaisia kokoontui kaduille ja teille tuhansittain, kun nyt mielenosoituksiin osallistuu muutamia satoja palestiinalaisia ja heitä tukevia ja kiihottavia israelilaisia ja ulkomaisia aktivisteja. 13 vuotta siten armeija menetti otteensa massojen hallinnassa, ja mielenosoituksia seurasivat siviilikohteita vastaan tehdyt summittaiset pommitukset yhteiskunnan saamiseksi sekasortoiseen tilaan.

HEBRONISSA ja Beituniassa mielenosoituksiin osallistui pari sataa arabia, joista suurin osa hajaantui koteihinsa vain muutaman kymmenen rohkeimman jäädessä vastustamaan turvallisuusjoukkojen hajaantumiskäskyjä. Kuten Yaacov Lappin toteaa artikkelissaan, IDF:n ja poliisin ongelmana on pyrkiä aina tasaamaan hallintamenettelynsä massojen käyttäytymisen mukaan eikä käyttämään ylisuurta voimaa, mikä vain kiihottaa vastapuolta. Yksikin varomaton toimi voisi aiheuttaa purkauksen, ja siksi armeijan tulee liikkua varpaillaan, mutta käsi liipaisimella mahdollisimman suurta pidättyvyyttä osoittaen.
On syytä huomioida, että IDF ja poliisi ovat hankkineet uudenaikaisia mellakantaltuttamis-välineitä ja harjoitelleet uusia menetelmiä, millä lienee rauhoittava vaikutus.
Poikkeuksellisena voitaneen pitää Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien palestiinalaisten syömälakkolaisten tueksi järjestettäviä mielenosoituksia, joihin osallistuu tuhansia arabeja.
Yaacov Lappin toteaa, että mielenosoitukset kasvavat määrättyyn lakipisteeseensä sitten laantuessa, mutta kukaan ei pystyne näkemään, miten tilanne kehittyy. IDF ja turvallisuus-järjestöt sanovat kuitenkin valmistautuvansa kaikkiin mahdollisuuksiin. http://www.jpost.com/Features/InThespotlight/Article.aspx?id=304378

3. DEBKAFILE tarkastelee artikkelissaan tilanteen kehitystä Juudean ja Samarian todeten otsikossaan, että Abbas vaarantaa oman asemansa kiihottaessaan massoja väkivaltaan. Artikkelissa todetaan, että kiihotus tapahtuu milloin minkin tekosyyn varjolla, mutta etteivät palestiinalaiset tarvitse varsinaista syytä mellakointiinsa. Taloudellinen tilanne on heikko tavallisen kansalaisen lompakossa ja heikkenee työttömyyden ja epävarmuuden kasvaessa. Tällainen kansa on altis mille tahansa lupaukselle tai toivolle paremmasta huomisesta.
PA:n puheenjohtaja Abbas tukijoineen pyrkii hyötymään tilanteesta kiihottaen kansaa
yleisesti tunnetuilla tekosyillä syyttäen Israelia vankien murhaamisesta, kiduttamisesta ja rasismista. Aiheena tähän käytetään Israelin vankilassa sydänkohtaukseen kuolleen 30-vuotiaan Arafat Jaradatin tapausta, jonka ruumiinavauksessa havaittujen ruhjevammojen todettiin aiheutuneen lääkintähenkilöstön epäonnistuneista elvytystoimista. Kansalle tämä valheellinen syytös menee täydestä Abbasin riskeeratessa tilanteen hallintansa. DF:n artikkelissa tutkitaan, mihin Abbas perustaa kiihotuksensa. Tulokseksi todetaan, että Abbas turvautuu aina kansajoukkojen kiihotukseen huomatessaan asemansa heikkenevän. Vuonna 2000 Arafatilla oli tusinan verran turvallisuusjärjestöjä, jotka olivat vastuussa suoraan hänelle tai hänen nimeämälleen henkilölle. Tämän johdosta alueella toimi useita ryhmiä toistensa tehtävistä tietämättä, minkä johdosta kokonaistilanteen hahmottaminen oli mahdotonta.

DEBKAFILE arvioi, että jos tilanne saa jatkua hallitsemattomana, kasvava väkivalta tulee lopulta huuhtomaan Abbasin ja hänen hallituksensa, ja valta tulee luisumaan kasvottomien aseellisten ryhmien johtajien käsiin saattaen koko alueen anarkiaan. Abbas on havainnut arvovaltansa hupenemisen, mikä tuntuu ennen muuta ulkomaisten varojen ehtymisenä varsinkin arabimailta, ja siksi pyrkii pääsemään uudelleen median otsikoihin. Tässä hänellä on kuitenkin vakava este Gazan johtajien saadessa yhä suurempaa huomiota ulkomaisten arvovieraiden ja runsaskätisten lahjoitusten muodossa. DF arvioi, ettei kellon siirtäminen tilanteeseen ennen operaatio ”Pilvenpatsasta” ole helppoa, sillä Egypti, Turkki, Qatar ja Israel solmivat yhdessä Israelin kanssa sopimuksen, jolla taistelut lopetettiin ja Hamasin arvovalta nostettiin ennen kokemattomiin asteisiin, kaikki PA:n ja Fatahin kustannuksella. Abbas pyrkii muuttamaan kehityksen suuntaa tukemalla avoimesti mielenosoituksia, joita hän kutsuu ”aseettomiksi”. DF arvioi, että Abbasin yritys voi osoittautua mahdottomaksi, vaikka hän sen lisäksi pystyisikin kiristämään Netanyahulta vankien vapautusta ja jäädytettyjen varojen vapauttamista, mitkä Netanyahu jo vapautti kuvitellen sillä pehmittävänsä Abbasin mieltä ymmärtämättä, että arabi voi katsoa eleen heikkouden osoitukseksi. http://www.debka.com/article/22790/Abbas-by-fomenting-Palestinian-unrest-risks-losing-control

4. PALESTIINALAISET poliittiset ja uskonnolliset johtajat vaativat, että presidentti Obaman tulee koordinoida mahdollinen vierailunsa Temppelivuorella PA:n ja Jordanian kanssa. Sheikki Akrameh Sabri, entinen Jerusalemin suurmufti ja korkean islaminneuvoston johtaja sanoo: ”Vierailijat ovat tervetulleita vierailemaan Al-Aksassa, mutta heidän tulee noudattaa wagfin asettamia sääntöjä ja tulla Temppelivuorelle Leijonaportin eikä Mughrabiportin kautta kunnioittaakseen muslimien itsenäisyyttä”, hän sanoi AFP:n mukaan lehdistötilaisuudessa.

PA:n nimittämä Jerusalemin asiain ministeri Hatem Abdel Qader sanoo: ”Vierailulla ei pitäisi olla poliittista aihetta, sillä Al-Aksa kuuluu muslimeille ja on heidän hartaudenharjoitustensa pyhä rakennus, eikä yhdenkään Israelin virkailijan tule olla hänen mukanaan”.
ISRAEL vapautti Temppelivuoren kuten koko Jerusalemin, Juudean ja Samarian, Jordanian miehityksestä 1967 puolustussodassa, mutta kenraali Moshe Dayanin pelkuruuden vuoksi Temppelivuoren päivärutiinin hoito ja valvonta annettiin wagfille, muslimisäätiölle. Muftin tuli olla jordanialainen, mutta Arafat nimitti sinne oman muftinsa. Temppelivuoren omistusoikeus ja järjestyksen valvonta kuuluu täysin Israelille, mitä PA kiistää toimien omistajan tavoin. Jerusalemin poliisi on omaksunut omituisen myönnytyspolitiikan pyrkien kaikin tavoin välttämään kaikkea, mikä voisi loukata muslimin tunteita. Al-Aksassa muslimisaarnaajat kiihottavat vapaasti kansaa mellakoihin, mikä tapahtuu joka perjantai rukousten jälkeen.

USA:n hallitus ei ole vahvistanut Obaman Israelin vierailua eikä antanut sen aikataulua, minkä johdosta vierailu voi peruuntua, ellei Netanyahu saa uutta hallitusta kasaan ajoissa.
Muslimien mukaan ”koko Temppelivuori, sen ulkoiset muurit ja alue Juutalaiskorttelin osalta ovat Al-Aksan pyhää aluetta, jota juutalaiset häpäisevät rukoilemalla Länsimuurilla”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165585#.USsNPGJHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Puolustusministeriön Homa hallinto teki onnistuneen kokeen Arrow-3 ohjusten torjuntaan kehitetyllä ohjuksella maanantaiaamuna. Mukana oli USA:n puolustusjärjestön tarkkailijat. Kokeessa testattiin ohjuksen ohjausmenetelmiä, joiden todettiin toimivan hyvin. Arrow-3 valmistunee operatiiviseen käyttöön parin vuoden kuluessa. Se on osa Israelin kolmivaiheista puolustusjärjestelmää, jonka sisimmän renkaan muodostaa Iron Dome, kakkosvaiheen Arrow-2, jonka uskotaan valmistuvan 2014 ja uloimman renkaan Arrow-3, joka pystyy torjumaan ohjukset kauempana ja korkeammalla.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/165596
-          IDF vahvistaa voimiaan erityisesti Hebronin alueilla sekä Beit Einun ja Saeer arabikylien lähettyvillä Israelin vankilassa kuolleen Jasser Jaradatin hautauspäivänä. Shin Betin pidättämä Jaradat vietiin Megiddon vankilaan odottamaan tuomiotaan, kun hän lauantaina valitti huonovointisuutta ja vähän myöhemmin kuoli lääkärin lausunnon mukaan sydänhalvaukseen. Palestiinalaiset nostivat kovan metakan väittäen hänen kuolleen kidutukseen, joka on normaali kuulustelumetodi PA:n vankiloissa. Suoritetun ruumiinavauksen tuloksena ilmoitettiin, että Jaradatin ruumiissa havaitut mustelmat ja parin kylkiluun murtumat olivat seurausta elvytysyrityksistä, eikä mitään kidutukseen viittaavaa havaittu. PA:n virkailijat kuitenkin kiihottavat kansaa ja vaativat kansainvälistä yhteisöä suorittamaan tarkastuksia Israelin vankiloissa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4348978,00.html
-          Livnin Hatnua puolueen kakkosmies Amram Mitzna syyttää Tzipi Livniä luottamuksen pettämisestä hänen sopiessaan pääministeri Netanyahun kanssa hallitusyhteistyöstä ensimmäisenä puolueena. Toinen sydänkipuja aiheuttava tekijä voi olla se, että Livni lupaa ministerin paikan puolueen hierarkiassa kolmantena olevalle Amir Peretzille eikä hänelle, joka on kakkosena listassa. Hän ei kuitenkaan aio erota puolueesta, ei tässä vaiheessa, eikä halua puhua enempää hallituspaikasta, sillä hänen arvionsa mukaan hallituksen muodostaminen on vielä kaukana. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4348861,00.html
-          Kadonneeksi ilmoitetun 16-vuotiaan beduiinitytön ruumis löydettiin kaivosta, joka ensin tyhjennettiin vedestä. Tytön isä teki katoamisilmoituksen, ja hän epäili, että tyttö on voinut pudota kaivoon. Tämä tapahtui maan eteläosassa Kuseifen alueella. Poliisi aloitti tutkimukset, liittyykö asiaan rikos. Pari vuotta sitten sattui samanlainen tapaus, jossa 16-vuotias poika putosi 20 m syvään kaivoon. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4348941,00.html
-          Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan sanoi puheessaan UAE:ssa, että Syyrian presidentti on mykkä paholainen, joka surmaa omia kansalaisiaan, mutta ei käännä aseitaan Israelia vastaan, joka miehittää osaa sen alueesta. Monet Gulf-maat ovat liittyneet Saudi Arabian tavoin Assadin syrjäyttämistä vaativaan rintamaan. Turkki on yksi maista. jonne taisteluja pakenevia Syyrian kansalaisia pääsee turvaan. http://www.timesofisrael.com/erdogan-assad-a-mute-devil-for-not-defying-israel/
-          Netanyahun hallitus on pyrkinyt korjaamaan suhteensa Turkin kanssa tarjoten osa-anteeksipyyntöä, mutta Erdogan ei ole kiinnostunut. Israel toimittaa kuitenkin edelleen Turkille pitkälle kehitettyjä sotilaallisia laitteita aiempien sopimusten perusteella. http://www.timesofisrael.com/israel-fails-in-new-effort-to-mend-ties-with-turkey/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021