KESKIVIIKKO 02.01.13


KESKIVIIKKO 02.01.13

1. TEMPPELIVUORI Jerusalemissa on taas kerran noussut Israelin lehdistön etusivuille, eikä niiden sisältö mairittele Israelin hallituksen ja Jerusalemin poliisin omaksumaa politiikkaa pääkaupunkinsa kuuluisamman ja juutalaisille tärkeimmän uskonnollisen kohteen suhteen. Israelin lain mukaan Temppelivuori kuuluu Israelin hallintovallan alle, mutta palestiinalaisten säätiö, wakf, huolehtii sen päivärutiinin hoidosta, vaikka järjestyksen valvonta kuuluu Jerusalemin poliisille. Vuori on lainsäädännön mukaan avoin ja vapaa uskonnon harjoittamista varten, mutta käytännössä Jerusalemin poliisi on muotoillut omat sääntönsä, joiden noudattamista se seuraa mustasukkaisen tarkasti, jopa naamioituneiden agenttiensa kautta, kuten paljastui Likudin edustajaehdokkaan Moshe Geiglinin vieraillessa vuorella.

FEIGLIN toteaa käyvänsä jokaisen juutalaisen kuukauden 19. päivä rukoilemassa Temppeli-vuorella, kuten hän yritti tehdä eilen. Hän oli mukana muutaman hengen seurueessa, johon oli liittynyt poliisin salainen agentti. Feiglin kumartui alas maahan aloittaen rukouksensa tapansa mukaan, kun poliisin agentti tarttui hänen kaulukseensa selittäen, että Feiglin on syyllistynyt rikokseen ja että hänet on pidätetty. Poliisin agentti vei hänet poliisiasemalle, jossa häntä kuulusteltiin ja sen jälkeen vaadittiin häntä antamaan sormenjälkensä,  kasvokuvan ja allekirjoitetun lupauksen olla toistamatta rukoustaan vuorella. Hän kieltäytyi ja lopulta poliisi vapautti hänet ilman niitä.

Poliisin edustajan Shmuel Ben-Rubin mukaan Feiglin kumartui maahan ja alkoi rukoilla kovaan ääneen toistaen juutalaiseen rukoukseen kuuluvia rituaaleja. Jerusalemin poliisin omaksuman säännön mukaan vain muslimeilla on oikeus rukoilla Temppelivuorella, eivätkä muut kuin muslimit saa viedä sinne mitään uskontoonsa viittaavaa aineistoa. Kielto koskee myös turisteja, joiden käyttäytymistä sekä poliisi että wakfin vartijat seuraavat kaiken aikaa. Jos he havaitsevat vaikka huulten liikkuvan, hiljaisessa rukouksessa tai vain itsekseen höpöttäen, tällainen ”rikollinen”  pidätetään välittömästi ja hänet viedään poliisiasemalle, jossa häntä hiillostetaan tuntikausia syytöksellä, että hän on häirinnyt yleistä järjestystä ja estänyt poliisia suorittamasta velvollisuuksiaan, kuten Feigliniä syytettiin. Lopulta ”rikolliselle” voidaan antaa uhkavaatimus olla toistamatta rikostaan, ja häntä vaaditaan allekirjoittamaan syyte-kirjelmä, jossa hän tunnustaa käyttäytyneensä rikollisesti ja jossa hänelle voidaan antaa porttikielto vuorelle määräajaksi.

POLIISI puolustelee toimintaansa viitaten siihen, että ei-muslimien rukoukset ja uskonnolliset esineet häiritsevät muslimien herkkiä uskonnollisia tunteita, joita tulee suojella kuin etrog-hedelmää. Juutalaisten ja muitten uskonnollisilla tai muilla tunteilla ei ole väliä.
Poliisi harkitsee Feiglinin syyttämistä poliisiupseerin työn häiritsemisestä, laillisen järjestyksen rikkomisesta sekä sopimattomasta käyttäytymisestä julkisella paikalla. TV-10 raportoi eilen uutisissaan todeten, että jos Feiglin tuomitaan oikeudessa moraalisesta rikoksesta, ja hänet tuomitaan vähintään kolmeksi vuodeksi vankeuteen, hän ei voi olla politiikassa 7:än vuoteen.
Asiassa kyllä löyhkää pahasti poliisin yritys estää Feigliniä pääsemästä Knessetin jäseneksi.
Feiglin ei itse halunnut kommentoida asiaa eikä muutenkaan puuttua poliisin toimiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/163791#.UOPCrGJHT-k

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu selvitteli eilen appensa muistoksi kokoamassaan raamattupiirissä viimeisten päivien aikana julkisuuteen nousseita uutisaiheita, joista eniten huomiota herättäneet olivat presidentti Shimon Peresin suositukset tai vaatimukset rauhan-keskustelujen aloittamisesta Abbasin kanssa, jonka hän tunnustaa sopivaksi keskustelu-kumppaniksi, tai jos se ei onnistu, Hamasin kanssa, jos se hyväksyy kvartetin asettamat kolme ehtoa. Toinen uutisaihe oli Hamasin mahdollinen vallankaappaus Juudeassa ja Samariassa. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh jopa laski leikkiä Abbasin tarjouksen kustannuksella tarjota Mukatan avaimet Netanyahulle, todeten, että antaisi ne hänelle.

Tilaisuuteen liittyen pääministeri vetosi Raamatun esimerkkiin näkökantansa tukemiseksi. Hänen valitsemansa Raamatunkohta alkaa sanoilla: ”Ja sitten nousi kuningas Egyptissä –”
jatkaen tähän tapaan: ”Kuten silloin, kuten tänään Egyptissä, hallitus on vaihtunut, kuten Syyrian hallitus heiluu ja kuten voi tapahtua PA:n alueilla Juudeassa ja Samariassa. Jokainen tietää, että Hamas voisi syrjäyttää Palestiinan Auktoriteetin. Se voisi tapahtua ennen tai jälkeen sopimuksen, kuten tapahtui Gazassa.”
PRESIDENTTI Peres kritisoi sunnuntaina pitämässään puheessa varsin selkein sanoin sekä pääministerin että ulkoministerin tapaa hoitaa rauhanprosessia, ja varoitti, että heidän valitsemansa tie johtaa katastrofiin suositellen keskustelujen aloittamista PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin kanssa välittömästi. Hän piti jopa Hamasia määrätyin ehdoin sopivana keskustelukumppanina. Peresillä on kiire, koska hänen päivänsä ovat jo ehtoopuolella.

NETANYAHU kehotti kaikkia panemaan jäitä hattuun ja ottamaan rauhallisesti asia kerrallaan. ”Sen tähden, vastauksena äskettäin kuulemilleni äänille kiirehtien minua ryntäämään eteenpäin, tehden myönnytyksiä ja vetäytyen, uskoakseni diplomaattinen prosessi täytyy suorittaa vastuullisesti ja perinteitä noudattaen eikä turhassa kiireessä. Muussa tapauksessa kolmas iranilaisen terrorismin pesäke rakennetaan tänne, maan sydänalueille. Rauha saavutetaan vasta, kun turvallisuus on taattu.”

PRESIDENTTI Peresin puuttuminen maan diplomatian hoitoon, mitä hän pitää virheellisenä ja asiantuntemattomana, herätti kirpeää kritiikkiä erityisesti Likutenun ja muiden oikeistoon luettavien puolueiden taholta, sillä Israelin presidentin ei tulisi puuttua maan politiikkaan, eikä varsinkaan vaaliaikana, kun vaalit ovat 20 päivän päässä. Vasemmisto- ja keskustapuolueet, joiden tärkein päämäärä on Netanyahun hallituksen kaataminen, kiittelivät Peresin puhetta ihan hyvänä vaalipuheena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/163801#.UOPPrWJHT-k

3. LIKUTENUN, Likudin ja Israel Beitenun, vaaliliitto jatkaa alamäkeään ja Bayit Yehudi puolestaan pysyy kolmanneksi suurimpana puolueena. Tutkimuksen teetti TV-2 News, ja sen  suoritti Dahaf-instituutti.
Tutkimuksen mukaan Likutenu saa 33 edustajaa; Labour-puolue 17 edustajaa; Bayit Yehudi 13 edustajaa; Yair Lapidin Yesh atid (On tulevaisuus), Tzipi Livnin Hatnua ja Shas saavat 11 edustajapaikkaa kukin seuraavaan Knessetiin. Kansallisten kannatus on siten 65 edustajaa.
Arabipuolueitten kannatus on yhteensä 11 paikkaa: Hadash 4 paikkaa, Raam Taal 4 ja Balad 3 edustajapaikkaa.
Oztma Le Israel saa 2 paikkaa, minkä johdosta Aryeh Eldad ja Michel Ben Ari pysyvät Kesstissä, mutta Kadima ja rabbi Haim Amshalemin puolueet eivät ylitä äänikynnystä.

TIEDUSTELUSSA kysyttiin myös suosituinta miestä talousministeriksi. Siinä Yuval Styenitz sai 49 %:n kannatuksen, Labourin puheenjohtaja sai 21 %.
Puolustusministeriksi 49 % kannatti Ehud Barakia, vaikka hän sanoi jättäytyvänsä pois politiikasta. Moshe Yaalonia kannatti 27 %, Libermania 10 %.
Ulkoministeriksi 58 % piti Livniä sopivana, Libermania kannatti 33 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/163799#.UOPZ42JHT-k

4. JULKISEN diplomatian ministeri Yuli Edelstein ja kansanedustaja Zeev Elkin vaativat Women in Green järjestämässä konferenssissa otsikolla ”Application of Israeli Sovereignty over Juudea and Samaria (Esitys Juudean ja Samarian liittämiseksi Israelin hallintaan) Juudean ja Samarian C-alueitten liittämistä Israeliin. He selittivät vaatimustaan seuraavasti: ”Israelin hallintovallan puuttuminen C-alueilla merkitsee tilanteen jatkumista muuttumattomana”, sanoi Edelstein puheessaan. ”Tämä seisova tilanne vahvistaa ulko-maiden vaatimuksia Israelille vetäytyä v. 1949 aselepolinjoille”.
Molemmat kuitenkin kehottivat asian hoitamista vähitellen, ei äkkirysäyksellä.
Tilaisuus oli järjestäjien kolmas vuosikonferenssi saman otsikon alla.
Vaatimukset C-alueen liittämiseksi Israeliin ovat voimistuneet PA:n YK:n yleiskokoukselle tekemän esityksen jälkeen - PA:n nostamiseksi ei-valtion tarkkailijan asemaan - saatua yleiskokouksen hyväksymisen 29.11.2012.

ULKOMINISTERIÖN entinen neuvonantaja laillisissa asioissa Alan Baker, joka oli yksi Edmond Levyn johtamassa kolmen hengen komiteassa Juudean ja Samarian aseman selvittämiseksi lainopilliselta kannalta, selitti puheessaan konferenssissa, että  Israel on todennut oikeutensa koko alueeseen Jordanjoesta Välimereen, jonka mukaan Israelin sotilaitten valvonta ja juutalaisasutusten rakentaminen ja laajentaminen siellä on täysin laillista kansainvälisen lain puitteissa, eikä Israel siten miehitä noita alueita. Hän kuitenkin kehotti etenemään varovaisesti kansainvälisen diplomatian vuoksi ja suositteli rakentamisen laajentamista ja kiihdyttämisestä Juudeassa ja Samariassa ja Jerusalemin itäosissa.
Bakerin mielipiteen mukaan Oslon sopimus sitoo edelleen Israelin käsiä, vaikka yleisesti tunnustetaan, että se on ollut kuolleena vuosikaudet ja odottaa vain hautaamistaan.
Zeev Elkin sanoi olevansa toista mieltä, koska PA rikkoi räikeästi sopimuksen sääntöä yksipuolisilla toimillaan. Hän oli kuitenkin samaa mieltä Bakerin kanssa siinä, että juutalaiset edustavat maan alkuperäkansaa ja että heillä on historiallinen ja uskonnollinen oikeus siihen.

KE Yair Levy ei pitänyt järkevänä toteuttaa C-alueen liittämistä, vaan suositteli Israelin lain ja oikeuden ulottamista Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin: Sama siviili- ja rakennuslaki.
Edelstein sanoi, että Israelin tulee antaa selviä vinkkejä maailmalle, että se etenee vakaasti suunnitelmissaan Juudean ja Samarian liittämiseksi hallintonsa alle, mikä heikentäisi vastaväitteitä ja vahvistaisi Israelin asemaa neuvotteluissa alueitten kohtalosta.
Edelstein käytti allegoriaa näkemyksensä selventämiseksi: ”Voimakkaan lausunnon jättäminen antamatta on kuin todeta, ettei (Juudea ja Samaria) ole laillinen vaimo vaan rakastajatar.” http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=298082

5. UUTISOTSIKOITA
-          Väkivaltaiset yhteenotot arabien ja juutalaisten asukkaitten välillä jatkuivat toista päivää Esh Kodesh juutalaisyhteisön alueella Shiiloan lähellä. Tiistaina arabit tulivat pelloille, joita juutalaiset ovat viljelleet vuosikaudet väittäen omistavansa ne. IDF:n sotilaat ja poliisit tulivat väliin lopettaen yhteenotot, mutta ne uusiutuivat keskiviikkona. IDF:n mukaan pelto kuuluu arabeille, mistä juutalaisasukkaat ovat toista mieltä. Sotilaat olivat suojaamassa arabeja heidän tullessaan pellolle, mutta juutalaisasukkaat pyrkivät estämään heidän tulonsa. Turvallisuusjoukot vetoavat oikeuden päätökseen, jonka nojalla arabeilla on oikeus maahan, mutta juutalaiset sanovat viljelleensä maat 10 vuotta, ja että kysymys omistusoikeudesta on edelleen kiistanalainen. Juutalaiset pitivät rukouskokouksen pellolla tuoden naiset ja lapset mukanaan, jotka olivat paikalla rajapoliisin alettua väkivalloin ajaa juutalaisia pois kyynelkaasua käyttäen. Juutalaisasukkaat videoivat tilanteen, jossa rajapoliisit heittävät kyynelkaasua naisten ja lasten läheisyydessä sotilaitten pyrkiessä estämään, sekä lyöden patukoillaan asukkaita. Tiistaina kaksi poliisia haavoittui lievästi ja neljä juutalaisasukasta pidätettiin. Arabit seurasivat tilannetta läheisellä kukkulalla välistä kivittäen ja laulaen kiihottavia laulujaan. Artikkelin kirjoittajat Tovah Lazaroff ja Ben Hartman eivät malta olla viittaamatta Yesh Din esittämiin väitteisiin, että juutalaiset olivat käyneet tuhoamassa 200 oliivipuuta Kusran arabikylässä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=298124
-          Sadoittain hävittäjälentäjiä saapuu Israeliin osallistuakseen kansainvälisiin suurimpiin koskaan maassa järjestettyihin harjoituksiin. IAF:n puolelta harjoitusten suunnittelijoihin kuuluva Assaf, joka ei paljasta sukunimeään eikä kasvojaan, toteaa Israelin pystyvän tarjoamaan lentäjille erinomaiset harjoitusalueet, joilla voidaan ampua myös kovilla ja harjoitella matalalentoa. Myös Israelin tuntemus arabimaitten käyttämistä koneista ja aseista antavat osallistujille ajantasatietoa lentäessään siipi siivessä IAF:n lentäjien kanssa. http://www.timesofisrael.com/israel-to-host-hundreds-of-fighter-pilots-in-large-exercise/
-          IDF:n sotilaat menivät vihanneskauppiaiksi naamioituneina Tamoun arabikylään pidättääkseen siellä Islamic Jihadin jäsenen. Kyläläiset eivät kuitenkaan pitäneet sotilaitten toimista vaan aloittivat väkivallan kivittäen heitä, mihin he vastasivat ampuen kumuluoteja. IDF:n selityksen mukaan ratsian tarkoituksena oli estää vielä alkuasteella oleva terrori-isku Israeliin. Betlehemissä sijaitseva MAAN-uutistoimisto raportoi, että 30 ihmistä haavoittui ja 100 kärsi kyynelkaasusta. IDF:n mukaan luvut ovat vahvasti liioiteltuja, sillä vain kourallinen haavoittui. Lisäksi 2 sotilasta haavoittui. IDF:n mukaan rajapoliisit pidättivät Jihad-aktivistin Murad Beni Oudan sekä toisen miehen. yhteenotot turvallisuusmiesten ja arabien välillä tässä 8 000:n tuhannen asukkaan välillä kestivät tuntikausia, mutta asia tuli hoidettua.   
      bank/



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019