SUNNUNTAI 21.10. 12


SUNNUNTAI 21.10.12

1. NEW YORK Times tarttui muissa uutislähteissä kuten WND ja DF olleisiin uutisiin, joiden mukaan Obaman hallitus on kuukausien ajan neuvotellut Teheranin hallituksen edustajien kanssa Dohassa, Qatarissa, suorien korkean tason keskustelujen aloittamiseksi Washingtonin ja Teheranin välillä. New York Timesin mukaan keskustelut alkaisivat vasta USA:n presidentin vaalien jälkeen ensi vuonna, mutta viimeistään maaliskuussa. Sitä ennen Iran keskeyttäisi tilapäisesti uraanin rikastamisen, ja vastapainoksi USA poistaisi useita purevimpia sanktioitaan. Tämä olisi se ”lokakuun yllätys”, jonka Obaman odotetaan tekevän ennen vaaleja saadakseen uutta potkua vaalitaistelulleen, joka kangertelee pahasti.

USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja Tommy Vietor esitti kovasanaisen lausunnon, jossa Valkoinen Talo kiistää tiedot salaisista neuvotteluista Teheranin kanssa ja vakuuttaa, että se hoitaa yhteytensä Iranin kanssa P5-1 maiden kautta diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi Iranin ydinsuunnitelmasta. Vietorin lausunnon mukaan Obama on vakaasti päättänyt, ettei Iran saa rakentaa ydinasetta ja vaatii, että Iranin tulee suostua sille asetettuihin vaatimuksiin tai sitä vastaan asetettuja sanktioita kovennetaan.

WND:n tietolähde, joka pysyttelee nimettömänä turvallisuussyistä mutta on korkeassa asemassa Iranissa, selittää Iranin ylimmän kaitsijan ajatollah Ali Khamenein odottavan Obaman kirjettä, jossa sopimus yksilöidään, voidakseen antaa määräyksen uraanin rikastamisen keskeyttämisestä määräajaksi välittömästi ennen USA:n vaaleja. Artikkelissa todetaan, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Iran pyrkii vaikuttamaan USA:n presidentin valintaan. USA:n Teheranin lähetystön valtausta jatkettiin tarkoituksellisesti 1980-luvulla, ettei presidentti Carteria valittaisi uudelleen, koska Khomeini ei luottanut häneen. 

Poliittinen analyytikko Dick Morris ei luota Valkoisen Talon vakuutuksiin vaan uskoo, että se tulee antamaan pian lausunnon, jossa ilmoitetaan sopimuksesta Iranin kanssa. Hän olettaa, että Iran haluaa Obaman jatkavan, sillä heidän käsityksensä mukaan Romney tulisi avustamaan Israelia sen suunnitelmissa hyökkäyksiin Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Obaman ilmoitus diplomaattisesta ratkaisusta Iranin kanssa antaisi Romneysta kuvan sodan lietsojana rauhanomaisen ratkaisun asemesta.
Presidenttiehdokkaiden Obama ja Romney välinen seuraava titaanien sanallinen kamppailu käydään maanantai-iltana USA:n aikaa. Tämä asia voi tulla keskusteluissa esille. Gallupien mukaan Obaman ja Romneyn kansansuosio on lähes tasoissa. (neck and neck)

2. ISRAEL valmistautuu pahimman varalle kahdella rintamalla kuitenkin toivoen parasta.
Tänään 21.10. alkavat suurimmat koskaan USA:n ja Israelin armeijoitten väliset ohjustorjunta-harjoitukset, joita USA:n aloitteesta supistettiin alkuperäisestä suunnitelmasta tuntuvasti –
5 000:n USA:n sotilaan asemesta 1 000 - , mutta joita kumpikin osapuoli kutsuu merkittäviksi. Harjoituksissa pyritään testaamaan Israelin kehittämät ohjustorjuntajärjestelmät Iron Dome sekä Arrow II ja III todellista sotaa vastaavissa tilanteissa – joskin simuloiden – ja niiden yhteensopivuus USA:n Patriot torjuntajärjestelmän sekä Välimerelle sijoitetun Aegis torjunta-järjestelmän kanssa. Harjoituksia seurataan USA:n X-band maailmanlaajuisen tutkaverkoston kautta, joiden lähin tutka-asema on Negevissä ja toinen Turkissa.
Harjoitusiin nimellä ”Austere Challenge 12” osallistuu saman verran IDF:n sotilaita.

TÄNÄÄN alkavat myös kotirintaman järjestämät katastrofiharjoitukset ”Turning Point 6”, joissa lähtökohdaksi asetettiin joko luonnon tai ihmisen aiheuttama tilanne, jonka seurauksena Israelissa on 7 000 kuolinuhria. Harjoitusten perusteissa oletetaan, että sunnuntaina 21.10. klo 11.00 Eilatin alueelle iskee 5.8 Richterin asteikon suuruinen maanjäristys, ja puoli tuntia myöhemmin 7.1 R-asteen suuruinen maanjäristys iskee Galilean yläosaan. Harjoituksiin kuuluu TV- ja radiolähetysten katkaiseminen hätäsanomien välittämiseksi. Harjoitukset päättyvät tilanteeseen, jossa Hula-laaksoa kohtaa 4.2 R-asteen maanjäristys klo 19.00. Harjoituksissa huomioidaan tilanne, jossa Israel voi joutua ohjushyökkäyksen kohteeksi.
Harjoituksissa oletetaan, että 7 000:n surmansa saaneen lisäksi 8 600 ihmistä haavoittui vakavasti, 37 000 lievemmin, että  9 500 ihmistä on hautautunut sortumien alle, ja edelleen, että 170 000 ihmistä on menettänyt kotinsa. 28 000 rakennusta on tuhoutunut ja satoja tuhansia vaurioitunut enemmän tai vähemmän.
Dan-alueella tuho on vieläkin suurempi, sillä siellä 95 000 rakennusta voi tuhoutua – niiden mukana 300 koulua – jos maanjäristys on 7 R-asteen suuruinen tai yli. Kotirintaman laskelmien mukaan 70 % sen alueen rakennuksista ei täytä 1980 asetettuja rakennus-kriteereitä maanjäristyksen varalta. Dan-alueella asuu 42 % Israelin väestöstä. http://www.timesofisrael.com/israel-prepares-for-the-worst-in-day-of-drills/

3. IDF:n merivoimien nopeat veneet saartoivat Gazan kauppasaarron murtamista aikovan Estelle-aluksen eilen ja ohjasivat sen Ashdodin satamaan. Alukselle annettiin useita varoituksia, että se lähestyy kiellettyä vesialuetta ja pyydettiin muuttamaan aluksen suunnan Ashdodiin., Kun näin ei tapahtunut, sotilaat astuivat laivaan, valtasivat sen ja ohjasivat sen Ashdodiin, jossa sen lasti purettiin.
Aluksen edustajat väittivät, että aluksessa oli pelkästään 17 aktivistin, JP:n mukaan 20:n, ohella avustustarvikkeita Gazaan. Aluksessa oli pari suomalaista ja se purjehti Suomen lipun alla, sekä 3 israelilaista, Elik Elhanan, Reut Mor ja Yonathan Shapira. Viisi parlamentin jäsentä oli Ruotsista, Norjasta, Espanjasta ja Kreikasta sekä yksi entinen kansanedustaja.

Pääministeri Netanyahu kiitteli aluksen sujuvaa haltuunottoa sanoen sen ainoana tarkoituksena olleen provosoida Israelia ja häväistä sen nimeä. Hän totesi, että avustustarvikkeita, joita ei voida käyttää aseiden rakentamiseen, saadaan viedä vapaasti Gazaan sekä Israelin että Egyptin kautta, jos asiasta sovitaan etukäteen. Alus kiinnitettiin Ashdodin satamaan 20.00 sapatti-iltana.
Valtauksen jälkeen aluksen miehistölle ja aktivisteille tarjottiin juotavaa ja ruokaa, ja heille suoritettiin terveystarkastus aluksella.
Aktivistien edustaja Mikael Lögren Ruotsista sanoi, että aluksessa on soittopelejä, teatteri-välineitä, pyörätuoleja, lasten kirjoja, 400 jalkapalloa ja 41 tonnia sementtiä.
IDF:n mukaan aluksen lastia puretaan, mutta sieltä ei ole löytynyt inhimillisen hädän lieventämiseen tarkoitettuja avustustarvikkeita. ”Aluksella olleet aktivistit ovat aivan hyvin tietoisia, ettei Gazassa ole mitään inhimillistä hätää”, sanoo IDF:n edustaja. ”Sinne viedään Israelista päivittäin 1 500 rekka-autollista tavaraa, ja vapaasti Egyptistä”.
YK:n asettama Palmerin komitea totesi heinäkuussa 2011, että Israelin julistama Gazan kauppasaarto kiellettyjen tavaroitten viemiseksi sinne on kansainvälisen lain mukainen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=288598

4. ISRAELIN sisäministeriö hyväksyi viime viikolla 797 uuden asuntoyksikön rakentamisen Gilon lähiöön Jerusalemissa. EU:n ulkoasioitten johtaja Catherine Ashton antoi välittömästi USA:n, Englannin ja Ranskan seuraamana tuomitsevan lausunnon päätöksestä väittäen sen vaikeuttavan rauhanprosessia ja –keskusteluja, jotka kuolivat jo runsaat 4 vuotta sitten.
Ulkoministeri Avigdor Liberman vastasi siihen tuoreeltaan antaen lausunnon, jossa sanotaan: ”Gilo on erottamaton Osa Jerusalemia ja Jerusalem on erottamaton osa Israelia. Tällaiset automaattiset lausunnot osoittavat niiden laatijoiden perustodellisuuden tuntemisen puutteen alueella.”
Liberman totesi, ettei tällä asialla ja tuollaisilla lausunnoilla ole mitään tekemistä Israelin ja palestiinalaisten keskustelujen kanssa, sillä ne vain vahvistavat PA:n johdon omaksumaa jähmeää kantaa vastustaa kaikkia Israelin esittämiä keskustelutarjouksia.

”EU:n johtajien tulisi keskittyä selvittelemään omalla maaperällään pahenevia ongelmia, ja vasta ratkottuaan ne, me lausumme heidät tervetulleiksi esittämään mielipiteitään”.
Ranskan ulkoministeriö pahoitteli Israelin ulkoministerin lausuntoa, joka ”suora-sukaisuudessaan ylittää pahoin kansainväliset diplomaattiset normit”. Ashton jatkoi lausuntoaan kritisoiden sitä, että ”Israel jatkaa setlementtien kuten Gilo ja Har Homa laajentamista”. Ashtonin asiantuntemattomuus on käsittämätön, kuten myös se, miksi näin tärkeään virkaan valittiin hänen älykkyysosamääränsä omaava henkilö. http://www.timesofisrael.com/liberman-slams-eu-for-calling-its-construction-plans-illegal-settlement-activity/

5.UUTISOTSIKOITA
-          Perjantaina Beirutin kristittyjen kaupunginosassa räjäytetty massiivinen pommi surmasi Libanonin poliisin tiedustelujohtajan kenraali Willam al-Hassanin ja 7 muuta libanonilaista sekä haavoitti satakunta. Libanonin pääministeri Najib Mikati, joka pyysi eroa, mutta jota presidentti Omar Suleiman ei myöntänyt, sanoo, että Hassan oli pommituksen kohde, sillä hänet tunnettiin Syyrian vastaisuudestaan ja hän johti Rafik Haririn 2005 surmanneen pommi-iskun tutkimuksia. Pommi-isku herätti välittömät pelonsekaiset vihanpurkaukset Libanonin kaupungeissa, sillä ihmiset pelkäävät väkivallan ja rauhattomuuden palanneen maahan. Libanonilaiset poliitikot syyttävät pommi-iskusta Syyriaa, ja March 14 ryhmä vaatii Mikatin hallituksen eroa. Mikati varoi syyttämästä suoraan Assadia, vaan sanoi iskun olleen kosto aiemman Syyrialle myönteisen ministerin Michel Samahan syyttämisestä elokuussa. Ihmisiä alkoi kokoontua kadunkulmiin, useilla aseet mukanaan, mikä viittaa uskonnollisten ja poliittisten ryhmien välisen jännityksen kasvamiseen. Libanonin kansallisen turvallisuuden johtaja kenraalimajuri Ashraf Rifi kutsui al-Hassanin kuolemaa suureksi iskuksi turvallisuudelle ja ennusti pommi-iskujen jatkuvan maassa. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=288591
-          Yesh Atid-puolueen puheenjohtaja Yair Lapid sanoo, ettei ole mitään Omert-Livni-Lapid yhteenliittymää, hän haluaa pysyä itsenäisenä. Hän vakuutti, ettei hän kuulu vasemmistoon. Hän sanoi, että juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa pysyvät paikoillaan, eikä juutalaisia karkoteta kodeistaan, suuret juutalaisyhteisöt kuten Ariel tulee liittää Israeliin, eikä Jerusalemia saa jakaa. Hän sanoi, että asioiden selvitteleminen voi viedä aikaa ja moni voi joutua tapettavaksi, mutta että kaksi valtiota kahdelle kansalle on kuitenkin päämääränä. Hän sanoi vastustavansa Arie Derin palaamista politiikkaan. Olmert lienee jo luopunut ajatuksesta palata. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=288611
-          Getsemanen oliivipuut ovat ainakin 900 vuotta vanhoja carbon-testien perusteella arvioiden, eli yksiä vanhimmista maailmassa. Testeillä ei kuitenkaan pystytty selvittämään. ovatko nämä oliivipuut Getsemanen puutarhassa samoja, joiden siimeksessä Jeesus Nazaretilainen mielellään kävi levähtämässä. Korkeasta iästään ja runnellusta ulkoasustaan huolimatta puut ovat hämmästyttävän terveitä ja elinvoimaisia, eikä niiden lehdillä havaita monien muiden puitten lehtiä rumentavia sairauksia. Yhdestä asiasta kyyniset tutkijatkin ovat yksimielisiä: Oliivipuut ovat aina kasvaneet tässä puutarhassa ja tullevat kasvamaan vastakin. http://www.jpost.com/Features/MagazineFeatures/Article.aspx?id=288565
-          Ulkoministeri Avigdor Liberman sanoi puhuessaan armeijan radiossa sunnuntaina, ettei Israel tule koskaan neuvottelemaan Jerusalemista. Hän vakuutti, ettei Jerusalem ole mikään ”setlementti”, kuten lisäopetusta kaipaava EU:n ulkoministeriön johtaja Catherine Ashton sanoi puheessaan. Israelin johtajien olisi korkea aika jättää retoriikastaan pois sanat ”setlementti” ja ”miehitetyt alueet” ja perustaa vankkoihin tosiasioihin, joiden mukaan juutalaiseen kansalliseen kotiin kuuluu koko Israelin alue Välimerestä Jordanjokeen. Miten alueilla asuvien palestiinalaisten kohtalo määritellään on toinen kysymys, joka sekin tulee selvittää, mutta lähtien näistä tosi-asioista, joiden mukaan he ovat juutalaisten keskuudessa asuvia muukalaisia. Pääministeri Netanyahu sai kuitenkin kylmät varpaat eikä uskalla tuoda hallitukseen Edmond Levyn toimikunnan laatimaa raporttia, jossa tämä asia esitetään lailliselta kannalta katsoen. Levy on entinen korkeimman oikeuden tuomari. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=288651
-          Egyptin Muslimiveljeskunnan Freedom and Justice puolueen (vapaus ja oikeus) johtajaksi lokakuun 6. päivänä valittu Saad al-Katatny sanoo, että vaali oli tärkeä merkkipaalu Muslimiveljeskunnan ideologian toteuttamiseksi Egyptissä, jonka päämääränä on muodostaa viisas hallitus, joka toteuttaa sharia-lain maassa. Viime viikolla Muslimiveljeskunnan ylin hengellinen auktoriteetti Muhammad Badie vaati muslimien yhtymistä yhteiseen rintamaan Jerusalemin vapauttamiseksi. Shimon Wiesenthal keskuksen juutalaisen uskon auktoriteetit rabbit Marvin Hier ja Abraham Cooper sanoivat, että lausunnot osoittavat, että Muslimiveljeskunta on vaarallisin anti-semitismin harjoittaja maailmassa ja vaativat, että Obama poistaa USA:n avustukset Egyptiltä, mitä voitaneen pitää turhana toiveena. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=288551


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021