SUNNUNTAI 13.05.12


SUNNUNTAI 13.05.12

1. NETANYAHU lähetti erikoisneuvottelijansa Yisrael Molchon viemään hänen laatimaansa kirjelmää PA:n puheenjohtajalle Mahmoud Abbasille Ramallahiin. Kirjeen sisällöstä ei ole annettu tietoja, mutta pääministerin oletetaan paljastavan siinä omat rauhansuunnitelmansa. Tämä piiloleikki johtajien kesken jatkunee edelleenkin. Abbas soittaa vanhaa rahisevaa levyään ilman minkäänlaista kehitystä ja suuntaa parempaan, eivätkä johtajat voi olla puheyhteyksissä, vaikka asuvat vain 20 minuutin päässä toisistaan. Ehkäpä tämä on lopulta molemmille sopivaa, Netanyahu odottaa Obaman siirtymistä syrjään ja myötämielisemmän kipparin nousemista USA:n uppoavaan alukseen, ja Abbasia kauhistuttaa tilanne, jossa hän toden teolla joutuisi ottamaan kaiken vastuun ”palestiinalaiseksi” itseään kutsuvasta kansasta, jonka lukumäärä Länsirannalla heittelee artikkeleissa 1.4:stä miljoonasta 2.4:än miljoonaan.
PA:n johto mielellään suurentelee lukuja saadakseen lisää liksaa länsimailta, ja Israelin vasemmistolaisesti suuntautuneet toimittajat kuuliaisesti käyttävät liioiteltuja lukuja.

JP:n asiaa tarkastelevassa artikkelissa kerrotan USA:ssa toimivan painostusjärjestön JStreetin  delegaation Lähi Idän matkasta, joka johtajansa Jeremy Ben-Amin johdolla kävi Jordaniassa ja myös Ramallahissa, jossa Abbas informoi heitä tilanteen nykyvaiheesta, jos siinä oli mitään informoitavaa, mitä he eivät jo tienneet. Abbas pani soimaan vanhan rahisevan levynsä, jota Ben-Ami siteerasi journalisteille kertoen jo jokaisen ulkoa osaaman litanian ”setlementtitoiminnan” lopettamisesta Juudeassa ja Samariassa ja Itä Jerusalemissa, sekä sen, että Netanyahu hyväksyy kahden valtion periaatteen – jonka hän hyväksyi jo kuukausia sitten – ja että rauhankeskustelut perustetaan 1949 aselepolinjojen mukaan pienin tarkistuksin. Ben-Ami vaati toimintaa odottelun sijaan.
USA:n ulkoministeri Hillary Clinton soitti myös Abbasille kuulostellen mielialoja siellä. Häntä kiinnostavat myös syömälakon aloittaneiden 1500 terroristivangin kohtalo. Yksi heistä on ollut syömättä jo 70 päivää, ja vietiin sairaalaan, toinen samoin, mutta korkein oikeus päätti, ettei heitä voi päästää vapaaksi, ei tuollaisessa kunnossa, johan siinä maan maine kärsisi. Sitkeitä poikia nuo ”palestiinalaiset”, sillä lääkärit sanovat, ettei ihminen voi elää syömättä yli 60 vrk.
YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon ja Venäjän tuore/vanha presidentti Vladimir Putin olivat enemmän kiinnostuneita Netanyahun hallituksen aluevaltauksesta Kadiman aluevesillä.

2. VARAPÄÄMINISTERI Moshe Yaalon sanoi puhuessaan Ness Zion tilaisuudessa lauantaina, että Ulpanan viiden asuinrakennuksen tuhoaminen, joissa asuu yhteensä 30 perhettä, on epäoikeudenmukaista. Yaalon on jäämässä vähän kuin jyrän alle Netanyhaun solmiessa hallitusyhteistyön Kadiaman kanssa, mikä nosti Kadiman puheenjohtajan Shaul Mofazin toiseksi varapääministeriksi ja parrasvaloihin.
JP:n Tovah Lazaroffin artikkelin mukaan talot rakennettiin palestiinalaisten yksityismaalle, mikä on kiistanalainen lausunto. Korkein oikeus teki tuhoamispäätöksen kesäkuun alkuun mennessä antamatta siihen lisäaikaa huomioimatta, että epäselvän omistusoikeuden vuoksi asia olisi pitänyt palauttaa alueoikeuteen, koska korkein oikeus ei suorita tutkimuksia siitä.

NETANYAHU oli kutsunut suuren joukon tärkeitä henkilöitä päättämään toimenpiteistä Ulpanan suhteen, mutta päätöksiä ei saatu aikaan. Mukana oli puolustusministeri Barak, varapääministerit Yaalon ja Mofaz, salkuton ministeri Begin, salkulliset ministerit Saar ja Landau, oikeuskansleri Weinstein sekä Juudean ja Samarian siviilihallinnon edustajat.
Ministerit kannattavat voittopuolisesti ideaa, että Knesset laillistaisi nuo viisi asuinrakennusta, koska ne rakennettiin alun perin valtion aloitteesta ja suostumuksella. Knessetissä on kaksi aloitetta, joilla ilman lupaa kukkulanlaille kyhätyt yhteisöt laillistettaisiin ja lopetettaisiin tarpeeton ja kaikkia vahingoittava spekulointi niiden kohtalosta.
Kansainliiton päätöksen mukaan vuonna 1922 koko alue Jordanjoesta Välimereen kuuluu alueeseen, jolle juutalaisten kansallinen koti oli rakennettava, joten puheet juutalaisten laittomasta rakentamisesta ovat poliittisia kannanottoja ilman todellisuuspohjaa. Eri kysymys on tietenkin se, ettei yksityinen saa rakentaa toisen yksityisen omistamalle maalle ilman sopimuksia, olkoon kysymyksessä arabi tai juutalainen. Tästä päättävät alueoikeudet.

3. KIBBUTZIM-järjestön yli 500 jäsentä teki tutkimusmatkan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin saadakseen omakohtaisen kuvan tilanteesta. INN:n David Levin laatiman
artikkelin mukaan suurin osa heistä kuuluu oman todistuksensa mukaan vasemmistoon. Useimmat heistä olivat lisäksi ei-uskonnollisia ja useimmat ensimmäistä kertaa usein toistetun 1949 aselepolinjan itäpuolella. Lev jopa kutsuu joitakin ”kovanlinjan vasemmistolaisiksi”.
Heidän tutkimusmatkansa kohdistui muiden kohteitten ohella Barkanin teollisuusalueelle, Itamariin, Elon Morehiin ja Gerizimin vuorelle.

Tutustumismatka päättyi yhteiseen kokoontumiseen Samarian alueneuvoston järjestämään tilaisuuteen, jossa osanottajia informoivat neuvoston puheenjohtaja Gershon Mesika, IDF:n entinen  päärabbi Avichai Ronski Itamarin Yeshivasta, ja IDF:n kenraali Uzi Dayan. Mesika sanoi, että kaikki vieraat ovat tervetulleet tutustumaan yhteisöihin, myös ne, jotka voimallisesti vastustavat niiden rakentamista. Hän muistutti, ettei Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjä voida enää kohdella yliolkaisesti, sillä niissä asuu runsaat 340 000 juutalaista ilman Jerusalemin ympäristöä, jota valtio ei lue Länsirantaan kuuluvaksi.

VIERAILU kuuluu kolme vuotta sitten aloitettuun ohjelmaan ”Oppia tuntemaan Samaria”, jonka puitteissa lukemattomia delegaatioita, sekä uskonnollisia että ei-uskonnollisia, on vieraillut alueilla. Alueneuvoston tilastojen mukaan vierailuja on tehty 400 bussilastillisen voimalla, jotka ovat kuljettaneet Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin yli 20 000 vierasta.
Näillä järjestetyillä matkoilla on tarkoitus ohittaa median usein värittyneet esitykset Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä, ja antaa ihmisten muodostaa oma mielikuvansa siitä, mistä näissä yhteisöissä on kysymys. Yksi vääristelty näkemys, jota maan vasemmistolaiseen ajatteluun kiintynyt lehdistö toistaa, on käsitys, että niiden asukkaat ovat joitain uskonnollisia kiihkoilijoita, haihattelijoita, oman messias-ajattelunsa harhaan johtamia. Useille ensimmäistä kertaa juutalaisyhteisöissä vierailleille on yllätys todeta, että niiden asukkaat edustavat kaikkia kansankerroksia, oikeistolaisia, vasemmistolaisia, uskonnollisia ja ei uskonnollisia, mutta heillä kaikilla on lähtökohdista riippumaton usko juutalaisten oikeuteen maahansa.
”Parasta tässä ohjelmassa on havainto, miten monenlaisia ihmisryhmiä vierailijat edustavat”, sanoo Samarian alueneuvoston neuvonantaja Yossi Dagan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155723#.T69NBDJHTFw

4. IDF:n antamassa lausunnossa valitetaan, että Israelin valtamedia ei tunne tarvetta kertoa kansalle useimmista terrorihyökkäyksistä maassa. Koska useat ulkomaiset median edustajat perustavat artikkelinsa israelilaisiin lähteisiin, niistä ei kerrota myöskään ulkomailla.
Arutz Sheva nostaa tässä oman kissanhäntänsä pystyyn todeten, että se on yksi harvoista ellei ainoa, joka katsoo tärkeäksi raportoida kansaa vastaan tehdyistä iskuista.
IDF luettelee yhdeksän hyökkäystä, jotka eivät ole saaneet niille kuuluvaa julkisuutta. Artikkelissa todetaan, että kun valtamedia julkistaa jotain, se useimmiten kutsuu hyökkääjiä ”aktivisteiksi” tai ”PA:n hallitseman alueen asukkaiksi”. Artikkelin mukaan tällaisella asiattomalla vaikenemisella halutaan korostaa PA:n uskottavuutta hiipuvien rauhankeskustelujen johdosta.
Artikkelissa ei haluta osoittaa mitään mediaryhmää erityisesti.

IDF:n lausunnossa kerrotaan yhdeksästä hyökkäystilanteesta, joista suuri yleisö, joka seuraa valtamediaa, ei ole saanut mitään tietoa. 1. Tammikuun 2.päivänä sotilaat pidättivät kaksi terroristia laittomien aseiden kanssa, M-16 kivääri ja Uzi. Heidät vietiin kuulusteluihin. 2. kaksi viikkoa myöhemmin sotilaat löysivät metsästyskiväärin ja ampuma-aseen arabitalosta Hebronin lähellä. Miehet olivat entuudestaan tunnettuja rikollisia. 3. Helmikuussa sotilaat löysivät voimakkaan pommin sisältävän laukun Siinain rajan tuntumassa. Pommi oli tarkoitus räjäyttää jonkun asutuskeskuksen alueella. 4. Viisi terrorihyökkäystä sivuutettiin kokonaan valtamediassa huhtikuun aikana. IDF pysäytti pommeja kantavan terroristin Sikemissä pääsiäisen aikaan. Miehellä oli kotitekoisia pommeja, kolme veistä ja 50 patruunaa. 5. Huhtikuun 21. päivänä sotilaat pidättivät kaksi alaikäistä terroristia, joilla oli pommeja ja aseita, Tapuachin risteyksessä Samariassa. 6. Kolme päivää myöhemmin sotilaat pidättivät kaksi miestä Jerikon pohjoispuolella, kummallakin oli pommeja. 7. Viikkoa myöhemmin sotilaat pidättivät palestiinalaisia, jotka yrittivät salakuljettaa putkipommeja tarkastuspisteen läpi Samarian pohjoisosassa. 8. Viime viikolla sotilaat pidättivät 17-vuotiaan palestiinalaisen, jolla oli kolme putkipommia, sekä kaksi muuta, joilla oli pommeja ja palopommeja.
IDF:n lausunnossa todetaan, että monet merkittävät tapaukset jätetään julkistamatta valta-mediassa, vaikka ne ovat tärkeitä ja kansan tulisi olla tietoinen niistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155731#.T69b9TJHTFw

5. UUTISOTSIKOITA
      -      Presidentti Shimon Peresille suoritettiin viime viikon lopulla hernialeikkaus, mutta hän uhkaa tulla töihin jo tänään. Hernia on ihmisen jonkun sisäisen osan tunkeutuminen suojaseinämän läpi, kuten suolen tunkeutuminen vatsaonteloa suojaavan kerroksen läpi. Ongelma ei aina ole hengenvaarallinen, mutta voi pahentua hoitamattomana, joka nykyisin tarkoittaa leikkausta.
-          Sosiaaliset protestoijat palasivat talvitauon jälkeen kaduille ja aukioille Tel Avivissa ja muissakin kaupungeissa. Tel Avivissa laskettiin 3 500 ihmisen kokoontuneen varsin loman-tuntuisen tilaisuuteen. Virallisten puheitten sijaan mikrofoni kiersi kansan parissa antaen tilaisuuden halukkaille esittää ex tempore puheensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155727#.T69i9TJHTFw
-          Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivät tai odottavat palestiinalaiset terroristit uhkaavat aloittaa juomalakon, kunnes heidän vaatimuksiinsa suostutaan. Syömä-lakossa heitä on ollut 1 500, jotkut heistä jo sairaalakunnossa. Muurien ulkopuolella palestiinalaiset ovat järjestäneet myötätuntomarsseja, joissa uhkaillaan vakavilla seurauksilla, jos joku syömälakossa oleva kuolee. Heidän vaatimuksiinsa kuuluu oikeus tavata vieraita, saada puhelinoikeus, oikeus opiskella aina yliopistotutkintoon saakka, oikeus erikoisannoksiin, eristyskäytännön lopettaminen ja muita vaateita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155726#.T69kJDJHTFw
-          Gazan terroristit ampuivat Kassam-raketin lauantai-iltana Ashkelonin liepeille. Se putosi aukealle alueelle aiheuttamatta vahinkoa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155712#.T69mAzJHTFw
-          Iranin pääoppositioryhmittymä Mujahedin e-Khalk (MEP/PMOI) julkisti lauantaina 12. toukokuuta 60 Iranin ydinteollisuuden parissa työskentelevän tiedemiehen nimet ja osoitteet yli 11 eri järjestön palveluksessa, joiden toimintaa Iranin puolustusministeriö valvoo. Debkafile kertoo artikkelissaan, että ensimäistä kertaa paljastetaan kiinteän, hyvin salaisen, keskistetyn organisaation toimintaperiaate ja järjestelmä, jota valvoo Iranin vallankumouskaarti, joka puolestaan valvoo myös Foydown rikastuslaitosta. Artikkelin mukaan USA keskustelee salaisesti Iranin kanssa sopimuksesta, jonka mukaan Iran saa rikastaa uraania 5 %:n tasoon, mutta ei sen yli. DF vakuuttaa, ettei mitään sellaista sopimusta ole näköpiirissä eikä käsitellä 23. alkavissa Iranin ydinteollisuutta koskevissa  keskusteluissa Bagdadissa Irakissa. Iran haluaa rikastaa uraania 20 %:n tasoon, eikä vain lääkinnällisiin tarpeisiin tarkoitettujen isotooppien valmistamista varten. http://www.debka.com/article/21999/
-          Presidentti Sarcozyn tappio Ranskassa ei hälyttänyt vain Euroopan keskeisiä valtioita Saksaa ja Englantia, vaan myös USA ja Kiina ovat esittäneet huolestuneisuutensa vasemmistolaisen Francois Hollanden vaalivoiton johdosta. Hollanden kohdalla kysytään, käyttäytyykö hän ideologiansa vai pragmatismin, käytännöllisyyden mukaan? Saksan liittokansleri Merkel ja Ranskan presidentti Sarcozy olivat sopineet kirjoittamattomasta yhteistoimintaperiaatteesta, jolla asioita hoidettiin. Nyt se yhteys katkesi, eikä kukaan tiedä, miten edetään. Euroopan valtioitten sisällä on ollut erimielisyyttä talouden suunnasta, eivätkä kaikki ole hyväksyneet Merkelin ajamaa talouspolitiikkaa, vaan vaatineet enemmän kilpailua. Kiinan  huoli Hollanden suhteen koskee lähinnä hänen ajamaansa ihmisoikeuksien toteuttamista, missä Kiinalla on paljon vielä tekemättä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=269696
-          USA:n entinen presidentti Bill Clinton luonnehtii Obaman presidentti kautta pätemättömäksi. Hän ei anna hyväksyttävää arvosanaa nykyisestä viran käyttäjästä, Bill haluaa, että Hillary Clinton asettuu demokraattien ehdokkaaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155733#.T69zyjJHTFw










Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021