TORSTAI 22.03.12

1. PIIRITYS Toulousessa kerrostaloasuntoon linnoittautuneen sarjamurhaajan ja terroristin Mohamed Merahin antautumiseksi ja pidättämiseksi elävänä kuulusteluja ja mahdollista oikeudenkäyntiä varten jatkuvat vielä tällä hetkellä. Hänen epäillään syyllistyneen kolmen ranskalaissotilaan ja neljän juutalaisen siviilin murhaan. Talo evakuoitiin muista asukkaista ja sitä piirittää 300 poliisia, osa heistä erikoisjoukkoja mahdollista väkivaltaista hyökkäystä varten asuntoon. Koska epäilty mies on hyvin aseistautunut, poliisi varoo antautumasta tarpeettomaan vaaraan, sillä piirityksen alussa kolmea poliisia haavoittanut epäilty ei arkaile käyttää aseitaan. Tapa, millä hän surmasi Ozar Hatoran koulun opettajan ja kolme pientä lasta – kaapaten 8-vuotiaan tytön syliinsä ja ampuen siinä hänen päähänsä – osoittaa miehen raakalaismaisen ja epäinhimillisen halveksunnan ihmiselämää kohtaan.

Puolen yön aikaan talosta kuultiin kolme räjähdystä, mutta oli tarkoitettu vain epäillyn harhauttamiseksi. Debkafile kertoi artikkelissaan poliisin tehneen rynnäkön taloon yön aikana, mutta poliisi vakuuttaa, ettei rynnäkköä asuntoon ole tehty.
Poliisi yritti taivutella epäiltyä murhaajaa torstaiaamuna antautumaan, mutta mies ampui sisältä oven läpi haavoittaen kolmea poliisia. Ilmeisesti mies kertoi siinä yhteydessä, ettei hän antaudu vaan mieluummin kuolee. Miehen uskottiin jo valmistautuvan antautumaan hänen heittäessään pistoolinsa ikkunasta ulos, mutta hän ilmeisesti muutti mielensä.
Ranskan poliisin toimet tai toimettomuus epäillyn varjostamisesta ja hänen liikkeittensä seuraamisesta ilman pidätystä joutuvat kovaan tarkasteluun. Poliisin taholta vakuutetaan, ettei heillä ollut raskauttavia todisteita miehen pidättämiseksi, sillä seurattavien lista on pitkä ja mies oli vain yksi monista.

Mohamed Merah oli poliisin kirjoissa vuosia ennen murhatapahtumia. Hänen tiedettiin vierailleen Afganistanissa ja Pakistanissa 2010 ja 2011, ja hänen uskotaan vierailujen aikana saaneen koulutusta al-Qaidan tai Talibanin agenttien toimesta. Hänen uskotaan olleen vuonna 2008 Afganistanissa Talibanin vankileiristä paenneiden mukana. Poliisin epäilyt saivat vahvistusta heidän seuratessaan epäillyn äidin internetviestejä, joissa hän oli ollut yhteydessä järjestöihin, jotka auliisti antoivat ohjeita terroristeille tai väkivaltaa suunnitteleville.
Poliisin mukaan Merah toimi al-Qaidan ja muiden järjestöjen internetissä antamien uusien ohjeiden mukaan, jotka kehottavat agenttejaan toimimaan yksinään ilman yhteyksiä mihinkään järjestöön, valitsevan kohteensa läheltä asuntoaan ja mielellään sellaisia, joissa liikkuu paljon ihmisiä, kuten klubit, kerhot, supermarketit ja vastaavat.
Merah soitti eräälle tuttavalleen kehuen surmanneensa juutalaisia kostoksi siitä, että he surmaavat palestiinalaisia ja varsinkin gazalaisia. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=262872

2. TOULOUSEN murhan juutalaiset uhrit haudattiin Jerusalemiin eilen aamupäivällä runsaan saattojoukon ottaessa osaa uhrien omaisten suruun. Murhatun 8-vuotiaan Miriam Montonevon veli Avishai soperteli kyyneltensä läpi: ”Tarpeeksi Jumala, tarpeeksi tätä tuskaa.”
Hän jatkoi Psalmin sanoja siteeraten: ”Kuinka kauan, Jumala? Oletko Sinä aina välinpitämätön minua kohtaan? Kuinka kauaksi aikaa Sinä peität kasvosi minulta?” (Ps.13:2)
Hän esitti pyyntönsä sisarelleen Miriamille, että tämä uudesta olinpaikastaan rukoili Jumalaa vahvistamaan äitiään ja isäänsä kestämään tämä pahin mahdollinen koettelemus. Hän esitti rohkaisunsa isälleen todeten: ”Ole rohkea äläkä lannistu, sillä me tarvitsemme sinua”.
Rabbi Yonatan Sandlerin odottava leski Eva ja Miriamin vanhemmat eivät voineet pidätettä kyyneleitään istuessaan joukon eturivissä, eivätkä pystyneet esittämään muistopuhetta.

VIERAIDEN joukossa oli Ranskan ulkoministeri Alain Juppe, joka totesi, että hyökkäys Ranskan juutalaisia vastaan on hyökkäys koko maata vastaan.
MUKANA oli runsaasti Israelin johtavia henkilöitä: Päärabbit Shlomo Avner ja Yona Metzger; Knessetin puhemies Reuven Rivlin, ministerit Eli Yishai, Yaacov Neeman ja Yaacov Margi.
Päärabbi Amar särkyi nyyhkytyksiin kesken omaa surunvalitteluaan todeten: ”Keiden puolesta meidän tulisi itkeä? Poikien vai heidän isänsä, vaiko pienen tytön puolesta? Me rukoilemme pelastusta Jumalalta. Mutta vihollistemme ei tule kuvitella, että me itkemme ja suremme heikkoudesta, Jumala varjelkoon siitä.”
http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=262761

3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu tapasi maassa Ranskan hallituksen surunvalittelun välittäneen ulkoministeri Alain Juppen Jerusalemissa siunaustoimitusten jälkeen.
Netanyahu totesi keskustelujen alkaessa, että hän olisi toivonut niiden alkavan suotuisammissa olosuhteissa. Hän vakuutti antavansa tunnustusta sille selkeälle ja päättäväiselle kannalle, jolla presidentti Nicolas Sarcozy ja Ranskan hallitus suhteutuivat tätä kauhunäytelmää kohtaan jatkaen verrattain kärjekkäästi: ” Uskoakseni taistelu terrorismia vastaan vaatii suurempaa selkeyttä”, millä hän ilmeisesti viittasi EU:n ulkomaan asioitten toimiston johtajan Catherine Ashtonin lausuntoon, jossa tämä vertasi Toulousen raakaa neljän ihmisen murhaa Gazan lasten kuolemaan Hamasin käyttäessä heitä ihmiskilpinään sijoittaessaan rakettiensa ja ohjustensa laukaisualustat asuinalueitten keskelle.
Israelin viranomaisten herättämän vastarinnan pelottelemana Ashton yritti vierittää syyn journalistien harteille, jotka olivat hänen mukaansa siteeranneet hänen sanansa väärin, mutta joita hän ei voinut mitätöidä, koska ne oli tallennettu videonauhalle.

PÄÄMINISTERI Netnayhau luennoi ulkoministeri Juppelle, että ”terrorismi on systemaattisia ja tarkoituksellisia hyökkäyksiä siviilejä ja lapsiamme vastaan. On olemassa selvä ero siviilejä ja lapsia kohtaan tehtyjen tarkoituksellisten hyökkäysten ja niiden iskujen välillä, joita joudutaan laillisesti tekemään terrorismin vastaisessa taistelussa.”
Pääministeri selitti, että ”jos emme tee tätä erotusta, jos antaudumme valheelliseen rinnastukseen, silloin terrorismi voittaa. Mutta tehdessämme tämän selkeän jaon, terrorismi tulee häviämään”. Hän sanoi uskovansa, että Israel ja Ranska seisovat tässä yhdessä rintamassa, ja lausui tunnustuksensa molempien maiden kansalle tavasta, miten ne suhtautuivat tähän barbaariseen terrori-iskuun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154006#.T2rKJ9n3vO0

4. ELÄMÄ Israelissa jatkuu äskeisestä tragediasta huolimatta. Juutalainen kansa on tottunut hautaamaan kuolleensa ja siivoamaan jäljet keskittyen tulevaan surren menettämiensä rakkaittensa puolesta hiljaisuudessa, ensin viikon kotona ystävien ja sukulaisten hoidon ja rakkauden ympäröimänä, sen jälkeen yrittäen jatkaa elämäänsä sydämen tuskansa kanssa.

ISRAELIN kansallinen turvallisuusneuvosto valmistelee ohjeita kansalaisille tulevia juhla-aikoja varten, joita juutalaisten katkerat viholliset mielellään käyttävät hyökkäyksissään, koska ihmisiä kokoontuu silloin suuremmiksi joukoiksi antaen terroristeille suuremman uhriluvun onnistuneen iskun seurauksena, ja heidän on silloin helpompaa sekoittua kansanjoukkoihin.
Ensimmäinen varoitus koskee pääsisäisaikaa (pessah), joka alkaa perjantai-iltana kuudes huhtikuuta, päättyen 13.03., ja jatkuu omer-laskentana alkaen 8:sta päivästä päättyen 26.05. Israelin itsenäisyyspäivä on 26. maaliskuuta jota seuraa kaatuneitten muistopäivä.

TERRORINVASTAINEN toimisto antoi keskiviikkona lausunnon, jossa se ”varoittaa juutalaisia kaikkialla maailmassa ja erityisesti Israelissa varautumaan terrorin mahdollisuuteen.
Tehtyjen terrori-iskusarjojen ja –yritysten valossa alkuvuoden aikana Iran ja Hizbullah kiihdyttävät yrityksiään uusista terrorihyökkäyksistä.”
Lausunnossa mainitaan useita kohteita, ja erittäin vakava matkustusvaroitus annetaan Siinaille ja Turkkiin. Edelleen varoitus koskee Maailman Jihadin kasvavaa hyökkäysuhkaa Afrikassa, varsinkin Nigeriassa, Sahel-maissa, Mahgrep-alueilla ja Afrikan sarvessa. Tunisiassa annetaan varoitus Lag B´Omer juhlallisuuksista El-Ghriba synagogassa, Afrikan vanhimmassa juutalaisten palvontapyhätössä, jolloin tuhansia juutalaisia kokoontuu juhlimaan vuosittain tapahtuvaa merkkipäivää.
Turkille on vaikeaa hyväksyä Israelin asettamia matkustusvaroituksia sen suosittuihin loma-kohteisiin, mutta Hizbullahin uhkaukset sotilasjohtajansa Imaad Mughniyehin teloituksen kostamiseksi ovat edelleen lunastamatta, ja järjestö vain etsii sopivaa kohdetta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154023#.T2rWl9n3vO0

5. UUTISOTSIKOITA
- Arabimedia murehtii seuratessaan Toulousen murhaa seuraavaa kansainvälistä mediaa, että juutalaisten veri on arvokkaampaa kuin arabien. Siksi siellä esiintyy kirjoituksia, joissa syytetään, ettei Israelin palestiinalaisia vastaan tekemiä hyökkäyksiä esitetä samalla tavoin kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Kirjoituksissa vedetään esimerkkinä äskeinen tapahtuma, joista 16 afgaania surmanneen USA:n sotilaan suorittamaa massamurhaa kohdellaan vain onnettomana tapahtumana. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4206269,00.html
- Ranskan sisäministeri arvioi, että Toulousen sarjamurhaajaksi epäilty mies on voinut surmata itsensä, koska hän ei ole ottanut yhteyttä moneen tuntiin. Epäilty Mohamed Merah on antanut ymmärtää, että ”hän haluaa kuolla ase kädessä saadakseen marttyyrin kunnian ja vastaanoton Allahin luona sekä luvatut 72 neitsyttä”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4206401,00.html
- PA:n pääministeri Salaam Fayad vaatii, että ääriainesten tulee lopettaa palestiinalaisten lasten käyttäminen keppihevosina oikeuttaakseen tällä vertailulla murhanhimoiset hyökkäyksensä siviilejä vastaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4205954,00.html
- Keskiviikkoillan aikana Gazasta ammuttiin kolme rakettia Israelin puolelle räikeänä Egyptin kanssa solmitun tulitauon rikkomuksena. Raketit eivät aiheuttaneet vahinkoa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4206288,00.html
- Knessetin hyväksymän lain mukaan aviopuolison on suostuttava vaadittuun eroon 45 päivän kuluessa, tai rabbiinioikeus voi aloittaa painostustoimet. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4205303,00.html
- Israelilainen autoilija pääsi ilman vaurioita joskin rikkoutuneella tuulilasilla ajaessaan Samariassa lähellä Duma arabikylää. Arabit heittivät ohiajavasta autosta suuren kivenjärkäleen hänen autoaan kohti särkien tuulilasin, mutta kuljettaja pystyi jatkamaan matkaansa ja ilmoittamaan asian IDF:lle, joka aloitti syyllisten etsimisen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154037#.T2rlpdn3vO0
- Israelilla on 3 Dolphin-luokan sukellusvenettä. Kaksi on rakenteilla Saksassa ja Ehud Barak allekirjoitti äskettäin sopimuksen kuudennen sukellusveneen rakentamiseksi. Tilatuista neljäs valmistuu vuoden kuluessa, viides seuraavana vuonna ja kuudes 2015. Golphin-luokan saksalaisia sukellusveneitä pidetään maailman kehittyneimpinä, ne pystytään aseistamaan torpedoputkin, Harpoon-ohjuksin ja Popeie-ohjuksin tarvittaessa ydinkärjellä varustettuina, sekä miinoittamis-mahdollisuudella. Saksa on osallistunut veneitten hankintaan maksaen kaksi ensimmäistä kokonaan ja osan seuraavista sukellusveneistä. Sukellusvene on IDF:n kallein ase, sen toivelistalla on saada F-35 koneita sekä pinta-aluksia merivoimien tarpeita varten IAF:n torjuntaohjusjärjestelmien kehittämisen ohella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154014#.T2rmldn3vO0
-Poliisi tunkeutui epäillyn pohjakerroksen asuntoon letkukameralla varmistaen, ettei mies ollut asettunut väijyksiin, mutta löysi tyhjän asunnon. Mies ilmertyi äkkiä kylpyhuoneesta tulittaen aseellaan poliisin vastatessa. Mies onnistui hyppäämään ikkunasta ulos, mutta poliisi löysi miehen kuolleena maassa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019