SUNNUNTAI 18.03.12

1. PA:N pääministeri Salaam Fayad kertoi Maan-uutistoimiston haastattelussa eilen, että PA ei pysty maksamaan viranomaisten palkkoja eikä sosiaalisia palveluja, elleivät lahjoittajamaat toteuta antamiaan lupauksiaan ja suorita PA:lle 500 miljoonaa USD. Salaam valitti, että alamäki on jatkunut yli pari vuotta ja että alijäämä viime vuodelta nousee 1.1 miljardiin USD. Hän kertoi pettyneensä IMF:n (Kansainvälinen Valuuttarahaston) lauantaina julkistamaan raporttiin, sanoen ettei se sisältänyt mitään uutta. Hän selitti PA:n budjetti-vaikeuksien johtuvan sekä länsimaisten että arabien tukijamaitten suoritusten pienenemisestä että Israelin asettamista rajoituksista. Israelin hallitus päätti jättää tilittämättä PA:n kassaan pidättämänsä vero- ym. saatavat n. 100 miljoonaa USD kuukaudessa vastalauseena Abbasin yksipuoliselle hakemukselle Palestiinan valtion perustamisesta YK :n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Hallitus peruutti päätöksen myöhemmin ja varat siirretään normaaliin tapaan.

SUURIN osa PA:lle tulevista avustuksista tulee länsi- ja arabimaista muutamien yksityisten lahjoittajien ohella. USA pidätti osan omasta avustuserästään vastalauseena Abbasin yksi-puolisista toimista YK:ssa koordinoimatta niitä USA:n johdon kanssa.
IMS:n avustustoimien lähettiläs PA:n hallitsemilla alueilla Juudeassa ja Samariassa Oussama Kanaan kertoi, että ilman tukijamaitten lupaustensa mukaisia suorituksia ja lisäavustuksia PA ei pysty selviytymään vuoden 2012 budjetin toteutumisesta.
Hän selitti Maan-uutistoimistolle, että ulkomaisten avustusten pieneneminen on johtanut kotimaiselle yksityissektorille tarkoitettujen suoritusten alijäämän 500 miljoonaan USD, mikä on nostanut hallituksen velan yksityispankeille 1.1 miljardiin USD.
Oussama Kanaanin mukaan tilanne on niin hälyttävä, ettei hallitus voi enää jatkaa entisellä linjalla, vaan se voi joutua vähentämään virkamiesten palkkoja ja sosiaalietuisuuksia.
MAAILMANPANKKI totesi saman jo aiemmin omassa raportissaan vedoten tukijamaihin, että ne toimisivat lupaustensa mukaan ja lahjoittaisivat enemmän PA:lle.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153851#.T2Vxqtn3vO0

2. PA:n entinen pääministeri ja rauhanneuvottelija ja Oslon sopimusten laatijoista Israelin kanssa Ahmed Qurei sanoi Lontoossa ilmestyvässä Al-Quds Al-Arabi lehden lauantaina julkistamassa artikkelissa, että palestiinalaisten tulee aloittaa keskuudessaan keskustelut kahden valtion periaatteesta luopumisesta ja yhden valtion periaatteen hyväksymisestä.
Hän selitti artikkelissaan, että kahden valtion periaatteen julkisti 1988 ensimmäisenä PLO:n kansallisneuvosto (maanpakolais-parlamentti), mutta että se on menettänyt otollisen aikansa ja nyt on etsittävä uutta mahdollisuutta yhden valtion periaatteesta huolimatta sen aiheuttamista jatkuvista ongelmista.

QUREI syytti Israelia kahden valtion periaatteen hautaamisesta selittäen kaunopuheisesti, että rakentaessaan lisää setlementtejä ja tosiasioita maaperällä Israelin puskutraktorit työnsivät tuon mahdollisuuden mereen haudaten sen lopullisesti. Hän vakuutti kahden valtion periaatteen olleen ajankohtainen ”ennen kuin Israel hautasi sen mereen jatkaen nyt meren kyntämistä poliittisen komedianäytelmän tapaan”.
Qurei syytti länsimaita, etteivät ne ole täyttäneet lupauksiaan Palestiinan valtion perustamiseksi, vaan ovat olleet liian kiireisiä muitten asioitten kimpussa.
Hän vakuutti, että määrätyissä poliittisissa piireissä palestiinalaiset ovat alkaneet keskustella vakavasti kahden valtion periaatteen romuttamisesta yhden hyväksymisen hyväksi.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas on kaikissa tilanteissa vakuuttanut kannattavansa kahta valtiota, Israelia ja Palestiinaa, ”eläen turvallisesti ja rauhassa rinnakkain”, kuten vakuutetaan.
QUREIN artikkeli julkaistiin pian sen jälkeen, kun suuret mainostaulut Länsirannalla julkisesti esittivät yhden valtion periaatteen hyväksymistä. Ei ole selvää, kuka tai mikä järjestö ne oli asettanut, mutta PA:n viranomaiset kävivät kiireesti poistamassa ne. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=262231

3. ISRAELILAISET koulut Gazan rajan tuntumassa olevissa kaupungeissa ja kylissä avattiin sunnuntaina normaaliin tapaan.
Netanyahu oli antanut viime viikolla uhkavaatimuksen, että kaikki raketti-iskut Israelin puolelle on lopetettava lauantai-iltaan mennessä, tai IDF muuttaa taktiikkaansa radikaalisti, eikä lauantaina lehtien painoon menoon mennessä oltu raportoitu yhdestäkään raketti-iskusta.
IDF antaa tunnustusta Islamic Jihadille, että se neljän päivän aikana oli pystynyt ampumaan n. 300 rakettia Israelin puolelle. IDF:n taholta vakuutetaan kuitenkin, että Jihad kärsi suuresti IDF:n vastatoimista eikä vähään aikaan pysty jatkamaan iskujaan ilman lepotaukoa.

IAF oli pommittanut neljääkymmentä kohdetta Gazassa viime viikon aikana ja tuhonnut ainakin 20 rakettimiehistöä, useita asevarikkoja sekä pitkän matkan rakettien maan alaisia ammuntatelineitä. Jihad oli kuitenkin pystynyt ampumaan kolmisensataa rakettia, joskin osa niistä putosi Gazan kaistalle, ja Iron Dome torjuntapatteristot tuhosivat 60 pitkänmatkan rakettia ilmassa ennen osumistaan kohteisiinsa.
IDF:n käsityksen mukaan Jihad rukoili polvillaan, että Egypti taivuttaisi Israelin tulitaukoon

IDF:n edustajana kenraali Yoav Mordechai syytti Teherania, että se yllytti kaiken aikaa Jihadia jatkamaan rakettitultaan Israeliin ja pitää ohjaksiaan käsissään Gazan kaistalla. Mordechai julkisti Facebookissa kommenttinsa Gazan tilanteesta liittäen artikkelinsa oheen pilakuvan presidentti Mahmoud Ahmadinejadista, joka pitää käsissään naruja, joilla hän ohjailee sekä Hassan Nasrallahia että Ismail Haniyehiä. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=262266

4. Belgialainen järjestö Maailmanlaajuinen Pankkienvälinen Kaukoviestitysjärjestelmä (SWIFT) ilmoitti poistavansa Iranin palveluyksiköistään. Tämän katsotaan edustavan tähän saakka kovinta sanktiomenetelmää Iranin kansainvälistä rahaliikennettä vastaan.
Iranin entinen tiedusteluministeri Ali Fallahian totesi, että tämän seurauksena Iran voi sulkea kaiken meriliikenteen Hormuzan salmen kautta.
”Nyt päätetty toimi on suora seuraus kansainvälisestä ja monitahoisesta yrityksestä koventaa Iranin vastaisia sanktioita”, kertoi SWIFT järjestön toimitusjohtaja Lazaro Campos. Päätös tuli voimaan lauantaina ja se rajoittaa oleellisesti Iranin mahdollisuutta saada ulkomaiset maksunsa turvallisten kanavien kautta.

Kiina ja Intia ovat pysytelleet Iranin vastaisten sanktioitten ulkopuolella, sillä niiden Iranista saama öljy on elintärkeä niiden teollisuudelle, mutta SWIFT:n päätös Iranin sulkemisesta sen palvelujen ulkopuolelle tekee niille entistä vaikeammaksi käydä kauppaa Iranin kanssa.
Fallahian kertoi Iranin valtion valvoman PRESS-TV:n ohjelmassa, että ”jos USA ja Eurooppa jatkavat omien intressiensä ajamista kansainvälisten lakien vastaisesti, Iran voi vastata siihen samalla mitalla”. Hän kehotti länsimaita pidättymään kuvitelmista, ettei Iran pystyisi toteuttamaan uhkaustaan Hormuzan salmen sulkemiseksi, jonka kautta kulkee lähes kaikki Iranin ulkomaille myyty öljy ja suuri osa muista Persianlahden maista.

TARKKAILIJAT varoittavat, että Hormuzansalmen sulkeminen nostaisi öljyn hinnan kaksin-kertaiseksi. USA:n laivasto vakuuttaa, että se pystyisi avaamaan salmen parissa viikossa. Saudi Arabia on luvannut korvata Iranin öljynviennin estymisen aiheuttaman vajauksen. Ongelmana on kuitenkin se, että saudien öljylähteet sijaitsevat pääosin Persianlahden rannalla ja siten Iranin vastatoimien ulottuvilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153853#.T2WLD9n3vO0

5. The New York Times kertoo tuoreessa artikkelissaan, että Israelin salainen tiedustelu-järjestö Mossad on samaa mieltä Obaman hallituksen virkailijoitten kanssa, ettei ole selvää näyttöä, jonka mukaan Iran työskentelisi atomipommin valmistamiseksi. INN:n artikkelissa todetaan samaan hengenvetoon, ettei NYT:n artikkelissa viitata israelilaiseen lähteeseen. INN:n artikkeli toteaa myös, että Obaman hallitus on ennenkin käyttänyt NYT:n uutispalvelua saattaakseen ”vuotoja” hallituksen päätöksistä julkisuuteen ilman vastuuvelvollisuutta.

SUNNUNTAINA julkistetussa NYT:n artikkelissa todetaan, että ”vaikeus arvioida Iranin hallituksen päämäärää pommin rakentamiseksi alkoi pari vuotta sitten, kun julkisuuteen tuli hälyttäviltä tuntuvia uusia tiedustelutietoja, toteavat entiset ja nykyiset USA:n virkailijat”.
Artikkelissa todetaan, että Obama asetti kovia sanktioita Irania vastaan perustuen Israelin tiedustelutietoihin lisäten, että USA:n asiantuntijat ovat alkaneet kallistua samalle kannalle.
Lehti selittää, että ”epämääräiset tiedot Iranista vakuuttavat enemmän siitä, mitä Iran ei tee kuin siitä, mitä se tekee”.
Artikkelissa kerrotaan, että Mossadin virkailijat yhtyvät USA:n virkailijoitten näkemyksiin Iranin ydinaseohjelmasta esittämättä yhtään tietolähdettä, vaan viitaten entiseen korkeaan virkailijaan. INN:n artikkeli arvioi, että NYT:n artikkeli on Obaman hallituksen vuodattama väärennetyn information tuote, jolla pyritään vähättelemään aiemmin julkistettua tietoa, että USA:n asiantuntijat ovat tunnustaneet erehtyneensä Iranin ydinpommiohjelmasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153854#.T2WR49n3vO0

6. UUTISOTSIKOITA
- Gazan terroristien Al-Quds prikaatin edustajana toimiva henkilö käyttäen valenimeä Abu Ibrahim uhkasi eilen, että prikaatilla on raketteja, joilla se pystyy uhkaamaan Tel Avivia. Hän selitti, että jos ”miehitysvalta teloittaa prikaatin virkailijoita ja ketä tahansa Gazan kansalaista, prikaati tulee iskemään raketeillaan kaikin voimin Tel Aviviin. Hän vakuutti, että ”vihollinen on kyllä täysin tietoinen kapasiteetistamme iskeä Ashdodin taakse.” http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153826#.T2WXidn3vO0
- Saudi Arabia on aloittanut aseitten toimitukset Syyrian kapinallisille, kertoi arabi-diplomaatti AFP:n kirjeenvaihtajalle. ”Saudiarmeija on aloittanut asetoimitukset Vapaan Syyrian armeijalle (FSA) saadakseen murhaamisen loppumaan maassa.” Saudi Arabia sulki Damaskoksen lähetyksensä muutamien toisten Persianlahden GCC-maitten tapaan. Irak ilmoittaa, ettei se salli Iranin aseitten vientiä Syyriaan Assadin armeijalle maansa kautta. Venäjä sen sijaan on aloittanut mahtavat ase-toimitukset Assadille. Debkafile raportoi, että Venäjä toimitti Syyrialle 50 Pantzyer ilmatorjuntapatteristoa, jotka on hajotettu kaupunkien suojaksi mahdollisten länsimaitten ilmaiskujen varalta. Niiden henkilökunta on venäläinen. Toinen uutinen kertoo, että Syyrian upseerit kouluttavat Hizbullahin pyssymiehiä olalta ammuttavien tehokkaitten ilmatorjuntaohjusten käyttöön. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153842#.T2WZW9n3vO0
- Damaskoksessa lauantaiaamuna sattuneet terrori-iskut surmasivat ainakin 27 ihmistä ja haavoittivat 94. Iskut oli tähdätty Syyrian poliisia sekä armeijan tiedustelujoukkojen päämajaa vastaan. Assadin hallitus syytti iskuista kapinallisia, jotka puolestaan väittivät, että hallitus oli teettänyt iskut voidakseen syyttää niistä kapinallisia. Huhut kertoivat kolmannesta iskusta Damaskoksessa, mutta sille ei ole saatu vahvistusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153841#.T2Wbzdn3vO0
- Turkissa vieraileva Hamasin ”ulkoministeri” Khaled Mashaal sanoi, että IDF käytti Gazan raketti-iskuja torjuntajärjestelmänsä testaamiseksi. Mashaal keskusteli Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoganin kanssa kahden tunnin ajan. Tarkkailijoitten mukaan keskustelut koskivat pääasiassa Hamasin ja Fatahin sovintoneuvotteluja, jotka ovat pahasti jumiutuneet. - Erdogan suunnittelee perustavansa puskuri-vyöhykkeen Turkin ja Syyrian väliselle rajalle. Syyrian armeija on miinoittanut raja-aluetta sekä Turkin hyökkäyksen varalta että estääkseen kapinallisia pakenemasta armeijan uudelleen miehittämistä kaupungeista Turkin puolelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153837#.T2Wc8dn3vO0
- Jerusalemin maraton suoritettiin perjantaina sateisessa ja kylmässä säässä huolimatta varoituksista terrorien iskuista. Mukana oli yksi arabijuoksija 15 000 osanottajan joukossa. PA ja Hamas vastustivat juoksua pitäen sitä osana pääkaupungin juutalaistamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153835#.T2Wen9n3vO0
- Italialainen Marokosta kotoisin oleva mies pidätettiin hänen uhattuaan pommittaa juutalaista synagogaa Milanossa. Poliisi sai tiedon asiasta miehen oltua yhteydessä englantilaisen naisen kanssa Facebookin kautta antaen tälle löytämiään ohjeita pommin rakentamiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153836#.T2WfoNn3vO0
- Israel ohitti USA:n ja Euroopan pullojen palauttamiseksi uuskäyttöä varten. Tavoite
oli 73 %, tulos oli 77 % vuonna 2011.
http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=261922

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021