TIISTAI 08.11.11

1. PÄÄMINISTERI Netanyahu taisi lausua hallituksensa kuolemaan tai ainakin syviin vaikeuksiin johtavat sanat eilen Likudin parlamentin edustajien ryhmäkokouksessa. Netanyahu kantaa - Israelin kansaa raastavassa ideologisten ja uskonnollisten nuorten rakentamien etäyhteisöjen (outposts) tuhoamisen yhteydessä - on hämmästelty ja epäilty, että puolustusministeri Ehud Barakin innostuksen takana niiden tuhoamiseksi on pääministerin julkisuudelta piilossa ollut tuki. Tämä näyttää nyt selvenneen ilman epäilyksiä.
NETANYAHU selitti tilaisuudessa tähän tapaan: ”Rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on tärkeää, mutta meidän tulee rakentaa lain mukaisesti.” Tämän katsotaan tarkoittavan sitä, että Barakilla on vapaat kädet komentaa tuhoamisjoukkonsa toimintaan tahtonsa mukaisesti.
Pääministeri tajusi välittömästi jo omien kansanedustajiensa kielteisestä suhtautumisesta hänen puheeseensa, että hänen hallituksensa on vaarassa. Siksi hän pyrki tasoittamaan sanojensa vaikutusta ja selittämään, miten paljon hän sentään on tehnyt juutalaisyhteisöjen hyväksi; kuten viimeksi kannattaessaan yli 2000 asuntoyksikön rakentamista Jerusalemin juutalaisessa yhteisössä Maale Adumimissa ja muissa paikoissa Juudeassa ja Samariassa. Joko tarkoituksellisesti tai varomattomasti hän käytti sanaa ”juutalaisyhteisö” noin 30 000 asukkaan Maake Adumimin kaupungista. Hän vakuutti, että tämä on paras tapa vahvistaa ”setlementtejä”, jotka varmimmin jäävät Israelin puolelle rajaa tulevissa sopimuksissa.

NETANYAHU viittasi puheessaan, että rakentaminen on hänen näkemyksensä mukaan sallittua juutalaisille vain laillistetuissa yhteisöissä (”setlementeissä”) ja valtion omistamalle maalle. Täten juutalaisten yksityisesti omistamalle maalle rakentaminen on kielletty ja lain vastaista, kuten korkeimman oikeuden presidentti Dorit Beinitz asian tulkitsi. Kaikki tämän tulkinnan ulkopuolelle jäävä juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on laitonta, ja valtion velvollisuutena on poistaa sellaiset rakennukset ja evakuoida niiden asukkaat. Pääministeri näyttää nyt omaksuneen tämän tulkinnan lakina, joka velvoittaa valtiota.

PÄÄMINISTERI Netanyahun omaksumasta tulkinnasta voidaan olla ja ollaankin eri mieltä, mutta ihmetystä herättää se, miksi hän kiirehtii asiaa aikana, jolloin neuvotteluyhteydet palestiinalaisten kanssa ovat katkenneet, ja PA:n johto suitsuttaa vastenmielisyyttään ja vihaansa Israelin johtoa vastaan lähtien omille teilleen vaatimustensa saavuttamiseksi? Toiseksi Netanyahun hallitus perusti komitean tutkimaan juutalaista rakentamista Juudeassa ja Samariassa sekä maan omistussuhteita siellä. Miksei hän voinut odottaa sen tuloksia?
Jos Netanyahun tarkoituksena on ostaa Abbasin suosio tämän kautta, hän haukkuu väärää puuta, kuten Saeb Erekat totesi: ”PA ei tarvitse hyvän tahdon eleitä, vain alistumista PA:n esittämiin vaatimuksiin”. (JP)

2. Viime kuussa Likudin poliitikot uskoivat saavuttaneensa suuren voiton, kun Netanyahu suostui muodostamaan etäyhteisöjen asemaa ja Juudean ja Samarian maanomistussuhteita tutkivan komitean. Komitean tehtäviin kuului tutkia myös palestiinalaisten ”yksityisesti omistaman maan” asemaa, kuten Tova Lazarofj kirjoittaa JP:n artikkelissaan.
Likudin poliitikot uskoivat tämän komitean työskentelyn tasoittavan epäselvyyksiä, joita on ilmennyt useiden ilman valtion laillistamista rakennettujen juutalaisyhteisöjen asemassa oikeuden päätettyä niiden tuhoamisesta.
Jotkut näistä yhteisöistä ovat kasvaneet kymmeniä perheitä käsittäviksi, kasvaviksi ja elinvoimaisiksi pienkaupungeiksi, kuten Migron, Givat Assaf ja Amona.
VALTION uskotaan tiistaina, eli tänään, informoivan korkeinta suunnitelmistaan tuhota nämä yhteisöt: Givat Assaf tuhotaan joulukuussa; Migronin tuhotaan maaliskuussa; Amonan tuhoamisesta päätetään ensi sunnuntaina. Artikkelissa vihjataan, että osa näistä yhteisöistä on rakennettu palestiinalaisten yksityismaalle. Likudin parlamentaarikot esittivät näiden maiden julistamista valtion maaksi, mikä antaisi valtiolle oikeuden laillistaa yhteisöjen asema. Maitten omistajille voitaisiin maksaa kohtuullinen korvaus maapohjasta, he edellyttivät.
Tällaisella silmänkääntötempulla poistettaisiin tuhoamisuhka noiden juutalaisyhteisöjen päältä ja turvattaisiin poliittinen tasapaino hallituspuolueitten välillä.

KORKEIN OIKEUS teki päätöksen Migronin juutalaisyhteisön asemasta 09.02.2011 ja määräsi sen 47:n perheen asuttamien rakennusten tuhottaviksi, kuten Peace Now on toistuvasti vaatinut. Perheiden luku on nyt 60. Maanomistussuhteet ovat alueella vähintäänkin epäselvät, mutta oikeus taipui ulkomaisten avustusten turvin toimivan ”NGO”-järjestön vaatimuksiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146319#.TrjW83L3vO0

Tänään julkistetun artikkelin mukaan asia sai dramaattisen käänteen, kun maan omistajiksi julistautuneet arabit vetivät asiaa koskevan oikeusvaatimuksensa pois, mikä samalla mitätöi korkeimman oikeuden päätöksen ja asettaa samalla vakavan kysymyksen perusteista, joilla oikeus määrittelee omistussuhteita.
Kysymystä sekoittaa se, että korkein oikeus teki päätöksensä maanomistussuhteista arabien hyväksi ilman maistraatin käsittelyä ja asukkaitten kuulemista, minkä johdosta Migronin asukkailla ei ollut mahdollisuutta esittää näkemyksiään ja todisteitaan maan ostamisesta laillisesti. Korkeimman oikeuden istunnoissa asioista ei keskustella vastaajien kanssa.
Onneksi Peace Now valitti päätöksestä arabien kanssa vaatien korvauksia maan käyttämisestä. Asia palautui maistraattiin, joka antoi arabeille maanantaihin 07.11.11 saakka aikaa todistaa omistus-oikeutensa maahan. Koska sellaisia dokumentteja ei löytynyt PeaceNow asianajaja veti maanantaina vaatimuksen pois oikeudesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149524#.TrjYuXL3vO0

3. RANSKAN PRESIDENTTI Nicolas Sarcozy joutui ikävään välikäteen G-20 maitten kokouksessa Cannesissa viime viikolla. Hän halusi keskustella kahdestaan USA:n presidentti Barack Obaman kanssa ja he vetäytyivät yksityishuoneeseen huomaamatta, että heidän mikrofoninsa olivat päällä ainakin kolmen minuutin ajan, ennen kuin virkailijat tajusivat tilanteen ja sulkivat sen.
Useilla tilaisuutta seuraavilla lehtimiehillä oli kuulokkeet vielä korvilla, joten he pystyivät seuraaman yksityisiksi tarkoitettua keskustelua.
Lehtimiehet eivät raportoineet kuulemaansa ilmeisesti siksi, että he olivat sitoutuneet välttämään ristiriitaisten keskustelujen julkistamasta.
Keskustelu kuitenkin julkistettiin ranskalaisella web-sivulla ”Arret sur Images”. Keskustelun alussa Obama moitti Sarcozya siitä, ettei tämä ollut informoinut häntä Ranskan aikomuksesta äänestää PA.n hakemuksen puolesta UNESCO:n jäseneksi.
Keskustelu siirtyi siitä käsittelemään pääministeri Netanyahua, josta Sarcozy totesi näin: ”Minä en kestä häntä. Uskon, että hän on valehtelija”. Obama totesi tähän: ”Sinä et voi sietää häntä, mutta minä joudun olemaan yhteydessä hänen kanssaan joka päivä.”
Obama pyysi sen jälkeen, että Sarcozy kehottaisi Abbasia hiljentämään retoriikkaansa pyrkiessään voittamaan ääniä YK:ssa Palestiinan valtion puolesta.
Keskustelua ei ole julkistettu muissa Ranskan uutislähteissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149527#.Trjh5nL3vO0

4. Useat uskonnolliset sionistirabbit tapasivat eilen Likudin ja Jewish Home Knessetin jäseniä, joille he esittivät vetoomuksen, ettei juutalaisyhteisöjä Juudeassa ja Samariassa tuhottaisi. Binyaminin alueella Samariassa on kolme juutalaisyhteisöä määrätty tuhottaviksi korkeimman oikeuden päätöksellä: Ulpanan lähiö Beit Elissä; Givat Assaf ja Migron.
Keskustelua, johon osallistui useita merkittäviä rabbeja ja opetusjärjestöjen johtajia, johti kansanedustaja Yuli Edelstein. Likudia edusti useita tunnettuja kansanedustajia.

Beit Eli rabbi Zalman Melamed totesi aluksi, että keskustelun tarkoituksena on estää yhteisöjen tuhoaminen, ja ”Jumalan avulla niin tapahtukoon”. Hän vetosi läsnäolijoihin, ”ettei sellaista voi tehdä, ajaa perheet ja pienet lapset kodeistaan, joissa he ovat asuneet vuosikymmenen ajan, Likud ei ole niin tehnyt eikä voi tehdä nytkään”, hän sanoi.
Korkeimman oikeuden presidentti Dorit Beinitzin tulkinta, että kaikki valtion omistaman maan ulkopuolella olevat maat kuuluvat palestiinalaisille riippumatta omistussuhteista, ja niille rakennetut rakennuskohteet ovat laittomia ja ne tulee tuhota, on selvä poliittinen päätös, jolla ei ole mitään tekemistä laillisuuskysymyksen kanssa. Joissain kohteissa oikeus voi määrätä korvauksia maksettaviksi arabeille, jotka pystyvät osoittamaan omistusoikeutensa.
PUHEENJOHTAJA Edelstein totesi, että 14 Likudin kansanedustajan ja ministeri osallistuminen osoittaa asian tärkeyden ja lupasi jatkaa keskustelua niiden kanssa, jotka olivat poissa.
OIKEUSKANSLERI Yehuda Weinstein tulkitsi, ettei Netanyahun asettama komitea voi käsitellä tapauksia, joista on oikeuden päätös. Rabbit ilmaisivat ihmettelynsä, miten 1967 puolustussodassa Jordanian varastamia ja sen miehityksestä vapautettuja maita voidaan pitää arabeille kuuluvina. He vaativat ainakin yhteisöjen tuhoamisen siirtämistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149522#.Trjl3XL3vO0
5. UUTISOTSIKOITA
- Syyrian armeijan sotilaat surmasivat viikonvaihteen aikana Homsin kaupungin alueella sata siviiliä vastoin arabiliiton kanssa solmittua tulitaukosopimusta. Sotilaat pyrkivät tuhoamaan kaiken vastarinnan Baba Amran alueella. Aktivistien mukaan kuolinuhrien luku ylittää 110 viikonvaihteen aikana sattuneissa yhteenotoissa. http://www.haaretz.com/news/middle-east/syrian-troops-storm-homs-district-in-new-offensive-100-killed-over-weekend-1.394244
- Läntisten asiantuntijoitten mukaan Iran pystyy rakentamaan ydinpommin muutaman kuukauden sisällä. Tämän on tehnyt mahdolliseksi Venäjän, Pakistanin ja Pohjois-Korean tiedemiesten antama asiantuntija-apu. http://www.haaretz.com/print-edition/news/western-experts-to-haaretz-iran-able-to-build-nuclear-bomb-within-months-1.394255
- Ulkoministeri Avigdor Lieberman tyrmää Saksan esittämän vaatimuksen, että Israelin tulee vapauttaa jäädyttämänsä PA:lle kuuluvat varat. http://www.haaretz.com/print-edition/news/lieberman-rejects-germany-s-request-to-free-up-palestinian-tax-money-1.394261
- Puolustusministeri Ehud Barak suosittelee, että Israelin tulee vapauttaa pidättämänsä n. 100 miljoonaa USD varat, kuten USA teki vapauttamalla 50 miljoonan USD talousavun ja 148 miljoonan turvallisuusjoukoille ja muihin kohteisiin tarkoitetut varat. USA sen sijaan pitää edelleen 200 miljoonaa USD kongressin päätöksen takana. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4145310,00.html
- Pääministeri sanoo kannattavansa lakia, jolla valvotaan ulkomailta vasemmisto-järjestöille tulevien avustusten määrää. Tämä koskee erityisesti NGO-nimikkeen alla kulkevia voittoa tuottamattomia järjestöjä kuten Peace Now, joiden toiminta usein vahingoittaa maata keräämällä tietoja ja materiaalia ulkomaisille painostusryhmille, kuten Godstone-komitean tapaus osoittaa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4145244,00.html
- Ranskan ulkoministeri Alain Juppe totesi, että Ranska vastustaa sotilaallista iskua Irania vastaan, koska se voisi aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa. Israelin johtajat odottavat sydän kylmänä, että asialle löydettäisiin kansainvälinen ratkaisu, ettei Israelin tarvitsisi asettua uhrilampaan asemaan. Iranin johtajat uhkaavat, että Israelin tuhoamiseksi riittää neljä hyvin ohjattua ohjusta, jotka surmaisivat miljoonia. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=244785
- Puolustusministeri Barak ei ole optimistinen, että Iranin ydinpommin rakentamista voidaan estää kansainvälisin poliittisin toimin. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=244786
- Netanyahu selittää, että Israel maksoi kovan hinnan sallimalla vuodelta 1993 Oslon sopimusten mukaisesti palestiinalaisen PLO-järjestön saada jalansijaa, maita ja etuisuuksia Israelin hallituksen hyvässä uskossa, että rauhansopimus sen kanssa voitaisiin saavuttaa. Netanyahu sanoo nyt, että PLO/PA petti odotukset, ja Abbas jatkaa Oslon vastaista petollista toimintaansa PA/PLO:n ja Fatahin johdossa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=244749
- Israelilainen Kaplan lääkintäkeskuksen lääkäri pystyi iranilaiselle kollegalleen E-mailin kautta antamiensa ohjeitten avulla pelastamaan raskaana olevan naisen hengen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=244696
- Nyt alkaa olla sopiva aika mennä tutustumaan Negevin ylänköjen vaikuttaviin näkymiin ilman tukahduttavaa hellettä, mutta yllättäviä rankkasateita kannattaa varoa. http://www.jpost.com/Travel/AroundIsrael/Article.aspx?id=244672

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019