PERJANTAI 30.09.11

JUUTALAISEN kalenterin rikkonaisuuden vuoksi lehdet eivät ilmestyneet eilen eikä tänään, uudenvuoden päivän toisena juhlapäivänä; seuraavan kerran vasta sunnuntaina.
Suuret juutalaisjuhlapäivät jatkuvat ensi kuussa siten, että Yom Kippur, suuri Sovintopäivä, on 08.10., Succot, Lehtimajanjuhla 13.-14.10. Pienempiä juhlapäiviä ovat Shabbat Shuva 01.10. ja Tzom Gedallah 02.10. Juutalaisten kuukalenterista johtuen juhlapäivät vaihtelevat eri vuosina suuresti verrattuna länsimaiseen ajanlaskuun.

Koska maailman eivätkä kotoiset tilanteet juuri huomioi juutalaisten juhlapäiviä – päinvastoin pyrkivät käyttämään niitä hyväkseen, kuten Egypti aloittaessaan 1973 sodan Yom Kippurina yllättäen Israelin lähes kokonaan lomalle päästetyt joukot Suezin kanavalla - katson aiheelliseksi antaa lyhyen yhteenvedon tapahtumista, juhlapäivästä huolimatta.

1.PA:n johto kertoo suut maireassa hymyssä, että heillä on jo kahdeksan YK:n turvallisuus-neuvoston jäsenen myönteinen kanta hakemukselleen, vain Bosnia harkitsee vielä. EU ilmoitti samoin kannattavansa PA:n hakemusta YK:n täysjäseneksi. Jos Bosnia tekee myönteisen päätöksen, USA:n presidentti joutunee vastoin tahtoaan käyttämän veto-oikeuttaan. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ilmoittaa, että kvartetin suunnitelmassa neuvottelujen aloittamiseksi Israelin ja PA:n kesken, joiden tulisi johtaa Palestiinan valtion perustamiseen 2012 loppuun mennessä, on ”myönteisiä elementtejä”. Abbasilla ei juuri sittenkään ole varaa suututtaa kaikkia tukijamaitaan, eikä varsinkaan EU-maita, jotka ovat uskollisimpia tukijoita.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4129067,00.html

2. ISRAELIN sisäministeriön komitean ilmoittama 1 100 asuntoyksikön rakennussuunnitelma Jerusalemin Gilon lähiöön on saanut lisää tuomioita maailmalta. PA ja USA:n ulkoministeriö reagoivat siihen kitkerän tulisesti heti saatuaan tiedon asiasta, EU vatvoi oman tuomionsa sanamuotoa, mutta lopulta EU:n ulkoministeriön pomo Catherine Ashton ilmoitti ”syvästi valittavansa” Israelin päätöstä rakentaa uusia asuntoja pääkaupunkinsa asukkaille, kuten hän sanoi, ”vihreän linjan itäpuolelle” välittämättä siitä, että alueet liitettiin pääkaupunkiin jo vuosia sitten, eikä Israel tule ilman sotaa koskaan luopumaan niistä. ”Tämä setlementin laajennus estää elinkelpoisen Palestiinan valtion perustamista, ja siksi päätös tulee peruuttaa”. Hän kehotti Israelia välttämään tällaisten lausuntojen julkistamista ja ennen kaikkea jättää rakentamatta niitä.
Ashton kertoi myös toisesta EU:n päätöksestä, koskien PA:n hakemusta YK:n täysjäseneksi: ”Palestiinalaisten itsemääräämisoikeus ja oikeus omaan valtioon ei ole kyseenalainen, kuten ei myöskään Israelin oikeus olla olemassa turvallisten rajojensa sisällä”.
Turkki tuomitsi rakennussuunnitelman kehottaen asettamaan sanktioita Israelille tuon ”hemmotellun lapsen saattamiseksi kuuliaiseksi kansainvälisille päätöksille. Egypti ilmoitti myös vastustavansa ehdottomasti rakennussuunnitelmaa.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4129153,00.html, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4128605,00.html

3. Norjalainen Nobel-komitea on vuosittaisen ongelmansa edessä, kenelle myöntää tämän vuoden yksi maailman arvostetuimmista mutta viime vuosina yhä ristiriitaisemmin perustein myöntämä palkinto. Ehdokkaina ovat EU ja vapaustaistelija Afganistanista, mutta näiden rinnalle on nostettu kolmas vaihtoehto, ”arabikevät”. Koska kysymys on enemmän poliittisesta ideasta kuin henkilöstä, komitealla on vaikeuksia yksilöidä, kuka sitä parhaiten ja eniten edustaisi. Yksi mahdollisuus on tietenkin tunisialainen pienyrittäjä, joka sytytti itsensä tuleen vastalauseena sille, että poliisi takavarikoi hänen myyntikärrynsä ja syytti häntä luvattomasta liiketoiminnasta. Häntä ei kuitenkaan voida valita, koska 1.5 miljoonan palkkiota ei voida myöntää kuolleelle. Niinpä ehdokkaita etsitään elävien joukosta, Egyptin aktivisteista, kuten Israa Abdel Fattah, Ahmed Maher ja huhtikuun 6. päivän nuorisojärjestö.
Komitea ilmoittanee päätöksensä 07.10.2011.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4129167,00.html

4. Pakistanin ja USA:n välit ovat kiristyneet lähelle sietokynnystä, mitä ovat jännittäneet lisää USA:n armeijan käyttämien miehittämättömien koneitten summittaiset iskut ”terrorikohteisiin”, joissa on kuollut sivullisia huolestuttavan lisääntyvästi. EXPRESS-TV:n mukaan Pakistanin tiedustelu-päällikkö Ahmed Shuja Pasha kertoi TV-lähetyksessä, että ”Amerikan hyökkäykset Pakistanissa ääriainesten vastaisten taistelujen nimissä eivät ole hyväksyttäviä”. Pasha sanoi kuitenkin useiden TV-yhtiöitten mukaan, ettei hän anna kriisin luisua tilanteeseen, josta ei ole paluuta. USA on vaatinut, että Pakistan iskisi ääriainesten leireihin, mutta koska siinä ei ole tapahtunut muutosta, katsoo oikeutetuksi hoitaa asia omalla tavallaan. Tilannetta kärjistää USA:n johtavan sotilasupseerin amiraali Mike Mullenin syytös, että Pakistanin tiedustelu-järjestö ISI avustaa ääriaineksia. USA:n kongressin parissa jopa vaaditaan, että USA laajentaa sotatoimiaan Pakistanissa lentoiskujen lisäksi. Tämä sisältää vaaran, että USA:n armeija joutuu taistelemaan Pakistanin armeijaa vastaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4129139,00.html

5. Syyrian armeija surmasi ainakin 27 siviiliä yrityksissään miehittää Rastan kaupunki, jonka armeijasta karanneet sotilaat ovat ottaneet valvontaansa, kertovat aktivistilähteet. Paikallisen koordinaatiokomitean ilmoituksen mukaan kaksi kuului armeijasta karanneisiin sotilaisiin, loput paikallisia asukkaita. Armeijan tankkien ja helikopterien tukemat hyökkäysjoukot ovat moukaroineet kaupunkia kolmen päivän ajan piiritettyään sen tiistaina.
YK:n turvallisuusneuvosto ei ole pystynyt runnomaan päätöslauselmaa, jolla Syyrian armeijan iskut siviiliasukkaita vastaan tuomittaisiin ja lopetettaisiin pääasiassa Venäjän vastustavan kannan vuoksi. Päätöslauselman sanamuotoa on pyritty miedontamaan, jotta sille saataisiin viiden pysyvän maan tuki. Siitä on poistettu YK:n ihmisoikeusneuvoston vaatimus Syyrian korkeimman johdon vetämiseksi Haagin kansainvälisen rikosoikeuden ICC:n eteen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4129135,00.html

6. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton tuomitsi torstaina jyrkin sanoin Syyrian hallitusta kannattavien hyökkäykset USA:n Syyrian lähettilään Robert Fordin autosaattuetta vastaan Damaskoksessa. Clinton vaati Syyrian hallitusta lopettamaan tällaiset hyökkäykset diplomaattien saattueita vastaan ja suojelemaan heidän turvallisuuttaan kansainvälisten lakien mukaan. Protestoijat heittelivät torstaina Fordin autosaattuetta vastaan kiviä ja tomaatteja piirittäen talon, jossa Ford henkilökuntansa kanssa tapasi paikallista oppositio-johtajaa Hassan Abdelazimia, keskustalaista poliitikkoa, joka on vaatinut lopettamaan kuusi kuukautta kestäneet siviilejä vastaan tehdyt hyökkäykset.
Syyrian hallituksen edustajat syyttävät, että Ford käyttää lähettilään asemaansa hyväkseen kiihottaakseen kansaa vastarintaan hallitusta vastaan. http://www.haaretz.com/news/middle-east/u-s-attack-on-envoy-in-syria-part-of-ongoing-intimidation-campaign-1.387342

7. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton tapasi keskiviikkona Egyptin ulkoministeri Mohamed Kamel Amran Kairossa. Keskusteluissa käsiteltiin Egyptin Israelin suhteita sekä rauhan-prosessin nykytilannetta. Amr luonnehti Israelin Kairon lähetystörakennusta vastaan tehtyjä hyökkäyksiä ”epäonnekkaiksi” ja arveli, että kaikki vastuuntuntoiset tahot Egyptissä tuomitsivat hyökkäykset. Amr kertoi tehneensä selväksi, että Egypti kunnioittaa Viinin sopimusta vuodelta 1961, joilla diplomaattiedustuksen koskemattomuus taataan. Hän sanoi armeijan huolellisesti valvoneen, että jokainen, joka halusi lähteä rakennuksesta, voi tehdä niin, eikä kukaan haavoittunut. Clinton sanoi Obaman hallituksen vastustavan vaatimuksia rajoittaa USA:n Egyptille vuosittain maksaman miljardituen määrää. Amr puhui YK:n yleiskokouksessa lauantaina syyttäen Israelia kansainvälisen yhteisön syrjimisestä, setlementtien laajentamisesta, Gazan saarron jatkamisesta ja siviilien pahoinpitelemisestä rikkoen jatkuvasti kansainvälistä lakia. Hän vaati Palestiinan valtion perustamista, joka on avain Lähi Idän rauhoittumiseen, hän arvioi. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/clinton-meets-egyptian-fm-to-discuss-relations-with-israel-peace-process-1.387278

8. Turkin pääministeri Erdogan antoi erityisen uuden vuoden toivotuksen maansa juutalaisille todeten, että eri uskontojen harjoittajat tuovat lisäväriä maan väripalettiin. Erdogan on toistuvasti hyökkäillyt Israelia vastaan. Israelin ja Turkin väliset kauppasuhteet ovat hyvin tärkeitä Israelille. Niiden arvo noussee tänä vuonna kahteen miljardiin, 41 %:n nousu edellisvuodesta, jolloin se oli 1.3 miljardia USD. Turkin bruttokansantuote on n. triljoona USD, Israelin vastaan 235. 500 miljardia USD. Trukin väkiluku on 75 miljoonaa ja kasvaa nopeasti. http://www.haaretz.com/news/middle-east/erdogan-extends-special-rosh-hashanah-greeting-to-jews-1.387344

9. Debkafile arvioi, että Ranskan varoitus lännen iskusta Iraniin sai tukea Venäjän ja Kaspian maitten yhteissimulaatiosta 09.-26.09.2011 Iranin vastaiskusta Kaspian öljylähteitä vastaan kostoksi lännen hyökkäyksestä. http://www.debka.com/article/21346/

10. Gazan militaristit ampuivat kaksi Kassam-rakettia Israeliin; ne eivät aiheuttaneet vahinkoja. IAF vastasi iskemällä ennalta valittuihin kohteisiin Gazassa. (DF)

11. Iran sanoo kehittäneensä ohjuksen, joka vastaa S-300 IT-ohjusta. Sen kantomatka on 70 – 150 km. Iran sanoo sen pystyvän seuraamaan lentokonetta ja tuhoamaan sen. Ohjukselle on annettu nimi Radar, ja Iran sanoo sen puolustavan maan turvallisuutta. Iran ilmoitti aiemmin uudesta risteilyohjuksesta, joka pystyy upottamaan sota-aluksia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4129209,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021