TIISTAI 21.06.11

1. SYYRIAN presidentti Bashar Assad piti tunnin kestävän TV-puheen eilen, jossa hän pyrki luomaan sovittelevan ja yhteistyöhaluisen ilmapiirin mielenosoittajien kanssa. Yli 1300 protesteissa surmatun ja arviolta 10 000 vankiloihin ja keskistysleireihin heitetyn jälkeen presidentti Assad vakuutti tuntevansa tuskaa kansaa koettelevassa ahdingossa, josta hän syytti 64 000 ulkomaista ja kotimaista kiihottajaa ja terroristia. Samalla hän vakuutti rakastavansa Syyrian kansaa. Hän sanoi osan kiihottajista ja terroristeista itse antautuneen, toisia on pidätetty ja myös loput tullaan puhdistamaan kansan joukosta.

Bashar Assadin puhe ei kuitenkaan tyydyttänyt mielenosoittajia, jotka perustivat kansallisen neuvostoon johtamaan tulevaa toimintaansa. Mielenosoituksia järjestettiin useissa kaupungeissa vastalauseena Assadin puheeseen, jossa hän lupasi muutoksia ja uusia vaaleja, mutta jättäen pois aikataulun tai selvityksen, miten ja mitä on tarkoitus uudistaa.

Eräs silminnäkijä soitti maanantaina Reutersille kertoen nähneensä arviolta 300 mielenosoittajaa Damaskoksen Irbin lähiössä, joka on sunnien asuma. He huutelivat iskulauseitaan kuten: ”Ei keskusteluja murhaajien kanssa.”
Latakiassa mielenosoittajat hylkäsivät Assadin puheen huudelleen: ”Valehtelija, valehtelija”.
Haman kaupungissa, jota Hafez Assad runteli pahoin 1982 surmaten arviolta 30 000 Muslimi-veljeskunnan jäsentä ja kannattajaa perheineen, protestoijat uskaltautuivat kaduille huutaen iskulauseitaan: ”Olkoon sielusi kirottu, Hafez”, kertoivat aktivistit Reutersin mukaan.
Toisia mielenosoituksia todettiin itäisessä Albu Kamalissa Irakin rajan tuntumassa, eteläisessä Daraan kaupungissa ja sen lähiympäristössä, sekä Aleppon yliopiston asuin-alueilla. Syyrian armeija pyrki tukkimaan kaikki Turkin rajalle menevät tiet vahvistaen rajan tuntumassa olevia joukkojaan. Turkin hermostunut hallitus määräsi helikoptereitaan tarkkailemaan tilanteen kehitystä, suorittaen lentoja raja-alueelle, myös Syyrian puolelle.

SYYRIAN armeija pidätti kymmeniä opiskelijoita Aleppon yliopistosta maanantaina, ja 12 ihmistä, mukana moskeijan saarnaaja, läheisestä Tel Rifaan kylästä. Aleppo on Syyrian toiseksi suurin kaupunki.
BASHAR ASSAD sanoi olevansa huolissaan nuorista ja kasvavasta sukupolvesta, joka oppii vastustamaan yhteiskuntaa ja halveksimaan maan instituutioita sekä vihaamaan hallitusta. Hän totesi, että tämä tuntuu tulevaisuudessa ja sen hinta tulee olemaan korkea.
Vaikka hän useaan kertaan lupasi uudistuksia ja kansallista vuoropuhelua, hän ei yksilöinyt opposition roolia eikä sitä, miten se voisi vaikuttaa tulevaisuudessa. Hän vaati maltillisuutta odoteltaessa uudistuksia, joita hän sanoi tarvittavan myös korruption kitkemiseksi maasta. Hän vaati, että kansaa on opetettava vastustamaan korruptiota sen lopettamiseksi. Maassa rehottavan suosikkijärjestelmän, nepotismin, poistamista yhteiskunnasta hän piti tärkeänä.
Assad totesi, että talouden kohentaminen on kiireisimpiä tehtäviä ja maailman usko Syyrian talouden vakavuuteen tulee palauttaa.

ASSAD kehotti Turkin puolelle paenneita palaamaan takaisin, osoittaen sanansa varsinkin Jisr al-Shoughourin asukkaille, joiden hän väitti joutuneen ulkomaisten sabotöörien ja terroristien pettämiksi luvaten, ettei armeija tunne kostonhalua heitä kohtaan. Hän sanoi kehottaneensa oikeusministeriötä valmistelemaan armahdusta pidätetyille mielenosoittajille. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=225904

2. NELJÄ kuukautta kestäneiden hallituksen vastaisten mielenosoitusten jälkeen Syyrian presidentti Bashar Assad piti lopulta julkisen puheen kansalle, jossa hän yritti löytää ymmärrystä sekä kansansa, mielenosoittajien että ulkomaitten silmissä. Oppineitten tarkkailijoitten lausunnoista ilmenee, että he katsovat Assadin tyypillisen diktaattorin tapaan menettäneen yhteytensä todellisuuteen ja elävän omassa mielikuvitusmaailmassaan.

Toisaalta he katsovat, että kuuluminen vähemmistöryhmään alaviitteihin, joka vuosikymmenien ajan on hallinnut maata yhdessä maan taloutta hallitsevien sunni-liikemiesten kanssa, on eristänyt hänen ja hänen hallituksensa kansasta, joka yhdistää maan ongelmat osaksi maata hallinneeseen alaviitti-eliittiin.
Tämän johdosta Bashar Assad taistelee paitsi omasta myös koko hänen alaviitti-klaaninsa elämästä kansan parissa nousevaa vihaa vastaan.
Tarkkailijat toteavat, että Bashar Assad turvautuu taktiikkaan, jota Assad-klaani on harjoittanut koko hallituksensa ajan. Hän viittaa ulkomaisiin sabotööreihin ja terroristeihin, jotka kylvävät epäsopua ja kaaosta kansan pariin.
Tarkkailijat katsovat, että mielenosoittajat ovat toimineet tähän saakka varsin hyvin, eikä heidän sovi suostua palaamaan koteihinsa, kuten Assad vaatii, vaan uhriensa sovitukseksi heidän tulee jatkaa taisteluaan katkeraan loppuun saakka, mikä se sitten lieneekin.
Bashar Assadin tilanne on tarkkailijoitten mukaan toivoton, sillä kukaan Syyriassa ei enää usko eikä luota häneen, mikä tekee sovinnon saavuttamisen lähes mahdottomaksi.

USA:n suhtautuminen Syyrian ongelmiin ja Assadin reaktioon mielenosoituksista on alkanut yhä pahemmin ärsyttää Obaman hallitusta. Kovempia sanktioita puuhataan Assadia ja hänen hallitustaan vastaan. Turkin osuus Syyrian mielenosoituksiin on todettu vähäiseksi, se on vain sivusta seurannut tilanteen kehitystä samalla kehottaen yhä kovemmin termein Bashar Assadia kiirehtimään lupaamiensa uudistusten aloittamista, koska aika luisuu käsistä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=225868

Debkafile lisää edelliseen, että sotahuhut ovat vahvistuneet Assadin ympärillä, selvittämättä, ketkä niitä levittävät. Raportin mukaan USA lisää koneittensa määrää Izmirin tukikohdassa Turkissa, ilmeisesti kaiken varalta. Syyrian ilmatila on kuitenkin avoin päinvastaisista huhuista huolimatta. Raportti kertoo myös Syyrian varoittaneen Turkkia alueensa miehittämisestä lähettämällä joukkoja Syyrian alueelle muka suojavyöhykkeen luomiseksi pakolaisten suojaksi Syyrian ja Turkin rajan tuntumassa. http://www.debka.com/article/21046/

3. KANSALLISEN turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Giora Eiland arvioi puheessaan Maailman sionistijärjestön hallituksen kokouksessa maanantaina, ettei sotatoimet Hizbullahin kanssa ole todennäköisiä lähitulevaisuudessa. Eiland toimii myös Tel Avivin kansallisen turvallisuusinstituutin vanhempana tutkijana. Hän sanoo, että Syyrian presidentin pitkäaikaisena avunsaajana Hizbullah katsoo nyt velvollisuudekseen tukea Assadia hänen ongelmissaan, mikä ei ole kovin suosittua Libanonissa.
Hizbullahin johto ymmärtää, että Syyria on nyt vaikeuksissa, ja että jos Assadin hallitus kaatuu, heidän saamansa tuki Syyriasta on vaarassa. Siksi heidän on oltava nyt hyvin varovaisia, eikä siten kuuma konflikti Israelin ja Hizbullahin välillä ole akuutti.

Eiland arvioi, että jos Bashar Assadin hallitus kaatuu, tuloksena on kolme mahdollisuutta: Syyrian kehitys suuntautuu kohti demokratiaa; hallitusvastuun ottaa ääri-islamilainen sunni-hallitus; tai Syyrian maa jakautuu etnisen ja uskonnollisen asukasjakauman mukaan.
Eilandin mukaan kakkosvaihtoehdossa hallitusvastuu joutui ääriryhmälle kuten Muslimiveljes-kunnalle, jossa ulkoiset ryhmät kuten al-Qaida voisivat aiheuttaa ongelmia maassa ja muualla.

Egyptin tilanteesta Eiland arvioi, että pääasiassa Tahrir aukiolla toimineet mielenosoitukset antoivat uudelle hallitukselle kolme mahdollisuutta: Kaataa Hosni Mubarakin hallitus ja rangaista sitä sen kansalle aiheuttamista kärsimyksistä; antaa kansalle suurempaa vapautta; ja kohentaa maan taloutta, joka väkivaltaisuuksien vuoksi on jyrkässä laskusuunnassa.
Eilan arvioi, että ensimmäinen mahdollisuus toteutuu, mutta kahden muuan toteuttaminen on osoittautunut vaikeaksi.
Eilan katsoo, ettei nykyinen sotilashallitus eikä suurin oppositioryhmä Muslimiveljeskunta ole kiireinen edes helpottamaan siviilien vapauksia maassa. Talouden kohentaminen voi Eilandin mukaan kestää jopa 10 vuotta, mikä nostattaa uudelleen kansan toivottomuuden.
Vaikka Egyptin nykyhallitus on paljon vihamielisempi Israelia kohtaan kuin edellinen, hän ei usko maitten välisen rauhansopimuksen rikkoutuvan pelkästään taloudellisista syistä johtuen. Hän sanoo, että rauhansopimus antaa Egyptille useita etuja, joista USA:n lähes 4 miljardin taloustuki ei suinkaan ole vähäisin. Egyptin Israelille myymä kaasu on toinen, maan turismin jatkuminen ilman konflikteja on kolmas, ja viimeiseksi Suezin kanavan liikenne tuo maalle runsaasti varoja, minkä jatkuminen tulee turvata. (JP. H Keinon)

4. UUTISOTSIKOITA
- Israel valittaa syvästi, että Suomen ulkoministeriksi valittiin Erkki Tuomioja, jonka Israelin vastaiset lausunnot ja avoin vihamielisyys sitä kohtaan hänen edellisen virkakautensa ajoilta 2000-2007 muistetaan täällä erittäin hyvin. On vaikea ymmärtää, miksi kristillisenä maan tunnettu Suomi valitsee tällaiseen herkkään toimeen henkilön, jonka toiminta tulee vahingoittamaan molempia maita. Artikkelin kirjoittaja Dennis Mitzner toteaa valittaen, että Suomi tullee nyt liittymään Ruotsin ja Norjan seuraan niiden kiihkeän Israel vastaisessa diplomatiassaan. http://blogs.jpost.com/content/return-finnish-foe
- PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sanoi eilen, että USA voi niin halutessaan estää PA:n tekemän esityksen YK:lle omasta valtiostaan. Hän vakuutti uudelleen halunsa palata neuvottelupöytään, mutta vain omilla ehdoillaan, jotka eivät kelpaa Israelille. PA laskee, että YK:n 192 valtuutetun joukosta sillä on 112 maan tuki, mutta se ei riitä varsinkaan, jos vahvimmat maat vastustavat sitä. Abbas mainitsi kolme ongelmaa, jotka ovat lähes ylittämättömät: Rajat, turvallisuus ja Jerusalem. Jerusalemista hän sanoi, ettei Palestiinan valtiota ole ilman Jerusalemia. Hän sanoo tavanneensa Netanyahun kolmesti kahden viimeisen vuoden aikana. Hän ei uskonut, että kolmas intifada on mahdollinen, koska ”väkivalta tuhoaa meidät”. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=225891
- Egyptissä vakoilijana pidätetyn Ilan Grapelin tutkimukset jatkuvat muutaman päivän tauon jälkeen. Israel kieltää, että hän olisi Mossadin agentti. Egypti kieltää mahdollisuuden, että hänet vaihdettaisiin egyptiläisiin vankeihin. Grapel on USA:n kansalainen, vaikka hän palveli Israelin armeijassa haavoittuen Libanonin kakkossodassa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=225914
- USA:n presidentti Barack Obama vakuutti USA:n vankkumatonta ystävyyttä Israelin kanssa puhuessaan juutalaisten lahjoittajien tilaisuudessa. Hänen vakuutuksensa saivat pahan särön siitä, ettei hän antanut Jonathan Pollardin osallistua 95-vuotiaana kuolleen isänsä hautajaisiin lukuisista vetoomuksista huolimatta. Juutalaiset ovat jostain kumman syystä johtuen aina tukeneet Obamaa, yli 78 % äänesti häntä presidentiksi, joskin kasvava määrä ihmettelee, miten päästä hänestä eroon. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=225895
- Sisäministeri päätti 2002, ettei henkilöllisyyskortteihin merkitä uskontohaaraa. Nyt sisäministeri Yishai suunnittelee, että reformi- ja konservatiivi-juutalaisten käännynnäisten kortteihin tulee uudelleen merkitä uskonto, mikä estää heidän hyväksymisensä Israelin kansalaisina. Oikeusministeriö vastustaa esitystä, ja sen kohteiksi joutuneet juutalaisjärjestöt ovat lähettäneet kiireisen viestin pääministerille suunnitelman torpedoimiseksi. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=225850
- Ehud Barak ennusti, että Iron Dome torjuntajärjestelmä kattaa koko maan 2.5 vuodessa, ja kakkosvaihe Magic Wand (Davids Sling) viidessä vuodessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145062

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019