SUNNUNTAI 19.06.11

1. ISRAELIN johto pyrkii pelastamaan sen, mikä vielä on pelastettavissa ennen syyskuun h-hetkeä, jolloin PA yrittää saada PLO:n nimissä tekemäänsä esitystä Palestiinan valtion perustamiseksi YK:n päätöksellä. On epäselvää, mitä PA:n johto, Mahmoud Abbas ja hänen läheiset neuvonantajansa, uskovat lopulta saavuttavansa tällä yksipuolisella operaatiolla. Maailman valtioitten johtajat näyttävät olevan myöskin pahasti jakaantuneet puolustajiin ja vastustajiin, vaikka monet ensin uhkarohkeasti luvattuaan tukea sitä, ovat tulleet uusiin ajatuksiin. Näin on tapahtunut varsinkin Etelä Amerikan maissa, joista monet sanoivat tukevansa Palestiinan valtion perustamista 1949 aselepolinjoilla vähäisin maanvaihdoin.

VIIME VIIKOLLA presidentti Obama lähetti vainukoiransa Dennis Rossin ja David Halen haistelemaan kolmen henkilön ”huippukokouksen” järjestämisen mahdollisuutta Washingtonissa vielä kuluvan kuun lopulla. Sekä PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas että pääministeri Benyamin Netanyahu ovat tiettävästi lupautuneet mukaan, mutta kukin omilla ehdoillaan. Julkisuuteen ei ole päästetty tietoja, mitä vainukoirat saivat selville.
EU:n ulkoministeriön johtaja Catherine Ahton saapui myös Israeliin, hänkin upottamassa lusikkaansa yhteiseen soppaan. Hänen kerrotaan pyrkivän vieroittamaan Abbas päättömästä päähänpistostaan yksipuolisesta valtionsa perustamisesta, saada hänet järkiinsä ja suostua tulemaan neuvottelupöydän ääreen, mutta ei paljasta, miten EU-maat äänestäisivät PA:n tekemästä esityksestä YK:ssa. Ashton tavannee Netanyahun tänään.
Ashton esittelee matkansa tulokset maanantaina EU:n ulkoministereitten kokouksessa Luxenbourgissa. Perjantaina kvartetin edustajat tapaavat Brysselissä.

Sekä Israelin että PA:n aiemmin esittämät perusteet neuvotteluille ovat pysyneet samoina. Näin kertoi omista perusteistaan Abbas, joka tapasi Ashtonin perjantaina Ramallahissa. PA:n neuvottelijana tunnettu Saeb Erekat, joka näyttää päässeen uudelleen armoihin, selitti, ettei Ashton kertonut vastustavansa PA:n esitystä YK:lle, mutta ei myöskään tukenut sitä. Abbas vakuutti Ashtonille mieluummin haluavansa neuvotella, mutta vain omilla ehdoillaan.

PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak totesi Ranskassa, ettei ole mahdollista lopettaa kaikkea rakentamista Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä sekä Jerusalemin itäosissa, sillä siellä asuu puoli miljoonaa ihmistä, joille täytyy rakentaa uusi lastentarha joka viikko; heidän luonnollisen kasvun tarpeensa on huomioitava joka tapauksessa. Hän totesi, että kun sopimukseen on päästy ja rajoista sovittu, PA saa käyttöönsä kaikki sen alueelle jäävät rakennukset. Israelilainen viranomainen totesi, että yksipuolinen YK:n päätös tulee tekemään sopimuksiin pääsyn lähes mahdottomaksi, sillä se sementoi PA;n vaatimukset eikä se tule suostumaan mihinkään vähempään kuin mistä YK päätti.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman totesi tavattuaan Ashtonin, että vastauksena PA:n yksipuolisille toimille Israel tulee mitätöimään Oslon ja kaikki sen jälkeen tehdyt sopimukset, eikä Israel katso, että 18 vuoden aikana tehdyt sopimukset PA:n kanssa sitovat sitä.
”Abbas ei halua sopimusta, hän haluaa jatkaa konfliktia, koska se hyödyttää häntä henkilökohtaisesti, mutta vahingoittaa palestiinalaisia,” Lieberman totesi lausunnossaan. ”Israel on valmis neuvotteluihin; pallo on nyt heidän kenttäpuoliskollaan.”
EREKAT selvitti tilannetta sanoen, että PA:lla on lähetystö kuudessa EU:n massa ja toivoo, että myös 21 muuta EU-maata tunnustavat Palestiinan valtion ja siten vahvistavat kahden valtion periaatetta. Hän ei kertonut, miten PA aikoo toimia, jos Israel toteuttaa uhkauksensa lopettaa kaikki yhteistyö PA:n kanssa ja mahdollisesti liittää osia Länsirannasta maahansa. Hän muistutti uudelleen, että koska Netanyahusta ei ole neuvottelukumppaniksi, PA kääntyy kansainvälisen yhteisön puoleen. Hän ei kertonut, miten EU tai YK tulisivat korvaamaan Israelin antaman avun ja yhteistoiminnan sellaisessa tilanteessa.
Pääministeri Netanyahu tullee varoittamaan vaaroista, mihin PA:n yksipuolinen valtion perustaminen johtaisi, tavatessaan Ashtonin tänään. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=225565

2. USA:n elinkautiseen vankeuteen tuomitsema Jonathan Pollard, joka on kärsinyt yksinäistä tavallista kovempaa vankeuttaan USA:n vankilassa yli 25 vuotta, ei saanut lupaa mennä tapaamaan kuolevaa 95-vuotiasta isäänsä Morris Pollardia, vaikka sitä pyysivät lukuisat yksityishenkilöt ja kymmenet Knessetin kansanedustajat.
Jonathan Pollard oli toimittaessaan salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja Israelille USA:n kansalainen, joskin juutalaista sukua. Israel myöhemmin myönsi hänelle Israelin kansalaisuuden kuvitellen sen auttavan hänen vapauttamistaan vankilasta. Mitkä lienevät lopulta olleetkaan hänen tuomionsa perusteet näin kovaan ja armottomaan rangaistukseen, lukuisat vuosien aikana tehdyt armonanomukset ovat jääneet vastauksetta, eivätkä Israelin toistaan seuraavat pääministeritkään ole pystyneet vaikuttamaan asiaan.

JONATHAN Pollardin 95.vuotias isä Morris Pollard kuoli lauantaina ja hänet haudataan maanantaiaamuna. Lukuisat korkeat virkailijat ja kongressin jäsenet ovat vaatineet Jonathan Pollardin vapauttamista täydellisesti ottaen huomioon hänen heikentyvän terveytensä sekä sen, että hänen oikeuskäsittelyään pidetään vähintään kyseenalaisena eikä hänelle annettu tuomio ole missään suhteessa hänen rikkomukseensa, josta vastaavanlaisissa tapauksissa on annettu 2-4 vuoden vankeustuomio. Monet tuomitut vakoilijat, jotka ovat tehneet moninkertaisesti suurempaa vahinkoa USA:n turvallisuudelle, on päästetty vapaaksi erilaisten sopimusten vuoksi, vankienvaihdon tai muun, yhteydessä.
Presidentti Barack Hussein Obama ei ole antanut vihjettäkään siitä, että hän edes harkitsisi Pollardin vapauttamista, mikä herättää hämmästeleviä kysymyksiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145018

3. IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamisneuvottelut kariutuivat taas kerran, tällä kertaa Hamasin ”sotilassiiven” vastustukseen. Lontoossa ilmestyvä lehti Al-Sharq Al-Awsat raportoi perjantaina, että Hamas ”vetosi” hyvän sopimuksen. Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy ja Saksan liittokansleri Angelika Merkel esittivät yhteisen vetoomuksen hänen vapauttamisekseen keskustelujensa yhteydessä Pariisissa perjantaina.

GILAD SHALIT on ollut Hamasin vankina yli 5 vuotta, eikä koko sinä aikana yhtään kansainvälisen järjestön edustajaa ole saanut lupaa nähdä häntä, kuten kansainväliset sopimukset edellyttävät. Häntä pidetään maanalaisissa, pimeissä luolissa ja hänen olinpaikkaansa vaihdellaan jatkuvasti, ettei IDF saisi vihiä hänen olinpaikastaan. Gilad Shalit on myös Ranskan kansalainen, minkä johdosta hänen asemansa kiinnostaa Ranskaa. Välittäjänä hänen vapauttamiskeskusteluissaan on toiminut Saksan nimittämä henkilö.
Viimeisten tietojen mukaan Israelin vapauttaisi 1000 turvallisuusvankia, joitten nimet ja henkilöllisyys sovittaisiin erikseen. Toiset tiedot kertovat, että Saksa ja Ranska tarjoutuivat tunnustamaan Hamasin hallituksen Gazassa de facto, joka avaisi näitten ja muitten EU-maitten investoinnit Gazassa, ja työskentelisivät rajamuodollisuuksien helpottamiseksi.

Al-Sharq Al-Awsat kertoo, että Netanyahun tarjous oli parempi kuin mikään ennen sitä tehty, ja valittaa, että Hamasin sotilassiipi hylkäsi sen vaikka Hamasin poliittinen siipi hyväksyi.
Vapauttamiskeskustelujen pitkittyminen ja lopulta kariutuminen on epämiellyttävä myös Egyptin hallitukselle, joka toimii keskustelujen isäntänä, ja haluaisi niiden loppuvan, kertoo Egyptin viranomainen Al-Hayyat lehdelle. IDF ei kommentoi asiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145016

4. UUTISOTSIKOITA
- Kaksi suurta metsäpaloa syttyi viikonvaihteen aikana Galileassa ja Golanilla. Golanilla lähellä Had Nes moshavia tuhoutui 2000 dunamia metsää ja luonnonaluetta. 15 palokuntaa ja kaksi palontorjuntakonetta kamppailivat tulen leviämistä vastaan. Palo sytytti lukuisia alueella olleita maamiinoja ja aiheutti kymmenien lomalaisten evakuoimisen Breichat Hameshushimin, luonnon wadiin muodostaman kuusikulmaisen lammen läheltä. Läheiset tiet suljettiin savun takia. Poliisi tutkii palon syytä, eikä arabituhopolttoa ole suljettu yhtenä mahdollisuutena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145013
- Nablusin arabikaupungin neuvosto kritisoi PA:n johtoa siitä, että se salli Knessetin kansanedustajien delegaation vierailun Josefin hautakammiolla päiväsaikaan vahvan sotilassaattueen suojaamana. Alueellinen yhteistoimintakomitea tuomitsi vierailun ja vaati, että kaikki juutalaisten vierailut siellä on lopetettava vastoin Oslon sopimuksia. Vierailu toteutettiin 7 viikkoa sen jälkeen, kun PA:n poliisit surmasivat kansanedustaja Limor Livnatin serkun Ben Yosef Livnatin tulittamalla hänen hautakammiolle pyrkivää ja kahta muuta saattueessa ajanutta autoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145006
- Iran aikoo lähettää avaruuteen apinan itse valmistamassaan Rassad-1 satelliitissa kuluvan kesän aikana. Iranin avaruusorganisaation johtaja Hamid Fazeli kertoo julkilausumassaan, että Kavoshgar-5 ohjus laukaistaan mordad-kuukauden, heinäkuu 26. – elokuu 26. päivien, välisenä aikana vieden 285 kg:n painoisen kapselin avaruuteen mukanaan apina 120 km:n korkeuteen. Fazeli kertoi, että Iran ampuu avaruuteen Fajr-vakoilusatelliitin 400 km:n korkeuteen elokuussa. Rassad-1 satelliitti ammuttiin 260 km:n korkeuteen keskiviikkona, se kiertää maapallon 15 kertaa jokaisen 24 tunnin sisällä, sen elinaika on 2 kuukautta. Se piti ampua avaruuteen elokuussa 2010; sen valmisti Malek Ashtar yliopisto Teheranista. Teheranin avaruus-ohjelma on paljastanut Iranin kehittyneen ohjusteollisuuden, mitä herättää kylmiä väreitä Euroopan maissa peläten niiden soveltuvan ydinpommin kuljettamiseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/144990
- Libanonin uusi hallitus, jonka ministerit julkistettiin viikon lopulla, on Hibaullahin hallitsema. Sen 30:stä ministeristä 18 on Hizbullahin jäseniä, mukana puolustus-ministeri Fayez Ghosn, sekä sille myötämielisistä muista puolueista. Artikkelin mukaan Libanonin hallitus on entistä selvemmin Syyrian ja sen kautta Iranin talutushihnassa. http://www.debka.com/article/21037/
- USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin läheisen avustajan Huma Abedinin äiti Saleha Mahmoud Abedin, joka toimii professorina Yeddan yliopistossa, kuuluu Saudi Arabiassa toimivaan Muslimiveljeskunnan sisarjärjestöön Muslim sisterhood. Sen tarkoituksena on levittää islamia yliopistoihin, kouluihin ja koteihin. Huma Abedin on äskettäin kongressista eronneet Anthony Veinerin vaimo. Huma on uskoaan harjoittava aktiivimuslimi, hän toimii Hillary Clintonin henkilökuntapäällikön varamiehenä ja seuraa Hillarya hänen ulkomaanmatkoillaan. Häntä kutsutaan Hillaryn oikeaksi kädeksi, jossa ominaisuudessa hän on toiminut vuodesta 1996 lähtien. Pahat kielet kuiskivat, että uskollisuus ulottuu makuuhuoneeseen asti. Hän syntyi Michiganissa, mutta muutti 2-vuotiaana Jeddaan, jossa hän kävi koulua 16-vuotiaaksi muuttaen sieltä takaisin USA:han opiskelemaan opistossa. Hänen isänsä on syntyperältään intialainen, äiti alun perin Pakistanista. Muslimioppineen mukaan Huma Abedinin avioliitto juutalaisen kanssa on pyhäinhäväistys eikä laillisesti sitova. Tiedot on koonnut entinen muslimi Walid Shoebat, joka kääntyi kristinuskoon. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=312497

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019