TORSTAI 14.04.11

1. TARKKAILIJAT ovat panneet merkille epätavallista liikehdintää Hizbullahin ja Iranin vallankumouskaartin aktivistien parissa, minkä he uskovat enteilevän hyökkäyksiä länsimaisia kohteita vastaan lähi päivien aikana. Arviot perustuvat länsimaisen tiedustelun keräämiin tietoihin epätavallisista liikehdinnästä kaaderien parissa, joiden he uskovat kuuluvan Hizbullahiin tai Iranin vallankumouskaartiin, totesi Beirutissa asuva tarkkailija.

HYÖKKÄYSTEN tarkoituksena uskotaan olevan yrittää siirtää huomio pois Libanonin entisen pääministeri Rafik Haririn murhaa tutkivan kansainvälisen tuomioistuimen päätöksestä, jonka uskotaan syyllistävän Hizbullahin johtohenkilöitä. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah on useassa tilanteessa vannonut, ettei yhtään järjestön jäsentä luovuteta tuomittavaksi.

LIBANONIN sisäpolitiikka on ollut jähmettyneessä tilanteessa Saad Haririn hallituksen joutuessa eroamaan, eikä uusi Hizbullahin pääministeriehdokas Najib Mikati, sunni miljardööri, ole pystynyt kokoamaan uutta hallitusta 25. tammikuuta aloittamistaan yrityksistä huolimatta. Mikatilla ei ole poliittista taustaryhmää eikä hänellä ole poliittista kokemusta. Hallituksen muodostamista mutkistavat USA:n ja paikallisten vaikuttajavaltioitten Saudi Arabian ja Iranin sekä Egyptin odotukset muodostettavalta hallitukselta.
Ironista tilanteessa on se, että Iranin tukema Hizbullah, jonka käytännössä voivan kuvitella pystyvän runnomaan mieleisensä hallituksen, ei halua tässä vaiheessa ottaa pääministerin nuijaa ja hallituksen johtoa käsiinsä, vaan pitää parempana pysytellä taustalla rakentaen ja vahvistaen armeijaansa, jonka aseistus ja kyky ylittää maan virallisen armeijan kapasiteetin.

HIZBULLAHIN tukema ”maaliskuu 8” koaliittio käsittää 15 puoluetta, mukana kristittyjä, shia- ja sunni-muslimeja, druuseja ja myös kommunisteja. Tämä ryhmittymä tukee Mikatia. Oppositiossa olevan Saad Haririn ”maaliskuu 14” ryhmittymään kuuluu 12 kannattajaryhmää edustaen kirjavaa poliittista ja uskonnollista taustaa.
Hizbullah kaatoi Haririn hallituksen, jossa sillä oli 12 ministeriä, 12. tammikuuta tämän kieltäydyttyä poistamasta hallituksensa tukea YK:n 2005 aloittamia tutkimuksia isänsä murhasta. Vaikka Hizbullah ei haluakaan ottaa kokonaisvastuuta hallituksessa, se kuitenkin haluaa kannattajiensa saavan siinä kahden kolmasosan enemmistön ja sisäministeriön. Haririn hallituksessa sillä oli veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mutta se haluaa enemmän.
Hizbullah vihjailee, että se on luopunut viimeisestä vaatimuksestaan.

Mikati suunnittelee 30 ministerin hallitusta, jossa Hizbullahin tukijoilla olisi 19 ministeriötä. Hän pyrkii saamaan laajan hallituspohjan välttääkseen leimautumasta Hizbullahin sätkynukeksi. Siksi hän haluaa, että ”maaliskuu 8” ryhmittymän lisäksi myös ”maaliskuu 14” ryhmittymä saadaan hallitukseen. Hariri on puheillaan pyrkinyt hidastamaan hallituksen muodostamista. Viimeisessä puheessaan hän syytti Mikatia ja Hizbullahia Libanonin muuttamisesta Iranin suojeluvaltioksi. Hizbullahin taholta Hariria syytetään Amerikan käskyläiseksi.
Tarkkailijat katsovat, että arabimaailmaa runnovat mielenosoitukset ovat saaneet poliitikot varovaisiksi heidän arvioidessaan, miten tilanne kehittyy laajalla rintamalla.

IRANIN presidentti Ahmadinejad totesi keskiviikkona, että ”uusi Lähi Itä on muotoutumassa ilman USA:n ja Israelin vaikutusta”. Hän puhui tuhansille ihmisille maan kaakkoisosassa Zahedan kaupungissa, kertoo Iranin Press TV. ”Uusi Lähi Itä on tulossa ilman USA:n ja sionistien hallituksen ja niiden liittolaisten läsnäoloa lähiaikoina”. Hän syytti USA:ta ja Israelia sunnien ja shiojen välisten konfliktien lietsomisesta. Hän kehotti paikallishallituksia ja valtoja varomaan USA:n salaliittoja eikä lankeamaan sen asettamaan ansaan. Hän sanoi Iranin kansan ja paikallisten kansojen olevan tyytymättömiä sionistisen hallituksen olemassa oloon alueella ja toivovan sen poistumista jatkaen taistelua, kunnes ne on voitettu.
(JP toimitus; Media Line, David Rosenberg)

2. SYYRIASSA naiset järjestivät oman mielenosoituksensa Assadin hallitusta vastaan Baidan kylässä vaatien hallitusta vapauttamaan heidän kylästään pidätetyt 350 miestä. He marssivat keskiviikkona Välimeren rannalla sijaitsevalle valtatielle saaden tukea Banian naapuri-kaupungin mielenosoittajista. Ihmisoikeusasianajaja kertoi turvallisuusjoukkojen pidättäneen Baidassa 200 asukasta surmaten heistä kaksi. Turvallisuusjoukot toivat paikalle valtion TV-ryhmän ja pakottivat pidätetyt huutamaan ”Me uhraamme veremme ja sielumme sinun hyväksesi, Bashar” kuvaajien tallentaessa tilanteen, asianajaja kertoi Reutersin edustajalle. Hän sanoi, että Syyria on arabi-poliisivaltio parhaasta päästä, ja niin pian kuin se huomaa kansainvälisen reaktion heikenneen, sen muuttuu entistä verisemmäksi. Presidentti Bashar Assad on yrittänyt olla Israelin vastaisen liikkeen johdossa samalla sanoen etsivänsä rauhan mahdollisuutta sen kanssa. Hän on vastannut neljättä viikkoa jatkuneisiin mielenosoituksiin epämääräisin lupauksin muutoksista. Syyrian ihmisoikeusjärjestö toteaa, että hallituksen joukkojen surmaamia on nyt yli 200, jotka ovat estäneet ambulansseja pääsemään haavoittuneiden luo antaen heidän menehtyä haavoihinsa kaduilla.
(JP, Khaled Yacoub Oweis)

3. DEBKAFILE kertoo, että korkeat hallituksen virkailijat Syyriassa ovat alkaneet evakuoida perheitään Emiraatteihin, ja että myös Assad valmistelee pakoaan Saudi Arabiaan. Tämä osoittaisi, että presidentti ja hänen hallintonsa suhtautuu tilanteeseen epätoivoisesti. Artikkeli kertoo, että Iran on tarjonnut Basharille apuaan mellakkavälineiden muodossa mutta myös avustamalla käsipuhelimen häiritsemiseksi ja valvomalla e-mail liikennettä.
Tämä lähde ei kerro Hizbullahin osallistumisesta mielenosoitusten hillitsemiseen, vaikka toiset lähteet todistavat siitä.
MIELENOSOITUKSET ovat levinneet hänen alawite-heimonsa pariin maan pohjoisosassa. Artikkelin mukaan Damaskoksen alaviitit tukevat Assadia, mutta pohjoisen syrjäkylissä asuvat heimon jäsenet elävät suuressa köyhyydessä takapajuisissa yhteisöissään, ja he ovat nousseet nyt Assadia vastaan, kuten myös druusit maan eteläosassa ja kurdit pohjoisessa.
Bashar Assad on mobilisoinut armeijan yksiköt turvallisuusjoukkojen avuksi. Armeijan panssarit ovat piirittäneet Daraan, Latakian, Banian ja Haman kaupungit, joissa järjestettiin suurimmat hallituksen vastaiset mielenosoitukset. Armeija on piirittänyt useiden päivien ajan Damaskoksen yliopistoa pystymättä murtamaan opiskelijoitten vastarintaa.
Mielenosoittajat turvautuivat aseisiin 11.04. ensimmäisen kerran väijytyksessä Latakian ja Banian välillä surmaten useita hallituksen sotilaita ja upseerin.

DF kertoo, että Assadille uskollisimpiin joukkoihin kuuluvat Iranin mallin mukaiset Shabbiha-taistelijat, joiden enemmistö kuuluu alawite-heimoon. He ovat saaneet Hizbullahin ja Iranin erikoiskoulutuksen, heidän määränä arvioidaan olevan 9000 – 11000 miestä. Monet heistä saavat elantonsa salakuljetuksesta rannikkoseudulla turvaten myös asukkaiden toimeentuloa.
Alawite-heimon määrä on 8 %, 1,4 miljoonaa Syyrian 26 miljoonasta asukkaasta. http://www.debka.com/article/20840/

4. ULKOMINISTERI Avigdor Liebermania vastaan nostetut kanteet ovat edenneet vaiheeseen, jossa seuraavaksi odotetaan oikeuskansleri Weinsteinin päätöstä hänen syyttämisekseen todistajien kuulemisen jälkeen. Syytösesityksen mukaan, jonka Liebermanin asianajaja sai käsiinsä, hänen epäillään syyllistyneen useisiin rikoksiin. Tutkimukset hänen oletetuista rikoksistaan ovat jatkuneet 15 vuoden ajan, välillä laimentuen ja syrjään sysättyinä, mutta nousten aina uudelleen uutisotsikoihin vaalien lähestyessä, kuten Lieberman syyttää poliisia ja asiaa hoitavia viranomaisia.
Liebermania syytetään rikoksesta, luottamuksen rikkomisesta, hyödyn saamisesta petoksen kautta, rahanpesusta ja todistajien häiritsemisestä.
Nämä ovat vakiosyytöksiä, jotka esiintyvät lähes jokaisessa korkeaa viranomaista tai poliitikkoa vastaan nostetuissa jutuissa. Jotkut ovat oikeita, toiset ovat osoittautuneet vääriksi.
Lieberman itse uhkuu luottamusta ja vakuuttaa, että syytökset osoittautuvat perättömiksi.

LIBERMANIN johtama Israel Beitenu (Israel Kotimme) puolue sai viime vaaleissa 394 577 ääntä nousten ennakko-odotusten vastaisesti kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Analyytikot arvioivat, mitä Liebermanin syyttäminen ja mahdollinen tuomio vaikuttaisi maan poliittiseen ilmapiiriin. Lieberman sanoo olevansa syytön, ja pääministeri toivotti hänelle onnea todistaa syytteet perättömiksi. Netanyahu itse on epäiltyjen joukossa, sillä viranomaiset tutkivat hänet lukuisia vuosien aikoina tekemiään ulkomaan matkoja epäillen hänen saaneen niistä rikollista hyötyä joko ollessaan esteellinen tai käyttänen Olmertin tapaan kaksois-laskutuksesta sekä asemansa vuoksi erityispalvelusten vaatimisesta.
Lieberman vakuuttaa, ettei hän eikä hänen puolueensa eroa hallituksesta, vaan jatketaan kuten tähänkin asti. Lieberman on saanut paljon vihamiehiä suorapuheisuutensa ja vilpittömän asenteensa vuoksi, mikä vetoaa kansaan sliipattujen poliitikkojen joukossa. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=216610
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=216562

5. UUTISOTSIKOITA
- Haifassa neljä ihmistä sai surmansa kevyen koneen tapaturmassa aamulla. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=216604
- Egyptin entinen presidentti Hosni Mubarak sai sydänkohtauksen häntä kuulusteltaessa. Hän sanoo, ettei koskaan komentanut joukkojaan surmaamaan mielenosoittajia. Hän on nyt shokissa eikä suostu syömään sairaalassa, jossa häntä hoidetaan. Hänen vaimonsa Susan on myös ollut kuulusteltavana, ja hän pyysi viranomaisia, etteivät he kertoisi Hosnille hänen poikiensa Gamalin ja Alaan pidättämisestä hänen heikon terveydentilansa vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=216608
- IDF harkitsee, ostaako se tilaamansa kaksi ohjusalusta, sukellusveneitä vai käyttääkö niihin varatut miljoonat muihin kohteisiin. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=216572
- Tunnettu Pulitzer palkinnon saanut kommentaattori Charles Krauthammer sanoo Mordechai Twerskin puhelinhaastattelussa, että Israel on tyhmyyttään jo menettänyt Länsirannan ja sen on syytä valmistautua Jerusalemin menettämiseen. Hän puolustautuu syytöksiä vastaan Israelin halventamisesta todeten, että se oli Israelin valtio, joka suostui 1948-1949 aselepoon ja se oli valtio, joka hyväksyi onnettomat Oslon sopimukset, joilla se suostui neuvottelemaan Juudeasta ja Samariasta palestiinalaisten kanssa. Hän kutsuu Oslon sopimuksia katastrofiksi, ja petokseksi, johon Israelin valtio ajettiin, ja jota on jatkunut siitä lähtien. Hän sanoo, että Camp Davidin konferenssissa Ehud Barak tarjosi lähes kaiken ja Jerusalemin, mikä muutti Israelin pääkaupungin aseman täysin. Siitä lähtien PA on vain lisännyt vaatimuksiaan Israelin hallituksen katsoessa sormi suussa, miten tässä näin kävi. Krauthammer on pessimistinen tulevaisuuden suhteen todeten, että niin kauan kuin arabienemmistö on alueella, Israelin ja Länsirannan yhdistäminen on mahdotonta. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=216596
Onneksi Krauthammerin lähtökohta on puhtaasti sekulääri ilman ihmeitten aikaa, joista Israel on kautta vuosituhansien tullut kuuluisaksi.
- Egyptin uusi hallitus aikoo muuttaa Israelin kanssa sovitun kaasusopimuksen ja nostaa myös muihin maihin myytävän kaasun hintaa tuntuvasti 3-4 miljardin USD arvosta. http://english.themarker.com/egypt-pm-says-to-review-terms-of-gas-deals-with-israel-jordan-1.355865
- Maksanvaihtoa odottanut Shirley Marder, jonka maksa vahingoittui Nurofen kipulääkkeen vuoksi, parani yllättäen ilman leikkausta ja myös ilman pätevää lääketieteellistä selitystä Se oli Jumalan ihme ihmeitten joukossa, joka sai hänet itsensäkin hämmästelemään parantumistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143516

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019