MAANANTAI 27.12.10

1. ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman antoi eilen täyslaidallisen Turkille, jonka johto jatkaa Israelin vastaista retoriikkaansa samaan aikaan, kun verisestä välikohtauksesta IDF:n kommandojoukkojen kanssa kuuluisaksi tullut Mavi Marmara valmistautuu uuteen yritykseen Gazan kauppasaarron murtamiseksi, tällä kertaa aasialaisten ja iranilaisten aktivistien kanssa. Tuhannet turkkilaiset tervehtivät laivan saapumista turkkilaiseen satamaan.

”EI TULE olemaan mitään anteeksipyyntöjä, ja jos jonkun on pyydettävä anteeksi, odotamme sitä Turkin taholta”, Lieberman totesi eilen Israelin lähettiläiden ja pääneuvonantajien tilaisuudessa ulkoministeriössä. Hän selitti, että ”Ankaran tulee esittää anteeksipyyntö osallisuudestaan terroristien – sellaisten kuin IHH, joka järjesti verisen välikohtauksen Mavi Marmaralla, sekä Hamasin ja Hizbullahin kanssa.” Hän kutsui Turkin pääministeri Erdoganin ja ulkoministeri Davutoglun lausuntoja ”valheiksi ja vääriksi lupauksiksi”.

LIEBERMANIA ärsytti varsinkin Davutoglun kohtuuton syytös, että ”Turkilta kesti kaksi minuuttia päättää avustusten lähettämisestä Karmelin palon sammuttamistoimiin, mutta Israelilta vastaavan päätöksen tekeminen veisi päiväkausia”. Hän muistutti, että vuonna 1999, kun Turkkia kohtasi voimakas maanjäristys, Israel lähetti välittömästi 240-hengen delegaation usean viikon ajaksi avustamaan raunioihin jääneiden ihmisten pelastamiseksi ja heidän vammojensa hoitamiseksi.
Davutoglu kertoi järjestämässään lehdistötilaisuudessa lauantaina, että hallituskumppanien välisten kiistojen vuoksi Jerusalem antoi ristiriitaisia viestejä, mikä tekee maitten välien normalisoimisen vaikeaksi.

LIEBERMAN vastasi Davutoglun syytöksiin todeten, että ”ne kertovat jotain niiden ihmisten luonteesta, joiden kanssa olemme tekemisissä, enkä aio hyväksyä kaikkia niitä valheita ja vääriä lupauksia, joita sieltä kuulemme toistamiseen.” Hän viittasi myös pääministeri Erdoganin lausuntoon Libanonin vierailunsa yhteydessä viime kuussa, jossa tämä vakuutti, ettei Turkki tule pysymään vaiti, jos Israel hyökkää Libanoniin tai Gazan kaistalle.
”Kuvitteleeko Israel, että se voi hyökätä Libanoniin moderneimmilla lentokoneillaan ja tankeillaan tappaakseen naisia ja lapsia ja tuhotakseen kouluja ja sairaaloita, uskotellen, että me pysyisimme hiljaa?” kuten Erdogan lausui kaksipäiväisen vierailunsa aikana.
LIEBERMAN tähdensi, ettei välien huononeminen maitten välillä johdu Israelin haluttomuudesta säilyttää ystävälliset suhteet Turkin kanssa, vaan muutoksesta, joka on meneillään Turkin sisällä, jonka seurauksena se etsii suhteita arabimaihin heikentäen niitä länteen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=201033

2. ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman käsitteli viikonvaihteen aikana myös rauhankeskusteluja PA:n kanssa todeten, ettei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa kestävää sopimusta nykyisessä poliittisessa ja diplomaattisessa todellisuudessa, osittain siksi, että Palestiinan Auktoriteetti on laiton, jonka vuoksi on aika turvautua B-ratkaisuun. Lieberman katsoo, että on tomutettava hyllytetty pitkän tähtäyksen ratkaisu, B-suunnitelma, PA:n kanssa, ja esitellä sitä maailmalla Israelin diplomaattisena suunnitelmana.

”EI OLE VAIN mahdotonta nykyisessä diplomaattisessa ja poliittisessa tilanteessa saavuttaa kestävää sopimusta, vaan sitä on turha yrittääkään, koska nykyinen Palestiinan hallitus ei ole laillinen”, Lieberman selitti. ”Meidän tulee ymmärtää, että on olemassa (PA:n)hallitus, mutta se ei ole laillinen. Se siirsi vaaleja kolme kertaa, sitten hävisi ne, eikä edes aio järjestää uusia vaaleja; eikä meillä ole vakuuksia, etteikö Hamas tulisi valituksi seuraavissakin vaaleissa.”

LIEBERMAN katsoo, ettei ole mielekästä edes allekirjoittaa sopimusta kumppanin kanssa, jolla ei ole laillista oikeutta siihen tai jonka oikeutus on epäselvä. Hän totesi, ettei suurin jännitys ole Hamasin ja Fatahin, vaan Fatahin ja Salaam Fayadin välinen. Hän tähdensi, ettei Netanyahun hallituksella ole mahdollisuutta esittää pitkälle ulottuvaa diplomaattista suunnitelmaa, jonka kaikki hallituksen elementit voisivat hyväksyä. ”Nykyisessä hallituksen ja kumppaneiden vastakohtaisuuksissa en usko yhteisen mallin löytymiseen, yhteisen tekijän keksimiseksi sisäministeri Eli Yishain, puolustusministeri Ehud Barakin ja tiedusteluministerin Dan Meridorin välillä”. Siksi hän suositteli Netanyahulle B-ratkaisua tässä tilanteessa.

PÄÄMINISTERI Netanyahu kiirehti tuoreeltaan selvittämään maailmalle, että Liebermanin esittämät mielipiteet ovat hänen omiaan, eivätkä kuvasta hallituksen mielipidettä. Toiseksi hän tähdensi, että vain hänellä pääministerinä on oikeus puhua koko hallituksen nimissä. Hänen asemansa ei ole helppo, sillä hän pyrkii selvittämään USA:n hallituksen kanssa karttoja, jotka osoittaisivat tietä pysyvään rauhaan, kuten ”tiekartassa” määritellään.

LIEBERMAN suositteli pitkän tähtäyksen taloudellista sopimusta, jonka avulla palestiinalaisten elintasoa nostettaisiin lähelle Israelissa vallitsevaa. Hän sanoi, että ”Israelissa bruttokansantuote (GNP) on 28 000 USD, kun se PA:n alueilla on 13 000 USD. Kun taloudellinen ero kansojen välillä tasoittuu, ei ole tarpeen toteuttaa muuta suunnitelmaa, sillä ongelmat hoituvat automaattisesti”, hän selitti.

LIEBERMANIN teesit ovat jyrkässä ristiriidassa vasemmiston ja oppositiopuolue Kadiman kanssa. Labourin taholta tähdennetään, että ”Netanyhaun hallitus on sitoutunut kahden valtion periaatteeseen kahdelle kansalle”. Sen mielestä on aika ratifioida Netanyahun Bar ilan yliopistossa pitämä puhe, jossa hän määritteli hallituksen tavoitteet, ja toimia sen mukaan. ”Varsinkin Israelin ulkopoliittinen asema kärsii jatkuvia menetyksiä siksi, ettei rauhanprosessi etene”. Labourin lausunnossa valitetaan Liebermanin ”vastuuttomia lausuntoja, joilla hän pyrkii mitätöimään kaikki saavutukset diplomaattisessa prosessissa”.
Kadiman taholta ”hallitusta syytetään heikkoudesta, minkä johdosta Netanyahu ja hänen ministerinsä aiheuttavat strategista tuhoa maan kansallisille intresseille ja heittävät halvaantumisen ja hysterian kokonaisuuden kansan kasvoille”. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=201064

3. PA:N suunnitelmien mukaan se karkottaa 50 Hamasin johtajiin kuuluvaa jäsentä ulkomaille osana pyrkimystä estää Hamasin vallan kasvu ja mahdollinen vallankaappaus Länsirannalla, kuten se teki Gazan kaistalla. Hamasin taholta syytetään, että Fatah toteuttaa karkotukset osana Gilad Shalitin vapauttamisen yhteydessä tapahtuvaa palestiinalaisten vankien vapauttamista Israelin vankiloista. Hamas on vaatinut, että Fatahin tulee vapauttaa Shalitin vapauttamisen yhteydessä kaikki pidättämänsä Hamasin jäsenet, joita arvioidaan olevan useita tuhansia.

Eräs PA:n korkea virkamies Hamasin jäsenten karkotuksesta kysyttäessä sanoi, ettei hänellä ole mitään tietoa siitä. Hamasin jäsenet ovat kuitenkin vahvistaneet, että lukuisia heidän johtajistoon kuuluvia jäseniään ja aktivisteja kutsuttiin PA:n Yleisen tiedustelupalvelun virastoon Ramallahissa, jossa heille ilmoitettiin usean tunnin odotuksen jälkeen, että heidän tulee allekirjoittaa sopimus, jossa he myöntyvät karkotukseen ja esittävät samalla, mihin maahan he haluavat mieluiten tulla karkotetuiksi. Karkotuksia ei voida toteuttaa ilman Israelin myötävaikutusta, koska he pääsevät ulkomaille vain Israelin alueen kautta.

Hamasin hallituksen taholla Gazassa tuomittiin karkotussuunnitelmat ja verrattiin niitä siihen, miten Israel karkotti Hamasin jäseniä Libanoniin 1990-luvulla.
Hamasin edustaja Gazassa Ismail Radwan esitti selkeän varoituksen Fatahin valvomille turvallisuusjoukoille Länsirannalla, ”ettei Hamasin sotilassiipi izzadin al-Qassam tunne mitään sääliä sen jäsenille ja kehotti heitä tarkistamaan valitsemansa tien”. Hamas vastasi Fatahin suunnitelmiin pidättämällä 10 Fatahin johtajiin kuuluvaa henkilöä Gazassa. Vastakohtaisuudet Fatahin ja Hamasin välillä kärjistyvät sovintoyrityksistä huolimatta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=201055

4. Aasialaisten aktivistien sponsoroima ja miehittämä avustusalus ASIA I on valmis aloittamaan höyryämisensä syyrialaisesta satamasta El-Arishin satamaan Egyptissä luvan saatuaan, ja jatkaa sieltä Gazaan. Aluksessa on miljoonan USD arvosta tarvikkeita sekä 160 aktivistia. Mukana on Iranin punaisen ristin lahjoittama lääkintäavustus.

Ryhmän jäseniä kävi tervehtimässä viime viikolla Hamasin ulkopolitiikan johtaja Khaled Mashaal, joka vakuutti Hamasin pyrkimyksenä olevan todellisen valtion perustaminen Israelin raunioille pääkaupunkinaan Jerusalem. Israel ei salli alusten pääsyä Gazan satamaan. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=201066

5. UUTISOTSIKOITA
- Jerusalemin pormestari Nir Barkat vakuutti, ettei Jonatanin kerrostaloa Silwanin lähiössä tyhjennetä asukkaista. Hän sai aikaan kompromissin, jolla operaatio siirrettiin asukkaitten suostuttua siihen, etteivät he vaadi arabien karkottamista juutalaisen omistamasta talosta Jonatanin kerrostalon lähellä. Barkat vaatii, että karkotukset on tehtävä tasapuolisesti sekä arabien että israelilaisten laittomasti rakennetuista taloista. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=201053
- Amerikkalainen journalisti Felice Friedson teki harvinaisen vierailun Jemeniin, jossa hän valokuvaajansa kanssa haastatteli muutaman päivän aikana Jemenin opiskelijoita ja huomattavia henkilöitä, kaikki naisia, jota pitävät pitkää perinteistä arabiasua, mustaa tai kirjailtua, sekä huntua. He katsovat sen taktisesti soveliaammaksi taistelussaan naisen aseman parantamiseksi maassa, jota maailmalla pidetään yhdestä puhtaimmista islamin opin toteuttajista. Hän kertoo, että uudistus ja länsimaisuus on tunkemassa Jemeniinkin, joskin hitaasti, ja siinä naisilla on usein tärkeä ellei johtava asema. Hän kutsuu Jemeniä köyhäksi, jossa tuloerot eri kansaluokkien välillä ovat silmiinpistävät, mutta maa on eksoottinen sekoitus vanhaa ja modernia. Hänen kirjoituksensa Jemenistä on alla olevassa osoitteessa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=201072
- Pääministeri sanoo lopettavansa maan syyttäjien ja valtion asianajajien lakon, joka on estänyt syytteiden esittämisen useille epäillyille ja pitänyt laittomasti vankiloissa henkilöitä, joiden asiain käsittely on kesken. Maata uhkaa kuitenkin toinen lakko, joka alkaa sunnuntaina, ellei hallitus laske veden hintaa. Kysymyksessä on paikallisten hallitusten, kaupunkien ja kylien virkailijoiden lakko, joka sulkisi kaikki kunnalliset virastot ja laitokset, myös koulut ja lastentalot, laajeten tarpeen mukaan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=201041, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141362
- PA iski takaisin virallisella web-sivullaan WAFA väittäen, että Israelin syytä on kokonaan se, ettei PA voi pitää vaaleja maassa ja toteuttaa lakejaan. Kirjoituksessa vaaditaan, että kuten Abbas esittää, ”Israelin tulee suostua 1967 rajoihin ja muihin PA:n vaatimuksiin, mukaan lukien Itä Jerusalem, ja sen pyhät kohteet Temppelivuori ympäristöineen, joka tulee palauttaa PA:n täyteen hallintaan”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141363
- Arviolta 90 arabia yritti sunnuntaina murtautua Kalandian (Qalandiya) tarkastuspisteen läpi Ramallahista Israelin puolelle. Syntyneen rähinän aikana palestiinalaiset kivittivät poliiseja ja sotilaita. Poliisi pidätti kuusi palestiinalaista kuulusteluihin. Kalandian tarkastusasema on tärkein, jonka kautta pääsee Ramallahista Jerusalemiin. Se on ollut jatkuvien mielenosoitusten kohteena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141361
- Kristittyjen huononeva asema muslimienemmistöisissä maissa varsinkin Afrikassa ja Kauko Idässä kuten myös Lähi Idän alueilla, joista tilanne Irakissa lienee yksi kriittisimmistä, oli kristittyjen johtajien joulusaarnojen yksi pääaiheista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141339

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021