PERJANTAI 22.08.08
1. HAMASJOHTAJA Ismail Haniyeh sanoi puheessaan keskiviikkona, ”ettei Jerusalemia palauteta palestiinalaisille neuvotteluilla, vihollisen halauksilla tai pusuilla, vaan verellä, itsemurhaajilla (shahids) ja taisteluilla”. Hän jatkoi, ettei Hamas tule tunnustamaan mitään rauhansopimusta Israelin ja palestiinalaisten välillä, johon ei sisälly Jerusalem ja Jordanjoen laakso sekä palestiinalaispakolaisten palaaminen koteihinsa Israelissa.
HANIYEH PUHUI 39. vuoden muistotilaisuudessa siitä, kun al-Aksa sytytettiin palamaan australialaisen turistin toimesta, joka halusi nopeuttaa III Temppelin rakentamista. Haniyeh vakuutti, ”ettei yksikään muslimi voi luovuttaa Jerusalemia, josta profeetta Muhammed karautti Barak-ratsullaan taivaisiin”. Hän kiitteli ”Israelin arabeja, jotka toimivat al-Aksan moskeijan suojelijoina kuten valaan vatsassa”. Hän sanoi heidän edustavan islamilaista kansaa ja mainitsi erityisesti Islamilaisen Liikkeen pohjoisen haaran johtajan sheikki Raed Salahin. Haniyeh kertoi, että salaisista neuvotteluista Israelin ja PA:n välillä tihkuneista tiedoista voidaan päätellä, ettei Israel luovuta Jerusalemia eikä Länsirantaa, kieltäytyy hyväksymästä pakolaisten paluuta ja tuhoamasta setlementtejä sekä pitää kiinni Jordanjoen laaksosta tärkeänä Israelin turvallisuudelle.
HANIYEH toisti, ettei Palestiinan kansa eikä koko muslimimaailma tule koskaan hyväksymään sellaista rauhansopimusta. Hän kehotti muslimeja puolustamaan al-Aksan moskeijaa, ”jota Israel haluaa vahingoittaa”. (Ynetnews)
2. JORDANIA protestoi Israelin suorittamia perustusten kaivauksia uutta siltaa varten Länsimuurin edessä olevalta aukiolta Mughrabi-portille, joka on ainoa turistien käyttämä tie Temppelivuorelle. Entinen silta jouduttiin hajottamaan, koska se todettiin vaaralliseksi. Uuden sillan ensimmäinen suunnitelma jouduttiin hylkäämään muslimien vastalauseitten vuoksi ja sen rakentamista valmistellaan uuden hyväksytyn suunnitelman mukaan.
MUSLIMIT väittävät, että sillan perustustyöt vahingoittavat al-Aksa moskeijaa, vaikka sillan perustustöitä tehdään kymmenien metrien päässä Länsimuurista ja silta rakennetaan muutaman pilarin varaan. Kysymys ei ole ollenkaan sillan rakentamisesta vaan siitä, että muslimit haluavat tällä kiistää Israelin oikeuden alueeseen, vaikka Itä Jerusalem virallisesti kuuluu Israelin hallintaan. Muslimeille kuuluu Temppelivuoren päivärutiinien hoito, mutta alueen järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaavat Jerusalemin poliisi ja IDF.
MUSLIMIT valittivat edellisen sillan rakentamisesta UNESCO:lle, joka vaati sen välitöntä lopettamista. Mutta se ei mitenkään ole puuttunut siihen räikeään vandalismiin, mitä palestiinalaiset ovat tehneet Temppelivuorella kaivamalla sinne viemäri- ja sähköjohtoja eikä myöskään ns. Salomon tallien muuttamisesta Lähi Idän suurimmaksi moskeijaksi. Nämä työt on tehty ilman minkäänlaista arkeologista valvontaa. Salomon talleilta he kuormasivat satoja autokuormallisia täyttömaata läheiseen laaksoon. Israelilaiset arkeologit ovat seuloneet huolellisesti läpi valtavaa jätekasaa, josta he ovat löytäneet lukuisia arvokkaita muinais-jäänteitä sekä ensimmäisen että toisen Temppelin ajoilta ja ennen niitä.
JORDANIAN ulkoministeri Salah Bashir kutsui tällä viikolla Israelin Jordanian suulähettilään luokseen esittäen tälle virallisen protestin ”näistä laittomista toimista”. Näin kertoi Jordanian parlamentin alahuoneen ulkomaanasioitten valiokunnan johtaja Mohammed Abu Hdeib tavattuaan Bashirin torstaina. Hän sanoi, että sillan rakentamisella Israel rikkoo vuoden 1994 rauhan-sopimusta Israelin ja Jordanian välillä. Hän väitti rakentamisen vahingoittavan al-Aksaa ja varoitti, että se voi aiheuttaa vakavia mielenosoituksia muslimien taholta.
JORDANIAN ulkoministeri otti asiasta yhteyttä YK:n turvallisuusneuvoston pysyviin jäseniin USA, Englanti, Ranska, Venäjä ja Kiina, että ”nämä käyttäisivät vaikutusvaltaansa Israeliin näiden laittomien toimien lopettamiseksi Mughrabi-portilla ja Jerusalemissa”. (Ynetnews)
3. ULKOMINISTERI ja Kadiman puheenjohtajavaalien ykkösehdokas Tzipi Livni puhui ulkomaisille journalisteille torstaina ja vastaili heidän kysymyksiinsä.
Livni totesi, että ”aika on tärkeä” salaisissa – tai kuten hän sanoi luottamuksellisissa – keskusteluissa PA:n kanssa. Hän totesi, että heinäkuussa 2000 silloisen pääministeri Barakin ja USA:n presidentti Bill Clintonin tarjotessa 94 % Juudeasta ja Samariasta ja 1 % Negevistä PA:lle, Arafat hylkäsi tarjouksen, jota hän piti painostuksena, ja aloitti vaarallisen intifadan, väkivalta-aallon, joka surmasi lukuisia ihmisiä ja vammautti monta kertaa enemmän. Livni olettaa, että tilanne on nyt samantapainen ja että varsinkin ulkomainen painostus PA:n johtajia kohtaan voi aiheuttaa samantapaisen vastareaktion.
LIVNI VARAUTUU ulkoministeri Gondoleezza Ricen Israelin vierailuun ensi viikolla. Rice pyrkii vielä kerran rohkaisemaan neuvottelijoita runnomaan edes jonkinlaisen periaate-sopimuksen ennen presidentti Bushin virkakauden loppumista tammikuussa 2009. Livni sanoi, ettei Israel voi sallia palestiinalaispakolaisia Israeliin. PA kutsuu sitä paluuoikeudeksi. Livni myös kielsi Olmertin lausunnon, että jos sopimusta ei saada aikaan, Israel hajoaa. Rauhankeskusteluja Syyrian kanssa Livni pitää ennen aikaisina, koska Syyria ei ole puolestaan lupautunut mihinkään. Hän katsoi, että Syyria rikkoo asevientisopimuksia, mutta saa laillisuuden leiman epäsuorien keskustelujen ansiosta Israelin kanssa. (Ynetnews)
4. ISRAELIN korkein oikeus keskeytti rakennustyöt muinaisessa luostarissa, jonka läheisyydessä on rakennus, jossa tradition mukaan Jeesus söi viimeisen pääsiäisateriansa. Oikeus antoi viime viikolla tilapäisen keskeytyspäätöksen, jolla rakennustyöt keskeytettiin. Niitä tekee juutalainen instituutti fransiskaaniluostarissa Siionin vuorella. Sen vieressä on huone, roomalaiselta nimeltään ”Cenavulum”, viimeisen pääsiäisaterian paikka. Instituutti tutkii juutalaisia perheitä ja niitä koskevia lakeja. Oikeus kielsi samalla instituutin muuttamasta asukkaita lähellä olevaan ns. fransiskaanitaloon.
KORKEIN OIKEUS teki päätöksensä katolisen järjestön nimeltä Tancredo valituksesta, jonka edustaja David Bartholdy valitti rakennustöitten häiritsevän kristittyjen hartaudenharjoitusta paikalla. ”Paikka on kaikille kristittyjen uskonsuunnille pyhä”, hän selittää. ”Siellä tehty työ aiheuttaa vakavaa tuhoa luostarille, jolla on suuri historiallinen ja uskonnollinen merkitys.” Hän kertoi, että antiikkiviranomaisten valvonnan alla työntekijät ovat poistaneet muinaisen lattialaatoituksen, raapineet rappauksia seinistä ja murskanneet muinaisen veistetyn oven. Hän epäilee, että tarkoituksena on juutalaistaa katolinen paikka ja estää uskonnollisen ilmaisun vapaus siellä.
INSTITUUTIN perheitten ja perhelakien tutkimiseksi perusti uskonnollisten asiain ministeri Avner Shaki, joka kuoli vuonna 2005. Sen lakimies Yaacov Weinroth kiistää Tancredon väitteen, että instituutti aikoisi siirtää asukkaita luostariin.
Katolinen kirkko menetti Siionin vuoren valvonnan 15. vuosisadalla. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee Davidin hauta. Rakennuksen ylin huone tunnetaan paikkana, jossa Pyhä Henki vuodatettiin (Descent of the Holy Spirit). Pietari mainitsee Apostolien Tekojen I luvussa, että paikka oli lähellä Davidin hautaa.
Paavi Johannes Paavali II piti Israelin vierailunsa yhteydessä vuonna 2000 messun Cenaculumissa. (JP, M Wagner)
5. “EMME PANE uusia ohjuksia Syyriaan”, lupaa Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, ainakin sen mukaan, mitä Venäjän Israelin tilapäisen lähettilään Anatoly Yurkovin sanoihin on luottamista. Mutta Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov puhuu epämääräisesti laajennetusta puolustuksellisten aseiden myynnistä Syyrialle. Presidentti Medvedev puhui sen jälkeen, kun hän oli kuullut Syyrian presidentti Bashar Assadin toivomuksen, että Venäjä asentaisi Syyriaan ohjuksia samaan tapaan kuin USA asentaa niitä Itä Euroopan maihin. Assadin toiveena on saada ainakin Iskander-ohjuksia, joilla oin 280 km:n kantomatka. Niillä yltäisi melkein kaikkialle Israelissa.
Assad haluaa Venäjältä ilmatorjuntaohjuksia, joista S-300 on halutuin, sekä Mig-31 hävittäjiä.
Presidentti Assad aloitti kaksiviikkoisen Venäjän vierailunsa mielistelemällä isäntiään ja ilmaisten täyden tukensa Venäjän toimille Georgiassa.
USA:n ja NATO:n kiivassävyisten vastalauseitten vastapainoksi Venäjä sanoo lopettavansa yhteistoiminnan NATO:n kanssa. Venäjän lähettiläs Yurkov ilmaisi Venäjän tyydytyksen siihen, että Israel oli lopettanut aseviennin Georgiaan. (JP)
VENÄJÄN ulkopolitiikka on selvästi muotoutumassa uudelleen, eikä johtajien ja ministereitten lausuntoihin voi täysin luottaa tässä vaiheessa. Venäjä on omannut hyökkäävän itsenäisen politiikan, jossa se esittää vaatimuksia siinä, missä ennen ehdotettiin. Livnin vakuuttelut Venäjän johtajien reaalisuuden tajusta tuntuvat jopa lapselliselta, sillä se mikä tuntuu järkevältä Israelin näkökulmasta, ei ole sitä välttämättä Venäjän johtajien mielikuvissa. Iranin tilannetta voidaan katsella etelästä aivan eri tavoin kuin pohjoisesta.
Lienee totta, mitä eräs tarkkailija esitti, että nykyisessä muutostilassaan Venäjä on vaarallinen ja arvaamaton. Pääministeri Vladimir Putin on entisenä KGB:n agenttina tottunut asioitten salailuun ja ihmisten manipulointiin sekä varovaisiin päätöksiin. Presidentti Medvedev on arvoitus, hän vaikuttaa suoraviivaiselta mutta luoksepääsemättömältä, joka voi myös helposti pahoittaa mielensä ja toimia mielenkuohussaan arvaamatta.
6. HIZBULLAH vihjaa, että Imaad Mughniyehin kosto on tulossa lähiaikoina. Israelin turvallisuusvirkailijat ovat varoittaneet israelilaisia varovaisuuteen kaikkialla. Mughniyeh murhattiin hänen autonsa pääsuojaan piilotetulla pommilla Damaskoksessa. Assadin läheinen neuvonantaja prikaatikenraali Mohammed Suleiman murhattiin pian sen jälkeen Libanonissa.
7. UUTISOTSIKOITA
- Israelin laivasto toimi isäntänä USA:n ja Turkin alusten kanssa yhteisissä pelastusharjoituksissa Reliant Mermaid.
- Työntekijäjärjestö Histadrut uhkaa julistaa maahan yleislakon budjetin vuoksi.
- Poliisi sanoo, ettei heillä ole miehiä karkottamaan laittomasti juutalaisen Herskovitzin omistamalla kiinteistöllä asuvia arabeja lähellä Jerusalemin Gilon lähiötä ja Beit Tsafafaa (arabikylä). (INN)
Lämpötilat: Jsm: Pe: 22-33; La: 21-31; Su: 18-30; Ma: 20-30 C-astetta, aurinkoista.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019