TIISTAI 29.07.08
1. PA ON SELVISTYSTILASSA, kertoo PA: pääministeri Salaam Fayad. Hän valittaa, että rahat on syöty eikä 150 000 virkailijaa saa heinäkuun palkkaansa, koska PA:n kassa on tyhjä. Hän myös uhkaa, että samasta syystä hallitus on pakotettu sulkemaan useita hallituksen johtamia instituutioita.
PA:n virkailijat toteavat, että PA:n budjetti on noussut 1.6 miljardista kahteen miljardiin USD. He varoittavat, että koska virkailijoille ja poliiseille ei ole varaa maksaa palkkoja, PA menettää kansansuosionsa ja luottamuksen, mikä puolestaan vähentää sen mahdollisuutta jatkaa ”rauhankeskusteluja” Israelin kanssa. ”Olemme todellisessa pulassa”, he toteavat.
Virkailijat valittavat, että he katselevat kateellisina, miten Hamas saa samaan aikaan suuria summia rahaa Iranista ja islamilaisilta ryhmiltä.
PALESTIINAN kehityksen ja rakentamisen talousneuvoston (PECDA) virkailija kertoi, että joulukuun 2007 Pariisin tukijamaiden kokouksessa luvatuista 7.7 miljardista USD kolmen vuoden aikana PA on saanut 900 miljoonaa. Tänä vuonna PA:n tuli saada 3 miljardia, mutta vain 35 % siitä on maksettu tähän mennessä.
Varsinkin arabimaat ovat haluttomia pitämään kiinni lupauksistaan. Ne asettavat kaikenlaisia ehtoja maksuilleen, kuten että PA:n tulee ensin sopia Hamasin kanssa, tai että PA:n budjetin tulee olla luotettavampi julkisuutta varten.
Saudi Arabia lupasi kolmessa vuodessa yli 500 miljoonaa, josta se on maksanut 20 %; Kuwait lupasi 80 miljoonaa tälle vuodelle ja Qatar 200 miljoonaa vuosittain, mutta ne eivät ole maksaneet lupaustensa mukaisesti. Arabimaat ovat suorittaneet 15 % lupaamistaan varoista.
Arabimaat ovat ilmoittaneet, että ne mieluummin avustavat ja rahoittavat tärkeitä taloudellisia projekteja eikä PA:n hallituksen päivittäisiä menoja.
PA:n suunnitteluministeri Samir Abdullah kertoo, että PA tarvitsee 200 miljoonaa USD kuukaudessa, mistä määrästä puolet menee palkkoihin.
TYÖTTÖMYYS länsirannalla palestiinalaisten keskuudessa on 29.5 %. Köyhyysrajan alla elävien määrä on 19 %. Varsinkin nuoret kärsivät tästä.
UNRWA:n tilastojen mukaan köyhyydestä kärsii 52 % Gazan väestöstä, köyhyysrajan alapuolella elävien talouksien luku on 51.8 % vuonna 2007.
PA:n keskusrekisterin mukaan työttömyys Gazassa on 45.3 %.
UNRWA:N virkailija syyttää -kuten aina- Israelia PA:n taloudellisista ongelmista. Suurimpana syynä hänen mielestään on IDF:n asettamat liikkumisrajoitukset Juudeassa ja Samariassa.
Kukahan mahtanee maksaa PA:n johtajien jatkuvat ulkomaanmatkat? Mahmoud Abbas tuskin edes muistaa, minkä näköinen hänen vaimonsa on, koska näkee häntä niin harvoin. (JP)
2. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert tunnustaa lopulta, ettei ”rauhansopimusta” PA:n kanssa ole mahdollista saada solmittua kuluvan vuoden aikana. Olmert esitti mielipiteensä JP:n toimittajille R A Stoil, H Keinon ja H L Krieger maanantaina.
OLMERT on kuitenkin optimistinen, että hallitus pystyy runnomaan kasaan ”historiallisen sopimuksen” PA:n kanssa muista kysymyksistä paitsi Jerusalemista.
Hän osallistui Knessetin puolustus- ja ulkomaanasioitten valiokunnan kokoukseen eilen, jossa hän totesi saman asian. Vaikein aihe keskusteluissa PA:n kanssa on Olmertin mukaan Jerusalemin kysymys. Muut aiheet voidaan Olmertin mielestä sopia melkoisella tarkkuudella. Tällainen väliaikainen (interim) sopimus tulisi käsittämään mekanismin, jonka mukaan neuvotteluja jatkemaan avoinna olevista kysymyksistä ja ennen kaikkea Jerusalemista vuoden 2009 aikana. Kysymykset rajoista, pakolaisista ja turvallisuusjärjestelyistä ovat Olmertin mukaan saaneet periaatteellisen hyväksymisen keskusteluissa.
Olmert totesi pakolaisista, että heille tulee löytää ratkaisu Israelin rajojen ulkopuolella. Hän kutsuu Israelia ”juutalaisen kansan kotimaaksi” ja Palestiinaa ”palestiinalaisen kansan kotimaaksi”. Tämä voi olla Olmertin tulkinta, mutta PA tuskin tulee koskaan hyväksymään tätä tulkintaa, kuten Abbas on useissa yhteyksissä todennut. (JP)
3. OLMERT totesi valiokunnan kokouksessa, että Israelia koskevat lopulliset kysymykset käsitellään ”demokraattisella prosessilla”, jolla hän myöhemmin selvensi tarkoittavansa keskusteluja oppositiojohtaja Netanyahun kanssa ennen lopullista päätöstä. Tämä tarkoittanee sitä, että Olmert seuraa Sharonin esimerkkiä ja sivuuttaa Knessetin koko kansaa koskevissa elintärkeissä päätöksissä.
JERUSALEMISTA Olmert vihjaili puhemiestään Haim Ramonia mukaillen, että Jerusalemissa asuu 270 000 arabia, joiden tulee muiden pääkaupungin asukkaitten mukana hyväksyä se tosiasia, että ”tulee uusia puskutraktorihyökkäyksiä”. Tämän vuoksi hän katsoo, etteivät kaupungin arabiasukkaat voi vapaasti liikkua Israelissa, vaan sitä tulee rajoittaa.
Siksi arabien asuttamat lähiöt tulee aidata kaupungin ulkopuolelle, Olmert selittää.
Täten Olmert käyttää arabiterrorismia hyväkseen oman myönnytyspolitiikkansa mukaisten ratkaisujen tukena. Jotkut tarkkailijat, kuten Aaron Klein WND:n Jerusalemin toimiston johtaja, katsovat, että Olmert tunnustaa täten virallisesti terrorismin tuottavan tuloksia.
Olmert pyrki mitätöimään Hizbullahin uuden nousun selittäen, ettei sen pääsihteeri uskalla esiintyä julkisuudessa Imaad Mughniyehin teloituksen pelottelemana. Olmert pyrki kaikin tavoin osoittamaan valiokunnan jäsenille, miten turvallinen pohjoisraja nyt on. Hän selitti, että ennen Libanonin kakkossotaa Hizbullah pelkäsi Israelia, mutta oli tietoinen, miten ”diplomaattinen johtajisto” reagoisi; nyt se ei pysty ennakoimaan sitä.
SYYRIASTA Olmert totesi, että Syyrian johdon tulee tehdä oikeat johtopäätökset, ketä se haluaa seurata, Irania vai länsivaltoja. Se ei voi seurata molempia, vaan Syyrian tulee tehdä valintansa. ”En halua esittää uhkavaatimuksia, vaan todeta tosiasiat”, hän selitti.
OLMERTIN sanavarastossa toistuu sana ”historiallinen”. Hänen suuri unelmansa on päästä historiaan suurena rauhantekijänä, ellei peräti Nobelin rauhanpalkinnon saajana. Tämä on eräänlaista kilpajuoksua, kumpi ehtii ensin, Olmertin korruptiotutkimukset vaiko hänen saavutuksensa rauhansopimuksen solmimiseksi PA:n kanssa. Jos sopimukset PA:n kanssa saadaan pian solmittua, kukaan ei uskalla syyttää häntä. Siksi hän sabotoi poliisin tutkimuksia eikä halua antautua poliisin vaikeitten ja ”tuskallisten” kysymysten ristituleen.
ULKOMINISTERI Livni ja PA:n pääneuvottelija Qureiah aloittavat tänään keskustelut USA:n ulkoministeri Ricen kanssa, joka tulee painostamaan molempia osapuolia nopeisiin ratkaisuihin. USA:n ulkoministeriön edustaja Cinzalo Gallegos totesi, että ministeriön toiveena on kaikesta huolimatta saada ”rauhansopimus” kuluvan vuoden aikana. Siksi he kutsuivat molemmat osapuolet Washingtoniin yhteisneuvotteluun ulkoministeri Ricen kanssa.(JP)
4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak lensi myös Yhdysvaltoihin. Hän ei saanut ensiksi sovittua tapaamista USA:n puolustusministeri Robert Gatesin kanssa, mutta lopulta se kuitenkin järjestyi. Gates ei halua joutua Israelin ”haukkojen” nokittavaksi Iranin kysymyksessä. Gates on tehnyt ehdokas Obaman vaaliteemaa myötäilevän päätöksen eikä halua, että USA iskee Iraniin ennen uuden presidentin valintaa, joka hänen mielestään on Obama. Obama on tiettävästi tarjonnut Gatesille, että tämä voi jatkaa puolustusministerinä hänen uudessa hallituksessaan. Jos Israel iskee Iraniin yksin, USA ei avusta sen koneita.
BARAK tapaa ohjelmansa mukaisesti varapresidentti Richard Cheneyn, ulkoministeri Ricen sekä USA:n kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Stephen Hadleyn.
KOTOAREENALLA syntyi pienoinen kriisinpoikanen eilen Labourin esitettyä uhkavaatimuksen, että jos Olmert joutuu syrjään, Labour haluaa oikeusministeriön ja oman miehensä oikeusministeri Daniel Fiedmanin tilalle. Labour on esittänyt jatkuvaa kritiikkiä Friedmanin suunnitelmista oikeuslaitoksen uusimiseksi, joista viimeinen koski oikeuskanslerin viran puolittamista uuden virkailijan muodossa. Olmert tarttui tähän uhaten erottaa Barakin mieluummin kuin Friedmanin todeten, että hän johtaa edelleen hallitusta ja Kadimaa. (JP)
5. PALESTIINALAISET journalistit ja mediavälineet ovat joutuneet kahden tulen väliin. He sanovat, että kova painostus kohdistuu heihin sekä Hamasin että PA:n taholta. Hamasin turvallisuusjoukot kielsivät maanantaina kolmen uutislehden levittämisen Gazassa. Kaksi niistä toimii suoraan PA:n tuen varassa, kolmas Itä Jerusalemissa ilmestyvä yksityinen lehti Al-Hayad Al-Jadeeda tukee hengeltään PA:n hallitusta. Hamasin turvallisuusjoukot takavarikoivat lehdet niin pian kuin ne tulivat Gazaan.
KAKSI palestiinalaista journalistia pidätettiin Hamasin turvallisuusjoukkojen toimesta parin viime päivän aikana, ja monet muut ovat saaneet tappouhkauksia. Journalistit eivät uskalla kertoa tapahtumista Gazassa vapaasti peläten pidätyksiä. He joutuvat taiteilemaan Hamasin ja PA:n painostuksen välillä, mikä vaikutta heidän raportteihinsa.
IHMISOIKEUSTAISTELIJAT syyttävät PA:n turvallisuuspoliiseja, että he systemaattisesti kiduttavat pidättämiään ihmisiä. Tämä on nolo havainto USA:n kouluttamista poliiseista, joita sekä USA että PA ylistää tehokkaina ja puolueettomina. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Knesset asetti toimikunnan selvittämään Israelin vesiongelmaa ja siinä esiintyvistä puutteista. Israelissa on pahin kuivuus vuosikymmeniin.(JP)
- Shas sai vaatimansa muutoksen avioerolakiin, joka olisi tulessaan voimaan auttanut omaisuuden jakamista ennen virallista eroa. (JP)
- Mafiatulitus Bat Yamin hiekkarannalla surmasi 2 lapsen äidin, joka oli siellä puolisonsa ja lastensa kanssa. (JP)
- Entinen tutkija epäilee, että poliisilla on jo salainen oikeuden lupa kuunnella journalisteja, joiden epäillään vuotaneen Olmertin tutkimustietoja.(JP)
- Al-Qaida antoi kuoleman tuomion saudikuninkaalle Abdullahille. (INN)
- IDF käyttää lasertykkiä miinojen räjäyttämiseen Gazan rajalla. (INN)
- Olmert haluaa vapauttaa lisää arabimurhaajia Shalitin vapauttamiseksi.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021